Onko vika vain seuroissa?
Nukutun yön jälkeen lainaan itseäni ja jatkan aiheesta. Tuskin auttaa mitenkään mutta saanpa karistettua sen
repustani.
OlosuhteetTuossa edellisessä kirjoituksessani sanoin, että Palloliitto asettaa erilaisia ja vaativia kriteerejä eri sarjoihin.
Hyvä. Pitäähän jokin linja olla.
Mutta, miten seurat pystyvät vaikuttamaan kenttäolosuhteisiin, joissa sarjapelit pelataan, jotta ne vastaisivat
Palloliiton asettamia kriteerejä?
Otetaan esimerkkinä Heteniityn kenttä. Vuosia ja vuosia on ollut esillä katetun katsomon puute ja mitä on tapahtunut?
Helsingin Liikuntavirasto vastaa kentästä ja omistaa sen myös. Eli, Helsingin Liikuntavirasto päättää laitetaanko kentän katsomoon katosta vai ei. Helsingin Liikuntavirastolle on ihan samantekevää mitä Palloliiton kriteereissä sanotaan ja mitä aikatauluja Palloliitto esittää puutteiden korjauksille.
Viikkarit on taatusti ottanut esille puutteen useaan otteeseen, mutta seurana se on lähes voimaton. Onko Palloliitto ollut mukana seuran ja Helsingin Liikuntaviraston välisissä keskusteluissa vai onko kenties Palloliitto ollut suoraan yhteydessä Helsingin (ja muiden kaupunkien) liikuntavirastoon asiassa?
Seuran turha energia menee siihen, että mietitään missä mahdollisesti pelataan seuraavan kauden kotiottelut. Seuroja on pyydetty tekemään pitkän tähtäimen suunnitelmia, mutta miten sen teet kun et tiedä missä milloinkin mahdollisesti pelaat ja tuleeko puutteet korjattua vai ei.
Vanha kunnon Bollis on toinen loistava esimerkki. Ennen nykyistä uudistusta Bolliksen kahta nurmikenttää ympäröi ns. "suoja-aita" (Urheilukadun puolella puiset katsomot), jotka estivät tyystin pummi-katselun. Oli jopa katettu katsomotkin, mutta uudistusta piti suorittaa ja mikä oli lopputulos? Nykyään kuka tahansa voi seurata maksullisia tapahtumia Bolliksella pummi-katselijana.
Palveliko uudistus seuroja? Ja minne katosi katetut katsomot? Kenen etuja ajetaan? Oliko Palloliitolla aktiivinen uudistuksessa vai katseliko vain vierestä?
Brahen kenttä on myös olosuhteiden suhteen yksi esimerkki. Hyvä tekonurmi ja sijainti ihan ok. Mutta, jälleen "estetään" seuroja kehittämästä toimintaa. Lisäkatsomon saanti kentälle oli lähes ylitsepääsemätön urakka viime kaudella.
Olisiko Palloliitto kenties voinut olla avuksi, vai ei? Entäs tänä kautena?
Ymmärrän vallan hyvin, ettei mikään seura jaksa käydä sitä samaa byrokratia-sotaa mitä vaaditaan vaivaisen katsomon saamiseksi paikalle. Voi aivan 100% varmuudella sanoa, että ifk:lle tuo katsomo oli viime kaudella yksi kehityksen tekijä.
Mutta, kuka tämän kaiken maksoi? Tottakai: seura! Miksi näin?
Jotenkin tulee väkisinkin ajatus, että tässä ollaan ajamassa seuroja väkisinkin Sonera-Stadiumille.
Sponsorointi / TukiSeurojen vaikea rahatilanne ei ole helpottunut ainakaan sen jälkeen kun Palloliiton piirien tuli rahoittaa toimintansa itsenäisesti. Piireistä tuli seurojen kilpailja kun puhutaan yritystuista (sponsorointi).
Vuosia sitten eräs laivaliikennöitsijä ilmoitti, että tukevat vain alueen piiriä ja seurat voivat piirien kotisivuilta hakea ko. piirien seuroille tarkoitettuja etuja.
No, hyvä näin tehtiin. Mitä vielä?!!! Piirin sivuilla ollut banneri vei suoraan ko. laivayhtiön nettisivulle, jossa tarjottiin oli yhtiön hinnasto ja "urheiluseura hinnat". Missä olivat piirin jalkapalloseuroille tarjotut edut?
Kun tästä keskustelin ko. piirin kanssa sanottiin, että kun yritykset tukevat piirejä saavat piirin kaikki seurat etuja eikä vain yksi tai kaksi mikäli yritys tukisi yhtä tai kahta seuraa. Voihan sen toki näinkin ajatella. Ja onhan se tietty helpompaa yritykselle hoitaa asioita yhden kontaktin kuin satojen kontaktien kanssa. Mutta ei pidä tulla sanomaan, ettei seurat tee mitään tai eivät osaa myydä. Ansat on jo asetettu valmiiksi.
Pääasia, että piiri sai rahaa bannerista ja rahaa toimintansa pyörittämiseen.
Eikö Palloliiton tulisi pääasiassa rahoittaa omia piirejä? Ehkä tilanne on tänään toinen?
Se, että seuroja yritettäisiin "ohjata" esim. Sonera-Stadiumille ei saisi tapahtua. FC Viikingit on, ja tulisi jatkossakin olla, selkeästi Itä-Helsinkiläinen seura, jonka markkinat ja kannattajat ovat Itä-Helsingissä. Itä-Helsinkiläisten yritysten tulisi tukea nimenomaan FC Viikinkejä ja muita alueen seuroja ja luoda tiivis yhteisö ja seuraidenttiteetti omalla markkina-alueellaan. Pitää uskjaltaa ja olla ylpeä.
Näyttäkää, että tuette markkina-alueenne urheiluseuratoimintaa. Sitä arvostavat markkina-alueellanne asuvat, eli asikkaanne!
Ifk:n tulisi jatkaa Helsingin keskustan seurana. Kyllä keskustaan mahtuu toinenkin seura.
Suomalainen jalkapallo hyötyy siitä kun PK-seudun seurat voivat hyvin ja samlla myös maan muutkin seurat.
Suurinta herkkua jalkapallossa on paikallisottelut ja sitä mukaan yleisöä saadaan katsomoihin vaikka katsomot eivät välttämättä olisi vielä katettuja.
Puhetta on paljon siitä, että Helsingissä kaivataa (ifk-hjk) paikallisottelua. Jos näin kerran on, ja miksei olisi, niin viimeistään nyt pitäisi yrityksien, Palloliiton, Helsingin Liikuntavirasto ja muut instanssit muuttaa suhteutumistaan jalkapalloon.
Suomen jalkapallon taso ei nouse ellei ole yleisöä. Yleisöä tulee kun olosuhteet ja seuratoiminnan edellytykset ovat kunnossa. Kaikki osapuolet voivat vaikuttaa näihin asioihin. Nyt hihat ylös ja Helsingin jalkapallo kuntoon. Kateuden voi heittää roskikseen.
Toistan itseäni: Hyvää kesää!

SFC: Olet kokenut sen minkä moni muukin. Eli, pienemmällä pakkakunnalla ollaan ylpeitä siitä, että tuetaan urheiluseuroja ja niitten toimintaa. Jossain Pietarsaaressa ja Maarienhaminassa on suorastaan häpeä olla tukematta. Sinut leimataan, mikäli jäät pois. Ja se HIFK ei ole mikään "automaatti", sitä on yritetty (kuten kirjoitin) kymmeniä vuosia. En tarkoita silti, että pitäisi jotenkin luopua yrityksistä, mutta moni este on tiellä, jota ei pienemmillä paikkakunnilla ole, Ja, älä unohda seuran historiaa ja mitä kaikkea negatiivistä on julkisuudessa ollut. Mutta tulevaisuus on edessä ja nostetta on tultava.