Laitetaan nyt vaikka tänne liigan yleiskeskustelun puolelle. Ylläpidosta on tehty havainto HPS:n kausiotsikossa, joka sai myös oman logonsa. HPS-logo löytyy näköjään nyt myös naisten alueen viesteihin
Otsikon ikoni -pudotusvalikosta. Sieltä sen voi sitten valita kaikkiin HPS-aiheisiin otsikoihin, joita syntyy epäilemättä lukuisia.
Moikka!
Logo on nyt lisätty tämän keskustelun eteen ja se on jatkossa käytettävissä tällä alueella ja Kakkosessa uusien avausten yhteydessä. Olemassaolevien topiccien kohdalla voi aloittaja käydä sen muokkaamassa halutessaan.
Tuohon JyPK-keissiin en osaa ottaa kantaa (enkä logojen määrän rajoitukseen), mutta näitä voidaan kyllä tarvittaessa käsittääkseni lisätä. Tämä kuitenkin vaatii ylläpidolta sen verran manuaalista näpyttelyä ja askartelua, että ei ole ehkä prioriteettilistalla ihan ykkösenä.
Jos tulee mieleen muita logoja jotka uupuvat, meitä auttaisi isosti jos laitatte sähköpostitse logotiedoston gif-muodossa sekä tiedon siitä, missä alueilla sitä pitäisi voida käyttää. Lisäillään näitä sitten sitä mukaa kun keretään.
Miesten alueella valmiiksi olevia ikoneita voisi varmaan lisätä ainakin näille otsikoille:
-
IF Gnistan 2026-
PK-35 Vantaa 2026 (Toimisiko tässä kuitenkin se perinteinen PK-logo, vaikka nyt taitaa ollakin toista kautta käytössä punamustat linnut tms?
Vanhemmista otsikoista ikoni puuttuu ainakin tästä:
-
Ilves 2022 (alkavan kauden otsikkoa ei ole vielä, mutta yritän kirjoitella senkin jossain vaiheessa)
Tässä vielä melkein vuoden takaa maaliskuulta viestini, mitä viesti-ikoneja toivoisin näkeväni naisten alueella.
Vanhalla tutulla asialla ollaan. Tosin ei vuoden tauon jälkeen, vaan kahden vuoden tauon jälkeen, kun vuosi sitten keväällä moderaattorit olivat pyytämättä ja yllättäen ilahduttaneet minua ja muita naisten alueen spämmääjiä.
Jos foorumilla on omistajanvaihdoksen jälkeen vielä moderaattoreita tai tarvittavia oikeuksia hallinnoivaa ylläpitoa, niin pyytäisin jälleen naisten puolella kausiotsikoihin logoja.
Ainakin näistä tämän kauden otsikoista puuttuu logot:
-
KuPS 2025-
JyPK 2025 (myös
2024,
2023,
2022,
2021 &
2010-2020)
logo löytyy ainakin Wikipediasta-
Ilves 2025 – naiset ja tytöt (
Kansallinen Ykkönen) (puuttuu myös
kaudelta 2022)
Jos samalla viestillä saa vaivata enemmänkin, ehdottaisin myös käyttäjän valittavissa oleviin otsikkokuvakkeisiin jonkin verran muutoksia. Nähdäkseni näille kuvakkeille ei ole juurikaan ollut käyttöä naisten alueen otsikoissa:

Smiley

Angry

Grin

Sad

Wink
Löysin vajaan 19 vuoden ajalta kaksi otsikkoa:
-
Kakkonen, A-lohko (vuonna 2012)
-
Naisten Ykkönen 2011 EtelälohkoTilalle tai noiden jatkoksi, kuten Veikkausliigan ja Ykkösen keskustelualueella, ehdottaisin ensisijaisesti kolmea kuvaketta:
-
Kansallinen Liiga: kuvake voisi olla ][-logo, jota sarja käyttää mm.
sometilien profiilikuvassa.
-
Kansainvälinen jalkapallo: kuvakkeena vaikka
maapallo-
Cup: kuvakkeena vaikka
pokaaliVaihtoehtoisia muita vakioaiheita voisi olla näissä:
-
Ykkönen (1? tai esimerkiksi uudesta
KANSALLINEN YKKÖNEN -logosta Y-kirjain)
-
Kakkonen (logo löytyy ainakin
Wikipediasta ja
Palloliiton sivuilta)
-
juniorit (JR? tai jotain muuta parempaa)
-
jalkapallo 