Giggs82
Poissa
|
 |
Vastaus #2050 : 14.09.2023 klo 17:04:20 |
|
Tosiaan inflaation takia eihän tuosta voi muuta päätellä kuin, että nykymanagereista Guardiola on ollut pisimpään aivan huipulla. Ei voi edes päätellä, että olisi jotenkin huoletonta rahankäyttöä, kun ei kerrota kuinka paljon on tullut myynneistä tai paljonko on ollut muita tuloja. Turha tilasto.
Nettokulutukseen vaikuttaa taas paljon myös se onko seuraa nostamassa ylös vai pitämässä siellä. Tyhjistä kun namusedän kukkarolla lähtee rakentamaan niin siinä palaa älyttömästi rahaa ensimmäisen 4-5 vuoden aikana. Ostat kalliita pelaajia ja myyt halpoja. Toisaalta sitten kun seura on valmiiksi huipulla niin nettomyyntiä saa alaspäin sillä, että joukkueessa on jo omasta takaa arvokasta myytävääkin. Näinhän on esimerkiksi Guardiolan kohdalla. Saapui seuraan silloin kun pohjat oli jo tehty. Nettokulutusta on hyvä pitää "maltillisena" kun voi myydä Laporten, Mahrezin, Jesusin, Zinchenkon, Sterlingin, Sanen, Torresin ja Danilon kaltaisia pelaajia. Tämä ei noin yleisesti ole kannanotto Guardiolan rahankäyttöä koskien. Noin yleisesti vaan pointtina, valmentajat ovat eri tilanteessa seuroissaan eikä nettokulutusta voi suoraan verrata keskenään. Joku Bayernin ja Cityn päivittäminen nyt vaan on lähinnä vuosittaista hienosäätöä ja arvokasta myytävääkin riittää. Eri asia lähteä nostamaan jotain Newcastlea huipulle kun ulostettava porukka ei omaa myyntiarvoa. Valmentajien nettokulutusta vertaillessa pitää siis myös huomioida se missä tilanteessa heidän seuransa ovat kulloinkin olleet. Sanoisin, että joku Mourinho on joutunut huomattavasti Guardiolaa suuremman urakan eteen.
|
|
|
|
Däkkä
Poissa
Suosikkijoukkue: doerismo
|
 |
Vastaus #2051 : 14.09.2023 klo 18:58:51 |
|
Toki jos i) joukkueen urheilulliset tulokset paranevat siinä vaiheessa kun nettokulutus on jo tuon aggressiivisen kasvun jälkeen asettunut aloilleen ja ii) nettokulutus on nollassa (tai "nollassa" normalisoituna kilpailijoiden kulutukseen), mutta pelillisesti joukkue vain kasvattaa etumatkaa kilpailijoihin, niin voitaneen ajatella, että urheilullisen puolen johdossa tehdään jotain oikein riippumatta siitä millaisia summia siirroista kertyy. Tai sitten luvuissa on jotain pielessä...
Enkä tosiaan tiedä onko Guardiolan Cityn tapauksessa näin, mutta vähän uumoilen niin, jos tällaisia evvk-rajapyykkitilastoja käytetään lyömäaseina.
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
 |
Vastaus #2052 : 14.09.2023 klo 22:37:16 |
|
urheilullisen puolen johdossa tehdään jotain oikein riippumatta siitä millaisia summia siirroista kertyy. Tai sitten luvuissa on jotain pielessä...
Siellä on tehty urheilujohdossa todella paljon asioita oikein. Kyllä sitä monessa paikkaa tuollaisia rahoja on hassattu ihan turhaankin. Mutta tämä ei ole syy unohtaa sitä että se millä nettokulutusta saadaan pidettyä maltillisena on saavutettu satsauksilla jotka on tehty aggressiivisen talousdopingin siivittämänä.
|
|
|
|
Jarzan
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, KuPS, BVB
|
 |
Vastaus #2053 : 14.09.2023 klo 23:01:09 |
|
Siellä on tehty urheilujohdossa todella paljon asioita oikein. Kyllä sitä monessa paikkaa tuollaisia rahoja on hassattu ihan turhaankin. Mutta tämä ei ole syy unohtaa sitä että se millä nettokulutusta saadaan pidettyä maltillisena on saavutettu satsauksilla jotka on tehty aggressiivisen talousdopingin siivittämänä.
Ja tämä on kertautunut vuosien saatossa ja varsinkin niiden vuosien saatossa kun Guardiola ei ole ollut edes joukkueen puikoissa. Newcastlella on nykypäivänä isompi rahoittaja takanaan kuin Cityllä, mutta Castlen huonoksi onneksi sitä nykyään valvotaan edes jotenkin. En ole ihan varma miten nämä korruptio touhut oikein menee varsinkin Cityn osalta. Castlellahan on fanikunta ollut olemassa jo iäisyyden ja kaupunki on hengittänyt jalkapalloa pitkään. City on rakennettu pelkästään rahan voimalla. City olisi hautautunut ihan perus Valioliiga tasolle tai divari tasolle ilman Abu Dhabia. Toki kirjanpito rikoksia syynäävät nyt, mutta tuskin sieltä mitään virallisesti taaskaan löytyy.
|
|
|
|
Däkkä
Poissa
Suosikkijoukkue: doerismo
|
 |
Vastaus #2054 : 14.09.2023 klo 23:51:06 |
|
Siellä on tehty urheilujohdossa todella paljon asioita oikein. Kyllä sitä monessa paikkaa tuollaisia rahoja on hassattu ihan turhaankin. Mutta tämä ei ole syy unohtaa sitä että se millä nettokulutusta saadaan pidettyä maltillisena on saavutettu satsauksilla jotka on tehty aggressiivisen talousdopingin siivittämänä.
Mutta jos arvioidaan Guardiolaa (huom. ketjun nimi) eikä Cityä, tärkein kriteeri on kuitenkin mitä on saanut aikaan käytössä olevilla resursseilla. Jos talousdopingilla on saavutettu tasainen kilpailuasetelma vanhojen suurseurojen kanssa, jotka yrittivät pysyvästi teljetä markkinat FFP:llä itselleen, onko Cityn peräsimessä menestys yhtään sen merkityksettömämpää kuin Real Madridin tai Bayern Münchenin? Eikö jossain vaiheessa nettokulutustakin pitäisi katsoa ihan samoilla laseilla kuin kilpakumppanien? Eettisesti pohja saattaa olla vähän hatarampi, tai ainakin ongelmat löytyvät lähempää historiasta, mutta synnitön suurseura heittäköön ensimmäisen kiven. Minun mielestäni isoimmat kysymykset koskevat sitä että miten paljon näissä pelaajien siirtokorvauksissa, palkoissa, agenttipalkkioissa (miksei myös jossain fasiliteetti- tai sponssikuvioissa) tapahtuu satuilua ja jaetaan avokätisiä matkailunedistämisbonuksia ym. Ja onko läpi Adu Dhabin omistajuuden toiminta jatkunut samanlaisena vai onko se muuttunut? Ts. mitkä ne todelliset resurssit on, onko reilua kilpailuasetelmaa vai ei?
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #2055 : 15.09.2023 klo 00:01:14 |
|
Ehkä jäänyt vähän huomaamattakin tietyllä tavalla monelta, että Guardiola on rakentanut melkein uuden joukkueen parissa vuodessa ja tosiaan vielä maltillisella nettokulutuksella. Myllerrys on ollut aika iso siis ja huomattavasti paremmin hoidettu jälleenrakennus kuin liian kauan kasassa pidetty joukkue, jonka Guardiola sai perintönä 2016. Silloin joukkueen uudistaminen oli jätetty liian myöhäiseksi ja jouduttiin tekemään oikeastaan kerralla. Muutoksia olisi pitänyt tehdä siinä vaiheessa jo, kun pelaajilla oli vielä arvoa, eikä antaa ikärakenteen mennä siihen, että esim. kaikki joukkueen neljä laitapakkiakin olivat yli kolmekymppisiä. Nyt siitä oltiin otettu opiksi ja pelaajien myynneistä oikeasti käärittiin rahaakin.
Toki City oli pelaajarekrytoinneissakin pari Pellegrinin viimeistä kautta aika hukassa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.09.2023 klo 00:05:59 kirjoittanut Lätkis »
|
|
|
|
|
Nutmeg
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC
|
 |
Vastaus #2056 : 15.09.2023 klo 15:18:34 |
|
Melkein uuden joukkueen  Siellä on edelleen Ederson, Dias, Stones, Walker, Rodri, Bernardo, de Bruyne, Foden ja vasta tänä kesänä lähti Laporte, Gundogan ja Mahrez. Eihän tuossa ole kuin vaihdettu vähän rotaatiopelaajia ennen tätä kesää.
|
|
|
|
Laporte
Poissa
|
 |
Vastaus #2057 : 15.09.2023 klo 16:10:01 |
|
Jos "parissa vuodessa" on 7 vuotta, niin kyllä.
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
 |
Vastaus #2058 : 15.09.2023 klo 16:39:47 |
|
huomattavasti paremmin hoidettu jälleenrakennus kuin liian kauan kasassa pidetty joukkue, jonka Guardiola sai perintönä 2016.
Niin siinä joukkueessa oli mm. Kevin De Bruyne, Vincent Kompany, Raheem Sterling, Fernandinho, Sergio Aguero David Silva ja Fabian Delph jotka olivat merkittävässä roolissa ensimmäisellä mestaruuskaudella. Ryhmää toki piti uudistaa isolla kädellä jotta se sopisi Pepin filosofiaan, mutta silti se ryhmä minkä Pep sai kesällä 2016 käsiinsä oli materiaaliltaan Valioliigan paras/toiseksi paras.
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #2059 : 15.09.2023 klo 18:02:04 |
|
Gündogan, Mendy, Eric Garcia, Laporte, Sterling, Agüero, Gündogan, Jesus, Zinchenko, Cancelo, Fernandinho, Mahrez noin ulkomuistista lähteeneet kauden 2020-21 joukkueesta. On se iso muutos, koska tuossa on myös ihan core-pelaajia mukana. Niin siinä joukkueessa oli mm. Kevin De Bruyne, Vincent Kompany, Raheem Sterling, Fernandinho, Sergio Aguero David Silva ja Fabian Delph jotka olivat merkittävässä roolissa ensimmäisellä mestaruuskaudella. Ryhmää toki piti uudistaa isolla kädellä jotta se sopisi Pepin filosofiaan, mutta silti se ryhmä minkä Pep sai kesällä 2016 käsiinsä oli materiaaliltaan Valioliigan paras/toiseksi paras.
Kompany vaan ei pysynyt kasassa mestaruuskausillakaan ja Delphistä kelvollisen vaspan leipominen kertoo jotain myös valmentajan kyvyistä. Cityn joukkueessa oli toki hyviä palasia edelleen, mutta kyllä aika lähellä sekasotkua oltiin. Fakta on se, että City sijoittui vuonna 2016 Valioliigassa neljänneksi ainoastaan maalieron turvin keräten vaatimattomat 66 pistettä. Oliko sitten jälleenrakennus vai re-tooling, mutta kuitenkin. Ikärakenne ei ollut paras mahdollinen.
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.09.2023 klo 18:10:02 kirjoittanut Lätkis »
|
|
|
|
|
Incrível
Poissa
Suosikkijoukkue: Eufarei 10
|
 |
Vastaus #2060 : 23.12.2023 klo 15:06:25 |
|
Kaikkien aikojen paras valmentaja  Onnea Pepille uran 37. pokaalista.
|
|
|
|
giro12
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
 |
Vastaus #2061 : 23.12.2023 klo 16:48:55 |
|
Kaikkien aikojen paras valmentaja  Onnea Pepille uran 37. pokaalista. Pepillä enemmän pokaaleja kuin useimmalla maailman seuroista  Hjk vielä menee edelle.
|
|
|
|
Veli Ponteva
Poissa
|
 |
Vastaus #2062 : 21.12.2024 klo 21:12:10 |
|
Pep se on sotkeutunut varmasti valmentajauransa vaikeimpaan tilanteeseen pelillisesti. Alla tuore jatkosopimus, mutta joukkue kyntää todella syvällä. Miten kestää hullun neron pää jatkuvia tappioita? Entä joukkueen supertähtien? Guardiolan ja Cityn erityistaitohan on ollut älytön suoritusvarmuus ja pään kestäminen, mutta nyt on käsillä täysin uusi tilanne kaikille Cityssä (paitsi pitkäaikaisille faneille). Miten tässä näin kävi?
|
|
|
|
Peledinho
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat & modetiimi
|
 |
Vastaus #2063 : 21.12.2024 klo 21:29:54 |
|
Kieltämättä varsin mielenkiintoinen tilanne. Varmasti etenkin nuo useammat lopussa (väärinpäin) kääntyneet ottelut syövät pelaajien ja Pepin mieltä. Jännä myös nähdä (jos niin kauan surkea jakso kestää), kuinka kauan Pepiä katsellaan peräsimessä tulosten ollessa huonoja monella rintamalla.
|
|
|
|
ensijokolmas
Poissa
|
 |
Vastaus #2064 : 15.01.2025 klo 00:30:12 |
|
Ero vaimosta tulossa ja taas pupellus loppuhetkien maalilla. Pitääkö laittaa yöksi tarkkailuun?
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #2065 : 15.01.2025 klo 10:54:32 |
|
Viimeisellä Barcelonan kaudellaan Guardiola maalasi itsensä taktisesti nurkkaan ja ainoa ulospääsy oli poistuminen. Bayernissa veti (päätavoitteen suhteen epäonnistuneen) projektin ja Manchester Cityssä on ekaa kertaa uudistanut joukkuetta (onnistuneesti). Nyt näyttää kuitenkin siltä, että uudistaminen ei ole ihan onnistunut ja joku etenkin henkisellä puolella on murtunut. Kaikenlainen palo ja itsensä likoon pistäminen tuosta joukkueesta paistaa.
Taktiikkataululla näitä on vaikea korjata, kun maailman parhaimpiin kuuluva viimeistelijä ei osu ja ketään ei kiinnosta prässätä kuin näön vuoksi.
Tietysti pokaaleita on kaapit ja komerot täynnä, Guardiola on edelleen aika intensiivinen ja tieto siitä, että kaksi vuotta sitä samaa lisää keskellä sääntörikkomuksiin liittyvää paskamyrskyä tiedossa, joten voi se takaraivossa painaa, kun pitäisi mennä jonkun Championship-tasoisen körilään iholle vääntämään kylmässä sateessa.
|
|
|
|
suomiveto
Poissa
|
 |
Vastaus #2066 : 23.01.2025 klo 00:42:15 |
|
Siellä City sulaa jälleen. 0-2 —> 3-2. Ei kai sheikit voi tätä pelleilyä enää pitkään katsoa.
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #2067 : 23.01.2025 klo 01:01:02 |
|
Vaikea uskoa, että Guardiola tulee koskaan saamaan Citystä potkuja. Jos lähtee, niin lähtee omasta aloitteesta.
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
 |
Vastaus #2068 : 23.01.2025 klo 01:32:33 |
|
Jos lähtee, niin lähtee omasta aloitteesta.
Miten niin jos?
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
 |
Vastaus #2069 : 23.01.2025 klo 01:34:54 |
|
Miten niin jos?
No muutetaan sitten muotoon kun. Joskushan mies lähtee joka tapauksessa Citystä, mutta ei potkujen siivittämänä. Vielä ei ole lähdössä mihinkään.
|
|
|
|
Virallinen
Poissa
|
 |
Vastaus #2070 : 23.01.2025 klo 02:09:17 |
|
No muutetaan sitten muotoon kun. Joskushan mies lähtee joka tapauksessa Citystä, mutta ei potkujen siivittämänä. Vielä ei ole lähdössä mihinkään.
104-vuotias Guardiola poistuu Etihadilta jalat edellä sitten aikanaan.
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #2071 : 23.01.2025 klo 10:52:32 |
|
104-vuotias Guardiola poistuu Etihadilta jalat edellä sitten aikanaan.
Siellä on kotijoukkueen vaihtoaition edessä muumioitu Guardiola seuraavat kaksi sataa vuotta.
|
|
|
|
Jortsukka
Poissa
|
 |
Vastaus #2072 : 23.01.2025 klo 12:16:13 |
|
Olisi kyllä kiva nähdä Guardiola joskus jossain keskinkertaisessa joukkueessa valmentamassa ja miten siellä menee. Hienoa työtä tehnyt ja hieno manageri, mutta kyllähän myös valmentanut vain joukkueita joissa ns. lähes rajattomat resurssit ja valmiina huikean hyvät ryhmät. Omien maidensa valtijat.
|
|
|
|
Veli Ponteva
Poissa
|
 |
Vastaus #2073 : 23.01.2025 klo 12:22:51 |
|
Olisi kyllä kiva nähdä Guardiola joskus jossain keskinkertaisessa joukkueessa valmentamassa ja miten siellä menee. Hienoa työtä tehnyt ja hieno manageri, mutta kyllähän myös valmentanut vain joukkueita joissa ns. lähes rajattomat resurssit ja valmiina huikean hyvät ryhmät. Omien maidensa valtijat.
Se nyt vain yleensä jalkapallossa menee niin, että keskinkertaiset valmentavat keskinkertaisia joukkueita ja huiput huippujoukkueita.
|
|
|
|
Jortsukka
Poissa
|
 |
Vastaus #2074 : 23.01.2025 klo 12:32:38 |
|
Se nyt vain yleensä jalkapallossa menee niin, että keskinkertaiset valmentavat keskinkertaisia joukkueita ja huiput huippujoukkueita.
Guardiola aloitti suoraan Barcelonasta. Kauden B:ssä ja sitten suoraan edustukseen. Eli sinusta siis hän oli huippu heti kauden jälkeen ja parempi kuin 99,99% muista valmentajista? Vai olisiko taustalla myös pelaajataustaa ja politiikkaa näissä? En väheksy Guardiolaa, mutta en vaan osaa arvostaa samalla tavalla jotain Cityn viemistä mestaruuteen kuin vaikka Nunon työtä miten hän on tämän kauden valmentanut Nottinghamia. Tällä hetkellä siis mielestäni Nuno valtavasti parempi valmentaja kuin Guardiola.
|
|
|
|
|
|