Tyttöjalkapallon tila ja tulevaisuuden näkymät

[VeloFM]

Suomalainen tyttöjalkapallo on kehittynyt merkittävästi viime vuosina (vai onko?), mutta miten voisimme varmistaa, että kehitys jatkuu ja laji tarjoaa entistä parempia mahdollisuuksia nuorille pelaajille?

Onko sinulla esimerkiksi omakohtaisia kokemuksia tyttöjalkapallosta tai näkemyksiä siitä, miten tyttöjalkapallo voisi kehittyä?

Faktahan on se että pojat ovat oman ikäluokan tyttöjä huomattavasti edellä sekä harrastajamäärät ovat moninkertaiset. Tämä tuskin tulee muuttumaan ainakaan lyhyellä aikavälillä tai koskaan.

Eniten itseä mietityttää johtuvatko taitoerot valmennuksesta vai siitä että pojat harjoittelevat lähtökohtaisesti myös omatoimisesti huomattavasti enemmän.

[Nigel Kugelschfeir]

Pojille on helpompaa löytää peliseuraa päiväkodin ulkoiluihin ja koulussakin välitunneille, tytöt touhuaa jotain muuta. Tytöillä myös puuttuu ehkä perheen tuki,  eikä lähdetä perheenkään kanssa potkimaan niin helposti. Selkein ero on siinä että puuttuu kamppailuhalukkuus, voitontahto ja taitavatkin pelaajat on tottuneet ettei pallottomana tarvii tehdä mitään. Itse en ole myöskään huomannut että poikien sarjaa tai niiden kanssa pelanneet olisi sen kummoisempia kuin muutkaan.

Nämä nyt omia havaintoja oman tytön peliuran ajalta.

[ZZlatan]

Toimenpiteet on siitä kiinni, mitä tavoitellaan. Kehitystä voi olla monenlaista.

Harrastajamäärän kasvua, isompia yleisömääriä, parempaa kansainvälistä menestystä, pienempää drop outia vai jotain muuta?

Jos tavoitteena on puhdas huippupelaajakehitys, lähtisin siitä, että mahdollistetaan mahdollisimman monen potentiaalisen ja innokkaan tytön pelaaminen ja harjoittelu mahdollisimman pitkään poikien joukkueissa.

[Nigel Kugelschfeir]

Jääkiekossa on jo kokeiltu poikien kanssa pelaamista ja tuloksena on vaan huonompia pelaajia. Siellä pitäisi saada vastuuta eikä ole mitään iloa pyöriä siellä jos ei pääse palloon tai mene tilanteisiin.

[ZZlatan]

Jääkiekossa on jo kokeiltu poikien kanssa pelaamista ja tuloksena on vaan huonompia pelaajia. Siellä pitäisi saada vastuuta eikä ole mitään iloa pyöriä siellä jos ei pääse palloon tai mene tilanteisiin.

Eikös lähes kaikki Suomen historian parhaat naispelaajat Anne Mäkisestä Eveliina Summaseen ole pääosin pelanneet junnuvuotensa poikien jengeissä?

https://yle.fi/a/74-20169331

[Nigel Kugelschfeir]

On varmaan kaikki muutkin maajoukkueen ja kansallisen pelaajat pelanneet mutta ei se nyt pelkästään tee kenestäkään mitään. Jos pystyy pelaamaan poikien kilpajoukkueessa niin siellä kannattaa pelata mutta sellaisia on ihan pari per ikäluokka.  Oman lapsen ikäluokan kilpajoukkueet pelaa 3-4 tason poikien sarjassa häviten suurimman osan peleistä. Tuskin nuo pelit enää mitään kovin kehittäviä on.

[loivanousu]

Eniten itseä mietityttää johtuvatko taitoerot valmennuksesta vai siitä että pojat harjoittelevat lähtökohtaisesti myös omatoimisesti huomattavasti enemmän.

Kapea otantakysely omille pojille, jotka pelaavat joukkueissa ja joiden ykkösvälituntiharrastus koulussa on myös futis: oletteko koskaa nähneet tyttöjä välitunnilla futaamassa? Vastaus: ei koskaan.

Nuff said.

[Chelski11]

Parempaan suuntaan menee koko ajan.

- Poikien sarjassa pelaaminen kannattaa, jos pärjäät tyttöjen sarjoissa parhaita joukkueita vastaan. Muuten ei kannata. Esim Grifkin T2013 pelaa poikien kilpasarjaa talviliigassa ja pärjää siellä.

- Välitunneilla pelaa myös tytöt futista.

- Seurojen pitää kohdella, vaatia ja antaa samat mahdollisuudet sukupuolesta välittämättä. Ei aliarvioda ja vähätellä tyttöjä.

- Taklaaminen ja kamppailu on asioita mitkä pitää opettaa ja vaatia.

- Kärki on kapea, kun massaa on  vähemmän kuin pojissa. Tässä on hommaa joka seuralla.

[VeloFM]

Uskon myös että vaikka pojat ja tytöt ovat ennen murrosikää ulkoisesti hyvin samanlaisia niin pojilla on luontaisesti parempi pallon hallinta, tämän huomaa monesti jo palloa heittäessä ja potkaistaessa.
Lisäksi varmasti räjähtävyys ja nopeus ovat myös poikien puolella vaikka fyysisesti näyttävät tasapuolisilta.

Tytöillä monesti liikkuvuus, tasapaino jne edellä poikia.

Ehkä se on vain fysiologiset erot mitkä erottaa tässäkin tapauksessa pojat ja tytöt sekä tuo pihapelien määrä sekä se että poikajalkapalloiluun on panostettu iät ja ajat huomattavasti enemmän. Harrastajamäärät ovat vain pojissa niin paljon suuremmat. Tämän huomaa jo oman tyttären peleissä että ihan sama mikä turnaus on kyseessä niin samat vastustajat siellä pyörii kuin sarjapeleissä...

[M13]

Hyvä topic!

Pitkän,joskin suppean omaan mutuun perustuvan tutkimuksen mukaan tytöt eivät hirveästi katso tai seuraa jalkapalloa. Tälläkin osansa kehityksessä ja oppimisessa. Intohimo syntyy usein idoleiden kautta. Onneksi tässäkin kehitystä ja helmareiden peleissä usein käy junnujoukkueita. Tästä toki pitkä matka siihen, että isin tai äidin kainalossa katsotaan viikottain la ligaa kotisohvalla.

Yleisenä pohdintana naisten ja miesten eroista. Ota kurkkaus dartsin maailmanlistalle. Laji,jossa fyysisten erojen vaikutus on minimaalinen ja huippusarjat avoimia kaikille. Silti miehet dominoi, miksi? Avaruudellinen hahmottaminen luontaista miehille, kun taas kielet naisille?

[Nigel Kugelschfeir]

Uskon myös että vaikka pojat ja tytöt ovat ennen murrosikää ulkoisesti hyvin samanlaisia niin pojilla on luontaisesti parempi pallon hallinta, tämän huomaa monesti jo palloa heittäessä ja potkaistaessa.
Lisäksi varmasti räjähtävyys ja nopeus ovat myös poikien puolella vaikka fyysisesti näyttävät tasapuolisilta.

Tytöillä monesti liikkuvuus, tasapaino jne edellä poikia.

Ehkä se on vain fysiologiset erot mitkä erottaa tässäkin tapauksessa pojat ja tytöt sekä tuo pihapelien määrä sekä se että poikajalkapalloiluun on panostettu iät ja ajat huomattavasti enemmän. Harrastajamäärät ovat vain pojissa niin paljon suuremmat. Tämän huomaa jo oman tyttären peleissä että ihan sama mikä turnaus on kyseessä niin samat vastustajat siellä pyörii kuin sarjapeleissä...

Olen kanssa ihmetellyt että kokoajan uutisissa on että tyttöpelaajia on enemmän kuin koskaan mutta sitten peleissä pyörii samat naamat joka paikassa. Etenkin kilpapelaajia on todella rajallinen määrä ja nekin vähät pelaa yleensä ihan muita pelejä kuin oman ikäluokan sarjaa. Epäilisin että lisenssejä varmaan myydäänkin hyvin mutta sitten ei käydä ainakaan koko vuotta pelaamassa.

Ja sitten harrastepelaajille lyödään kyllä luu kurkkuun heti alussa kun peleissä tulee vastaan kilpatason pelaajia jotka sitten mättää osumia sen mitä kerkeävät. Ei siinä aloittelijat paljoa palloon pääse tai saa onnistumisia.

[Shanny]

Omia mietteitä , nyt kun on tullut seurattua monta vuotta oman tytön kautta, joka pelannut omaikäisissä, vanhemmissa tytöissä ja nyt pojissa 2 v.

Pojille tehdään jo hyvin nuorena kilpajoukkueet, joihin valitaan parhaat ja motivoituneimmat. Tytöillä yleensä kaikki samassa eli joukkueessa voi olla elite, kilpa, haaste ja harraste pelaajia samassa joukkueessa. Pl. muutamat harvat etelän joukkueet, joilla on paljon tyttöjä. Myöskin joukkuevaihtamiset alkavat hyvin nuorena ja sen takia muutamat joukkueet keräävät pikkuseurojen parhaimmiston ja kohta on tilanne, että vastusta vaikea löytää muualta kuin muutaman ison seuran minareista. Tätä ihmetellyt usein, kun alkuperäisessä ns. kyläjoukkueessa olisi monelle isot vastuut ja peliajat, sitten siirrytään hirveällä kiireellä isoon joukkueeseen, jossa sitten rooli pieni. Kuitenkin monet pikkuseuratkin pystyisivät pelaamaan 1 tasolla, jos saisivat parhaat pysymään hieman pidempään.

Vaatimustaso on pojissa kovempi ja harjoitusympäristö on tasaisempi. Tämä ei tietysti onnistu tytöissä, jos on liian vähän pelaajia ja motivoituneita sellaisia.
Pojilla on esim laukaus valovuoden edellä tyttöjä. Pojat ovat kyllä aina vetelemässä ja se on varmasti yksi syy, mutta kyllä siinä jotain muutakin on.

Poikien kanssa pelaaminen kehittää silloin, kun siellä pärjätään myös taidollisesti ja kamppailemalla, ei pelkästään juoksunopeuden tai koon takia.

Mielenkiintoinen aihe, niin oli pakko jotain tähän topiciin laittaa myös.

[elanalistadefutbol]

Suomalainen tyttöjalkapallo on kehittynyt merkittävästi viime vuosina (vai onko?), mutta miten voisimme varmistaa, että kehitys jatkuu ja laji tarjoaa entistä parempia mahdollisuuksia nuorille pelaajille?

Onko sinulla esimerkiksi omakohtaisia kokemuksia tyttöjalkapallosta tai näkemyksiä siitä, miten tyttöjalkapallo voisi kehittyä?

Faktahan on se että pojat ovat oman ikäluokan tyttöjä huomattavasti edellä sekä harrastajamäärät ovat moninkertaiset. Tämä tuskin tulee muuttumaan ainakaan lyhyellä aikavälillä tai koskaan.

Eniten itseä mietityttää johtuvatko taitoerot valmennuksesta vai siitä että pojat harjoittelevat lähtökohtaisesti myös omatoimisesti huomattavasti enemmän.

Onko suomalainen tyttöjalkapallo kehittynyt? Se, että harrastajamäärät kasvavat eivät kerro kehityksestä mitään. Tuhansia pelaajia parinkymmenen vuoden haarukalla nähneenä, kehitystä tapahtui vuosituhannen vaihteen ikäluokkien myötä, mutta jos katsoo puhtaasti pelaamista, se on taantunut potkupallon tasolle esimerkiksi helmariliigan peleissä. Johtuu luonnollisesti siitä, että fokus on potkia palloa pois omasta boxista ja potkia sitä vastustajan boxiin. Potentiaalisten pelaajien määrä on laskenut monessa ikäluokassa, koska vaatimustaso on kadonnut kokonaan. Enää ei keneltäkään saa vaatia mitään, vaan kaikilla pitää olla hauskaa. Tämä taas näkyy pelaamisessa.

Jos haluaa, että tyttöjalkapalloilijat haluavat kehittyä, siihen on yksinkertainen keino. Treenaa joka päivä pallon kanssa tunteja ja koulussa pelaa välitunnit poikien kanssa. Tämä on ainoa keino kehittyä. Pelaamaan opit pelaamalla ja pallon pysyy hallussa kun sen kesyttää. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikkia ei laji kiinnosta niin paljon, että on intoa treenata, joten heistä ei ikinä tule ainakaan kv-tason pelaajia.

Jos treenaaminen kiinnostaa, haluaa kehittyä ja motivoida itseään, tiktok on täynnä tyttöjä, jotka eivät tee mitään muuta kuin treenaavat ja pelaavat. Kylmä fakta on, että työ on ainoa keino menestyä, joten jos työnteko ei kiinnosta, et tule menestymään. Jalkapallo on valitettavasti laji, jossa jokainen itse tekee työn menestyksen eteen eikä siihen ole oikoteitä. Kuten mainitsin, kannattaa oikeasti katsoa tiktokista mitä muualla tehdään, niin saa jonkinlaisen näkemyksen siitä, että kuinka hyviä tyttöjä maailmalta oikeasti löytyy ja kuinka paljon he treenaavat. Eivät he treenaa joukkuetreeneissä, vaan omalla pihalla, jossa on kenttä tai autotallissa tai kellarissa. Jos tuota jaksaa tehdä, silloin on teoriassa mahdollisuus menestyä. Suomessa se todennäköisesti riittää kansallisen liigan tasolle, jos potentiaalia löytyy pelaajasta, mutta ulkomaille on jo tiukempaa päästä, mutta ei mahdotonta kuten moni Suomesta on päässyt. Yhtään niin lahjakasta suomalaista ei kuitenkaan ole, ei tyttö eikä poikapuolella, etteikö lähteminen vaatisi kymmeniätuhansia tunteja pallon kanssa lapsena ja nuorena. Se on jo ajatuksena mahdoton.

[Hegetsu]

Omasta kuplasta kun katsoo ja vähän jo omien lasten pelien päätyttyä niin iso haaste kun vertaa oman tytön ja kundin ikäryhmiä/joukkueita tulee jo siinä, että tytöissä vain on pelaajia liian vähän ja tasollinen hajonta helposti iso. Meillä oli ensin tytöissä kahden ikäryhmän joukkue omassa seurassa ja siinä pysyttiin pyörittämään kolmea 8v8 peliryhmää niin että vanhempien ryhmässä taidettiin pelata ykköstä ja kakkosta ja nuoremmissa kolmosta vaikka pelaajien isompi volyymi oli nuorempaa ikäryhmää mutta näin kaikille löytyi pelipaikka ilman yli-ikäisyys ongelmia.

Seuran oma tyttökuvio oli sellainen, että jossain ikäryhmässä oli hyvin pelaajia (yli 20) ja toisessa sitten heikosti eli ei edes 8v8 peliryhmää ja kun pelaajille tuli lisää ikää niin määrä vain väheni ja homma meni vaikeammaksi kun kolmen ikäryhmän yhdistely alkaa olla jo vaikeaa. Meillä tytön ryhmä teki YJ:n toisen seuran kanssa ja se kantoi aina U18 vaiheen alkuun asti, seuraavan kahden ikäryhmän joukkue ei sitten taas innostunut yj:stä ja heillä toiminta lakkasi siinä vaiheessa kun piti siirtyä 11v11 peliin. Sitten kun tulee näitä isoja aukkoja pelaajapolkuun niin seuran kiinnostus panostaa toimintaa on helposti rajallista eli meilläkään ei sitten T18 jatkumoa saatu kun alta puuttuivat tulevaisuuden pelaajat eli ei ollut siinä kohtaa T13-15 ryhmissä.

Eli jos jotain halutaan saada aikaiseksi niin YJ-toimintaa tulisi kehittää viimeistään jossain T12 vaiheessa, muussa tapauksessa peliryhmä on "kaikkea kaikille" tyyppinen ja parhaat lähtevät jatkamaan matkaa ja "mukana roikkuneet" lopettavat kuitenkin. Samoin seurassa pitäisi huomata se, että vanhemmat katsovat mitä vanhemmille ikäryhmille käy ja kilpailullisten lapsien vanhemmat tietävät mitä missäkin on tarjolla ja jos oman seuran jatkumo on heikko tai olematon niin tarinan missä "kaikki muuttuu pian" myyminen on vaikeaa vanhemmille. Parhaat ja motivoituneimmat pelaajat löytävät aina paikan jostain koska heille ei ole ongelma kulkea 45 min treeneihin mutta se kärjen takana oleva massa helposti lopettaa koko lajin jos lähiseurasta toiminta lakkaa tai on ihan pelkkää höntsää.

[Manselainen]

Oma kokemus tyttöjen kanssa työskentelyn pohjalta on, että lajin pariin ei välttämättä löydä ne kaikkein kilpailuinnokkaimmat tytöt. Oman tytön harrastamista kun on seurannut, niin paljon kovemmalla intohimolla kilpailuun ja sitä kautta harjoitteluun suhtautuvia kavereita löytyy yksilölajien puolelta. Jalkapallossa enemmän sit niitä, jotka tykkäävät touhuta yhdessä kaverien kanssa, vaikka ihan kohtuullisella tasolla taidollisesti olisivatkin. Tää sit kertautuu, kun harjoituksissa tärkeintä on joku muu kuin kehittyminen ja uuden oppiminen.

Tuo näkyy myös siinä, että tosi pieni prosentti on "vihreällä" jokaiseen pelitapahtumaan tai turnaukseen ja aina valmiina paikkaamaan esimerkiksi sairastapauksissa. Tän takia siellä peleissäkin pyörii aina ne samat naamat. Toki tää on osalla varmasti myös kotoa tuleva asia, mutta jos lapsi tarpeeksi vinkuisi haluavansa enemmän pelejä ja reenejä niin harva vanhempi tätä kieltäisi.

Uskallan myös väittää, että tyttöjen valmentajissa on poikapuoleen verrattuna paljon vähemmän niitä, jotka vaativat tarpeeksi. Kehittymistä tapahtuu silloin, kun mennään epämukavuusalueelle teknisesti, fyysisesti ja psyykkisesti. Epämukavuusalueella oleminen aiheuttaa pahaa mieltä, eikä tää istu "kivaa yhdessä" eetokseen? Urheilijana kasvamisen yksi tärkeimmistä ellei tärkein porras on oppia nauttimaan siitä, että harjoittelu ja uuden opettelu ei ole aina kivaa vaan raakaa työtä, josta mahdollinen palkinto tulee pitkän ajan päästä.

[bupa dukta]

Monen kirjoituksissa jo tullutkin mutta pelaajakehityksen tärkein asia on omatoiminen pallon kanssa tekeminen. Suomessa on verrattaen vähän tyttöjä jotka rakastuvat palloon. Pojilla o enemmän taipumusta tällaiseen hyperfokukseen jossa sinne autistina vedetään hullu määrä tunteja pallon kanssa. Ei tytöillä ole mitään fysiologista estettä tulla taitavaksi. Kyse on työmäärästä ja tunneista mitä kukin laittaa sisään. Voi katsoa vaikka youtubesta TOPBALLER sarjaa, sieltä löytyy todella taitavia tyttöjä.

[Nigel Kugelschfeir]

Aika vaikea on vaatimustasoa nostaa jos joukkueen toiminta on vähän kiikunkaakun ja fokus on lähinnä siinä ettei kukaan nyt ainakaan lopettaisi. Sinänsä niille jotka haluaa kehittyä on yleensä muutakin kuin oman joukkueen tapahtumia tarjolla, yleensä vuotta vanhempiin tai poikien peleihin pääsee kyllä mukaan jos lisää haastetta kaipaa.

Pelkkä pallon kanssa hinkkaaminen on vaan aika turhaa jos palloton pelaaminen on ameeban tasoa tai pasmat menee heti sekaisin jos kaveri taklaakin eikä anna tilaa ja näitä kyllä kentillä riittää. Kun tytöt ei pelaa omalla ajalla kavereiden kanssa niin se tärkein sparraaja on isoveli joka ei anna armoa.

[Jortsukka]

Syitä on valtavasti ja niistä listaaminenkin kestäisi pitkän aikaa. Yleisimmät ongelmat varmasti ovat että oikeasti jalkapalloon intohimoisesti suhtautuvia tyttöjä on todella vähän ja toisaalta hyviä valmentajia tytöissä on vielä vähemmän. Sitten on paljon liiton huonoja toimintoja, mutta tuosta se nyt lähtee liikkeelle. Tyttöfutiksen puolella hyvin keskinkertaiset valmentajat saavat valmentaa hyvinkin isoissa rooleissa ja olla tekemässä isoja päätöksiä.

[VeloFM]

Olen monen kanssa samaa mieltä monista yllä keskustelluista asioista.

Kun vertaillaan tyttöjen ja poikien pelien fyysisyyttä, huomaa, että tytöt ovat usein varovaisempia kamppailutilanteissa. Jos vastaan asettuu fyysisempiä joukkueita, katsomossakin saatetaan kauhistella: "Miten ne voivat tulla noin kovaa päälle! Ei meidän pikkutyttö ole tottunut tuollaiseen!" Tämä voi johtaa tilanteisiin, joissa turvaudutaan potkimiseen tai jopa hiusten repimiseen. Toki tässä voi näkyä myös taitotason puute.

Toinen asia, joka nousee usein esille, on pallottomien pelaajien liike. Tämä saa ajoittain veren kiehahtamaan – seisoskellaan odottaen, että pallo tulee jalkaan, tai juostaan joukkuekaverin lähellä katsellen tämän kamppailua tarjoamatta apua tilanteeseen. Liikkumattomuus ja reagoinnin puute ovat selkeitä kehityskohteita!

[The Guvnor]

En tunne koko kenttää riittävän hyvin tehdäkseni isoja johtopäätöksiä, mutta oman tyttären harrastamisen kautta on tullut vaikutelma, että joukkueiden sisäiset tasoerot ovat usein suuria. Tämä asettaa valmennukselle hankalan lähtökohdan. Käytännössä seurauksena näyttää monesti olevan se, että harjoittelun vaatimustasoa "madalletaan", jotta myös vähemmän motivoituneet pysyvät toiminnassa ja treeneissä mukana erityisesti siellä alempien tasojen joukkueissa.

Tämä on ymmärrettävää harrastajamäärien näkökulmasta, mutta kehityksen kannalta ongelmallista. Monessa muussa lajissa, esimerkiksi tanssissa tai joukkuevoimistelussa, vaatimustaso on jo varhain selvästi korkeampi. Jalkapallossa vastaava vaativuus ei ainakaan omien havaintojeni perusteella toteudu yhtä johdonmukaisesti.

Mielestäni yksi haaste näyttää olevan myös se, että alemmalta tasolta ylöspäin nouseminen ei käytännössä ole aina kovin helppoa. Jos pelaaja on tottunut harjoittelemaan ympäristössä, jossa vaatimustaso, pelinopeus ja tekemisen intensiteetti ovat matalampia, hyppy kovempaan ryhmään voi olla todella iso. Tällöin kyse ei ole vain taidosta tai motivaatiosta, vaan myös siitä, onko tottunut harjoittelun tempoon, vaatimuksiin ja pelin rytmiin. Tämä tekee noususta vaikeaa myös niille pelaajille, joilla kehityspotentiaalia voisi olla, mutta jotka eivät ole riittävän ajoissa päässeet tarpeeksi vaativaan arkiympäristöön.

[kumikameli]

Tyttöfutiksessa puolet ovat väärän harrastuksen parissa. Vanhempien pitäisi myös ymmärtää ettei siitä omasta kullannupusta tulekaan nyt jalkapalloilijaa. Toisaalta valmentajat eivät viitsi pahoittaa tyttöjen mieliä kertomalla asiasta heille tai heidän vanhemmilleen. Toinen ongelma on valmennus tai sen puuttuminen. Aivan pikkujunnuista asti monet valmentajat pelaavat vain siitä tuloksesta ja vedetään sitä pitkää palloa niin paljon kuin jalasta lähtee ja halukkaat perään. Ei ole esikuvia tytöille kun ei ole mitään jalkapallokulttuuriakaan. Kyllähän se aikuisten pelaaminenenkin suomessa on aivan räpeltämistä ja amatöörien puuhastelua.

[Nigel Kugelschfeir]

Asiaa noissa ylemmissä viesteissä puhutaan. Mutta ainakin oma lapsi katsoi em-kisat kesällä ja sitä kautta niitä esikuvia kuitenkin tulee. Kesällä koitetaan jotain naisten liigan pelejä käydä katsomassa. 

En tiedä onko Stadi Cupissa muutettu jotain mutta ainakin oman lapsen ikäluokkiin on tosi vähän ilmoittautuneita joukkueita. Tuon pitäisi olla se suurin turnaus mutta siitäkin menee vähän pointti jos on kourallinen joukkueita ja nekin on niitä samoja mitä vastaan pelataan koko ajan. Ehtiihän noita tässä vielä tulla.

[Kossi Agassa]

Tyttöfutiksessa puolet ovat väärän harrastuksen parissa. Vanhempien pitäisi myös ymmärtää ettei siitä omasta kullannupusta tulekaan nyt jalkapalloilijaa. Toisaalta valmentajat eivät viitsi pahoittaa tyttöjen mieliä kertomalla asiasta heille tai heidän vanhemmilleen.

Yksikään lapsi ei ole väärän lajin parissa, joka haluaa pelata jalkapalloa. Nämä pelurit sitten erikseen, jotka tuodaan väkisellä treeneihin, koska lapsella pitää joku liikuntaharrastus olla..

[Metsurin koira]

Omasta kuplasta kun katsoo ja vähän jo omien lasten pelien päätyttyä niin iso haaste kun vertaa oman tytön ja kundin ikäryhmiä/joukkueita tulee jo siinä, että tytöissä vain on pelaajia liian vähän ja tasollinen hajonta helposti iso. Meillä oli ensin tytöissä kahden ikäryhmän joukkue omassa seurassa ja siinä pysyttiin pyörittämään kolmea 8v8 peliryhmää niin että vanhempien ryhmässä taidettiin pelata ykköstä ja kakkosta ja nuoremmissa kolmosta vaikka pelaajien isompi volyymi oli nuorempaa ikäryhmää mutta näin kaikille löytyi pelipaikka ilman yli-ikäisyys ongelmia.

Seuran oma tyttökuvio oli sellainen, että jossain ikäryhmässä oli hyvin pelaajia (yli 20) ja toisessa sitten heikosti eli ei edes 8v8 peliryhmää ja kun pelaajille tuli lisää ikää niin määrä vain väheni ja homma meni vaikeammaksi kun kolmen ikäryhmän yhdistely alkaa olla jo vaikeaa. Meillä tytön ryhmä teki YJ:n toisen seuran kanssa ja se kantoi aina U18 vaiheen alkuun asti, seuraavan kahden ikäryhmän joukkue ei sitten taas innostunut yj:stä ja heillä toiminta lakkasi siinä vaiheessa kun piti siirtyä 11v11 peliin. Sitten kun tulee näitä isoja aukkoja pelaajapolkuun niin seuran kiinnostus panostaa toimintaa on helposti rajallista eli meilläkään ei sitten T18 jatkumoa saatu kun alta puuttuivat tulevaisuuden pelaajat eli ei ollut siinä kohtaa T13-15 ryhmissä.

Eli jos jotain halutaan saada aikaiseksi niin YJ-toimintaa tulisi kehittää viimeistään jossain T12 vaiheessa, muussa tapauksessa peliryhmä on "kaikkea kaikille" tyyppinen ja parhaat lähtevät jatkamaan matkaa ja "mukana roikkuneet" lopettavat kuitenkin. Samoin seurassa pitäisi huomata se, että vanhemmat katsovat mitä vanhemmille ikäryhmille käy ja kilpailullisten lapsien vanhemmat tietävät mitä missäkin on tarjolla ja jos oman seuran jatkumo on heikko tai olematon niin tarinan missä "kaikki muuttuu pian" myyminen on vaikeaa vanhemmille. Parhaat ja motivoituneimmat pelaajat löytävät aina paikan jostain koska heille ei ole ongelma kulkea 45 min treeneihin mutta se kärjen takana oleva massa helposti lopettaa koko lajin jos lähiseurasta toiminta lakkaa tai on ihan pelkkää höntsää.

Hyvä teksti!

Itselläni tyttöpuolelta on myös kokemusta pikkuseurasta ja YJ-toiminnasta.

Meillä ryhmä oli parhaimmillaan yli 30 pelaajan kokoinen ja pelaajien skaala valtava. Erittäin motivoituneista ja liikunnallisesti lahjakkaista tytöistä taysin harrastepelaajiin, joilla motivaatio oli lähinnä kaveriporukassa oleminen. Harjoittelun organisointi tällaiselle ryhmälle oli haastavaa, jotta se olisi mielekästä kaikille ja sellaista, että se kehittää kaikkia. Pakko treenauttaa aika paljon tasoryhmissä, jotta homma pysyy mielekkäänä. Nuorempana pelejä haettiin parhaimmillaan kolmesta eri sarjasta, jotta pelaajille saadaan tasaisesti riittävästi matseja alle ja sopivan tasoisia matseja eri pelaajille. Pelattiin myös poikiensarjoja.

YJ-toiminta pyöräytettiin käyntiin alueen suurseuran kanssa T12 kauden lopulla. Meiltä mukaan isomman seuran toimintaan tulivat halukkaat ja motivoituneimmat pelaajat mutta myös valmentajat. Oleellisin homma YJ-toiminnassa on sopia ennen toiminnan aloitusta pelisäännöt miten toimitaan ja mitä tavoitellaan. Pitää olla selkeä yhteinen näkemys mitä YJ-toiminta on, ja mitä se ei ole. Pikkuseuroille oleellista on, että turvataan joukkueen toiminnan jatkuvuus YJ-toiminnasta huolimatta. Parhaimmillaan YJ parantaa pienen seuran joukkueen toimintaa, kuten se meilläkin teki. Samalla myös isomman seuran joukkueen taso, treenien taso ja valmennus parani. Win-win tilanne kaikille. YJ oli meille elinehto, jotta motivoituneimmille pelaajille voitiin tarjota pelaajapolku ja kehittymisen mahdollisuudet aina vaikka kansalliseen liigaan saakka ja toisaalta tällä konstein turvattiin, että oman joukkueen toiminta voidaan jatkaa ja pelaajamäärä pysyy riittävänä 11v11 kaudenkin ajan. Drop-outit pysyivät maltillisina näin toimien. Toki pelaajia tippui matkan varrella jonkin verran pois ja nämä lähtijät olivat lähinnä niitä, joilla treenaamiseen ei ollut riittävää motivaatiota ja "treenaaminen oli liian kilpailuhenkistä". Toisaalta myös pelaajia tuli matkan varrella lisää kun kuulivat kavereiltaan ja kyliltä millaista meininkiä joukkueessa on.

Joku täällä kirjoittikin, että tyttöpuolella ei vaadita tarpeeksi. Tämä on totta. Itse kyllä väitän, että pikkuseuroissakin palaajamäärät vain kasvavat kun valmennus vaatii ja treenaaminen on riittävän kovaa. Suurin osa pelaajista nauttii kun treeneissä oppii ja huomaa kehittyvänsä. Se motivoi jo itsessään. Ei ne lapset ja nuoret mene siitä rikki jos heitä valmennetaan futareiksi "prinsessafutiksen" sijasta.
     

[Slither54]

Isossa kuvassa YJ-toiminnan pitäisi olla ennen kaikkea seuralähtöistä, ei valmentajalähtöistä, kuten se todennäköisesti edelleenkin suurelta osin on. Tällöin estetään hieman paremmin pienemmissäkin seuroissa tuollaiset ammottavat aukot, joskin tietenkin sekään ei aina auta. Henkilökemiat sun muut merkkaa todella paljon sekä pelaajien, mutta varsinkin myös valmentajien kesken.

Itse olen jo joskus 15 vuotta sitten ehdottanut eräällä paikalliselle kärkiseuralle paljon laajemman alueen mallia siitä, miten alueellisesti olisi kaikkein fiksuinta lähteä tällaista YJ-himmeliä rakentamaan. Siinä käytännössä ideana oli se, että jokaisella nykyisella seuralla oli oma paikkansa tietynlaisessa pyramidissa ja heillä oli selkeä seura, jonka kanssa alettiin käydä keskustelua viimeistään siinä vaiheessa, kun omat pelaajat alkoivat loppua kesken. Isoimman seuran roolina olisi ylläpitää oman lähialueen seurojensa valmentajien koulutusta, jotta näillä pienemmilläkin seuroilla toiminnan laatu olisi parempaa eikä parhaiden pelaajien tarvitsisi välttämättä liittyä alueen suurseuraan kovinkaan nuorena. Lopulta kuitenkin tavoitteena olisi se, että parhaat pelaajat lopulta päätyisivät viimeisille asteille isompiin seuroihin pelaamaan kovempia sarjoja, mutta samalla pyrittäisiin estämään drop outtia pienemmissä seuroissa.

Systeemi oli kuitenkin yllätys yllätys liian kunnianhimoinen, vaikka tietynlaista satelliittiseura toimintaa kyseisen seuran osalta järjestettiinkin ja se saattaa olla jonkin verran käynnissä edelleenkin. Ja tietenkin tusinan seuran yhteistyö on aika paljon vaadittu, kun yleensä edes kahden seuran välinen yhteistyö tyssää aika nopeasti alkuunsa.