Ja kyllä se juoksupallo linjan taakse ainakin kerran nähtiin. Jelen pelattiin hienolla chipillä läpi, mutta Parviainen ehti vielä hätiin horjuttamaan tarpeeksi, että veto jäi löysäksi ja Fredrikson hoiti loput.
Tämän tilanteen unohdin täysin, kiitokset muistutuksesta.
On kuitenkin huomautettava, että tuossakaan tilanteessa Jeleń ei kuitenkaan päässyt käyttämään vaarallisinta asettaan - mahtavaa suoranopeuttaan - korkealla pelaavan linjan taakse jäävässä tilassa, vaan joutui tekemään nopean ratkaisun lievästi ahdistettuna.
On toki myös huomattava, että Puolalla ei ollut käytettävissään Benoît Pedrettin tyyppistä pelaajaa, joka kykenisi lähettämään tarkan, kolmekymmentämetrisen pystysyötön vastajoukkueen kahden linjan yli suoraan syvyyteen etenevän kärjen juoksulinjalle.
Silloin kun keskikenttä oli muodossaan, linja oli välillä suht ylhäälläkin. Pointti on siinä, että kk ja puolustus laskevat tasatahtiin (hyökkääjät prässäävät/peittävät järkevästi, kk ennättää asemiinsa, puolustus ei lähde valumaan ennen aikojaan), jolloin väliin ei synny missään vaiheessa pelirankentelijan mentävää aukkoa.
Suomi kuitenkin viime karsintojen tapaan edelleen voitti palloja pääasiassa vasta syvällä omalla puolustusalueellaan - keskialueen pallonriistot olivat äärimmäisen harvinaisia. Kun tämä yhdistetään vaikeuksissa pelata palloa kontrolloidusti edes keskirajalle asti ei ole ihme, että malintekoyritysten määrä ottelun aikana jäi seitsemään (potentiaalisia hyökkäyksiä toki lisäksi muutama).
