Vaihtopenkkien mörkö
Poissa
Suosikkijoukkue: Raum
|
 |
Vastaus #325 : 20.04.2014 klo 23:46:37 |
|
Tähän eri. Ehkä listalle, ehkä ei, mutta Özil ei isoissa peleissä ole onnistunut lähes ainoassakaan ja yhdessä vaiheessa hiipui aivan täysin. Äärimmäisen hieno pelaaja, mutta kuten tuossakin oli mielipide ilmaistu, menee listalle VIELÄ. Varmasti parantaa peliään, mutta vielä ei otteet ole olleet 50 miljoonan arvoisia, oli selitys sille mikä tahansa. Melko hyvälle listalle 
|
|
|
|
|
Pumba
Poissa
Suosikkijoukkue: Therese Johaug
|
 |
Vastaus #326 : 21.04.2014 klo 00:02:22 |
|
Olihan Özil sinne Marras-Joulukuulle yksi sarjan parhaista pelaajista ja ehkäpä tärkein tekijä Arsen alkukauden lentokelissä. Sen jälkeen toki hyytyi vähitellen muun joukkueen kanssa, eikä Mehmetistä ollut nousemaan vaikeilla hetkillä tarpeeksi vahvasti esiin, vaikka ihan hyvin kevätkaudellakin monissa peleissä esiintyi. Silti, 50 miltsin miehelle ei ihan hyvä riitä.
Muuten Landespeden lista on enemmän kuin kohdillaan. Fellainin kohdalla ei voi kyllä vieläkään kuin pyöritellä päätään. Mihin rooliin Moyes sen oikein ajatteli hankkivansa? Varmaankin keskikentälle yleismieheksi Carrickin rinnalle, mutta ongelmana on vain ollut, ettei mies osaa puolustaa ja hyökkäyspäähän ainoat vahvuudet ovat ilmassa ja vääntötilanteissa. Evertonin aikojen rooliin kärjen alle ei edes Moyes ole kehdannut tätä laittaa. Loppukaudesta vuoden saikulla ollut Darren Fletcher onkin sitten jo ajanut belgin ohi nokkimisjärjestyksessä.
|
|
|
|
|
Dekkis
Poissa
Suosikkijoukkue: Pitkät, kuumat suihkut
|
 |
Vastaus #327 : 14.12.2014 klo 19:19:21 |
|
Jokos Balotellin voi laskea flopiksi? Tähän oikeastaan kelpaisi kaikki Poolin kesähankinnat.
|
|
|
|
|
TheBallBoy
Poissa
|
 |
Vastaus #328 : 14.12.2014 klo 19:23:23 |
|
Jokos Balotellin voi laskea flopiksi? Tähän oikeastaan kelpaisi kaikki Poolin kesähankinnat.
Montako pelaajaa Liverpool on ostanut Torresin myynnin jälkeen ja paljonkos näihin on oikein uponnut rahaa? Pelkkiä floppeja Suarez, Coutinho ja Henderson poislukien. millä tavoin Sturridge on floppi? :/
Ja Sturridge myös hintalaatusuhteeltaan erinomainen hankinta. My bad. Tuli ihan unohdettua kaveri kun se on jatkuvasti lazaretissa. Toki tämä lasijalkaisuus myös osittain vaikutti Sturren tippumiseen alas Chelsean hierarkiassa, ja lopulta sitten siirtyi pois.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.12.2014 klo 19:37:01 kirjoittanut TheBallBoy »
|
|
|
|
|
|
hardluckpool
|
 |
hardluckpool
Vastaus #329 : 14.12.2014 klo 19:29:57 |
|
Montako pelaajaa Liverpool on ostanut Torresin myynnin jälkeen ja paljonkos näihin on oikein uponnut rahaa? Pelkkiä floppeja Suarez, Coutinho ja Henderson poislukien.
millä tavoin Sturridge on floppi? :/
|
|
|
|
|
Allianz
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Barcelona
|
 |
Vastaus #330 : 14.12.2014 klo 19:50:12 |
|
Montako pelaajaa Liverpool on ostanut Torresin myynnin jälkeen ja paljonkos näihin on oikein uponnut rahaa? Pelkkiä floppeja Suarez, Coutinho ja Henderson poislukien.
Torresin myynnin jälkeen Dalglish tuhlasi 10 pelaajaan, 110 miljoonaa puntaa. Luis Suarez £22,800,000 Andy Carroll £35,000,000 Jordan Henderson £16,000,000 Charlie Adam £6,750,000 Alexander Doni Free Stewart Downing £18,500,000 Jose Enrique £6,000,000 Sebastian Coates £4,900,000 Craig Bellamy Free Jordon Ibe £500,000Rodgers taas on päässyt tuhlaamaan 25 pelaajaan, 212 miljoonaa puntaa. Fabio Borini £10,400,000 Joe Allen £15,000,000 Oussama Assaidi £3,000,000 Nuri Sahin On Loan Samed Yesil £1,000,000 Daniel Sturridge £12,000,000 Philippe Coutinho £8,500,000Teixeira £830,000 Luis Alberto £6,800,000 Iago Aspas £7,000,000 Simon Mignolet £9,000,000 Kolo Touré Free Aly Cissokho On Loan Mamadou Sakho £15,000,000 Tiago Ilori £7,000,000 Victor Moses On Loan Rickie Lambert £4,500,000Adam Lallana £25,000,000 Emre Can £9,750,000 Lazar Markovic £19,800,000 Dejan Lovren £20,000,000 Divick Origi Lille £9,800,000 Javier Manquillo On Loan Alberto Moreno £12,000,000 Mario Balotelli £16,000,000 Allekirjoittaneen mielestä onnistuneet hankinnat on tummennettu, kaikista viime kesän hankinnoista ei ole vielä muotoutunut mielipidettä.
|
|
|
|
|
Landespede
Poissa
|
 |
Vastaus #331 : 14.12.2014 klo 19:58:36 |
|
Montako pelaajaa Liverpool on ostanut Torresin myynnin jälkeen ja paljonkos näihin on oikein uponnut rahaa? Pelkkiä floppeja Suarez, Coutinho ja Henderson poislukien.
 Hankintapolitiikka on toki kokonaisuudessaan ollut epäonnistunutta ja hankintoihin sisältyy ihan floppeja ja epäonnistuneita hankintoja. Väite siitä, että muuta mainittuja lukuunottamatta olisivat floppeja on lähinnä naurettava. E: Mutta flopeiksi voi laskea Rodgersin ajalta: -Aspas -Balotelli -Lovren -Sahin Nuo muut menevät sitten joko kastiin huono hankinta, keskinkertainen hankinta tai vaikea vielä arvioida.(esim. Origi, Markovic ja Ilori).
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.12.2014 klo 20:00:54 kirjoittanut Landespede »
|
|
|
|
|
TheBallBoy
Poissa
|
 |
Vastaus #332 : 14.12.2014 klo 20:10:00 |
|
Totta, floppi on ehkä turhan vahva sana. Yksittäisten pelaajien luettelemisen sijasta voisi enemmänkin sanoa, että koko siirtopolitiikka on flopannut. Chelsea-fanina hieman kyseenalaista alkaa paasaamaan rahankäytöstä, mutta onhan tuota tuohta käytetty about 400 miljoonaa euroa ja sillä on saatu noin 4-5 pelaajaa, jotka ovat oikeasti pystyneet jollain tavalla vaikuttamaan Liverpoolin peliin positiivisesti.
|
|
|
|
|
Landespede
Poissa
|
 |
Vastaus #333 : 14.12.2014 klo 20:20:04 |
|
Totta, floppi on ehkä turhan vahva sana. Yksittäisten pelaajien luettelemisen sijasta voisi enemmänkin sanoa, että koko siirtopolitiikka on flopannut. Chelsea-fanina hieman kyseenalaista alkaa paasaamaan rahankäytöstä, mutta onhan tuota tuohta käytetty about 400 miljoonaa euroa ja sillä on saatu noin 4-5 pelaajaa, jotka ovat oikeasti pystyneet jollain tavalla vaikuttamaan Liverpoolin peliin positiivisesti.
Osittain samoilla linjoilla. Pelaajista esimerkiksi Allen ei ole vastannut odotuksiin, mutta ajoittaisesta fanien turhautumisesta huolimatta tuo on pääosin pelannut ihan hyvin. Alibisyöttöjen kuningashan tuo on ja tehoton ylöspäin, mutta on sen pelaamisessa paljon hyviä elementtejä. Tästä syystä ylihintaisuudestaan huolimatta en laskisi flopiksi, koska 2,5 vuoden aikana tuo on pelannut paljon ja riittävällä tasolla. Sitten taas Borini ei ole seuralle juuri mitään tuonut, mutta toisaalta miehen markkina-arvo on samaa luokkaa kuin Pooliin tullessaan. Sama on tilanne Assaidin kohdalla. Balotellin ja Lovrenin listaisin flopeiksi kuitenkin. Miehet tulivat kuitenkin Pooliin odotuksin, että he ovat suuressa roolissa positiiviessa mielessä jo tällä kaudella. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Nämä kaksi listaisin flopeiksi, joilla on mahdollisuus toki tuo muuttaa, mutta esitysten on parannuttava roimasti. Markovicia en vielä lähtisi flopiksi julistamaan, koska kyseessä on 20-vuotias kaveri pelaamassa ensimmäistä kauttaan valioliigaa. Viime aikojen otteet ovat olleetkin reilusti parempia, vaikka kasetti pimenikin. Muista Moreno on tehnyt muutaman virheen, mutta muuten pelannut mallikkaasti, samaa voi sanoa Manquillosta, joka on ainakin sivuillekirjoittaneen jopa yllättänyt.
|
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #334 : 14.12.2014 klo 20:39:06 |
|
Markovicia en vielä lähtisi flopiksi julistamaan, koska kyseessä on 20-vuotias kaveri pelaamassa ensimmäistä kauttaan valioliigaa. Viime aikojen otteet ovat olleetkin reilusti parempia, vaikka kasetti pimenikin. Muista Moreno on tehnyt muutaman virheen, mutta muuten pelannut mallikkaasti, samaa voi sanoa Manquillosta, joka on ainakin sivuillekirjoittaneen jopa yllättänyt.
Näissä Markovicin ja viime kesän muiden tusinoiden tapauksessa on hyvä myös muistaa että sivustaseuraajat tuijottavat peliesitysten rinnalla sitä hintalappua aina vakavin katsein. Markovicin kohdalla kuitenkin siirtosumma oli 20 miltsiä ja tälläisilla rahamäärillä on CL-sijoista kamppailevan liigakakkosen pakko hankkia jotain muutakin kuin sitä kuuluisaa potentiaalia. Markkinoilla olisi tuolla rahalla saanut varmasti paremman ja valmiimman pelaajan mutta en tiedä sitten onko vika Poolin scouttauksen tasossa vai onko Rodgers niin FM-päissään että haluaa välttämättä alkaa kehittelemään jotain Goal-leffojen tyylisiä sankaritarinoita? Jos Lovren olisi ollut ilmaissiirto, ei loka miehen niskassa olisi läheskään niin suurta kuin se tuolla älyttömällä hinnalla on tähän asti ollut peliesityksiin peilattuna ja samaa voidaan varmaan sanoa myös muutamasta muusta viime vuosien alisuorittajasta.
|
|
|
|
|
Landespede
Poissa
|
 |
Vastaus #335 : 14.12.2014 klo 20:42:05 |
|
Näissä Markovicin ja viime kesän muiden tusinoiden tapauksessa on hyvä myös muistaa että sivustaseuraajat tuijottavat peliesitysten rinnalla sitä hintalappua aina vakavin katsein. Markovicin kohdalla kuitenkin siirtosumma oli 20 miltsiä ja tälläisilla rahamäärillä on CL-sijoista kamppailevan liigakakkosen pakko hankkia jotain muutakin kuin sitä kuuluisaa potentiaalia. Markkinoilla olisi tuolla rahalla saanut varmasti paremman ja valmiimman pelaajan mutta en tiedä sitten onko vika Poolin scouttauksen tasossa vai onko Rodgers niin FM-päissään että haluaa välttämättä alkaa kehittelemään jotain Goal-leffojen tyylisiä sankaritarinoita? Jos Lovren olisi ollut ilmaissiirto, ei loka miehen niskassa olisi läheskään niin suurta kuin se tuolla älyttömällä hinnalla on tähän asti ollut peliesityksiin peilattuna ja samaa voidaan varmaan sanoa myös muutamasta muusta viime vuosien alisuorittajasta.
Totta kai ja eihän Lazarin kohdalla olisi mitään floppihuuteluja jos hinta ei olisi ollut niin kova. Vastaavasti Lazarin palkka on varmasti merkittävästi pienempi kuin "paremmalla ja valmiimmalla" pelaajalla. Eli siis kokonaisuutenaan siirtopolitiikkaa voidaan pitää epäonnistuneena ja jopa flopanneena, mutta yksittäisitä pelaajista en nostais flopiksi esimerkiksi Markovicia, ainakaan vielä.
|
|
|
|
|
Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
 |
Vastaus #336 : 23.01.2015 klo 11:30:30 |
|
Nostetaanpa tänne herra nimeltä Willian, jonka kankkuun voitanee melko huoletta polttomerkitä tämän kauden osalta flopin merkki. Koko Valioliiga-kauden aikana tuo on nimittäin saanut aikaan tehot 1+1 ja nekin ovat syntyneet samassa kotipelissä Aston Villaa vastaan (3-0). Aivan käsittämätöntä tehojen väistelyä noin kolmenkymmenen miljoonan punnan pelaajalta, vieläpä runsaalla vastuulla koko liigassa selvästi eniten maaleja tehneen joukkueen riveissä.
|
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #337 : 23.01.2015 klo 11:35:23 |
|
Nostetaanpa tänne herra nimeltä Willian, jonka kankkuun voitanee melko huoletta polttomerkitä tämän kauden osalta flopin merkki. Koko Valioliiga-kauden aikana tuo on nimittäin saanut aikaan tehot 1+1 ja nekin ovat syntyneet samassa kotipelissä Aston Villaa vastaan (3-0). Aivan käsittämätöntä tehojen väistelyä noin kolmenkymmenen miljoonan punnan pelaajalta, vieläpä runsaalla vastuulla koko liigassa selvästi eniten maaleja tehneen joukkueen riveissä.
Näyttää näköjään vieläkin painavan brassin edellissyksyn temppu? Sikälimikäli Chelsean pelejä on katsonut yhtä peliä (tässä tapauksessa Tottenham-peli) enempää niin tietänee sen että Willian ei ole tässä AMC-tridentissä se maalintekijä ja viimeinen ratkaisija. Oscar ja Hazard ovat rooliutuneet tuossa kolmikossa maalintekijöiksi sekä tehomiehiksi kun taas "viljanin" rooli on aina ollut enemmänkin kauden 11-12 Ramires eli hoitaa kolmikosta eniten myös puolustusvelvoitteita riistojen ja rakentelun lisäksi. Hassua että jengin managerina toimiva Mouri saatikka seuran pelejä seuraavat katsojat/kannattajat eivät ole pahemmin nipotettavaa löytäneet afrobrassin otteista tällä kaudella.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.01.2015 klo 11:37:49 kirjoittanut Kim Suomisen ponnari »
|
|
|
|
|
JamesBondi
Poissa
|
 |
Vastaus #338 : 23.01.2015 klo 11:43:06 |
|
Lilywhiten kirjoituksia ei kannata ottaa tosissaan, kun hän tuntuu tietävän jalkapallosta tasan yhtä paljon kuin nunnat seksistä.
|
|
|
|
|
Zorbas
Poissa
Suosikkijoukkue: Veikkausliigajoukkueet, joilla olosuhteet kunnossa
|
 |
Vastaus #339 : 23.01.2015 klo 11:44:33 |
|
Joko se Özil kelpaa listalle?
|
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
 |
Vastaus #340 : 23.01.2015 klo 12:09:35 |
|
Vähän kieltämättä kummallinen nosto, jos on Willianin pelejä ja raportteja täältäkin palstalta lukenut.
Voisiko näitä wikipedian perusteella tehtyjä henkilöarvioita vähentää?
|
|
|
|
|
Nando
Poissa
Suosikkijoukkue: Salon Wilpas, LFC
|
 |
Vastaus #341 : 23.01.2015 klo 12:15:13 |
|
Willianin rooli Chelseassa on kaikkea muuta kuin maalinteko. Ihan hyvin tuo on tontillaan mielestäni pelannut. Toki jos pistepörssi on keskikenttämiehellekin se ainoa mittari, niin..
|
|
|
|
|
Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
 |
Vastaus #342 : 23.01.2015 klo 12:26:06 |
|
Willianin rooli Chelseassa on kaikkea muuta kuin maalinteko. Ihan hyvin tuo on tontillaan mielestäni pelannut. Toki jos pistepörssi on keskikenttämiehellekin se ainoa mittari, niin..
Tällä kaudella Willian on kuitenkin pelannut hyökkäävässä roolissa, eikös vain? Tehoja on Valioliigassa syntynyt 1343 minuutissa tasan yhdessä ottelussa 1+1. Viime kaudella tuo sarake näytti 1677 minuuttia ja 4+3. Viime kaudella joukkue teki liigassa keskiarvolta 1,87 maalia per peli ja tällä kaudella tuo lukema on 2,32 maalia per peli. Toki Willian hoitaa puolustusvelvoitteensa hyvin, mutta ei kai kolmenkymmenen miljoonan mieheltä ole hyökkäystehojakaan kielletty ja käsittääkseni hyökkäävien pelaajien kohdalla onnistumista mitataan myös tehoissa vai olenko aivan väärässä? Ainakin hyvin aktiivisesti tuo näyttää siellä hyökkäyspäässäkin häärivän. Toki rooli voi olla kaikkea muuta kuin maalinteko, mutta avaatko vielä vähän sitä mikä tuo rooli on, jos siihen eivät tehot lainkaan kuulu? Willianin omasta suusta tällä kaudella: "One thing I have in my mind is to score more goals - I am desperate. Mr Mourinho has told me this before. He knows, and I know, that I should get more goals.""I'm very happy with my all-round game and my form so far this season, but I'll be a lot happier if I am scoring more goals. That would be good for the team as well."Nämä kommentit ovat jo marraskuulta ja sen jälkeen miehen maali- tai edes syöttösarake ei ole liigassa karttunut lainkaan.
|
|
|
|
|
veijomeri
Poissa
|
 |
Vastaus #343 : 23.01.2015 klo 12:28:41 |
|
Joko se Özil kelpaa listalle?
Siinä tapauksessa voidaan flopeiksi nimetä siirtojen jälkeen loukkaantuneet pelaajat. Siinä mielessä floppi, että ei ole pysynyt kunnossa, kuten aiemmin urallaan. Loisteliaan alun jälkeen myös otteet hieman huonompia.
|
|
|
|
|
|
|
Pläkä
Poissa
Suosikkijoukkue: Alan Shearerin ja Gary Maccan hiukset
|
 |
Vastaus #345 : 23.01.2015 klo 12:43:04 |
|
Willian ei tasaisen erinomaisesta joukkueesta nouse mitenkään erityisesti esille floppina kuten ei minään äärimmäisenä tähtenä. On kuitenkin erittäin kova tekijä pelipaikallaan, enkä tuota nyt mihinkään Flopdado, Flopamela, Flopoue jne Tottenham-hankinnat kategoriaan suostu kampeamaan.
Onko muuten näiden Liljanvalkoisten hankintojen osalta jo "tasonosoitusikkuna" kiinni? Koska voidaan julistaa epäonnistuneiksi hankinnoiksi?
|
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #346 : 23.01.2015 klo 12:49:25 |
|
Laitetaan vanhahko mutta asiaan ihan yhtä lailla pätevä artikkeli viime vuodelta. http://www.fanatix.com/news/chelsea-analysis-why-33m-willian-is-now-a-first-choice-starter-under-mourinho/176124/mutta ei kai kolmenkymmenen miljoonan mieheltä ole hyökkäystehojakaan kielletty ja käsittääkseni hyökkäävien pelaajien kohdalla onnistumista mitataan myös tehoissa vai olenko aivan väärässä Mitataanko hyökkäystehot vain ja ainoastaan näillä X+Y-lukemilla vai voiko hyökkäyksiin osallistua muillakin tavoin? Viime kaudella joukkue teki liigassa keskiarvolta 1,87 maalia per peli ja tällä kaudella tuo lukema on 2,32 maalia per peli Viime kaudella Chelsea hyökkäsi myös eri tavalla. Näillä kärjen alla pelaavilla pikkumiehillä oli huomattavasti enemmän vapauksia koska kärjessä ei ollut ketään kovinkaan osaavaa snaipperia. Tällä kaudella homma on mennyt karrikoidusti siten että AMC:t tekevät taikansa hyökkäyksessä, antavat pallon Cescille joka antaa sen viimeisen syötön Costalle joka maalaa. Viime kaudella homma oli FM-termein "free roaming" noiden kolmen miehen osalta.
|
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
 |
Vastaus #347 : 23.01.2015 klo 12:53:09 |
|
Willianista tuli heti mieleen Luka Modric, joka teki viime kaudella liigassa 1+6 34 ottelussa ja tällä kaudella 1+2 kymmenessä ennen loukkaantumistaan. Silti Lukaa pidetään käsittääkseni hyökkäävänä pelaajana ja kullanarvoisena Real Madridille.
|
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #348 : 23.01.2015 klo 12:56:04 |
|
En myöskään halua mitenkään väheksyä Lilyn asiantuntemusta mutta sangen outoa myös että ihan työkseen näitä anal-yysejä tekevät tahot eivät ole hiiskunetkaan näiden puolentoista vuoden aikana Willianista tavuakaan floppilistauksissaan. Taisipa Redknapp tai joku muu Sky Sportsin löpisijälädi jossain paikassa valita viime kauden päätteeksi kovimpien hankintojenkin joukkoon (tähän mutu-varaus jos joku alkaa kinuamaan linkkiä)
|
|
|
|
|
Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
 |
Vastaus #349 : 23.01.2015 klo 13:08:38 |
|
Mitataanko hyökkäystehot vain ja ainoastaan näillä X+Y-lukemilla vai voiko hyökkäyksiin osallistua muillakin tavoin? Voi toki, onhan monella joukkueella hyviä kärkipelaajiakin, jotka eivät vain tee maaleja, mutta tuo on silti hyökkäävien pelaajien kohdalla varsin käytetty mittari, miltä ei voi täysin välttyä. Viime kaudella Chelsea hyökkäsi myös eri tavalla. Näillä kärjen alla pelaavilla pikkumiehillä oli huomattavasti enemmän vapauksia koska kärjessä ei ollut ketään kovinkaan osaavaa snaipperia. Tällä kaudella homma on mennyt karrikoidusti siten että AMC:t tekevät taikansa hyökkäyksessä, antavat pallon Cescille joka antaa sen viimeisen syötön Costalle joka maalaa. Viime kaudella homma oli FM-termein "free roaming" noiden kolmen miehen osalta.
Silti tuosta AMC kolmikosta Hazardilla on tehot 8+7 ja Oscarilla 6+7, mikä sotii hieman tuota vastaan jos ajatellaan ainoastaan sokeasti taikojen tekemistä, sekä pallon syöttämistä Fabregasille. Tietenkin noilla kahdella on luultavasti jo pelityylillisistä syistä enemmän laukauksia sekä maalintekoyrityksiä, mutta tuskin suhteessa tehojen kanssa sentään noin paljoa enempää. Ehkäpä Willianin suhteen on aiheellista käyttää sitä polttorautaa hellästi vain toisella, tehoista kertovalla kankulla, sillä sen toisen kankun, eli tehojen ulkopuolisista asoista vastaavan puolen tuo hoitaa varsin mallikkaasti, sitä ei käy kiistäminen.
|
|
|
|
|
|
|
|