kirjava
Poissa
|
 |
Vastaus #2600 : 26.04.2012 klo 19:45:46 |
|
Pep ja Mou ovat molemmat vanhentuneet vuosikymmenen viimeisen 2 vuoden aikana, joten en olisi tuosta kovin yllättynyt. Mourinholla riittää varmaan poltetta jatkaa Espanjassa vihamielisestä lehdistöstä ja muusta huolimatta, mutta Guardiolalla ei ole enää mitään tarvetta todistaa mitään, kaikki on voitettu.
Se mistä korvaaja saadaan onkin sitten kinkkisempi juttu.. Bielsa kuumottaisi aika lailla, mutta haluaako "hylätä" leijoniaan? Entäpä Lucho? Sopimus Roomaan voimassa ja näytöt vähän niin ja näin viimeiseltä vuodelta, vaikka toki henkeen ja vereen culéna sopisi palettiin erinomaisesti. AVB..?
Jep. Guardiolalta on lähtenyt tässä parin vuoden sisään hiukset päästä aika lopullisesti. En oikein usko, että pelkästään parin lisävuoden takia, vaan sen uskomattoman stressin, mitä viimevuosina mies on saanut kestää. Espanjan kahdenkeskeinen kilpailu varmaan kuluttaa valmentajaa vielä enemmän, kun PL, jossa on useita tasaväkisiä haastajia. Pakko olla aivan jatkuvasti varpaillaan. Toivottavasti Pep lopettaa ennenkö palaa loppuun. Itse olen myös Bielsan kannalla. Näytöt Chilen ja Bilbaon peräsimestä on aika vakuuttavia. Pelityyli on myös hyökkäävä ja hienoa katseltavaa, mikä taitaa olla vaatimus jos Pepin kenkiin meinaa astua.
|
|
|
|
|
M. Messier
Poissa
Suosikkijoukkue: Lionel Messi
|
 |
Vastaus #2601 : 26.04.2012 klo 19:47:24 |
|
Jos tästä nyt jotain positiivista hakee, niin nyt, kun liigakin on hävitty, niin junnuille vaan peliaikaa! Busi-Iniesta-Thiago keskikenttä olisi kiva nähdä muutama peli putkeen, niin saataisiin vähän osviittaa herra Alcantaran kyvyistä kantaa vastuuta.
Puolustajia Barcelona ensi sijassa kaipaa, niin kuin täällä on muutamassa kommentissa huomattu (ja ennen viime pelejä myös pitkin kautta). Itseä kylmäsi kovasti silloin, kun Pique loukkaantui ja vaihdettiin. Kärjistetysti siinä 3-4-3 vaihtui 2-5-3:ksi. Ei liene väärin sanoa, että peli ratkesi siihen. Joten, voisi myös kokeilla uusia puolustajia kentälle. Messi nyt varmaan pelaa yhtä-kahta vaille kaikki ennen cupin finaalia. Mielenkiintoista olisi myös nähdä täysi avaus La Masiaa.
|
|
|
|
|
danidinho
Poissa
Suosikkijoukkue: Futbol Club Barcelona, Ronaldinho Gaucho
|
 |
Vastaus #2602 : 26.04.2012 klo 20:53:51 |
|
nyt on roselli ottanut kovat keinot käyttöön FC Barcelonan puheenjohtaja Sandro Rosell haluaa pitää Josep Guardiolan seuran valmentajana hintaan mihin hyvänsä. Uutistoimisto AP:n mukaan Rosellin kerrotaan tarjoneen Guardiolalle avointa sekkiä yhdestä lisävuodesta Barcan luotsina. Katalonialaisseura edellyttää Guardiolan tekevän ratkaisunsa mahdollisimman nopeasti.
Barcelonalaismedian mukaan Rosell, urheilujohtaja Andoni Zubizaretta ja varapuheenjohtaja Josep Maria Bartomeu tapasivat Guardiolan valmentajan kotona ja keskustelivat neljän tunnin ajan seuran ja valmentajan tulevaisuudesta.
Rosellin tarjouksen väitetään sisältävän Guardiolalle oikeuden päättää kaikista pelaajasiirroista, mutta jatkopäätös on tehtävä ennen sunnuntaina pelattavaa La Ligan ottelua Rayo Vallecanoa vastaan.
IS-AP Ei Pep voi lopettaa tällaiseen vuoteen, eihän. Hän on ansainnut lopettaa loistokkaaseen kauteen jonka kruunaisi vaikkapa UCL:n voitto. Pep one more year!
|
|
|
|
|
pablo arpa
Poissa
|
 |
Vastaus #2603 : 26.04.2012 klo 20:57:42 |
|
Mitä Guardiola tekisi sitten tuon tauon jälkeen - palaisi Barcelonaan? Vaikea kuvitella tuota koutsia jossain muualla.
|
|
|
|
|
jake18
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc barcelona
|
 |
Vastaus #2604 : 26.04.2012 klo 20:58:51 |
|
Itse mietin että onko Pep antanut messille ns. 'liian vapaan roolin'? Kun puhdasta kärkipelaajaa ei ole, ja Messi pääsääntöisesti oli se keskimmäisin hyökkäävä pelaaja, niin Messin tullessa todella alas, joskus jopa alemmaksi kuin xavi, hakemaan palloa jää tämän takia vastustajan topparit ilman ketään pidettävää. Jos Messi malttaisi pysyä toppareiden ja kestikentän välissä mahdollistaisi se sen että keskikentällä olisi enemmän tilaa josta esim voisi laittaa läpisyöttöjä eikä odotella niitä sinne 20 metriin. Myös useasti Messi pysäytti tai ainakin hidasti hyökkäykseen lähtöä tulemalla toppareilta hakemaan.
|
|
|
|
|
Phil Dunphy
Poissa
|
 |
Vastaus #2605 : 26.04.2012 klo 21:10:14 |
|
Mitä Guardiola tekisi sitten tuon tauon jälkeen - palaisi Barcelonaan? Vaikea kuvitella tuota koutsia jossain muualla.
Itse näkisin helposti Pepin esimerkiksi SAF:n seuraajana ManUssa tai vaikka Roman tai Interin koutsina.
|
|
|
|
|
hibam
Poissa
Suosikkijoukkue: Taitofutis
|
 |
Vastaus #2606 : 26.04.2012 klo 23:27:09 |
|
Vahvasti huhutaan Pepin lopettavan Barcan peräsimessä. Vaikea kuvitella Pep ilman Barcaa ja toisiin päin. Ja jos huomenna(tänään) aamulla kertoo lopettavansa, siihen paikan on vain yksi mies korvaamaan Pepiä, Bielsa. Ja Bielsa voisi tuoda mukanaan Martinezin!
|
|
|
|
|
kirjava
Poissa
|
 |
Vastaus #2607 : 26.04.2012 klo 23:31:59 |
|
Vahvasti huhutaan Pepin lopettavan Barcan peräsimessä. Vaikea kuvitella Pep ilman Barcaa ja toisiin päin. Ja jos huomenna(tänään) aamulla kertoo lopettavansa, siihen paikan on vain yksi mies korvaamaan Pepiä, Bielsa. Ja Bielsa voisi tuoda mukanaan Martinezin!
Erittäin samaa mieltä.
|
|
|
|
|
Wasshoi
Poissa
Suosikkijoukkue: Moc Moc Trio
|
 |
Vastaus #2608 : 26.04.2012 klo 23:40:22 |
|
Nyt on tosiaan FC Barcelonan ympärillä jos jonkinmoista huhua. Osa varmasti täyttä huuhaata, osa varmasti ainakin puolittain totta. Huomenissa seura pitää tiedoitustilaisuuden, jossa Guardiola ilmoittaa tulevaisuudestaan. Onhan tätä vatvottu jo pitkin kevättä mutta tämän päivän Twitterissä vietetyn ajan jälkeen alan jo itsekin uskoa että Pep tosiaan ilmoittaa huomenna ettei jatka päävalmentajana. Jos ei jatka, niin itsekkin kallistuisin eniten Bielsan mahdollisen värväyksen puolelle. Athleticissa loistavaa jälkeä tehnyt Argentiinalainen johdatti Baskileijonat tänään Eurooppaliigan finaaliin ja samainen poppoo kohtaa Blaugranan Copa Del Reyn finaalissa. Sinällään toki olisi harmi Athleticin kannalta jos Bielsa lähtisi, niin huikeaa meininkiä oli sekä joukkueella, että Katedraalin yleisöllä. Bielsalla loppuu sopimus Athleticin kanssa tämän kauden lopussa ja huhujen (huhuuuu) mukaan olisi vetäytynyt pois neuvotteluista jatkoaan koskien. Luis Enrique ei ehkä ole valmis valmentaja, mutta on muutaman Barcan pelaajan entinen joukkuekaveri ja tuntee junnut Barca B:n valmennusajoiltaan. Olisi Bielsan mahdollisesti kieltäytyessä se ensimmäinen plan B, koska on ns. seuran sisältä. Mutta jos Lucho saapuisi takasin Barcelonaan, kuka pitäisi Bojanista huolen? Muita esiin ponnahtaneita nimiä olivat Jogi löw, Michael Laudrup, Laurent Blanc, Ernesto Valverde ja Andre Villas-Boas. Postasin eilen linkin, jossa oli tekstiä Raul Albiolin mahdollisesta siirrosta Barcaan. Itse näyttäisin tälle siirrolle ainakin tässä vaiheessa vihreää valoa, puolustukseen tarvitaan vahvistuksia. (Tietenkin tämä mahdollinen siirto aiheuttaisi lisää jännitettä kahden suurimman ja kauneimman välille, kun sitähän ei jo muutenkin ole tarpeeksi.) Alba on pyörinyt myös pitempään huhuissa, tälle myöskin vihreää valoa. Mutta miten on "oman pojan" Botian laita, onko kääntämisen arvoinen kortti? Mielestäni on. Siirtohuhuja oli tänään Twitterissä liikkellä muutenkin, osassa linkkejä Espanjalaismediaan, eli ei siis aivan kenen tahan twiittaajan omaa lässynläätä. Dani Alvesista on kiinnostunut useampi seura, merkittävimmän alustavan tarjouksen tehnyt venäläisseura Anzhi Makhalakalakalkaa (miten ikinä kirjoitetaankaan). Dani kirjoitti viime vuonna tähän aikoihin jatkosopimuksen Barcelonan kanssa joten ulosostohinta saattaa olla suhteellisen mittava. Tällä kaudella "flopanutta" Pedroa vietiin huhuissa myös useaan eri seuraan, ja liigaan mutta näihin en löytänyt minkäänlaista lähdettä. Presidentti Rosellia tuntuu osa syyttävän tästä Barcan "kriisistä", mikä vitun kriisi? Rosellin on kuitenkin oltava erittäin tarkkana ja tehtävä seuran kannalta parhaat ratkaisut, mikäli Pep ei jatka. e. Ja Bielsa voisi tuoda mukanaan Martinezin!
Sama. Ratkaisisi osittain puolustuspään ongelmia, J. Martinez pelannut tällä kaudella upeasti topparina, vaikka puolustava kk-mies onkin. Mutta onko Navarran pojasta jättämään Leijonat?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.04.2012 klo 23:44:30 kirjoittanut Wasshoi »
|
|
|
|
|
pablo arpa
Poissa
|
 |
Vastaus #2609 : 26.04.2012 klo 23:53:57 |
|
Postasin eilen linkin, jossa oli tekstiä Raul Albiolin mahdollisesta siirrosta Barcaan. Itse näyttäisin tälle siirrolle ainakin tässä vaiheessa vihreää valoa, puolustukseen tarvitaan vahvistuksia. (Tietenkin tämä mahdollinen siirto aiheuttaisi lisää jännitettä kahden suurimman ja kauneimman välille, kun sitähän ei jo muutenkin ole tarpeeksi.) Albiol ei olisi vahvistus Barcalle. Ei helvetissä. Ja en todellakaan haluaisi mitään Madrid-rejectiä, jos tarkoitus olisi ensi kerralla voittaa clasico. Tuon taso ei riittänyt Realissa, joten miten se riittäisi Barcassa? Ja jännitettä olisi korkeitaan se, kun puoli Madridia kuolee nauruun, jos Barca tuon vie pois jaloista pyörimästä ja maksaa siitä vielä. Alba on pyörinyt myös pitempään huhuissa, tälle myöskin vihreää valoa. Mutta miten on "oman pojan" Botian laita, onko kääntämisen arvoinen kortti? Mielestäni on. Siirtohuhuja oli tänään Twitterissä liikkellä muutenkin, osassa linkkejä Espanjalaismediaan, eli ei siis aivan kenen tahan twiittaajan omaa lässynläätä. Alballa kyllä. Abidal on ensi kaudella todennäköisesti sivussa, kerta tuon peliuran jatkostakaan ei ole varmuutta. Tarvitaan siis avauksen vasen pakki. Botia ei vielä ole sitä ja Alban hankinta ei siten mitenkään vaikuta Botian asemaan. Tuo kortti voidaan kääntää, vaikka edessä olisi parikin vasenta pakkia. e.Sama. Ratkaisisi osittain puolustuspään ongelmia, J. Martinez pelannut tällä kaudella upeasti topparina, vaikka puolustava kk-mies onkin. Mutta onko Navarran pojasta jättämään Leijonat?
Barcelona tarvitsee lisää puolustajia, ja mielestäni Martinez, vaikka hiton hyvä onkin, ei alunperin keskikenttäpelaajana ole ratkaisu tuohon. Barcalla pelaa jo nyt liikaa keskikenttämiehiä puolustuslinjassa. Tarvitaan joku jolle tuo paikka on automaattinen ja verissä, ei sijaisratkaisu. Hakisin mielummin topparin kuin keskikenttäpelaajan, joka kykenee pelaamaan topparia.
|
|
|
|
|
pujoli
Poissa
Suosikkijoukkue: Blaugrana
|
 |
Vastaus #2610 : 27.04.2012 klo 06:29:44 |
|
Jos nyt lähetään tähän huhuleikkiin, niin itse liputtaisin Martinezin puolesta. Olisi oikeasti pelote myös erikoistilanteissa ja pallollinen pelaaminen on hyvällä tasolla, mitä vaaditaan Barcan toppareilta.
Albiolle nyt niin vahva EI, kun vaan mahdollista. Ei vahvistaisi millää osa-alueella ja lisäksi realin ylijäämä kamaa. Alba nyt pyörinyt vahvimmin huhuissa ja ei muuta kun tervetuloa. Erittäin pirteitä otteita jo muutaman vuoden ajan Valenciassa. Pystyy pelaamaan molemmilla laidoilla. Jos Alves nyt jostain syystä päättäisi lähteä, niin olisi sentään aika lähellä 1:1 korvaajaa. Kaikki mitä modernilta laitapakilta vaaditaan. Lisäksi Barcan omia kasvatteja, mikä tietenkin helpottaisi jengiin tuloa.
|
|
|
|
|
|
Mahou.
|
 |
Mahou.
Vastaus #2611 : 27.04.2012 klo 09:36:18 |
|
|
|
|
|
|
Jääskraba
Poissa
Suosikkijoukkue: kaikki jotka pärjää
|
 |
Vastaus #2612 : 27.04.2012 klo 09:40:53 |
|
Nyt tulee jo niin monesta suunnasta tietoa Guardiolan sapattivuodesta, että oma veikkaukseni jatkosta meni (taas kerran) melko varmasti päin sitä ihteään. Spekuloiduista nimistä ovat vahvimmilla ilmeisesti juuri Bielsa ja Valverde (useammastakin lähteestä, mm. Guardianissa, mainittu). del Bosque olisi myös harkittava vaihtoehto, mutta Real-tausta estänee tämän. AVB on kaupannut itseään, mutta kaverin on varmaankin parempi antaa kerätä lisää kokemusta huippujoukkeista ja kykynsä nousta kuopasta. Luis Enrique tai muu vastaava "oma" mutta kokematon valmentaja ei ole realistinen vaihtoehto omasta mielestäni. Enkä usko, että todennäköinen uusi valmentaja sinänsä mitään radikaalisti muuttaa, esim. pelaajakaupat ym. on käytännössä varmaan jo sovittu tai ainakin sopivat ehdokkaat kaavailtu ja neuvottelut salassa jo käynnissä tai sovittu. Suurin muutos tulee sitten taktisissa nyansseissa ja joukkuehengessä. Esim. Bielsa, vaikka Guardiolan oppi-isäksi väitetäänkin, on kaiketi persoonana hyvin erilainen ja hieman ns. vaikea, ja saattaa olla, että mies ei edes halua Barcaan, koska ei välttämättä saisi toimia tarpeeksi itsenäisesti.
Varmaa on, että huhuja tulee olemaan liikkeellä aivan tolkuton määrä koko kevään ja kesän. Ties ketä ollaan viemässä pois Barcelonasta ties minne, ja ties mitä "paljastuksia" Guardiolan ajoista tulee julkisuuteen.
Jotenkin on sellainen kutina, että Valverde on seuraava valmentaja, koska Bielsa ei välttämättä sopeudu tai halua sopeutua, mutta keskimäärin kannattaa ennemmin kontrata meikäläisen ennustuksia.
|
|
|
|
|
|
Hornando
|
 |
Hornando
Vastaus #2613 : 27.04.2012 klo 09:51:31 |
|
Falcao ei välttämättä sovellu Barcan palettiin, sillä kärjeltä pitäisi löytyä sekä a) liikettä ja ahkeruutta kahteen suuntaan (prässi) ja b) erinomainen tekniikka. Immobiilimpi pelaaja à la Zlatan ei sovellu Barcan palettiin ilman, että koko joukkueen peli kärsii. Pystyjuoksut olisivat tärkeä tarvittavan kärjen osaamisalue. Falcao on myös liian kallis (niin kuin Neymarkin) ottaen huomioon, että seurassa vaikuttaa edelleen Villa. Olisikohan Tellosta mahdollisuutta jalostaa puhtaampaa kärkeä, joka osaisi myös jakaa ja suojata palloa hyvin? (ei vielä kuitenkaan ensi kauden tarpeisiin, sillä niin nopeaa kehitys tuskin olisi)
Tarkoitin vain Falcao-tyyppistä pelaajaa, siis ns. samoilla ominaisuuksilla (hyvä päällä, hyvä jalalla, maalivainu kohdallaan). En vain ilmaissut itseäni tarpeeksi selkeästi ja ei ehkä ollut aivan paras esimerkki siitä mitä haen, mutta en täysin sopivaa pelaajaa keksikään. Falcao itse on toki olisi aivan liian kallis eikä välttämättä täysin sopisi joukkueeseen.
|
|
|
|
|
Mágico Madrid
Poissa
Suosikkijoukkue: El Halcón
|
 |
Vastaus #2614 : 27.04.2012 klo 09:51:37 |
|
Melko raju juttu, jos Pep nyt lähtee. Mistä tämä oikeasti johtuu. Syy ei voi olla se, että tämä kausi ei mennyt ns. barcamaisesti. Onko Guardiolalla jo joku toinen soppari allekirjoittamista vailla valmis takataskussaan? Sapattivapaa kuulostaa jotenkin mystiseltä. Tänäänhän tämä joltain osin selviää.
|
|
|
|
|
kirjava
Poissa
|
 |
Vastaus #2615 : 27.04.2012 klo 10:09:33 |
|
Melko raju juttu, jos Pep nyt lähtee. Mistä tämä oikeasti johtuu. Syy ei voi olla se, että tämä kausi ei mennyt ns. barcamaisesti. Onko Guardiolalla jo joku toinen soppari allekirjoittamista vailla valmis takataskussaan? Sapattivapaa kuulostaa jotenkin mystiseltä. Tänäänhän tämä joltain osin selviää.
Stressi. Eipä se muuta vaadi. Elekieli on tällä kaudella muuttunut paljon siihen suuntaan, että enää ei ole hauskaa eikä edes paukkuja tuohon tehtävään. Mielummin lähtee, kun jää epämotivoituneena kuluttamaan itsensä loppuun.
|
|
|
|
|
hibam
Poissa
Suosikkijoukkue: Taitofutis
|
 |
Vastaus #2616 : 27.04.2012 klo 10:11:11 |
|
http://blogit.mtv3.fi/romantikko/2012/04/19/hullun-hyva-joukkue/Terävä kynä Virkkusella, loistava tekstiä taas. Itse olin vielä pari päivä sitten sitä mieltä ettei Pep missään nimessä jättää Barcaan. Tai ehkä en vaan halunnut uskoa moiseen. Kun asian tarkemmin miettii: vastustajat alkavat ymmärtää Barcan pelifilosofian neljän kauden jälkeen. Osoituksena monet vaikeat ottelut liigassa tällä kaudella, Guardiola on voittanut kaiken mitä valmentaja voi voittaa seurajoukkueessa, ja lyhyen ajan sisällä. Espanjassa kahden suuren valmentajan paineet ovat kovimmat maailmassa, Englannissa on 4-5 joukkueetta jotka ovat koko ajan tarkkailun alla jne... "Ainoa keskustelusta tiedetty fakta on kysymys, minkä vanhempi herrrasmies esitti:
-Pidätkö todellakin verestä niin paljon? -Pidän, vastasi Pep Guardiola, hetkeäkään epäröimättä.
Kyse ei ollut pihvin kypsyysasteesta, vaan jalkapallovalmentajan elämän raadollisuudesta. Siitä, mikä nyttemmin on vienyt mm. hiukset Guardiolan päästä. Niistä uhrauksista mitä siinä ammatissa joutuu tekemään ja niistä unettomista öistä, mitkä siinä ammatissa joutuu kokemaan."Eikä ole kyllä Mourinhokaan se parin vuoden takainen. Lähes täysin harmaantuneet hiukset, erittäin stressaantuneen näköinen ja se sama uhmakas esiintyminen ja itsevarmuus kentän laidalla on täysin kadonnut. Virkkunen: Bielsan tapa pelata oli ja on, äärimmäisen vaativa. Se vaatii huikean hyvät pallonkäsittelytaidot, tekniikan, fyysisen kunnon ja peliälyn. Se vaati uskallusta pitää palloa hallussaan, eikä pelätä sitä, kuten hän pelaajille oli heti ensimmäisissä harjoituksissa sanonut. Bielsasta sen verran, että on samasta kaupungista kuin Messi ja on Chilen maajoukkuetta valmentanut... Messi - Sanchez -yhdistelmä olisi mielenkiintoinen nähdä. 
|
|
|
|
|
Mágico Madrid
Poissa
Suosikkijoukkue: El Halcón
|
 |
Vastaus #2617 : 27.04.2012 klo 10:15:50 |
|
Stressi. Eipä se muuta vaadi. Elekieli on tällä kaudella muuttunut paljon siihen suuntaan, että enää ei ole hauskaa eikä edes paukkuja tuohon tehtävään. Mielummin lähtee, kun jää epämotivoituneena kuluttamaan itsensä loppuun.
Okei, eli Himalajan vuoriston munkkitemppelin jalkapallojoukkueen valmentaminen on seuraava pesti. Siinä voi samalla vähän latailla akkuja. Toivottavasti Pep tulee pian takaisin (muttei Barcaan  ), jos nyt edes lähtee.
|
|
|
|
|
kirjava
Poissa
|
 |
Vastaus #2618 : 27.04.2012 klo 10:30:32 |
|
Okei, eli Himalajan vuoriston munkkitemppelin jalkapallojoukkueen valmentaminen on seuraava pesti. Siinä voi samalla vähän latailla akkuja. Toivottavasti Pep tulee pian takaisin (muttei Barcaan  ), jos nyt edes lähtee. Mielummin vaikka noin 
|
|
|
|
|
aquel
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Barcelona
|
 |
Vastaus #2619 : 27.04.2012 klo 11:03:54 |
|
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Pep Guardiolan lähtö on nyt todella lähellä. Surullinen on päivä, jos niin käy. Mutta toisaalta tiedämme, että Pep tekee päätöksen, jonka näkee parhaaksi barcelonismolle. En usko, että kulunut kausi jäisi Guardiolan viimeiseksi Blaugranan peräsimessä, vaikka hän nyt päättäisi lähteä...
Ottelupari Chelseata vastaan ei ratkennut Valdésiin, Messiin tai hänen hukkaamaansa rangaistuspotkuun, Xavin akillesjänteeseen, Pep Guardiolan vaihtoihin tai Barcelonan pelifilosofiaan. Se ratkesi siihen, että Chelsea iski niin Stamford Bridgellä kuin Camp Noullakin ensimmäisen puoliajan lopulla ratkaisevat maalit juuri silloin, kun Barcelona oli vähiten hereillä. Se ratkesi siihen, ettei Blaugrana hyödyntänyt maalipaikkojaan ensimmäisessä osassa. Se olisi pakottanut Chelsean avaamaan peliään nähtyä enemmän toisessa osassa Camp Noulla. Kun Barcelona ei hyödyntänyt maalipaikkojaan ensimmäisessä osassa, oli niiden luominen entistä kovemman työn takana toisessa osassa ja hyödyntäminen entistä vaikeampaa. Barcelona kuitenkin yritti, se yritti kaikkensa pelityylilleen uskollisena ja siitä Camp Noun yleisö kiitti. FC Barcelona ja Pep Guardiola ovat loistavalla pelillään ja 13 pokaalillaan saavuttaneet culéjen luottamuksen ja asenteen muutoksen eikä sitä tämän kevään horjahdus H-hetkellä muuttanut.
Pelityyli on ja pysyy, pallonhallinta on ja pysyy. Eilen katselin Athleticin peliä ja siellä olisi muutama tähän Barcelonan joukkueeseen sopiva jamppa: Llorente, Martínez, Muniesa, valmentaja Bielsa kenties... Athletic on hieno joukkue ja täydellisessä maailmassa toivoisin, että sen runkopelaajat pysyvät myös ensi kaudella Baskimaassa, mutta kun emme elä täydellisessä maailmassa. Jos Barcelona ei edes yritä hankkia edellä mainittuja pelaajia joukkueeseensa, hankkii ne joku muu ja se joku muu on pahimmassa tapauksessa Real Madrid.
|
|
|
|
|
Jääskraba
Poissa
Suosikkijoukkue: kaikki jotka pärjää
|
 |
Vastaus #2620 : 27.04.2012 klo 11:23:24 |
|
Pelityyli on ja pysyy, pallonhallinta on ja pysyy. Eilen katselin Athleticin peliä ja siellä olisi muutama tähän Barcelonan joukkueeseen sopiva jamppa: Llorente, Martínez, Muniesa, valmentaja Bielsa kenties... Athletic on hieno joukkue ja täydellisessä maailmassa toivoisin, että sen runkopelaajat pysyvät myös ensi kaudella Baskimaassa, mutta kun emme elä täydellisessä maailmassa. Jos Barcelona ei edes yritä hankkia edellä mainittuja pelaajia joukkueeseensa, hankkii ne joku muu ja se joku muu on pahimmassa tapauksessa Real Madrid.
Ei kai sillä ole väliä, kuka ne pelaajat hankkii. Eikös tärkeintä ole, tarvitseeko Barca näitä pelaajia ja jos tarvitsee, kannattaako ostaminen? Jos kaverit menisivät Realiin, ei sillä käytännössä olisi mitään vaikutusta Barcaan. Toki suurseurat tykkäävät ostaa nousevat lupaukset reserveihinsä, etteivät kilpailijat näitä saa, mutta tämä on käytännössä tyhmää ja tappiollista hommaa. Jalkapallossa toki taloudellinen osaaminen tuntuu olevan vähän hukassa huippujoukkueillakin (jotain Arsua lukuun ottamatta), joten sinänsä se ei yllättäisi. Jos taas seuran omistaisi joku Saudi-Arabian sulttaani, niin...
|
|
|
|
|
PawnStar
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
 |
Vastaus #2621 : 27.04.2012 klo 11:27:41 |
|
Marca pitää Pepin lähtöä jo varmana: http://www.marca.com/2012/04/27/futbol/equipos/barcelona/1335515110.html?a=0726ee89474dd230d996172534edf321&t=1335518781Google Translate -käännös: Pep Guardiola has already told his players that does not follow at Barcelona next season. After four successful years in the state Barca coach has taken the decision to leave and close the most glorious period in the history of the club. "Guys, I'm from Barcelona" were the words of coach to his students. This form is just a stage marked by the good football and titles, as led by Pep Guardiola, the club has won 13 titles, including two Champions League titles and three league titles.
|
|
|
|
|
Wasshoi
Poissa
Suosikkijoukkue: Moc Moc Trio
|
 |
Vastaus #2622 : 27.04.2012 klo 11:31:39 |
|
Eilen katselin Athleticin peliä ja siellä olisi muutama tähän Barcelonan joukkueeseen sopiva jamppa: Llorente, Martínez, Muniesa, valmentaja Bielsa kenties.
Muniesa on Barca B:n jamppoja. Muniain taasen Athleticin 
|
|
|
|
|
Weki
Poissa
Suosikkijoukkue: Mäkijärven oikea
|
 |
Vastaus #2623 : 27.04.2012 klo 11:42:10 |
|
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Olisiko Barcelonan pelaajamateriaali edes sopiva Locon peli-ideologiaan? Hiinä hiinä..
|
|
|
|
|
kaksi vasenta jalkaa
Poissa
Suosikkijoukkue: Alasarjat
|
 |
Vastaus #2624 : 27.04.2012 klo 11:46:01 |
|
Guardiola jättää Barcelonan Menestystä FC Barcelonan peräsimessä niittänyt Josep Guardiola jättää seuran kuluvan kauden jälkeen. Asiasta uutisoi uutistoimisto Reuters, jolle Guardiolan päätöksestä kertoi Barcelonan sisäpiiriläinen. Reutersin mukaan Barcelonan puheenjohtaja Sandro Rosell on vahvistanut Guardiolan lähdön. 41-vuotias Guardiola nousi Barcelonan päävalmentajaksi seuran kakkosjoukkueesta vuonna 2008. Barca juhli Guardiolan alaisuudessa muun muassa kahta Mestarien liigan voittoa (2009 ja 2011) sekä kolmea perättäistä Espanjan liigan mestaruutta vuosina 2009-2011. Lähteet: Reuters http://yle.fi/urheilu/guardiola_jattaa_barcelonan/6074561
|
|
|
|
|
|
|
|