Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #875 : 24.04.2012 klo 09:25:36 |
|
Puolustuksesta puhuttaessa täytyy muistaa, Burdisson loukkaantuminen, Juan oli ehkä odotettua enemmän loukkaantumisherkkä ja Kjaer ei vastannut odotuksia millään tapaa (varsinkaan kauden 1. puoliskolla). Espanjalainen hyökkäävä ja kokematon valmentaja Roman kaltaisen joukkueeen peräsimessä, uusien nuorten pelaajien kanssa Serie A:ssa. Yhtälö on kieltämättä melko hankala. Vai mitä? Tätä nyt ei tarvitse kuitenkaan tulkita varauksettomaksi LE:n tukemiseksi. Itse uskon, että ensikaudelle valmennuspuolelle on tulossa muutoksia.
DDR on selviytynyt pakkoraossa topparin hommista hyvin arvosanoin, mutta keskikenttä kärsii tästä kohtuuttomasti. Juvea vastaan näytti siltä ettei keskikentän pohjaa ollut meillä olleenkaan. Osittain varmaan johtui myös Juventuksen vahvuudesta, mutta sama on ollut nähtävissä heikompiakin joukkueita vastaan. Gago ei taida pystyä ottamaan DDR:n roolia tarvittaessa vaan hänen vahvuudet ovat ehkä enemmän DDR:n tukemisessa kentällä?
|
|
|
|
Gialla e Rossa
Poissa
|
 |
Vastaus #876 : 24.04.2012 klo 11:43:03 |
|
"jämä"  Hallitsi ihan suvereenisti oikeaa laitaa  Liigan parhaita pelipaikallaan.. Luuletko ettei futiksessa pelaajat ylipäätään provosoi toisilleen? Sveitsiläinen ainoa? Ei todellakaan ole oikein räkiä toista päin, jos ei oma pää kestä. Jämähän provoisoi samat mitä Totti Tudorille samassa tilanteessa tässä vuosia takaperin. Itse en tuota niin pahana pidä, mutta muistaakseni Totti silloinkin tuomittiin ylimielisyydestä ja hirveänä kusipäänä. http://gifsoup.com/view/2279958/totti-vs-tudor.html
|
|
|
|
ViuhuTopi
Poissa
|
 |
Vastaus #877 : 24.04.2012 klo 12:17:20 |
|
Lamelasta ei voi odottaa tuollaisella asenteella ja käytöksellä minkäänlaista johtajaa, ja jos sama tahti jatkuu, niin veikkaampa että ylimielinen pikkumulkku saa maksaa asenteestaan rankasti. Laamala on selvästi erittäin lahjakas, ja voi vain toivoa, että joku takoo junnun päähän järkeä ja nöyryyttä, ennenkuin on liian myöhäistä.
Sarkasmitutkalle  . Joka tapauksessa nöyryys on juuri se mitä Roman mainituilta "johtajilta" puuttuu roppakaupalla joten ainakaan tätä ominaisuutta Lame ei pukukopissa opi.
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #878 : 24.04.2012 klo 15:39:41 |
|
|
|
|
|
Claudio86
Poissa
Suosikkijoukkue: Mamma Mia ! Juventus ! Italia !
|
 |
Vastaus #879 : 24.04.2012 klo 16:56:59 |
|
Jämähän provoisoi samat mitä Totti Tudorille samassa tilanteessa tässä vuosia takaperin. Itse en tuota niin pahana pidä, mutta muistaakseni Totti silloinkin tuomittiin ylimielisyydestä ja hirveänä kusipäänä. http://gifsoup.com/view/2279958/totti-vs-tudor.html Kaipaisin nyt lisätietoa tästä, mikä saa sinun päässäsi Stephan Lichtsteinerin kuulumaan luokkaan "jämät" ?  Koko liigan parhaita pelipaikallaan..
|
|
|
|
Gialla e Rossa
Poissa
|
 |
Vastaus #880 : 24.04.2012 klo 18:32:59 |
|
Kaipaisin nyt lisätietoa tästä, mikä saa sinun päässäsi Stephan Lichtsteinerin kuulumaan luokkaan "jämät" ?  Koko liigan parhaita pelipaikallaan.. No jos välttämättä lisätietoa haluat, niin tässä keskustelussahan on viime päivinä muutamassakin viestissä esiintynyt sana jämä, jatkoin vaan samaa linjaa. Mitä minun päässäni liikkumiseen tulee, niin käsittääkseni siihen ei liity sen kummempaa dramatiikkaa, siinä vain mitä ilmeisemmin viitataan (häpeälliseen) laziotaustaan, tämähän kuitenkin on AS Roman topic. Toivottavasti lisätieto auttoi.
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #881 : 24.04.2012 klo 20:32:39 |
|
Täällä topikissahan on nyt jotenkin kehkeytynyt ihan kivaa jankkausta kaikenlaisista jämistä...  Noh, joka tapaukauksessa Tottilla on kai ollut flunssa oireita ja huilinut tänään treenit. Tämähän ei nyt kyllä tarkoita mitään, mutta jos Totti jää pois kokoonpanosta, niin ainakin hyökkäyksessä nähdään jonkinmoista variaatiota...
|
|
|
|
ackaz
Poissa
Suosikkijoukkue: Tapiola
|
 |
Vastaus #882 : 25.04.2012 klo 08:57:47 |
|
Kaipaisin nyt lisätietoa tästä, mikä saa sinun päässäsi Stephan Lichtsteinerin kuulumaan luokkaan "jämät" ?  Koko liigan parhaita pelipaikallaan.. Hei, mitä vittua nyt taas?  Sillä ole mitään väliä, että onko liigan parhaita pelipaikallaan.. Taustat - ne merkitsevät.
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #883 : 25.04.2012 klo 10:33:51 |
|
Eilistä Barca-Chelsea peli katsellessa tuli muutama ajatus Roman pelistäkin mieleen. Barca hieroi palloa, syötöt olivat ajoittain nopeita, mutta aika monesti seisoville pelaajille, jolloin Chelsean bussia ei saatu liikkeelle. Kun aikansa päätä iskivät muuriin, koitettiin muutamia kaukolaukauksia, jotka pääsääntöisesti pysähtyi ensimmäiseen mieheen. Näistä pääsi sitten muodostumaan yksittäisiä vaarallisia vastahyökkäyksiä, joista pakit jäivät heti jälkeen. Kuulostaako tutulta? Lopulta kun tulosta ei spanskit saanet aikaan, alkoi turhautuminen paistaa keskeisten pelaajien otteista ja kappas vaan voitto lipui näpeistä. Onko jotain piirteitä jota Roman peleissä on koettu? Yhtenä merkittävän erona on se, että Barca:lta löytyy useampia huipputaitavia yksilöitä sekä pelitaktiikka on pelaajilla paremmin hallussa. Ja laitapakkien ajoittaiset nousut olivat mielestäni sitä, mitä Roomassa on opeteltu koko kausi.
Guardiola ei löytänyt keinoa muuttaa taktiikkaa murtaakseen muuria tai pysäyttääkseen vastahyökkäyksiä. LE ei myöskän ole onnistunut suunnan muutoksissa Roman kanssa. Onko tämä kataloonien sokaistumista omaan peliin vai kulttuurillista jääräpäisyyttä vai..?
Voisiko kenties esim.Sabatini tai Baldini löytää tähän lääkkeen, jolla vältetään Barcan pelistä löytyvät sudenkuopat? Nämä ongelmat ovat tietysti meille usein tuhoisempia heikomman roosterin vuoksi. Riittääkö pelkkä pelaajien heikkouksien kautta ongelman tarkastelu? Hitaat ja epävarmat puolustajat. Keskikentän eri osa-alueiden heikkous. vai... Olisiko ratkaisu kuitenkin sopivasti eritavalla peliä lähestyvä valmentaja, joka osaa ottaa huomioon suunnitellun joukkueen rakentamisen suunnan? Kompuroitaisiinko Guardiolankin kanssa samoissa kuopissa? Itse ehkä taipuisin tämän ajatuksen kannattajaksi...
(nyt oli ihan tarkoituksellista barca vertailua, koska valmentajamme on kuitenkin niitten miehii ja pelissämme ainain minä näin samoja ongelmia kuin barcalla eilen)
|
|
|
|
Er Pupone
Poissa
Suosikkijoukkue: La Magica
|
 |
Vastaus #884 : 25.04.2012 klo 14:36:11 |
|
Hyviä pointteja Ticolla, ja itselläkin kävi sama mielessä... mieli on musta, ja jos tänään tulee kuokkaan Fiorentinalta niin eiköhän LE:n keikka ole taputeltu.
Kokeilla kannatti silti, mutta nyt kun muutkin näkivät Barcelonan kuplan puhkeavan, voi olla että Roman johdolle on "helpompaa" ottaa lusikka kouraan. Mene ja tiedä.
|
|
|
|
ASR
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma
|
 |
Vastaus #885 : 25.04.2012 klo 17:51:35 |
|
Tulipas taas voittomaali yllätyksenä, Roman historian tuntien kertoimet tapahtuneelle eivät olisi olleet vedonlyönnin arvoisia.
Ehdottomasti nyt LE:lle kenkää ja jotain munaa tuohon touhuun. Ottakaa vaikka A. De Rossi penkin taakse näyttämään voittamisen kulttuuria.
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #886 : 25.04.2012 klo 17:53:29 |
|
Nyt meni kuppi nuri... Toivottavasti spanski kävelee viimeisen kerran ulos Olimpicolta!
|
|
|
|
Er Pupone
Poissa
Suosikkijoukkue: La Magica
|
 |
Vastaus #887 : 25.04.2012 klo 17:54:38 |
|
Tulipas taas voittomaali yllätyksenä, Roman historian tuntien kertoimet tapahtuneelle eivät olisi olleet vedonlyönnin arvoisia.
Ehdottomasti nyt LE:lle kenkää ja jotain munaa tuohon touhuun. Ottakaa vaikka A. De Rossi penkin taakse näyttämään voittamisen kulttuuria.
Käsittämätön lässähdys taas koko matsi. Ei voi ymmärtää. En edes jaksa alkaa analysoimaan, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Tällaista ultimaattista paskuutta ei voi mitenkään laittaa enää materiaalin piikkiin. Cataniakin vittu edes yrittää.
|
|
|
|
Kepola
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma, Villarreal CF
|
 |
Vastaus #888 : 25.04.2012 klo 17:55:28 |
|
Kyllä tää paska juna on nyt karahtanut viimoiselle karilleen. Olin enemmän kuin innoissani LE:n tulosta joukkueen valmentajaksi, mutta pakko tässä alkaa olla pikkuhiljaa takkia kääntämään ja myöntää olleensa täysin väärässä miehen suhteen. Tai ainakin miehen sopivuudesta AS Romaan ja Italiaan.
Hyökkäys on pelkkää hieromista ja tappiotilanteessa pitkien paskapallojen heittämistä Osvaldon päähän. Minkäänlaista punaista lankaa hommassa ei ole ja omalla systeemillä ei pystytä vaarallisia paikkoja rakentamaan kuin korkeintaan 1-2 per peli. Muut paikat tulevat sitten jostain pomppupalloista ja esim. Tottin tämän päivän maali oli hyvä esimerkki millaisia maaleja tällä meidän pelisysteemillä voidaan tehdä.
Puolustuksesta ei sitten tarvitse varmaan enää sanoa mitään. Joka toinen kunnon hyökkäys omaan päähän on käytännön varma maali. Ja vaikka kunnon hyökkäyksiä tulisi kerran 30 minsaan niin aina helähtää silti.
Jotain kotimaista coutsia varmaan vaan peräsimeen. Tietty ois kiva nähdä sellainen coutsi, joka tulisi jatkamaan LE:n hommaa, mutta onko se silti suurta edistymistä? Pystyykö tota systeemiä joku saamaan toimimaan niin, että alaskin päin paketti voisi toimia pelistä toiseen.
Viimoisen 4:n pelin aikana Lecce, Juventus ja Fiorentina-pelit on ollut niin suuria pohjanoteerauksia, että ei tämä laiva kyllä tästä käänny. Loukkaantumisiin on myös turha vedota, kun tänäänkin oli käytännön paras kokoonpano ainakin ylemmän kuusikon osalta.
|
|
|
|
Anjovis-Muna
Poissa
Suosikkijoukkue: 6 Unica,ASR!
|
 |
Vastaus #889 : 25.04.2012 klo 17:55:37 |
|
Ei ole Roma Enriquen joukkue. Pitkäjänteistä tai ei tuo kehitystyö, en näe että tuo paranee tuosta pelaajiab vaihtamalla radikaalisti.
Odotan että kaveri eroaa itse. Tänään.
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #890 : 25.04.2012 klo 17:58:47 |
|
Osvaldon lopun punainen ja DDR:n ilme kertonee paljon joukkueen sisäisestä tilanteesta... Tätä ei taideta enää lehdistötilaisuuksilla selvittää?
|
|
|
|
Rivelino
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma
|
 |
Vastaus #891 : 25.04.2012 klo 18:06:06 |
|
Terveisia Albasta! Kavin katsomassa mehukkaan Novara-Lazion matsin ja ajaessani takaisin Albaan, iloitisin miten Romalle edelleen kaikesta huolimatta tarjotaan kolmossijaa. Mutta voi v***u mita paskaa taas. Kaiken huippu on se, etta jopa rupu-interkin nousi Roman ohi taistelemaan UCL-paikasta. Onneksi en muuten saanut lippuja sunnuntain juve-matsiin, vaikka yritin suurin piirtein kaikki keinot.
LE ulos! Touhussa ei ole mitaan linjaa. Vieraissa joukkue on taysin kyvyton ja kotonakin todella haavoittuvainen, kuten taas kerran nahtiin.
|
|
|
|
Anjovis-Muna
Poissa
Suosikkijoukkue: 6 Unica,ASR!
|
 |
Vastaus #892 : 25.04.2012 klo 18:11:15 |
|
Kyllä sanoisin, että LE:n päivät on punaisissa luettu. Joko kannattajat tulevat vastaan ja alkavat boikotoimaan tai sitten omistajat/seurajohto heräävät ja lopettavat sen pään silittelyn. LE ei ole tehnyt oikeastaan mitään ainsaitakseen Curvan kunnioituksen. 2 derbytappiota, persraiskauksia ja tappioita nousu/pudotusjoukkueita vastaan, sekä selkärangaton ja haluton esitys loppukaudesta. Kannattajille tuskin riittää enää Sabatini, Baldini tai LE syyttävät itseään. Peukku alkaa osoittamaan alaspäin.
|
|
|
|
Bimbo d'Oro
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma, Los Angeles Lakers
|
 |
Vastaus #893 : 25.04.2012 klo 18:52:43 |
|
Eiköhän tämä satu riitä tältä erää. LE:tä vaaditaan ulos myös tältä suunnalta. Joku oikea valmentaja sisään ja samalla muutama kokeneempi pelaaja pitämään jotain rotia noille kakaroille. Ei tuota kuraa kestä enää katsoa. Onneksi sentään suljin VeikkausTV:n tuon Violan voittomaalin jälkeen niin jäi Osvaldon ulosajo näkemättä.
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #894 : 25.04.2012 klo 20:13:04 |
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.04.2012 klo 20:27:03 kirjoittanut Ticorexx »
|
|
|
|
|
ASR
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma
|
 |
Vastaus #895 : 25.04.2012 klo 23:13:24 |
|
Toivottavasti tämäniltainen maali riittää Juvelle perusteeksi Borriellon lunastamiselle. Vaikka eipä sielläkään johto taida enää Conten tulon jälkeen yhtä typerä olla.
Baldinikin odotetusti asettui LE:n taakse. Pahasti pelaajista paistaa samantyyppinen välinpitämättömyys, kuin mitä Ranierin loppuaikoina. Aivain kuin osittain protestoisivat osittain kentällä valmentajaansa vastaan. LE on myös kadottanut täysin auktoriteettinsä kurinpidollisesti (vrt. Lamela, Osvaldo yms. turhat pelikiellot/punaiset.). Mihin on kadonnut alkukauden tiukka linja, jonka perusteella De Rossikin surullisen kuuluisasti jätettiin pois kokoonpanosta? Mopo on karannut ja kiinni saaminen on tässä vaiheessa mahdotonta.
|
|
|
|
Holmgård
Poissa
|
 |
Vastaus #896 : 26.04.2012 klo 03:04:53 |
|
Neljästoista tappio plakkariin. Tällä kertaa kotona, kroonisesta surkeudesta kärsivää vihua vastaan. Tämä keskinkertainen saldo olisi ihan okei jollekin, vaikkapa pienelle saarelaisseuralle. Ja Cataniahan siellä hengittääkin seuraavana niskaan. Vaikka möivät edellisen matsinsa.
Loppukesästä maalamani skenaario ei koskaan ansainnut etuliitettä "kauhu". Liian huono valmentaja liian kovassa paikassa, joka vielä sekaantuu ja sotkeutuu joka asiaan. Montellaa taas kutsuttiin saunakaveriksi, noviisiksi ja marionetiksi. Hyvin on luovinut, Catania kun on kaikin puolin helvetillinen paikka valmentaa Romaan verrattuna.
2000- luvun mainio hyvien sijoitusten sarja katkesi ja kurssia on muutettava rankalla kädellä. Erityisen vaikeaksi tilanteen nieleminen muuttuu kun vilkaisee sarjataulukkoon. Tietenkin se, että kolmossijalle on hiippaillut keskinkertainen Lazio. Pistekeskiarvolla 1.61..per peli. Yksikään puolisuuri seura ei siis ole onnistunut edes vähää alusta, joten Romalle olisi riittänyt keskinkertaista huonompikin taso.
Ääritasaisessa Ranskan liigassa Rennes on porskuttanut Laziota paremmalla pistekeskiarvolla, mutta Bretagnessa on ollut turha edes haaveilla tsämppäripaikasta.
Sitten on pohjoisen ruma, joka on noussut kadotuksesta suurseuraksi. Hekin pestasivat kesällä uuden luotsin, aloittelijan kyläseurasta. Nollan ja neljäntoista tappion ero on valtava. Dolce vita ja karvas suu.
Tämä kausi on mennyt nauttiessa siitä, kuinka upea ja omalaatuinen sarja Serie A yhä ja aina on. Ensi kaudelle kaino toive on se, että oma lempijoukkuekin osallistuu niihin talkoisiin.
|
|
|
|
Geppo
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma
|
 |
Vastaus #897 : 26.04.2012 klo 09:49:18 |
|
Tämä kausi on mennyt nauttiessa siitä, kuinka upea ja omalaatuinen sarja Serie A yhä ja aina on. Ensi kaudelle kaino toive on se, että oma lempijoukkuekin osallistuu niihin talkoisiin.
Tähän täysin sama. Eilisen jälkeen on vaikea kuvitella, että kuka tähän projektiin uskoo. Usko ei ainakaan kuvastunut pelaajien otteisssa.
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #898 : 26.04.2012 klo 10:53:07 |
|
Eilen oli kiire nukkumaan, että herätessä voisi lukea kuinka Luis Enrique on palannut Barceloonaan. Uudella valmentajalla ei niin väliä, koska samoja ratkaisuita pystyy tekemään kuka tahaansa hiekkalaatikolta poimittu taktikko.
Nyt mä en kuitenkaan löydä sitä uutista mistään... Pitääkö mennä takaisin nukkumaan? Onko vielä liian aikainen aamu?
Osavaldo sai suunsoitosta ja ironisesta linjatuomarin arvostelusta kahden matsin bännin. Hienoa! Ja DDR sai jostain myös pelikiellon. Täyttyiköhän korttitili?
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.04.2012 klo 15:21:07 kirjoittanut Ticorexx »
|
|
|
|
|
Ticorexx
Poissa
Suosikkijoukkue: Moraalinen mestari
|
 |
Vastaus #899 : 27.04.2012 klo 13:19:59 |
|
Uset lähteet, mm.Iltalehti osasi arvailla, että Guardiola olisi lähtemässä FC Barcelonasta. Seuraajaksi on veikkailtu mm. Enriqueta? Huhut Villa Boaksen ympärillä myös tiivistyvät. Huhuhu huhuja ja spekulaatiota. Mutta usein se niin on ettei savua ole ilman tulta?
|
|
|
|
|
|