• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Merkkejä suomalaisen futiskulttuurin noususta?

Aloittaja Udi, 28.06.2006 klo 16:37:02

0 Jäsenet ja 16 Vieraat katselee tätä aihetta.

suomifutiksen Janne Tähkä

Lainaus käyttäjältä: haksu - 29.12.2008 klo 16:56:11
sekä pelikin on mielenkiintoisempaa

Kuulostaa objektiiviselta arviolta. Noin kai se sitten on :ylos:

haksu

Sitä perustelen lähinnä sillä että suomalainen fanikulttuurikin on vielä nousuvaiheessa johtuen hieman esimerkiksi joidenkin liigaseurojen muovisuudesta ja siitä kuinka veikkausliigan joukkueet ja tapahtumat ovat hieman mitään sanomattomia. Sarja tarvitsisi ehdottomasti uusia kasvoja, valopilkkuja yms. Lisäksi kylmän viileitä maalintekijöitä! On kyllä aika heikosti jos veikkausliigan maalikuninkuudenkin voittaa jo reilulla kymmenellä maalilla.

Myönnän etten täysin objektiiivinen olekaan mutta alempien sarjatasojen joukkueiden puolustukseksi täytyy sanoa että peleissä maaleja tulee enemmän, sekä muita sykähdyttäviä hetkiä peleissä. Ja tietysti oman kylän poikien kannustaminen tuntuu paljon helpommalta, kun taas esim. täällä tampereella TamU tuntuu kyllä aika etäiseltä ja sen vuoksi sitä en niin kiihkeästi kannatakaan.

Kaikille yleisesti helpointa onkin kenties löytää kiimaa maajoukkueen peleistä (paitsi jotkut Andorra pelit Ratinassa jolloin Miklu iskee hattarin yms.)

Johtaja Calu

Lainaus käyttäjältä: haksu - 29.12.2008 klo 18:40:37
Lisäksi kylmän viileitä maalintekijöitä! On kyllä aika heikosti jos veikkausliigan maalikuninkuudenkin voittaa jo reilulla kymmenellä maalilla

Toki lisää maalipyssyjä kaivataan, mutta pelejä on kuitenkin vain 26 joten 13 maalia tarkottaa 0.5 maalia/peli tahtia mikä on melko hyvä. Esim. kaikkien rakastamassa Valioliigassa tohon 0.5 keskiarvoon viime kautena pääsi vain kolme (3) pelaajaa.

Partisan

Lainaus käyttäjältä: haksu - 29.12.2008 klo 16:56:11
Esimerkkinä pienestä jalkapallokulttuurin noususta voisi pitäämuun muassa Pirkanmaan 5. divarin Urjalan palloseuran jalkapallokulttuuria. Siellä katsomossa tunnelma on parempi kuin monissa veikkausliiga peleissä.

Monessako sarjamatsissa viime kaudella oli kuvan mukainen meno? Jos kerran tai kaksi on saatu kaveriporukka kasaan kauden aikana, niin tuskin kannattaa silloin vielä liikaa ruveta henkseleitä paukuttelemaan ::)

Toki kuvalle edelleenkin :ylos:

haksu

Lainaus käyttäjältä: Partisan - 29.12.2008 klo 19:40:01
Monessako sarjamatsissa viime kaudella oli kuvan mukainen meno? Jos kerran tai kaksi on saatu kaveriporukka kasaan kauden aikana, niin tuskin kannattaa silloin vielä liikaa ruveta henkseleitä paukuttelemaan ::)

Toki kuvalle edelleenkin :ylos:

Jokaisessa kotipelissä, sekä tietysti K*lve-vieraspelissä. Soihtuja ei kuitenkaan ollut tähän malliin aina.

Partisan

Lainaus käyttäjältä: haksu - 29.12.2008 klo 21:55:15
Jokaisessa kotipelissä, sekä tietysti K*lve-vieraspelissä.

No siinä tapauksessa varaukseton :ylos:

Onko muuten videomateriaalia nähtäväksi asti?

haksu

Lainaus käyttäjältä: Partisan - 29.12.2008 klo 22:22:40
No siinä tapauksessa varaukseton :ylos:

Onko muuten videomateriaalia nähtäväksi asti?

Ei valitettavasti. www.urps.tk Tuolta tosin löytyy melkoisen paljon kuvia. Laulujen sanoja tosin ei taida löytyä muuta kuin omalta foorumiltamme.

kurwaslobo

Bubi totesi Yle FST:n haastattelussa että kotimaisen liiga kiekkoilun taso on surkea, milloin kaikki muut heräävät  ??? 8) :ylos:

Sharkman

#2958
...

Taisto Laakso

#2959
Jos verrataan millaista Urjalan Palloseuran kannattaminen oli vaikkapa pari vuotta sitten niin tilanne on muuttunut siitä radikaalisti. Pari vuotta sitten vain tuulipukuja oikeastaan katsomossa ja silloin tällöin varmaan raikui vain "UrPS! *klap* *klap*"-huutoja, mutta ei sen suurempaa; lauluista puhumattakaan tai suuremmasta ja vakituisemmasta yleisömäärästä; jostain soihdutuksista näimme vain märkiä päiväunia. Nykyään meillä on uskomattoman hienot sivut, mukava foorumi, toimivia lauluja helvetisti, toiminta on muutenkin hyvin organisoitua ja oma-aloitteista. Katsomossa on nähty suhteellisen suuria yleisömääriä. Fanituotteita on tilailtu (mm. paitoja ja huiveja) ja kohta tulossa uusi huivitilaus taas. Meillä on jopa eräänlainen tifokassa mihin keräämme aina välillä rahaa kollektiivisesti ja paraikaa uusia lippuja/benderolleja työn alla. Olin viime kauteen erittäin tyytyväinen ja toiminta kehittyy kokoajan loistavasti eteenpäin.  :ylos: :tuoppi:

Herra

Lainaus käyttäjältä: luisfigo - 30.12.2008 klo 22:22:01
Bubi totesi Yle FST:n haastattelussa että kotimaisen liiga kiekkoilun taso on surkea, milloin kaikki muut heräävät  ??? 8) :ylos:

Bubilla nyt on vähän faktat hakusessa. SM-liiga on huippusarja, mutta tarkan "sijoituksen" antaminen on vähän vaikeampaa. Ainoa kunnollinen mahdollisuus vertailla eri sarjoja on tämä CHL, jossa Blues pelaa välierässä. Välierissä on kaksi venäläistä joukkuetta ja yksi suomalainen ja sveitsiläinen.

Se on toki totta, että SM-liiga ei ole enää maailman kakkosliiga, niin kuin se oli jossain vaiheesssa. Nykyään NHL on selvä ykkönen ja KHL selvä kakkonen. Sen jälkeen voidaan sijoittaa SM-liiga, Elitserien ja AHL johonkin järjestykseen. Heti perässä tulevat Tsekin liiga, Sveitsin liiga ja DEL. Liigojen vertailu toki on vaikeaa, mutta Elitserienissä lienee laajin taso. Mutta ei Elitserien voi mitenkään muita liigoja sivuuttaa, sillä kunnollisissa otteluissa muita sarjoja vastaan, ovat ruotsalaiset lähes aina hävinneet. Taso on varmasti laajin, mutta kärki kenties ei ole niin terävä. Tsekin ja Sveitsin liiga ovat kovia monien joukkueiden osalta, mutta tyvipään joukkueet eivät ole ehkä niin kovia kuin vertailussa Suomeen tai Ruotsiin.

stonax

Lainaus käyttäjältä: Herra - 31.12.2008 klo 11:44:50

Jatkoajalla nämä :keskari: :redface:

uh

BoneMachine

Kansio

UrPS:lle ja fanikulttuurille vahva :tuoppi: Itsekin tuli tänä vuonna ohi mennen poikettua kyseisellä stadionilla ja ei se ihan vielä Ykkösen tai Veikkausliigan tasoa ole.  ;) Nyt kun fanikulttuuri on kovassa nousussa siellä, niin toivottavasti myös joukkue saa buustia nousta ylöspäin. :ylos:

Lance Romance

haksu

Lainaus käyttäjältä: Kansio - 31.12.2008 klo 23:23:09
UrPS:lle ja fanikulttuurille vahva :tuoppi: Itsekin tuli tänä vuonna ohi mennen poikettua kyseisellä stadionilla ja ei se ihan vielä Ykkösen tai Veikkausliigan tasoa ole.  ;) Nyt kun fanikulttuuri on kovassa nousussa siellä, niin toivottavasti myös joukkue saa buustia nousta ylöspäin.
Mutta eikö nurmen taso olekin myös aika mainio, vaikkei olekaan parhaiden vuosten tasolla mutta kuitenkin piirin parhaimpia  8)

referee3000

Lainaus käyttäjältä: haksu - 02.01.2009 klo 23:53:30
Mutta eikö nurmen taso olekin myös aika mainio, vaikkei olekaan parhaiden vuosten tasolla mutta kuitenkin piirin parhaimpia  8)

Kyllähän kyläseuroilla pitääkin olla paremmassa kunnossa oleva kotinurmi kuin esim. tamperelaisilla, sillä täällä ei taida yhdentäkään joukkueelta löytyä sellaista kenttää, jossa pelaisi vain yksi seura tai peräti yksi joukkue yhdestä seurasta. Ainakaan nurmikentistä puhuttaessa. Tietyllä tapaa olen aina pitänyt pelaamisesta näillä ns. kyläkentillä, koska nurmet ovat pääsääntöisesti paremmassa kunnossa ja yleensä nämä ottelut pelataan parhaalla paikallisella kentällä. Parhaana esimerkkinä viime kesäinen Nelosen ottelu Lammilla, jossa ottelussa oli kuulutukset ja kotiyleisö laskettiin kymmenissä.

haksu

Tampereen paras nurmi löytyi viime kesänä kyllä mielestäni Lamminpäästä. Alkukesästä oli ainakin niin uskomaton  :)

_rok

Lainaus käyttäjältä: Calumus - 29.12.2008 klo 18:45:03
Toki lisää maalipyssyjä kaivataan, mutta pelejä on kuitenkin vain 26 joten 13 maalia tarkottaa 0.5 maalia/peli tahtia mikä on melko hyvä. Esim. kaikkien rakastamassa Valioliigassa tohon 0.5 keskiarvoon viime kautena pääsi vain kolme (3) pelaajaa.

Kokko 0.5
Myntti 0.57
Abramovic 0.58
Mäkelä 0.53
Pedersen 0.5
Litmanen 0.5
Fellman 0.5

Veikkausliiga kovempi kuin valioliiga?

vilsu

Ei nyt välttämättä kerro suomalaisen futiskulttuurin noususta yhtään mitään, mutta ainakin Suomen viime vuosina heikentynyt taso junnulätkässä ja päinvastoin nousussa oleva futiksen taso antavat futikselle mahdollisuuden nousta Suomen suurimmaksi lajiksi kendon ohi.

Herra

Lainaus käyttäjältä: vilsu - 03.01.2009 klo 12:19:16

Ei kyllä kerro yhtään mitään suomalaisen futiskulttuurin noususta. Suomen junnujääkiekko on tosiaan ollut melkoisessa laskussa viime vuosina, mutta tulevat vuodet onneksi tuovat parannusta tähänkin. Tämä 89-ikäluokka oli toivottavasti paskin ikinä ja myös 90-syntyneet ovat huonoja, mutta sen jälkeen pitäisi tulla parempia vuosia. 92-syntyneet ovat kaiketi ainakin tässä vaiheessa lahjakkain ikäluokka Suomessa kenties ikinä, jolloin voi myös nuorten kisoista odottaa mestaruutta.

Jääkiekon kannalta olisi tärkeää, että nämä 91- ja 92-syntyneet pystyisivät nousemaan tähdiksi, sillä Suomi tarvitsee kipeästi "uutta verta". Harvassa ovat NHL:ssä läpimurron tehneet suomalaiset pelaajat viime vuosina jos verrataan esimerkiksi Ruotsiin. Vancouverin olympialaisiin asti pärjätään vanhalla kaartilla, mutta sen jälkeen on pakko tulla uusia pelaajia. Jos näin ei käy, näyttää jääkiekon tulevaisuus huonolta.

Jalkapallossa on mielestäni oikeastaan täysin sama tilanne kuin jääkiekossa. Tosin pitää tietenkin muistaa, että kyseessä on kokoluokaltaan täysin eri peli. EM-kisoihin pääsy oli hieno asia, ja maajoukkueelle olisi tärkeää että ainakin osa pelaajista pystyisi murtautumaan myös kansainväliselle tasolle. Muuten on käymässä samalla tavalla kuin jääkiekon maajoukkueelle, avainpelaajat vanhenevat mutta uusia "tähtiä" ei tule tilalle. Jos katsoo pelaajalistaa, niin Suomi on ainakin minun mielestäni huonompi joukkue kuin vuosikausiin. Taso on toki laajempi, mutta kirkkaimmat yksilöt vanhenevat ja huononevat. Uusia pelaajia ei ole juuri tullut tilalle, mutta tulevaisuus ainakin näyttää valoisalta. (Tietenkään vielä ei voi sanoa kuinka moni pystyy nousemaan aikuisten maajoukkueeseen nuorista)

Jos nuorista nousee uusia tähtiä, niin eiköhän Suomi kohta ainakin EM-kisoihin pääse. Ainakin "laajennuksen" jälkeen se rupeaa jopa olemaan todennäköistä.

Vesku

Lainaus käyttäjältä: Bengalinvesi - 02.01.2009 klo 23:24:01
http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=42621

Katkiksella luetaan näköjään yllättävän paljon ff2:ta   :D

LainaaFutisforum ei noin ajatuksena ole virheellinen tai turhake kotimaisen potkupallon surullisesta tasosta huolimatta, mutta virtuaaliyhteisönä se ei ole kovinkaan mielenkiintoinen, sillä siellä vallitseva dominoiva narratiivi on kuin yhdistelmä Jatkoajan testialuetta, Jatkoajan kierrätyskeskuksen kannabis-ketjua ja Tampereen yliopiston tiedotusopin laitosta.

Dominoiva narratiivi palautti minut maanpinnalle tajuamaan paikkani dosenttien alapuolella.

Viinioksa

Lainaus käyttäjältä: vilsu - 03.01.2009 klo 12:19:16
Ei nyt välttämättä kerro suomalaisen futiskulttuurin noususta yhtään mitään, mutta ainakin Suomen viime vuosina heikentynyt taso junnulätkässä ja päinvastoin nousussa oleva futiksen taso antavat futikselle mahdollisuuden nousta Suomen suurimmaksi lajiksi kendon ohi.

Vaikea kyllä nähdä lätkän huonontuneen junnumenestyksen hyötyä futikselle muuten kuin kaukaisella tähtäimellä ja hataralla päättelyketjulla. Ehkä jotain tyyliin: lätkämenestys huononee tulevaisuudessa --> lätkän suosio vähenee --> futiksen suosio nousee (viimeinen päätelmä, tai jatkoaikalaisittain implikaatio, on kaiken lisäksi hyvin kyseenalainen).

Maanläheisemmin katsottuna jääkiekon tilanne näyttää pikemminkin huolestuttavalta jalkapallonkin kannalta. Jos Suomi ei enää pysty tuottamaan kansainvälisen tason huippulupauksia edes jääkiekossa, miten se tulee onnistumaan paljon kilpailummassa jalkapallossa?

Nice10

Jääkiekossa ero kärkeen kasvaa samalla tavalla kuin futiksessakin silloin kun muutkin alkavat kilpailemaan entistä kovemmin ja varsinkin rahavirtojen jatkuvasti kasvaessa hurjasti muualla kuin Suomessa. Aivan selvä homma, että Suomi ei heikkona seuraurheilumaana (sponssaaminen, yleisömäärät, julkinen tuki, laaja lajikirjo) pysty kilpailemaan rahakkaiden Sweitsin, P-Amerikan, Venäjän ja Ruotsin kanssa. Junnuista en niin tiedä, mutta kiekon pääsarja joutuu tosissaan tekemään töitä jos mielii kilpailla pelaajista tulevaisuudessa Saksan ja Tsekinkään kanssa. Joku Latvia ja Valko-Venäjä ovat vielä välivaiheessa ja suuntauneet KHL:ään. En kuitenkaan ihmettele jos jatkossakin nämä maat kokoavat paikallisten yritysten ja julkisen rahan turvin KHL:ään muutaman seuran, joilla on vitusti rahaa pelaajiin. Kiekossa hyviä ja viihdyttäviä pelaajia on todella rajallinen määrä euroopassa ja suomalaiset seurat eivät näistä kykene kilpailemaan. Tämä laskee sarjan tasoa ja varmasti jossain saturaatiopisteessä vaikuttaa katsojalukuihinkin voimakkaasti. Tästä suora seuraus on seurojen junioritoiminnasta nipistäminen. Kiekon iso ongelma/etukin on se, että kaikki hyvät nuoret pelaavat liigajoukkueiden junnuporukoissa. Suora suhde siis on olemassa.