Ei ollut Kanervalla osaa eikä arpaa Suomen menestymättömyydessä. Suomi mahtuu juuri ja juuri top 160:een maailmassa, siihen nähden haastettiin kaikki kovat vastukset syyskaudella hyvin.
Nyt on nähty todellinen taso ja se on Euroopan hännillä. Niinkuin sanoin jo aiemmin ei potkuja ollut mitään syytä antaa, mutta Kanervan itsensä kannalta hyvä että pääsi tuon rupusakin ruorista pois ja sylkykupin roolista. Kukaan ei voisi valmentaa Suomea parempaan menestykseen kuin Kanerva, ennen kuin uusia parempia pelaajia saadaan mukaan. En tiedä koska se tapahtuu, vai tapahtuuko koskaan. Taso maailmalla ja Euroopassakin nousee koko ajan. Vaatimustaso siis kovenee koko ajan.
Ehkä hieman menee liioitteluksi. Suomi ei ole tällä hetkellä niin huono maajoukkue kuin pessimistit manaavat, mutta ei lähellekään niin hyvä kuin optimistit odottavat. Oikea viiteryhmä on FIFA-rankingin sijoituksen 70-100 tienoilla. Riven huippuvuosina kilpailtiin tasaväkisesti Bosniaa, Kreikkaa ja Venäjää vastaan, nyt saadaan vertaisvastuksia Kazakstanista ja Liettuasta. Se on realiteetti.
Rive ei myöskään ollut - tietenkään - mitenkään syytön Huuhkajien matalalentoon. Ongelma oli se, että hän tunsi paineen menestyä, vaikka pelaajisto heikentyi merkittävästi. Ratkaisuksi Rive lähti toteuttamaan kummallisia taktisia taikatemppuja, joihin hänen osaamisensa ei riittänyt.
Se, että Friis palaa perusasioihin, jotka tehdään peli peliltä paremmin, saanee Huuhkajat jälleen pelaamaan nykyisen potentiaalinsa ylärajoilla. Ne rajat vain valitettavasti tulevat alempana vastaan kuin vaikka neljä-viisi vuotta sitten.