Toinen juttu, joka hieman tähän kyllä liittyy, koskee näitä Suomen kaikkien aikojen parhaita futareita (asiasta ollaan monta mieltä, mutta tässä oma listani): Aulis Rytkönen, Kaj Pahlman, Arto Tolsa, Atik Ismail, Jari Litmanen ja Sami Hyypiä. Kaikki nämä pelaajat olivat - ja myös ovat - huipputaitavia, teknisiä ja älykkäitä. Ja tietenkin poikkeuksellisen kovia harjoittelijoita (ehkä vanhempaa Pahlmania lukuunottamatta).
Ihan ekaksi kerrottava, että Pahlman jossain haastattelussa kertoi, että se meni kesäaikaan keikalta tultuaan bollikselle treenailemaan mm. vetoja. Ei ehkä tämän päivän mittapuun ukaan mikään tehoharjoittelija, mutta poikkesi silloisesta valtavirrasta juuri sillä.
Mutta muutoin... jep, jep. Mainitut tyypit ovat tosiaan poikkeuksia meidän ympäristössämme, joka kaikin tavoin pyrkii tasapäistämään ihmisiä ja nimenomaan pelaajia. Ehkä suurin syy huipulle nousun edellyttämään "friikkiyteen" on se, että meiltä (ja monelta muultakin maalta) puuttuu pelaajakasvatuksen putki ekoista treeneistä ja matseista huipulle. Siksi huipulle nousee kavereita, jotka alusta pitäen hakeutuvat "omaan putkeensa" ja tekevät valtavirrasta poikkeavia asioita. Hemmetin usein tähän liittyy vielä maanisesti asiaan suhtautuva isä (tai äiti).
Mutta mikä erityistä: kaikki nämä pelaajat ovat olleet toisistaan ominaisuuksiltaan ja myös persooniltaan melkoisen poikkeavia. Ei heillä ole oikeastaan ole mitään sellaista yhteistä ominaisuuttakaan, joka tekisi heistä juuri suomalaisen. Litmasesta muistan Amsterdamissa jonkun vanhan valmentajan sanoneenkin, ettei Litissä oikeastaan mitään suomalaista olekaan.
En näe mitään syytä edes pohtia pelaajakasvatusta suomalaisuuden näkökulmasta.
Vanha kysymys: annetaanko persoonallisille, "poikkeaville" lahjakkaille nuorille riittävästi tilaa fudiksessa. Vai savustetaanko tällaiset pelaajat kokonaan ulos kuvioista, tai pakotetaan pelaamaan jonkin valmentajan vihonviimeisen "pelikirjan" mukaan?
Asiaa on käsitelty lukuisissa topiceissa, mutta kai tähän voi ja pitää todeta taas, että perusongelma on se, että suomalaiset eivät lainkaan tajua futiksen ja pelaajien olemusta. "Kehitetään joukkuetta", "mennään helposti maihin", jne. jne. Yksi osa tätä "joukkueen kehittämistä" on yksilötaitojen karsastaminen ja kahlitseminen. - Se siitä, tulipahan taas sanottua. Vituttaa kyllä joka kerta niin helvetisti. Itse olen nähnyt niin helvetin monen superlupauksen kehityksen tuhoutuvan, että sallin itselleni kirosanat tässä aiheessa.
Tapaus 1: Ikäluokkansa yliyliylivoimaisesti paras junnutyttö Suomessa, myös yksi ikäluokkansa nopeimmista yleisurheilussa, siirtyi 13-vuotiaana ns. seriöösiin seuraan. Siellä valmentaja keksi opettaa sille joukkuepeliä, ja niinpä tyttö 15-vuotiaana sahasi 25x45m kokoisella alueella alueella oikealla laidalla, kun aikaisemmin se oli ollut sellainen jokapaikan ehtijä ja superluova. Pian tytön innostus lopahti...
Tapaus 2: Kaksi 9-12 vuotiasta poikaa oli hyviä kaveruksia ja tekivät varsin hyvän junnujoukkueensa maalit pelissä kuin pelissä ja turnauksessa. Toinen oli tiitterä kirkassilmä ja tunnollinen, toinen vähän sellainen laiskanpulskea, mutta voimansa takia aavistuksen vaarallisempi. Tiitterä valittiin kaupungin parhaaksi junnuksi, ja yh-äitinsä maksoi sitä vähistä varoistaan Eerikkilään leireille, missä poika saikin ainoat tekniikkaan liittyvät opetuksensa. Kumpikaan ei muuten koskaan pompotellut palloa, koska valmentaja oli vain puulaakissa potkiskellut, omien sanojensa mukaan kunnianhimoinen valmentaja, joka ei kerta kaikkiaan osannut opettaa tekniikkaa.
Laiskanpulskea poika lopetti 12-vuotiaana, tiitterä 13-vuotiaana. Erityisen surulliseksi lahjakkuuden haaskaamiseksi tapauksen huomaa, kun katsoo saman kaupungin kahden seuraavan ikäluokan kahta huippua, jotka ovat pelanneet jokaisessa ikäluokan maajoukkueessa. Näin poikia sen verran nuorena, että uskallan väittää, ettei eroa lahjakkuudessa ollut. Ero oli siinä, että maajoukkuepojilla oli ja on maaninen faija, joka on pitänyt pojille tuhansia yksityisharjoituksia ja vienyt ne aikaisessa vaiheessa parempaan seuraan. Maaninen faija on siis luonut pojille oman putken huipulle.
