Jämpti
Poissa
Suosikkijoukkue: Mansefutis
|
 |
: 02.11.2025 klo 20:01:30 |
|
Maanantaina pelataan taas yksi jättimäisten panosten peli: Mestaruus voi ratketa jo KuPS:n eduksi ja taistelu europaikoista käy kiivaana, kun Ilves isännöi SJK:ta Tammelan stadionilla. Jälleen kerran surkean otteluohjelman myötä Ilveksen kotiottelu on onnettomasti maanantai-iltana, joten etäkannattajalle paikalle ehtiminen on hankalaa, mutta toivottavasti paikalliset keltavihreät saapuvat sankoin joukoin kannustamaan kotijoukkueen viimeiseen epätoivoiseen ponnistukseen kohti himoittua mestaruutta.
KuPS voitti aiemmin sunnuntaina jo kotiottelussaan Interin, mikä tarkoittaa että kaikki paitsi Ilveksen voitto tässä pelissä sinetöisi jo mestaruuden kohtalon ja kuopiolaistenkin juhlat olisivat aika kiimattomasti Ruudun striimin äärellä. Lienee siis koko jalkapalloilevan Suomen toive jopa Kuopiota myöten, että tällaista anti-kliimaksia ei nähdä, vaan mestaruus ratkaistaan viimeisellä kierroksella. Toki nyky-HJK on lähinnä pisteautomaatti, joten Kuopiossa varmasti voidaan lähteä luottavaisina tuossakin tilanteessa viimeiselle kierrokselle.
Europaikkojen suhteen tilanne onkin kiharaisempi: Jos SJK voittaa ovat Inter ja SJK kumpikin 58 pisteessä ja Ilves 59 pisteessä, eli kuka vain voi vielä pullahtaa ulos europaikoilta viimeisellä kierroksella. Ilvekselle tasapelikin riittäisi jo takaamaan europaikan, mikä on varmasti kauden minimitavoite. Kun kuitenkin mestaruuskin oli jo välillä omissa käsissä, olisihan esimerkiksi pronssi ja europaikka jotenkin valju päätös kaudelle. Samaan aikaan SJK ei varmasti olisi tyytyväinen, jos sen hieno kausi nuorella joukkueella ei toisi edes europaikkaa, joten vierasjoukkue tulee Tammelaan varmasti mielessään vain ja ainoastaan kolmen pisteen ryöstö. SJK on muutenkin ollut Ilvekselle todella vaikea vastus, joten vierasvoiton ajatus ei tunnu mitenkään täysin mahdottomalta.
Ilvekseltä ovat varmasti sivussa ainakin Vincent Ulundu ja Lauri Ala-Myllymäki. Lisäksi Otso Virtasen tilanne on jo pidempään ollut päiväkohtaisen seurannan alla - eikä muuten olisi itsestäänselvää että edes pelikuntoinen Virtanen ohittaisi vahvoja otteita viime peleissä esittäneen Faris Krkalićin maalilla. Lisäksi Aapo Mäenpää ja Teemu Hytönen olivat sivussa ainakin edellisestä pelistä, vaikka kumpikin lienee lähellä pelikuntoa.
Ilveksen avaukseen voinee turvallisesti naulata ainakin Roope Riskin kärkeen, Oiva Jukkolan laidalle, Joona Vetelin, Anton Popovitchin ja Marius Söderbäckin keskikentälle ja Matias Ralen, Sauli Väisäsen ja Tatu Miettusen alakertaan. Keskustaan voidaan lisäksi valita esimerkiksi hyvin viime ajat pelannut Maksim Stjopin, Jardell Kanga tai nuori Otto Tiitinen. Toista laitaa miehittänee Aapo Mäenpää, jos on kunnossa. Muuten siellä voi pelata esimerkiksi Kalle Wallius. Akiniyemi, mahdollisesti Hytönen, André Raymond ja Jesse Kilo ovat selvemmin penkkimiehiä.
Ilves on voittanut nyt kaksi perättäistä ottelua, ja voittoputken on jatkuttava loppuun saakka, jos edes jonkinlainen haaste mestaruudesta halutaan heittää. Joukkueen on taas aika kasvaa muutama sentti. Jos ei se vielä riittäisikään mestaruuteen, on kyse kuitenkin sellaisista hetkistä, joista syntyy taas vahvempi joukkue kaudelle 2026, joka oli alkujaan Ilveksen nykyisen projektin tavoitevuosi mestaruustaistelulle. Nyt pitää tunnistaa, mitä voittaminen kriittisillä hetkillä vaatii, ja tehdä se myös.
Toiseksi viimeisen kerran tällä kaudella on aika näyttää, kuka ansaitsee Ilves-paitansa.
|
|
|
|
|
ExtraJack
Poissa
|
 |
Vastaus #1 : 02.11.2025 klo 20:06:05 |
|
Bussi parkkiin ja pisteet mukaan. Samalla KuPS mestariksi.
|
|
|
|
|
Monzan gorilla
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen nu-metal yhdistys
|
 |
Vastaus #2 : 02.11.2025 klo 20:13:48 |
|
Jos oikein muistan, niin SJK kaatui 4-0 kotona viime kaudella vastaavassa pelissä, joten sitä tavoitellaan tälläkin kertaa. Harmi että mestaruutta ei voi varmistaa kotikentällä, vaan Turussa.
|
|
|
|
|
ExtraJack
Poissa
|
 |
Vastaus #3 : 02.11.2025 klo 20:28:22 |
|
Jos oikein muistan, niin SJK kaatui 4-0 kotona viime kaudella vastaavassa pelissä, joten sitä tavoitellaan tälläkin kertaa. Harmi että mestaruutta ei voi varmistaa kotikentällä, vaan Turussa.
Silloin SJK:lla ei ollut panosta. Se on muuten ainoa kerta, kun Rantanen on Ilveksen valmentajana pystynyt Grieven voittamaan.
|
|
|
|
|
|
|
sonny burnett
Poissa
Suosikkijoukkue: Raimon bisnekset
|
 |
Vastaus #5 : 02.11.2025 klo 23:40:06 |
|
Vierailla pari heikkoa peliä alla. Poisssolot ja kauden avainpelaajien hiipuminen aiheuttaa apatiaa sekä kollektiivisesta kauden päättymisen odottamista. Jotain uutta täytyisi todella keksiä, Gascin hiillostamiset tuskin toimivat kahta peliä putkeen. 
|
|
|
|
|
sami55
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK
|
 |
Vastaus #6 : 03.11.2025 klo 10:42:22 |
|
SJK:lla varma europaikka kahden voiton päässä. Hienoa lähteä Tammelan valoihin katsomaan onko nuoresta joukkueesta vielä tänä vuonna maksimoimaan oma potentiaalinsa. Meillä on vain voitettavaa!
|
|
|
|
|
Anseli
Poissa
|
 |
Vastaus #7 : 03.11.2025 klo 11:03:45 |
|
Jee pelipäivä! Topikki seurantaan 
|
|
|
|
|
Bockwurst
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
 |
Vastaus #8 : 03.11.2025 klo 11:18:13 |
|
SJK saa suorittaa.
|
|
|
|
|
tepiret
Poissa
Suosikkijoukkue: Brändiuudistus FC
|
 |
Vastaus #9 : 03.11.2025 klo 11:18:32 |
|
Toisintoa viime kauden vastaavasta ottelusta pukkaa, eli 4-0 
|
|
|
|
|
AKKings
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK
|
 |
Vastaus #10 : 03.11.2025 klo 11:40:20 |
|
Nyt on jännä matsi ja panosta piisaa. Paineet pahasti Ivveen puolella joten hurlumheitä luvassa. Stevie on säästellyt (hopeso) ykkösvitjaa joten 2-3 ft
Maanantai peleille kyllä vahva ei jatkossa, ei tuohon ole toivoakaan ehtiä.
|
|
|
|
|
The Real Wolf
Poissa
|
 |
Vastaus #11 : 03.11.2025 klo 11:46:00 |
|
... Harmi että mestaruutta ei voi varmistaa kotikentällä, vaan Turussa.
- No jaa. Kuuluu lajiin, että niinkin voi käydä. Vierasreissussa väki vähenee, mutta pidot paranee. Interin lipunmyynti vilkastuu huomattavasti tänä iltana. (Tai sitten ei...) En yleensä pidä jääkiekkorinnastuksista, mutta muistijälki historiasta tunkee jääkiekko-Ilveksen toiseksi viimeistä Suomen mestaruutta 70-luvun alkupuoliskolla. Sekin varmistui Turussa, Kupittaan kattamattomalla tekojäällä, Len Lunden johdolla. En ollut paikalla, mutta Urheiluruudusta näin ja Aamulehdestä luin. Samassa hengessä loppukauteen. 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.11.2025 klo 11:48:09 kirjoittanut The Real Wolf »
|
|
|
|
|
faktat pöytähän
Poissa
|
 |
Vastaus #12 : 03.11.2025 klo 12:26:14 |
|
Olisi aikamoista lutuuria jos Kuopion torilla näytettäisiin jättiscriiniltä illan ottelu, mutta emme jalkapalloyhteiskuntana taida valitettavasti olla vielä sillä tasolla. Suunta toki oikea. Arvioni on että Ilves tulee tekemään kahdesta neljään maalia, Seinäjoen saldon ollessa 2-3. Aika näyttää kuinka nuo sitten muotoutuu. Voitolla SJK pääsisi hakemaan europaikkaa kotona Gnistania vastaan eli täyden iltapuhteen saa Manse PP huhtoa jos haluaa title challengen pitää elossa. Eikä siitä kauaakaan ole kun pohjalaaset oli sarjan kuumin joukkue. Kihelmöivä ehtoo edessä!
|
|
|
|
|
Gpred
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
 |
Vastaus #13 : 03.11.2025 klo 12:29:12 |
|
Kuuleeko Joona ja Anton? Sitä ois tuas hoppeeta tarjolla 
|
|
|
|
|
Bockwurst
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
 |
Vastaus #14 : 03.11.2025 klo 12:40:08 |
|
Kuuleeko Joona ja Anton? Sitä ois tuas hoppeeta tarjolla  Siinä kaksi peluria, joilla molemmilla olleet löysät housuissa jo eilisestä lähtien.
|
|
|
|
|
Monzan gorilla
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen nu-metal yhdistys
|
 |
Vastaus #15 : 03.11.2025 klo 12:40:53 |
|
Alkaa olla hyvä meininki jo aamupäivästä 
|
|
|
|
|
minävaa
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #16 : 03.11.2025 klo 12:42:08 |
|
Ei tässä muuta ku ottelutopikki seurantaan, vaikka tämä(kin) ketju varmaan täyttyy lähinnä Suomen raskaimman ja provosoivimman kannattajayhteisön eli savolaisten viesteistä.
Muuta illalta en toivo kuin, että pisteet jäävät Tampereelle. Tyylillä ei väliä.
|
|
|
|
|
gv39
Poissa
Suosikkijoukkue: Tuomarit ja kyläjoukkueet ml. Kups
|
 |
Vastaus #17 : 03.11.2025 klo 13:15:45 |
|
Ei tässä muuta ku ottelutopikki seurantaan, vaikka tämä(kin) ketju varmaan täyttyy lähinnä Suomen raskaimman ja provosoivimman kannattajayhteisön eli savolaisten viesteistä. ..
Älä hyvä ihminen yllytä Tulee mielenkiintoinen ottelu, kun kumpikin haluaa 3 pistettä eikä kumpikaan tasapeliä.
|
|
|
|
|
minävaa
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #18 : 03.11.2025 klo 13:21:48 |
|
Älä hyvä ihminen yllytä Eh, menkööt, jonkun se piti todeta ääneen ja olen joka tapauksessa pelissä, etten pääse lukemaan näitä 
|
|
|
|
|
13ergkamp
Poissa
Suosikkijoukkue: Slavia Sofia
|
 |
Vastaus #19 : 03.11.2025 klo 13:25:22 |
|
Maanantai peleille kyllä vahva ei jatkossa, ei tuohon ole toivoakaan ehtiä.
Jos ei 15.38 junaan ehdi niin 16.28 lähtevällä junalla kerkiää omalle paikalle melkein avauspotkuun. Takaisin perillä 21 pintaan jos ei halua jäädä riekkumaan.
|
|
|
|
|
The Real Wolf
Poissa
|
 |
Vastaus #20 : 03.11.2025 klo 13:36:24 |
|
Olisi aikamoista lutuuria jos Kuopion torilla näytettäisiin jättiscriiniltä illan ottelu, mutta emme jalkapalloyhteiskuntana taida valitettavasti olla vielä sillä tasolla. Suunta toki oikea. ...
- Olisi aikamoista lutuuria, jos Kuopiosta saapuisi edes pikkubussilinen mölymäkeläisiä toiselle kotistadionilleen Tammelaan muodostamaan kolmannen kannattajakatsomon, ja varautumaan juhlimaan kiihkeässä Tampereen maanantai-illan yöelämässä. Mikä ei tietenkään tule toteutumaan: Mestaruus varmistuu vasta pisteautomaattia vastaan Töölössä.
|
|
|
|
|
nptuomin
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, ManU, Argentiina, PeU-Basket, PuMu
|
 |
Vastaus #21 : 03.11.2025 klo 13:36:25 |
|
Näin melkein puolueettomana tarkkailijana ei oikein osaa sanoa, mitä tulosta tästä ottelusta toivoisi. Jos Ilves ei voita, niin mestaruus ratkeaa jo ennen viimeistä kierrosta, mutta jos Ilves ei voita ja varsinkin jos Ilves häviää, niin silloin useammalla joukkueella olisi panosta viimeisen kierroksen otteluissa. Jos Ilves voittaa tänään, niin viimeisellä kierroksella ainoastaan kahdella joukkueella on panosta ja nekään eivät pelaa samassa ottelussa.
|
|
|
|
|
The Real Wolf
Poissa
|
 |
Vastaus #22 : 03.11.2025 klo 13:41:36 |
|
. Jos Ilves voittaa tänään, niin viimeisellä kierroksella ainoastaan kahdella joukkueella on panosta ja nekään eivät pelaa samassa ottelussa.
- Aivan. Antikliimaksi. Tässä tapauksessa voitaisiikin jättää viimeinen kierros pelaamatta, ja julistaa mestaruus ratkenneen näiden kahden keskenäisten loppusarjan tosipelien yhteistuloksella. Nyt kabinetti hereillä!
|
|
|
|
|
elekrepie
Poissa
|
 |
Vastaus #23 : 03.11.2025 klo 13:58:31 |
|
Ei tässä muuta ku ottelutopikki seurantaan, vaikka tämä(kin) ketju varmaan täyttyy lähinnä Suomen raskaimman ja provosoivimman kannattajayhteisön eli savolaisten viesteistä.
Muuta illalta en toivo kuin, että pisteet jäävät Tampereelle. Tyylillä ei väliä.
Joo! Tyylillä ei väliä. Joko Tuutilla ja Kummolalle on klipit valittu?
|
|
|
|
|
13ergkamp
Poissa
Suosikkijoukkue: Slavia Sofia
|
 |
Vastaus #24 : 03.11.2025 klo 14:50:06 |
|
- Aivan. Antikliimaksi.
Jep. Tällä lailla lässähtänyt viimeinen kierros on erittäin harvinainen eurooppalaisissa pääsarjoissa 
|
|
|
|
|
|
|
|