Bournemouth - Aston Villa 0 - 1 (0 - 1)
Taas oltiin tarpeeksi hyviä - eikä enempää tarvita. Bournemouth vieraissa tiedettiin vaikeaksi paikaksi, ja etenkin toka jakso oli Villalata ihan pelkkää puolustamista. Se tehtiin hienosti, ja tiukoissa paikoissa pelastettiin taistellen ja pienellä tuurillakin. Paljon on Matty Cashin tasoa on usein parjattu riittämättömäksi Villaan - mutta tällaisessa puolustustaistelussa mies on paikallaan. Suurin ansio tänään oli varman maalipaikan häirintä lopussa, eikä palloa kaveri saanut alle metristä puskettua verkkoon. Se saattoi olla aika arvokas tilanne ja häirintä.
Villan parhaaksi nostan kuitenkin Onanan. Fyysisyys oli tänään voimaa, ja piti puolustusryhmityksen kuosissa. Emeryn sanoin, loukkaantumiset ovat osa jalkapalloa, ja kun Villan kauden pelaaja oli ainakin tänään pois, tiedettiin sen tuovan vaikutukset juuri keskikentän keskelle. Onana ja Kamara pitivät muuttuneessa tilanteessa ryhdin hyvin.
Tietysti Watkins ansaitsisi ihan kunnon kunniaosoituksen ennätysmaalistakin. Aika lailla Ollien näköinen maali sekin oli. Keskitys oli hyvä, mutta Watkinsin eleetön sijoitus alakulmaan taitava. Ennätysmaali tuli arvokkaaseen peliin. Watkins nautti Villa kannattajien kovasta kannustuksesta pelin jälkeenkin. Eiköhän miehen maalit muisteta Birminghamissä vielä vuosikausia.
Ramsey sai uran ensimmäisen punaisen kortin kahdella varoituksella. Ulosajoon johtanut toinen varoitus etenkin oli ihan naurettava tuomio - ymmärrän tuossa vapaapotkun, mutta mihin ihmeessä jalat JJ olisi tuossa tilanteessa saanut pois, nurmen alleko? Kosketuskin oli niin hento, sitäkin JJ varoi loppuun saakka. Onneksi miesvajaus ei kostautunut vaan voitto taisteltiin, mutta typerä tuomio tuo oli.
Ei ehkä ollut kaunista, mutta 0 - 1 taululla näyttää hirmu komealta. Vielä on paikka Euroopan huipulla on mahdollinen, hienoa!
Mielenkiintoinen tilanne Vllalla, kun tuota taulukkoa ja loppuohjelmaa kattelee, sillä 6 pistettä ei välttämättä riitä viiden sakkiin jos oletetaan, et Arsenal on toinen ja City,n ollessa kolmas ja Harakat, Chelsea, sekä Villa päätyy tasapisteisiin pisteiden ollessa kaikilla 69. Silloin sijoitus on kuudes. Maaliero on surkein.Toki tämä on se ikävin skenaario.