Siis Lohko A = entinen Itä-Suomen piiri (tästä mahdollisesti kaksi lohkoa)
B= entinen Kaakkois-Suomen (poislukien Kyminlaakso, joka on Eteläisessä alueessa)
C= Keski-Suomi, jossa on myös Kutosdivari.
Tämä aihe koskee tätä A-alueetta.
"Lohko" on minusta vähän sekoitettava, kun esim. Kutosen Itäisessä alueessa on pelkkä lohko C eikä A:ta tai B:ta ja Kolmosessa on lohkot "AC" ja "B".
Mikä nyt lopullinen lohkojako ja pelitapa riippuu ilmoittautuneiden joukkueiden määräistä ja alueesta. Ainakin teoreetisesti voisi myös siirtää lohkorajoja nyt helpommin.
Minun lapussa lukee "lohkovoittajat Neloseen". Sen voisi nyt tulkita eri tavalla, jos on samanlaiset lohkot kuin viime kaudella eli neljä tässä alueessa.
Toisaalta ymmärsin näin, ettei ole loppusarjoja samalla systeemillä kuin Pohjois-Savo/Pohjois-Karjalassa viime vuonna. Tai sitten se lohko A olisi A1 ja A2 ja lohkovoittaja se yhteinen.
Neljä nousijaa ei ole kuitenkaan ongelma Neloseen, kun siellä pelataan kaikissa lohkoissa alivoimalla. Päinvastoin tässä tehdään jo vailmiiksi ongelmia seuraavalle kaudelle (jos ei Kolmosen tai Nelosen lohkomäärä halutaan vähentää).
Laskelma Neloseen:
- 4 putoajaa Kolmosesta
- 20 säilyvät Nelosessa
- 4 nousijaa Vitosesta
=28Tämä systeemi tekee kyllä harmittavan paljon tilaa kabinettipäätöksille eikä houkutelee ketään nousemaan ylöspäin. Toivottavasti tulee vielä joku suunnittelma, millä halutaan pelata vuonna 2021 ja sen mukaan tehdään myös nousu- ja putoamismääräyksiä.
E: Otsikko vaihdettu. VMP