|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #850 : 25.01.2016 klo 15:42:47 |
|
Didier Drogban tilanteeseen saatiin varmuus, kun Guus Hiddink ilmoitti, ettei Drogba ole Chelseaan ainakaan nyt tulossa ja samalla Montreal tiedotti Drogban osallistuvan seuran kauteen valmistavalle leirille, tosin liittyy mukaan jokusen päivän myöhässä. Mutta nyt on selvää, että Drogba vielä ensi kauden jatkaa pelaajauraansa ja hyvä niin, sen verran vakuuttavaa meno oli viime kaudella, että annettavaa kentällä löytyy vielä rutkasti.
Coloradoon viime kaudeksi designated player -statuksella tullut Juan Ramirez vaihtaa Espanjan Segundaan Almerian riveihin, kunhan tietyt muodollisuudet vielä hoituvat. Onko sitten laina vai pysyvä siirto, mutta tuskinpa Segundan putoamistaiston porukalta hirveitä rahoja löytyy, joten Colorado ottanee joka tapauksessa taloudellisesti takkiin aika komeasti pahasti epäonnistuneen argentiinalaisen kanssa.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #851 : 25.01.2016 klo 23:23:57 |
|
Atlanta United hankki ensimmäisen pelaajansa, kun kreikkalaisyhdysvaltalainen maalivahti Alexander Tambakis saapui Panathinaikosista. Atlanta aloittaa pelit vasta reilun vuoden päästä, joten Tambakis pelaa tulevan kauden lainalla USL:n Charleston Batteryssa. Atlantalla ja Charlestonilla on yhteistyösopimus tulevasta kaudesta, joten Atlanta hankkinee enemmänkin pelaajia, jotka pelaavat Charlestonissa lainalla ennen Atlantan MLS-aloitusta.
Atlantan MLS-taipale tullee alkamaan erittäin pitkällä vieraskiertueella, koska Atlantan uuden megastadionin valmistuminen on viivästymässä. Alkujaan maaliskuussa 2017 valmistuvaksi kaavailtu Unitedin ja NFL:n Falconsin jakama stadion viivästynee kolmisen kuukautta, mikä sitten tarkoittaisi, että United pelaa ensimmäiset kolme kuukautta vierasotteluita. Mercedes-Benzin sponsorinimeä kantavan stadionin tämänhetkinen kustannusarvio on 1,4 miljardia dollaria...
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #852 : 27.01.2016 klo 19:17:00 |
|
Ashley Colen ja Jelle van Dammen siirrot Los Angeles Galaxyyn on vahvistettu.
Los Angelesin kaikkien aikojen veteraanipoppoo alkaa olemaan lähellä valmista, kun talven siirtomarkkinoilta on nyt naarattu Cole (35), van Damme (32), Dan Kennedy (33), Jeff Larentowicz (32), Mike Magee (31) ja Alan Gordonille (34) sorvattiin uusi sopimus seurasta vapauttamisen jälkeen. Kova luotto on Los Angelesissa kokemukseen.
On sinne toki myös hankittu Emmanuel Boateng (22) Helsingborgista sekä Clement Diop (22) ja Daniel Steres (25) Galaxyn kakkosjengistä. Mutta on tuo joukkueen ikärakenne tällä hetkellä sitä osastoa, että menestystä halutaan ensi kaudella, eikä odotella yhtään.
Juan Ramirezin siirto Coloradosta Almeiraan varmistui myös. Kyseessä on laina ja Coloradossa ainakin uskotellaan, että kaveri kehittyy lainan aikana sen verran, että mahdollisesti vielä palaa seuraan...
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.01.2016 klo 19:46:13 kirjoittanut Louhikkokoskettaja »
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #853 : 30.01.2016 klo 23:14:03 |
|
New York Red Bulls myi Matt Miazgan Chelseaan, mikä oli aika odotettu ratkaisu, kun Miazga halusi siirtyä suurempiin ympyröihin ja hylkäsi NYRB:n tarjouksen jatkosopimuksesta. Miazgan sopimus olisi kattanut tulevan kauden, mutta pelaaja olisi päässyt kauden jälkeen siirtymään ilmaiseksi, joten NYRB:n kannalta oli järkevintä ottaa siirtorahat, kun Miazga todennäköisesti olisi maajoukkuetehtävien takia ollut useamman kerran sivussa MLS-kauden aikana. Tosissaan NYRB yritti kuitenkin Miazgan pitää pidemmällä tähtäimellä, kun tarjottu uusi sopimus olisi tehnyt Miazgasta designated playerin ja ollut kokonaisarvoltaan useamman miljoonan sopimuksen keston ajalta.
Designated player -statuksen puolustajat ovat MLS:ssä kuitenkin erittäin harvinaisia, joten Miazgalle tehty sopimustarjous oli poikkeuksellisen kova. Tällä hetkellä designated player -puolustajia taitavat MLS:ssä olla vain Portlandin Liam Ridgewell ja Kansasin Matt Besler. Ridgewell saapui Portlandiin Valioliigasta ja Besler on USA:n maajoukkueen vakikalustoa.
NYRB joutuu nyt toppariostoksille. Toki materiaaliin jäivät pätevät Damien Perrinelle ja Ronald Zubar sekä Karl Ouimette varamiehksi, mutta yhden kunnon topparin materiaali vaatii, vielä kun Perrinelleltä jää alkukausi loukkaantumisen takia väliin. NYRB:llä löytyy nyt resursseja kovaankin hankintaan, kun yksi designated player -paikka on auki ja viime kauden vahva joukkue näyttäisi pysyvän Miazgaa lukuunottamatta.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #854 : 01.02.2016 klo 21:58:46 |
|
Kaksi designated player -siirtoa Sveitsistä MLS:ään, kun Colorado hankki maalivaarallisen laitahyökkääjän Shkelzen Gashin Baselista. Ainakin Gashi on pitkästä aikaa potentiaalinen maalintekijä Coloradossa, eikä vaikuta Rapidsin perinteiseltä arvoitushankinnalta tai jo ennakkoon tuhnuksi tiedetyltä. Katsotaan sitten, miten onnistuu.
New England puolestaan ilmoitti, että Sionin kapteeni, norsunluurannikkolainen Xavier Kouassi liittyy seuraan kesän siirtoikkunassa, kun sopimus Sioniin päättyy. Kouassia ilmeisesti kaavaillaan keskikentän box-to-box-rooliin eli suoraan paikkaamaan Jermaine Jonesia ja ilmeisesti hyvin samankaltainen agressiivinen, juoksuvoimainen pelaaja myös pelityyliltään. Vaikka Kouassi on tällä hetkellä Revolutionin ainoa designated player, niin Jonesin jatko vaikuttaa äärimmäisen epätodennäköiseltä, kun samalle paikalle hankittiin samantyylinen pelaaja isolla sopimuksella.
New York Red Bulls puolestaan näyttäisi paikkaavan Matt Miazgan lähdön Gideon Baahilla. Tässä tilanteessa NYRB:ltä olisi voinut odottaa nimekkäämpääkin hankintaa, mutta toisaalta sitten seura on viime aikoina profiloitunut parhaassa iässään olevien tai nuorempien kehityskelpoisten pelaajien hankkimiseen veteraani-ikäisten nimimiesten sijaan. Jos Baah siirtyy ja jää ainoaksi topparihankinnaksi, niin mahdollisuudet avauspaikkaan ovat erittäin hyvät, kun vielä Damien Perrinelle on alkukauden sivussa.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #855 : 04.02.2016 klo 02:06:26 |
|
Antonio Nocerinon mahdollisesta MLS-siirrosta on sitten saatu taas eräänlainen spektaakkeli MLS:n siirtopykälien takia.
Nocerino on sekä DC:n että Orlandon kiikarissa, vahvemmin viime aikoina yhdistetty jälkimmäiseen, mutta koska DC ehti jättää ensin liigalle "discovery claimin" on sillä ainoana MLS-seurana oikeus neuvotella Nocerinon kanssa. Ainakin teoriassa.
MLS:n systeemi pelaajien löytämisestä on tehty ehkäisemään tarjouskilpailuja ja sillä tavoin pitämään palkkoja maltillisella tasolla. Eli vain yksi, ensimmäisenä "discovery claimin" jättänyt MLS-seura saa neuvotella pelaajan kanssa sopimuksesta. Kiva idea, mutta ei toimi käytännössä edes vähää alusta. Ei MLS:llä ole halua menettää Nocerinon kaltaista pelaajaa, joten jos Nocerino ilmoittaa, että tulee kyllä MLS:ään, mutta haluaa Orlandoon, niin ei DC:llä ole juuri muuta mahdollisuutta kuin kaupata pelaajan oikeudet pikkurahoja tai jotain jämävarausoikeutta vastaan Orlandolle.
Viime kaudella tuosta samasta pykälästä oli toisenlaista vääntöä, kun Los Angeles halusi Sebastian Lletgetin, mutta New England ehti jättää "discovery claimin" ensimmäisenä, joten LA joutui ostamaan Lletgetin oikeudet New Englandilta. Jälkikäteen sitten LA:n leiristä tuli katkeria avautumisia siitä, että New England ei koskaan edes halunnut Lletgetiä, vaan pyrkivät vain puristamaan jonkinlaisen korvauksen.
"Discovery claimien" määrä on kuitenkin rajoitettu kautta kohti eli ihan mielettömiin tuota peliä ei voi kuitenkaan viedä.
Ja sitten on tietenkin tällaiset tapaukset kuten Clint Dempseyn siirto Seattleen, missä oli MLS:n haluama pelaaja, joka oli niin pakko saada liigaan, että kaikenlaisilla pelaaja-allokaatioilla ja "discovery claimeilla" pyyhittiin persettä ja unohdettiin niitä olevan olemassa. Joten Dempsey meni ilman ongelmia Seattleen, minne halusi, vaikka sääntöjen mukaan Seattlella ei Dempseyhin oikeuksia ollut.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.02.2016 klo 02:11:05 kirjoittanut Louhikkokoskettaja »
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #856 : 05.02.2016 klo 20:48:31 |
|
Nocerinon siirtosaaga sai taas yhden uuden käänteen, kun DC jätti MLS:lle virallisen valituksen Orlandon toimista. Ilmeisesti DC on tarjonnut Nocerinolle palkkaa 700k kaudessa, Orlando 900k, mutta kuten todettua DC:llä on yksinoikeus neuvotella Nocerinon MLS-siirrosta, joten Orlandon toiminta on merkittävä sääntörikkomus. Orlandolla on jo viime kaudelta varoitus "tappingista", hieman erityylinen tapaus tosin, mutta yhtä kaikki Orlando saanee tuntuvan rangaistuksen, jos DC:n syytökset osoittautuvat todeksi. Sakot ja/tai varausvuoron/-vuorojen menetys ovat nousseet esiin arvailuissa mahdollisesta rangaistuksen muodosta.
- - -
Kanadassa puolestaan puuhataan omaa jalkapallon ammattilaissarjaa (Canadian Premier League) ja nyt saatiin ensimmäinen konkreettinen iso askel, kun Hamiltonin seuraprojekti on ensimmäisenä julkistettu. Sarja aloittanee kaudella 2018, mutta tämänhetkinen lupaava kehitys saattaa mahdollistaa jo aloittamisen vuotta aiemmin. Seuroja tulee alkuun olemaan 6-8 ja kaikilla liigan seuroilla on taustalla joko NHL:n tai kanadalaisen jalkapallon ammattilaissarjan CFL:n seura tukemassa alkurahoitusta ja markkinointia. On myös arvailuja, että NASL:n epävakaa tilanne saattaisi johtaa sarjassa pelaavien Edmonton FC:n ja Ottawa Furyn siirtymiseen tulevaan Kanadan liigaan, joten liekö tästä riippuvainen sitten tuo seurojen lukumäärä.
Kanadan jalkapalloliiton mukaan oma ammattilaissarja on erittäin tärkeä pelaajakehityksen kannalta. Ammattilaissarjan myötä Kanadankin pelaajakehitystä viedään eurooppalaiseen suuntaan eli liigan seuroilla tulee olemaan omat juniorijoukkueet ja akatemiat. Lisäksi tulee rajoitus ulkomaalaispelaajien määrästä, joten sarjassa kanadalaispelaajat pääsevät pelaamaan, toisin kuin Kanadan MLS-seuroissa, joilla on kiintiö vai pohjoisamerikkalaisten pelaajien osalta, joten kaikissa kolmessa varsinkin pelaavien kanadalaispelaajien määrä on kovin pieni.
Uusi sarja tulee olemaan myös FIFA:n alainen, toisin kuin nykyisellään Kanadan pääsarjan titteliä kantava puoliammattilaissarja Canadian Soccer League, jota pelataan vain Ontarion alueella ja hyvin vahvasti entisen Jugoslavian alueelta kotoisin olevien siirtolaisten voimin.
|
|
|
|
|
JJO
Poissa
Suosikkijoukkue: PENUS PENUS PENUS PENUS PENUS PENUS PENUS PENUS
|
 |
Vastaus #857 : 05.02.2016 klo 23:48:27 |
|
Samaan aikaan USA:n puolella MLS:n pomo Don Garber roiskii housuilleen kun NFL jätti St. Louisiin markkinaraon. Hatunnosto siitä, ettei edes kummemmin yritä kierrellä asiaa, joskin ilmaisu on aika mainio. "We are very excited about the possibilities in St. Louis. We believe it's MLS-ready" http://www.espnfc.com/major-league-soccer/story/2801606/mls-very-focused-on-expanding-to-st-louis-don-garberMLS sai aikoinaan pirun ison buustin kun osui Seattleen hyvin pian Seattle SuperSonicsin kadottua kaupungista, ja väki etsi urheilukiimalleen korviketta. Souders nousi käsittääkseni hyvin rivakasti kiintopalaksi liigan kivijalkaa. Joten mikseivät kokeilisi St. Louisissakin. Siellä ovat tosin hyvin vankasti keskellä perinteisintä punaniska-aluetta. KC:n ja Chicagon kanssa teoreettinen sauma "derby"vääntöihin. Jälkimmäisen kanssa valmiina pohjalla hoki- ja pesisvääntöjä.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #858 : 10.02.2016 klo 23:19:03 |
|
Gideon Baah on sitten New York Red Bullsin vastaus paikkaamaan Matt Miazgan toppariosastolle jättämää aukkoa. NYRB:lle jää vielä yksi designated playerin paikka auki, mutta ilmeisesti uusia hankintoja ei olla puolustukseen (eikä välttämättä muuallekaan) tekemässä, vaan Baah, Zubar, Perrinelle ja Ouimette sekä junnut riittävät vaihtoehdoiksi toppareiksi. Perrinellen toipuminen polvivammasta on edennyt hyvin ja kokenut ranskalainen on mahdollisesti jo huhtikuussa käytettävissä. Oletettavasti alkukauden topparipari on Baah-Zubar ja otteista riippuen sitten Perrinelle kuntouduttuaan saattaa korvata jomman kumman avauksessa. Ouimette on lähinnä puolustuksen yleisvaramies, niin toppariksi kuin laitapakiksi, mutta tuskin tulee avauksen paikoista taistelemaan, vaikka nuoresta, luultavasti vielä kehittyvästä pelaajasta onkin kyse.
NYRB on ottanut rohkean linjan nuorten ja nuorehkojen, ei vielä täysin valmiiden pelaajien kanssa ja aika isoon rooliin näytetään nyt Baah iskettävän. Toki Baah on huikean kokenut ja valmis pelaaja tälle tasolle verrattuna viime kauden alun kahdeksan MLS-ottelun Miazgaan.
New Englandin uusi, kesällä toteutuvaksi ilmoitettu, designated player -hankinta Xavier Kouassi hajoitti polvensa pelatessaan Sionin riveissä. Kouassin kausi Sveitsissä on varmuudella ohi, hyvin todennäköistä myös on, ettei ehdi kuntoutumaan ennen MLS-kaudenkaan loppumista. Saa sitten nähdä, että onko Revs perumassa jo vahvistettua siirtoa, koska eiköhän tällainenkin mahdollisuus ole sopimuksissa otettu huomioon. Jermaine Jonesin tilanne muuttui täydellisesti, kun Revsin keskikenttäkaavailut menivät taas uusiksi, joten voi hyvin olla, että Jonesille lähtee paranneltu tarjous, koska nyt on jo hankala aika etsiä täysin uutta pelaajaa.
|
|
|
|
|
|
Knossos
|
 |
Knossos
Vastaus #859 : 13.02.2016 klo 00:41:55 |
|
Saa sitten nähdä, että onko Revs perumassa jo vahvistettua siirtoa, koska eiköhän tällainenkin mahdollisuus ole sopimuksissa otettu huomioon. Jermaine Jonesin tilanne muuttui täydellisesti, kun Revsin keskikenttäkaavailut menivät taas uusiksi, joten voi hyvin olla, että Jonesille lähtee paranneltu tarjous, koska nyt on jo hankala aika etsiä täysin uutta pelaajaa.
Jones jatkaa seuran julkista hiillostamista. Poisti tosin melko pian kyseisen Instagram-päivityksen. http://www.foxsports.com/soccer/inside-mls/mls-united-states-midfielder-jermaine-jones-instagram-contract-negotiations-021216
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #860 : 14.02.2016 klo 00:25:41 |
|
Chicago lähetti keskikenttäpelaaja Harry Shippin Montrealiin rahaa vastaan. Ei välttämättä niin isolta kaupalta näytä pelkkää nimeä katsoessa, mutta iso liike Chicagolta, mitä ei kannattajien keskuudessa hyvällä ole otettu vastaan, varsinkin kun vaihdossa ei tullut mitään konkreettista, vain rahaa, mikä ehkä käytetään joukkueen vahvistamiseen tai ehkä ei käytetä...
Shipp on ollut MLS:n pohjalla rämpineessä Chicagossa se lupaus paremmasta huomisesta, Illinoisin oma poika, joka on paskassa jengissä vääntänyt keskikentällä kohtuulliset tehot roolin ja pelipaikan vaihdellessa. Seitsemän maalia ja kuusi syöttöä toissavuonna tulokaskaudella, kolme maalia ja kahdeksan syöttöä viime kaudella. Uutta alkua Chicagossa haetaan, mutta suurin osa luuli Shippin olevan keskeinen osa sitä, nyt seuralta sitten toivotaan jotain helvetin kovaa hankintaa ja näyttöä siitä, että ne siirtorahat oikeasti käytetään joukkueeseen, jotta kannattajien suosikin kauppaaminen suhteellisen halvalla saisi hyväksynnän.
DC on ilmeisesti viimeinkin löytänyt keskikentän keskustaan vahvistusta, kun Luciano Acosta on saapumassa Boca Juniorsista kaudeksi lainalle osto-optiolla. Acosta on ollut paljon esillä MLS-spekulaatioissa aiemminkin, myös DC:n osalta, mutta ollut liian kallis. Ilmeisesti sitten pyyntihinta on jonkin verran laskenut, kun Acosta ei ole vielä mennyt kaupaksi. Acosta on sellainen vähän Maradonaa lyhyempi kymppipaikan jantteri, ei ihan tavanomainen Olsenin DC:n hankinta, joten vähän erilainen DC lienee ensi kaudella luvassa.
Antonio Nocerino ilmeisesti siirtyy Orlandon riveihin. DC ei lopulta koskaan jättänyt valitustaan Orlandon toimista, joten oletettavaa on, että DC myi tuon yksinoikeuden sopimusneuvotteluista Orlandolle ja kaikki ovat taas tyytyväisiä... Orlandolla on kolme designated playeria ennestään, mutta Bryan Rochezin tai Carlos Rivasin maksaminen rivimieheksi ei pitäisi olla hankalaa, koska nuorten janttereiden kohdalla kyse on ilmeisesti siitä, että siirtokorvaus on ollut niin suuri, että on kannattanut laittaa designated playeriksi, palkkamenot itsessään tuskin niin kovat ovat. Toki Carlos "nolla maalia" Rivasin kohdalla siirto ulospäinkään ei yllättäisi, jos jossain Amerikan eteläisemmällä mantereella kiinnostaa.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #861 : 15.02.2016 klo 14:06:52 |
|
Seattle on vahvistanut, että Obafemi Martinsin siirrosta Kiinan Shanghai Shenhuaan neuvotellaan, mutta vielä ei ole täysin valmista. Ilmeisesti kuitenkin siirto on erittäin lähellä toteutumista ja ainoa este enää on, että Shenhuan ulkomaalaiskiintiö on täynnä, joten Martinsille täytyy ensin järjestää tilaa joukkueeseen.
Jordan Morrisin siirron jälkeen Seattlella on ollut turhan paljon laadukkaita vaihtoehtoja hyökkäykseen. Seuran alkuperäinen tavoite oli päästä eroon Nelson Valdezista, mutta koska Valdez ei Kiinaan ollut halukas siirtymään, niin Martinsista päätettiin luopua, kun vielä Kiinasta tuli pelaajan ikä huomioiden kova tarjous. Martinsin lähtö tarjoaa Seattlelle mahdollisuuden hankkia uusi designated player ja voisi olettaa Soundersin jonkun kovan keskikenttäpelaajan hankkivan.
Martinsin kohdalla ongelmallista on ollut hyytyminen kauden avainhetkillä playoffeissa, minkä takia Martins ei ole niin kipeä menetys kuin mitä kovat runkosarjatilastot antaisivat ymmärtää. Martins ehti pelata Seattlessa kolmet playoffit tekemättä tai syöttämättä ainuttakaan maalia kahdeksassa esiintymisessä, joista seitsemän täysiä otteluita.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #862 : 17.02.2016 klo 20:24:53 |
|
Minnesota näyttäisi siirtyvän MLS:ään jo kaudeksi 2017 eli vuotta suunniteltua aiemmin. Seuraorganisaatio on jo NASL-vuosien jälkeen valmiina, joten ainoa kysymysmerkki on ollut stadion. Minnesotan oma futisstadion valmistuu kaudeksi 2018, mutta MLS olisi halukas ottamaan seuran jo aiemmin liigaan, joten ensimmäinen kausi pelattaisiin lainastadionilla, luultavasti joko Minnesotan yliopiston tai NFL:n Vikingsin jenkkifutisstadionilla. Samalla tavoinhan Orlando siirtyi MLS:ään USL:stä, ensimmäinen kausi lainakentällä ja nyt tulevalla kaudella siirtyminen omalle stadionille.
Seura joutuu ilmeisesti muuttamaan nimeään siirtyessään MLS:ään, koska liiga ei halua enää kolmatta Unitedia nykyisen DC:n ja tulevan Atlantan seurojen lisäksi.
|
|
|
|
|
teewee
Poissa
Suosikkijoukkue: Kupsukat <3.... AC Milan & Newcastle FC
|
 |
Vastaus #863 : 18.02.2016 klo 13:35:16 |
|
Seura joutuu ilmeisesti muuttamaan nimeään siirtyessään MLS:ään, koska liiga ei halua enää kolmatta Unitedia nykyisen DC:n ja tulevan Atlantan seurojen lisäksi.
Vähemmän MLS:a seuraavana tämä jäi ihmettyttämään. Osaatko Louhikkokoskettaja kertoa mikä tässä on taustalla, että MLS ei halua kolmatta Unitedia liigaan?
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #864 : 18.02.2016 klo 20:34:58 |
|
Vähemmän MLS:a seuraavana tämä jäi ihmettyttämään. Osaatko Louhikkokoskettaja kertoa mikä tässä on taustalla, että MLS ei halua kolmatta Unitedia liigaan?
Perusteena näyttäisi olevan, että MLS haluaa, muiden isojen pohjoisamerikkalaisten urheilun ammattilaissarjojen tapaan, brändätä seuroja vahvasti eli toivotaan, että seuralla olisi joku erottuva nimi. Joten United-nimeä kantavia seuroja ei niin montaa haluta, jotta seurat erottuisivat toisistaan helposti. Toisaalta sitten Dallas sai luopua Burn-lisänimestään joitakin vuosia sitten ja on nykyään vain FC Dallas. Samoin on Toronto FC ja tulee olemaan Los Angeles FC. Voi hyvin olla, että Minnesotan kohdalla kyse on enemmän siitä, että seuran omistaja Bill McGuire teki pitkän uran terveysalan yrityksessä UnitedHealth, joten seuran kohdalla United-nimi voitaisiin tulkita myös tuon firman mainostamiseksi, eikä moinen markkinointi ole edes Yhdysvalloissa hyväksyttävää tai toivottavaa. E: on siitä näemmä jo yli vuosikymmen, kun Dallas pudotti Burnin nimestään...
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #865 : 26.02.2016 klo 00:18:34 |
|
Jermaine Jonesin sopimusvääntö MLS:n kanssa jatkuu edelleenkin. Viimeisimpänä käänteenä on, että Jones haluaisi pelaamaan länsirannikolle lähemmäs Kaliforniassa olevaa kotiaan. Jonesin palkkavaatimus on kaukana siitä, mitä New England ja MLS olisivat valmiita maksamaan, mutta MLS olisi tarjoamassa kompromissiratkaisua, missä Jones pudottaa palkkavaatimustaan ja MLS "ohjaa" New Englandin myymään Jonesin johonkin lännen seuraan.
Jonesin kaipuu länteen on herännyt kyllä erittäin sopivasti heti sen jälkeen, kun Seattle myi Martinsin Kiinaan samalla vapauttaen designated player -paikan. Seattlessa on myös tuskailtu keskikentän pohjan Osvaldo Alonson nykykuntoa viime kauden loukkaantumisten, ja ilmeisesti vähän läskiksi menneen (tai niin päin, että Alonsosta on tullut vähän läski) talviloman jälkeen.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #866 : 27.02.2016 klo 23:31:24 |
|
http://www.centerlinesoccer.com/2016/2/27/11126728/san-jose-earthquakes-trade-targeted-allocation-money-tam-colorado-rapids-gam-international-slot?Erittäin hieno esimerkki MLS:n sääntöerikoisuuksista, kun San Jose ja Colorado vaihtoivat rahoja keskenään, lisäksi sitten Colorado sai yhden ulkomaalaispaikan San Joselta. MLS-seuroilla on käytettävissään kahta erilaista rahaa pelaajakauppoihin sekä pelaajien sopimuksiin. General allocation money (GAM) on yleisraha, joka soveltuu käytännössä kaikkiin käyttötarkoituksiin. Target(ed) allocation money (TAM) on suunnattu pelaajahankintohin. Kaupan taustalla on se, että San Josella on riveissään neljä designated playeria, vaikka liiga sallii vain kolme ja maaliskuun ensimmäinen päivä on deadline joukkueen saamiseksi sääntöjen mukaiseen kuosiin. Coloradolta saamallaan GAM-rahalla San Jose pystyy kuittaamaan Matias Perez Garcian designated playerista rivipelaajaksi ja joukkue on taas sääntöjen mukainen. Tim Howard puolestaan vahvojen huhujen mukaan siirtyy kesällä MLS:ään ja Coloradoon. Kuten ketjussa on aiemmin mainittu, niin Colorado hankki pelaaja-allokaation ykköspaikan ja on ensimmäisenä rivissä, jos joku USA:n maajoukkuepelaaja MLS:ään muualta siirtyy. Howardin kauden 2019 loppuun asti ulottuva vuosipalkaltaan kahden miljoonan arvoinen sopimus on juttujen mukaan viimeistelyä vaille valmis. Everton saa Howardista ilmeisesti noin 750k:n dollarin siirtokorvauksen. Joten Coloradon San Joselta saama TAM-raha menee sitten Howardin hankintaan.
|
|
|
|
|
haechi
Poissa
Suosikkijoukkue: 1897
|
 |
Vastaus #867 : 28.02.2016 klo 09:19:53 |
|
Mielenkiintoista jos Howard menee Coloradoon. Eikös Rapidsin ongelma ollut viime kaudella juuri maalinteko, ei niinkään päästetyt maalit? En ole seurannut kovin tarkasti, mutta pikaisella katsauksella en huomannut että Colorado olisi vahvistanut hyökkäystään?
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #868 : 28.02.2016 klo 22:19:24 |
|
Laitahyökkääjä Shkelzen Gashi tuli tammikuussa Baselista designated player -sopimuksella Coloradoon, kovat tehot Sveitsin liigasta viime vuosilta, mutta jostain syystä tällä kaudella menetti paikkansa Baselin avauksesta ja päätti lähteä MLS:ään. Muuten sitten Coloradon hyökkäys on edelleen aika heppoinen, toki sitä hyökkäyksen vahvistamista rajoittaa, että Kevin Doylelle piti aikanaan sorvata designated player -sopimus, joka kattaa vielä ainakin tämän kauden.
Eipä Colorado maalivahtiosastollakaan häikäise, kun viime vuosien ykkösveskari Clint Irwin myytiin Torontoon veskariosaston vahvistamista ennakoiden. Joten maalivahtiosastolle löytyvät vain Zac MacMath ja John Berner. MacMathin ura on viime vuosina polkenut paikallaan, eikä ole kehittynyt niin hyväksi kuin Philadelphian-aikoina odotettiin, toki ikää MacMathilla on vasta 24 vuotta. Berner on MLS:ään aika puhtaasti kolmosveskaritasoinen pelaaja, jonka ei toivota maalille joutuvan. MacMath on ikävässä tilanteessa nyt, alkukaudesta voi pelata melkein miten hyvin vaan, niin Howardin saapuessa putoaa kuitenkin penkille.
|
|
|
|
|
Karponvahti
Poissa
Suosikkijoukkue: 13,KarPo,PeKa,HaPK,FC KTP,SW6,14.3.-78-2.3.-12, ET
|
 |
Vastaus #869 : 29.02.2016 klo 12:41:52 |
|
Mikä on tämä: designated player?
|
|
|
|
|
Hodari
Poissa
Suosikkijoukkue: Rahattomat perinneseurat
|
 |
Vastaus #870 : 29.02.2016 klo 16:06:50 |
|
Mikä on tämä: designated player?
Näin yksinkertaistettuna pelaaja on palkattu salary capin, eli suomeksi palkkakaton, ulkopuolelle. MLS:n salary cap on jotain 3,5 miljoonaa, joten on aika mahdoton palkata näitä Giovincoja, Gerrardeja tai Dempseyta, koska näille pitäisi maksaakin jotain. Onko jokaisella jengillä sitten lupa palkata kolme designated pelaajaa tai jotain sinne päin. https://en.wikipedia.org/wiki/Designated_Player_Rulehttp://www.forbes.com/video/4432262033001/e. no tuossa Forbesin videollahan se sanottiinkin, eli kaksi pelaajaa per seura ja kolmannen saa kun maksaa 150k$.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 29.02.2016 klo 16:10:53 kirjoittanut Hodari »
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #871 : 29.02.2016 klo 22:50:41 |
|
Lisätään tuohon se, että vaikka suurimmassa osassa tapauksessa on kyse pelaajan mahduttamisesta palkkakaton sisään, niin designated player -sääntöä voidaan hyödyntää myös siirtokorvauksissa.
Palkkojen lisäksi myös siirtokorvauksiin käytettävät rahat ovat rajoitettuja, mutta eivät desiganted playereiden kohdalla. Joten pelaaja josta maksetaan huomattava siirtokorvaus, vaikka palkka ei niin suuri olisikaan, voidaan nimetä designated playeriksi. Ja noiden kohdalla voidaan sitten vielä myöhemmin päästä eroon designated player -statuksesta, jos seuralle on sittemmin kertynyt rahaa tuon hankintahinnan kuittamiseen.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #872 : 04.03.2016 klo 23:10:50 |
|
Viikonloppuna mennään taas, kun MLS-kausi 2016 lähtee käyntiin sunnuntai-iltana New York Red Bullsin kohdatessa Toronton kotikentällään puoli yhdeksän aikoihin Suomen aikoihin. Siitä lähtee myös käyntiin poikkeuksellisen aikaisiin aikoihin pelattava avauskierros, suurin osa otteluista alkaa yhdeksän-kymmenen maissa Suomen aikaa.
Mitä nyt sitten uutiset kauden alun alla ovat, niin Didier Drogban vanhat jalat eivät oikein kestä tekonurmea, joten Drogba tulee olemaan sivussa huomattavasta osasta Montrealin otteluita. Vaikea paikka Montrealille paikata Drogban poissaoloa, mutta ei mikään yllätys, eivät robbiekeanet ja thierryhenryt ole tekonurmella neppaileet, jos ei ole sarjasijoituksen kannalta ihan pakko. Montrealin viidestä ensimmäisestä ottelusta neljä pelataan tekonurmella, kun alkukauden kotipelit pelataan Montrealin olympiastadionin tekonurmella, jotta sääolot eivät aiheuttaisi ongelmia, sen lisäksi sitten vierailut Vancouveriin ja Seattleen muoville pelaamaan. Noiden ensimmäisten kotipelien jälkeen Montreal sitten siirtyy omalle Saputo Stadiumille, missä on luonnonurmi.
...
Itä
New York Red Bulls
Viime kauden runkosarjamestari lähtee kauteen hyvin pienin muutoksin. Läpimurtonsa tehnyt toppari Matt Miazga myytiin Chelseaan ja tilalle hankittiin HJK:n Gideon Baah. Joukkue on muuten pysynyt käytännössä samana, toki myös toinen viime kauden avauksen toppareista, Damien Perrinelle, ei ole alkukaudesta käytettävissä, vaan palaa loukkaantumisen jälkeen keväämmällä. Muutokset ovat erittäin vähäisiä, syvyyttä ehkä junnujen muodossa saatu jopa lisää, joten kärkipäähän odoteltaisiin jälleen.
Columbus Crew
Rotaatioporukkaa on joukkueessa jonkin verran vaihdettu, mutta ykkösavaukseen ei näkyisi juuri muutosta olevan tulossa. Playoffeissa ongelmakohdaksi osoittautuneelle maalivahtiosastolle ei ole muutoksia tehty, vaan Steve Clark jatkaa selkeänä ykkösenä. Viime kausi oli Columbukselta vähän suonenveto hyökkäyksen onnistuttua yli odotusten, mikä kannatteli heikkoa puolustusta. Tulevalla kaudella lienee vaikeampaa. Näkee sitten kuinka vaikea, mutta voi jopa tehdä tiukkaa playoffeihin pääsemisen kanssa.
Montreal Impact
Drogba pelaa tai sitten ei pelaa, ei se nyt Montrealin kannalta aivan elintärkeätä ole, mutta kuitenkin marginaalit ovat usein sen verran kapeita, että joukkueen parhaan pelaajan huilaamiselle ei ole varaa. Montreal oli vähän varkain idän kolmas viime kaudella ja talven aktiivinen siirtomarkkinatekeminen vaikuttaisi kuitenkin positiiviselta. Mitään automaattista menestystä ei Montrealille voi luvata, mutta ei joukkue huono ole, Drogban paikkaaminen on toki vaikeata, jos Didi ei paljoa pysty pelaamaan.
DC United
DC:n budjettijoukkue vaikuttaisi jälleen kohtalaisen pätevältä. Keskikentälle hankittu Marcelo Sarvas puolustavampaan ja Luciano Acosta hyökkäävämpään rooliin, lisäksi sitten laidoille uudet Lamar Neagle ja Patrick Nyarko. Ihan päteviä muutoksia, Sarvasin riittäminen ehkä jossain määrin kysymysmerkki, kun keskustaan siirtyneen Nick DeLeonin kanssa tulee pelaamaan, Markus Halsti toki kyttäämässä Sarvasin paikkaa puolustavana keskikenttäpelaajana. DC:n ykköstähti veskari Bill Hamid huilaa ilmeisesti pitkälle kesään. Ei helppo kausi luvassa, mutta eiköhän DC kuitenkin playoff-paikoille taas väännä.
New England Revolution
Jermaine Jonesin sopimusvääntö on vienyt Revsin talvikauden huomion. Ei muutenkaan ole talvi mennyt hankintojen kannalta Revsin osalta hyvin. Eikä tuo nykymateriaali niin mahtavalta näytä, Lee Nguyen toki vielä pyörii maajoukkueen mukana toissakauden suonenvetonsa ansiosta, ikilupaus Diego Fagundez ja kuolleista keskinkertaisuuteen noussut Charlie Davies täydentävät hyökkäystä Nguyenin yläpuolella. Ei playoffeihin, jos Jones ei jää ja pelaa ehjää kautta, eikä välttämättä sittenkään.
Toronto FC
Sebastian Giovinco ja kumppanit lähtevät parantamaan ensi kaudesta. Potentiaalia sinällään on, koska niin maalivahtiosastolle kuin puolustukseen on saatu vavistusta. Toisaalta sitten Giovinco veteli ennätyskauden kannatellesaan joukkuetta lähes yksin viime kaudella, pystyykö pitämään tasonsa? Ja sitten Jozy Altidore oli maalimäärästään huolimatta pelillinen pettymys viime kaudella. Jos Giovinco vielä jaksaa viime kauden suuntaisesti ja saa vähän tukea, niin Toronto painaa playoffeihin, mutta tuskin riittää juuri enempään.
Orlando City
Orlandon talvea on leimannut armoton perseily kentän ulkopuolisissa asioissa. Johtohahmot ovat vaihtuneet ja linjaa ei toiminnassa meinaa näkyä. Sinällään Orlandolla olisi lupaava joukkue, sopiva sekoitus kokemusta ja nousevia tähtiä. Cyle Larin piikkiin, kakaa ja antonionocerinoa keskikentälle, mutta toisaalta sitten puolustus ja maalivahtipeli eivät ole samalla tasolla. Varsinkin veskariosastolla OC ottaa ison riskin. On tuolla joukkueella playoff-saumatkin, jos maalivahtiriski kantaa. Voi kausi mennä Orlandolta hyvistä pelaajista huolimatta vituiksikin.
Philadelphia Union
Uusittu organisaatiota ja vaihdettu pelaajia varausoikeuksiin. Draftista sitten tuli paljon nuorta jannua sisään ja uudelleenrakennuksen voi laskea olla käynnissä. Mielipiteenä Philadelphian organisaatio on ollut MLS:n huonoin jo vuosia, eikä mitään muutosta ole näkyvissä, vaikka jotain nyt sentään edes yritetty. Ei asiaa playoffeihin, jumbosijan välttäminen olisi kiva.
New York City
Seuran ensimmäinen kausi meni penkin alle ja valmentajaa vaihdettiin. Ei Patrick Vieiran tehtävää kuitenkaan ole siirtomarkkinoilla liian helpoksi tehty. Treidattiin ykkösvaraukseen, joka ehkä pelaa, joskus... Puolustus on kohentunut, mutta keskikentällä on edelleenkin keskitytty hankkimaan keskustan pelaajia, vaikka niitä on joukkue täynnä. Paremmin kuitenkin avainpelaajat ovat mukana kuin viime kaudella, joten hyvinkin playoffeihin, mutta tuskin siellä pitkälle.
Chicago Fire
Isoja muutoksia, valmennus, pelaajat, kaikkea on vaihdettu. Parempaan suuntaan Chicago on mennyt, mutta eurovalmentajalla ja uudistetulla joukkueella on paljon tehtävää. Tuskin playoffeihin, mutta varmaan nyt Philadelphian jättävät taakseen.
ITÄ:
New York Red Bulls DC United - - - - New York City Toronto FC Montreal Impact Columbus Crew
Tuollainen lottorivi playoff-paikoista. Loppupeleissä kuitenkin ainoa veikkaus olisi, että NYRB menee playoffeihin... Ja Philadelphia ei... Erittäin arvoituksellinen tilanne idässä tällä hetkellä.
Lännen ennakkoa huomenna, ehkä, luultavasti.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.03.2016 klo 23:14:11 kirjoittanut Louhikkokoskettaja »
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #873 : 05.03.2016 klo 23:16:45 |
|
Jermaine Jones siirtyy Coloradon riveihin, New England saa rahaa sekä Coloradon ensi talven ensimmäisen kierroksen varausoikeuden SuperDraftissa. Lupaava kauppa Coloradolta, kun Jones on tosiaan tinkinyt palkkatoiveissaan päästyään länteen, koska Jones ei ole designated player Coloradossa. Näemmä tähän kauppaan sitten Colorado käytti niitä San Joselta saatuja siirtorahoja. Koska Jones ei ole designated player, on Coloradolla vielä yksi paikka auki, joten Tim Howardin siirto näyttäisi edelleenkin todennäköiseltä.
Länsi:
FC Dallas
Viime kauden yllätysjoukkue on tehnyt talvella pienehköjä muutoksia. MLS:n sisältä on hankittu Maynor Figueroa Coloradosta, Maximilliano Urruti Portlandista sekä Mauro Rosales Vancouverista. Sinällään mielenkiintoisia hankintoja, koska kukaan kolmikosta ei ole onnistunut MLS:ssä toistaiseksi, mutta toisaalta sitten potentiaalia pitäisi olla nähtyä parempaan, joten nähtäväksi jää saadanko sitä Dallasissa irti. Lisäksi sitten on tullut keskikentälle ecuadorilainen Carlos Gruezo designated player -sopimuksella sekä kolumbialainen Juan Estban Ortiz. Gruezo ja Urruti lienevät uusia avauksen pelaajia. Ihan viime kauden tapaiseen runkosarjamestaruudesta taisteluun Dallas ei välttämättä riitä, mutta playoffeihin pitäisi mennä.
Vancouver Whitecaps
Vancouverissaakaan ei ole suuria muutoksia tehty, samat designated playerit jatkavat ja lähinnä rotaatiopelaajia on vaihdettu. Vancouverin puolustus oli viime kaudella liigan parhaita, saman uskoisi jatkuvan, kysymys on sitten, että pystyvätkö uudet pelaajat tuomaan hieman lisää tarvittuja hyökkäystehoja. Lännen kilpailu on erittäin tasaista ja tiukkaa, Vancouver taistellee tiukasti paikasta playoffeihin, luultavasti marginaali on pieni, kävi kummin päin vain.
Portland Timbers
Hallitseva mestari menetti avauksen vasemman pakin Jorge Villafanan Meksikoon ja samantasoista korvaajaa ei löytynyt. Lisäksi sitten muutamia rotaatiopelaajia on vaihdettu, mutta muutokset ovat Villafana poislukien olleet pieniä. Designated player Lucas Melano ei viime kaudella onnistunut ihan odotetulla tavalla, joten hyökkäysosastolla on potentiaalia parannukseen. Yksi Portlandin ongelma on, että kärjen nigerialaisbodari Fanendo Adi on vaikeasti paikattava ja toisaalta sitten järkäle ei jatkuvia ysikymppisiä pysty kuluttavan pelityylinsä takia pelaamaan, lisäksi nyt on noussut maajoukkuerinkiinkin, joten matkustamista ja pelejä tullee lisää. Eiköhän Portland paikan playoffeihin selvitä, mutta mestaruuden puolustaminen MLS:ssä on erittäin haastavaa ja tuskin Portland siinä onnistuu.
Seattle Sounders
Seattlessa kohu on Jordan Morrisin ympärillä, kun maajoukkuehyökkääjä on viimein saapunut yliopistosta MLS:ään. Morris on hyvä hyökkääjä, mutta tuskin yltää kovinkaan lähelle Kiinaan myydyn Obafemi Martinsin tehoja. Seattlen viime kausi oli vaikea runsaiden loukkaantumisten takia, joten jos joukkue pysyy paremmin kunnossa, on mahdollisuuksia taisteluun runkosarjamestaruudesta, koska materiaali on kuitenkin laadukas. Yksi designated playerin paikka on myös auki, joten oletettavasti Seattle vielä jonkun nimihankinnan kauden kuluessa tekee.
Los Angeles Galaxy
Viime kauden loppu oli tuskainen, kun vahva hyökkäys menetti yllättäen kaikki tehonsa ja varsinkin maalivahtipelin ongelmat johtivat oman pään vuotamiseen. Kausi päättyi sitten pettymykseen ja aikaiseen putoamiseen playoffeissa. Joukkuetta on uusittu melko kovalla kädellä ja hankittu erittäin kokeneita pelaajia. Maalivahtiosasto on vahvistunut selkeästi Dan Kennedyn myötä, mutta muuten ei välttämättä ole suurta kehitystä tapahtunut, keskuspuolustus on jopa selkeästi heikentynyt Omar Gonzalezin lähdettyä Meksikoon. Nähtäväksi jää miten kokeneet pelaajat sopeutuvat MLS:ään ja miten Galaxy saa joukkuepelinsä kulkemaan. Ihan mahdottoman vakuuttavalta iäkäs joukkue ei kyllä paperilla vaikuta, joten playoff-paikassakin lienee taisteltavaa.
Sporting Kansas City
Kansas on tullut alamäkeä mestaruusvuotensa 2013 jälkeen ja selviytynyt vain niukasti playoffeihin. Mestaruusjoukkueen ykköstähti Graham Zusi on hiipunut selkeästi, toisaalta sitten Benny Feilhaber pelasi viime kaudella parhaan MLS-kautensa. Hyökkäys on viime kaudesta heikentynyt, kun Krisztian Nemeth lähti kaivamaan öljyrahoja ja Dom Dwyer on suonenvetonsa 2014 jälkeen hiipunut. Materiaali on kohtuullinen, mutta ehkä vähän parempi paperilla kuin kentällä, joten Kansasilla on lännen tiukassa kilpailussa riski jäädä playoffien ulkopuolelle.
San Jose Earthquakes
Viime kaudella runsaahko määrä loukkaantumisia hankaloitti San Josen taivalta ja lopulta joukkue jäi niukasti playoffien ulkopuolelle. Joukkueen ykkösstara Chris Wondolowski on ehtinyt jo 33:n vuoden ikään, mikä alkaa näkyä otteissa. Wondo ei enää ole samanlainen huippukärki kuin menneinä vuosina, vaan jo viime kaudella siirtyi enemmän kymppipaikalle nopeuden kadotessa. San Josessa aikanaan erittäin hyvin pelannut Simon Dawkins palasi joukkueen riveihin Derbystä ja materiaali vaikuttaisi muutenkin vahvistuneen. San Jose on viime kauden tapaan taistelemassa paikasta playoffeihin, marginaalit luultavasti pieniä suuntaan tai toiseen.
Houston Dynamo
Menestykseen tottunut Houstonin joukkue on taaplannut jo pari kautta playoffien ulkopuolella ja joukkuetta on nyt sitten uudistettu selkeästi. Joukkueen avainpelaajat ovat kuitenkin edelleenkin samoja ja lähinnä niiden pelaajien tasonnostoa Houston tarvitsisi että playoffeihin olisi asiaa. Will Bruin tekee aina kymmenkunta maalia kaudessa, mutta tekee ne aina pienessä rypäässä otteluita ja hiihtelee muun osan kautta varjojen mailla. Giles Barnesin suoritustaso vaihtelee myöskin erittäin paljon. Cubo Torres oli iso pettymys viime kaudella, tultuaan joukkueeseen kesken kauden, ehkä nyt sitten täyden pre-seasonin jälkeen onnistuu paremmin. DaMarcus Beasleyn otteissa ikä alkaa valitettavasti näkyä, eikä ole ollut Houstonille sellainen vahvistus kuin olisi voinut toivoa. Houstonilla on mahdollisuudet taistella playoff-paikasta avainpelaajien onnistuessa, mutta todennäköisemmin jäävät ulos.
Real Salt Lake
Salt Laken runko on ikääntynyt aika rankasti, mikä on sitten näkynyt suoritustasossakin aika rankasti ja liigan kärkipäästä on pudottu pohjamutiin. Joukkuetta on alettu uudistaa, mutta edelleenkin veteraaniosasto on se joukkueen selkäranka. Veteraaniveskari Nick Rimando on edelleen hyvä, mutta Jamison Olaven, Kyle Beckermanin ja Javier Moralesin otteissa ikä on alkanut painaa. Jos veteraanit löytävät jostain uuden kevään, niin periaatteessa potentiaalia joukkueessa olisi. Mutta todennäköisintä on vaivalloinen laahustaminen kohti syksyä ilman playoff-paikkaa.
Colorado Rapids
Kroonisen tehoton joukkue on vahvistanut hyökkäystään Baselista saapuneella designated player Skelzen Gashilla, joka paperilla vaikuttaisi paljon pätevämmältä kuin seuran aiemmat hyökkäyspään tuhnut, mutta Gashi yksin tuskin vielä tuo sadetta ja muuten hyökkäyspää ei vakuuta. Jermaine Jones on erittäin kova vahvistus keskikentälle, jos pysyy ehjänä. Seuralla on vielä yksi designated playerin paikka auki ja erittäin todennäköisesti Tim Howard saapuu kesällä joukkueen maalille. Jones on kuusi ensimmäistä peliä pelikiellossa ja Howard jää kesälle, joten alkukaudesta voi olla vaiketa. Kuitenkin talven vahvistusten myötä Colorado vaikuttaa vahvemmalta kuin viime kausilla ja luultavasti nousee mukaan taisteluun playoff-paikoista.
Länsi:
Seattle Sounders FC Dallas - - - Portland Timbers Vancouver Whitecaps San Jose Earthquakes Colorado Rapids
Tai sitten jotain muuta, esim. Galaxyn papat vielä vertyvät heilumaan oikein kunnolla...
|
|
|
|
|
|
Metpet
|
 |
Metpet
Vastaus #874 : 06.03.2016 klo 20:27:22 |
|
Kausi käynnistyy puoli yhdeksältä alkavalla NYRB-Toronto FC ottelulla. Gideon Baah löytyy kotijoukkueen avauskokoonpanosta.
|
|
|
|
|
|
|
|