Mistä jalkapalloinnostuksesi alkoi?

[Vastapallo]

Sensible Socceria tuli hakattua myös aika paljon (jos muistan oikein, Fana Palmroos oli siinä tummaihoinen). Ja toki Championship Manageria, mikä auttoi varmasti myös kielitaidon kehittymisessä.

Sensible Soccer ja Player Manger myös täällä ohjelmassa. Ja tosiaan olivat mullakin seuraus enemmän kuin syy, mutta aiheuttivat osaltaan suhteen syvenemisen nykymittoihinsa jalkapallon kanssa.

[ikeri]

Takapihalta vedellessä yksin maaliin ja välillä naapurin tai pikkuveljen kanssa pelatessa .

[Nyhtöpossu]

Isän kanssa tuli aikanaan käytyä lähikentällä potkimassa. Siitä se sitten lähti...

[Leopoldo Luque]

Serkun ja broidin + parin kaverin kanssa pelattiin harva se päivä nyt jo puretun päiväkodin nurmialueella autonrenkaat tolppina. Toki myös koulun välitunnit meni enimmäkseen palloa polkiessa. Idoleita oli ainakin Maradona, Gullit, Völler ja Rinat Dasaev. Mutta futista pelasin innolla varmaankin jo ennen kuin mistään esikuvista oli hajuakaan - tai no, vuotta vanhempi mapsissa pelaava serkkupoika taisi olla sellainen

[Lihis]

Aloitin pelaamisen helmikuussa 1998. En ymmärtänyt edes lajin sääntöjä ja paskan joukkueen huonoimpana pelaajana olin lopettamassa nopeasti. Sitten kesällä alkoivat MM-kisat ranskassa, joita faija suostutteli katsomaan. Muutaman pelin jälkeen olivan aivan myyty ja rupesin itsekin treenaamaan. Lopulta minusta tuli aika hyvä, vaikka innostus ei sitten ihan huipulle asti riittänytkään. Kesästä 98 jalkapallo on näytellyt suurta roolia elämässäni ja noihin kisoihin palaan muistoissani yhä aina uudelleen. Ei myöskään unohdeta fifa99:n aiheuttamaa kiimaa. Vieläkin löytyy hyllystä. Vaikka vielä tuolloin jaksoi innostu Valjusta jne., niin suomifutis on aina ollut se ykkösjuttu.

[törömömmö]

MM-94
Litti Ajaxissa
Maajoukkue ja karsinnat '98 kisoihin
HJK tsämppärissä

Sitten hiipui muutamiksi vuosiksi, kunnes koitti muutto paikkakunnalle, jossa oli Veikkausliigajoukkue.

[bunga bunga]

MM-98
EM-00
TamU 01

2003-2011 en seurannut jalkapalloa pl. UCL-/arvokisafinaalit, vaikka pelasin itse noina vuosina kaikista eniten. Juve-Milan, Porto, Kreikka ja Liverpool peräjälkeen varmaan tappoivat nuoren miehenalun kiiman.

2011 intin jälkeen välivuotena löysin nettistriimit ja mieshuorauksen. Opiskelut alkoi 2012, jonka jälkeen innostuin Veikkausliigan seuraamisesta uudelleen.

[Olsen]

80-luvun puolivälissä sitä oli nähnyt telkusta että tiesi mistä oli kysymys. Sitten naapurin isot pojat pelasivat sitä autojen kääntöpaikalla. Katselin innoissani, mutta en uskaltanut mennä kysymään pääseekö peliin. Tuskin olisikaan. Pikkuhiljaa sitä pääsi ja höntsissä oli myös oman ikäisiä.

7-vuotiaana sitten koulussa lähes joka välitunti syksyisin ja keväisin ellei pelattu muuta. Televisiosta seurattiin tietysti Eurocupin finaalit ja Italia '90 kisat tiiviisti.

Ohjattuihin harjoituksiin menoa piti odottaa 10-vuotiaaksi pienessä kunnassa, jossa jalkapallotoimintaa ei juuri ollut, ja vaikka urheilukentän nurmi on Suomen parhaita.

Tästä sitten D- ja C-junnuihin etc. Myöhemmin miesten tasolla 3-, 4- ja 5 -divarit.

[Maneesi]

Olin 10-vuotias, kun kesällä 1999 tuli Yleltä kooste edelliskesän MM-kisoista. Otin sen nauhalle ja sitä tuli kelailtua armotta. Itse 1998 kisojen aikaan katselin vain muutamia yksittäisiä pelejä, mutta kärpänen ei vielä tuolloin ollut iskenyt kunnolla. Nyt olin kuitenkin myyty. Tuollainen kooste on siitä loistava, että siinä näytetään ainoastaan highlightsit, jolloin pieni lapsi innostuu helpommin ilman tylsistymistä (ainakin itselläni näin).

Vuoden 2000 EM-kisoja katselinkin sitten jo silmät tapillaan. Otin pelejä nauhalle ja hengitin jokaista hetkeä. Nuo 2000 EM-skabat ovatkin minulle edelleen NE kisat. Niihin liittyy eniten muistoja jne. Jyrki Heliskoski studiossa, aijjaijai. Ja hienot kisathan ne ihan neutraalistikin katsottuna olivat. Seuraavien arvokisojen aikaan 2002 olin 13-vuotias ja mielessä pyöri sitten jo pikkuhiljaa muitakin asioita kuin pelkkä futis, joten tuon 2000 jälkeen mitkään kilpailut eivät ole syöpyneet mieleen aivan yhtä vankasti kuin ne.

Ensimmäinen Veikkausliiga-matsini oli syksyllä 1999 HJK – Kotkan TP. Olisiko ollut toiseksi viimeinen kierros ja Klubin 1-0-voittomaalin iski itse Sheriffi. Pääsin paikalle koulusta saadulla Apu-lehden ilmaislipulla. Paljon niitä parjataan, mutta itselleni niistä oli ainakin tämä hyöty. Siitä lähti sitten sekin ja pikkuhiljaa heräsi intohimo suomalaiseen futikseen.

[Archon]

Päädyin katsomaan v. 2011 HJK:n ja Schalken välistä europeliä, jonka helsinkiläiset voittivat 2-0. Tuumasin siinä, että ei tämä kotimainen futis niin paskaa taidakaan olla. Ja kyllä, tähän saakka olin ollut enemmänkin kendojanari

[pyry]

Italia 1990 ja Paninin tarrat. Perheessä kaikki arvokisat on aina katsottu ja muutenkin aktiivisesti seurattu futista. Litin kultakausi ja CL-lähetykset tv:ssä olivat keskeinen juttu 1990-luvun puolivälissä... Vaikea sanoa mistä innostus on varsinaisesti ottaen saanut alkunsa. FF2:llakin on ollut oma merkityksensä, sillä täältä on löytynyt aina innostunutta juttuseuraa etenkin kotimaiseen futikseen liittyen.

[ilpo]

Pelasin nuorena poikasena ja ala-asteella jalkapalloa. Suurimmat jalkapallosaavutukseni olivatkin jo päiväkodissa kun dominoin paikallista päiväkoticuppia ja nostelin voittopokaalia.
Vaikka nuorena tykkäsin pelata paljon, ala-asteen aikana kiinnostus kuitenkin hiipui varsinaiseen joukkueessa pelaamiseen, ja ylä-asteelle tultaessa kiinnostus oli jo hävinnyt kokonaan. Ala-asteen jälkeen lopetin jalkapallon. Tuolloin kiinnosti enemmän mm. skeittaus ja tytt... kavereiden kanssa hengailu. Voisi sanoa jopa, etten pitänyt ylä-asteella jalkapallosta ja jossain määrin halveksin jalkapalloilijoita (kendojanareita toki myös huomattavasti enemmän). Kaveripiiriini ei oikeastaan kuulunut ketään jalkapalloa pelaavia. Tykkäsin edelleen "pelailla" jalkapalloa, mutta en joukkueessa kilpailullisesti.

Tässä vaiheessa todettakoon, että vaikka oma kilpailullinen kiinnostus jalkapalloon hävisi täysin, katsoin kuitenkin aina jalkapallon arvokisat ja satunnaisia jalkapallo-otteluita, lähinnä televisiosta. Tämän lisäksi olen aina tykännyt pelata virtuaalijalkapalloa + manageripelejä.

Jossain vaiheessa lukiota jalkapallo alkoi kiinnostamaan taas. Ei tosin sillä tasolla, että olisin itse pelannut joukkueessa, vaan jalkapallo pelinä alkoi kiinnostamaan ja ymmärsin, että jalkapallo on tosiaan se pelien peli, suurin ja kaunein kaikista. Kävin tuolloin höntsäilemässä jalkapalloa pari kertaa viikossa paikallisessa höntsäjengissä. Salaa haaveilin, että pelaisin jossain oikeassa joukkueessa. Paluu "oikeille" jalkapallokentille tapahtuikin heti ala-asteen jälkeen 26-vuotiaana. Muutaman vuoden mukana rimpuilun jälkeen päätin kuitenkin, että seuraan jalkapalloa vain katsojan roolissa.

En osaa sanoa mitään yksittäistä arvokisaa, ottelua tai muuta tapahtumaa, joka olisi laukaissut kiinnostuksen. Aloin vain ymmärtämään hiljalleen mistä jalkapallossa on kyse ja miksi jalkapallo on kuningaslaji.

Lisään vielä, että Championship/Football Manager -pelisarja + Fifat/Pessit ovat olleet suurena innoittajana taustalla koko ajan ruokkimassa kiinnostusta. Mahdollisesti jopa kaikkein suurimpana vaikuttajana.

[Leevieira]

Muutto 8-vuotiaana syrjällä olevasta Rovaniemeläislähiöstä keskustan liepeille, josta uuden koulun ja kaveripiirin kautta mukaan RoPSin nappulaliigaan. Jenginä Plymouth ja mestaruuksiakin taisi irrota kaksin kappalein (se kuiten ei oleellista). Plymouth sympatiat brittipallossa vieläkin vahvat.
Tuosta nappulaporukasta myöhemmin aikuisiällä neljällä hepulla Veikkausliigapelejä: (Hiukka, Meriläinen, Autio, Yliaska). Muutama muu esiintyi Divarissa/Kakkosessa. Itse myös Kakkosen reunaa aikanaan nuolaisin ennenkuin kiekkoilu vei mukanaan kansalliselle tasolle asti. Nappulavalmentaja LampisPersan poika Petteri aikuis elonmatkan varrella pominu ammattilaisena jääpallon puolelta Suomen, Ruotsin, Venäjän ja Maailman mestaruudet.

Eli. Mahtavat kaverit sytytti kuolemattoman kipinän jalkapalloon (urheiluun). Niin kauan potkin KKI- ikämiessarjoissa, kun jalat kantaa. Sitte ku ei kanna, niin vaikka huoltajana mukana.

[el Blanco]

Verenperintönähän tuo innostus alkoi. Lopulliset sytykkeet: MM 1994, futiskortit ja puistopelit.

[Paprika Korps]

Kun ensimmäistä kertaa pääsin kiipeämään Porin Niittymaan Wembleyn punaisen pukukopin katolle ottelussa NiU - PiTu. Olisko ollut 6  divaria vuonna 83?

[Tiksa]

Toki jalkapallokentän laidat olivat tulleet tutuiksi kapaloikäisestä, mutta se suuri käännekohta tuli täsmälleen 34 vuotta sitten, heinäkuun viidentenä 1982 suunnilleen aikavälillä 18:15-20:00.

Siihen asti jalkapallo oli ollut minulle yksilöurheilua. Paras jalkapalloilija oli se, joka osasi parhaat kikat ja laukoi parhaiten. Tai ehkä myös juoksi koviten tai taklasi parhaiten. Kovat tappelut pihalla oli juuri siitä, että ovatko maailman kovimpia jalkapalloilijoita harvoin nähdyt ja myyttiset, teknisesti taitavat brasilialaiset vai talvilauantai-iltapäiviin kuuluvat fyysisesti vahvat englantilaiset. Ja 1982 kisoissa ei ollut mitään epäselvyttä siitä, että brasilialaiset olivat maailman parhaita. Se taito. Se iloisuus. Minkään ei pitänyt estää heitä voittamasta maailmanmestaruutta. Ei ainakaan noiden tylsien italialaisten, jotka vain puolustivat ja pelasivat tasapelejä.

Pelin jälkeen yhdeksänvuotiaan mieli oli täynnä kysymyksiä. Kuinka tälläistä voi tapahtua? Miksi joukkue joka hallitsi koko pelin ja hyökkäsi iloisesti hävisi? Miksi maailma on niin epäreilu, että kaikkien ihailema joukkue häviää ja kaikkien inhoama joukkue voittaa?

Vähitellen hämmästely muuttui pohdinnaksi mitä Italia teki, jotta se voitti ylivoimaisena pidetyn vastustajan? Siitä alkoi avautua kokonaan uusi puoli jalkapalloon: joukkueiden yhteenpelaaminen ja taktinen osaaminen. Jalkapallojoukkueesta tuli paljon sen yksilöitä suurempi kokonaisuus.

[tuzer]

Ronaldo Luis Nazário de Lima.

[Coacht]

Lajin pelailu kiinnostanut pikkupojasta asti, mutta laji seuraamisen ja pelaajien tunnistaminen alkoi, kun isäni poltti netistä ensimmäiselle xboxille PES5-pelin. Pelissä kovin oli Owen, Lampard & Beckham kolmikko. Terry vielä puolustuslinjaan niin jaksoi pelata MM-kisamodea varmaan viisi vuotta. Eikä ole kauaa aikaa kun tätä klassikkoa pelasin.

[Boris Pugo]

Johanneksen koulu, syksy 1987. Katselin kun kakkosluokan pojat pelasivat jalkapalloa välitunnilla. Itse olin vasta ekaluokkalainen. Toisella joukkueella oli liian vähän pelaajia. Kysyivät haluanko pelata. Pelasin ja dominoin. Siitä lähtien sitten jokaisella välitunnilla jalitsua. The Special One oli syntynyt.

[GERP]

MM-90 ja samana vuonna isä heitti Tuukka Raskin isän vetämään sisäfutiskouluun.

[primusmoottori]

Ei mitään verenperintöä, mutta 90-luvun alkupuolella potkiskelin tarhassa. Litti, Ajax ja MM-94 olivat ne tv-puolen kiihokkeet. Ala-asteella oli kiva potkia palloa. Ylä-asteella alkoi muut jutut kiinnostaa, ja 2000-2007 on melko pimeää aikaa futiksen suhteen. Sitten innostuin La Ligasta ja Barcasta - kiitos Urheilukanava ja Virkkunen. Kun havaitsin liian kaukana pelaavan seuran typeräksi fanituskohteeksi suuntasin katseni lähemmäs. Vuodesta 2013 se on sitten ollut kotikaupungin ainoa organisaatioltaan varteenotettava seura. Sittemmin siitä on tullut rakas. Palloa olen viimeksi potkaissut joskus 5 vuotta sitten. Pitäisi kyllä käydä potkimassa, hävettää.

[Pluto]

Hyvä topic! Nyt tulee vähän pitkä tarina, mutta menköön:

Ihan pikkujunnuna tuli potkittua valokuvien perusteella paljon superteleä, mutta kevään 95Nevöfoget-huuma oli viedä pienen mielen mennessään. Onneksi kuitenkin muutimme heti kultajuhlien jälkeen YH-mutsin ja kahden pikkuveljeni kanssa kerrostalolähiöön, jossa sain pian muuta ajateltavaa. Talon takapihalla oli onnekseni juuri täydellinen nurmi, jossa käytin nuorempia veljiäni pujottelukeppeinä aamusta iltaan. Myös viereisten talojen kersat tulivat usein pelaamaan. Eihän meillä olisi ollut edes varaa lätkäharrastukseen, mutta onneksi isoisäni auttoi kustannuksissa ja pääsin pelaamaan paikalliseen nappulaliigajoukkueeseen. #3 ja oikean pakin tontti kelpasi minulle mainiosti. Aloitin samana kesänä koulun, jossa oli jalkapallohenkistä porukkaa ja näiden kanssa pelattiinkin kaikki välitunnit ihan kuudenteen luokkaan saakka.

Ammattilaisjalkapallon löysin seuraavana kesänä mökillä, kun samainen isoisäni sekä setäni katsoivat kiimaisina EM1996-kisoja Englantia kannustaen. Setäni oli kovanluokan englantilaisen futiksen fäni, mutta taisi tuo kirjoittaa myös aikanaan kotimaisestakin jalkapallosta paikallislehtiin. Joka tapauksessa kisojen aikana päätin, että lempipelaajani oli David Seaman, koska viikset ja letti ja lempijoukkueeni hänen edustamansa Arsenal, koska hieno nimi ja hienot paidat. Dennis Bergkamp valikoitui pian tämän jälkeen todelliseksi suosikkipelaajakseni ja olinkin aina pihapeleissä Bergkamp, kun kaikki muut olivat Littejä.

1998 kesän elin ja hengitin jalkapalloa. Asuin kesän mummulassa, katsoin kolme peliä päivässä jalkapalloa ja ennen pelejä, pelien välissä ja pelien jälkeen vain söin, nukuin ja potkin palloa ulkona. Harmikseni huoraamani symppaamani Englanti ei voittanut, mutta positiivisena jäi mieleen Ronaldon dominointi ja Bergkampin peli Argentiinaa vastaan. -98 kesä Nevöfoget!

Vuosituhannen vaihteessa liityin Interin junnuihin ja aloitin samoihin aikoihin myös salibandyn pelaamisen. Molemmissa lajeissa olin aika hyvä. Harmikseni kukaan ei (jotain yksittäistä pallopoikana oloa lukuunottamatta) koskaan vienyt itseäni edustusjoukkueen tai Tepsin Veikkausliigamatseihin vaan innostukseni oli pääasiassa KV-futispainotteista. 2001 reissattiin isoisän kanssa Highburylle katsomaan Arsenalin paikallispeliä Spursia vastaan ja innostukseni KV-futista kohtaan vain kasvoi entuudestaan.

Teini-iässä pelasin kahta lajia samaan aikaan, molempien valmentajien painostaessa lopettamaan toisen lajin. Lopulta valitsin salibandyn, jossa olin joukkueeni kapteeni. Samoihin aikoihin teini-iässä myös tytöt ja päihteet alkoivat kiinnostaa, joten vapaa-ajalla ei tullut enää niinkään futista seurattua. Uudestaan innostus alkoi täysi-ikäisenä n. 2008 ja tuohon aikaan tulikin käytyä paljon pyhiinvaellusmatkoilla Lontoossa.

Viime vuosina on alkanut KV-futis vähän vituttamaan, koska homma tuntuu olevan pelkkää bisnestä. Seurat vaihtavat värejään ja lempinimiään aasialaisia enemmän miellyttäviksi ja arvokisojakin suunnitellaan johonkin vitun Qatariin. Joukkueista on kadonnut sielu pelaajien vaihtaessa seuraa kuin sukkia suurten siirtobonusten toivossa. Tsämppärikään ei aiheuta enää läheskään samanlaisia tunteita kuin junnuna, jolloin tunnushymnistä aiheutui kylmät väreet. Katson tästä huolimatta suurimman osan Arsenalin peleistä, koska ne aiheuttavat ainakin jonkinlaisia tuntemuksia. Nykyään on tullut seurattua enemmän myös kotimaista jalkapalloa, mutta mitään vahvaa tunnesidettä ei ole valitettavasti päässyt yhteenkään seuraan syntymään. Tällä hetkellä suurimman mielenkiinnon vie Turun piirin Kaikkien aikojen Kolmonen, jossa pikkuveli pelaa, sekä Wengerin huumoritarjoukset siirtomarkkinoilla.

e. Selkeytetty vähän loppuosaa.

[Pallopoika23]

Em-kisat -96 ja Bierhoffin kultainen maali, pihapelit ja myöhemmin Fifat ja Namco Soccer Prme Goal-pelit.

[Ben]

Meksikon kisoja katselin ja siellä pikku-kikkarapää teki pallolla aivan uskomattoman hienoja asioita. Itsekin olin pienikokoinen ja minua myöhemmin kutsuttiinkin paikalliseksi Maradonaksi alakoulussa jonkin aikaa. Se oli jalkapallourani huippuhetki.

[Epäkomea Palloilija]

Taisi alkaa viimeistään ranskasta -98, palloa tuli kyllä ennenkin potkittua. Oli muuten parhaat kisat ikinä.