Liberchies
Poissa
|
 |
Vastaus #225 : 01.08.2011 klo 09:43:32 |
|
Eiköhän ihan peruslaskuopilla tule selväksi, että laidoille ja hyökkäävän kk-miehen paikalle olisi aika kovaa tunkua, jos joukkuesta löytyy Cesc, Nasri, Arshavin, Mata, Gervinho, Walcott, Vela ja Rosicky? Sitten vielä Ramsey ja Wilshere, joista molemmille on varmaan tarkoitus saada peliaikaa, joten noillekin voi laskea minuutteja samoilla pelipaikoilla. Näistä Vela ja Rosicky ovat kaiken järjen mukaan pelkkiä statisteja joiden edelle Gervinhot ja Matat kävelevät käsillään. Nasrille tekisi hyvää jos jäisi jengiin ja joutuisi tosissaan taistelemaan peliajasta. Putoaisi ehkä rosvon jalat takaisin maanpinnalle. Ramsey ei mielestäni ole vielä avausmateriaalia, joten Cesc, Wilshere, Song kolmikko olisi tällä hetkellä optimaalisin. Laidoille Gervinho ja Mata, joita kirittämään Arshavin, Vela ja Walcott. Nasri voisi stuntata loukkaantumisherkkää Cesciä ja mahdollisesti myös laitureita. Näin kaikki mahtuvat jengiin ja Nasrille olisi osoitettu kaapin paikka. Jos kuitenkin Cesc lähtee niin kusessa ollaan. Nasrin vetämä keskikenttä ei paljon luottamusta herätä vaikka laidalle tulisikin Mata.
|
|
|
|
|
el_Diablo
Poissa
Suosikkijoukkue: visio 2020
|
 |
Vastaus #226 : 01.08.2011 klo 10:06:24 |
|
.. jos pätäkkää on, niin tuohan olisi paras ratkaisu. nasri homehtumaan katsomoon koko kaudeksi, jos ei suostu tekemään uutta sopimusta.
|
|
|
|
|
orginaali
Poissa
|
 |
Vastaus #227 : 01.08.2011 klo 10:13:29 |
|
Diablon kanssa samoilla linjoilla. Luulisi Nasrikin oppivan nöyräksi, kun saisi 3kk katsomokortin, kun ei pelit maistu. Muutenkin Arsenalin olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten jostakin kiukuttelevasta pelaajasta esimerkin muille kiukuttelijoille. Jos ei pelit maistu ja sopimusta on jäljellä, niin armottomasti katsomoon. Esim. Manussa punanenä hoitaa minusta näppituntumalla nämä tilanteen aikalailla mallikkaasti hiustenkuivaajakäsittelyllä.
Tietenki tämä toisi eripuraa pelaajistossa ja saattaisi johtaa mudien moraalin tippumiseen. Vaikeita tilanteita managerille.
|
|
|
|
|
Jay Gooner
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #228 : 01.08.2011 klo 10:43:27 |
|
Jay goonerilta täytyy kysyä, että eikö se ole ihan oikeutettua kitistä jos joukkue rämpii tasapeli-/tappioputkessa jossain vaiheessa kautta ja pokaalit menee (x:n kerran) ohi suun tunnettujen ongelmien takia? Vrt. viime kevääseen.
Kyllä - siinä vaiheessa voi arvostella, niinhän minäkin teen. Minusta nyt vaan on taas ennenaikaista tuomita kautta 2011-2012, kun se ei ole vielä edes alkanut. Viime kaudesta on nillitetty jo monta kuukautta ja siellä oli pelaamisessa tosi pahoja ongelmia, joita ei minusta ole vieläkään ratkaistu, mutta tässä on minusta vielä keskeisiä pelaaja-asioita vielä auki paljon, joten olen edelleen avoimin mielin. Enkä sitä paitsi mäkään ole joka asiassa Wengerin kanssa samoilla linjoilla, mutta en toisaalta ole niin naiivi väittääkseni, että osaisin hommat paremmin. Esimerkiksi Nasri pitäisi mielestäni rahastaa nyt ja käyttää rahat Mataan sekä taistella Cescin pitämiseksi, mutta en tiedä, mitä herrat ovat keskenään sopineet. Sen sijaan nämä lastensuojeluohjelmat ym. muut kankeudet, kuten se, että on tarkasti määritelty joku pelaajakohtainen hintakatto (siirtobudjettikaton lisäksi), on on aika vahva indikaattori siitä, että jääräpäinen idealismi ajaa liikaa menestyksen tavoittelun edelle.
Kuten muutama viikko sitten todettiin viime kauden topikissa, Wengerin ei ensinnäkään pitäisi olla seuran taloudenhoitaja vaan käyttää annetut siirtorahat joukkueen vahvistamiseen muiden huolehtiessa siitä, että plussalla pysytään. Ja Arsenalissa kyllä riittää muutenkin niitä, ketkä huolehtivat plussalla pysymisestä, ei siihen Wengeriä tarvita. Se on ihan totta, että managerin ei tulisi olla taloudenhoitaja vaan toimia annetun budjetin sisällä, mutta nuo väittämät jostain absoluuttisista pelaajakohtaisista hintakatoista on taas median tai sinun itsesi luomaa harhaa. En kyllä väitäkään, etteikö homma vaikuttaisi tuolta, mutta ehkä enemmän kyse on siitä, että Wenger haluaa hyvän vastineen rahoilleen, ja mitä korkeampi summa, sitä vaikeampi tuota vastinetta on saada, ja siksi Wenger on nihkeä suuria summia maksamaan. Sanotaan nyt vielä, että kyllä minullakin tällä kaudella kärsivällisyys loppuu nopeammin kuin parilla edelliskaudella, koska nyt pitäisi alkaa tulosta tulla. Tähän asti olen hyväksynyt jengin uudelleenrakennuksen menestymättömyyden syyksi, enää se ei oikein toimi.
|
|
|
|
|
kuupa
Poissa
|
 |
Vastaus #229 : 01.08.2011 klo 10:56:56 |
|
Tulipa tuossa viikonloppuna kaiholla katseltua Canalilta kausikatsaukset voitokkailta kausilta 2002 ja 2004. Eihän tätä nykyistä joukkoa voi noihin ryhmiin verrata edes huumorilla. Silmiinpistävä seikka oli ero pelitavassa. Kuinka nopeasti tuolloinen Arsenal pystyikään kääntämään pelin ja iskemään tehokkaasti vastaiskuilla! Vieira voitti pallot keskialueella ja pelasi nopeasti pallon Bergkampille. Tästä kaksi sekunttia eteenpäin ja joku oli yksin läpi. Melko tehokasta. Hieman sapetti katsoa näiden pätkien jälkeen nykyneppailua...
Esiin nousi muutama pelaaja näiden tuttujen kuninkaiden lisäksi, nimittäin Wiltord ja Edu. Varsinkin Edu teki monta ratkaisevaa maalia tai esityötä. Näitä pelaajia ei enää penkiltä löydy. Gervinhosta toivottavasti kuoriutuu Wiltordin kaltainen pelaaja, joka loppupeleissä oli kuin olikin hyvin tärkeä palanen tuolloin. Entäpä topparipari Adams-Campbell? Hiljaiseksi vetää...
|
|
|
|
|
Rautakanki
Poissa
|
 |
Vastaus #230 : 01.08.2011 klo 11:23:48 |
|
Itselläni on se fiilis, että Arsenalista saisi tuollaisella 30-40 miljoonalla kasaan jengin, joka taistelisi mestaruudesta. Wenger ei kuitenkaan halua sijoittaa joukkueeseen juurikaan mitään, koska se veisi hänet samalle tasolle kuin kilpailijat. Nyt Wenger voi selittää miten Cityllä yms. ihan erilaiset resurssit kuin meillä/Arsenalilla. Tietenkin tuon taakse voi mennä piiloon, mutta eihän nuo selitykset kestä tarkempaa tarkastelua.
Itselläni on se fiilis, että Arsenal pystyy taistelemaan jo nykyjengillä mestaruudesta. Viime kaudella oltiin pitkään pokaalikamppailussa ja voi vain miettiä mikä merkitys lopputlokseen oli sillä että joukkueen ykköstoppari menetti käytännössä koko kauden (ja ykköspelintekijä kuvitteli jo pelaavansa Kataloniassa). Ja toisekseen, vaikka erotuomareiden syyllistäminen on lähtökohtaisesti selittelyä, niin pakko on todeta, että kyllä Newcastle- ja Liverpool-pelien jäätävät tuomariratkaisut jo yksistään maksoivat sen 4 pistettä. Mutta jos linjaa halutaan muuttaa kohti valmiiden mestaruustason pelaajien ostojengiksi, niin silloin 30-40 milliä ei riitä mihinkään. Jos jostain Pastoresta -olkoonkin että saattaa eri lähteiden mukaan olla yksi lupaavimmista hyökkäävistä keskikenttäpelaajista maailmassa- joutuu maksamaan lehtitietojen mukaan 40-45 meuroa, niin mittakaava on selvä. Yhden avauksen topparin ostamisen jälkeen neljästäkympistä on jäljellä maksimissaan kaksikymppiä. Sata milliä on lähempänä totuutta jos avausta alettaisiin rakentamaan valmiiden pelaajien ostamisen kautta.
|
|
|
|
|
KIPEE
Poissa
Suosikkijoukkue: #meilläonunelma
|
 |
Vastaus #231 : 01.08.2011 klo 11:51:06 |
|
http://www.guardian.co.uk/football/blog/2011/aug/01/premier-league-preview-arsenal-2011-12 Eli Guardianin Arsenalia koskeva ennakko ilmestynyt. Keskimäärin veikattu viidenneksi, mielenkiinnolla luin kuka on mennyt ohi. Kuinkahan paha tuo Wilsheren loukkaantuminen on? Wengerin kommenteista ei oikein ottanut muuta selvää kuin, että kaveri on kova ja nopea toipumaan. Joskohan tällä viikolla sitten tapahtuisi jotain siirtorintamallakin, alkaa muuten kiire tulemaan.
|
|
|
|
|
Jezzya
Poissa
Suosikkijoukkue: FA CUP 2014
|
 |
Vastaus #232 : 01.08.2011 klo 11:55:52 |
|
http://www.guardian.co.uk/football/blog/2011/aug/01/premier-league-preview-arsenal-2011-12 Eli Guardianin Arsenalia koskeva ennakko ilmestynyt. Keskimäärin veikattu viidenneksi, mielenkiinnolla luin kuka on mennyt ohi. Kuinkahan paha tuo Wilsheren loukkaantuminen on?Wengerin kommenteista ei oikein ottanut muuta selvää kuin, että kaveri on kova ja nopea toipumaan. Joskohan tällä viikolla sitten tapahtuisi jotain siirtorintamallakin, alkaa muuten kiire tulemaan. It is not very serious. They say he might be out for the whole of next week because he has an ankle inflammation. Täyttä varmuutta ei ole mutta viikon ainakin on sivussa, jää paitsi Benfica ottelusta.
|
|
|
|
|
oowee
Poissa
|
 |
Vastaus #233 : 01.08.2011 klo 11:59:25 |
|
Katsellessani Red Bull -matsia osui silmään, että sekä RvP että Verminaattori olivat avauksessa ja että RvP toimi kapteenina. Oliko ensimmäinen kerta harkkamatseissa, kun ko. kaksikko ollut yhdessä avauksessa? Itse en ole aiemmin huomannut.
|
|
|
|
|
Gooner88
Poissa
Suosikkijoukkue: Szczęsnyn lädiaksentti
|
 |
Vastaus #234 : 01.08.2011 klo 12:00:48 |
|
Eipä löydy paljon uskottavuutta kun kirjoittaja on nainen  . Hyvin suuri kysymys mielestäni tällä kaudella Arsun sijoituksen kannalta on juuri se miten hyvin Shitty ja Pool ovat saaneet rivinsä koottua. Viime kaudellahan keskinäisistä otteluista Cityä vastaan nyt ei jäänyt pienintäkään epäilystä siitä kumpi joukkueista pelaa parempaa jalkapalloa kun vain käyttää täyden potentiaalinsa. Citylle koittaa muutenkin tällä kaudella aivan uudet haasteet kun se pelaa sieniliigaa ja vaikka joukkueen materiaali onkin leveä niin en usko sen millään kykenevän yhtäkkiä taistelemaan täysillä joka ikisestä pokaalista. Aikalailla siis kyllä omissakin arvioissani liikutaan noiden sijojen 3-5 välillä joskin kyllä tällä joukkueella pitäisi ihan oikeasti pystyä Pooli selättämään pitkässä juoksussa. Se on sitten eri asia jos vielä viime hetkillä Cesc tai Nasri lähtee eikä korvaajaa+sitä puolustuspään hankintaa tehdä. Vittumaisintahan olisi mikäli varsinkin tuossa puolustajahankinnassa todellakin tulee esteeksi se ettei löydy tarpeeksi suopealla hinnalla laatupuolustajaa.
|
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
 |
Vastaus #235 : 01.08.2011 klo 12:04:40 |
|
Eipä löydy paljon uskottavuutta kun kirjoittaja on nainen  . Hyvin suuri kysymys mielestäni tällä kaudella Arsun sijoituksen kannalta on juuri se miten hyvin Shitty ja Pool ovat saaneet rivinsä koottua. Ja se mitä Cescille tai Nasrille tapahtuu.
|
|
|
|
|
KIPEE
Poissa
Suosikkijoukkue: #meilläonunelma
|
 |
Vastaus #236 : 01.08.2011 klo 12:19:16 |
|
Eikös tuo Amy Lawrence ollut kuitenkin yleensä suhteellisen Arsenali myönteinen journalisti? Ainakin muistelisin näin, toki ei noi nimet niin päähän jäisi kun noita lukee mutta kuitenkin. Aika paljon samoilla linjoilla, että Arsenal todennäköisesti taistelee UCL-paikasta enemmän kuin mestaruudesta. Kuitenkin eniten arvaamattomia tekijöitä kärkijoukkueista joten sanoisin, että jos kaikki menee nappiin ja pelaajat pysyvät ehjinä niin mestaruuskin on mahdollinen. Jos taas tulee normaalit loukkaantumiset jne niin sijoille 3-5 todennäköisesti. Jos tulisi se yksi toppari ja puolustava ankkuri keskikentälle niin maailma olisi paljon eri näköinen. Näillä mennään(ainakin vielä)
|
|
|
|
|
Contto
Poissa
|
 |
Vastaus #237 : 01.08.2011 klo 12:41:21 |
|
Mylesilla "varmaa" tietoa, että Arsenal julkistaa tällä viikolla kolme kokenutta hankintaa, joista kaksi valioliigasta. Jos pitää paikkansa niin todennäköisesti siis Mata, Jagielka ja kuka olisi kolmas..? Linkitetty on lähinnä yllätyskortteja kuten Rodallega ja Jarvis, joista etenkin laituri Jarvisille on vaikea keksiä roolia nykyryhmityksessä.
Itseäni ihmetyttää miksi Wenger arvostaa Jagielkan järkevämmäksi hankinnaksi kuin Cahillin.
|
|
|
|
|
Hiba
Poissa
|
 |
Vastaus #238 : 01.08.2011 klo 12:54:19 |
|
Eipä löydy paljon uskottavuutta kun kirjoittaja on nainen  . Kyseinen Amy Lawrence on ollut useasti Arseblogin Arsecastin vieraana, asiantuntemusta löytyy selvästi enemmän kuin keskimääräisesta forumistista.
|
|
|
|
|
Rautakanki
Poissa
|
 |
Vastaus #239 : 01.08.2011 klo 13:19:36 |
|
Kyseinen Amy Lawrence on ollut useasti Arseblogin Arsecastin vieraana, asiantuntemusta löytyy selvästi enemmän kuin keskimääräisesta forumistista.
Vaikea tämän kolumnin perusteella sanoa, kun toistelee sanasta sanaan sitä mitä keskimääräfoorumistit kirjoittelee. Väsynyt katsanto kertakaikkiaan.
|
|
|
|
|
Mogitus
Poissa
Suosikkijoukkue: Internazionale
|
 |
Vastaus #240 : 01.08.2011 klo 14:57:00 |
|
Tämä unrealin käyttämä lähde, Guilleme Balaque, twiitannut, että tuo Matan edullisempi ulosostoklausuuli umpeutui eilen. Seurat olivat sopineet siirrosta ja Mata oli valmis siirtymään, mutta rahoja ei kuulunut, koska Arsenal halusi Cesc-rahat ensin. Nyt tuota reilun parin kympin ostohintaa ei enää ole, joten siinäkö meni sitten Mata.
|
|
|
|
|
True_Ulpu
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool FC, Robbie Fowlerin todennäköinen paluu
|
 |
Vastaus #241 : 01.08.2011 klo 14:59:02 |
|
Tämä unrealin käyttämä lähde, Guilleme Balaque, twiitannut, että tuo Matan edullisempi ulosostoklausuuli umpeutui eilen. Seurat olivat sopineet siirrosta ja Mata oli valmis siirtymään, mutta rahoja ei kuulunut, koska Arsenal halusi Cesc-rahat ensin. Nyt tuota reilun parin kympin ostohintaa ei enää ole, joten siinäkö meni sitten Mata.
Jos totta niin  -hekottelua jälleen kerraan Arsenaalille.
|
|
|
|
|
katuporo
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #242 : 01.08.2011 klo 15:29:17 |
|
Jos totta niin  -hekottelua jälleen kerraan Arsenaalille. Todennäköisemmin Balague on yrittänyt vaan peitellä oman "lähteensä" feilaamista, eipä kukaan muu eilen tosta siirtosumman sopimisesta edes maininnut. Toki tää varmaan tarkottaa sitä ettei Mata oo lähelläkään siirtoa Arsenaliin tällä hetkellä.
|
|
|
|
|
Raksaus
Poissa
|
 |
Vastaus #243 : 01.08.2011 klo 15:32:12 |
|
Diablon kanssa samoilla linjoilla. Luulisi Nasrikin oppivan nöyräksi, kun saisi 3kk katsomokortin, kun ei pelit maistu. Muutenkin Arsenalin olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten jostakin kiukuttelevasta pelaajasta esimerkin muille kiukuttelijoille. Jos ei pelit maistu ja sopimusta on jäljellä, niin armottomasti katsomoon. Esim. Manussa punanenä hoitaa minusta näppituntumalla nämä tilanteen aikalailla mallikkaasti hiustenkuivaajakäsittelyllä.
Ja tästä hyötyisi Arsenal millä tavalla? Tuskin tammikuussa olisi kovinkaan paljon innokkaampi kirjoittamaan uutta sopimusta Arsun kanssa. Eli Arsenal maksaisi kaudesta miehelle palkkaa saamatta mitään itselle takaisin. Kyllä tässä tilanteessa ainoat järkevät vaihtoehdot ovat, myydä pelaaja pois ja kotiuttaa sen verran varoja kuin vielä mahdollista, peluuttaa ja jatkaa neuvotteluja siinä toivossa, että seura alkaisi taas innostamaan, peluuttaa miestä ja ottaa kaikki irti mitä miehestä tällä kaudella saa ja kärsiä sitten, kun pelaaja vaihtaa maisemaa ilmaiseksi. Kaikissa muissa skenaarioissa ei oikeastaan ole kuin häviäjiä. Näissä tapauksissa itse olen aina pelaajan puolella. Seuralla olisi varmasti ollut mahdollisuus sitouttaaa pelaaja aikaisemmin isommalla kannustimella, mutta se ei sitä aikanaan tehnyt. Syy siihen on joko kitsastelu tai pelko, ettei jengi ole täynnä pelaajia, joiden taso ei oikeastaan riittänytkään, mutta kukaan muukaan ei ison palkkapussin takia huoli. Mutta kyllähän pelaajalla on näissä paljon enemmän pelissä, kuin seuralla. Pelaajalla ei kuitenkaan ole kuin melko rajallinen määrä pelivuosia, jolloin tili on tehtävä, kun taas seuralla on joka vuonna melko iso liuta pelaajia palkkalistoillaan. Kaikenkaikkiaan nykyjalkapallomaailmassa lojaaliuden vaatiminen pelaajilta seuroja kohtaan, jotka lukemattomia kertoja ovat osoittaneet, etteivät nekään ole lojaaleja pelaajilleen, on hivenen vanhakantaista ajattelua.
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #244 : 01.08.2011 klo 15:35:12 |
|
Kaikki ei ole niin yksinkertaista miltä ulospäin näyttää, myönnetään, sillä ulkopuolisilla ei ole tietoa seuran sisäisistä asioista, mutta jos seura ei tosiaan kyennyt toimittamaan rahoja Valencialle ajoissa niin vaikea kekiä muuta selitystä kuin Wengerin käsittämätön kankeus siirtomarkkinoilla. Siinäkin mielessä kyllä aika käsittämätöntä perseilyä, että Fabregasista Arsenal - tai siis Wenger - olisi kyllä saanut rahat joka tapauksessa, vaikka Mata olisi hankittu ensin. Eikä siirto olisi ollut ilman myyntejäkään mikään konkurssin alku.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.08.2011 klo 15:38:00 kirjoittanut Tekniikka »
|
|
|
|
|
katuporo
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #245 : 01.08.2011 klo 15:41:47 |
|
Rahat nyt varmaan oltais saatu Valenciaan ajoissa jos se olisi koettu tarpeelliseksi, naurattaa vaan toi Balaguen twitteröinti. Eilen illalla "siirto oli varma" eli ilmeisesti osapuolet Balaguen mukaan odotti että sunnuntai-iltana Barcelona siirtää rahat Espanjalaisesta pankista Englantiin, josta vielä samana iltana Arsenal olisi siirtänyt rahat Valencialle. Voihan se olla että Mata on nyt menetetty, mut mä en vaan jaksa uskoa että häntä menetettiin sen takia että Arsenal ei tyhmyyttään/nuukuuttaan/laiskuuttaan siirtänyt rahoja tarpeeksi aikasin.
Sanotaanko nyt vielä että jos tää juttu nyt oikeesti olis totta niin kyllähän sieltä pitäisi Wengerin lisäksi parin muunkin henkilön tajuta ettei oo enää oikeessa duunipaikassa ja erota.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.08.2011 klo 15:44:13 kirjoittanut katuporo »
|
|
|
|
|
Rautakanki
Poissa
|
 |
Vastaus #246 : 01.08.2011 klo 15:47:57 |
|
Näissä tapauksissa itse olen aina pelaajan puolella. Seuralla olisi varmasti ollut mahdollisuus sitouttaaa pelaaja aikaisemmin isommalla kannustimella, mutta se ei sitä aikanaan tehnyt. Syy siihen on joko kitsastelu tai pelko, ettei jengi ole täynnä pelaajia, joiden taso ei oikeastaan riittänytkään, mutta kukaan muukaan ei ison palkkapussin takia huoli. Mutta kyllähän pelaajalla on näissä paljon enemmän pelissä, kuin seuralla. Pelaajalla ei kuitenkaan ole kuin melko rajallinen määrä pelivuosia, jolloin tili on tehtävä, kun taas seuralla on joka vuonna melko iso liuta pelaajia palkkalistoillaan.
En tiedä kuinka hyvin tämä SAK-ajattelu istuu valioliigan eniten ansaitseviin pelaajiin. Eiköhän se loppuelämä ole turvattu hankkii sitten 80 tuhatta tai 110 tuhatta puntaa viikossa, vuodessa kuitenkin melkoisesti enemmän kuin duunari elämänsä aikana. Se on kovin helppoa kritisoida sitä että miksei kiinnitetä Nasria riittävän kovalla sopparilla seuraan useaksi vuodeksi, kun ei viitsitä ajatella sitä hyvinkin mahdollista skenaariota, että yhden puolikkaan kauden jälkeen meillä ei ole tässä maailman huippua vaan potentiaali, joka voi huipulle joskus pelaamalla päästä. Tai sitten ei. Ja jos jälkimmäinen skenaario toteutuisi, niin taas oltaisiin vaatimassa Wengeriä tilille siitä että meni tekemään sopparin, jolla ei saada pelaajaa enää kaupaksi minnekään. Seuran talous on osiensa summa eikä ole ajateltavissa, että aina voidaan yksittäistapauksessa tehdä jotain muuta kuin mikä on seuran pitkän aikavälin strategia. Arsenalin kunniaksi on sanottava että sillä on strategia ja tahto toimia sen mukaan.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.08.2011 klo 15:50:37 kirjoittanut Rautakanki »
|
|
|
|
|
Jay Gooner
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #247 : 01.08.2011 klo 15:51:30 |
|
Kuulostaa kyllä vähän hämärältä, että jonkun pelaajan sopimuksessa olisi ulosostopykälä, jossa on eräpäivä? Ei kyllä meikäläisen kaaliin mene alkuunkaan. Luulisi, että sopimukseen kirjattu ulosostopykälä on voimassa yhtä kauan kuin itse sopimuskin.
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #248 : 01.08.2011 klo 15:54:01 |
|
Sanotaanko nyt vielä että jos tää juttu nyt oikeesti olis totta niin kyllähän sieltä pitäisi Wengerin lisäksi parin muunkin henkilön tajuta ettei oo enää oikeessa duunipaikassa ja erota.
Jos se olisi Gazidisista tai Kroenkesta kiinni, rahat olisivat varmasti olleet ajallaan Valencian tilillä. Olettaen siis, että twitteröijä tietää oikeasti jotain eikä vain arvaile. Wengeristä nollasummapeleineen on sen sijaan helppo uskoa, että voisi juuri tuon takia jättää maksamatta Matasta seuran uuden siirtoennätyksen. Vaikka se tyhmältä kuulostaakin, sillä Cesc-rahat voi halutessaan budjetoida etukäteen. PHW ehkä toinen jolta voisi odottaa vastaavanlaista kankeutta, mutta tuolla ei nyt ole minkäänlaista valtaa siirtoasioissa. Toki ei nyt täysin tuomita, sillä ei tuo ikinä mitään satavarmaa tietoa ollut. Mutta jos pitää paikkansa niin kyseessä on melkoinen perseily, sillä Mata on kaiketi innokas siirtymään Arsenaliin, joka tarjoaa sienipelejä ja pelaa muutenkin (Matalle) mielekästä, hyökkäävää futista. edit: Sinällänsä kyllä samaa mieltä Jay Goonerin kanssa, että ihmeelliseltähän kuviolta tämä kuulostaa monessakin mielessä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.08.2011 klo 16:04:43 kirjoittanut Tekniikka »
|
|
|
|
|
Juusol
Poissa
Suosikkijoukkue: Wolves, ManU, Eupa, Steven Fletcher, K. Doyle
|
 |
Vastaus #249 : 01.08.2011 klo 16:18:56 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|