Euro 2016 Ranska - yleistopic

[Jalkapallokääpiö]

80-luvullahan nuo pitkät sivurajat olivat Suomen maajoukkueen jokseenkin ainoa taktiikka. Muistan vieläkin kauhunsekaisin tuntein selostajan äänen menneisyydestä: "Ja rajalle astelee Aki Lahtinen - pitkien heittojen mies."

[Soolo2]

Foorumin jonnet ei näköään muista Rory Delapia.

Eikä Aki Lahtista Suomen matkalla melkein Meksikon kisoihin.

[Tapani]

Mikael Kajander

Oikea etunimi on Jan. Löytyy Youtubesta Jan Kajanderin nimellä miehen haastattelu ja volttiheitto.

[WerderBremen]

Eikös Suomessa joku heittänyt puolivoltilla sivurajat helvetin pitkälle, oisko ollut joku Kontun pelaaja? 80 tai 90-luvulla? HIFK:n Korhonen ja varsinkin PK-35:n Ristola linkoaa tällä hetkellä nätisti. Jostain syystä noita ei hirveästi harrasteta, pelätäänkö vastaiskuja.

Tällä hetkellä puolivoltteja saa ihastella TKT:n peleissä. Marko Kivipelto suorittaa heiton ihan kivasti.

Ehkä joukkueista ei vaan löydy tarpeeksi hyviä heittäjiä? Itse ainakin käyttäisin hyväksi pitkiä heittoja, vittumaisia puolustukselle ja molarille. Varsinkin puolivolttiheitot.

[bunga bunga]

Bale viskeli keväällä Real Madridin paidassa useaan otteeseen pitkiä rajaheittoja. Barcelonaa vastaan tuo näkyi kaikista selvimmin.

[Ben]

Foorumisteissa lienee niitäkin, jotka haluavat katsoa joka sekunnin joka pelistä, joten sitten joko yritetään pitää yllä jännitystä (lienee helvetin vaikeaa) tai katsotaan muuten vaan toinen peli jälkikäteen esim. Areenasta.

Vanha viesti, mutta palaan tähän nyt, kun olen vihdoinkin aikataulussa pelien katsomisen osalta.  

Eli ei ollut mitään ongelmaa katsoa joka sekuntia molemmista saman aikaisista peleistä boksilta pitäen yllä jännitystä, koska YLE näihin kisoihin lisäsi mahdollisuuden katsoa pelejä ilman selostusta. (toki halutessaan olisi voinut jälkimmäisenä katsomansa katsoa selostuksenkin kanssa, mutta itse preferoin muutenkin katsomista ilman jaarittelijaa) Lisäksi nykyformaatilla jossa parhaat kolmoset pääsevät jatkoon oli joka porukalla jatkoon pääsy viimeisellä kierroksella täysin omissa käsissä, joten yleisön tai pelaajien reaktioita liittyen saman aikaiseen toiseen peliin ei ollut lainkaan. (tähän liittyen, jos nykyisellä parhaiden kolmosten formaatilla jatketaan, niin viimeisen kierroksen saman aikaiset pelit ovat ylipäätään hätävarjelun liioittelua ja niistä voisi tv-katsojien iloksi luopua) Itse hassuttelin useimmissa lohkoissa katsoen saman aikaiset pelit puoliaika kerrallaan.

[Ben]

Jos ei Oranje ole huudossa näissä kisoissa, niin eipä muuten ole keltainenkaan tämän kesän muotiväri. Ensimmäiset karsiutuneet maat Ukraina ja Romania, ja Ruotsi varmaan muuten toistaiseksi kisojen paskin nippu. Copan puolelta tulee komppia, kun Brasilia jäi alkulohkoon. Kolumbia sentään säännön vahvistava poikkeus (ja taisihan Ecuadorkin jatkoon pyristellä).

Tartutaan nyt tähänkin hassutteluun sikäli, että Kolumbiahan pelasi Copan jostain syystä kokovalkoisessa peliasussa ja kakkospaitakin taisi olla sininen.

[asdas]

Luulen, että tulevaisuudessa tulee olemaan isompi rooli pitkillä rajaheitoilla. Gunnarssonista otetaan mallia.

Gunnarssonista mallia, kun se on yksi 5-6 pitkiä heittoja heittäneistä? Ymmärrän että Islannin ympärillä on hauska onanoida, mutta kyllä joku Srnakin hetti pidemmälle kuin "käsipallomestari", muilla jengeillä on vain muitakin variaatioita, mutta onhan pitkät heitot olleet jonkinlainen trendi tässä turnauksessa.

Seuraavaksi Islannin fanit varmaan laulaa Nappulakengät biisiä ja sekin on "Viikinkilaulu"

[Holmgård]

Juu, tuo Gunnarssonin heitoista hekumoiminen on naurattanut. Miehen heitot kun eivät ole pitkiä tai kovia. Suomen aladivareista löytyy joka toisesta jengistä kovempi heittäjä. Sitä vastoin Islanti pelaa jatkotilanteen paremmin kuin muut. Kaksi kaukana toisistaan olevaa kohdetta, joten ennakointi vaikeaa. Sitten kolme jatkopalloon menijää, jotka tekevät liikkeet hyvin. Ei odotella takatolpalla että josko se tippuisi tähän holleille.

Vielä typerämpää oli kisastudion, lehtien ja futisihmisten taivastelut Englanti- pelin maalista. " Nehän teki jo Itävaltaa vastaan tommosen, eihän ne taas voi, miten Hodgson ei sitä ja tätä".

Kurikassakaan ei tullut yllätyksenä että rajaheitosta, ihan kuten muistakin lähtötilanteista, voi tehdä maalin monta kertaa. Tilanteet hoidetaan kentällä ja riippuen siitä miten pelaajat toimivat syntyy maali tai jotain muuta.

[Jema Pelle]

Hienot kisat meneillään, kaikki loput jengit nimenomaan joukkueita (Ranska ja Portugali ehkä vähän kysymysmerkkejä tämän suhteen). En haluaisi kenenkään putoavan No, otteluparin parempi voittakoon. Aina loppuun asti

[Leevieira]

Ihanasti mieltä lämmittävi ku iki-inhokki italia on ulkona. Jalkapallojumala on sittenki olemassa.

[Wanha futaaja]

Olen joskus miettinyt miksi niin monilla on joku, tai joitakin, inhokkeja. Jonkun jalkapallomaan inhoaminen tuntuu vain niin vieraalta ajatukselta. Kaikkein korneinta on, jos jotain loistavaa pelaajaakaan ei voi fanittaa, jos hän pelaa väärässä joukkueessa. Oli sitten kyse maajoukkueesta tai seurajoukkueesta.

Ennen vanhaan oli kaikilla suosikkibändejä. Silloin vielä, kun tehtiin muutakin kuin räpättiin, reivattiin tai teknoiltiin. Oli sellainen suosittu muusiikkityyli, jota sanottiin rock-musiikiksi. Joku saattaa olla siitä kuullut?

En silloinkaan ymmärtänyt miksi ei voisi diggailla kaikkia hyviä bändejä, vaikka jotkut niistä kokonaisuudessaan rakkaimpia olivatkin. Sama pätee minusta futikseenkin soveltaen. Nyt, kun saamme nauttia Euroopan parhaiden futaajien esityksistä, miksi emme vain nauttisi?

Tietysti ymmärrän tunteiden kuuluvan futikseen. Silti myös vastustajan kunnioittaminen on paitsi osa pelin etiikkaa, myös sivistyneen ihmisen tapa toimia. Itse tunsin surua eilen katsoessani ottelun niukasti hävinneiden Italian pelaajien ilmeitä. Buffonin kyynelet olivat tiukka tilanne todistaa minullekin. Miten ikinä voisin toivoa mitään muuta kuin hyvää noin hienolle miehelle.

Tietysti oman suosikin voitosta voi, saa ja pitääkin ottaa kaikki ilo irti. Mutta se ei tarkoita vastustajan pilkkaamista, joka on minusta alhaista vellihousujen hommaa.

Futis on parhaimmillaan taidetta. Kulttuuria. Se taito ja luovuus mitä pääsee todistamaan, on kaikkia aisteja hivelevää. Mutta on se edelleen myös urheilua. Tulee mieleen englantilainen käsite ja idiomi: "Be a good sport!" Siitä on myös kyse. Tai ainakin pitäisi olla.

[mehukas]

Olen joskus miettinyt miksi niin monilla on joku, tai joitakin, inhokkeja. Jonkun jalkapallomaan inhoaminen tuntuu vain niin vieraalta ajatukselta. Kaikkein korneinta on, jos jotain loistavaa pelaajaakaan ei voi fanittaa, jos hän pelaa väärässä joukkueessa. Oli sitten kyse maajoukkueesta tai seurajoukkueesta.

Ennen vanhaan oli kaikilla suosikkibändejä. Silloin vielä, kun tehtiin muutakin kuin räpättiin, reivattiin tai teknoiltiin. Oli sellainen suosittu muusiikkityyli, jota sanottiin rock-musiikiksi. Joku saattaa olla siitä kuullut?

En silloinkaan ymmärtänyt miksi ei voisi diggailla kaikkia hyviä bändejä, vaikka jotkut niistä kokonaisuudessaan rakkaimpia olivatkin. Sama pätee minusta futikseenkin soveltaen. Nyt, kun saamme nauttia Euroopan parhaiden futaajien esityksistä, miksi emme vain nauttisi?

Tietysti ymmärrän tunteiden kuuluvan futikseen. Silti myös vastustajan kunnioittaminen on paitsi osa pelin etiikkaa, myös sivistyneen ihmisen tapa toimia. Itse tunsin surua eilen katsoessani ottelun niukasti hävinneiden Italian pelaajien ilmeitä. Buffonin kyynelet olivat tiukka tilanne todistaa minullekin. Miten ikinä voisin toivoa mitään muuta kuin hyvää noin hienolle miehelle.

Tietysti oman suosikin voitosta voi, saa ja pitääkin ottaa kaikki ilo irti. Mutta se ei tarkoita vastustajan pilkkaamista, joka on minusta alhaista vellihousujen hommaa.

Futis on parhaimmillaan taidetta. Kulttuuria. Se taito ja luovuus mitä pääsee todistamaan, on kaikkia aisteja hivelevää. Mutta on se edelleen myös urheilua. Tulee mieleen englantilainen käsite ja idiomi: "Be a good sport!" Siitä on myös kyse. Tai ainakin pitäisi olla.

Tätä on pakko kompata kun liippaa hyvin läheltä omia ajatuksia. Samaa on tullut pohdiskeltua useammankin kerran kun olen lukenut ottelu- ja kausitopikkeja.

[törömömmö]

Minusta on luonnollisempaa sympata tai antisympata maajoukkueita kuin seuroja. Maita kohtaan on luonnollisempaa kokea tuollaisia tunteita, sillä valtioilla ja kansoilla on muita ominaisuuksia ja stereotypioita, joihin samaistua tai inhota.

Kansallisvaltiot ovat luonnollisempia ja persoonallisempia yksiköitä kuin yhditykset tai yhdistysten nimiä kantavat yritykset.

[asdas]

Minusta on luonnollisempaa sympata tai antisympata maajoukkueita kuin seuroja. Maita kohtaan on luonnollisempaa kokea tuollaisia tunteita, sillä valtioilla ja kansoilla on muita ominaisuuksia ja stereotypioita, joihin samaistua tai inhota.

Kansallisvaltiot ovat luonnollisempia ja persoonallisempia yksiköitä kuin yhditykset tai yhdistysten nimiä kantavat yritykset.

Yhdistykset perinteisesti edustivat aatteita, yhteisöitä tai vähintään kaupunkeja. Luulisi, että työläisten oli luonnollista vihata esim. Jotain suojeluskuntaa pyörittävää  porvariseuraa. Tai kilpailevien satamien työläiset kilpailivat myös urheilun saralla.

Kyllä ne stereotypiat vaikuttavat maajoukkueisin, mutta ainakin itselle inhokit muodostuvat kentällä, kuten Portugali ja nyky-Brasilia. Toisaalta interaktio muiden fanien kanssa saa aikaan inhoa myös joukkuetta kohtaan esim. Manutd, Englanti, Venäjä, USA, Hifk jne.

[quiquilija]

Eikös yleensä myös jonkin tietyn joukkueen historia oman suosikkijoukkueen kanssa vaikuta sympatioihin tai antisympatioihin? Esimerkiksi, "sattuneesta syystä", mm. Pohjois-Irlannin, Romanian ja Unkarin putoamiset sekä tappiot eivät harmita pätkän vertaa.

[laitinho]

Eikös yleensä myös jonkin tietyn joukkueen historia oman suosikkijoukkueen kanssa vaikuta sympatioihin tai antisympatioihin? Esimerkiksi, "sattuneesta syystä", mm. Pohjois-Irlannin, Romanian ja Unkarin putoamiset sekä tappiot eivät harmita pätkän vertaa.

Ei minulla ainakaan koskaan. Saksa on ollut isoista suosikkini, mutta vaikka Italia on pistänyt arvokisoissa aina niitä päihin tärkeissä peleissä, pidän Italiasta suunnattomasti. Ja Pohjois-Irlantia symppasin toki näissä kisoissa.

[Heiska]

Eikös yleensä myös jonkin tietyn joukkueen historia oman suosikkijoukkueen kanssa vaikuta sympatioihin tai antisympatioihin? Esimerkiksi, "sattuneesta syystä", mm. Pohjois-Irlannin, Romanian ja Unkarin putoamiset sekä tappiot eivät harmita pätkän vertaa.

No jaa. Suomen paskuus karsinnoissa oli Suomen oma vika. Unkaria ja Nirkkuja pystyi helposti symppaamaan isompia vastaan.

Lopulta kaikki joskus Suomea vastaan pelanneet ovat inhokkilistalla?

[soikkeli]

Olen joskus miettinyt miksi niin monilla on joku, tai joitakin, inhokkeja. Jonkun jalkapallomaan inhoaminen tuntuu vain niin vieraalta ajatukselta. Kaikkein korneinta on, jos jotain loistavaa pelaajaakaan ei voi fanittaa, jos hän pelaa väärässä joukkueessa. Oli sitten kyse maajoukkueesta tai seurajoukkueesta.

Ennen vanhaan oli kaikilla suosikkibändejä. Silloin vielä, kun tehtiin muutakin kuin räpättiin, reivattiin tai teknoiltiin. Oli sellainen suosittu muusiikkityyli, jota sanottiin rock-musiikiksi. Joku saattaa olla siitä kuullut?

En silloinkaan ymmärtänyt miksi ei voisi diggailla kaikkia hyviä bändejä, vaikka jotkut niistä kokonaisuudessaan rakkaimpia olivatkin. Sama pätee minusta futikseenkin soveltaen. Nyt, kun saamme nauttia Euroopan parhaiden futaajien esityksistä, miksi emme vain nauttisi?

Tietysti ymmärrän tunteiden kuuluvan futikseen. Silti myös vastustajan kunnioittaminen on paitsi osa pelin etiikkaa, myös sivistyneen ihmisen tapa toimia. Itse tunsin surua eilen katsoessani ottelun niukasti hävinneiden Italian pelaajien ilmeitä. Buffonin kyynelet olivat tiukka tilanne todistaa minullekin. Miten ikinä voisin toivoa mitään muuta kuin hyvää noin hienolle miehelle.

Tietysti oman suosikin voitosta voi, saa ja pitääkin ottaa kaikki ilo irti. Mutta se ei tarkoita vastustajan pilkkaamista, joka on minusta alhaista vellihousujen hommaa.

Futis on parhaimmillaan taidetta. Kulttuuria. Se taito ja luovuus mitä pääsee todistamaan, on kaikkia aisteja hivelevää. Mutta on se edelleen myös urheilua. Tulee mieleen englantilainen käsite ja idiomi: "Be a good sport!" Siitä on myös kyse. Tai ainakin pitäisi olla.

Hieno kirjoitus. Oikeastaan kaikesta samaa mieltä.

[13ergkamp]

Litti hehkuttaa jälleen joukkuemäärää. Onko hän oikeasti tuota mieltä vai "sen lauluja laulat kenen katkarapuvoileipiä syöt"?

[Hodari]

Ranska kävelee varamiehisen Saksan yli välierässä. Eihän noilla ole mitään saumaa, jos Müllerin lisäksi tasoitusta annetaan vielä Götzenkin muodossa ja keskelle laitetaan Weigl. Mitään toki nuorukaiselta pois ottamatta, hyvä pelaaja, mutta saattaa olla hieman liian kova paikka edessä. Payet syö pojan iltapalaksi. Toiselta puolelta tietysti toivotaan Walesin voittoa, eikä se nyt vaikuta ollenkaan mahdottomalta. Portugali lähtee toki suosikkina.

[Jopi]

Kohta varmaan alkaa kitinä siitä, että Fra-Ger on moraalinen finaali ja Portugalilta väärä voittotahti kun nihkeästi pudottavat Balen. Finaalissa sitten pelataan 90 ja vähän päälle ja Saksa voittaa. Ronaldo ei itke, ei ihan vittuillakseenkaan.

[Jema Pelle]

Ranska kävelee varamiehisen Saksan yli välierässä.

Ranskalla on suuri ongelma tai siis Deschampsilla, Evra pelaa matsista toiseen päin helvettiä. Saksa tulee tuohon iskemään.

[Norppa]

Onko rankkarikisan vuoro ja puoli kauankin arvottu erikseen?

[Tapani]

Onko rankkarikisan vuoro ja puoli kauankin arvottu erikseen?

Ei taida olla kovin montaa vuotta vanha tapa. Joku viisaampi tietää mua paremmin. Aikaisemminhan tuomari päätti kumpaan päätyyn lauotaan.