MM-kisoja tasaisemmat EM-kisat ja muita faktoja arvokisojen pudotuspeleistä

[Callit]

Asia esitetään ikään kuin noilla pienemmillä brittimailla olisi ollut jokin pohjaton pelaajamassa, vaikka yhteisiltä resursseiltaankin ne ovat verrattavissa lähinnä johonkin Itävaltaan tai Ruotsiin. Kukaan tuskin kuitenkaan väittää, että Itävallan tai Ruotsin pelaajatuotannon vapaa hyödyntäminen olisi nostanut esim. Bundesligan seurat kansainväliseen dominanssiin.

Joku scouseri voisi valaista esim. Livöpuulin pelaajiston skottivaikutteista ja muista. Souness, Dalglish, ... Skotlantihan oli tuohon aikaan todella hyvä maajoukkue.

[Puoliaika]

Jep, kyllähän tuo perusluokka on havaittavissa. Vielä jos yhdeksi muuttujaksi saataisiin pudotuspeleihin etenemisprosentti per arvokisapaikka, niin oltaisiin ihan ytimessä. Sikäli myös tarkastelu vuodesta 96 eteenpäin on hyvä : aina kaksi joukkuetta alkulohkosta jatkoon ja vähintään 3 pudotuspeliä.

Arvokisoihin oli selviytynyt tarkasteluaikana 28 Euroopan maata. Näistä pudotuspeleihin oli päässyt ainakin jossain vaiheessa 22.

Kuten luvuista voi päätellä, jatkoon pääsy ei ole eurooppalaisjoukkueille arvokisoissa suurin ongelma – poikkeuksiakin tosin löytyi. Puolalla, Slovenialla ja Bulgarialla kaikki kolme arvokisakokemusta päättyi alkulohkoon. Itävalta ja Skotlanti pystyivät samaan kahdesti.

Jopa jokseenkin vahvana jalkapallomaana pidetyllä Tshekillä oli ollut ongelmia alkulohkoissa. Joukkue selvitti arvokisaurakan ensimmäisen esteen vain 40 prosentin varmuudessa. Yllättävää oli myös se, että Italian ja Ranskan jatkoonpääsyprosentti (62,5) oli samaa luokkaa kuin Ruotsilla (60).

Hollantilaiset ovat alkulohkojen mestareita. Vuosina 1988-2010 oranssipaidat ovat osallistuneet kymmeneen MM- tai EM-lopputurnaukseen ja menneet aina alkulohkostaan jatkoon. Huomattavan kovalla prosentilla alkulohkosta ovat päässeet jatkoon myös Englanti ja Portugali (86%). Saksalla ja Espanjalla on ollut tapana jäädä alkulohkoon joka neljännessä turnauksessa.

Jatkoonpääsyprosentit alkulohkosta 1996-2010 (Vähintään kolmet kisat pelattuna):
1) Hollanti 100
2) Englanti ja Portugali 86
4) Espanja, Saksa ja Turkki 75
7) Italia ja Ranska 62,5
9) Ruotsi 60
10) Tanska, Serbia ja Kroatia 50
13) Tshekki 40
14) Kreikka 33
15) Venäjä ja Romania 25
17) Sveitsi 20
18) Puola, Slovenia ja Bulgaria 0


Sitähän sä kysyit. http://puoliaika.wordpress.com/2011/11/20/arvokisa-analyysi-osa-1-euroopassa-on-vain-muutama-turnausjoukkue/

Edit: Sveitsi korjattu yleisön pyynnöstä.

[Josef K.]

Sitähän sä kysyit.

http://futisforum2.org/index.php?topic=114018.msg6218651#msg6218651

PS. Se Sveitsi on vieläkin korjaamatta.

[Josef K.]

Joku scouseri voisi valaista esim. Livöpuulin pelaajiston skottivaikutteista ja muista. Souness, Dalglish, ... Skotlantihan oli tuohon aikaan todella hyvä maajoukkue.

Sen verran katselin noita loppuottelujen kokoonpanoja, että vuosien 1977-1982 finaalijoukkueista vain yhdellä oli avauskokoonpanossa enemmän kuin kolme (viisi) ei-englantilaista pelaajaa. Vuosien 1984-1985 Liverpool oli sitten eri juttu, ensimmäisenä vuonna avauksessa oli neljä englantilaista ja toisena vain kaksi.

Miten tuo sääntö muuten tarkkaan ottaen noihin aikoihin meni, kun Club Bruggella näytti vuonna 1978 olleen kokoonpanossa neljä ulkomaalaista? Vai oliko niistä jollain Belgian kansalaisuus myös?

[Josef K.]

Valioliigan menestys 2000-luvulla perustuu tietenkin puhtaasti rahaan ja oikeasti ulkomaisiin (=mannermaisiin) vaikutteisiin, pelaajiin ja valmentajiin.

Tuon vaikutuksesta maajoukkueeseen on kaksi eri tulkintaa: toisten mielestä ulkomaalaiset estävät englantilaisnuorten läpimurron kun taas toiset ovat sitä mieltä, että kovempi sarja nostaa väkisin myös englantilaisten tasoa. Itse olisin taipuvainen jälkimmäiseen.

Maajoukkueen runko on kuitenkin viime vuosina koostunut pääasiassa suurseuroissa isoissa rooleissa pelanneista pelaajista. Samalla Ferdinand, Terry, A. Cole, Lampard, Gerrard, Rooney ja kumppanit ovat saaneet mahdollisuuden olla avainpelaajina UCL-finaalijoukkueissa. Huippuympäristössä seuratasolla harjoittelemisen ja pelaamisen pitäisi ilman muuta kehittää pelaajia ja sitä kautta vaikuttaa positiivisesti myös maajoukkueeseen.

Itse asiassa englantilaisseurojen menestystä UCL:ssä on perusteltu silläkin, että ne saavat enemmän kovia pelejä kotisarjassa kuin muut. Pelaajien kohdalla tämä ilmeisesti näkyykin sitten vain väsymyksenä kesällä?

[rysty]

Siinähän se tuli. Turkilla yllättävän hyvä tilasto kuten myös Englannilla. Hyvin hinaavat ladit alkulohkosta itsensä jatkoon, mutta viimeistään toisessa pudotuspelissä tulee noutaja.

[rysty]

Miten tuo sääntö muuten tarkkaan ottaen noihin aikoihin meni, kun Club Bruggella näytti vuonna 1978 olleen kokoonpanossa neljä ulkomaalaista? Vai oliko niistä jollain Belgian kansalaisuus myös?

En saanut kuin kolme tuosta kokoonpanosta: kaksi Tanskalaista ja yksi Unkarilainen. Loppujen nimissä ei mitään ihmeellistä, mahtuvat sekä Walloonien että Flaamien raameihin.

[Josef K.]

http://en.wikipedia.org/wiki/1978_European_Cup_Final#Details

Itävallan maajoukkuepelaaja Krieger siis se neljäs

[rysty]

Jep, minun moka. Katselin lähteistä joissa ei noita kansallisuuksia ollut mainittu.

[Callit]

Nuo tilastot siis kumoavat sen, että Saksa olisi jotenkin erityisen hyvä turnausjoukkue. Asia, joka siitä usein ennakkokirjoituksissa mainitaan. Saksa on nimittäin erityisen hyvä karsintajaoukkue. Selvästi paras maa karsinnoissa, jos kisoihin pääsemistä käytetään mittarina.

[koera]

Kyse on mielestäni ennemminkin siitä, että brittiläinen jalkapallo oli kokonaisuutena tuolloin menestyvämpää eikä samalla tavalla teknistaktisesti taantunutta kuin nykyään, tai jos olikin, niin se ei kuitenkaan näkynyt menestyksessä. Pitää muistaa, että Skotlanti, Wales ja P-Irlanti olivat maajoukkueinakin tuolla englantilaisseurojen valtakaudella valovuoden nykytasoaan edellä.

Sääntömuutoksilla on hyvin suuri osuus asiaan. Paitsiosäännön muutos on tuonut lisää tilaa, jolloin kontaktimäärät pienenevät. Rikkeitä, repimisiä ja taklauksia vihelletään herkemmin. Siitäkään ei ole älyttömän kauan kun liukkari takaa nilkoille ei tarkoittanut suoraa punaista. Kun maalivahti ei saa enää ottaa palautusta käsiin, pitkällä avauksella lähtevät harppuunahyökkäykset ovat vähentyneet. Viikko sitten Chelsea aiheutti paniikkia ohittamalla Barcan prässin, tai oikeastaan koko pelaajiston, Cechin pitkillä avauksilla Drogballe. Noita voisi harrastaa huomattavasti enemmän jos maalivahdille saisi yhä palauttaa.

Eli vaikka pelaajien pelikäsitys ja tekniikka paranee treenimetodien parantuessa, myös sääntömuutoksin on siirytty taitofutiksen suuntaan. Makuasioita, mutta ehkä vähän liikaakin. Kiinnostavuuden kannalta kansallisten pelityylien ainakin osittainen säilyminen olisi mukavaa. Nyt ei taida löytyä akatemiaa, joissa noita espanjalaisiin ja alankomaisiin malleihin perustuvia pienpelejä ei tahkottaisi.

[Callit]

Sääntömuutoksilla on hyvin suuri osuus asiaan. Paitsiosäännön muutos on tuonut lisää tilaa, jolloin kontaktimäärät pienenevät. Rikkeitä, repimisiä ja taklauksia vihelletään herkemmin. Siitäkään ei ole älyttömän kauan kun liukkari takaa nilkoille ei tarkoittanut suoraa punaista. Kun maalivahti ei saa enää ottaa palautusta käsiin, pitkällä avauksella lähtevät harppuunahyökkäykset ovat vähentyneet. Viikko sitten Chelsea aiheutti paniikkia ohittamalla Barcan prässin, tai oikeastaan koko pelaajiston, Cechin pitkillä avauksilla Drogballe. Noita voisi harrastaa huomattavasti enemmän jos maalivahdille saisi yhä palauttaa.

Eli vaikka pelaajien pelikäsitys ja tekniikka paranee treenimetodien parantuessa, myös sääntömuutoksin on siirytty taitofutiksen suuntaan. Makuasioita, mutta ehkä vähän liikaakin. Kiinnostavuuden kannalta kansallisten pelityylien ainakin osittainen säilyminen olisi mukavaa. Nyt ei taida löytyä akatemiaa, joissa noita espanjalaisiin ja alankomaisiin malleihin perustuvia pienpelejä ei tahkottaisi.

Erittäin mielenkiintoista pohdintaa. Tuon lihavoidun osalta olen eri mieltä, vaikutus on ollut hyvin pieni. Jos katsoo brassien hurmurijengiä vuodelta 1982, niin ne pelasi nykyään ihaillulla tyylillä ihan vanhojen sääntöjen puitteissa. Ja vaikka taklauksia vihelletään aiempaa herkemmin, väitän, että kaksinkamppailujen määrä on moninkertaistunut. Ja veskareiden pitkät avaukset ovat entistäkin tärkeämpiä. Ainakin Jogi Löwin pelikirjassa, sen voi jokainen taas todeta ensi kesänä.

Tuo on hauska havainto, että kaikki vetää nykyään tosiaan tuon espanjalais-hollantilaisen koulukunnan mukaan. Vaikea kuvitella, että joku lähtisi sitä rukkaamaan, koska kyse on tulosurheilusta. Seuraavat ns. pelilliset mutokset tullevat olemaan: entistä enemmän kilometrejä, entistä enemmän kaksinkamppailuja, nopeammat syötöt, erikoistilanteitten oikea hyödyntäminen ja nopeammat muutokset ryhmitykseen. Jälkimmäisellä tarkoitan sitä, että jengi oppii esim. 5 minuuttia kellossa pelaamaan aitoa ylivoimaa, esim. 244. Ei mikään uusi asia, Rehhagel harrasti sitä jo kauan sitten erinomaisin tuloksin.

[Veritas]

Tuon vaikutuksesta maajoukkueeseen on kaksi eri tulkintaa: toisten mielestä ulkomaalaiset estävät englantilaisnuorten läpimurron kun taas toiset ovat sitä mieltä, että kovempi sarja nostaa väkisin myös englantilaisten tasoa. Itse olisin taipuvainen jälkimmäiseen.

Jokseenkin samaa mieltä, tässä varmaan suuren massan lisäksi syy myös siihen, että Englanti ei ole ainakaan taantunut samalla tavoin kuin pienemmät brittimaajoukkueet. Englanti soutaa kärjen takana suunnilleen samalla tavoin kuin aina ennenkin modernina aikakautena. Vastaavasti kilpailun koventuminen merkitsee sitäkin, että walesilaisilla ja skoteilla ei ole enää Englannin sarjoihin samanlaista mahdollisuutta kuin aikoina, jolloin liiga oli saarten ulkopuolisilta käytännössä lähes suljettu.

Nuo tilastot siis kumoavat sen, että Saksa olisi jotenkin erityisen hyvä turnausjoukkue. Asia, joka siitä usein ennakkokirjoituksissa mainitaan. Saksa on nimittäin erityisen hyvä karsintajaoukkue. Selvästi paras maa karsinnoissa, jos kisoihin pääsemistä käytetään mittarina.

Onhan Saksan arvokisa- ja etenkin MM-historian suoritusvarmuus ja tasaisuus melko ainutlaatuista. Sellaista todellista mahalaskua on vaikea löytää, ehkä ainoa poikkeus Euro 2000. Ranskalla esim. on ihan lähiaikoina ollut kaksikin tällaista tapausta eli MM 2002 ja 2010, vaikka materiaalin puolesta jumbosija noina vuosina tuskin olisi ollut perusteltavissa. Alankomaat on päässyt viimeisten 25 vuoden ajan lähelle Saksaa tasaisuudessa, aina jatkoon alkulohkosta kun mukana kisoissa, mutta isona kauneusvirheenä on karsiutuminen kisoista kokonaan vuonna 2002.

[Josef K.]

Saksan ainoat alkulohkoputoamiset ovat tulleet silloin, kun se on ollut tason puolesta perusteltua. Vuoden 2000 katastrofi tiedetään, vuonna 2004 Saksa ei niin huono ollut, mutta samaan lohkoon sattui kaksi kisojen parhaimmistoon kuulunutta joukkuetta. Muutoinhan Saksa ei ole kahdeksan parhaan ulkopuolelle jäänyt MM- tai EM-tasolla koskaan (paitsi 1938, mutta silloin DFB:tä edusti sen Matti Nykäsen toisen kotimaan joukkue).

[Callit]

Saksan ainoat alkulohkoputoamiset ovat tulleet silloin, kun se on ollut tason puolesta perusteltua. Vuoden 2000 katastrofi tiedetään, vuonna 2004 Saksa ei niin huono ollut, mutta samaan lohkoon sattui kaksi kisojen parhaimmistoon kuulunutta joukkuetta.

Erittäin oikea havainto, jäämiset alkulohkoon eivät tulleet yllätyksenä. 2004 oli surkuhupaisa tapaus, kun joukkue esitti monella tapaa kisojen parasta futista, mutta kärkimiestä ei löytynyt lainkaan. Vakioavaaja taisi olla parhaat päivänsä jo nähnyt Fredi Bobic, mikä kertonee kaiken. Kisojen jälkipyykissä meni Völler ihan ansaitusti, mutta Didi Hamann joutui oikeusmurhan uhriksi. Miehestä tuli yhdessä yössä kirosana ja ns. menneisyyden mies. Tosiasiassa se oli yksi kisojen parhaista pelaajista. Syöttö- ja kaksinkamppailuprosentit omaa luokkaansa, ja puolustavalle keskikenttämiehelle ne ovat erittäin tärkeitä.

Mutta ei noissa tilastoissa edelleenkään mikään puolla väitettä, jonka mukaan Saksaa kannattaisi tituleerata erikseen hyväksi turnausjoukkueeksi.

[Veritas]

Niin no, jo se, ettei alisuorita odotuksiin ja materiaaliin nähden ainakaan kovin pahasti, on melko paljon. Päinvastaisia esimerkkejähän riittää paljon vaikka tältä vuosituhannelta.

[Puoliaika]

Erikoinen kysymys: Jos mielii jatkoon alkulohkostaan, kannattaako pelata vähä- vai runsasmaalisia pelejä? Tilastot ovat vahvasti sitä mieltä, että runsasmaalisia: http://puoliaika.wordpress.com/2012/05/29/vahamaalis%e2%80%8bet-pelit-ovat-pikareitti-kotiin/

Vertailun idea oli tämä: Katsoin kuinka vähämaalisimpia otteluita pelanneet joukkueet ovat pärjänneet EM-kisojen alkulohkoissaan 1996-2008. Vähämaalisimmilla en tarkoita nyt vähiten maaleja tehneitä tai vähiten maaleja päästäneitä vaan sellaisia joukkueita joiden alkulohko-otteluissa tehtiin vähiten maaleja.

Koska on olemassa lohkoja joissa tehdään paljon maaleja (tulevissa EM-kisoissa todnäk lohko B) ja lohkoja joissa tehdään vähän maaleja (todnäk lohko A), tein vertailun lohkon sisäisesti. Tutkimuskysymys oli siis: Miten kävi alkulohkossa joukkueen, jonka peleissä tehtiin vähiten maaleja?

Vastaus: huonosti. 16 tällaisesta joukkueesta vain kaksi pääsi alkulohkostaan jatkoon. Jatkamisprosentti (12,5) oli näillä joukkueilla vain neljännes siitä, mitä joukkueilla keskimäärin (50).

[Tsei Tsei]

Toisaalta yhteyden voi vetää laajemmin myös espanjalaiseen juniorikasvatukseen, jossa on yli seurarajon tähdätty pelaajien ominaisuuksien kehittämiseen siihen suuntaan, että he pystyvät pelaamaan pallonhallintaan ja pass-and-moveen perustuvaa peliä korkealla tasolla. Niillä on kansallinen peli-identiteetti, nääs.

Kommentoidaan nyt vanhaa viestiä, kun pisti silmään. Suurin ero Espanjalla on mielestäni siinä, että Espanja on opetellut puolustamaan. Paljon puolustamisesta tehdään toki hallitsemalla palloa varmasti, mutta tässä se ero mielestäni on. Aikaisemmin Espanjalle tehtiin selvästi helpommin maaleja. Nykyisellään Espanja on ollut eniten vaikeuksissa sellaisia joukkueita vastaan, jotka pistävät luukut kiinni, jolloin Espanjan lyhytsyöttöpelillä saadaan rajatusti paikkoja. Jos Espanjaa vastaan pelaa liian hyökkäävästi, on puolustuksen selustassa liikaa tilaa Espanjan taitaville pelaajille. Espanja on muuttunut viihdyttävää syöttöpeliä pelaavasta joukkueesta tylsäksi ja jauhavaksi koneeksi siinä mistä Saksasta on tullut ehkä maailman viihdyttävintä jalkapalloa pelaava joukkue. Maailmanmestariksi tullessa Espanja voitti vain yhden pelin kahden maalin erolla ja teki puuduttavat 8 maalia 7 pelissä. Saldo oli kuin suoraan vuoden 1990 Italian MM-kisoista. Vertailun vuoksi Saksa teki 16 maalia yhtä monessa ottelussa ja Uruguay 11 maalia. Historiansa puolustavinta peliä pelannut Hollantikin teki 12 maalia.

Osan voi laittaa vastutajan sumputuksen piikkiin, mutta Espanja kantakoon vastuun viimeistään siitä, miten se pelaa johtoasemassa. Katsoja voisi mennä samantein nukkumaan.

[Josef K.]

Katsoja voisi mennä samantein nukkumaan.

Olisiko Tsei Tsei ottanutkin aika pitkät talvinokoset, sillä kyllähän mursupallon keisarinvaatteet juuri tuossa mielessä riisuttiin asiantuntijapiireissä jo kaksi vuotta sitten.

[Tsei Tsei]

Olisiko Tsei Tsei ottanutkin aika pitkät talvinokoset, sillä kyllähän mursupallon keisarinvaatteet juuri tuossa mielessä riisuttiin asiantuntijapiireissä jo kaksi vuotta sitten.

No eihän tämä mitään uutta ole, mutta kun nyt analysoit vielä tässä huhtikuussa Espanjaa, niin kunhan totesin merkittävimmän seikan Espanjan menestyksen takana.

[Josef K.]

Selvä ja tottahan se on, että arvokisamestarit eivät maaleja päästä, huolettomat ja suorastaan hyökkäysiloittelevat sambafutaajat brassitkin ovat kahteen viimeiseen MM-mestaruusturnaukseensa päästäneet pudotuspeleissä yhteensä kolme maalia ja pitäneet kuusi kertaa nollan.

[Josef K.]

Osan voi laittaa vastutajan sumputuksen piikkiin, mutta Espanja kantakoon vastuun viimeistään siitä, miten se pelaa johtoasemassa. Katsoja voisi mennä samantein nukkumaan.

Niin, tässä muuten tulee se perusfilosofinen ero bussitaktiikoihin nähden sekä vastustajan että katsojan näkökulmasta, että niiden kritisointi on mielekkäämpää sikäli, että tuolloin se toinen joukkue ei voi tehdä oikeastaan mitään pelin avaamiseksi, hyökätä vain ja toivoa, että kyllä se konnankilpi lopulta murtuu, kun tarpeeksi vasaroi. Espanjaa vastaan taas vastustaja voi ruveta itse aktiiviseksi ja ottaa niiltä pallon pois. Tai siis ainakin yrittää, jos uskaltaa ja osaa, taitaa jäädä haaveksi monilta.

Bussimatseissa toinen joukkue ei uskalla tai halua olla aktiivinen takaiskumaalien pelossa, tässä Espanjan tapauksessa se koskee molempia, joten ainakaan yhteen suuntaan ei vain voi kritiikkiä laittaa. Toki voi sanoa, että jos on kauhalla annettu, voi myös kauhalla vaatia, mutta voi sillä lusikallisellakin yrittää.

Del Bosquen puolustukseksi on sanottava myös se, että hän peluutti Espanjaa tyylillään siksi, että häneltä odotettiin maailmanmestaruutta, eiköhän kritiikkiä olisi tullut sittenkin, jos Espanja olisi pelannut "viihdyttävästi" ja lähtenyt puolivälieristä kotiin. Nyt Mursuliinillä on ainakin unileluna lohduttamassa FIFA World Cup -pokaali, jos tarvitsee itkeä itsensä uneen, sitten kun maalimääristä haukkuminen taas alkaa.

[Tsei Tsei]

Selvä ja tottahan se on, että arvokisamestarit eivät maaleja päästä, huolettomat ja suorastaan hyökkäysilottelevat sambafutaajat brassitkin ovat kahteen viimeiseen MM-mestaruusturnaukseensa päästäneet pudotuspeleissä yhteensä kolme maalia ja pitäneet kuusi kertaa nollan.

Näin se on, mutta jos vertaa esim. Espanjan EM-voittoa 2008, niin silloin Espanja sentään teki lisäksi maaleja. 2010-kisoihin mennessä peliä oli kehitetty sen verran, että maalin johdossa palloa vaan pidetään mahdollisimman varmasti. Jos vertaa vaikka erittäin puolustusvoittoisen joukkueen maineessa olevaan Italiaan, niin 2006 joukkue teki puolivälierässä kolme maalia ja pelasi uskomattoman hyökkäysvoittoisesti jatkoajalla Saksaa vastaan ja teki kaksi maalia, siinä missä Espanja nyhjäsi jatkopeleissä neljä 1-0-voittoa. Vertautuu siis Kreikan Euroopan mestaruuteen 2004. Edes Italian MM-kisoissa mestari ei nyhjännyt yhtä vähää maaleja ja noiden kisojen jälkeen muutettiin sentään jalkapallon sääntöjä. Sopii faktoihin arvokisojen pudostuspeleistä.

[Josef K.]

Kuitenkin pudotuspeleissä Espanja teki maalinsa ottelun loppuvaiheissa (63, 83, 73, 116), joten eipä sitä jäädyttelyaikaa niin hirveästi jäänyt, yhtä lailla varmaan kaikki muutkin joukkueet olisivat johtoasemaansa lopussa puolustelleet, vähän eri tavalla vain.

Asiantuntijapiireissä Lippin mestari-Italiaa ei ole koskaan pidetty muuna kuin varsin aktiivisena ja erinomaisesti molempiin suuntiin pelanneena joukkueena pelkästään paitojen värin perusteella.

e: Ilmeisesti minulla on tässä väittelyssä joku "Espanjan puolustajan" rooli. Sikäli se käy, etten näe mitään pahaa siinä, että Mursu yksinkertaisesti "tiesi", että näin se mestaruus tulee, ja se myös tuli, oli sitä kauan haettukin. Kuinkakohan monella valmentajalla oikeasti vaikka MM-kisoissa on joku "viihdyttävyysaspekti" mielessään pelitapaa miettiessä, on se mestaruuskin kyynisemminkin voitettu tai ainakin yritetty.

[SirLoser]

Niin, tässä muuten tulee se perusfilosofinen ero bussitaktiikoihin nähden sekä vastustajan että katsojan näkökulmasta, että niiden kritisointi on mielekkäämpää sikäli, että tuolloin se toinen joukkue ei voi tehdä oikeastaan mitään pelin avaamiseksi, hyökätä vain ja toivoa, että kyllä se konnankilpi lopulta murtuu, kun tarpeeksi vasaroi.

Kylläpäs voi.

Eli hyökätä nopeasti ja suoraviivaisesti vastaan aina sen jälkeen kun vastustaja hyökkää ja samoin silloin, kun pallo saadaan prässättyä syvällä vastustajan alueella pois heti oman pallonmenetyksen jälkeen. Real Madrid on hyvä esimerkki tästä, eli vaikka se hallitsee palloa usein matseissa sen 60-70 prosenttia peliajasta ja pelaa suurimmaksi osaksi sitä bussia vastaan, niin se silti kykenee ja haluaa näissä otteluissa erinomaisiin vastahyökkäyksiin.

Espanja (tai Barcelona) taas ei näitä vastahyökkäyksiä pelaa, vaan pelaa passiivisesti sivulle ja taakse joka kerta ja ottaa jokaisesta hyökkäyksestä vauhdin pois antaen vastustajan vetäytyä puolustusasemiin. Vaikka siis pallonhallintaprosentit ovat suurin piirtein samaa luokkaa.