shots
Poissa
|
 |
: 25.03.2025 klo 21:32:47 |
|
Suomalaiset koutsit ovat sen verran harvinaisia ulkomailla eikä Erol Atesilla ollut vielä omaa topikkia, joten laitetaan sellainen pystyyn.  Vuonna 1993 syntynyt Ates palkattiin viime kesänä kesken kauden Superettanin hännillä olleen GIF Sundsvallin päävalmentajaksi kauteen 2026 kestävällä sopimuksella: https://gifsundsvall.se/erol-ates-ny-huvudtranare-i-gif-sundsvall/Sarjapaikan säilyttäminen vaikutti mahdottomalta, sillä heinäkuun puolivälissä Sundsvall oli viimeisenä 14 pelatun ottelun jälkeen, vain yhdeksällä pisteellä. Ates sai joukkueen kuitenkin ihan eri iskuun ja Sundsvall pikkuhiljaa kapusi kohti karsintasijoja. Kauden kahden viimeisen ottelun voitot pelastivat sen suoralta putoamiselta. Atesin saldo 16 ottelusta oli 25 pistettä. Karsinnoissa Sundsvall sai vastaansa FC Stockholmin, jota pidettiin nousijasuosikkina. Giffarna onnistui kuitenkin säilyttämään sarjapaikkansa tiukan kaksiosaisen väännön jälkeen. Ottelupari ratkesi vasta toisen osan jatkoajalla Sundsvallin hyväksi. Sundsvall taistelee isojen talousvaikeuksia kanssa. Joukkueen menopuolta leikataan melkein 11 miljoonaa kruunua (38 milj. -> 27 milj.) eli noin miljoona euroa. Viime kauden pelaajabudjetti oli 1,1 miljoonaa euroa ja senkin kutistuminen on näkynyt talven aikana. Seura on näyttänyt ovea monelle pidemmän sopimuksen omaavalle pelaajalle, joista muun muassa toppari Pontus Lindgren siirtyi IFK Mariehamniin. Näistä pelaajista ainoastaan espanjalainen Marc Manchon kieltäytyi etsimästä uutta seuraa itselleen. Viimeisimpänä lähtijänä oli viime kaudella avainpelaajiin lukeutunut laitapelaaja Gustav Nordh, josta norjalainen seura teki miljoonatarjouksen viime kesänä, mutta Sundsvall ei suostunut pelaajaa myymään. Nordh ei Atesin tulon jälkeen enää istunut pelisysteemiin jossa vahva laitapelaaminen vaihtui kolmeen toppariin ja kahteen kymppipaikan pelaajaan. Eilen varmistui Nordhin siirto Brageen ilman siirtokorvausta. Sundsvall lähtee Atesin johdolla taistelemaan sarjapaikastaan jälleen. Talvikausi on säästökuurista ja ohkaisesta pelaajamateriaalista huolimatta mennyt hyvin tuloksellisesti. Se on kaatanut sarjakollegoista mm. Östersundin sekä jopa noususta viime kaudella taistelleen Sandvikenin peräti 3-0. Kenraaliharjoituksessa lauantaina kylässä ollut VPS oli parempi maalein 3-2. Tänään Sundsvallin treeneihin ilmestyi viime kaudella KäPassa Ykkösliigaa pelannut Samuel Tammivuori, jonka olisi tarkoitus olla treeneissä viikon verran mukana. Ates oli halunnut Tammivuoren mukaan jo aiemmin talvella, mutta pelaaja ei ollut päässyt lähtemään tuolloin Ruotsiin harjoittelemaan. Ilman sopimusta oleva Tammivuori voi siirtyä seuraan myöhemminkin, vaikka siirtoikkuna menee tänään kiinni.  Giffarnan kausi käynnistyy lauantaina kotona kun se saa vieraaksi suurimman nousijasuosikin Helsingborgin. Seuraavana lauantaina Erol Ates johdattaa joukkonsa toisen nousijasuosikin, Toni Koskelan luotsaaman Kalmarin vieraaksi.
|
|
|
|
Interturku
Poissa
|
 |
Vastaus #1 : 25.03.2025 klo 21:40:22 |
|
Siisti äijä! Tosi hyvä pitää treenei. En oo nähny muutamaan vuoteen. Kaikkee hyvää. 
|
|
|
|
shots
Poissa
|
 |
Vastaus #2 : 27.03.2025 klo 15:58:17 |
|
Vasemman laidan luottoratsu ja 2013 joukkueessa debytoinut Dennis Olsson on useamman viikon sivussa polvivamman takia. Tämä voi avata Samuel Tammivuorelle mahdollisuuden sopimukseen, edes lyhyeen sellaiseen.
|
|
|
|
Interturku
Poissa
|
 |
Vastaus #3 : 29.03.2025 klo 19:11:07 |
|
2-0 voitto ekassa matsissa Kleber Saarenpään Helsingborgia vastaan. Taiki Kagayama jatkaa näköjään porukassa. 
|
|
|
|
shots
Poissa
|
 |
Vastaus #4 : 29.03.2025 klo 19:43:02 |
|
Vaikeat lähtökohdat on ollut lähteä koko kauteen ja myös tähän kauden avaukseen, josta puuttui useampi avainpelaaja. Ates heitti avaukseen topparilinjaan 17-vuotiaan Malte Hallinin, yksinäiseksi kärjeksi 18-vuotiaan Mille Erikssonin ja keskikentälle 19-vuotiaan Peking-laina Ture Sandbergin. Ekalla jaksolla Helsingborg loi muutaman vaarallisen paikan, mutta mitä pidemmälle peli eteni, sitä paremmin homma pysyi Sundsvallin hallussa eikä Helsingborgilla ollut toisella jaksolla kuin yksi Adrian Svanbäckin maalipaikka. 1-0 maali pilkulta ja 2-0 ottelun loppupuolella, kun veteraanikärki Pontus Engblom ohjasi matalan sytön maaliin. Hieno taisteluilme koko joukkueelta ja hienosti läpiviety ottelu yhtä nousijasuosikkia vastaan
|
|
|
|
shots
Poissa
|
 |
Vastaus #5 : 04.04.2025 klo 08:44:31 |
|
Tänään Sundsvallin treeneihin ilmestyi viime kaudella KäPassa Ykkösliigaa pelannut Samuel Tammivuori, jonka olisi tarkoitus olla treeneissä viikon verran mukana. Ates oli halunnut Tammivuoren mukaan jo aiemmin talvella, mutta pelaaja ei ollut päässyt lähtemään tuolloin Ruotsiin harjoittelemaan. Ilman sopimusta oleva Tammivuori voi siirtyä seuraan myöhemminkin, vaikka siirtoikkuna menee tänään kiinni.
Utj Joel Cedergren avasi Tammivuoren tilannetta podcastissa ja siihen pitäisi tulla lopullinen päätös tämän viikon aikana. Koska kyseessä on pelkästään loukkaantuneen pelaajan (Dennis Olsson) backup hankinnasta, mahdollinen sopimus tulee todennäköisesti kestämään vain kesään. Mutta päätös tästä pitäisi tulla siis ihan lähipäivinä.
|
|
|
|
shots
Poissa
|
 |
Vastaus #6 : 04.04.2025 klo 18:38:25 |
|
Joukkue lähtenyt tänään aamulla kohti Kalmaria ja tässä on Erolin ajatuksia ennen huomista: Till att börja med – hur kändes det att kliva ut på NP3 Arena igen och avsluta premiären med tre poäng? Det måste ha varit en fantastisk känsla att få fira med supportrarna? Det är den här känslan vi vill ha varje gång – och dela den med våra supportrar.
Hur skulle du sammanfatta matchen mot Helsingborg? Vad tycker du att laget gjorde bra, och vad vill du se att vi förbättrar inför morgondagens match mot Kalmar? Första halvlek hade vi några problem i försvarsspelet och Helsingborg gjorde det bra. Men i andra halvlek justerade vi några detaljer och då blev det inte längre lätt för Helsingborg – vårt sätt att ta oss an andra halvlek var riktigt bra. Vi vill bygga vidare från vår andra halvlek mot Helsingborg och växa därifrån. Vi måste vara starkare både defensivt och offensivt, och där har vi en styrka i vårt lag.
I omklädningsrummet efter matchen sa du att ”medelmåttiga lag startar starkt, men bra lag avslutar starkt.” Hur mycket fokus lägger du på den mentala delen av spelet? Du nämner ofta vikten av beteenden – hur ser du på det? Det finns olika skeden i en match – ibland har du bra perioder, ibland sämre. Men för oss handlar beteenden om vanor, standarder och disciplin i allt vi gör. Hur vi reagerar på motgångar, hur vi stöttar varandra – det är sådant som formar ett lags identitet. Får du rätt beteenden på plats, så kommer resultaten av sig själva.
Hur har ni förberett er inför matchen mot Kalmar? Det är en lång bortaresa mot ett lag som förväntas ligga i toppen – och den här gången spelar ni på hybridgräs istället för det konstgräs ni tränat på under försäsongen. Hur påverkar det förberedelserna? Självklart är det ett bra lag i serien, men vi är GIF Sundsvall. Vi kommer inte visa någon felaktig respekt bara på grund av ett namn. Om de är bättre än oss, då måste de visa det i varje aktion under hela matchen. Ja, det är ett annat underlag och några spelare har aldrig spelat där tidigare, så i början av matchen måste vi vara lite försiktiga. Men under matchens gång kommer vi garanterat att vänja oss.
I matchen mot Helsingborg saknades spelare som Ludvig Svanberg och Hugo Aviander. Hur ser truppstatusen ut inför morgondagen? Är någon på väg tillbaka? Båda är redo att köra för fullt, så vi är glada att ha dem tillbaka. Eli toppari Ludvig Svanberg ja keskikentän avainpelaaja Hugo Aviander ovat palanneet mukaan kokoonpanoon. Mielenkiintoista nähdä luottaako Ates alaikäiseen toppariin Malte Halliniin huomenna vai ottaako Svanberg paikkansa avauksessa. Vahva pystyynjuoksija Mille Eriksson todennäköisesti avaa piikissä, mutta Avianderin paluu saattaa pudottaa Manchonin keskikentän kolmikosta. Olisi kyllä huikea keskiakseli jos topparina on Malte Hallin (17 v.), keskikentän keskellä Ture Sandberg ja Hugo Aviander (molemmat 19 v.) sekä kärjessä Mille Eriksson (18 v.). Melkein 14 kilometriä viime lauantaina urakoinut Sandberg sekä superlupaus Aviander, on varsinkin odotettu kombo keskikentälle, monet ovat puhuneet että kyseessä saattaa olla jopa sarjan paras keskikentän kaksikko. Eiköhän tällä aloiteta: Olsson Forsberg - Svanberg - Bahtijar Jelassi - T.Sandberg - Aviander - Pantelidis Kagayama - Palomino Eriksson
|
|
|
|
shots
Poissa
|
 |
Vastaus #7 : 21.04.2025 klo 10:14:50 |
|
Landksrona haki eilen pisteet Sundsvallista 2-1 voitolla. Fanit antoivat oikeastaan eilen ensimmäistä kertaa negatiivista palautetta Atesille, sillä mies oli tehnyt hieman muutoksia kokoonpanoon. Ohuella hyökkäysosastolla (Pontus Engblom & Mille Erisson) kauteen lähtenyt Ates, heitti eilen piikkiin Peter Crouchin kokoisen viime kauden maalipyssyn Yaqoub Fineyn. Ongelma on vain siinä, että taitava Finey on omimmillaan kärjen alapuolella eikä yksinäisenä kärkenä, joten jo lähtökohtaisesti heikosti toiminut hyökkäyspeli oli eilen todella aneemista. Aiemmin sentään nopea Mille Eriksson on pystynyt pystyynjuoksujen kautta aiheuttamaan uhkaa, mutta nyt tuokin vaihtoehto oli poissa. Lisäksi Machonin peluutus on hieman aiheuttanut eripuraa fanien keskuudessa, sillä moni pitää parikymppisiä Hugo Avianderia ja Ture Sandbergia monta luokkaa parempina pelaajina.
Nyt on neljä peliä takana ja Sundsvallilla plakkarissa neljä pistettä. Se on jopa neljä pinnaa enemmän kuin moni uskalsi aavistaa ennen kauden alkua, sillä kauden ekoissa peleissä on kohdannut Västeråsia lukuunottamatta kaikki kärkipäähän veikatut joukkueet.
|
|
|
|
shots
Poissa
|
 |
Vastaus #8 : 05.05.2025 klo 14:36:49 |
|
Sundsvall oli viikonloppuna turvallisen tuntuisassa 2-0 johdossa Utsiktenia vastaan, mutta vieraat tulivat tasoihin viimeisen vartin aikana ja näin voitto valui käsistä. Tässä videossa Erolin puhe pelin jälkeen pukukopissa: https://www.instagram.com/p/DJMX4tQiLT9/
|
|
|
|
|
Kivikova
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu
|
 |
Vastaus #10 : 12.05.2025 klo 11:21:18 |
|
Samuel Tammivuori oli ensimmäistä kertaa Superettanissa kokoonpanossa ja penkillä Västeråsia vastaan viikko sitten. Ei minuutteja.
|
|
|
|
shots
Poissa
|
 |
Vastaus #11 : 12.05.2025 klo 11:48:58 |
|
Samuel Tammivuori oli ensimmäistä kertaa Superettanissa kokoonpanossa ja penkillä Västeråsia vastaan viikko sitten. Ei minuutteja.
Niin lauantaina. Samuelille on oma topikki olemassa: https://futisforum2.org/index.php?topic=277501.0
|
|
|
|
shots
Poissa
|
 |
Vastaus #12 : 17.05.2025 klo 18:01:30 |
|
Giffarna haki loistavan 2-1 voiton sarjajumbo Örebrosta vaikeuksien jälkeen. Ensimmäinen jakso oli Giffarnalta paskaa pelaamista ja ÖSK näytti saaneen valmentajan vaihdosta rutkasti energiaa. Suomen U19-maajoukkueessa pelannut Antonio Yacoub riisti pallon Lucas Forsbergilta puolen tunnin kohdilla ja löysi maalin edestä Linus Alperudin joka teki 1-0. Toisella jaksolla Giffarna tuli tasoihin espanjalaisen Marc Manchonin loistavalla oivalluksella: https://x.com/thejoelgoldman/status/1923746154426118519https://x.com/sportsonmaxse/status/1923746753431412990Sundsvall kaivoi voiton lopussa. Interissäkin pelannut japanilainen Taiki Kagayama puikottaa ensin ÖSK-pakin ja sen jälkeen kaatuessaakin syöttää vetopaikan Ture Sandbergille joka tekee voittomaalin 95 minuutilla. https://x.com/sportsonmaxse/status/1923754310376038906
|
|
|
|
shots
Poissa
|
 |
Vastaus #13 : 16.06.2025 klo 12:28:38 |
|
Viikonloppuna eräänlainen paikallispeli sarjajumbo Umeån vieraana. Kotijoukkueella oli hyvä mahdollisuus ottelun lopussa napata voitto, mutta Giffarnan maalivahti Jonas Olsson nappasi pilkun kiinni. Vain pari minuuttia myöhemmin keskikentän Ture Sandberg latasi voittomaalin reilusta paristakympistä.
Voiton ansiosta ennen kauden alkua jumboksi veikattu Sundsvall kipusi sarjataulukossa 7.sijalle viiden pisteen päähän nousukarsinta paikasta. Sama viisi pistettä on myös putoamiskarsintoihin, mutta suoran putoajan paikka on jo 13 pisteen päässä.
Jos Superettanin sarjataulukkoa sorttaa päästettyjen maalien mukaan, komeilee kärjessä kaksi suomalaiskomennossa olevaan joukkuetta.
Kalmar 6 Sundsvall 11 Varberg 13 Örgryte 14 Falkenberg 14
|
|
|
|
shots
Poissa
|
 |
Vastaus #14 : 23.06.2025 klo 12:07:16 |
|
Sarja jatkuu tänään kotiottelulla alavireistä ja valmentajaa vaihtanutta Trelleborgia vastaan. Stefan Jacobsonhan sai kenkää kesätauolla ja korvaajaksi nimettiin TFF-legenda Kristian Haynes. Ensimmäinen ottelu uudessa komennossa tuotti 1-1 tasurin Utsiktenia vastaan.
Mikäli Sundsvall voittaa illalla, se nousee sarjataulukossa peräti kuudennelle sijalle ja vain viiden pisteen päähän sarjakärki Kalmarista. Aika hyvin seuralta, joka lähes poikkeuksetta tuomittiin ennen kauden alkua putoamiskamppailuun. Ates on saanut tosiaan puolustuspelin toimimaan todella hienosti ja joukkue on tosiaan toiseksi vähiten maaleja päästänyt jengi. Ja illan vastustaja Trelleborg on tehnyt vähiten maaleja, joten jos veikataan jotain lopputulosta niin olkoon se 1-0 Giffarnalle.
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.06.2025 klo 12:10:14 kirjoittanut shots »
|
|
|
|
|
shots
Poissa
|
 |
Vastaus #15 : 24.06.2025 klo 00:24:18 |
|
No ei jäänyt vähämaaliseksi tämä peli. Trelleborg oli ensimmäiset 30 minuuttia kuskin paikalla eikä Giffarna päässyt edes hyökkäämään. Mutta TFF ei saanut palloa maaliin, joten sitten kävi kuten yleensä käy, toinen joukkue tekee. Marcelo Palomino laittoi aivan huikea pallon maalin noin 25 metristä: https://x.com/sportsonmaxse/status/1937203635114389817Toisella jaksolla Trelleborg tuli ensin tasoihin ja meni 2-1 johtoon. Erol Ates reagoi tilanteeseen mm. tuomalla vaihdosta Yaqoub Fineyn sekä Mille Erikssonin. Finey ensin tasoitti pelin Erikssonin huikean taistelun ja pallonriiston jälkeen: https://x.com/sportsonmaxse/status/1937217566923010431Tämän jälkeen Eriksson hankki pilkun, jonka Ludvig Svanberg upotti ja loppunumerot 4-2 teki Finey illan toisella eurogoals-maalilla: https://x.com/sportsonmaxse/status/1937220573051945330Sundsvall nousi siis kuudenneksi
|
|
|
|
Hurten
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
 |
Vastaus #16 : 28.06.2025 klo 09:07:10 |
|
Kovaa jälkeä tekee Erol. Moni forkkalainenkaan ei varmaan koskaan ole kuullutkaan koko miehestä, joka jo viime kaudella tuli ja pelasti Giffarnan varmalta näyttäneeltä putoamiselta. 
|
|
|
|
Interturku
Poissa
|
 |
Vastaus #17 : 28.06.2025 klo 11:36:16 |
|
Kovaa jälkeä tekee Erol. Moni forkkalainenkaan ei varmaan koskaan ole kuullutkaan koko miehestä, joka jo viime kaudella tuli ja pelasti Giffarnan varmalta näyttäneeltä putoamiselta.  Joo, kauheel munkil, mut silti onnistuen. Jännä seuraa tätä juttuu, Jäpsistä Ruotsiin! Taiki kiinnostaa myös, miksei Tammivuorikin, vaikken tiedä kuka se edes on. Tulee mieleen KäPan junnut.
|
|
|
|
shots
Poissa
|
 |
Vastaus #18 : 30.06.2025 klo 08:30:24 |
|
Vaikeaksi muodostunut kotiderby Östersundia vastaan päättyi 1-1 lukemiin. 
|
|
|
|
Interturku
Poissa
|
 |
Vastaus #19 : 20.07.2025 klo 16:58:56 |
|
Menee tosi hyvin Erolin joukkueella. 
|
|
|
|
Oldone
Poissa
Suosikkijoukkue: Vuoden 1975 U18
|
 |
Vastaus #20 : 20.07.2025 klo 21:50:20 |
|
Tänäänkin 0-2 voitto vieraissa Varbersia vastaan. Sarjassa myt kuudentena ja vain 3 pistettä kärjestä. Päästettyjä maaleja 15 pelissä vain 14 Kalmarin kanssa vähiten. Järvenpäästä voitaisiin kysellä.miten puolustus saataisiin kuntoon.
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.07.2025 klo 21:57:24 kirjoittanut Oldone »
|
|
|
|
|
shots
Poissa
|
 |
Vastaus #21 : 29.07.2025 klo 21:57:40 |
|
Han har lyft GIF SundsvallFör ett år sedan hade jag nästan gett upp elitfotbollen. Sedan kom okände Erol Ates och förändrade allt. Han är mannen bakom Giffarnas lyft. Vi får inte bli historielösa, utan det tåls att påminna om det utgångsläge som Erol Ates kom till för lite drygt ett år sedan. Vårsäsongen 2024 var en bedrövelse för GIF Sundsvall. Laget hade bara vunnit två av 14 matcher och hade fem poäng upp till kvalplats. Tränaren Douglas Jakobsen värvades för en roll som assisterande tränare i Hammarby. Det kändes som en skänk från ovan, han hade inte överlevt många omgångar till. Då kändes allt hopplöst. Jag kände mig säker på att GIF skulle få börja om i division I och sviten på 38 år i rad i elitfotbollen skulle vara över. Sportchefen Joel Cedergrens värvning av tränaren Erol Ates ändrade allt. Jag hade ingen aning om vem han var när han presenterades i mitten av juli. Meritmässigt var det ingen som stack ut speciellt mycket Men nu ett år senare kan man konstatera att det blivit en av de bättre tränarrekryteringarna. Ates räddade kvar GIF i Superettan i fjol från ett hopplöst utgångsläge och har fortsatt på samma väg den här säsongen. Bottenlaget GIF har förvandlats till gäng som utmanar topplagen på övre halvan i Superettan under hans ledning. Det är en stor bedrift. Med ett relativt begränsat spelarmaterial bör tilläggas. Jag har följt GIF Sundsvall i många år och sett många tränare komma och gå. Min historia rymmer alltifrån namn som Anders Grönhagen, Per Joar Hansen, Rikard Norling, Sören Åkeby, Tony Gustafsson, Joel Cedergren till engelske David Wilson. Det är en rätt blandad kompott av namn. Vissa har lyckats bättre än andra. Erol Ates tillhör den mer framgångsrika skaran så här långt. Jag gillar det han uppnått på relativ kort tid, framförallt för tydligheten i ledarskapet. Han har pekat ut vägen och fått truppen att följa efter. Spelmodellen är byggd efter det spelarmaterial han förfogar över. Det kan tyckas vara en enkel sak, men det är många tränare som navigerat fel här. Det skapas spelsystem utan att titta på vilka egenskaper som finns i truppen. Giffarna spelar inte den mest offensiva och publikfriande fotbollen, men spelmodellen ger poäng och ett tryggare liv än i seriens botten. Det räcker med att jämföra serietabellen från i fjol med årets så här långt för att förstå att klubben är på rätt väg igen: 2024: 34 poäng på 30 matcher. 2025: 25 poäng på 16 matcher. Där har Erol Ates spelat en avgörande roll. Tränaren som gav oss hoppet tillbaka. Fredrik Söderberghttps://www.st.nu/2025-07-29/han-har-lyft-gif-sundsvall/
|
|
|
|
golddigger
Poissa
|
 |
Vastaus #22 : 29.07.2025 klo 23:17:15 |
|
Osaako joku muuten vähän valaista, että mikä saa Ruotsin divarijengin palkkaamaan Suomen divarista päävalmentajan? Siis että mikä se kontakti ehkä on ollut, kun tuntuu oudolta cv:ltä ihan puskista lähteä lähettelemään ULKOMAILLE.
|
|
|
|
shots
Poissa
|
 |
Vastaus #23 : 29.07.2025 klo 23:52:33 |
|
Osaako joku muuten vähän valaista, että mikä saa Ruotsin divarijengin palkkaamaan Suomen divarista päävalmentajan? Siis että mikä se kontakti ehkä on ollut, kun tuntuu oudolta cv:ltä ihan puskista lähteä lähettelemään ULKOMAILLE.
Eipä tuosta missään julkisuudessa ole ollut, mutta oletan että tämä kietoutuu muutaman henkilön ympärille. Sundsvallin urheilutoimenjohtaja Joel Cedergren on vannoutunut Ekkonomies, jonka päävalmentaja aikana hänen apurinaan toimi muuan Ferran Sibila. Kuten muistetaan Sibila oli myös hyvää pataa (kuten myös Erol Ates) Vesa Mäen kanssa, joten tässähän tämä kuvio rupeaa aukeamaan. Vesa Mäen ja Cedergrenin suhteesta en tiedä, mutta oletan että kyllä siellä toisensa tunnetaan varsin hyvin. https://ekkonocoaching.com/coaches/erol-ates/
|
|
|
|
golddigger
Poissa
|
 |
Vastaus #24 : 30.07.2025 klo 10:35:51 |
|
Jotain tämän tyylistä arvelinkin. Kiitos.
|
|
|
|
|
|