Cfox
Poissa
Suosikkijoukkue: The Flowers Of Manchester
|
 |
Vastaus #1800 : 23.10.2012 klo 12:11:01 |
|
------Chicharito-------RVP--------- --------------Rooney--------------- ----Kagawa-----------Cleverley---- Büttner-------Fletcher--------Rafael -------Evans-----------Wootton----- -----------------DDG---------------
Itse odottaisin paluuta timanttiin formaation osalta. Eiköhän Ferguson lähde siitä, että ottelu ratkaistaa mahdollisimman nopeasti ja näin avaus on kova. Melkein tekisi mieli katsoa Fergusonin huijaus ja veikata Smallingia avaukseen. Mutta uskotaan nyt kuitenkin, ettei palaa vielä tässä ottelussa.
RVP tilalle voisi nostaa Welbeckin ja Rooney paikan ottaisi Kagawa ja näin Anderson tulisi kentälle. Mutta eiköhän vielä oteta varmanpäälle ja näin RVP ja Rooney ovat avauksessa.
|
|
|
|
|
Duhvi
Poissa
|
 |
Vastaus #1801 : 23.10.2012 klo 22:57:31 |
|
Semmonen peli. Peli alkoi kuten niin monesti aiemmin tällä kaudella eli vastustaja pääsee nöyryyttämään Unitedin puolustusta, tällä kertaa jopa kahdesti ennen kuin United heräsi. Heti Chichariton maalin jälkeen oli jo perin selvää että United nousee vähintään tasoihin ja lopultahan sieltä ohi tultiinkin. Jatkopaikka on sinettiä vaille varma, voitto Bragasta vieraskentällä niin se olisi jo siinä. Ja vaikka United häviäisi molemmat seuraavat CL pelit niin voitto Clujista viimeisellä kierroksella riittäisi jatkopaikkaan.
Pelin hahmo oli ehdottomasti Chicharito, kaksi maalia ja kaksi väärin liputettua tilannetta oli päivän saldo. Fletcher pelasi aika näkymättömän pelin, mutten nähnyt mitään räikeitä virheitäkään. Carrickiä en tosin halua nähdä keskuspuolustuksessa enää kertaakaan, paljon mieluummin joku junnu sinne keräämään kokemusta jollei terveitä pelaajia ole.
|
|
|
|
|
Pumba
Paikalla
Suosikkijoukkue: Therese Johaug
|
 |
Vastaus #1802 : 23.10.2012 klo 22:58:45 |
|
Jalkapallossa yleensä voittaa, jos tekee yhden maalin enemmän kuin vastustaja  . Hyvä nousu kahden maalin takaa voittoon vajaamiehisellä puolustuksella ja näin jatkopaikka alkaa pikku hiljaa olla plakkarissa. MUTTA eihän tuo jatkuva "helppojen" antaminen eteen voi oikeasti kovinkaan kauaa jatkua. Tänään vastustaja oli keskiraskasta sarjaa, Spursia vastaan kävi jo kylmät ja tällä meiningillä niin käy myös sunnuntaina Stamford Bridgellä. Siellä sentään Ferdinand ja Evra palaavat jälleen ruotuun ja Carrickin topparistuntit voidaan toivottavasti unohtaa jälleen vähäksi aikaa. Taktisessa mielessä Fergie nappasi jälleen käyttöönsä timanttiviritelmän Newcastle-pelin tapaan. Tällä kertaa vain Fletcher oli keskikentän pohjalla sekä Cleverley ja Kagawa olivat vaihtaneet "laitoja", vaikka käytännössä kumpikin leikkasi vahvasti keskustaan. Pallo liikkui paikoin ihan mukavasti, mutta pitkiä jaksoja aivan liian tehottomasti. Kagawa oli jälleen vaisu, otti tälliä, syötti maalin ja puoliajalla vaihtoon. Tuskin pelaa sunnuntaina. Toiselle jaksolle Nani siis korvasi Japsin ja United siirtyi selkeämmin pelaamaan laitojen kautta, mikä olikin ihan fiksu veto. Hernandez ei kauheasti peliin osallistunut, mutta teki varmasti miehelle itselleenkin tärkeät pari osumaa, kun niitä ei hirveästi ole viime aikoina siunaantunut. Sikälihän meksikaani sopii tähän timanttisysteemiin esim. Welbeckiä paremmin siinä, että ylhäällä on joku tökkimässä palloja myös maaliin, kun muut hyökkäyspään pelaajat haluavat olla pelinrakentelijoita. Tuossa systeemissä niitä on jo ihan tarpeeksi, etenkin kun RvP:kin valuu paikoin todella alas hakemaan palloa.
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #1803 : 23.10.2012 klo 23:08:08 |
|
Tulos oli toivottu ja esityskin oli ihan hyvä sen näkemäni noin 50 minuuttia. Mitä ilmeisemmin Evran ja Rio Ferdinandin lepuuttamiseksi avaukseen puolustukseen laitetut Büttner ja Carrick olivat auttamassa Bragaa menemään 0-2 johtoon, mikä nyt ei tässä vaiheessa pitäisi yllättää ketään. Carrick puolustuksessa ei ole toiminut varmaankaan kertaakaan, mutta siltikin tätä ilmeisesti pitää kokeilla aina uudestaan. Miksi Wootton ei voinut saada tärkeätä kokemusta tässä ottelussa? Ei se nyt yhtään sen huonommin olisi varmaan mennyt? Tosin tuon näkemäni 50 minuuttisen aikana ei Carrick toisaalta edes kovinkaan huonosti pelannut, mutta ei kyllä joutunut ihmeitäkään esittämään. Büttner taas ehti kerran aiheuttamaan ongelmia kikkailullaan, mutta onneksi tuosta ei mitään saanut Braga aikaiseksi. Myös De Gea lopulta yritti avittaa "portugalilaisia", mutta onneksi tuolloinkin tilanne kuivui kasaan. Evans ja Rafael pelasivat hyvin, em. teki myös tärkeän tasoituksen. En sitten tiedä miten tämä kaksikko suoriutui ensimmäisestä 40 minuutista, joten jätetään nämä analyysit tähän. Selvää on, ettei 0-2 tilanteeseen olisi ottelun koskaan pitänyt päästä, vaikka United onnistui jälleen kerran nousta voittoon. Ottelun hahmo oli ehdottomasti Chicharito, joka oli aivan erinomainen, eikä pelkästään maalien muodossa. Ottelun hetkiä oli se hienosti taisteltu vääntö laidalla, josta meksikolainen pääsi juoksemaan lähes yksinläpi ja pistämään erinomaisen syötön ulkosyrjällä Nanille, joka laukoi vakuuttavasti, mutta valittavasti päin maalivahtia. Tuo tilanne olisi ansainnut päättyä maaliin. Muutenkin meksikolainen teki erinomaisia juoksuja jatkuvasti ja aiheutti hätää Bragan puolustuksessa. Ehkä Rooney, Robin van Persie ja Chicharito voisivat mahtua joskus muulloinkin samaan aikaan kentälle. Myös Cleverley ja Fletcher esiintyivät positiivisesti. Cleverley oli jatkuvasti pelattavana ja piti pallon liikenteessä ihailtavasti, minkä lisäksi teki hyvin töitä alaspäin ja katkoi muutaman kerran erinomaisesti. Syöttöprosentti oli 94%, joista yksi oli tuo hieno keskitys Chichariton voittomaaliin. Fletcher oli tuon viimeiset 50 minuuttia lähes kuin oma vanha itsensä. Pallo pysyi joukkueella ja puolustustehtävät hoituivat eleettömästi. Voi olla, että tämä kaksikko ei parhaimmillaan ollut tuossa alussa, mutta loppua kohti homma ainakin toimi. Kagawa ei ilmeisesti pelannut kummoisesti, kun vaihtopenkki kutsui jo puoliajalla? Tämän perusteella voisi siis kuvitella Cleverleyn tai Fletcherin nousevan Chelsea-otteluun mukaan. Scholes ja Carrick siellä varmaankin ainakin ovat, mutta eiköhän sinne vielä kolmas pelaaja nouse mukaan. Hyvä että on vaihtoehtoja. Tärkeä tulos. Turkissa pelatun tasapelin ansiosta nyt United johtaa lohkoaan viiden pisteen erolla, joten jatkopaikka on jo hyvin lähellä. Tästä on hyvä jatkaa 
|
|
|
|
|
Panze
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #1804 : 23.10.2012 klo 23:09:47 |
|
Olihan Chicharitolla se yksi loistava taistelu laidalla, jonka päätteeksi vapautti Nanin paikkaan, josta olisi pitänyt ehdottomasti saada pallo sisään. Fletcher ei mielestäni sovi kovin hyvin tuon timantin pohjapelaajaksi, voi tosin olla, että tähän liittyy terveydelliset syyt, sillä tuossahan ei tarvitse liikkua aivan niin paljon kuin laidoilla. Olisikin kiva nähdä Carrick pohjalla ja Fletcher toisena laitapelaajana. Lisäksi on pakko nostaa esiin Rooneyn valtava työmäärä, mies on kyllä monipuolisimpia pelaajia maailmassa, taitaa maalinteon, syöttelyn (pitkät pallot ja lyhyemmät syötöt) ja vielä kaiken lisäksi erittäin tunnollinen pelaaja alaspäin.
|
|
|
|
|
bunga bunga
Paikalla
Suosikkijoukkue: Maakuntien Suomi, tekonurmet
|
 |
Vastaus #1805 : 23.10.2012 klo 23:11:11 |
|
Herne avaukseen Chealskiä vastaan? Kyllä mielestäni. Aivan ehdoton jannu boxissa ja tänään myös sen ulkopuolella! 
|
|
|
|
|
Panze
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #1806 : 23.10.2012 klo 23:18:25 |
|
Herne avaukseen Chealskiä vastaan? Kyllä mielestäni. Aivan ehdoton jannu boxissa ja tänään myös sen ulkopuolella!  Ehdottomasti, muistaakseni Herneellä vielä aika hyvä rekordi Chelseaa vastaan.
|
|
|
|
|
Junki
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United
|
 |
Vastaus #1807 : 24.10.2012 klo 00:01:15 |
|
Ei voi kukaan ainakaan tämä vuoden Manchester Unitedin pelejä väittää tylsiksi, ei montaa peliä ole ollut missä United ei olisi päästänyt vastustajaa johtoon mutta jos sieltä aina noustaan niin mikäs siinä. Toki jossain vaiheessa se varmasti alkaa kostautumaan joten toivotaan, että tämä muuttuu kauden edetessä.
Alku oli siis katastrofaalinen kuten todettu jo, Carrickin ja Büttnerin piikkiin maalit menee. Ei kyllä pysty täälläkään käsittämään miksi Carrick pitää väkisin laittaa topparin paikalle kun mies ei siellä osaa pelata. Wootton olisi ollut hieno nähdä kentällä ja tuskin yhtään huonommin ainakaan kuin Carrick olisi esiintynyt. Muulta linjalta aivan onnistunut ilta. Evansilta aivan miehekäs esitys jonka tietenkin kruunasi tuo 2-2 tasoitus maali. Lisäksi Rafaelista on kyllä kehittynyt aivan loistava oikea laitapakki, ylöspäin peli on aina ollut hyvää mutta tällä kaudella myös alaspäin pelaaminen on parantunut. Sormet vaan ristiin ettei joku paikka pamahda hajalle. Ekassa maalissa Kagawalta hyvä keskitys jonka Herne pääsi nikkaamaan veskarin kautta sisään, hieman yllätti, että Shinji vaihdettiin pois koska ei mitenkään huonosti pelannut mutta ei kyllä loistanutkaan. Kuitenkin yksi syötetty maali, toki peli parani kun Nani toi hieman leveyttä ja yllätyksellisyyttä .Van Persien kulmista on alkanut tulemaan melkein Unitedin vahvin ase sillä melkeen aina niistä tulee vaaratilanne ja tänäänkin parin pompun kautta maali. Hieno nähdä, että kulmat ovat nykyään vaarallisia ja niistä tehdään maaleja kun parina viime kautena ne ovat olleet kyllä todella heikolla tasolla. Kolmannessa maalissa pakko huomioida Cleverleyn aivan loistava keskitys, todella kaukaa laidalta kiersi täydellisesti takatolpalle yksin jätetylle Hernandezille jolla oli helppo työ pistää pallo sisään. Tuli muuan David Beckhamin keskitykset tuosta mieleen.
Kaiken kaikkiaan alku oli surkea mutta varsinkin toisella puoliajalla peli parani selvästi ja paine oli sitä luokkaa, että tasoitus- ja johtomaali olivat vain ajan kysymys. Chicharitolta pitkästä aikaa vahva esitys, varmasti teki itseluottamukselle todella hyvää osua kaksi kertaa. Samaa mieltä, että Chelseaa vastaan vaan kehiin mutta voi olla, että Fergie lähtee viime aikoina paljon nähdyllä Rooney, RVP, Welbeck kolmikolla. Evans oli alakerran liideri katkoen pari kertaa hyvin ja jopa kerran viiletti laidalla vastahyökkäyksessä, maali tietenkin kruununa. Pakko mainita vielä Cleverley jonka peli kyllä miellyttää omaa silmää. Jalkanopeutta löytyy ja myös pelinopeutta, osaa laittaa ykkösellä hyviä syöttöjä jotka edistävät peliä. Vielä hieno keskitys voittomaaliin.
Jatkopaikka alkaa siis olemaan lähes taputeltu, yksi voitto riittää jatkoon ja viimekauden katastrofi ei tule toistumaan. Toivottavasti jatkopaikka pystyttäisiin ratkaisemaan jo seuraavassa ottelussa niin United pääsisi pelaamaan paineettomasti, lepuuttamaan pelaajia ja antamaana peliaikaa hieman vähemmälle vastuulle jääneille pelaajille.
|
|
|
|
|
loscalibre
Poissa
|
 |
Vastaus #1808 : 24.10.2012 klo 06:12:10 |
|
kuulenko takkien kahinaa Chichariton osalta, miestähän oltiin ulostamassa joukkueesta lähes koko viime kauden. Jo viime kaudella oli havaittavaissa huomattavaa eom pallotekniikassa ja siinä että pystyi jopa pitämään palloa ja syöttämään sitä. ja eilisen pelin perusteella kehitys jatkuu, sen lisäksi että nuo juoksut ovat vaan kertakaikkisen hyviä ja repivät vastustajan puolustusta hajalle. Ja ansaitusti sai kaksi kliinisesti viimeisteltyä maalia aikaiseksi.
Kagawa oli tosiaan eilen hieman ulkona pelistä, hieno syöttö toki maaliin ja muutama hyvä pystyyn juoksu, mutta puolustukseksi täytyy sanoa että, eilen kyllä oli aika monta kukkoa tunkiolla tuossa keskialueella kun Rooney ja RvP olivat oikeastaan jatkuvasti hakemassa palloa keskialueelta ja myös Clevearly melko ahkerasti pelasi itseään keskelle.
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
 |
Vastaus #1809 : 24.10.2012 klo 07:58:24 |
|
Kagawa oli tosiaan eilen hieman ulkona pelistä, hieno syöttö toki maaliin ja muutama hyvä pystyyn juoksu, mutta puolustukseksi täytyy sanoa että, eilen kyllä oli aika monta kukkoa tunkiolla tuossa keskialueella kun Rooney ja RvP olivat oikeastaan jatkuvasti hakemassa palloa keskialueelta ja myös Clevearly melko ahkerasti pelasi itseään keskelle.
Tämä hyökkäävien pelaajien roolitus on kieltämättä jonkinlainen ongelma, minkä ratkaiseminen ei tunnu onnistuvan. Tasapaino puuttuu, kun Kagawa, Cleverley, Rooney ja Robin van Persie ovat kaikki samaan aikaan kentällä. Asiaa on yritetty ratkaista laittamalla Cleverley ja Kagawa enemmän laitaan, mutta tuo nyt ei mitään ratkaise, vaan saa kaksikon pelaamaan vähemmän omilla ominaisuuksillaan ja hakeutumaan sitten lopulta kuitenkin keskelle. Rooneyhan tuota pelitilaa syö tuossa keskikaistan ylemmässä osassa, eikä sinne keskikaistalle kyllä mahdu kaikki kolme Cleverley, Kagawa ja Rooney, joten joku tulee tippumaan pois. Nythän se tuntuisi olevan Kagawa, mutta katsotaan nyt miten tilanne kehittyy. Japanilainen on kyllä erinomainen pelaaja ja Sir Alexin mukaan mies käy jonkinlaista fysiikkakuuria, joten eiköhän mies vielä sieltä nouse olennaiseksi pelaajaksi. EDIT: Kagawa picks up injury against BragaEli siis kyseessä ei ollutkaan mikään pelilliseen antiin perustunut vaihto, vaan Kagawa oli loukkaantunut ja pelasi lähes puolet ensimmäisestä puoliajasta loukkaantuneena. No tuohan selittääkin jo paljon. Samaan hengenvetoon Sir Alex kertoi myös Lindegaardin olevan loukkaantuneena ja näin ollen sivussa myös Chelsea-ottelusta.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.10.2012 klo 08:31:00 kirjoittanut candidate »
|
|
|
|
|
123abc
Poissa
|
 |
Vastaus #1810 : 24.10.2012 klo 13:41:37 |
|
kuulenko takkien kahinaa Chichariton osalta, miestähän oltiin ulostamassa joukkueesta lähes koko viime kauden. No ei nyt tehdä mitään johtopäätöksiä yhden matsin perusteella, mutta käsittääkseni täällä kaikki on kuitenkin sitä mieltä, että kahdesta pahasta (Hernandez, Welbeck) Hernandez on vähemmän paha? Chicharito osaa kyllä tehdä maalejakin. En kuitenkaan pistäisi avaukseen Chelseaa vastaan, vaihdosta sitten kentälle jos tarve vaatii. Ehkäpä Ashley Young ja Valencia laidoille ja keskelle Cleverley ja Carrick? Vai pelattaisiinko sitten taas ilman laitureita, totta puhuen kukaan ei taida tietää mikä formaatio tällä hetkellä sopisi Unitedille parhaiten. Voitto viime matsista oli tosi tärkeä, koska lohkovaiheen viimeinen matsi Clujia vastaan on muistaakseni vain muutamaa päivää ennen Valioliigaottelua Cityä vastaan. Samaan aikaan Cityllä lienee erittäin tärkeä ottelu Dortmundia vastaan, joten tästä saadaan hyvä etu ManUlle. En olisi itse liian huolissani tuosta, että aina päästetään ensimmäinen maali, siihen on heikkoja vastustajia vastaan varaa. Samalla kasvaa henkinen kantti noiden comebackien ansiosta. Samaahan harrastettiin 98-99 kaudellakin, ja kuinkas lopulta kävikään.. Ei tietenkään ole varaa huippujoukkueita päästää kahden maalin karkumatkalle, mutta eiköhän niissä matseissa pelaajat ole skarppina alusta asti, eikä toisaalta mene lukkoon mikäli vastustaja tekee avausmaalin.
|
|
|
|
|
Phrase
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, Eagles
|
 |
Vastaus #1811 : 24.10.2012 klo 14:11:53 |
|
No ei nyt tehdä mitään johtopäätöksiä yhden matsin perusteella, mutta käsittääkseni täällä kaikki on kuitenkin sitä mieltä, että kahdesta pahasta (Hernandez, Welbeck) Hernandez on vähemmän paha? Chicharito osaa kyllä tehdä maalejakin.
Oma kansitakki ei ainakaan yhden suonenvedon jälkeen käänny, kun ottaa huomioon kuinka paska meksikolainen on ollut viimeisen vuoden. Mutta josko se tästä taas lähtisi? En myöskään edes harkitsisi Chichariton laittamista viikonloppuna avaukseen, sillä edelleenkin omasta mielestäni hyökkäys toimii mallikkaammin ilman Hernandezia. Meksikolaisen ainoa vahvuus on kuitenkin maalinteko, jota varten joukkueessa on jo monta kaliiberia kovempi van Persie. Jos viimeistelytaitoa ei huomioida, niin Chicharito ei tuo yhtikäs mitään muuta hyökkäykseen, toisin kuin esimerkiksi Welbeck, joka vaikuttaa tällä hetkellä parhaiten täydentävän Rooney-van Persie -duoa. Optimaalisin vaihtoehto olisi toki omalla tasollaan pelaava Nani, mutta siihen vaikuttaisi vielä olevan jonkin verran matkaa.
|
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #1812 : 24.10.2012 klo 14:38:03 |
|
Eihän Welbeckin ja Hernandezin vertailu ole mitenkään mustavalkoista, koska kyse on aivan eri vahvuuksien pelaajista. Itse muistelisin, että jo Hernandezin avauskaudella kritisoin miehen heikkoa osallistumista pelinrakenteluun, viimeistelytaitoa ja boksissa liikkumista sekä nopeutta ei voida kiistää. Welbeckillä on sen sijaan kykyä ohittaa vastustajia ja parempi perustekniikka haltuunottojen suhteen sekä kyky osallistua syöttöyhdistelmiin, mutta viimeistely ja usein perussyötötaitokin on varsin vaihtelevaa. Hernandez myös pyrkii laittamaan nopeammin pallon liikkeelle.
Ei siis yleistetä sitä, kumpi on pienempi paha "kaikkien mielestä", vaan todetaan avoimesti mitä ominaisuuksia nyky-Unitedissa pärjätäkseen kunkin pelaajan tulisi kehittää.
|
|
|
|
|
Panze
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #1813 : 24.10.2012 klo 14:48:33 |
|
Eihän Welbeckin ja Hernandezin vertailu ole mitenkään mustavalkoista, koska kyse on aivan eri vahvuuksien pelaajista. Itse muistelisin, että jo Hernandezin avauskaudella kritisoin miehen heikkoa osallistumista pelinrakenteluun, viimeistelytaitoa ja boksissa liikkumista sekä nopeutta ei voida kiistää. Welbeckillä on sen sijaan kykyä ohittaa vastustajia ja parempi perustekniikka haltuunottojen suhteen sekä kyky osallistua syöttöyhdistelmiin, mutta viimeistely ja usein perussyötötaitokin on varsin vaihtelevaa. Hernandez myös pyrkii laittamaan nopeammin pallon liikkeelle.
Ei siis yleistetä sitä, kumpi on pienempi paha "kaikkien mielestä", vaan todetaan avoimesti mitä ominaisuuksia nyky-Unitedissa pärjätäkseen kunkin pelaajan tulisi kehittää.
Tämä on täysin totta ja, jos ajatellaan, että käytännössä aina RvP ja Rooney ovat aloittavia pelaajia ylhäällä, pitää miettiä vastustajan mukaan, miten muuta joukkuetta peluutetaan. RvP on osoittanut, että tykkää liikkua laajalla säteellä ja osaa myös jakaa mainioita syöttöjä, samoin Rooney. Sen sijaan kaksikko Danny-Chicharito ei tähän niin hyvin pysty. Welbeck on parempi haastamaan kuin Chicharito ja myös puolustussuuntaan kurinalaisempi. Chichariton sen sijaan on mainio kyttääjä ja boksipelaaja. On kyllä äärimmäisen mielenkiintoista jatkossa nähdä tuo peluutus, kun kunnossa on vielä Nani, Young, Valencia ja Kagawa.
|
|
|
|
|
OGS
Poissa
Suosikkijoukkue: MUFC, KTP
|
 |
Vastaus #1814 : 24.10.2012 klo 15:37:00 |
|
Hernandezin kohdalla on kyllä todettava, että onhan hänen kokonaisvaltainen pelaaminen mennyt hurjasti eteenpäin siitä, mitä se oli kun saapui Unitediin. Tästä ehkä parhaimpana esimerkkinä eilen tuo taistelu laidalla, ja komea ulkosyrjäsyöttö Nanille.
|
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #1815 : 24.10.2012 klo 22:26:17 |
|
No ei nyt tehdä mitään johtopäätöksiä yhden matsin perusteella, mutta käsittääkseni täällä kaikki on kuitenkin sitä mieltä, että kahdesta pahasta (Hernandez, Welbeck) Hernandez on vähemmän paha?
Molemmat ovat todella lupaavia ja hyviä pelaajia, mutta vielä vähän raakileita, joilla on täysin erilaiset vahvuudet. Jos Rooney ja van Persie on kentällä, niin näkisin Hernandezin hyödyllisempänä viimeistelykykynsä takia, mutta Welbeck on hyödyllisempi pelinrakentelussa. Molemmilla on heikkoutensa, mutta myös vahvuutensa, jotka foorumilla jostain syystä jätetään täysin huomiotta. Hyökkäyskaluston tilanne kokonaisuudessaan vaikuttaisi suorastaan erinomaiselta, kun sieltä löytyy kaksi maailmantähteä ja kaksi kehittyvää pelaajaa, jotka pystyvät jo nyt pelaamaan huipputasolla, mutta eivät kuitenkaan (ainakaan vielä) vaadi ykkös/kakkoskärjen roolia. e: Tässä kun ollaan ruodittu tuota Unitedin heikkoa puolustamista, niin ei se nyt ihan kuosissa ole naapurissakaan. Kaikki kilpailut mukaan lukien Cityllä on nyt mennyt 22 omiin (näistä 2 Community Shieldissä) 13 pelissä. Vertailun vuoksi Unitedilla on mennyt omiin 12 pelissä 15 maalia. Kun vielä ottaa huomioon sen, että Unitedin alakerta on ollut todella varamiehinen, mutta Cityn ei kovin pahasti, niin voi kyllä hyvällä syyllä sanoa, että City on jossain määrin sekaisin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.10.2012 klo 22:44:05 kirjoittanut Eiccu »
|
|
|
|
|
aaltok
Poissa
|
 |
Vastaus #1816 : 25.10.2012 klo 20:30:16 |
|
e: Tässä kun ollaan ruodittu tuota Unitedin heikkoa puolustamista, niin ei se nyt ihan kuosissa ole naapurissakaan. Kaikki kilpailut mukaan lukien Cityllä on nyt mennyt 22 omiin (näistä 2 Community Shieldissä) 13 pelissä. Vertailun vuoksi Unitedilla on mennyt omiin 12 pelissä 15 maalia. Kun vielä ottaa huomioon sen, että Unitedin alakerta on ollut todella varamiehinen, mutta Cityn ei kovin pahasti, niin voi kyllä hyvällä syyllä sanoa, että City on jossain määrin sekaisin.
Ehkä United puolustuksessa kuitenkin huolestuttavinta on se, että maalit tulevat ottelun alussa - hemmetin paljon riistävämpää katsoa peliä, jossa joudutaan heti kärkeen takaa-ajajaksi, jos vertaa siihen, että oltaisiin 3-0 johdossa ja päästettäisiin lopussa kavennusmaali.
|
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
 |
Vastaus #1817 : 26.10.2012 klo 07:54:23 |
|
Toisaalta: jos United johtaisi 3-0 ja vastustaja kaventaisi toistuvasti lopussa kahdella osumalla, pidettäisiin tilannetta silloinkin kestämättömänä. Sanoisin, että oleellista on tuo päästettyjen maalien määrä ja se, miten niitä tulee. Nythän on vaikea löytää muuta toistuvuutta kuin aika, joten korjausliikkeetkin ovat vaikeita. Ehkä United lähtee Chelseaa vastaan siirtelemään palloa alakerrassa ja pelaamaan nuo huonosti sujuneet alkuminuutit vain alta pois minimiriskillä? Puolustuksen vuotaminen on ollut odotettavaa nimi- ja luoukkaantumislistaa katsellessa ja sikäli tulokset eivät ole yllätys.
Sarjatilanne on kuitenkin hyvä. Pahina vastustaja City on tasoissa ja Chelsean yllättävän tehokas alku ei jatku loputtomiin. Unitedin pistetahti on ollut todella hyvä ja itse asiassa vierasvoitto sunnuntaina kääntäisikin koko alkukauden kokonaistulokseltaan erinomaiseksi. Luonnollisesti tappio aiheuttaisi kovastikin painetta voittoputken kasaamiselle, joten isosta ottelusta on siinä mielessä kyse. Parina viime vuonna United on kuitenkin ollut Chelseaan nähden niskan päällä ja kenties CL käänsi etsikkoajan Unitedin eduksi?
|
|
|
|
|
Cfox
Poissa
Suosikkijoukkue: The Flowers Of Manchester
|
 |
Vastaus #1818 : 26.10.2012 klo 11:14:42 |
|
Pressistä poimintoja. Kagawa sivussa polvivamman vuoksi 3-4 viikkoa. Smalling on kunnossa ja saa harjoitella ilman rajoitteita. Jones saa aloittaa treenaamisen täysipainoisesti ensi maanantaina. Näin alkaa puolustus ongelmat helpottumaan.
--------RVP-------Chicharito---- ------------Rooney------------- ----Anderson------Clerveley---- Evra--------Carrick-------Rafael -------Ferdinand--Evans------- -------------DDG--------------
Historia puoltaa Chicharitolle aloituspaikkaa. Toivottavasti Anderson saa korvata Kagawa:n ja näin keskikentälle riittää jalkoja ja juoksuvoimaan. Vaikka tällöin pelataankin jälleen kapealla ja mutta mielestäni turvallisin tapa aloittaa ottelu näin. Fletcher tuskin vielä kahta ottelua viikossa pelaa. Toki aivan yhtä hyvin voi Ferguson lähteä yhdellä kärjellä ja laitureilla tai jopa kahdella kärjellä ja laitureilla, joten jäten vaihtoehdot muiden spekuloitaviksi.
Hyökkäykseen luottaen ja puolustuksen lahjoja peläten Bridgelle Chelsean kaatoon sunnuntaina.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.10.2012 klo 11:37:22 kirjoittanut Cfox »
|
|
|
|
|
Panze
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, Huuhkajat
|
 |
Vastaus #1819 : 26.10.2012 klo 11:31:12 |
|
Itse uskoisin, että ainakin Valencia aloittaa kentällä, sillä Chelsealla on aina aika kovat laiturit, lisäksi voi olla ,että mikäli Young on pelikunnossa, että mies alottaisi tämän pelin, sillä Young on Nania tuonnollisempi alaspäin, oma veikkaukseni on, että Chicharito aloittaa penkillä. Jos kokoonpanosta pitäisi heittää veikkaus ilmoille niin:
RvP Rooney Young Valencia
Cleverley Carrick Evra Rafael Evans Rio DDG
|
|
|
|
|
Grohl
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #1820 : 26.10.2012 klo 12:34:01 |
|
Itse uskoisin, että ainakin Valencia aloittaa kentällä, sillä Chelsealla on aina aika kovat laiturit, lisäksi voi olla ,että mikäli Young on pelikunnossa, että mies alottaisi tämän pelin, sillä Young on Nania tuonnollisempi alaspäin, oma veikkaukseni on, että Chicharito aloittaa penkillä. Jos kokoonpanosta pitäisi heittää veikkaus ilmoille niin:
RvP Rooney Young Valencia
Cleverley Carrick Evra Rafael Evans Rio DDG
Täysin samaa kokoonpanoa arvelisin myös, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Scholes saattaa olla myös avauksessa.
|
|
|
|
|
Junki
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United
|
 |
Vastaus #1821 : 26.10.2012 klo 12:53:05 |
|
Täysin samaa kokoonpanoa arvelisin myös, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Scholes saattaa olla myös avauksessa.
Ikävä kyllä ei Scholesin nopeus tahdo riittää näihin peleihin. Spurs juoksi jo aikaisemmin keskikentän läpi Potun ollessa kentällä ja nyt kun vastassa on vielä parempi joukkue ja vieraissa niin en kyllä itse usko, että olisi avauksessa. Hazard, Mata, Oscar ja Ramires aiheuttavat nopeudellaan kuitenkin sen verran ongelmia, että eiköhän siellä Cleverley ole Carrickin kaverina jos kahden keskustalla United pelaa. Ando sitten tosiaan Kagawan paikalle jos timantti on keskikentän muodostelmana. Chelsean vastahyökkäykset ovat vaarallisia ja toivotaan sen takia jalkoja kentälle.
|
|
|
|
|
Pumba
Paikalla
Suosikkijoukkue: Therese Johaug
|
 |
Vastaus #1822 : 26.10.2012 klo 13:18:59 |
|
RvP Rooney Young Valencia
Cleverley Carrick Evra Rafael Evans Rio DDG
Fletcher/Anderson Carrickin rinnalle ja Cleverley "vasemmalle". Näin keskustaan saadaan jytyä lisää ja Rooneyn sekä RvP:n laitahaut yhdistettynä Evran nousuihin kyllä riittävät vasemman kaistan hyökkäyspeliin. Tämä ei myöskään ole peli, missä Scholesin tai Giggsin pitäisi olla avauksessa.
|
|
|
|
|
Cfox
Poissa
Suosikkijoukkue: The Flowers Of Manchester
|
 |
Vastaus #1823 : 26.10.2012 klo 14:24:46 |
|
Talousrintamalta kuuluu aika yllättäviä uutisia. United on purkanut/purkamassa DHL sopimuksen harjoitusasun osalta. Sopimuksesta maksetaan takaisin ennakko-osuus kahden viimeisen vuoden osalta. Syyksi Glazerit ilmoittavat brandin arvon nousun ja näin sopimuksen olleen liian halpa. Tässä ei ole mitään järkeä, jollei Glazereillä ole korvaavaa ja parempaa sopimusta jo neuvoteltuna. DHL sopimuksen arvohan oli $66m. http://www1.skysports.com/football/news/11667/8194880?DHL kanssa yhteistyötä ei lopeteta kokonaan, vaan jatkaa mukana ilmeisesti platinum tason sposorointia vastaavalla sopimuksella. Ns. Unitedin logistiikka sponsorina.
|
|
|
|
|
bunga bunga
Paikalla
Suosikkijoukkue: Maakuntien Suomi, tekonurmet
|
 |
Vastaus #1824 : 26.10.2012 klo 14:31:44 |
|
Lähtisin tosiaan maltilla ja tutulla kaavalla liikkeelle tähän peliin (4-4-1-1) koska maaleja on tullut viime aikoina laidoilta keskityksistä sen verran paljon.
United on tehnyt Stamford Bridgellä kolme viimeisintä maalia keskinäisissä ja John Terryn ja Lampardin(?) poissaolo saattaa olla ratkaisevaa. Harrastankin tällä hetkellä hienoista optimismia sunnuntain pelkiä koskien.
|
|
|
|
|
|
|
|