Silvennoinen
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK & LPS
|
 |
Vastaus #4125 : 26.08.2011 klo 20:08:35 |
|
BATE Borisov kyllä antaa uskoa HJK:lle  Koko joukkueessa 3 ulkomaalaista pelaajaa, mutta niin vain vetävät tänä vuonna neljättä kertaa peräkkäin lohkovaiheessa. 2007/2008 pääsivät tähän vaiheeseen, missä Klubi on ollut kaksi kautta putkeen. Tuolloin vielä tippuivat Villarealille. Seuraavalla kaudella sitten arvontojen kanssa uskomaton mäihä ja mestiksen karsinnoissa vastaan ensiksi Valur, sitten Anderlecht ja lopulta Levski Sofia. Ensimmäistä kertaa ikinä mestiksen LOHKOVAIHEESEEN. Seuraavana vuonna taas uskomaton mäihä ja vastaan Makedonija GP, Ventspils (jolle tippuivat!) ja sitten Eurooppa Liigan play-off kiekalla Litex Lovech. Ensimmäistä kertaa ikinä Eurooppa Liigan LOHKOVAIHEESEEN  Tällä kaudella vastassa oli Linfield, Ekranas ja Sturm Graz. Joku voisi sanoa, että Klubilla nämä! Ps. Niin ja APOEL pääsi ensimmäistä kertaa mestiksen lohkovaiheeseen pari kautta sitten (2009/2010). Tuota ikimuistoista kautta edeltävällä kaudella (2008/2009) Eurooppa Liigan play-off vaiheessa tippuivat Schalkelle yhteisluvuin 2 - 5 : ) Suomen mestis on kova tasoinen sarja, Suomen mestikselle 
|
|
|
|
|
fingerström
Poissa
|
 |
Vastaus #4126 : 26.08.2011 klo 20:09:08 |
|
Kyllä HJK voi näistä peleistä lähteä pystypäin. Ei oo hävettävää. Toisessa matsissa oli tärkeätä tehdä yksi vierasmaali ja sen HJK teki. Toki vasta tasoitukseen, mutta kumminkin. Paikkoja oli useempaankin, mutta tässä sitten näkyi ero ammattilaisten ja ammattilaisten välillä. Periaatteessa jokainen aikuinen ammatikseen pelaava futaaja maailmassa osaa samat asiat. Toiset tekevät ne asiat vain pikkiriikkisen nopeammin, aggressiivisemmin ja enemmän pystypäin. Tästä erinomaisena esimerkkinä eilisestä Sadikin hieno meno hyvään luontiin ja vastaavasti toisessa päässä Huntelaarin lähes täsmälleen samanlainen tilanne, josta tuli maali.
Alusta lähtien oli selvää, että Schalke on joukkue, jonka matseissa nähdään maaleja ja paljon jompaan kumpaan suuntaan. Siksi se vierasmaali ja senkin jälkeinen railakas hyökkäys olivat ainoa ajateltavissa oleva taktiikka, millä Schalke olisi voitu murtaa. Pelkällä puolustamisella HJK olisi sitonut kätensä ja puolitehoilla ei voi voittaa mitään.
Toisen puoliskon puolustaminen oli heikkoa. Prässiä ei ollut ollenkaan. Silloinkin kumminkin klubi pystyi luomaan Bah´n ja Pukin kautta pari kohtuullista tilannetta. Kyllä klubi yritti käytettävissä olevilla forsseilla ja enempää ei voi vaatia. Jos joukkue saa alleen vuodessa 3-4 oikeasti eurotempoista matsia, ei ole ihme, että myöskään jaksaminen ja terävyys tilanteissa eivät ole parasta mahdollista luokkaa. Kyllä tää on viesti heikosta sarjasta. Mutta onko mahdotonta ikäänkuin "sopia" siitä, että ei eurokekeillä vaan yritetään ja pidetään vauhtia? Vai eikö riitä taito?
|
|
|
|
|
Jan Wouters
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomalaisen jalkapallon vallankumous
|
 |
Vastaus #4127 : 26.08.2011 klo 20:17:16 |
|
Jättäkää nyt muurinen rauhaan. Sääli on sairautta. Jos normaali työhommissa kusee työhommat 6-1, niin ei siinä päätä silitellä. Tälläinen hyssyttely ja pään silittely ei vie suomalaista futista eteenpäin.
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #4128 : 26.08.2011 klo 20:17:21 |
|
Hankkii sillä rahapussilla minkä seura antaa. Pienemmällä rahapussilla pitää olla tarkempi hankinnoissa, treenauttaa paremmin ja peluuttaa paremmin. Veltins Areenalla toisen puoliajan kurin pettäminen, etäisyyksien kasvaminen ja peli-idean katoaminen on suoraa seurausta siitä, että Muurinen ei ole koskaan osannut muuttaa taktiikkaa tai reagoida peliin. Tulos olisi voinut olla toisellakin tapaa sama, mutta sitähän emme koskaan saa selville. Ensimmäisen jakson taktiikka oli järkevää vastahyökkäyspeliä, toisella jaksolla lopetettiin hyökkääminen ja puolustaminen. Pakkohan siinä on jotain muutakin pukukopissa tapahtui kuin, että 90 minuuttia Sonskilla ja 45 minuuttia Veltinsillä hyvin pelanneet pelaajat muuttuvatkin paskoiksi. On liian helppo tie sanoa et muurinen kusi tän homman. Senpä takia juuri kukaan tolkullinen ei sanokaan, että syy on vain ja ainoastaan ja yksinomaan Muurisen. Valmentajan vastuuta ei voi kuitenkaan tappion tullessa vähätellä kuin ainoastaan faktoille sokea henkilönpalvoja. Jos 2-0 kotivoitto ja vierasmaali ovat Muurisen ansiota, niin kyllähän pakosti Schalken tekemistä kuudesta maalista on pakko laskea pikkaisen taktiikan eli valmentajan kontolle.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.08.2011 klo 20:20:08 kirjoittanut Rikkiviisas »
|
|
|
|
|
radics
Poissa
|
 |
Vastaus #4129 : 26.08.2011 klo 20:21:12 |
|
Muurisella ei ole enää annettavaa ja itseasiassa ei koskaan ole ollutkaan. Toivottavasti tämä johtaa mullitukseen myös valmennuspuolella.
Et taida seurata futista? Muuten ei tuollaista puhetta saa näppäiltyä.
|
|
|
|
|
radics
Poissa
|
 |
Vastaus #4130 : 26.08.2011 klo 20:22:24 |
|
Sääli on sairautta. Jos normaali työhommissa kusee työhommat 6-1, niin ei siinä päätä silitellä.
Tälläinen hyssyttely ja pään silittely ei vie suomalaista futista eteenpäin.
Heikko provo. Yritä jotain muuta.
|
|
|
|
|
Willer77
Poissa
Suosikkijoukkue: Pool, ACM, Huuhkaja-voetbal
|
 |
Vastaus #4131 : 26.08.2011 klo 20:25:09 |
|
Veltins Areenalla toisen puoliajan kurin pettäminen, etäisyyksien kasvaminen ja peli-idean katoaminen on suoraa seurausta siitä, että Muurinen ei ole koskaan osannut muuttaa taktiikkaa tai reagoida peliin. ... Senpä takia juuri kukaan tolkullinen ei sanokaan, että syy on vain ja ainoastaan ja yksinomaan Muurisen. Valmentajan vastuuta ei voi kuitenkaan tappion tullessa vähätellä kuin ainoastaan faktoille sokea henkilönpalvoja. Jos 2-0 kotivoitto ja vierasmaali ovat Muurisen ansiota, niin kyllähän pakosti Schalken tekemistä kuudesta maalista on pakko laskea pikkaisen taktiikan eli valmentajan kontolle.
Muurinen ei ole kyllä koskaan ollut sellainen valkku, joka pelaajien kerran paskoessa housuihinsa saa ravisteltua ne lahkeista ulos kesken pelin. Tai väännettyä taktiset kuviot osuvasti uusiksi kesken pelin.
|
|
|
|
|
Sheriffi8
Poissa
Suosikkijoukkue: \o/ _o_ HUUUUUU HUUUUUU _o_ \o/
|
 |
Vastaus #4132 : 26.08.2011 klo 20:38:10 |
|
Noniin, nyt kotiuduttu reissusta... Jäi vähän sellainen maku että tuli nähtyä kaikkien aikojen "mitä jos..." -peli. Mitä jos Pukki olis tehny heti alkuun? Mitä jos tuomarilla olisi ollut silmät päässä? Mitä jos Pukki olis tehny vähän myöhemmin? Noh, Schalken peli kuitenkin selvästi, maalimääristä voidaan toki jossitella ja jossitellaankin kun maaliero ratkaisee... Vitun hyvinhän HJK taas pelasi varsinkin hyökkäyspäässä ja ehkä ratkaiseva ero olikin sitten Klaas-Jan "vitun eskimo" Huntelaar vs Borat jne. Toinen tuhnu, toinen taas... + Tuli koettua paikan päällä varmaankin oman elämän tähän asti kiimaisin maali.  + Pääsin ennen peliä puhaltamaan alkometriin.  - Vittu että voi ihmistä vituttaa. Jotain 55min -> ei tullut sanoja suusta kun piti keskittyä kasvattamaan kyrpää otsaluuhun ja vieläkin aika masentava fiilis  . Ensi vuonna uusiks joo mutta pitäis jaksaa 10 kuukautta odotella...
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.08.2011 klo 20:42:25 kirjoittanut Sheriffi8 »
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #4133 : 26.08.2011 klo 20:39:36 |
|
Muurinen ei ole kyllä koskaan ollut sellainen valkku, joka pelaajien kerran paskoessa housuihinsa saa ravisteltua ne lahkeista ulos kesken pelin. Tai väännettyä taktiset kuviot osuvasti uusiksi kesken pelin. Tätähän olen jo useamman vuoden sanonut. Tästä asiasta Muurista on siksi ihan aiheellista kritisoida ja vaikka tasoerot ovat huikeita yksilötasolla, niin jos peli omalta osaltaan sortuu valmentajan Akilleenkantapäihin niin kai sitä silloin valmentajaakin saa kritisoida. Siitähän tästä on kysymys.
|
|
|
|
|
Fabulan Ronaldo
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, sympatiat Stadin divarijengeille
|
 |
Vastaus #4134 : 26.08.2011 klo 21:02:11 |
|
+ Tuli koettua paikan päällä varmaankin oman elämän tähän asti kiimaisin maali.  - Vittu että voi ihmistä vituttaa. Jotain 55min -> ei tullut sanoja suusta kun piti keskittyä kasvattamaan kyrpää otsaluuhun ja vieläkin aika masentava fiilis  . Ensi vuonna uusiks joo mutta pitäis jaksaa 10 kuukautta odotella... Samat kumpaankin (vaikken valitettavasti paikan päälle päässytkään) Ei jotenkin jaksa innostaa liiga enää niin paljoa, koska euro-otteluissa on aina se "once in a lifetime"-fiilis. Noh, 2 pyttyä sentään tulee himaan vielä tällä kaudella, mutta eiköhän ennen ensi kesää mielessä pyöri vain ja ainoastaan tämä Schalke-pari ja siihen liittyvä jossittelu hukatuista tilanteista & väärästä taktiikasta yms. scheissesta. Muurisen syyksi ei voi muuten kaikkea kaataa. Siellä on myös Rantala, muistattehan? Ehkä olisi pitänyt pistää Pelvas kentälle, ehkä prässi oli liian heikkoa tokalla puoliajalla. Mutta kuten joku täällä aikasemmin totesi, "Mursun" idealistinen futisfilosofia on tuonut Klubin näin pitkälle. Ei me oltaisi tässä Bana Lehkosuon tyylillä. Mutta ehkä aika on ajanut Muurisesta ohi, en tiedä. Mielenkiintoista nähdä jatkaako mies vielä Klubin peräsimessä.
|
|
|
|
|
Toppari
Poissa
|
 |
Vastaus #4135 : 26.08.2011 klo 21:30:56 |
|
Miten on joukkuepisteiden laita. Paljonko tuli? Mihin riittää? Paljonko puuttu 3. kierroksen sijoitetun joukkueen paikasta?
|
|
|
|
|
JDredd
Poissa
Suosikkijoukkue: TF 141
|
 |
Vastaus #4136 : 26.08.2011 klo 21:35:52 |
|
Huomattavasti parempi roolimalli Klubille on Irlannin HJK, Shamrock Rovers, joka eilen pudotti Partizanin ja eteni EL-lohkoihin.
Shamrockista nyt ei ole mitään opittavaa. Joka vuosi parikymmentä pubijengiä (ml. HJK) yrittää lohkoihin ja yksi sinne yleensä pääsee. Aikanaan se oli Klubi, nyt se oli Shamrock. Eiköhän HJK sinne kerran parissakymmenessä vuodessa mukaan pääse, jos tuon 1/20 -todennäköisyyden mukaan laskee.
|
|
|
|
|
manty
Poissa
|
 |
Vastaus #4137 : 26.08.2011 klo 21:38:46 |
|
Shamrockista nyt ei ole mitään opittavaa. Joka vuosi parikymmentä pubijengiä (ml. HJK) yrittää lohkoihin ja yksi sinne yleensä pääsee. Aikanaan se oli Klubi, nyt se oli Shamrock. Eiköhän HJK sinne kerran parissakymmenessä vuodessa mukaan pääse, jos tuon 1/20 -todennäköisyyden mukaan laskee.
Kyllä se varmaan tällä samalla puuhastelulla parissakymmenessä vuodessa taas kerran onnistuu.
|
|
|
|
|
Blueberry
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Inter Turku
|
 |
Vastaus #4138 : 26.08.2011 klo 21:38:56 |
|
|
|
|
|
|
Humboldt
Poissa
|
 |
Vastaus #4139 : 27.08.2011 klo 00:16:01 |
|
Kitiseviä runkkareita
|
|
|
|
|
Marquinho
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK & Suomi
|
 |
Vastaus #4140 : 27.08.2011 klo 08:55:30 |
|
Huomattavasti parempi roolimalli Klubille on Irlannin HJK, Shamrock Rovers, joka eilen pudotti Partizanin ja eteni EL-lohkoihin.
Eri. BATE Borisov ei ollut viisi vuotta sitten koskaan pelannut lohkovaiheessa, mutta tänä vuonna pelaa lohkovaiheessa neljättä kertaa putkeen. Uskomaton muutos seuralta, joka ei viisi vuotta sitten meriittiensä puolesta ollut pätkääkään nyky-HJK:ta suurempi. Juuri tuon muutoksen takia se on loistava roolimalli HJK:lle. HJK on jo tehnyt Shamrockit. Lisäksi en haluaisi, että HJK:ssa pelaisi Shamrockin tavoin 8 ulkomaalaista pelaajaa.Enkä tosiaan ottanut huomioon tuota seikkaa, että BATE on ollut sijoitettu joukkue play-off-vaiheessa. Noh, muutaman vuoden päästä on Klubikin  Edit. Otetaan sen verran takaisin, että suomenkielisen wikin mukaan Shamrockilla on 8 ulkomaalaista pelaajaa ja englanninkielisen wikin mukaan 6. Luotetaan jälkimmäiseen. Edit2. Nyt sitten katoin ton koosteen Partizan Belgradin ja Shamrockin ottelusta ja Medohan sikailee idioottimaisesti ittelleen lopussa punasen  Otti kurkusta kiinni ja löi. Sen jälkeen vastustajan ollessa maassa vielä astuu voimalla päälle. Meidän Medo, vittu miten idioottimainen pimahdus 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.08.2011 klo 09:10:10 kirjoittanut Marquinho »
|
|
|
|
|
blackhawk
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, Suomi, Everton
|
 |
Vastaus #4141 : 27.08.2011 klo 09:03:38 |
|
Enkä tosiaan ottanut huomioon tuota seikkaa, että BATE on ollut sijoitettu joukkue play-off-vaiheessa. Noh, muutaman vuoden päästä on Klubikin  Kyllähän siinä joukkueen omakin ranking paranee, jos neljä kertaa peräkkäin etenee lohkovaiheeseen.
|
|
|
|
|
Bob Common
Poissa
Suosikkijoukkue: Antijalkapallo
|
 |
Vastaus #4142 : 27.08.2011 klo 10:03:07 |
|
Enkä tosiaan ottanut huomioon tuota seikkaa, että BATE on ollut sijoitettu joukkue play-off-vaiheessa. Noh, muutaman vuoden päästä on Klubikin  No ei kyllä tällä parin joukkuepisteen vuositahdilla. Rankingin kohottamisen kannalta olisi ollut tärkeää voittaa tai edes pelata tasan Zagrebin kanssa.
|
|
|
|
|
1x2
Poissa
|
 |
Vastaus #4143 : 27.08.2011 klo 10:17:33 |
|
No ei kyllä tällä parin joukkuepisteen vuositahdilla. Rankingin kohottamisen kannalta olisi ollut tärkeää voittaa tai edes pelata tasan Zagrebin kanssa.
Ei sillä käytännössä olisi ollut vaikutusta. Joukkuepisteitä saa jatkopaikkojen perusteella, ei yksittäisistä voitoista tai tasapeleistä. Maapisteiden kautta tasuri Zagrebissa olisi muutaman sadasosan nostanut kaikkien suomalaisten pisteitä.
|
|
|
|
|
Bob Common
Poissa
Suosikkijoukkue: Antijalkapallo
|
 |
Vastaus #4144 : 27.08.2011 klo 10:41:51 |
|
Ei sillä käytännössä olisi ollut vaikutusta. Joukkuepisteitä saa jatkopaikkojen perusteella, ei yksittäisistä voitoista tai tasapeleistä.
Maapisteiden kautta tasuri Zagrebissa olisi muutaman sadasosan nostanut kaikkien suomalaisten pisteitä.
Näinhän se menikin. Zagreb-pelin pisteytys olisi kaiketi vielä ollut ns. "puolikas", kun oli karsintaa? Joka tapauksessa, tarkoitus oli kommentoida näitä "no, muutaman vuoden päästä klubinkin ranking riittää sijoitetuksi jengiksi". Mitkään paperille jääneet tapahtumathan (tulokset) sitä eivät varsinaisesti indikoi.
|
|
|
|
|
manty
Poissa
|
 |
Vastaus #4145 : 27.08.2011 klo 10:45:56 |
|
Mutta ehkä aika on ajanut Muurisesta ohi, en tiedä. Mielenkiintoista nähdä jatkaako mies vielä Klubin peräsimessä.
Iltalehdessä Lyytikäinen tarjoaa jatkoa. Onpa yllätys.
|
|
|
|
|
SirLoser
Poissa
Suosikkijoukkue: Taktiikan takapajulat
|
 |
Vastaus #4146 : 27.08.2011 klo 10:48:17 |
|
Schalke-, tai miksei myös Dinamo-pelejä missään internetin syövereissä jaossa?
|
|
|
|
|
mkL
Poissa
|
 |
Vastaus #4147 : 27.08.2011 klo 10:50:07 |
|
Schalke-, tai miksei myös Dinamo-pelejä missään internetin syövereissä jaossa?
YLE areenassa katsottavissa?
|
|
|
|
|
SirLoser
Poissa
Suosikkijoukkue: Taktiikan takapajulat
|
 |
Vastaus #4148 : 27.08.2011 klo 10:51:26 |
|
YLE areenassa katsottavissa?
Tiedän, mutta sieltä niitä ei ilmeisesti saa ladattua omiin arkistoihin? Tai en ainakaan itse osaa.
|
|
|
|
|
DAF
Poissa
Suosikkijoukkue: M. Deianov ja Reilu-Jonin perintö
|
 |
Vastaus #4149 : 27.08.2011 klo 10:52:55 |
|
Tiedän, mutta sieltä niitä ei ilmeisesti saa ladattua omiin arkistoihin? Tai en ainakaan itse osaa.
Jos googlea osaat käyttää, Yle Areenalle löytyy kyllä downloader-kilke, jolla sen videon saa talteen.
|
|
|
|
|
|
|
|