Forumia selaillessani huomasin suureksi pettymykseksi, että Pohjois-Saksan perinteisen satamakaupungin joukkueella, Hansa Rostockilla, ei ole omaa aihealuetta Suomen suurimmalla jalkapallopalstalla. Katson, että nyt on huutava tarve korjata tämä vääryys!
Fußballclub Hansa Rostock e. V

__________________________________________________________________________________
Johdanto - Einleitung Monille suomalaisille jalkapallon ystäville Hansa Rostock tuo mieleen vain maajoukkuetykki Jari Litmasen pikavisiitin
Sinipaidoissa ja vuoden 2008 Veikkausliigan maalitykki Henri Myntin penkinkuluttamisen edellisellä kaudella. Pian 50 vuoden ikään saapuva seura on kuitenkin paljon muutakin. Sen historiasta löytyy upeita onnistumisia, karvaita pettymyksiä, fantastisia otteluita ja -ennen kaikkea - suuria persoonia.
Jotta voisimme ymmärtää nykyhetkeä, on tunnettava historia. Nyt palaamme ajassa taaksepäin, vuoden 1965 joulukuuhun, jolloin eräässä saksalaisessa jalkapallosadussa käännettiin ensimmäinen sivu. Kuten me kaikki tiedämme Eurooppaa 1900 -luvulla vavahduttanut suursota, Toinen maailmansota, vaikutti kaikkein eniten juuri Saksaan ja sen urheiluelämään. Syntyi kaksi, merkittävästi toisistaa poikennut valtiota, Itä -ja Länsi-Saksa.
Hansakaupunkina läpi keskiajan mainetta niittänyt Rostock oli yksi Itä-Saksan merkittävimpiä talouselämän ja kulttuurin keskuksia. Vuoden 1954 tienoilla paikallisten urheiluihmisten yhteenkokoamiseksi päätettiin perustaa kokonaan uusi seura,
SC Empor Rostock Tämä suurseura erikoistui kuningasjalkapallon lisäksi myös käsipalloon, jääkiekkoon, yleisurheiluun sekä uintiin. Empor niitti vuodesta toiseen mainetta, mutta kuten niin monessa tapauksessa aikaisemminkin, eri lajit riitaantuivat. Useimmissa konflikteissa kyse oli puhtaasti rahasta.
Mutta palataanpa taas vuoteen 1965. Lajiryhmät olivat jo niin erkaantuneet toisistaan, että aika oli otollinen kokonaan uuden, itsenäisesti toimivan jalkapalloseuran perustamiselle. Niinpä Empor Rostockin jalkapallomieliset päättivät lyödä viisaat päänsä yhteen ja perustivat koillissaksalaiselle jalkapalolle uuden lippulaivan,
F.C. Hansa Rostockin. Osittain uuden seuran perustamisen taustalla oli DDR:n voimakas halu tukea ja rahoittaa uusia jalkapalloseuroja. Ilman valtiovallan tukea, Hansa Rostockin perustaminen tuskin olisi ollut mahdollista.
Seuran ensimmäinen kausi päättyi kirvelevään neljänteen sijaan valmentaja Gerhard Gläserin johdolla. Nyt, yli 45 vuotta myöhemmin, samainen Emporin joukkueen perustalle muodostettu Hansa Rostock jatkaa hansakaupungin perinteitä ja taistelee säilymisestään, Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Bundesliiga Zweitessa.
FC Hansa, Wir lieben Dich total!__________________________________________________________________________________
Kausi 2008-2009 - Saison 2008-2009 Rostockin kautta 2008-2009 voi helposti kuvata yhdellä sanalla: kaksijakoinen. Joukkueen pelivire ja taso heitteli hämmästyttävän paljon, jopa yksittäisten otteluiden ja puoliaikojen sisällä. Kotikentällä joukkue esitti tasaisen varmoja otteita, mutta vieraissa peli takkusi pahemman kerran. Jotakin kertoo, että joukkue saavutti vieraskentillä vain yhden voiton ja sekin tuli vasta sarjan viimeisillä kierroksilla, merkityksettömässä ottelussa Greuther Fürthia vastaan.
Hyvänä esimerkkinä Rostockin epätasaisuudesta käy ottelut nykyään Shefki Kuqin edustamaa TuS Koblenzia vastaan. Kotipelissä alkusyksystä sinipaidat tekivät mitä tahtoivat ja päihittivät reininlaaksolaiset maanrakoon peräti lukemin 9-0. Vieraissa taas nähtiin aneeminen ja haluton Hansa Rostock, joka nipin napin sai väännettyä 1-1 -lukemat saksalaisnuorukainen Kevin Schindlerin maalilla ja molari Jörg Hahnelin loistopelastuksilla.
Rostockin loppusijoitukseksi tuli 13. sija vain kahden pisteen erolla viimeiseen putoajaan, Osnabruckiin. Maaleja joukkue mätti 52 ja päästi peräti 53; molemmat lukemat selkeästi muita häntäpään joukkueita korkeampia. Tasapelejä joukkue tahkosi peräti 14, sekin sarjan ”paras” tulos. Huomionarvoista kuitenkin on, että suurimpaa osaa näistä tasapeliin päättyneistä peleistä Rostock hallitsi ja johti useasti jopa ennen viimeistä 10 peliminuuttia.
Jos joukkueen selkeitä valopilkkuja edelliskaudesta täytyy nostaa, on valinta helppo. Kokenut maalitykki Enrico Kern, keskikentän taituri Mario Fillinger ja maalivahti Hahnel olivat kaikki kaikessa rostockilaisten viime kaudella. Kern mätti peräti 11 osumaa Fillingerin antaessa taustatukea 8 kaapilla ja Hahnel muutamista rökäletappioista huolimatta tarjosi illasta toiseen Rostockille mahdollisuuden taistella voitosta. Myös tanskalaiskippari Martin Retov esiintyi hyvin keskikentän pohjalla. Ja mikä tärkeintä, Rostock onnistui pitämään kaikki edellä mainitut pelaajat rosterissaan myös tälle kaudelle.

__________________________________________________________________________________
Syyskausi 2009 - Hinrund 2009 Uusi kausi, samat kujeet. Kovin korkealla ei Rostock pieleen menneen kauden 2008-2009 jälkeen tavoitteita asettanut, siitä huolimatta, että joukkue ei heikentynyt juuri lainkaan edellisestä kaudesta. Tulijapuolella joukkue vahvistui maalivahti Alexander Walkella (Freiburg), Geflesta tulleella ruotsalaispakki Andreas Dahleilla sekä Turkista saapuneella keskikenttämies Florian Grossertilla. Suuria menetyksiä ei juuri ollut: nuori Bastian Oczipka palasi lainalta takaisin Bayern Leverkusenin ja vähän peliaikaa saaneet Tobias Rathgeb ja Sebastian Albert vaihtoivat seuraa alemmille sarjatasoille.
Jo aikaisessa vaiheessa viime vuonna varmistui, että Rostockin puikoissa myös kaudella 2009-10 nähtäisiin seurassa aikaisemmin pelaajana esiintynyt, tuttu Andreas Zachhuber. Sopimusta jatkettiin vielä vuoteen 2011, joten ainakin pysyvyyttä valmennuspuolella pitäisi nyt olla.
Hyvistä lähtökohdista huolimatta uusi kausi ei juuri pahempaa alkua olisi voinut saada. Jo ensimmäinen peli Bundes1:stä pudonnutta Arminia Bielefeldia vastaan paljasti karun seikan Rostockin pelistä. Keskikentän ja puolustuksen välinen yhteistyö oli järkyttävää hakemista ja vastustajajoukkue sai pyörittää palloa miten tahtoi. Tuloksena oli 3-1 -vierastappio, joka kieltämättä mairittelee Rostockia. Niin pahassa viennissä joukkue oli.
Kauden kuudesta ensimmäisestä pelistä saldona oli vain kaksi voittoa ja neljä tappiota. Hansalaisten lokakuu oli mustaakin mustempi ja vierasjoukkueet kävivät kerta toisensa jälkeen nappaamassa helpot kolme pistettä DKB -areenalta. Marraskuussa oli jo nähtävissä selkeä herääminen ja 19 -vuotiaan Tobias Jänigenin uran ensimmäiset BuLi-maalit toivat kaivattua lohtua synkkään sarjatilanteeseen. Marraskuussa joukkue etenikin jo lievässä kahden ottelun voittoputkessa, kunnes hyytävä Kaiserlautern -kamppailu palautti ajatukset taas maanpinnalle.
Ajoittaisista väläytyksistä huolimatta syyskierroksen päättyessä Rostock löytyi jälleen - aina yhtä tutulta - 13. sijalta. Lohtuna on sanottava, että eroa putoamisviivaan on vielä onneksi 10 pistettä ja tasoltaan Rostock kyllä on häntäpään joukkueista selkeästi laadukkain.
Kevätkausi pääsee pitkän odottamisen jälkeen vauhtiin 30.1., jolloin Hansa Rostock matkaa Allianz Arenalle perinteikästä TSV München 1860a vastaan. Molemmat joukkueet ovat tasapisteissä (23), joten ei varmasti tarvitse sanoa, että elintäkeä kamppailu on (jälleen) tulossa.
Joukkueen maalintekijätilasto3 Tobias Jänicke
Tim Sebastian
2 Fin Bartles
Kai Bülov
Marion Fillinger
Martin Retov
Marcel Schied

__________________________________________________________________________________
Pelaajat - SpielerJörg Hahnel Alexander Walke Andreas Kerner Dexter Langen Andreas Dahlén Orestes Tim Sebastian Martin Retov Oliver Schröder Kevin Pannewitz Enrico Kern Thomas Breu Enrico Neitzel Mario Fillinger Kevin Schlitte Bradley Carnell Tom Buschke Florian Grossert Marcel Schied Stephan Gusche Fin Bartels Tobias Jänicke Malick Bolivard Kai Bülow Felix Kroos Kevin Schöneberg René Lange
_________________________________________________________________________________
Keskustelu on avattu!