Yrski
Poissa
|
 |
Vastaus #1450 : 05.04.2014 klo 10:28:50 |
|
Kylläpäs nyt yksi tappio on kaatunut kovasti vuosien ajan luottoveskana toimineen Cechin niskaan ja näinpä mies on syytä ulostaa seurasta hetimiten  PSG-ottelu ei todellakaan ollut parasta Chelseaa mutta ainakin täältä suunnalta löytyy luottoa siihen että toisessa vastaavassa SB:llä tulos saadaan käännettyä voiton puolelle jatkoon oikeuttavin maalimäärin. Helppoahan se ei tule olemaan mutta täysin mahdollista silti. Ja mitä nyt sitten Cechiin tulee, vaikka koko tähänastinen kausi olisi sujunut vailla virheitä tai epävarmuutta(niin kuin se onkin lähestulkoon sujunut)niin silti kannatan miehen kauppaamista kesällä uusiin maisemiin. Jo lähes muinaiselta tuntuvan vakavan päävamman jälkeen, kuten myös ennen tuota, on miehen loukkaantumishistoria aika minimaalista ja ikää todellakin löytyy vasta pikkaisen päälle kolmekymmentä. Joitain haparointejahan on sattunut toki aikaisempinakin kausina kymmenvuotisella Chelsea-uralla, mutta aika kaukaa haettua ja kohtuutonta on väittää Cechin olevan jo takkiosastoa. Kun sitä varmaa, monesti myös maailmanluokan peliä, on mieheltä nähty niin kovin monta kertaa myös. Näillä meriiteillä luulisi siis kiinnostuneita ja maksukykyisiä seuroja riittävän sikäli kun kaupoille ollaan rupeamassa. Rahallista arvoa tällä toimenpiteellä on kaiken järjen mukaan ainakin 15-20 milj.€, kun ei niitä huippuveskoja nyt ihan jokaisesta kyläseurasta löydy. Kunnianhimoa Cechilta löytyy myös varmasti vielä kaiken voittamisen jälkeenkin sen verran että hyviä ja menestyksekkäitä vuosia toisissa maisemissa on myös lupa odottaa.
|
|
|
|
|
VekkuliVeli
Poissa
|
 |
Vastaus #1451 : 05.04.2014 klo 11:31:17 |
|
Ihan mielenkiinnosta täytyy kysyä, mitä se "mentorointi" sisältää, millä Cech kauden aikana auttaa Courtoista nostamaan tasoaan? Erityisesti olen kiinnostunut tämän vuoden mentorointikokemuksen hyötyjä verrattuna vaihtoehtoon, mikä on ~50 (?) peliä Atletico Madridin paidassa ensi kaudella.
|
|
|
|
|
Kiivas kukko
Poissa
Suosikkijoukkue: Cockerels
|
 |
Vastaus #1452 : 05.04.2014 klo 15:43:05 |
|
Eikö Cech itse napannut ykkösveskan paikan loistavalta Cudicinilta tämän belgialaisen ikäisenä?
|
|
|
|
|
Eden
Poissa
|
 |
Vastaus #1453 : 05.04.2014 klo 20:29:54 |
|
Vakuuttava voitto tänään Stokesta! Katseet tiistaihin ja kauden tähän asti tärkeimpään matsiin...
|
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #1454 : 05.04.2014 klo 20:37:12 |
|
Selvä 3-0 voitto ja kahdeksas nollapeli putkeen Stamford Bridgellä antaa joukkueelle varmasti rutkasti itseluottamusta tiistain haastavaan chämppärimatsiin. Todella hienoa, että voitto tuli parin pomminvarman tiistain avauksen miehen lepovuoroista huolimatta. Hyökkäyskolmikon kolmas palanen Willian pelasi puolestaan yhden kauden parhaista otteluistaan ja toivottavasti saa hyvän esityksen myötä hieman lisäpuhtia PSG:n kaatoon. Mikä on Eto'on tilanne, onko tiistaina pelikunnossa? Ajatus tuhnusta aloittamassa tuota peliä ei nimittäin oikein koveta. 
|
|
|
|
|
avb
Poissa
Suosikkijoukkue: aquel
|
 |
Vastaus #1455 : 05.04.2014 klo 21:10:37 |
|
Ihan mielenkiinnosta täytyy kysyä, mitä se "mentorointi" sisältää, millä Cech kauden aikana auttaa Courtoista nostamaan tasoaan? Erityisesti olen kiinnostunut tämän vuoden mentorointikokemuksen hyötyjä verrattuna vaihtoehtoon, mikä on ~50 (?) peliä Atletico Madridin paidassa ensi kaudella.
Courtois 50 peliä Chelsean avarissa ja Cech auttamassa mentaalipuolella ja antamassa vinkkejä, joita on aivan varmasti paljon.
|
|
|
|
|
pablo arpa
Poissa
|
 |
Vastaus #1456 : 05.04.2014 klo 21:36:28 |
|
Courtois 50 peliä Chelsean avarissa ja Cech auttamassa mentaalipuolella ja antamassa vinkkejä, joita on aivan varmasti paljon.
Eikä ole. Tai toki niitä vinkkejä voi olla, mutta että onko tarvetta niin paljon, että tälläinen jommalle kummalle ikävä skenaario pitäisi totetuttaa ja ennen kaikkea toteutuisi. Courtois ei ole mikään koulupoika, vaan yhden maailman kuumimman joukkueen ykkösmaalivahti muutaman kauden ajan, ihan sama puhutaanko sitten Belgiasta vai Atleticosta. Eli ehdoton kärkiveska tällä hetkellä. Ajatus siitä, että yksi parhaista tulisi jakamaan peliaikaa toisen saman kategorian pelaajan kanssa, ainakaan kovinkaan mielellään, on absurdi. Molemmat ovat hyvässä peli-iässä, toinen 21-vuotiaana ja toinen 31-vuotiaana. Molemmilla on uraa jäljellä huipulla, toisella lähes kokonaan edessä ja toisellakin hyvässä tapauksessa lähes saman verran kuin sitä huippusarjoissa on takanakin. Jos Courtoisilla sattuisi olemaan jotain mentaalipuolen ongelmia, mikä ei ainakaan peliotteista käy selväksi, yksityiselämästä en niinkään tiedä, tarvitaan siihen sitten jotain muuta kuin Petr Cechiä. Eiköhän tilanne ole puhtaasti jokotai.
|
|
|
|
|
avb
Poissa
Suosikkijoukkue: aquel
|
 |
Vastaus #1457 : 06.04.2014 klo 13:02:36 |
|
Vastasinkin vain itselleni esitettyyn kysymykseen. En ole niin tyhmä, että kuvittelisin tilanteen muuten menevänkään kuin mainitsemallasi jokotai tavalla.
|
|
|
|
|
|
pikkupelle
|
 |
pikkupelle
Vastaus #1458 : 06.04.2014 klo 16:52:18 |
|
Eikös tää Courtois-tapaus ole aikalailla selvää kauraa, eli nuori maalivahti vaatii julkisesti ykkösvahdin paikkaa ensi kaudelle ja lähiviikkoina pitää Mourinhon tehdä ratkaisu tuon suhteen tai Courtois olisi valmis siirtymään pysyvästi Atleticon väreihin... Cech on toki edelleen parhaimmillaan yksi maailman parhaista vahdeista, mutta vaikka hänelläkin on vielä ainakin viisi vuotta mahdollisuuksia pelata huipputasolla, niin kyllä tässä vaiheessa täytyisi ratkaisu tehdä kymmenen vuotta nuoremman Courtoisin suuntaan, niin ikävältä kuin se kuulostakaakin. Ei tuollaista talenttia vain yksinkertaisesti voi hukata ja Cechillekin niitä ottajia varmasti löytyy, aika hankala kuvitella, että lukuisista vuosista huolimatta tshekki olisi valmis istumaan huippuvuosiaan Chelsean penkillä. Muutenkin kesällä luulisi, että ovet käyvät tiuhaan tahtiin. Peli ei ole tällä(kään) kaudella kulkenut halutulla tavalla isoja pelejä lukuun ottamatta ja tasaiset huippusuoritukset ovat puuttuneet. Yksilöistäkin ainoastaan puolustuslinjan ukot ovat pelanneet tasaisen kauden, muilla suoritukset ovat heitelleet liikaa, tosin nämä ovat myös pelitavallisia asioita. Jatkuvasti kuulee puhuttavan näistä kymmenestä ulos matkaavasta pelaajasta kesällä ja jo tämä kertoo karua kieltä siitä, miten 'hyvin' nykymateriaali loppujen lopuksi soveltuu siihen, mitä Mourinho taktisesti Chelseassa hakee... Torres, Ba, Eto'o, Marin, Mikel, Cole, Luiz, Hilario, Schwarzer ja Cech... http://www.standard.co.uk/sport/football/revealed-the-chelsea-players-set-to-leave-the-club-in-mass-summer-clearout-9225743.html
|
|
|
|
|
Yrski
Poissa
|
 |
Vastaus #1459 : 06.04.2014 klo 18:08:46 |
|
Todellakin massiivinen puhuri olisi kesällä odotettavissa tuon uutisoinnin mukaan. Päälle voitaneen vielä laskea ainakin Lampsin pelien päättyminen Sinisissä. Sen sijaan Lukakua en olisi vielä missään nimessä myymässä "vain" parilla kymmenellä miljoonalla kun mahdollisuudet miehellä on vaikka ja mihin. Schwarzerin pitäisin myös vielä kauden verran, vaikka sitä sitä joidenkin täällä perään kuuluttamaa mentorointia antamassa Courtoisille. Ja kuitenkin olisi luotettava maalivahti varalla loukkaantumisen sattuessa ensisijaiselle veskalle. Nuorisokaarti lainaseuroissaan pl.Marin ja Moses onkin sitten jo monitahoisempi juttu.
|
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #1460 : 06.04.2014 klo 20:16:47 |
|
Torres Ba Moses Marin Kakuta Lampard Mikel Romeu Cole Bertrand Luiz Cech
Tästä porukasta ainakin Luiz, Cech, Romeu, Ba, Mikel sekä Bertrand olisivat sellaisia, joista saatavat siirtosummat toisivat yhteensä todella mukavan potin kesän siirtokassaa silmälläpitäen. Mukana on kuitenkin +30m arvoinen Luiz, noin kymppimillin Cech sekä tukku tuollaisia 5-10 miljoonan pelaajia, joista saadut rahat ovat suoraan käytettävissä uusiin hankintoihin kun alkuperäiset ostohinnat ovat joko jo täysin kuitattu kirjanpidossa tai jäljellä on enää miljoona tai pari. Loput listan pelaajista sitten ulos joko ilmaisilla siirroilla (Lamps, Cole) sopimusten päätyttyä tai ulostukseen heti kun ottaja löytyy (Torres, Moses, Marin) ja kaikki siirtosummina mahdollisesti saatavat hilut uppoavat suoraan kattamaan janareiden jäljelläolevaa arvoa tilikirjoissa. Esimerkiksi Torresista on FFP:n kannalta ”maksamatta” vielä £18m ja melkoinen kolaushan tuosta kertasummana tulee yhden vuoden tileihin, jos hänet lähestulkoon ilmaiseksi ulostetaan, mutta kyllähän tuo säästetyissä palkoissa sitten taas näkyisi jonkin verran plussana ja jos totta puhutaan, niin olisihan se nyt vaikka helvetinmoisella tappiollakin todella hienoa päästä kolmen ja puolen vuoden painajaisen jälkeen eroon tuosta hapannaamasta.
Kaikki merkit tosin viittaavat myös Lukakun lähtöön ja kyllähän siitäkin tietysti huomattavan suuren summan rahaa saisi, mutta olisihan tuon tasoisen 21-vuotiaan pelaajan myyminen samassa maassa pelaavaan kilpailijaan taas sen tason aivopieru, että oksat pois. Jotainhan siellä nyt kuitenkin Mourinhon ja Lukakun välillä hiertää, joten eipä tuossa lopulta jää välttämättä muutakaan vaihtoehtoa kuin myydä. Kantaisiko Mourinho jotain kaunaa tuosta Lukakun elokuisesta lainapyynnöstä? Mourinhohan tunnetusti vaatii kaikilta pelaajiltaan 100% luottamuksen hänen tekemisiinsä, mutta Lukakun itkupotkut Bayern München ottelun jälkeen olivat viesti jostain ihan muusta ja belgialainen ei muutenkaan ole aina aikaisemmilla kommenteillaan osoittanut olevansa se penaalin terävin kynä, joten ehkä siellä on kulissien takana tapahtunut jotain, mitä Mourinho ei voi antaa anteeksi. Toivottavasti olen väärässä, mutta kyllähän Lukakun tulevaisuus Chelsean riveissä tuntuisi olevan vaakalaudalla.
|
|
|
|
|
Pläkä
Poissa
Suosikkijoukkue: Alan Shearerin ja Gary Maccan hiukset
|
 |
Vastaus #1461 : 07.04.2014 klo 10:14:41 |
|
Jos ja kun Luiz joutuu Chelseasta lähtemään, on siirtosumma varmuudella lähempänä 20 kuin 30 miljoonaa.
|
|
|
|
|
Landespede
Poissa
|
 |
Vastaus #1462 : 07.04.2014 klo 13:14:31 |
|
Jos ja kun Luiz joutuu Chelseasta lähtemään, on siirtosumma varmuudella lähempänä 20 kuin 30 miljoonaa.
Ja hyvin todennäköisesti lähempänä 10 kuin 30 miljoonaa.
|
|
|
|
|
Budha-B
Poissa
|
 |
Vastaus #1463 : 07.04.2014 klo 13:33:18 |
|
Ja hyvin todennäköisesti lähempänä 10 kuin 30 miljoonaa.
Itse uskon, että hinta on 20-25 välillä.
|
|
|
|
|
Landespede
Poissa
|
 |
Vastaus #1464 : 07.04.2014 klo 14:03:21 |
|
Itse uskon, että hinta on 20-25 välillä.
Barcelona taitaa olla ainoa kiinnostunut, joka voisi maksaa tuon hinnan. Jotenkin en usko, että Barcakaan haluaisi tuollaista summaa maksaa hasardialttiista topparista. Olettaen siis, että saavat nyt kuitenkin ensi kesänä tehdä pelaajahankintoja. PSG:llä on jo 3 tarpeeksi laadukasta brassitopparia, Realilla ei ole tarvetta ja Italian seuroilla ei ole tuollaista rahaa laittaa Luiziin. Tosiaan Monaco unohtui. Jos Luiz siellä kiinnostaa niin siinä tapauksessa voidaan päästää jopa lähelle 25 miljoonaa.
|
|
|
|
|
|
pikkupelle
|
 |
pikkupelle
Vastaus #1465 : 07.04.2014 klo 17:52:37 |
|
Jotenkin en usko, että Barcakaan haluaisi tuollaista summaa maksaa hasardialttiista topparista.
Hasardialttiista topparista, joka voi hyvinkin ensi kesän jälkeen olla hallitsevan maailmanmestarin avauskokoonpanon pelaaja. Toki Luiz ylipelaa toppariksi edelleen, mutta oikeanlaisessa pelisysteemissä kyseessä on maailmanluokan pelaaja. Toki pelaajasta on aina helppo muistaa ne virheet, mutta monestako Luizin henkilökohtaisesta virheestä esimerkiksi Chelsea on tällä kaudella joutunut maalin muodossa maksamaan?
|
|
|
|
|
JamesBondi
Poissa
|
 |
Vastaus #1466 : 07.04.2014 klo 18:17:07 |
|
Toivottavasti Luizia ei myydä. Topparina on toki välillä hieman vaarallinen omaankin päähän, mutta keskikentänpohjalla mies on todella käyttökelpoinen. Alle 25miljoonalla ei pitäisi liikahtaa. Ymmärrän kyllä Landespeden näkökulman, koska hän ei varmasti seuraa Luizia kuin satunnaisesti.
|
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #1467 : 07.04.2014 klo 19:44:57 |
|
Barcelona taitaa olla ainoa kiinnostunut, joka voisi maksaa tuon hinnan. Jotenkin en usko, että Barcakaan haluaisi tuollaista summaa maksaa hasardialttiista topparista. Olettaen siis, että saavat nyt kuitenkin ensi kesänä tehdä pelaajahankintoja. PSG:llä on jo 3 tarpeeksi laadukasta brassitopparia, Realilla ei ole tarvetta ja Italian seuroilla ei ole tuollaista rahaa laittaa Luiziin. Tosiaan Monaco unohtui. Jos Luiz siellä kiinnostaa niin siinä tapauksessa voidaan päästää jopa lähelle 25 miljoonaa.
Barcelonahan nyt on todistetusti ollut jo pidempään Luizin perässä ja viime kesänä olisi katalaaneilta irronnut kevyesti yli 30, jos ei jopa lähempänä 40 miljoonaa, joten miksipä ei tänäkin kesänä kun toppariongelma siellä on viime kesääkin pahempi? Luizin kausi toki ei ole ihan viime kauden tasolla sujunut, mutta kesällä pääsee sitten taas loistamaan maajoukkueen riveissä ja tulevan maailmanmerstarin luottomiehestä ei ole lainkaan kohtuutonta pyytää tuollaisia summia. Ainoa kysymysmerkki on sitten tietysti tuo Barcelonalle asetettu siirtobänni, mutta jotenkin en vain jaksa uskoa sen vaikuttavan ainakaan vielä tänä kesänä seuran siirtokuvioihin. Kaksi muuta kiinnostunutta on sitten PSG sekä Bayern München, joilla molemmilla Luizille käyttöä löytyisi. Pariisilaisilta aikanaan Luizin syrjäyttämäksi Chelseankin riveissä jäänyt Alex täyttää tänä vuonna jo 32 vuotta, jonka lisäksi myös kolmostoppari Marquinhos on vielä täysi raakile. Aivan satavarmasti kiinnostaa siellä suunnalla erinomaisesti maajoukkueessa toimivan Thiago Silva - David Luiz toppariparin yhdistäminen myös seurajoukkuetasolla ja rahastahan ei homma tule PSG:llä jäämään kiinni. Bayernilla sitten puolestaaan toppareina tällä hetkellä ainoastaan Dante, Boateng sekä pari vuotta telakalla ollut Badstuber, jonka nykytaso ja kuntoutuminen ovat täysiä kysymysmerkkejä tällä hetkellä. Van Buytenhan sieltä on kesällä seuran näillä näkymin jättämässä. Guardiola on jo pidempään ollut Luizin perässä jo Barcelonassa ollessaan ja kun tuohon Danten sekä Boatengin kaveriksi pitää kesällä vielä kolmas laatupelaaja hankkia, niin eiköhän katseet käänny hyvinkin nopeasti Luizin suuntaan. Jallusta vetoa, että mikäli Luiz kesällä siirtyy, niin hinta on 25 miljoonasta ylöspäin?
|
|
|
|
|
timbeman
Poissa
Suosikkijoukkue: Real Madrid
|
 |
Vastaus #1468 : 07.04.2014 klo 20:20:37 |
|
Tuskin tarvii Chelsean taustojen hirveästi vääntää, että onko hinta 20 vai 30 miljoonaa kun taustalla öljyporhot pumppaa lisää rahaa kassaan. Vai olenko ihan hakoteillä?
|
|
|
|
|
TheBallBoy
Poissa
|
 |
Vastaus #1469 : 07.04.2014 klo 20:24:55 |
|
Mielenkiintoista, ettei Luizista puhuttaessa ikinä mainita Man Cityä jolla on nyt suurimman osan kaudesta ollut eräs Demichelis heilumassa avauksessa. Kompany - Luiz olisi aika huikea parivaljakko ja saattaisi sopia hyvinkin tuohon Pellegrinin systeemiin. Ja kyllä, kyllä se Chelsea myy omaan systeemiin sopimattomia pelaajia myös Kivikovan muihin joukkueisiin jos vain hinnasta sovitaan.
|
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #1470 : 07.04.2014 klo 22:13:18 |
|
http://www.standard.co.uk/sport/football/thibaut-courtois-is-poised-to-double-his-money-with-new-chelsea-deal-9243563.htmlAntonio Sanz, the agent of Chelsea striker Fernando Torres, has made some extraordinary claims that manager Jose Mourinho has told the Chelsea board he wants him to replace Cech as first choice next season.
Writing in his column in El Confidencial, he said: “The coach, very displeased with the performances of the Czech goalkeeper in the key matches of the season, has made it clear to the Chelsea directors that it is a moment for change. That they cannot neglect the best goalkeeper. That the time to prove his worth is over for Courtois. That he must be Chelsea’s starting keeper in the 2014-15 season. And he made that known to him. A starting place is guaranteed.”
|
|
|
|
|
salomoninkalu
Poissa
Suosikkijoukkue: Boys from the Bridge
|
 |
Vastaus #1471 : 08.04.2014 klo 07:11:59 |
|
Olipa vaikea lukea aamusella tuota lainauksen ekaa lausetta ja olla ymmärtämättä että Torresista on tulossa Chelsean ykkösvahti.
|
|
|
|
|
Eden
Poissa
|
 |
Vastaus #1472 : 08.04.2014 klo 15:33:38 |
|
Se olisi sitten kauden tärkein matsi edessä tänään. Täytyy toivoa, että Eto'o a) pystyisi pelaamaan b) pysyisi ehjänä c) kykenisi huippusuoritukseen, vaikka on pari viikkoa ollut poissa peleistä. Ehkä vähän liikaa vaadittu, ja vähän pelkään, että Nando aloittaa. Edes tämä ei vie uskoa. 2-0 tai jatkopaikka muulla tuloksella vaatii tosi kovan suorituksen, mutta ei tuo mahdotonta ole. Cmon Chels!
|
|
|
|
|
Ponsse
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, jokerit
|
 |
Vastaus #1473 : 08.04.2014 klo 17:20:34 |
|
Torres Ba Moses Marin Kakuta Lampard Mikel Romeu Cole Bertrand Luiz Cech
Ihmettelen, jos tuo koko lista lähtee sillä noin suuri vaihtuvuus ei ole joukkueelle tervettä. Tuossa on kuitenkin 7 ykkösjoukkueen, jotka kaikki (paitsi Cech jos Swarzer jatkaa) tarvitsevat. Tosin nousita periaatteessa kuka tahansa lähteä, lihavoituna ne, joiden toivon listasta eniten jäävän. Koko rotaatiopajatsoa ei kannata tyhjentää, koska senkin täydentäminen on kallista ja todella aikaa vievää.
|
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
 |
Vastaus #1474 : 08.04.2014 klo 18:03:23 |
|
Ihmettelen, jos tuo koko lista lähtee sillä noin suuri vaihtuvuus ei ole joukkueelle tervettä. Tuossa on kuitenkin 7 ykkösjoukkueen, jotka kaikki (paitsi Cech jos Swarzer jatkaa) tarvitsevat. Tosin nousita periaatteessa kuka tahansa lähteä, lihavoituna ne, joiden toivon listasta eniten jäävän. Koko rotaatiopajatsoa ei kannata tyhjentää, koska senkin täydentäminen on kallista ja todella aikaa vievää.
Torresia ja Ba’ta tuskin joukkue jää kaipaamaan, ensimmäisestä lienee kaikki tarvittava jo sanottu ja jälkimmäinen ei selvästikään ole Mourinhon kuvioihin missään vaiheessa kuulunutkaan. Ba on myös itse sanonut haluavansa lähteä muihin maisemiin kesällä. Jos joku nykyisistä hyökkääjistä jää ensi kaudelle rinkiin mukaan, niin liputtaisin ehdottomasti Eto'on puolesta, mutta täytynee tähän väliin sanoa että mikäli Lukakun jääminen olisi tuosta kiinni, niin myös Eto'o hiuksista vittuun välittömästi ja belgialainen rinkiin mukaan vähintään kakkoskärjeksi. Jos Lukakun lähtö nyt on kuitenkin jo lähes sinettiä vaille valmis, niin joku Costa - Eto'o ei välttämättä olisi lainkaan hassumpi vaihtoehto. Bertrand, Romeu, Marin, Moses sekä Kakuta puolestaan eivät ole osa joukkuetta tälläkään hetkellä ja vaikea nähdä, että heidänkään lähdöllä olisi mitään muuta vaikutusta kuin se taloudellinen noste seuran siirtokassaan. Jäljelle jää enää viisikko Cech, Mikel, Luiz, Cole sekä Lampard. Maalivahtitilannetta on varmasti puitu jo kyllästymiseen asti ja oma mielipiteenikin tästä asiasta on varmasti jo kaikkien tiedossa, joten ei siitä sen enempää. Mikelin lähtöä puolestaan pitäisin hyvin todennäköisenä, sillä eipä ole nigerialaiselle Maticin tulon jälkeen monessakaan pelissä vastuuta tullut ja mikäli Chelsea hommaa kesällä lisävahvistusta keskikentälle, on jonkun nykyisistä lähdettävä ja kaiken järjen mukaan se olisi se nokkimisjärjestyksessä tälläkin hetkellä viimeisenä oleva pelaaja. Luiz on Matan tavoin aivan liian hyvä ja arvokas pelaaja jämärooliin ja jos Mourinhoa ei kerran brassia kiinnosta peluuttaa (ja ihan oikeinhan tuo näyttää menevän, sillä Chelsealla on Azpi - Terry - Cahill - Ivanovic linjalla heittämällä Valioliigan paras puolustus), niin eiköhän se myynti ole kaikkien osapuolien kannalta paras ratkaisu. Korvaaja Luizille kolmostoppariksi löytyykin jo omasta takaa tammikuussa ostetun Zouman muodossa. Jäljelle jää enää ne paljon puhuttaneet Lampard ja Cole, joiden kokemusta ja sitä kuuluisaa "voittamisen kulttuuria" ei kovinkaan moni pelaaja maailmassa pysty paikkaamaan. Tosiasia on kuitenkin, että Colen taso on ollut jo pidempään täysi vitsi ja tällä kaudella sen on huomannut myös Mourinho, jonka vuoksi Cole onkin suurimman osan kaudesta kuluttanut joko vaihtopenkkiä tai seurannut Azpilicuetan dominointia katsomosta. Lampardilla puolestaan lähtö oli lähellä jo viime kaudella, mutta kiitokseksi hyin sujuneesta loppukaudesta ja seuran maaliennätyksen rikkomisesta Lamps sai vielä jatkaa tämän kauden. Jos tuosta porukasta joku ensi kaudeksi jää (jätetään yhä se Cech pois tästä spekulaatiosta hänen tilanteellaan kun löytyy sen verran paljon muuttujia), niin ehkäpä se voisi sitten olla Lampard. Pelikentällä ei miehelle välttämättä enää kovinkaan suurta roolia löytyisi, varsinkin jos Chelsea hankkii kesällä jonkun kovan luokan vahvistuksen pelaamaan Maticin rinnalla, mutta ehkäpä se sellainen pukukoppipelaajan ja saunakaverin rooli voisi tässä vaiheessa uraa olla Lampardille ihan hyvä.
|
|
|
|
|
|
|
|