
Koko nimi:
Arsenal Football ClubPerustettu:
1886Kaupunki:
Lontoo, EnglantiKotikenttä:
Emirates Stadium– Kapasiteetti 60 361Omistaja:
E. Stanley KroenkePuheenjohtaja:
sir Chips KeswickManageri:
Arsène WengerMennyt kausiKannattajien odotukset kauteen 2013-14 lähtiessä eivät olleet taivaissa, sillä kauden alkaessa Arsenal oli onnistunut vahvistamaan joukkuetta kesän aikana ainoastaan ilmaissiirrolla Auxerresta tulleella nuorella Yaya Sanogolla. Paluumuuttaja Mathieu Flamini oli harjoitellut joukkueen kanssa ilman sopimusta, mutta tämäkään ei hankintana kannattajilta hurraa-huutoja aiheuttanut. Kun kausi vielä alkoi todellisella shokilla eli 1-3 kotitappiolla Aston Villalle, alkoi kärsivällisimpienkin fanien mitta olla täynnä ja manageri Wengeriä vaadittiin ulos ehkä kovimmin äänenpainoin koskaan. Kaikki kuitenkin muuttui muutamassa päivässä elokuun lopussa, kun kävi ilmi, että Arsenal oli kaikessa hiljaisuudessa puuhannut todellista megapaukkua eli Real Madridin Mesut Özilin hankintaa peräti yli 40 miljoonan punnan siirtosummalla. Hankinta yli kolminkertaisti Arsenalin siirtoennätyksen ja antoi ensimmäisen selkeän merkin siitä, että Arsenalilla on taloudellisten nälkävuosien jälkeen käytössään vertailukelpoiset taloudelliset muskelit lähes mihin tahansa seuraan verrattuna ja niitä ollaan tilaisuuden tullen myös valmiita käyttämään.
Shokeeraavan Villa-tappion jälkeen Arsenalin peli alkoi myös kulkemaan mukavasti ja joukkue esitti peräti kymmenen ottelun mittaisen voittoputken kaikissa kilpailuissa ja tappion joukkue koki seuraavan kerran vasta lokakuun 22. päivä CL-lohkopelissä Dortmundia vastaan. Vuoden vaihteessa Arsenal olikin Valioliigan kärjessä ja osa kannattajista alkoikin jo uskomaan, että tämä voisi olla SE kausi. Heti vuodenvaihteen jälkeen armoton pelitahti ja avainpelaajien kierrätyksen puute alkoi kuitenkin näkymään ja joukkue menetti lyhyen ajan sisällä kauden komeetan Aaron Ramseyn, Theo Walcottin ja Jack Wilsheren pitkäaikaisiin loukkaantumisiin. Mesut Özilin ja Olivier Giroudin otteissa puolestaan alkoi näkymään raskas ylipeluutus ja väsymys ja lopulta Özilkin loukkaantui kesken pitkän otteluputken, joka sisälsi lähes yksinomaan kärkiotteluita Valioliigassa sekä Champions Leaguen pudotuspeliottelut Bayern Munchenia vastaan. Tästä putkesta tulikin Arsenalin kauden kannalta kohtalokas, sillä pistesaldo valioliigassa jäi erittäin laihaksi sisältäen muutaman todella ruman tappion ja lähtö tuli myös Champions Leaguesta yhteistuloksella 3-1. Jossain vaiheessa alkoi jo näyttämään siltä, että suurimman osan kaudesta Valioliigaa johtanut Arsenal tippuu jopa ulos neljän parhaan joukosta ja CL-paikoilta, mutta loppumetreillä lähes koko kauden erittäin hyvällä tasolla esiintynyt Everton hyytyi hieman ja jäi lopulta peräti 7 pisteen päähän neljänneksi sijoittuneesta Arsenalista.
FA Cupissa kuitenkin peli kulki koko ajan ja matkalla finaaliin Arsenal kaatoi mm. Tottenhamin, Liverpoolin, Evertonin ja semifinaalissa viime kauden mestarin Wiganin tiukan rankkaritaiston jälkeen. Finaalissa kaiken piti olla katettu Arsenalille kahdeksan kautta kestäneen pokaalittoman jakson päättämiseen, mutta vasta viimeisillä kierroksilla sarjapaikkansa varmistanut Hull oli eri mieltä mennen ottelussa jo 2-0 johtoon kahdeksassa minuutissa ja vain Kieran Gibbsin pelastus maaliviivalta esti 3-0-maalin hetkeä myöhemmin. Arsenal kuitenkin toipui ja Santi Cazorla toi joukkueen maalin päähän 17. minuutilla ja lopulta 71. minuutilla Laurent Koscielny onnistui työntämään lähietäisyydelta tasoituksen. Riemu repesi lopulta jatkoajalla 109. minuutilla, kun koko kauden paras pelaaja Ramsey sai ansaitsemansa palkinnon ja pääsi sijoittamaan 3-2 voittomaalin Arsenalille. Kausi päättyi siis riemuun ja juhlintaan Islingtonin kaduilla n. 250 000 ihmisen juhlistaessa pokaalittoman aikakauden päättymistä.
Kesä, pelaajasiirrot + huhutKesän myötä joukkueesta on poistunut jälleen useita pelaajia, joista tärkeimpänä luonnollisesti monivuotisen luottopuolustaja Bacary Sagnan poistuminen sopimuksen päättymisen myötä. Samasta syystä joukkueesta lähti myös varamaalivahti Lukasz Fabianski sekä joitakin muita pelaajia, kuten esimerkiksi lähinnä kentän ulkopuolisten asioiden takia esillä ollut Nicklas "Maailman Paras" Bendtner. Kim Källströmin ja Emiliano Vivianon lainat päättyivät ja miehet palasivat omiin seuroihinsa. Kohtalo on avoinna lähinnä Ryo Miyaichin, Francis Coquelinin ja Thomas Vermaelenin kohdalla, joista kahta ensimmäistä voi pitää varsin todennäköisenä poistujana joukkueesta ja ManUn kiikarissa olleen Vermaeleninkin tilanne on vähintään epävarma Wengerin myönnettyä, ettei hän tiedä, jatkaako mies joukkueessa. Myös Carl Jenkinsonin lainakomennuksesta on puhuttu, mutta "Kallen" laina on mahdollinen ainoastaan, mikäli joukkueeseen hankitaan toinen oikea puolustaja Debuchyn varamieheksi.
Tulopuolella Arsenalin kesä on ollut poikkeuksellisen aktiivinen etenkin ottaen huomioon, että kyseessä on arvokisavuosi, jolloin Wenger on perinteisesti toiminut siirtomarkkinoilla vasta selkeästi kisojen päätyttyä. Nyt Arsenal on jo vahvistanut kaksi kovan luokan hankintaa, Alexis Sanchezin Barcelonasta ja Mathieu Debuchyn Newcastlesta ja puheet viittaavat siihen suuntaan, että kolmaskin kovempi hankinta saatetaan tehdä keskikentän pohjalle. Käytännössä sataprosenttisen varmasti hankintalistalla on myös maalivahti, joka saattaa selkeän kakkosveskan sijaan olla myös varteenotettava haastaja Szczesnylle. Muita mahdollisia hankintoja voisivat olla selkeä hyökkääjä ja toppari tai topparin paikalla pelaamaan kykenevä pelaaja, mutta toteutuessaan nämä lienevät lähinnä varamiehiä avauskokoonpanon valinnoille. Lisäksi lainoilta on palannut liuta pelaajia, joista Olympiakosista riveihin palannut ja MM-kisoissa edukseen esiintynyt Joel Campbell lienee lähimpänä saada mahdollisuuden ykkösjoukkueessa tulevalla kaudella.
Huhupuolella kesä on ollut tyypillisen aktiivinen ja jälleen kerran kymmenet, ellei sadat pelaajat on yhdistetty Arsenaliin. Vakavammin otettavista huhuista keskikentän pohjapelaajan rooliin ovat esiintyneet ainakin Sami Khedira, Lars Bender, Morgan Schneiderlin ja aivan viimeisimpänä William Carvalho, joista jokainen olisi selkeä avauskokoonpanon hankinta korvaamaan Mikel Artetaa. Maalivahtihankinnaksi ovat olleet esillä ainakin David Ospina, David Marshall ja John Ruddy, joista Ospinaa on viimeisimpien tietojen mukaan pidettävä todennäköisimpänä vaihtoehtona. Muista vakavammin otettavista huhuista voi mainita Atleticon Javier Manquillon ja Catanian Gino Peruzzin nimet, joita ilmeisesti harkitaan oikean puolustajan paikalle "nuoreksi vaihtoehdoksi" Debuchyn taakse. Saapuessaan kumpi tahansa nuorukaisista sysäisi Carl Jenkinsonin lähes varmasti lainakomennukselle.
Toistaiseksi huhupuheen tasolle ovat jääneet kiinnostukset mm. Mario Balotelliin ja Loic Remyyn, joista jälkimmäinen on ilmeisesti matkalla Liverpooliin Arsenal-neuvottelujen kaaduttua palkkapyyntöön. On hivenen epäselvää, onko Wenger vielä Sanchezin hankinnan jälkeen ylipäätään aktiivisesti hyökkääjän perässä, mutta mahdottomana hankintaa ei voi pitää. Muiden paikkojen kuvittelisi kuitenkin olevan tällä hetkellä etusijalla.
Pelaajisto ja lyhyet arviot osa-alueistaMaalivahdit1 Wojciech SzczesnyMaalivahtiosaston tilanne on tätä kirjoitettaessa edelleen melkolailla avoinna lukuunottamatta Szczesnyä, joka jatkanee tukevasti ykkösmaalivahtina kauteen. Huhupuolella joukkueeseen on tuotu niin Nicen David Ospinaa kuin englantilaisiakin vaihtoehtoja, mutta varmuutta näille huhuille ei ole saatu. Varmaa on, että ainakin yksi maalivahti joukkueeseen hankitaan, reservien maalivahti Martinez saattaa ottaa kolmosveskarin roolin.
Laitapuolustajat2 Mathieu Debuchy
3 Kieran Gibbs
18 Nacho Monreal
25 Carl Jenkinson
Laitapuolustajaosastolla ainoa merkittävä muutos tähän asti on sopimuksen päättymisen myötä Man Cityyn siirtyneen Bacary Sagnan vaihtuminen maajoukkuekollega Mathieu Debuchyyn. Maajoukkueessa Debuchy on ollut Sagnan edellä oikean puolustajan paikalle, eivätkä tilastotkaan osoita niin merkittävää eroa miesten suoritustasossa, että tilanteen voisi kovin merkittävästi uskoa tuolta osalta ainakaan heikompaan suuntaan menevän. Kokonaisuudessaan laitapuolustajaosaston voisi sanoa olevan suurinpiirtein edelliskauden tasolla, mutta tilanne saattaa vielä elää, sillä Arsenalin on huhuttu olevan kiinnostunut Atletico Madridin nuoresta oikeasta puolustajasta Javier Manquillosta, joka tullessaan oletettavasti sysäisi Carl Jenkinsonin lainapestille. Laina toki voisi muutenkin olla Kallelle hyvä ratkaisu, koska säännöllinen peliaika olisi tarpeen, mutta pelkästään Debuchyn varaan ei oikean pakin tonttia voi jättää.
Topparit4 Per Mertesacker
5 Thomas Vermaelen
6 Laurent Koscielny
(Johan Djourou)Toppariosastolla mennään toistaiseksi viimekautisella kolmikolla. Djourou kummittelee edelleen jostain syystä joukkueen virallisilla listoilla siitä huolimatta, että useat lähteet ovat kertoneet siirron Saksaan olleen pysyvä, mutta Arsenalissa Djourouta tuskin ensi kaudella nähdään. Ykköstopparikaksikko ei ainakaan viime kauden esitysten perusteella kalpene merkittävästi juuri kenellekään, eikä Vermaeleninkaan taso kolmostoppariksi ole heikoimmasta päästä, mutta kokonaisuutena osastoa vaivaa selkeästi kapeus. Tilanne on entisestään heikentynyt viime kaudesta, koska aiemmin nelostoppariksi pystyi laskemaan Sagnan, Debuchy puolestaan ei topparin paikalla ilmeisesti edes tuurannut. Siksi ei olisikaan yllätys, mikäli Wenger vielä siirtoikkunan aikana toisi joukkueeseen topparin paikalla pelaamaan kykenevän pelaajan.
Keskikenttä7 Tomas Rosicky
8 Mikel Arteta
10 Jack Wilshere
11 Mesut Ozil
16 Aaron Ramsey
19 Santi Cazorla
20 Mathieu Flamini
24 Abou Diaby
34 Francis Coquelin
35 Gedion Zelalem
Keskikentällä Arsenalilla riittää sekä terävintä kärkeä että laajuutta etenkin hyökkäyssuuntaan pelatessa. Aaron Ramsey - Mesut Özil hyökkävämmissä rooleissa lienee sarjan kovimpia kaksikkoja, eikä taso toivottomasti tipahda, vaikka tilalle vaihdettaisiin "kakkosvaihtoehdot" Jack Wilshere ja Santi Cazorla. "Vitosvaihtoehto" Rosickykin on vielä pelaaja, jonka voi huoletta heittää kentälle ja avaukseenkin ilman sen suurempaa pelkoa. Tämän osa-alueen ja kenties koko Arsenalin kokoonpanon suurin ongelmakohta on kuitenkin toistaiseksi keskikentän puolustavan pelaajan rooli, johon ei tällä hetkellä ole mitat täyttävää pelaajaa. Ikääntyvä Mikel Arteta ei ole koskaan ollut selkeä puolustava ja varmistava pelaaja ja tämä valitettavasti näkyy turhan usein varsinkin kovempia vastustajia vastaan. Mathieu Flamini puolestaan on pätevä varamies, mutta ei kokonaisuutena jatkuvan avauspaikan tasolla ja Francis Coquelin ei välttämättä joukkueessa jatka. Selkeä avaustason keskikentän puolustavan roolin pelaaja tulisikin olla ehdottomasti hankintalistan kärjessä heti toisen maalivahdin hankinnan jälkeen, mikäli isoimmista palkinnoista halutaan tosissaan pyrkiä haastamaan. Abou Diaby on tietenkin jokerikortti, joka pysyvän ihmeparantumisen tehdessään tekee kaikista hankinnoista tarpeettomia, mutta se riski on vain otettava.
Laitapelaajat / Hyökkäys
9 Lukas Podolski
12 Olivier Giroud
14 Theo Walcott
15 Alex Oxlade-Chamberlain
17 Alexis Sanchez
22 Yaya Sanogo
27 Serge Gnabry
31 Ryo Miyaichi
Joel Campbell
Hyökkäysosaston kokonaiskuva parani merkittävästi, kun Arsenal hankki kesän ensimmäisenä hankintana Alexis Sanchezin Barcelonasta. Monipuolinen Sanchez voi pelata mitä tahansa paikkaa hyökkäyslinjassa, mutta tullee Wengerin sanojen mukaan aloittamaan ensimmäisissä peleissään hyökkäyksen oikealla laidalla Theo Walcottin kuntoutumista odotellessa. Jatkossa Sanchezia nähtäneen myös vasemmalla Walcottin tullessa oikealle ja Oliver Giroudin pelatessa keskellä. Keskikenttäpelaajaksi "virallisessa kirjanpidossa" merkitty Santi Cazorla lienee edelleen vahvoilla vasemmalle laidalle silloin, kun Sanchez ei siellä pelaa ja Lukas Podolskin rooliksi saattaa edelleen jäädä varamiehen rooli. Sama kohtalo on luultavasti kaikkien pelaajien kunnossa ollessa myös Alex Oxlade-Chamberlainilla. Näillä näkymin Olivier Giroud jatkaa ykkösvalintana yksinäisen piikin paikalle, mutta Sanchez, Podolski ja Yaya Sanogo tarjoavat vaihtoehtoja tarpeen vaatiessa ja mahdollista toki on myös uuden hyökkääjän hankkiminen, mutta se ei liene tällä hetkellä hankinnoista tärkeimmällä prioriteetilla.
Tuleva kausi ja tavoitteetJoukkueen rakennus on kesän osalta tätä kirjoitettaessa vielä jossain määrin kesken ja siksi myös tulevan kauden arviointi on vielä tässä vaiheessa osittain hankalaa. Maalivahtihankinta tehdään varmasti, keskikentän pohjapelaajan hankintaakin voidaan pitää todennäköisenä ja mahdollisesti muutoksia voi tulla niin toppariosastolle kuin hyökkäyspäähänkin. Näiden hankintojen onnistumisella on merkittävä rooli siinä, miltä tuleva kausi tulee näyttämään ja millaista menestystä siltä voidaan realistisesti odottaa, mutta pelkästään Alexis Sanchezin hankinnan voi jo sanoa selkeästi vahvistaneen joukkuetta viime kaudesta ja oletettavaa on, että myös loppukesän siirtokuviot tulevat tätä trendiä jatkamaan. Avainpelaajien menetyksiä ei ole näköpiirissä ja siirtohuhut viittaavat joukkueen nykyisten ongelmakohtien vahvistamiseen, joten olettaa sopii, että Arsenal lähtee kauteen viime vuotta vahvempana ryhmänä.
Viime kauden cup-menestyksen ja pitkän pokaalittoman kauden päättymisen jälkeen ei entisestään vahvistuneen ryhmän tavoitteena tulevalle kaudelle voikaan oikein olla mikään muu, kuin lähteä parantamaan viime kaudesta ja tavoitella pokaalia joko Valioliigasta tai Mestarien liigasta. Suosikkina Arsenal ei tule näihin kilpailuihin missään nimessä lähtemään mahdollisista tulevista hankinnoista riippumatta, siinä määrin muutkin joukkueet ovat kesän aikana vahvistuneet, mutta onnistuneilla loppukesän hankinnoilla ja välttäessään kauden aikana isot loukkaantumissumat Arsenalin tulisi kyetä kaikki joukkueet varsinkin Valioliigassa haastamaan. Muiden kisojen menestyksestä riippuen kautta voi kenties pitää onnistuneena, vaikkei voittoa näistä kahdesta isoimmasta kisasta tulisikaan, mutta pokaalittoman jakson paineista päästyä on joukkueen ilman muuta asetettava tavoitteet kohti näitä isoimpia pokaaleja. Myös manageri Wenger haluaa varmasti saavuttaa luultavasti viimeisen kolmen vuoden Arsenal-sopimuksensa aikana Valioliigan ja / tai Mestarien liigan pokaalin ja toiminta siirtomarkkinoilla on viime aikoina myös antanut merkkejä siitä, että tavoitteen eteen tehdään töitä tosissaan.
Harjoituspelit ja Community Shield19 July 2014 15:00 BST Boreham Wood 0–2 Arsenal (Meadow Park)
26 July 2014 22:00 BST New York Red Bulls v Arsenal (Red Bull Arena)
2 August 2014 16:20 BST Emirates Cup: Arsenal v Benfica (Emirates Stadium)
3 August 2014 16:20 BST Emirates Cup: Arsenal v Monaco (Emirates Stadium)
10 August 2014 15:00 BST FA Community Shield: Arsenal v Manchester City (Wembley)
Future Forever Victorious.