Marquinho
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK & Suomi
|
 |
Vastaus #4100 : 26.08.2011 klo 12:09:23 |
|
BATE Borisov kyllä antaa uskoa HJK:lle  Koko joukkueessa 3 ulkomaalaista pelaajaa, mutta niin vain vetävät tänä vuonna neljättä kertaa peräkkäin lohkovaiheessa. 2007/2008 pääsivät tähän vaiheeseen, missä Klubi on ollut kaksi kautta putkeen. Tuolloin vielä tippuivat Villarealille. Seuraavalla kaudella sitten arvontojen kanssa uskomaton mäihä ja mestiksen karsinnoissa vastaan ensiksi Valur, sitten Anderlecht ja lopulta Levski Sofia. Ensimmäistä kertaa ikinä mestiksen LOHKOVAIHEESEEN. Seuraavana vuonna taas uskomaton mäihä ja vastaan Makedonija GP, Ventspils (jolle tippuivat!) ja sitten Eurooppa Liigan play-off kiekalla Litex Lovech. Ensimmäistä kertaa ikinä Eurooppa Liigan LOHKOVAIHEESEEN  Tällä kaudella vastassa oli Linfield, Ekranas ja Sturm Graz. Joku voisi sanoa, että Klubilla nämä! Ps. Niin ja APOEL pääsi ensimmäistä kertaa mestiksen lohkovaiheeseen pari kautta sitten (2009/2010). Tuota ikimuistoista kautta edeltävällä kaudella (2008/2009) Eurooppa Liigan play-off vaiheessa tippuivat Schalkelle yhteisluvuin 2 - 5 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.08.2011 klo 12:12:08 kirjoittanut Marquinho »
|
|
|
|
|
Tresor
Poissa
|
 |
Vastaus #4101 : 26.08.2011 klo 12:17:21 |
|
Saksassa HJK lähti ihan viksusti hakemaan vierasmaalia, koska sen jälkeen Schalke olisi kaiken järjen mukaan lirissä, mutta vierasmaalin jälkeen olisi pitänyt rauhoittua. Sorsa, Bah, Sadik ja Pukki muodostivat riittävän uhan Schalken edelleen ongelmissa olleelle puolustukselle, loput pelaajat olisi voitu hyvin pitää varmistamassa ja ennen kaikkea linja alhaalla. Erityisesti kun Schalken oli pakko hyökätä. Nyt Schalke sai HJK:n muodostelman levitessä tilaa ja mahdollisuuden nostaa tempoa, jolloin Farfanin kaltaiset pelaajat voivat hyödyntää taitoeroaan ja Raulin tyyppinen pelaaja liikkeellään repiä puolustusta auki.
Tuo on kyllä sikäli ristiriitaista, että se riittävä uhka tuli juuri sen ansiosta, että neljä ylintä pelaajaa + Ring olivat niin kärkkäästi ylhäällä. Olisi voitu luopua siitä toiselle jaksolle uhasta ja palauttaa ainkin Ring ja Bah alas suojaamaan. Sitten olisi menty edestakaisin omalla aluella ja toivottu parasta. Mielestäni on itsepetosta ajatella, että HJK olisi voinut ylläpitää hyökkäysuhkaa ja pitää riittävää miehitystä alhaalla. Toisen puoliajan alun ratkaisumaalithan tulivat juuri venyneen miehityksen takia. Kansikas oli liian kaukana maalilta prässäämässä, olisi pitänyt jättää Bah Farfania vastaan ja jäädä tukkimaan vain mahdollisen onnistuneen haaston jälkeinen suora reitti maalilla. Toisessa Ringiä ja Riihilahtea ei näkynyt mailla halmeilla, vaan olivat jääneet hyökkäyksen jälkeen nojaamaan polviinsa. HJK sinnitteli puoli tuntia tilanteessa, jossa puolustaminen onnistui varsin hyvin, mutta hyökkäysuhka oli silti olemassa. Toisella jaksolla kävi jo niin, että molempia yritettiin, kummassakaan ei onnistunut. Olisi pitänyt valita toinen, eli se puolustus. Mikä olisi vienyt luultavasti tuhoon joka tapauksessa - paitsi jos etumatkaa olisi ollut enemmän. Sadik, Sadik!
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #4102 : 26.08.2011 klo 12:27:27 |
|
Tuo on kyllä sikäli ristiriitaista, että se riittävä uhka tuli juuri sen ansiosta, että neljä ylintä pelaajaa + Ring olivat niin kärkkäästi ylhäällä. Olisi voitu luopua siitä toiselle jaksolle uhasta ja palauttaa ainkin Ring ja Bah alas suojaamaan. Sitten olisi menty edestakaisin omalla aluella ja toivottu parasta. Mielestäni on itsepetosta ajatella, että HJK olisi voinut ylläpitää hyökkäysuhkaa ja pitää riittävää miehitystä alhaalla. Vierasmaalin jälkeen Schalke oli pakotettu tekemään neljä maalia. Näin ollen Schalken oli pakko nostaa pelaajia hyökkäykseen ja ennestään haavoittuva puolustus oli entistä haavoittuvampi. Tässä otteluparissa ja eilisessä ottelussa HJK kykeni pitkiin kuljetuksiin, hyvään syöttöpeliin ja nopeaan liikkeeseen. Pitämällä osa pelaajista alempana olisivat siis syöttöjen ja kuljetusten pituudet kasvaneet, mutta Schalken alueella oli tilaa, jolloin yksi tai kaksi pelaajaa ylempänä olisi riittänyt. Vetämällä ryhmitystä alaspäin puolestaan Schalkella olisi ollut vähemmän tilaa ja pallonriistot olisivat olleet helpompia. Olkoon sitten itsepetosta, mutta vastahyökkäysjalkapallo perustuu siihen, että omalla puoliskolla pidetään vastusta kurissa ja kun isketään niin isketään vauhdilla. HJK teki kaikki maalinsa ja loi maalipaikkansa nopeista vastahyökkäyksistä. HJK sinnitteli puoli tuntia tilanteessa, jossa puolustaminen onnistui varsin hyvin, mutta hyökkäysuhka oli silti olemassa. Toisella jaksolla kävi jo niin, että molempia yritettiin, kummassakaan ei onnistunut. Olisi pitänyt valita toinen, eli se puolustus. Mikä olisi vienyt luultavasti tuhoon joka tapauksessa - paitsi jos etumatkaa olisi ollut enemmän. Sadik, Sadik!
Juurikin näin. Esimerkiksi Sonskilla Ring ja Sorsa tukivat hyvin Riihilahtea, joka ei näin joutunut liikkumaan yhtä paljon kuin Zagrebia vastaan, mutta Veltinsillä jostain syystä Ring sai jäädä ylös ja tukea ei tullut laidoilta. Riihilahti joutui pitkään minimoimaan heikkouksiaan eikä pelaamaan vahvuuksiaan kuten Sonskilla, joten lopputuloksena syntyi tilaa ja Ägä väsyi. Ihan kuin maali ja maalipaikat olisivat saaneet aikaan liiallisen hyökkäyshalun.
|
|
|
|
|
oezil
Poissa
|
 |
Vastaus #4103 : 26.08.2011 klo 13:00:18 |
|
Tänään vituttaa enemmän kuin eilen, nyt kun tavallaan ymmärtää tämän hukatun mahdollisuuden. Me päästiin aloittamaan ottelu tilanteessa, jossa Schalke tarvitsi väh. kaksi maalia. Ei yhden, vaan kaksi. Ok, sitten tuli jokseenkin tyly pilkkutuomio ja pallo maaliin. MUTTA kun vielä onnistuttiin kuittaamaan tuo maali ja tekemään arvokas vierasmaali, Schalke tarvitsi KOLME maalia. Ei yhtä, ei edes kahta, vaan kolme. 70 minuuttia olisi pitänyt pystyä puolustamaan niinkin "hyvin", että vihu olisi saanut vain kaksi maalia. Kyllä nyt tuntuu siltä, että Klubi ja Muurinen tekivät sen ihan itse.
Joo ja tämähän viesti ei tainnut tuoda mitään uutta jo edellä käytyihin keskusteluihin, piti päästä avautumaan. Ja mennä vähän vastavirtaan yllättävän monien Klubi-fanien "nooh hieno peli kotona, ei mitään hävettävää, oon ylpee jätkistä!"-meininkiin. Hei, 6-1, karmaisevia yksilövirheitä ja pelillinen raiskaus.
|
|
|
|
|
ginikettu
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK (BJK)
|
 |
Vastaus #4104 : 26.08.2011 klo 13:15:15 |
|
Joo ja tämähän viesti ei tainnut tuoda mitään uutta jo edellä käytyihin keskusteluihin, piti päästä avautumaan. Ja mennä vähän vastavirtaan yllättävän monien Klubi-fanien "nooh hieno peli kotona, ei mitään hävettävää, oon ylpee jätkistä!"-meininkiin. Hei, 6-1, karmaisevia yksilövirheitä ja pelillinen raiskaus.
En tiedä oliko niin paha ne yksilövirheet, mutta koko joukkueen esitys oli "heikko" hyvän alun jälkeen. Puolustajat törmäilee toisiinsa, kukaan ei näyttänyt etenkään 3-1 tilanteen jälkeen löytävän omaa paikkaansa. Kokonaisuutena sama taktiikka kuin helsingissä tiukasta puolustuksesta olisi voinut toimia, mutta sitä ei tehty oikeastaan missään vaiheessa. Tietysti nupiksi alun hyvien maalipaikkojen menetys. Olisi sadik ja pukki kummatkin voineet tehdä "helposti" 2 maalia mieheen, mutta ei - toki pukin maali oli todella hieno, mutta liian hyviä paikkoja tuhlattiin.
|
|
|
|
|
Basler
Poissa
|
 |
Vastaus #4105 : 26.08.2011 klo 14:26:00 |
|
Tosin olisiko muiden joukkueiden pelitapa edes tuon vertaa sopinut HJK:lle?
Ja olisiko Klubi venynyt ketään muuta vastaan kotikentällään tuollaiseen esitykseen? Eilen lataus meni yli ja paskottiin housuihin, mutta kotipelissä se lataus sai aikaan hirmutekoja. Tuskin olisi menty muistakaan pareista jatkoon ja nyt saatiin hyvät lipputulot, Samsung sponsoriksi ja kaksi hienoa näytelmää BL-joukkuetta vastaan suomalaisen suuren yleisön nähtäväksi. Kyllä se oli hyvä arpaonni siinä mielessä, että tuo kotiottelun voitto muistetaan vielä kymmenienkin vuosien päästä yhtenä suomalaisen jalkapalloilun suurtekona.
|
|
|
|
|
Glike
Poissa
Suosikkijoukkue: Sexy Football!
|
 |
Vastaus #4106 : 26.08.2011 klo 14:31:17 |
|
Klubihan pelasi eilen nimenomaan ensimmäisen puoliajan hyvin ja oli pelissä täysin mukana. Toisella puoliajalla kopissa tapahtui jotakin ja kukaan ei enää edes yrittänyt hyökätä. Siihen Klubi kaatui eilen.
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #4107 : 26.08.2011 klo 14:38:37 |
|
Klubihan pelasi eilen nimenomaan ensimmäisen puoliajan hyvin ja oli pelissä täysin mukana. Toisella puoliajalla kopissa tapahtui jotakin ja kukaan ei enää edes yrittänyt hyökätä. Siihen Klubi kaatui eilen. Lopetettiin hyökkääminen JA puolustaminen. Ihan kuin pelaajia olisi rauhoiteltu ja lähdetty siitä, että nyt on 45 minuuttia aikaa ja kaikki paineet Schalkella, joten ei tarvitse hakea raivolla vierasmaalia. Toisaalta taas samalla ei muodostelmaa ja peluutusta muutettu, vaan ikään kuin yritettiin hyökätä ja puolustaa samaan aikaan tekemättä kumpaakaan, jolloin syntyi hirveästi tilaa Schalken hyödynnettäväksi.
|
|
|
|
|
Basler
Poissa
|
 |
Vastaus #4108 : 26.08.2011 klo 14:40:05 |
|
Klubihan pelasi eilen nimenomaan ensimmäisen puoliajan hyvin ja oli pelissä täysin mukana. Toisella puoliajalla kopissa tapahtui jotakin ja kukaan ei enää edes yrittänyt hyökätä. Siihen Klubi kaatui eilen.
Toisen rankkarin kohdalla meni usko tekemiseen.
|
|
|
|
|
Toppari
Poissa
|
 |
Vastaus #4109 : 26.08.2011 klo 16:29:11 |
|
BATE Borisov kyllä antaa uskoa HJK:lle  Koko joukkueessa 3 ulkomaalaista pelaajaa, mutta niin vain vetävät tänä vuonna neljättä kertaa peräkkäin lohkovaiheessa. 2007/2008 pääsivät tähän vaiheeseen, missä Klubi on ollut kaksi kautta putkeen. Tuolloin vielä tippuivat Villarealille. Seuraavalla kaudella sitten arvontojen kanssa uskomaton mäihä ja mestiksen karsinnoissa vastaan ensiksi Valur, sitten Anderlecht ja lopulta Levski Sofia. Ensimmäistä kertaa ikinä mestiksen LOHKOVAIHEESEEN. Seuraavana vuonna taas uskomaton mäihä ja vastaan Makedonija GP, Ventspils (jolle tippuivat!) ja sitten Eurooppa Liigan play-off kiekalla Litex Lovech. Ensimmäistä kertaa ikinä Eurooppa Liigan LOHKOVAIHEESEEN  Tällä kaudella vastassa oli Linfield, Ekranas ja Sturm Graz. Joku voisi sanoa, että Klubilla nämä! Ps. Niin ja APOEL pääsi ensimmäistä kertaa mestiksen lohkovaiheeseen pari kautta sitten (2009/2010). Tuota ikimuistoista kautta edeltävällä kaudella (2008/2009) Eurooppa Liigan play-off vaiheessa tippuivat Schalkelle yhteisluvuin 2 - 5  En kiistä etteikö tämä antaisi uskoa, mutta asiassa on yksi ISO ero. BATE oli play off kierroksen arvonnoissa sijoitettu joukkue
|
|
|
|
|
ginikettu
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK (BJK)
|
 |
Vastaus #4110 : 26.08.2011 klo 16:48:19 |
|
En kiistä etteikö tämä antaisi uskoa, mutta asiassa on yksi ISO ero. BATE oli play off kierroksen arvonnoissa sijoitettu joukkue
No vielä 4 vuotta tätä linjaa niin hjk:kin on sijoitettu joukkue ja sitten onkin helppoa päästä vuodesta toiseen lohkovaiheisiin. Tai hieman paremmalla arpaonnella riittänee 3 vuotta. 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.08.2011 klo 16:52:41 kirjoittanut ginikettu »
|
|
|
|
|
Paitsiossa syntynyt
Poissa
|
 |
Vastaus #4111 : 26.08.2011 klo 16:58:59 |
|
Itse kun en asusta missään Liigakaupungissa niin sydän on alkanut vähän sykkiä klupin puoleen.. Pitäsikö olla huolestunut? Ennen kauden alkua sitä vaan katseli, että pistäkääs nyt landepaukut HJK:lle kampoihin niin alkaa suomifutiksessakin puhaltamaan uudet tuulet, mutta kun näitä Schalke-matseja on katsellut niin on kyllä aika hyvin jotkut Lehkosuon todellisuudesta vieraantuneet joga bonito -unelmat karisseet mielestä ja päässä vaan pyörii, että kuinkahan klubin eurotaival ensi kaudella mahtaa mennä, pitäskö niiden hommata puolustukseen kovempia jannuja, missähän Mursu asuu jne.
|
|
|
|
|
Willer77
Poissa
Suosikkijoukkue: Pool, ACM, Huuhkaja-voetbal
|
 |
Vastaus #4112 : 26.08.2011 klo 17:18:43 |
|
Klubin puolustuksella ja mm. Sadikilla loppui vain pelimerkit kesken näissä karkeloissa. Parempaa arpaonnea odotellessa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.08.2011 klo 17:20:57 kirjoittanut Willer77 »
|
|
|
|
|
Vavá
Poissa
Suosikkijoukkue: Porco, Fogão, Blaugrana, Tusinaspurs
|
 |
Vastaus #4113 : 26.08.2011 klo 17:20:47 |
|
Helsinkiläisenä symppaan voimakkaasti HJK:ta. Kannattajaksi en lukeudu, mutta arvostan Klubin kannattajia. Eilen oli hienoja hetkiä klubilaisten kanssa paikallispubissa. Hyvää futiskulttuuria. Olin itsekin euforinen kunnes kylmät realiteetit alkoivat painaa. Suomesta ei realistisesti voi nousta kuin yksi tai kaksi varteenotettavaa futisseuraa. Toinen niistä on ehdottomasti aina HJK. Ns. tehdasseurojen aika on ilmeisesti ohi, vaikka Haka ja MyPa yrittivät tuossa taannoin pyristellä. Ja kun TamU on kuopattu, mikähän se toinen seura voisi realistisesti olla? Tuntuu siltä, ettei tällä hetkellä mikään seura Suomessa ole edes lähes yhtä hyvä kuin HJK. MInun puolesta Klubi voisi mielellään kehittyä aina vaan paremmaksi. Se olisi tärkeää maamme jalkapallokulttuurille. Olisi todella suurta, jos pääsisimme edes Norjan tasolle futiksessa - saatika Tanskan, mutta se on jo paljon pyydetty.  klubilaisille Edit: Pirkanmaa, Suomen toiseksi suurimpana keskuksena tulisi olla edustettuna aivan huipulla. Lisäksi Hongan soisi nousevan kovaksi haastajaksi ja joskus pääsevän Eurosarjoihin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.08.2011 klo 17:26:35 kirjoittanut Vavá »
|
|
|
|
|
Viinioksa
Poissa
Suosikkijoukkue: Fingland
|
 |
Vastaus #4114 : 26.08.2011 klo 17:48:16 |
|
BATE Borisov kyllä antaa uskoa HJK:lle  Koko joukkueessa 3 ulkomaalaista pelaajaa, mutta niin vain vetävät tänä vuonna neljättä kertaa peräkkäin lohkovaiheessa. 2007/2008 pääsivät tähän vaiheeseen, missä Klubi on ollut kaksi kautta putkeen. Huomattavasti parempi roolimalli Klubille on Irlannin HJK, Shamrock Rovers, joka eilen pudotti Partizanin ja eteni EL-lohkoihin.
|
|
|
|
|
Jan Wouters
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomalaisen jalkapallon vallankumous
|
 |
Vastaus #4115 : 26.08.2011 klo 17:53:24 |
|
Muurisella ei ole enää annettavaa ja itseasiassa ei koskaan ole ollutkaan. Toivottavasti tämä johtaa mullitukseen myös valmennuspuolella.
|
|
|
|
|
hafa
Poissa
|
 |
Vastaus #4116 : 26.08.2011 klo 17:55:26 |
|
Voi olla kova imu nyt HJK:hon muista seuroista, näiden esitysten jälkeen. En ihmettele vaikka ensi kauden joukkue olisi taas kovempi kuin koskaan.
Viva la Mursu !
|
|
|
|
|
Puuhapete
Poissa
|
 |
Vastaus #4117 : 26.08.2011 klo 18:15:20 |
|
Kyllä ja ei. Muurisen perusongelma oli luodaan yksi taktiikka ja siitä pidetään kiinni iski taas näpeille. Helsingissä Muurinen sai käytettyä vahvuuksiaan eli motivointia, hengen luomista ja klassista vastahyökkäystaktiikkaa. Schalke ei pitänyt Sonskilla tempoa yllä, jolloin HJK sai pakotettua Schalken näennäispyörittelyyn ja valtavaan määrään harhasyöttöjä. Sama toimi hetken aikaa myös Veltinsilla.
Saksassa HJK lähti ihan viksusti hakemaan vierasmaalia, koska sen jälkeen Schalke olisi kaiken järjen mukaan lirissä, mutta vierasmaalin jälkeen olisi pitänyt rauhoittua. Sorsa, Bah, Sadik ja Pukki muodostivat riittävän uhan Schalken edelleen ongelmissa olleelle puolustukselle, loput pelaajat olisi voitu hyvin pitää varmistamassa ja ennen kaikkea linja alhaalla. Erityisesti kun Schalken oli pakko hyökätä. Nyt Schalke sai HJK:n muodostelman levitessä tilaa ja mahdollisuuden nostaa tempoa, jolloin Farfanin kaltaiset pelaajat voivat hyödyntää taitoeroaan ja Raulin tyyppinen pelaaja liikkeellään repiä puolustusta auki.
Sinällään siis isommassa mittakaavassa peli ratkesi taktisesti Muurisen klassisiin ongelmiin eli kaikki pelaajat eivät vastanneet heille annettua roolia ja muutokset pelitapaan tehtiin myöhässä. Muuten ottelupari ratkesi siihen, että Schalke oli parempi, nyt vain Muurisen vahvuuksilla eli motivoinnilla ja taisteluilmeen luomisella HJK:lla oli vuosikymmenen tilaisuus.
Tähän kirjoitukseen kyllä erittäin sama. Juuri tuo HJK:n peliryhmityksen hajoaminen ja etäisyyksien kasvaminen antoi Schalkelle valtavasti tilaa hyökkäyssuuntaan.
|
|
|
|
|
Baresi
Poissa
Suosikkijoukkue: TP-47, Leijonat, Huuhkajat, Jäätävä läppä
|
 |
Vastaus #4118 : 26.08.2011 klo 18:27:10 |
|
HJK jaksoi kolme jaksoa Schalkkareita
|
|
|
|
|
atletico1
Poissa
|
 |
Vastaus #4119 : 26.08.2011 klo 19:17:23 |
|
Jättäkää nyt muurinen rauhaan.ensimmäinen osaottelu meni mursulle 100-0 mitä taktiikkaa tulee. Toisessa oli heti ensimmäisellä minuutilla pukilla läpiajo josta ois voinu panna pallon pussiin. Jos vastustajilla on hyökkäyksissä farfan,raul ja huntelaar- klubin Lahtea ja kansikasta vastaan- niin sillon niitä maaleja vaan tulee. Se ei johdu valmentajasta. Okei toinen tapa olisi ollut laittaa liinat kiinni ja vetää antifutista mutta ne maalit olisi tullut joka tapauksessa. (vertailuna esim villareal-odense) ehkä hirveellä sumpulla ois voinut hävitä vähemmän kuin nyt mut jatkoonmenijä olisi ollut sama. Itse pelkäsin ennen matsia etenkin Lahden kokemattomuutta ja se näkyi nyt tosi pahasti.
Edelleen, tappio johtui ennenkaikkea pelaajista eikä valmentajasta! Jos joku on eri mieltä antakaa sen valmentajan nimi joka voittais klubilla schalken.
|
|
|
|
|
niftan
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
 |
Vastaus #4120 : 26.08.2011 klo 19:28:17 |
|
HJK jaksoi kolme jaksoa Schalkkareita
Hah! Baresilla nämä! Eiku...
|
|
|
|
|
mkL
Poissa
|
 |
Vastaus #4121 : 26.08.2011 klo 19:30:56 |
|
HJK jaksoi kolme jaksoa Schalkkareita
Näinhän se meni.
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #4122 : 26.08.2011 klo 19:34:32 |
|
Edelleen, tappio johtui ennenkaikkea pelaajista eikä valmentajasta! Valmentaja hankkii, treenauttaa ja peluuttaa pelaajat.
|
|
|
|
|
Willer77
Poissa
Suosikkijoukkue: Pool, ACM, Huuhkaja-voetbal
|
 |
Vastaus #4123 : 26.08.2011 klo 19:42:14 |
|
Valmentaja hankkii, treenauttaa ja peluuttaa pelaajat.
Hankkii sillä rahapussilla minkä seura antaa.
|
|
|
|
|
atletico1
Poissa
|
 |
Vastaus #4124 : 26.08.2011 klo 20:01:32 |
|
Hankkii sillä rahapussilla minkä seura antaa.
Hjkn antama rahapussi oli 2 milj euroa. Schalken valmentaja sai 60 miljoonaa. Raul,huntelaar ja farfan vie klubin puolustajia oli valmentajana kuka tahansa. On liian helppo tie sanoa et muurinen kusi tän homman. Olisipa tilanne niin, sittenhän me valmentajaa vaihtamalla voitetaan schalke anytime. Valitettavasti ongelmat ovat ihan muualla kuin muurisessa. Raha,futiskulttuuri,oma pelaajatuotanto,sää ym ym = ongelman ydin.
|
|
|
|
|
|
|
|