Vertaistukea futisisille

[Marja Cartell]

Olen tainnut jo toisaallekin kirjoittaa, mutta vaikuttaa omaan silmään siltä, että jos haluaa "helpommin" ns. kilparyhmään, niin opettelee puolustamaan. Kovista juoksuvoimaisista puolustajista, joilla on myös pelisilmää ja pallotatsia, on yleensä pulaa. Useimmiten "kaikki" haluaa pelata hyökkäävämpää roolia, jotta saa paukutta maaleja, ja jos "joutuu" puolustukseen, niin ollaan ihan masentuneita ja pelataan hälläväliä-asenteella.

Tämä ei varmasti joka paikassa toteudu, mutta yllättävän paljon tätä näkee peleissä, että selvästi "heikoimmat lenkit" ovat pakkeina. Poikkeksia siis eittämättä on, ei tarvitse niitä listata. Kannustan vain panostamaan puolustuspelaamiseen, etenkin jos muuten futis sujuu hienosti.

[Kossi Agassa]

Kilpajoukkueessa menty aina tulos edellä, eli samat pelipaikat ja yleensä kärkipelaajana kolme heikointa vuorottelevat vaihdosta.

Hieno meininki tuntuu olevan myös kilpajoukkueessa Joko tämä vastuuvalmentajana toimiva oman elämänsä José Mourinho on skipannut kaikki koulutukset tai sitten nukkunut siellä

[Valonheitin]

Hieno meininki tuntuu olevan myös kilpajoukkueessa Joko tämä vastuuvalmentajana toimiva oman elämänsä José Mourinho on skipannut kaikki koulutukset tai sitten nukkunut siellä

Aika joskus on tullut vastaan valmentajia, jotka kyllä tietävät miten asiat pitäisi tehdä ja keskusteluissa vaikuttavat ihan olevan täysjärkisten joukossa. Mutta sitten kun se sarjapeli tulee vastaan, niin muutoksia ei tohditakkaan tehdä ja tulos on ainoa tärkeä asia. 

[gv39]

Negailun kautta eli tuossahan oli kunnon junnujoukkue-bingon värisuora
- valmennetaan kunnolla vain ykkösjoukkuetta ja sille vastuuvalmentajan "siunaus"
- suositaan "omaa" porukkaa eikä ulkopuolisille anneta mahdollisuutta tulla kilpaan, kehittyä ja mahdollisesti tiputtaa oma superjunnu alas
- toimihenkilöiden lasten osaaminen nähdään parempana kuin onkaan
- toinen osa pelaajista sponsaa tosiasiallisesti toisen osan turnauksia tms.

Joskus jossakin yksittäisessä pelissä maksimaalisella voitontavoittelulla on paikkansa, mutta konsensus tuntuu olevan tässäkin ketjussa, ettei niin tule tehdä koko ajan oppimisen ja kehittymisen kustannuksella.

Ilmeisesti niin iso seura, että pelaajia riittää tulevaisuudessa 11 vs 11 jengihin kun ei niitä potentiaalisia kiikun kaakun ykkösjengin pelaajista ei ole tarvinnut välittää.

Posin kautta, että joku muutos tuohon tulee nyt heti tai sitten kauden lopulla. Asioilla on taipumus järjestyä.
Tämä siis vertaistukena.

[Päävalmentaja]

Mitäs raati suosittelee tilanteestamme:

Tullut useita suht vastaavia tilanteita todistettua vuosien saatossa. Joillain parempi paikka löytynyt heikomman tason kilpajengistä ja vaihdos siis onnistunut hyvin, joillain toisilla taas ei taso riittänyt uudessakaan seurassa kilpaan ja tilanne yhtä heikko tai entistä heikompi. Jos on perusteltu oletus, että toisessa seurassa toiminta on parempaa ja omalle pojalle sopivampaa, tai toisaalta sukset nykyisen seuran kanssa niin pahasti ristissä, ettei tilanne voi heikommaksikaan mennä, niin eipä siinä sitten muuta kuin etiäppäin uuteen jengiin.

[erno]

Eli alun jälkeen vastuuvalmentaja ei ole vaivautunut edes toisen ryhmän peleihin? Ja vanhemmat ovat hoitaneet peluutuksen?

Jos tuosta nyt veikata pitäisi, niin vaikka pelaajat ovatkin samaan aikaan ja samassa paikassa treeneissä, niin saman tasoista valmennusta siellä tuskin pelaajat saavat.

Tämä on kuitenkin käsitykseni mukaan edelleen se yleisin toimintamalli suomalaisissa futisjengeissä. Ja kruunautuu tosiaan siihen, että siinä kilpajengissä on 12 pelaajaa ja siinä toisessa puoliskossa on 25 pelaajaa, eli se toinen puolisko joka ei näe valmentajaa koskaan maksaa 2/3 sen kustannuksista. Ja asian esiin nostavat ihmiset on niitä mulkkuja.

[vesikalja]

Mitäs raati suosittelee tilanteestamme:

--- vaan niellä kiukku ja motivoida poikaa tekemään omatoimiharjoitusta syksyä varten?  Vai heittää tunkki ja siirtyä naapuriseuraan?

Eikö tässä futisforumilla olla? Ei muuta kuin pelikengät jalkaan ja lapsen kanssa potkimaan. Siitä se lähtee

Nyt on viimeinen vuosi tullut potkittua muutama tunti viikossa oman pikku nappulan kanssa. On ollut todella hyvä peliliike joka suhteessa. Toki joku (esi)teini voi olla vaikeampi pala.

[turkistarhaaja]

No tuo kuulostaa siltä, että pelaajien tasollakaan ei ole merkitystä koska kilpajoukkueesta on muodostunut oma tiivis ryhmänsä josta ei ainakaan ennen vastuuvalmentajan vaihtumista tulla pudottamaan ketään (ihan maksimissaan joku ei-toimihenkilön lapsi) ns. sosiaalisista syistä. Noin muutenkin kyllä aina ihmetyttää miksi noinkin pieni porukka on pitänyt jakaa, koska todellisuudessa treenivahvuus lienee joku 30 lasta ja niitä pyörittelisi helposti 3-4 koutsilla treeneissä ja peliryhmien välilä olisi ollut helppo miksailla etenkin siellä 5v5 vaiheessa eikä se kovin vaikeaa (ellei tee noin) ole 8v8 vaiheessakaan.

Surullista jos tämä on se normi Suomessa, kun itsellä on kokemusta 50-60 pojan ryhmistä joita pystytään yhtenä porukkana pyörittämään. Toki näissäkin muodostuu se tietty porukka joka on aina kilvassa ja tietty joka on aina harrasteessa mutta siinä ryhmien rajapinnassahan erot ovat ihan minimaalisia ja tekee ihan hyvää pelata/treenata välillä kovemmasssa ja välillä heikommassa porukassa. Tietysti tämä vaatii isä/äitivalmentajia vähän enemmän mutta eipä nyt se ns. ammattivalmentajienkaan taso aina päätä huimaa..

[ZZlatan]

Olemme ennen tätä joukkuetta muuttaneet toisesta suuresta kaupungista ja muut lapset mukaan lukien olen nähnyt aika monta urheiluharrastusryhmää. Yllätyksenä (ja pettymyksenä) tuli, että tämä spedeilyhomma löytyi perinteikkään junnufutisseuran puolelta. Muissa joukkueissa ja lajeissa hommat menee kyllä niin tasan ja reilusti kuin olla ja voi. Mutta kuten joku mainitsikin niin kai syynä on tämä joukkuevetoinen järjestely seuravetoisuuden sijaan.

Itsekin törmännyt näihin (sekä Turun seudulla että Tampereella asuneena), että jonkun "perinteikkään ja legendaarisen" juniorikasvatusseuran toiminta voi olla aivan jotakin muuta, mitä seuran kiiltävä maine. Ja sitten taas pienessä "kaupunginosaseurassa" tai pienemmän kylän seurassa voi olla hyvinkin organisoitua ja järkevää lapsilähtöistä toimintaa.

No kunhan pyttyjä tulee toimistolle ja joku kv. turnausmenestyskin joskus, niin lähtee tiedotuskanavat täyteen tavaraa. Mitä sitten vaikkei kenestäkään lopulta pelaajia tulisi ja drop out alkaa reilusti alle kymppivuotiaana?

[Päävalmentaja]

Kustannusten jakautumisen suhteen hyvä ehkä kuitenkin mainita sekin, että onhan se vähän hankalaa jos eri tasojen turnaukset ja kilpailut ovat vähän eri hintaisia ja ryhmien välillä on edes jonkin verran vaihtuvuutta. Jos kaikilla ryhmillä on kausimaksuun sisältyen (erikseen laskutettavat tapahtumat sitten asia erikseen) ihan sama määrä sarjoja/turnauksia, mutta esim. kilvan vastaava tapahtuma maksaa enemmän, kuin haasteen, niin pitäisikö kustannukset tasata kaikilta vai pitäisikö jokaisen maksaa juuri sen verran, mitä omista peleistä tulee? Entä jos joku haasteen pelaaja pääseekin kilvan joskus kilvan mukaan, tai kilvan pelaaja ei mahdukaan kokoonpanoon, vaan pelaakin jonkun pelin/turnauksen haasteen mukana? Olisi sitten varmaan reilua tasata näitä jälkikäteenkin tarvittaessa.

Oman lisämausteensa tähän soppaan tuovat toisen ikäluokan tuuraamiset. Onko reilua, jos joku pääsee ilmaiseksi vanhemman ikäluokan peliin tai turnaukseen tuuraamaan? Näkökulmasta riippuen kyse voi olla epäreilusta suhmuroinnista pienen piirin kesken, tai sitten ritarillisesta uhrautumisesta mennä auttamaan jengiä, jolla vaikeuksia saada kokoonpanoa täyteen...

Pointti siis vain tuoda tähän keskusteluun parin esimerkin kautta kolikon sekin puoli, että kustannusten jakautumisen suhteen tulee aika useinkin vastaan tilanteita, joissa on vaikea toimia absoluuttisen reilusti jokaista kohtaan.

[Lucilius]

Tullut useita suht vastaavia tilanteita todistettua vuosien saatossa. Joillain parempi paikka löytynyt heikomman tason kilpajengistä ja vaihdos siis onnistunut hyvin, joillain toisilla taas ei taso riittänyt uudessakaan seurassa kilpaan ja tilanne yhtä heikko tai entistä heikompi. Jos on perusteltu oletus, että toisessa seurassa toiminta on parempaa ja omalle pojalle sopivampaa, tai toisaalta sukset nykyisen seuran kanssa niin pahasti ristissä, ettei tilanne voi heikommaksikaan mennä, niin eipä siinä sitten muuta kuin etiäppäin uuteen jengiin.

Itsellänikin ajankohtainen esimerkki junnusta, joka jo pari kertaa vaihtanut maisemaa, mutta kilparyhmään ei vieläkään ole asiaa. Ehkä voisi jo hyväksyä ettei ongelma ole tyhmät valmentajat. On muuten kyseessä ihan atleettinen poika, mutta jotenkin se urheilullisuus ei välity futiskentällä. Muutama vastaavanlainen on tullut futisfaija-uralla vastaan ja heille lajin vaihto on tehnyt hyvää. Dominoivat nimittäin muissa pallopeleissä. Onko muut törmänneet vastaavaan?

Tuohon tasoryhmien "lukitsemisiin". Usein se vaan on niin että hyvät ovat hyviä niin 8- kuin 13-vuotiainakin. Joskus toki tulee kehityspiikkejä, mutta kyllä se mielestäni tyypillisempää on pysyä suht omalla tasollaan.

[turkistarhaaja]

Tuohon tasoryhmien "lukitsemisiin". Usein se vaan on niin että hyvät ovat hyviä niin 8- kuin 13-vuotiainakin. Joskus toki tulee kehityspiikkejä, mutta kyllä se mielestäni tyypillisempää on pysyä suht omalla tasollaan.

Omien kokemusteni mukaan esimerkiksi joukkueen (jossa on sanotaanko nyt 30 pelaajaa) 8. parhaan ero joukkueen parhaimpaan pelaajaan on paljon suurempi kuin hänen eronsa joukkueen 16. parhaimpaan.

[Lucilius]

Omien kokemusteni mukaan esimerkiksi joukkueen (jossa on sanotaanko nyt 30 pelaajaa) 8. parhaan ero joukkueen parhaimpaan pelaajaan on paljon suurempi kuin hänen eronsa joukkueen 16. parhaimpaan.

Se on varmasti juuri näin. Siihen kuka on 10. ja 12. paras, ja jää kilparyhmän ulkopuolelle, vaikuttaa muun muassa se kuinka aktiivinen vanhempi on sekä kuinka aikaisin on joukkueessa aloittanut. Mitään estettä ei varmaankaan olisi sille, että 7. ja 16. parhaiden välillä kaikki osallistuisivat sekä kilpa- että haastajatason peleihin.

[Josses]

Mitäs raati suosittelee tilanteestamme:

Kaupunginosajoukkue, joka pelaa emoseuran sisäistä sarjaa. Joukkueessa n. 30 pelaajaa, jotka treenaavat yhdessä, mutta pelaavat pelejä 2 joukkueessa. Kaksi vuotta menty niin että ”parempi” joukkue pelaa ”kilpa”tasoa (8 vs 8 ) ja toinen alempaa ”Harrastetasoa” (5 vs 5). Ylemmässä peliryhmässä n. 8 parasta pelaajaa ja muutama toimihenkilöiden heikkotasoisempi pelaaja, Alemmassa loput. Oma poikani tasoltaan kiikun kaakun joukkueiden välillä.

Olen vuosien saatossa koittanut kysellä tasoryhmien liikkumisen välillä, mutta niitä on ollut lähinnä yksittäisissä peleissä. Pojalleni se on aiheuttanut hämmenystä, kun ei ole kysymyksistä huolimatta saanut vastauksia miksi ei pääse ”paremman” joukkueen peleihin.

Nyt joukkueella on viimeinen kesä ennen hajoamista. Peliryhmiä on kaksi, edelleen tason (+toimihenkilöiden pojat) mukaan, mutta molemmat joukkueet pelaavat nyt kilpasarjaa. Paremmassa joukkueessa 11 pelaajaa ja huonommassa 17 pelaajaa.

Tänään viestiringissä pari vanhempaa nosti esille, että A) voitaisiinko joukkuejakoja miettiä uudelleen, koska tasoerot ovat valtavat ja ettei heikompien futisinto hiipuisi ennen uuden joukkueen löytymistä ja B) miksi huonomman joukkueen huonommat saavat niin vähän peliaikaa ja vähän pelejä (joukkueessa ei todellakaan ole noudatettu puolen pelin takuuta vaan heikoimmat pelaa vähiä minuutteja eikä heitä nosteta kuin osaan peleistä).

Vastuuvalmentajan vastaus (lyhennetty):

”…olisi äärettömän hölmöä näille kokeneemmalle porukalla kilpasarjassa erottaa heidät kun ovat jo pelanneet monta vuotta yhdessä ja tätä myöden lähes tietävät missä kukin on milläkin hetkellä kentällä. ”

Ja toinen nostettiin kilpasarjaan silläkin perusteella, että tämän kauden jälkeen kaikki pelit tulevat todnäk olemaan 8vs8 pelejä.

Ja kyllä me katsotaan aina ihan yksittäiseen otteluunkin, että ketå nostetaan peliin, että se palvelisi mahdollisimman hyvin kaikkia. Ihan jokaista pelaajaa ei voi laittaa joka vastustajaa vastaan kun tietää, että ei välttämättä tule onnistumisen tunteita.


Itselläni tämä touhu nostaa verenpaineen tappiin kolmesta syystä:

1. epätasaiset joukkuejaot
2. Joukkueet olivat käytännösssä lukitut 8-vuotiaasta asti
3. Kaikki vanhemmat maksavat saman summan, mutta heikoimmat lapset saavat peliaikaa n. 1/4 eniten pelaavien peliajasta. Kirsikkana kakun päällä ”parempi” joukkue on pelannut kalliimpia turnauksia ja ylimääräisiä talvisarjoja joukkueen piikkiin.


Poikaa  harmittaa, kun joutuu pelaamaan koko kesän vähemmän pelaneiden kanssa liian kovaa tasoa. Joukkueen toiminta loppuu kuitenkin syyskuussa ja kausimaksu maksettu, joten pitääkötässä vaan niellä kiukku ja motivoida poikaa tekemään omatoimiharjoitusta syksyä varten?  Vai heittää tunkki ja siirtyä naapuriseuraan?

Tsemppiä teille! Tilanne kuulostaa hyvin tutulta pois lukien pienet nyanssi ero. Itsekkin kolmen vuoden ajan kuvittelin, että joukkueen tai seuran toimintaa voi muuttaa sisältä päin, mutta palaute joustavista tasoryhmistä kaikissa kanavissa kaikuu kuuroille korville. Oman kokemuksen mukaan suurin osa vanhemmista kuitenkin suhteellisen järkeviä, mutta ei heitä nämä asia kiinnosta niin kauan kuin oma lapsi on riittävän hyvässä ryhmässä. Sitten taas, joita kiinteiden tasoryhmien aiheuttamat haitat kiinnostavat ovat pieni vähemmistö, joiden palaute kuitataan valituksen lajista ymmärtämättömänä puheena. Harrastemaksuihin liittyen tuossa joukkueessa tehtiin vasta positiivinen päästös, että turnaukset maksetaan erikseen ja maksut jyvitetään osallistujille.

Meidän kohdalla jalkapallo on laji muiden joukossa ja lapset harratavat lähiseurassa missä kaveritkin ovat ja harjoituksiin on helppo kulkea. Jos olisi joku toinen lähiseura, niin voisi harkita seuran vaihtoa, mutta meillä loppuu jalkapallo harrastus heti kun lapsi tai lapset kokee, etteivät enää halua harrastaa lähiseurassa. Toki jos laji kantaa nuoruuteen asti, niin sitten mietitään uudestaan. Jos lapsella on kova motivaatio ja halu pelata jalkapalloa, niin ehdottomasti kannattaa kartoittaa lähiseurojen toiminta, että rakas harrastus voi jatkua pitkään mahdollisimman mieleisenä.

[bupa dukta]

Kuossimon keississä tietysti paljon huonoa. Mutta. Lapsi vaikuttaa olevan ihan tyytyväinen tilanteeseensa harrastuksessa. En oikein ymmärrä näitä vanhempia joilla on valtava tarve saada lapsi kilpajoukkueeseen. Mitä väliä sillä on missä se poika pelaa. Kunhan jatkaisi harrastusta mahdollisimman pitkään. Siksi tärkeää olisi että porukassa on hyvät kaverit hänellä mukana. Ihan turhaa nyt säädät anna pojan pelata kaikessa rauhassa siellä heikommassa joukkueessa. Pitkässä juoksussa sillä ei ole tämän lapsen "jalkapallouran" kannalta mitään väliä. Lopeta kaikki puheet lapsen kuullen siitä miten on epäreilua että hän ei pääse kilpaan. Päinvastoin pumppaat sitä joukkuetta missä hän nyt on. Tuomoinen meininki vain syö sen heikomman joukkueen koheesiota kun "tavoite" on päästä sieltä pois. Jotenkin erikoista tuo puhe että pelit eivät ole riittävän vaativia. Tekeekö poika kolme-neljä maalia joka pelissä ja dominoi muutenkin? Jos ei, niin ihan hyvin voi pelata siellä. Jalkapalloilija hänestä tulee 2% todennäköisyydellä. Voit kuitenkin sen sijaan kasvattaa hänestä ihmisen jolle on tärkeää kiinnittyä omaan yhteisöönsä ja nähdä arvoa jollain ryhmällä asioiden eteen ponnistelemisessa.

Jatkuvasti täällä kitistään näistä että pelaajia ei liikuteta tasoryhmien välillä. Ihan varmasti liikutetaan jos pelaaja on tarpeeksi hyvä. Jokainen itkijä voisi itkemisen sijaan ruveta tekemään asialle jotain. MUTTA sen täytyy lähteä lapsesta ei aikuisesta. Jos lapsi oikeasti haluaa eteenpäin ja on innokas, niin laittakkaa ylös suunnitelma, että nyt treenataan omatoimisesti 5xviikossa 1-2 tuntia puolen vuoden- vuoden ajan. Sitten pitäisi jo näkyä pientä kehitystä ja mahdollisesti lapsi on niin hyvä että hänet kyllä otetaan sinne kilpaan tms.

[Josses]

Itsellänikin ajankohtainen esimerkki junnusta, joka jo pari kertaa vaihtanut maisemaa, mutta kilparyhmään ei vieläkään ole asiaa. Ehkä voisi jo hyväksyä ettei ongelma ole tyhmät valmentajat. On muuten kyseessä ihan atleettinen poika, mutta jotenkin se urheilullisuus ei välity futiskentällä. Muutama vastaavanlainen on tullut futisfaija-uralla vastaan ja heille lajin vaihto on tehnyt hyvää. Dominoivat nimittäin muissa pallopeleissä. Onko muut törmänneet vastaavaan?

Tuohon tasoryhmien "lukitsemisiin". Usein se vaan on niin että hyvät ovat hyviä niin 8- kuin 13-vuotiainakin. Joskus toki tulee kehityspiikkejä, mutta kyllä se mielestäni tyypillisempää on pysyä suht omalla tasollaan.

Meillä vanhin poika on varsin atleettinen ehkä erityisesti kamppailulajiharrastuksen johdosta (myös muita lajeja), mutta pallopelit ovat hänelle suhteessa hankalampia. Ei hän missään nimessä kilpatasoa ole, mutta lähellä keskitasoa. Hänen kohdalla atleettisuus ei välity jalkapallo kentällä, kun lajitekniset taidot sekä peliäly eivät ole kilpatasolla. Vaikka nykyisin on lähellä keskitasoa, niin on kuitenkin aina joutunut pelaamaan ja harjoittelemaan alimmalla tasolla, kun kolme vuotta sitten harrastuksen alussa oli selkeästi sitä tasoa. Lajiin motivoiminen oli parin vuoden ajan todella haastavaa, erityisesti kun alimman tason ryhmässä kaikilla on huono motivaatio ja keskittyminen eikä heidän valmennukseen juuri panosteta. Lapsi kuitenkin halusi harrastaa jalkapalloa. Kotona jouduttiin tekemään valtavasti töitä itsetunnon kanssa ja nyt vasta viimeinen vuosi on alkanut olemaan vähän helmpompi. Tämän seurauksena on pidetty jalkapalloharrastus ympärivuotisena, vaikka talvella haluttaisiin vapauttaa enemmän aikaa muihin lajeihin. Nyt harjoituksissa ja peleissä tekeminen sekä motivaatio alkaa olla omaan tasoonsa nähden hyvää. Itseluottamusta ja motivaatiota ovat luoneet pääasiassa onnistumiset muissa harrastuksissa, erityisesti kamppalulajeista saatu fyysisyys sekä kilpailukokemus ovat auttaneet itsetunnossa. Ensi talvi uskalletaan ottaa hänen kohdallaan jalkapallosta kokonaan taukoa ja viedään toiseen pallopeliin. Tauon jälkeen sitten näkee vieläkö on halua ja motivaatiota  pelata jalkapalloa. Itse ajattelen, että lapsen on hyvä harrastaa useita lajeja, että löytää oman mielenkiinnon ja jos joku laji loppuu, niin on joku laji jota jatkaa eikä uutta harrastusta tarvitse alkaa etsimään ihan puhtaalta pöydältä. Toki jos on atleettinen lapsi, niin uuden liikuntalajin harrastamisen aloituksessa ei ole niin isoa kynnystä.

[Josses]

Kuossimon keississä tietysti paljon huonoa. Mutta. Lapsi vaikuttaa olevan ihan tyytyväinen tilanteeseensa harrastuksessa. En oikein ymmärrä näitä vanhempia joilla on valtava tarve saada lapsi kilpajoukkueeseen. Mitä väliä sillä on missä se poika pelaa. Kunhan jatkaisi harrastusta mahdollisimman pitkään. Siksi tärkeää olisi että porukassa on hyvät kaverit hänellä mukana. Ihan turhaa nyt säädät anna pojan pelata kaikessa rauhassa siellä heikommassa joukkueessa. Pitkässä juoksussa sillä ei ole tämän lapsen "jalkapallouran" kannalta mitään väliä. Lopeta kaikki puheet lapsen kuullen siitä miten on epäreilua että hän ei pääse kilpaan. Päinvastoin pumppaat sitä joukkuetta missä hän nyt on. Tuomoinen meininki vain syö sen heikomman joukkueen koheesiota kun "tavoite" on päästä sieltä pois. Jotenkin erikoista tuo puhe että pelit eivät ole riittävän vaativia. Tekeekö poika kolme-neljä maalia joka pelissä ja dominoi muutenkin? Jos ei, niin ihan hyvin voi pelata siellä. Jalkapalloilija hänestä tulee 2% todennäköisyydellä. Voit kuitenkin sen sijaan kasvattaa hänestä ihmisen jolle on tärkeää kiinnittyä omaan yhteisöönsä ja nähdä arvoa jollain ryhmällä asioiden eteen ponnistelemisessa.

Jatkuvasti täällä kitistään näistä että pelaajia ei liikuteta tasoryhmien välillä. Ihan varmasti liikutetaan jos pelaaja on tarpeeksi hyvä. Jokainen itkijä voisi itkemisen sijaan ruveta tekemään asialle jotain. MUTTA sen täytyy lähteä lapsesta ei aikuisesta. Jos lapsi oikeasti haluaa eteenpäin ja on innokas, niin laittakkaa ylös suunnitelma, että nyt treenataan omatoimisesti 5xviikossa 1-2 tuntia puolen vuoden- vuoden ajan. Sitten pitäisi jo näkyä pientä kehitystä ja mahdollisesti lapsi on niin hyvä että hänet kyllä otetaan sinne kilpaan tms.

Ottamatta kantaa Kuossamon tapaukseen, niin meillä vanhempi lapsi on niin tiedostavat, että ottaa itse asiakseen keskustella joukkueensa tasoryhmistä tasaisin väliajoin, erityisesti varmaan sen takia nostaa asian esille, kun joutuu olemaan eri ryhmissä kuin luontaiset kaverit. Siinä joutuu olemaan kielikeskellä suuta, kun joutuu keksimään kaiken maailman positiiviset aspekstit, että miksi nykyinen tilanne on ihan ok, eikä ole mitään vikaa pelata nykyisellä tasolla ja miten lapsi itse voi vaikuttaa omaan tilanteeseensa. Pajon korostetaan lapsen omaan vastuuta ja sitä, että harjoittelu on se tie millä tullaan paremmaksi. Valitettavasti vaikka lapsi harjoittelisi ja kehittyisi niin hän joutuu jatkamaan samassa ryhmässä eikä hänelle anneta mitään mahdollisuuksia kokeilla seuraavaa tasoa valmennuksen toimesta. Eli harjoittelusta ei ole tiedossa mitään palkkiota seuraavasta ryhmästä (päästä pelaamaan luontaisten kavereiden kanssa), ellet ole suvereenisti parempi kuin pelaajat kyseisessä ryhmässä. Ei riitä, että olet yhtä hyvä, kun pysyvä leima tasosta on lyöty aikaa sitten otsaan. Eikä minulle ole mitään väliä vaikka lapsi pelaisi aina alimmalla tasolla, jos hän itse on siihen ihan tyytyväinen.

Ei niitä lapsia voi jakaa viivottimella tasoryhmiin 6-7 vuoden iässä ja pitää ne suurin piirtein samoina vuosi tolkulla. Ei siinä ole mitään järkeä, erityisesti kun ei heistä voi sanoa, kenestä voi tulla aikuisena jalkapalloilija, kun kai siihen näillä tasoryhmillä tähdätään. Uskon, että paljon parempia tuloksia saavuttettaisiin, jos ryhmistä vaihdettaisiin 10-30 % pakolla 2-4 kuukauden välein (vaikka kevät, syksy ja talvikaudelle). Tällain suurin osa lapsista saisi tasoonsa nähden vuodessa, joko hieman omaa tasoa ylempää ja/tai alempaa vaatimustasoa harjoittelussa ja peleissä. Ja vaihdot myös sillälailla, että aina jakson jälkeen palataan omaan tasoryhmään ja uudet pelaajat kiertoon. Nykyisin joustaviksi tasoryhmiksi kutsutaan tilanteita, joissa muutama pelaaja sahaa edestakaisin kahden joukkueen välillä.

[Kossi Agassa]

Jatkuvasti täällä kitistään näistä että pelaajia ei liikuteta tasoryhmien välillä. Ihan varmasti liikutetaan jos pelaaja on tarpeeksi hyvä. Jokainen itkijä voisi itkemisen sijaan ruveta tekemään asialle jotain. MUTTA sen täytyy lähteä lapsesta ei aikuisesta. Jos lapsi oikeasti haluaa eteenpäin ja on innokas, niin laittakkaa ylös suunnitelma, että nyt treenataan omatoimisesti 5xviikossa 1-2 tuntia puolen vuoden- vuoden ajan. Sitten pitäisi jo näkyä pientä kehitystä ja mahdollisesti lapsi on niin hyvä että hänet kyllä otetaan sinne kilpaan tms.

Läheskään kaikki itkijät eivät täällä ole lapsen vanhempia, joiden mielestä oma lapsi pelaa/treenaa väärässä ryhmässä.

Itse ainakin itken sen takia, että jos/kun meillä on yleinen tapa toimia pikkujunnujen kanssa tämä, kuten kuossimon joukkueessa toimitaan, niin metsään mennään ja pahasti. Ja ei tarvitse ihmetellä, että esim. loppuvuonna syntyneet pelaajat menetetään.

30 pelaajan joukkueessa ei ole mitään syytä lukita joukkueita 8-vuotiaana, vaan ryhmien pitäisi elää jokaisessa peli- ja harjoitustapahtumassa. Sillä valmentajan 8-vuotiaana huonoksi tuomitsemalla lapsella on aika iso kynnys innostua ja itse alkaa parantamaan tasoaan. Lapset eivät ole tyhmiä. He kyllä tietävät, että ketkä kuuluvat joukkueen kultapossukerhoon. Ja näistä lukituista tasoryhmistä kärsivät myös ne, jotka ovat kultapossuryhmän peräpäätä, koska he joutuvat aina selviytymään, kun välillä he pääsisivät olemaan johtavia pelaajia alempana pelatessa/treenatessa.

Ja itsekin vastuuvalmentajana toimivana en voi ymmärtää näitä, jotka todellisuudessa valmentavat vain sitä kultapossukerhoa. Jos sinä olet joukkueen vastuuvalmentaja, niin silloin sinä olet vastuussa koko joukkueesta ja jokaisen pelaajan kehittymisestä.

[Päävalmentaja]

Ottamatta kantaa Kuossamon tapaukseen, niin meillä vanhempi lapsi on niin tiedostavat, että ottaa itse asiakseen keskustella joukkueensa tasoryhmistä tasaisin väliajoin, erityisesti varmaan sen takia nostaa asian esille, kun joutuu olemaan eri ryhmissä kuin luontaiset kaverit. Siinä joutuu olemaan kielikeskellä suuta, kun joutuu keksimään kaiken maailman positiiviset aspekstit, että miksi nykyinen tilanne on ihan ok, eikä ole mitään vikaa pelata nykyisellä tasolla ja miten lapsi itse voi vaikuttaa omaan tilanteeseensa. Pajon korostetaan lapsen omaan vastuuta ja sitä, että harjoittelu on se tie millä tullaan paremmaksi. Valitettavasti vaikka lapsi harjoittelisi ja kehittyisi niin hän joutuu jatkamaan samassa ryhmässä eikä hänelle anneta mitään mahdollisuuksia kokeilla seuraavaa tasoa valmennuksen toimesta. Eli harjoittelusta ei ole tiedossa mitään palkkiota seuraavasta ryhmästä (päästä pelaamaan luontaisten kavereiden kanssa), ellet ole suvereenisti parempi kuin pelaajat kyseisessä ryhmässä. Ei riitä, että olet yhtä hyvä, kun pysyvä leima tasosta on lyöty aikaa sitten otsaan. Eikä minulle ole mitään väliä vaikka lapsi pelaisi aina alimmalla tasolla, jos hän itse on siihen ihan tyytyväinen.

Ei niitä lapsia voi jakaa viivottimella tasoryhmiin 6-7 vuoden iässä ja pitää ne suurin piirtein samoina vuosi tolkulla. Ei siinä ole mitään järkeä, erityisesti kun ei heistä voi sanoa, kenestä voi tulla aikuisena jalkapalloilija, kun kai siihen näillä tasoryhmillä tähdätään. Uskon, että paljon parempia tuloksia saavuttettaisiin, jos ryhmistä vaihdettaisiin 10-30 % pakolla 2-4 kuukauden välein (vaikka kevät, syksy ja talvikaudelle). Tällain suurin osa lapsista saisi tasoonsa nähden vuodessa, joko hieman omaa tasoa ylempää ja/tai alempaa vaatimustasoa harjoittelussa ja peleissä. Ja vaihdot myös sillälailla, että aina jakson jälkeen palataan omaan tasoryhmään ja uudet pelaajat kiertoon. Nykyisin joustaviksi tasoryhmiksi kutsutaan tilanteita, joissa muutama pelaaja sahaa edestakaisin kahden joukkueen välillä.

Aika radikaalilta kuulosta, jos pitää oikeasti olla suvereenisti sen ylemmän tason ryhmän pelaajia parempi, jotta sinne pääsee. Tällaisessa tilanteessahan pitäisi hypätä jo sitäkin seuraavalle tasolle, esim. vuotta vanhempien kilparyhmään.

Ainakin niissä seuroissa ja joukkueissa, mitä itse olen vuosien saatossa päässyt todistamaan, tilanne ei kyllä noin radikaali ole. (Enkä siis kiistä, etteikö teidän keississä voisi juuri näin olla). Kyllä tavallisempaa on ollut, että haasteen parhaille ja innokkaimmille yleensä annetaan ihan reilu sauma kilvan puolella sekä treenien että pelien osalta, jos taso on about samalla levelillä, kuin kilvan heikoimmat. Moni siirtynytkin sitten ajan myötä pysyvämmin kilpaan.

Tästä taas varmaan nimimerkkiarmeija hyökkää kimppuun, mutta edelleen sanoisin, että oma harjoittelu kannattaa ja palkinto tulee kyllä muodossa tai toisessa jossain vaiheessa. Ja itse ajattelen jopa niin, että ihan hyvä "palkinto" ja itseisarvo on jo sekin, jos oma taitotaso nousee, jolloin ehkäpä nauttii lajista enemmän, mikä taas voi edelleen johtaa moneen positiiviseen asiaan. Jne yms.

[ginikettu]

Aika radikaalilta kuulosta, jos pitää oikeasti olla suvereenisti sen ylemmän tason ryhmän pelaajia parempi, jotta sinne pääsee. Tällaisessa tilanteessahan pitäisi hypätä jo sitäkin seuraavalle tasolle, esim. vuotta vanhempien kilparyhmään.

Tuollaista se on näissä seuroissa missä ei vastuuvalmentaja/seura aktiivisesti seuraa tasoa ja tee kierrätystä ja lapset lukitaan tasoryhmiin tai tasojoukkueisiin. Sen verran paljon tätä nähnyt että ymmärrän hyvin tuon ongelman ja sen miten tämä yhdistyy tuohon loppuvuoden lapsien haasteisiin.

[kuosimo]

Kuossimon keississä tietysti paljon huonoa. Mutta. Lapsi vaikuttaa olevan ihan tyytyväinen tilanteeseensa harrastuksessa. En oikein ymmärrä näitä vanhempia joilla on valtava tarve saada lapsi kilpajoukkueeseen. Mitä väliä sillä on missä se poika pelaa. Kunhan jatkaisi harrastusta mahdollisimman pitkään. Siksi tärkeää olisi että porukassa on hyvät kaverit hänellä mukana. Ihan turhaa nyt säädät anna pojan pelata kaikessa rauhassa siellä heikommassa joukkueessa. Pitkässä juoksussa sillä ei ole tämän lapsen "jalkapallouran" kannalta mitään väliä. Lopeta kaikki puheet lapsen kuullen siitä miten on epäreilua että hän ei pääse kilpaan. Päinvastoin pumppaat sitä joukkuetta missä hän nyt on. Tuomoinen meininki vain syö sen heikomman joukkueen koheesiota kun "tavoite" on päästä sieltä pois. Jotenkin erikoista tuo puhe että pelit eivät ole riittävän vaativia. Tekeekö poika kolme-neljä maalia joka pelissä ja dominoi muutenkin? Jos ei, niin ihan hyvin voi pelata siellä. Jalkapalloilija hänestä tulee 2% todennäköisyydellä. Voit kuitenkin sen sijaan kasvattaa hänestä ihmisen jolle on tärkeää kiinnittyä omaan yhteisöönsä ja nähdä arvoa jollain ryhmällä asioiden eteen ponnistelemisessa.

Oletit asioita, joita en ole sanonut.  Lapsi on enemmänkin hyväksynyt tilanteen, kuin olisi tyytyväinen. Samankaltaiset kokemukset kuin mitä Josses mainitsi, eli poika on ottanut itse nämä joukkuejaot säännöllisen epäsäännöllisesti puheeksi. Ja en todellakaan ole lapsen kanssa keskustellut epäreiluudesta. Ainoa vastaus, mikä on ollut antaa, että valmentaja päättää joukkuejaot. Olen tähänkin asti alempaa sarjaa pelatessa painottanut, että siellä pelaaminen antaa mahdolisuuden kehittää pelirohkeutta ja vastuunkantoa. Enkä myöskään ole puhunut, että pelit eivät olisi tarpeeksi vaativia. Päinvastoin, pointti 1. oli (ehkä huonosti ilmaistu) se, että alemman tason joukkue on pelannut alempaa tasosarjaa ja häviää siellä 70-80% peleistä. Nyt siirrytään kilpatasolle samalla joukkueella, joten vaativuuden puutteesta ei tule peleissä olemaan kyse.

Jatkuvasti täällä kitistään näistä että pelaajia ei liikuteta tasoryhmien välillä. Ihan varmasti liikutetaan jos pelaaja on tarpeeksi hyvä. Jokainen itkijä voisi itkemisen sijaan ruveta tekemään asialle jotain. MUTTA sen täytyy lähteä lapsesta ei aikuisesta. Jos lapsi oikeasti haluaa eteenpäin ja on innokas, niin laittakkaa ylös suunnitelma, että nyt treenataan omatoimisesti 5xviikossa 1-2 tuntia puolen vuoden- vuoden ajan. Sitten pitäisi jo näkyä pientä kehitystä ja mahdollisesti lapsi on niin hyvä että hänet kyllä otetaan sinne kilpaan tms.

Postaukseni 2. pointti oli se, että kun ei liikuteta.  Tässäkin joukkueessa top6 on ollut ja tulee varmaan aina olemaankin muita parempia, mutta sen jälkeen on noin 10 pelaajan tasainen joukko, joista nyt ne toimihenkilöiden lapset saavat kiinteän paikan kilpajoukkueeseen ja muut eivät saa.

En oikein ymmärrä näitä vanhempia joilla on valtava tarve saada lapsi kilpajoukkueeseen. Mitä väliä sillä on missä se poika pelaa. Kunhan jatkaisi harrastusta mahdollisimman pitkään.

Ihan hyvä pointti, ja siksi kysyinkin mielipiteitä. Onko tällä sitten mitään väliä? Jos on 10 samantasoista poikaa, joista 5 pelaa 3 vuotta itseään parempien kanssa kovempia peliä voittojen jakaantuessa esim. 50/50 ja 5 pelaa 3 vuotta aloittelijoiden kanssa voittojen jakaantuessa 10/90, niin mikä lienee keskimäärin pelirohkeus ja kiinnostus futista kohtaan pelaajien välillä kolmen vuoden jälkeen? Vesikalja suositteli omatoimitreeniä ja se onkin tietysti se ykkösjuttu.  U11-ikäisellä pelillistäminen alkaa olla kiinnostava juttu, on ladannut oma-alotteisesti jotain treenisovelluksia ja tekee pihanurtsilla juttuja pallon kanssa.

Ja vielä korostan: en ole itkemässä täällä enkä valmentajille, miksi meidän poika ei pelaa kilpajoukkueessa. Totesin vain, että kuuluu kiikun kaakun porukkaan, joka ei ole saanut perusteluita eikä montaa mahdollisuutta ja kysyin onko tämä yleistä joukkueissa. Muissa joukkueissa/harrastuksissa/omassa työssäni päätökset tehdään avoimesti ja yleensä myös mahd. rationaalisesti sekä oikeudenmukaisesti. Oletukseni olisi, että tasoryhmiä tarkastellaan ja sekoitetaan muutaman kerran vuodessa. Syksyllä viimeistään on joka tapauksessa uuden joukkueen etsintä niin kiinnosti myös näkemykset siitä, onko jotakin mahdollisuuksia/merkkejä etukäteen selvittää, mitkä ovat joukkueen toimintatavat käytännössä (ei vain toimintalinjauksissa). Itse nyt satun olemaan tyyppi, joka hermostuu, jos yhteisön viestintäpuhe ja käytäntö eroaa merkittävästi toisistaan.

[Henkilö]

Ja itsekin vastuuvalmentajana toimivana en voi ymmärtää näitä, jotka todellisuudessa valmentavat vain sitä kultapossukerhoa. Jos sinä olet joukkueen vastuuvalmentaja, niin silloin sinä olet vastuussa koko joukkueesta ja jokaisen pelaajan kehittymisestä.

Tämä. Itsehän en edes uskonut, että joku näin tekisi, ennen kuin todistin omin silmin. Pidin lähinnä "vanhempien turhana itkuna". Sittemmin joutunut toteamaan, että tämähän on karmivan yleistä.

Päävalmentajalle sen verran, että tuosta omatoimisesta harjoittelusta on melkoisen turha uhriutua. Ollaan futisforumilla ja aivan jokaisen luulisi ymmärtävän omatoimisen harjoittelun merkityksen. Kokemuksesta sanoisin, että futispiireissä ei kaikki ymmärrä kuinka suuri määrä sitä on "tarpeeksi", mutta kuitenkin, että omatoimista pitää olla jotta edes pysyy tietyllä tasolla. Lähinnä ei urheilutaustaiset vanhemmat eivät tätä ymmärrä.

[Josses]

Läheskään kaikki itkijät eivät täällä ole lapsen vanhempia, joiden mielestä oma lapsi pelaa/treenaa väärässä ryhmässä.

Itse ainakin itken sen takia, että jos/kun meillä on yleinen tapa toimia pikkujunnujen kanssa tämä, kuten kuossimon joukkueessa toimitaan, niin metsään mennään ja pahasti. Ja ei tarvitse ihmetellä, että esim. loppuvuonna syntyneet pelaajat menetetään.

30 pelaajan joukkueessa ei ole mitään syytä lukita joukkueita 8-vuotiaana, vaan ryhmien pitäisi elää jokaisessa peli- ja harjoitustapahtumassa. Sillä valmentajan 8-vuotiaana huonoksi tuomitsemalla lapsella on aika iso kynnys innostua ja itse alkaa parantamaan tasoaan. Lapset eivät ole tyhmiä. He kyllä tietävät, että ketkä kuuluvat joukkueen kultapossukerhoon. Ja näistä lukituista tasoryhmistä kärsivät myös ne, jotka ovat kultapossuryhmän peräpäätä, koska he joutuvat aina selviytymään, kun välillä he pääsisivät olemaan johtavia pelaajia alempana pelatessa/treenatessa.

Ja itsekin vastuuvalmentajana toimivana en voi ymmärtää näitä, jotka todellisuudessa valmentavat vain sitä kultapossukerhoa. Jos sinä olet joukkueen vastuuvalmentaja, niin silloin sinä olet vastuussa koko joukkueesta ja jokaisen pelaajan kehittymisestä.

Itsekkään en yleisesti ole huolissani omista lapsista vaan joukkueessa on todella paljon lapsia joihin tämä vaikuttaa. Nuorimman lapsen kohdalla, hän saa pelata riittävän kovalla tasolla, mutta kyllä me sielläkin yritetään pitää tätä keskustelua yllä. Joukkueissa on paljon lapsia, jotka eivät saa mahdollisuuksia vaikka taitoa ja halua löytyy.

[Päävalmentaja]

Päävalmentajalle sen verran, että tuosta omatoimisesta harjoittelusta on melkoisen turha uhriutua. Ollaan futisforumilla ja aivan jokaisen luulisi ymmärtävän omatoimisen harjoittelun merkityksen. Kokemuksesta sanoisin, että futispiireissä ei kaikki ymmärrä kuinka suuri määrä sitä on "tarpeeksi", mutta kuitenkin, että omatoimista pitää olla jotta edes pysyy tietyllä tasolla. Lähinnä ei urheilutaustaiset vanhemmat eivät tätä ymmärrä.

Niin. Kuinka monen mielestä on hyvä/huono neuvo treenata enemmän, jotta taso riittää siihen peliryhmään, mihin tavoite on siirtyä?

[Josses]

Aika radikaalilta kuulosta, jos pitää oikeasti olla suvereenisti sen ylemmän tason ryhmän pelaajia parempi, jotta sinne pääsee. Tällaisessa tilanteessahan pitäisi hypätä jo sitäkin seuraavalle tasolle, esim. vuotta vanhempien kilparyhmään.

Ainakin niissä seuroissa ja joukkueissa, mitä itse olen vuosien saatossa päässyt todistamaan, tilanne ei kyllä noin radikaali ole. (Enkä siis kiistä, etteikö teidän keississä voisi juuri näin olla). Kyllä tavallisempaa on ollut, että haasteen parhaille ja innokkaimmille yleensä annetaan ihan reilu sauma kilvan puolella sekä treenien että pelien osalta, jos taso on about samalla levelillä, kuin kilvan heikoimmat. Moni siirtynytkin sitten ajan myötä pysyvämmin kilpaan.

Tästä taas varmaan nimimerkkiarmeija hyökkää kimppuun, mutta edelleen sanoisin, että oma harjoittelu kannattaa ja palkinto tulee kyllä muodossa tai toisessa jossain vaiheessa. Ja itse ajattelen jopa niin, että ihan hyvä "palkinto" ja itseisarvo on jo sekin, jos oma taitotaso nousee, jolloin ehkäpä nauttii lajista enemmän, mikä taas voi edelleen johtaa moneen positiiviseen asiaan. Jne yms.

Meillä vanhimman lapsen kohdalla ei ole kyse siitä, että pitäisi päästä kilparyhmään. Ei hän sinne missään nimessä kuulu. Lähinnä ongelma on, että joukkueessa on paljon lapsia, jotka kyllä siellä pärjäisivät, mutta eivät koskaan pääse yrittämään. Jäävät paitsi positiivisesta kierteestä yms. Jos meidän vanhin lapsi pääsisi edes pari kuukautta pelaamaan keskitasolla kavereidensa kanssa, niin uskon, että motivaatio kasvaisi valtavasti. Eikä se ole taidoista kiinni. Yhteen turnaukseen (kolmen vuoden aikana) pääsi seuraavalle tasolle pelaan, kun asiasta keskustelin valmentajan kanssa. Ei erottunut muista hyvässä eikä pahassa. Mutta valmentaja ei ollut tätä edes katsomassa.

Yleisesti seurojen tulisi saada lapset harjoittelemaan vapaa-ajalla, sillä siellä suurin osa kehityksestä tapahtuu. En usko, että siitä hirveästi ollaan erimieltä. "Kiinteät" tasoryhmät eivät tätä mielestäni edesauta.