päätykatsomo
Poissa
|
 |
Vastaus #350 : 09.06.2010 klo 14:21:22 |
|
Hattu ylös suoraselkäisestä päätöksestä
Sama! Toivottovasti näin toimivat myös muut joukkueet paitsi jos kyseessä on selkeästi edustuskelvoton pelaaja. Varmasti olisi kolme pojoa myös Sopulle kelvannut. edit. Ja eiköhän ollut hyvä näpäytys LeKi:lle tämä. Jatkossa luulisi pöytäkirjojen olevan kunnossa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.06.2010 klo 14:22:54 kirjoittanut päätykatsomo »
|
|
|
|
|
paluuosa2
Poissa
|
 |
Vastaus #351 : 09.06.2010 klo 14:54:10 |
|
LeKi-Sopu ottelun ympärillä pyörivää huhumyllyä selventääkseni, niin emme lähteneet tekemään vastalausetta ottelusta, jossa LeKi peluutti kentällä miestä, jonka numeroa tai nimeä ei pöytäkirjasta löytynyt. Kyseessä on kuitenkin pelaaja, joka on edustanut seuraa jo aikaisemmissa otteluissa ja kyseessä on ollut inhimillinen virhe, joten emme halunneet asiaa viedä eteenpäin. Ja vielä lisätäkseni, niin vastalause tuli jättää kaksi vuorokautta ottelun jälkeen, koska kyseessä ei ollut edustuskelvottoman pelaajan epäily, jolloin aikaa olisi ollut 7 vuorokautta.
thumbsup, virheitä sattuu. Järkeä käytetty kun selvitetty ensin mistä kyse ja sitten toimittu (ei toimittu  )
|
|
|
|
|
Stone75
Poissa
|
 |
Vastaus #352 : 09.06.2010 klo 21:19:22 |
|
Mitä luulette jos kysessä olisi ollut TKT, olisiko Siiki jättänyt vastalauseen :=)
|
|
|
|
|
raimojk
Poissa
Suosikkijoukkue: Futsal :: Kotarit :: G.S.F.V. Drs. Vijfje
|
 |
Vastaus #353 : 09.06.2010 klo 23:14:45 |
|
Mitä luulette jos kysessä olisi ollut TKT, olisiko Siiki jättänyt vastalauseen :=)
Tottakai 
|
|
|
|
|
kapri
Poissa
Suosikkijoukkue: Tamu, FC Lahti
|
 |
Vastaus #354 : 10.06.2010 klo 08:39:31 |
|
Mitä luulette jos kysessä olisi ollut TKT, olisiko Siiki jättänyt vastalauseen :=)
Samanlainen tapaushan oli TKT-Nops pelissä eikä kotarit tehnyt protestia!
|
|
|
|
|
TP-T
Poissa
|
 |
Vastaus #355 : 10.06.2010 klo 19:55:13 |
|
Jos joku maalivahdeista on kyllästynyt kuluttamaan vaihtopenkkiä tai haluaa muuten vaan pelata kolmosta ja kokee, että pystyy pelaamaan kolmosdivaria niin ei kun yhteyttä ottamaan. Meillä oli vielä talvella kolme veskaria, mutta nyt ei ole ainakaan kuukauteen yhtään, koska ainoa jäljelle jäänyt loukkaantui.
Yhteyksiä voi ottaa tämän foorumin kautta tai sitten soitella numeroon 0400-524805.
|
|
|
|
|
branco
Poissa
|
 |
Vastaus #356 : 10.06.2010 klo 20:39:52 |
|
Sopu-Valo 2-1
Sopu hallitsi peliä ja pystyi luomaan useita maalipaikkoja, mutta sihti oli kateissa. Ekalla jaksolla Juho Tuominen pääsi laidalta läpi ja nosti hallitusti pallon yli vastaan tulleen veskarin. Pieni herpaantuminen jakson lopulla ja Valo hyödynsi harvoista paikoistansa yhden, kun Sopu puolustus nukkui ja kaveri pääsi tälläämään laatikon sisältä pallon maalin kattoon. Toinen jakso alkoi Valon hienoisella painostuksella, kun Sopu ei ollut hereillä ja antoi liian paljon tilaa Valon keskikentälle ruokkia nopeita kärkiä. Ottelun vanhetessa Sopu kuitenkin sai otteen takaisin ja pystyi luomaan taas muutamia hyviä tilanteita, mutta onnistumatta niissä. Lopussa Juho Tuominen täydensi kuitenkin iltansa antamalla pyssynsä laulaa reilusta paristakympistä ja pallon löysi tiensä Valon maalin yläkulmaan, hieno maali! Lopussa Valo yritti pitkillä palloilla rikkoa kotijoukkueen puolustuksen, mutta Rippe Mikkolan johdolla Sopun puolustus kesti ja näin ansaitut pistee jäivät Valkeakoskelle. Erityisesti ottelusta on mainitta Rippe Mikkolan "jäätävä" peli alkakerrassa, jota hän dominoi aivan suvereenisti. Seuraavaski Kaukajärvelle taistelemaan FCT:tä vastaan!
|
|
|
|
|
MagicMike
Poissa
|
 |
Vastaus #357 : 10.06.2010 klo 21:14:54 |
|
NePa - ViiPV 4-1 (2-0)
|
|
|
|
|
päätykatsomo
Poissa
|
 |
Vastaus #358 : 12.06.2010 klo 17:55:11 |
|
Lempäälän derbyssä Loiske vei LeKiä 2-0 (1-0) lukemin. LeKillä myös parit maukkaat paikat, mutta tänään ei uponnut. Kovaa taisteluapalloa ja pari punakorttia siinä sivussa.
|
|
|
|
|
MagicMike
Poissa
|
 |
Vastaus #359 : 12.06.2010 klo 18:07:10 |
|
PP:n sivuilta poimittuna .. PP-70/2 - FC Tampere 4-10! Ja Kavon sivuilta tieto PJK/2-KaVo 0-0.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.06.2010 klo 20:25:48 kirjoittanut MagicMike »
|
|
|
|
|
Elukka
Paikalla
|
 |
Vastaus #360 : 13.06.2010 klo 15:36:47 |
|
Lempäälän derbyssä Loiske vei LeKiä 2-0 (1-0) lukemin. LeKillä myös parit maukkaat paikat, mutta tänään ei uponnut. Kovaa taisteluapalloa ja pari punakorttia siinä sivussa.
Tästä spektaakkelista oli tehty oikein kuvan kera juttu päivän Aamulehteen.
|
|
|
|
|
päätykatsomo
Poissa
|
 |
Vastaus #361 : 13.06.2010 klo 15:45:30 |
|
Tästä spektaakkelista oli tehty oikein kuvan kera juttu päivän Aamulehteen.
Olisi muuten hienoa jos joku saisi sen nettiin tungettua näytille. Ei tule tänne talouteen aamulehteä 
|
|
|
|
|
Teme*22
Poissa
|
 |
Vastaus #362 : 14.06.2010 klo 00:16:51 |
|
Olisi muuten hienoa jos joku saisi sen nettiin tungettua näytille. Ei tule tänne talouteen aamulehteä  Pirkanmaalla on monta erittäin laadukasta kirjastoa, joissa voi lukea ilmaiseksi päivittäin kaikki tärkeimmät sanomalehdet.
|
|
|
|
|
Teme*22
Poissa
|
 |
Vastaus #363 : 14.06.2010 klo 00:19:25 |
|
Pirkanmaalla on monta erittäin laadukasta kirjastoa, joissa voi lukea ilmaiseksi päivittäin kaikki tärkeimmät sanomalehdet.
Ne myös säilyttävät siellä lehtiä jopa vuosikymmeniä (ainakin mikrofilmillä), joten varmasti ehdit lukea jutun kuvineen päivineen, vaikka et samana päivänä ehtinytkään.
|
|
|
|
|
päätykatsomo
Poissa
|
 |
Vastaus #364 : 14.06.2010 klo 15:48:56 |
|
Pirkanmaalla on monta erittäin laadukasta kirjastoa, joissa voi lukea ilmaiseksi päivittäin kaikki tärkeimmät sanomalehdet.
Tottahan tuo, mutta veikkaappa löytyykö innostusta tarpeeksi kirjastoon asti.
|
|
|
|
|
takamies
Poissa
|
 |
Vastaus #365 : 14.06.2010 klo 20:44:28 |
|
Lave-ParVi 4-0 (0-0)
|
|
|
|
|
Iem
Poissa
|
 |
Vastaus #366 : 15.06.2010 klo 10:26:58 |
|
Kolme sarjakierrosta sitten spekuloitiin, että sarja on jakautunut jo kahtia; kärkikuusikkoon ja häntäpään kuusikkoon. Esitin tuolloin, että seuraavat kolme kierrosta näyttävät kovasti suuntaa. Moni (ilmeisesti häntäpään joukkueiden toiveikkaita pelaajia ja faneja plus yksi TKT:n maalitykki joka vissiin seurailee ja kommentoi nelosta jo ensi kautta silmällä pitäen) selitti, ettei yhtään mitään voida vielä päätellä. Nyt ne kolme kierrosta on pelattu ja kärkikuusikossa ovat edelleen samat joukkueet. Näillä kolmella kíerroksella ne pelasivat paljon keskinäisiä otteluita samoin kuin peräpää. Seuraavilla kolmella kierroksella kärkipää pelaa taas heikompia vastaan (pl. Loiske-NePa-kärkiottelu). Ja kun sarja on kolmen sarjakierroksen jälkeen puolivälissä, kärkipäässä ovat edelleen samat kuusi joukkuetta, ja eroa putoajakandidaatteihin on taas syntynyt. Ainoa´t jotka eivät näköjään osaa vielä päättää pelatako kärkisijoituksista vai putoamista vastaan, ovat LeKi ja yllättäen KaVo.
|
|
|
|
|
Juninho Paulista
Poissa
|
 |
Vastaus #367 : 15.06.2010 klo 15:46:57 |

Näemmä tuijotat sarjataulukon viivoja hieman liian aktiivisesti.
|
|
|
|
|
o2j
Poissa
|
 |
Vastaus #368 : 15.06.2010 klo 21:38:33 |
|
FC Tampere - Sopu 7-1
|
|
|
|
|
raimojk
Poissa
Suosikkijoukkue: Futsal :: Kotarit :: G.S.F.V. Drs. Vijfje
|
 |
Vastaus #369 : 15.06.2010 klo 22:33:24 |
|
Kolme sarjakierrosta sitten spekuloitiin, että sarja on jakautunut jo kahtia; kärkikuusikkoon ja häntäpään kuusikkoon. Esitin tuolloin, että seuraavat kolme kierrosta näyttävät kovasti suuntaa. Moni (ilmeisesti häntäpään joukkueiden toiveikkaita pelaajia ja faneja plus yksi TKT:n maalitykki joka vissiin seurailee ja kommentoi nelosta jo ensi kautta silmällä pitäen) selitti, ettei yhtään mitään voida vielä päätellä. Nyt ne kolme kierrosta on pelattu ja kärkikuusikossa ovat edelleen samat joukkueet. Näillä kolmella kíerroksella ne pelasivat paljon keskinäisiä otteluita samoin kuin peräpää. Seuraavilla kolmella kierroksella kärkipää pelaa taas heikompia vastaan (pl. Loiske-NePa-kärkiottelu). Ja kun sarja on kolmen sarjakierroksen jälkeen puolivälissä, kärkipäässä ovat edelleen samat kuusi joukkuetta, ja eroa putoajakandidaatteihin on taas syntynyt. Ainoa´t jotka eivät näköjään osaa vielä päättää pelatako kärkisijoituksista vai putoamista vastaan, ovat LeKi ja yllättäen KaVo.
Objektiiviselle näkemykselle toki  Eli samat joukkueethan tuossa ovat. Ei jaksa tästä aiheesta vääntää enempää. Ennakkosuosikit sarjaan olivat tiedossa jo ennen kuin peliäkään oli pelattu ja saman kärkikuusikon olisi voinut sanoa jo ennen kautta. Ei sarjataulukko viiden ottelun (puoliväli alkaa tietyin varauksin ehkä näyttää suuntaa) jälkeen kerro yhtikäs mitään. Mainitaan se nyt kuitenkin, että tuosta kuudennesta sijasta kymmenenteen piste-ero on kaventunut neljään (oli 6). Eikä neljännestä sijasta yhdeksänteen ole eroa kuin kuusi pistettä (oli 5). Se on ihan se, miltä kantilta taulukkoa katselee. Däts it, ei jaksa tästä enää. Pelataan nyt vaan ne pelit. e. no nyt lähti se lista. Ihan asiallinen huomautus. Iemissä on sittenkin selvänäkijän vikaa! 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.06.2010 klo 10:05:40 kirjoittanut raimojk »
|
|
|
|
|
MagicMike
Poissa
|
 |
Vastaus #370 : 15.06.2010 klo 22:58:00 |
|
Kärkikuusikot 5 ja 8 kierroksen jälkeen Loiske...........NePa NePa............Loiske ParVi............FC Tampere LaVe............ParVi FC Tampere...LaVe LeKi-futis......KaVo
Korjataan sen verran, että nimenomaan 8 pelatun pelin jälkeen LeKin paikalle kuuluu KaVo, koska olivat PJK-tasurilla pisteen edellä (puuttuu ResultCodesta). Mutta ei tämä pikkujuttu nyt sinänsä mitään muuta ..
|
|
|
|
|
raimojk
Poissa
Suosikkijoukkue: Futsal :: Kotarit :: G.S.F.V. Drs. Vijfje
|
 |
Vastaus #371 : 16.06.2010 klo 10:03:04 |
|
NO piru...mulle 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.06.2010 klo 10:04:34 kirjoittanut raimojk »
|
|
|
|
|
J.K
Poissa
Suosikkijoukkue: PJK, Ilves, TamU, ManU
|
 |
Vastaus #372 : 17.06.2010 klo 21:23:48 |
|
Lave-PJK2 3-2 (2-0)
Kolme eteen kaverille oli liikaa.
PJK:n maalit: Joni Kumlander 1 Miko Hytönen 1
Se piipittävä blondi tuomari pitää saada jollain ilmeellä pois pelikentiltä.
|
|
|
|
|
Nikopolidis
Poissa
Suosikkijoukkue: Leijona Futsal, ManU
|
 |
Vastaus #373 : 18.06.2010 klo 07:08:06 |
|
Se piipittävä blondi tuomari pitää saada jollain ilmeellä pois pelikentiltä.
Kaveri taitaa juuri olla 18 vuotias, joten ei sitä nyt kukaan pelurikaan vielä silloin valmis ole. Eikä varsinkaan jos taso on 4.divisioona. Tiedän että itsekkin arvostelen tuomareita, vaikka itsekkin sellainen olen. Virheitä sattuu ja osa tuomareista tekee niitä omaa haluttomuuttaan tehdä töitä kentällä mikä minua ärsyttää eniten. Tiedän kuitenkin että tämä nuori tuomari on itse halukas kehittymään ja kehittyä voi kun saa oman tasonsa yläpään pelejä alle. Lisäksi täytyy olla kykyä ja halua oppia virheistään.
|
|
|
|
|
J.K
Poissa
Suosikkijoukkue: PJK, Ilves, TamU, ManU
|
 |
Vastaus #374 : 18.06.2010 klo 20:09:33 |
|
Kaveri taitaa juuri olla 18 vuotias, joten ei sitä nyt kukaan pelurikaan vielä silloin valmis ole. Eikä varsinkaan jos taso on 4.divisioona. Tiedän että itsekkin arvostelen tuomareita, vaikka itsekkin sellainen olen. Virheitä sattuu ja osa tuomareista tekee niitä omaa haluttomuuttaan tehdä töitä kentällä mikä minua ärsyttää eniten. Tiedän kuitenkin että tämä nuori tuomari on itse halukas kehittymään ja kehittyä voi kun saa oman tasonsa yläpään pelejä alle. Lisäksi täytyy olla kykyä ja halua oppia virheistään. Ehdottomasti keskeneräisyys sallitaan, jotain inhimillisyyttä on löydyttävä. Pelasin viime vuonna vitosessa, jossa kaveri vihelsi enkä ainakaan muista että hän olisi viheltänyt edes keskinkertaisesti. Samasta kaverista käytiin keskustelua viime vuonna Treen vitosen forumilla. Onko teillä todellakin se linja, että jos kaveri on huono tai suorastaan surkea vitosessa, niin se laitetaan viheltämään nelosta, jos se vaikka siellä oppisi jotain!? Eikö juurikin tämä ole perse edellä puuhun menemistä!? Mun mielestä tämä logiikkaa on aivan käsittämätön, vaikka olenkin sitä mieltä että virheitä saa ja pitääkin tehdä. Olen vain ollut tämän kaverin viheltämissä peleissä turhan usein mukana.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.06.2010 klo 20:13:41 kirjoittanut J.K »
|
|
|
|
|
|
|
|