• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Tyttöjalkapallon tila ja tulevaisuuden näkymät

Aloittaja VeloFM, 06.03.2026 klo 15:52:45

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Nigel Kugelschfeir

Yyjiit tuntuu olevan aika haastavia vaikka niitä on pakko alkaa tekemään jossain vaiheessa tytöissä ellei sitten halua että kaikki pelaa jossain Klubissa lopulta. Jos pienemmälle seuralle sattuukin vähän parempi ikäluokka, pelaajia aletaan omimaan eikä yhteistoiminta enää kiinnostakaan. Sama tietysti isomman seuran näkökulmasta että jos sieltä toisesta ei tule kovin hyviä pelaajia niin silloinkaan ei tarvita yhteistyötä. Itse olen kyllä sitä mieltä että alueellisesti ne motivoitunemmat pitäisi saada johonkin omaan ryhmään ja loput voi sitten pelailla huvikseen.

Metsurin koira

Lainaus käyttäjältä: Slither54 - 19.03.2026 klo 10:44:50
Isossa kuvassa YJ-toiminnan pitäisi olla ennen kaikkea seuralähtöistä, ei valmentajalähtöistä, kuten se todennäköisesti edelleenkin suurelta osin on. Tällöin estetään hieman paremmin pienemmissäkin seuroissa tuollaiset ammottavat aukot, joskin tietenkin sekään ei aina auta. Henkilökemiat sun muut merkkaa todella paljon sekä pelaajien, mutta varsinkin myös valmentajien kesken.

Itse olen jo joskus 15 vuotta sitten ehdottanut eräällä paikalliselle kärkiseuralle paljon laajemman alueen mallia siitä, miten alueellisesti olisi kaikkein fiksuinta lähteä tällaista YJ-himmeliä rakentamaan. Siinä käytännössä ideana oli se, että jokaisella nykyisella seuralla oli oma paikkansa tietynlaisessa pyramidissa ja heillä oli selkeä seura, jonka kanssa alettiin käydä keskustelua viimeistään siinä vaiheessa, kun omat pelaajat alkoivat loppua kesken. Isoimman seuran roolina olisi ylläpitää oman lähialueen seurojensa valmentajien koulutusta, jotta näillä pienemmilläkin seuroilla toiminnan laatu olisi parempaa eikä parhaiden pelaajien tarvitsisi välttämättä liittyä alueen suurseuraan kovinkaan nuorena. Lopulta kuitenkin tavoitteena olisi se, että parhaat pelaajat lopulta päätyisivät viimeisille asteille isompiin seuroihin pelaamaan kovempia sarjoja, mutta samalla pyrittäisiin estämään drop outtia pienemmissä seuroissa.

Systeemi oli kuitenkin yllätys yllätys liian kunnianhimoinen, vaikka tietynlaista satelliittiseura toimintaa kyseisen seuran osalta järjestettiinkin ja se saattaa olla jonkin verran käynnissä edelleenkin. Ja tietenkin tusinan seuran yhteistyö on aika paljon vaadittu, kun yleensä edes kahden seuran välinen yhteistyö tyssää aika nopeasti alkuunsa.
Tismalleen näin!

elanalistadefutbol

Lainaus käyttäjältä: Slither54 - 19.03.2026 klo 10:44:50
Isossa kuvassa YJ-toiminnan pitäisi olla ennen kaikkea seuralähtöistä, ei valmentajalähtöistä, kuten se todennäköisesti edelleenkin suurelta osin on. Tällöin estetään hieman paremmin pienemmissäkin seuroissa tuollaiset ammottavat aukot, joskin tietenkin sekään ei aina auta. Henkilökemiat sun muut merkkaa todella paljon sekä pelaajien, mutta varsinkin myös valmentajien kesken.

Itse olen jo joskus 15 vuotta sitten ehdottanut eräällä paikalliselle kärkiseuralle paljon laajemman alueen mallia siitä, miten alueellisesti olisi kaikkein fiksuinta lähteä tällaista YJ-himmeliä rakentamaan. Siinä käytännössä ideana oli se, että jokaisella nykyisella seuralla oli oma paikkansa tietynlaisessa pyramidissa ja heillä oli selkeä seura, jonka kanssa alettiin käydä keskustelua viimeistään siinä vaiheessa, kun omat pelaajat alkoivat loppua kesken. Isoimman seuran roolina olisi ylläpitää oman lähialueen seurojensa valmentajien koulutusta, jotta näillä pienemmilläkin seuroilla toiminnan laatu olisi parempaa eikä parhaiden pelaajien tarvitsisi välttämättä liittyä alueen suurseuraan kovinkaan nuorena. Lopulta kuitenkin tavoitteena olisi se, että parhaat pelaajat lopulta päätyisivät viimeisille asteille isompiin seuroihin pelaamaan kovempia sarjoja, mutta samalla pyrittäisiin estämään drop outtia pienemmissä seuroissa.

Systeemi oli kuitenkin yllätys yllätys liian kunnianhimoinen, vaikka tietynlaista satelliittiseura toimintaa kyseisen seuran osalta järjestettiinkin ja se saattaa olla jonkin verran käynnissä edelleenkin. Ja tietenkin tusinan seuran yhteistyö on aika paljon vaadittu, kun yleensä edes kahden seuran välinen yhteistyö tyssää aika nopeasti alkuunsa.

Kokemuksella voin sanoa, että YJ:t eivät toimi. Syy on ihmisessä. Alussa voi toimia, mutta aina löytyy joku, jonka pallit puskee niin paljon testosteronia, että silmät ovat keltaiset ilman minkäänlaista kroonista sairautta.

Ainoa järkevä keino saada potentiaalisille oman tasoista tekemistä, olisi alueelliset, säännölliset liiton johtamat tapahtumat joihin oman elämän narsistisilla idiooteilla ei olisi asiaa. Rahat tuhon saataisiin purkamalla helmariliigaksi kutsuttu rahastusjärjestelmä.

Tuo tuskin toteutuu, koska se on aina joltain idiootilta pois eikä Suomesta löydy ketään, jolla olisi kanttia toimia lajin, eikä yksittäisten idioottien hyväksi.

kumikameli

Lainaus käyttäjältä: Kossi Agassa - 18.03.2026 klo 13:28:05
Yksikään lapsi ei ole väärän lajin parissa, joka haluaa pelata jalkapalloa. Nämä pelurit sitten erikseen, jotka tuodaan väkisellä treeneihin, koska lapsella pitää joku liikuntaharrastus olla..
No oman kokemuksen perusteella kyllä on mutta jokaisella on mielipiteensä. En tosin tiedä onko vika valmennuksessa vai missä jos vuodessa ei tapahdu mitään kehitystä ja pelätään palloa/tilanteita ja pelistä ei ymmäretä mitään esim. missä liikkua ja miksi. Ehkä tuo puolet oli vähän yliammuttu mutta sanotaan 30%.

Metsurin koira

Lainaus käyttäjältä: elanalistadefutbol - 19.03.2026 klo 12:03:54
Kokemuksella voin sanoa, että YJ:t eivät toimi. Syy on ihmisessä. Alussa voi toimia, mutta aina löytyy joku, jonka pallit puskee niin paljon testosteronia, että silmät ovat keltaiset ilman minkäänlaista kroonista sairautta.

Ainoa järkevä keino saada potentiaalisille oman tasoista tekemistä, olisi alueelliset, säännölliset liiton johtamat tapahtumat joihin oman elämän narsistisilla idiooteilla ei olisi asiaa. Rahat tuhon saataisiin purkamalla helmariliigaksi kutsuttu rahastusjärjestelmä.

Tuo tuskin toteutuu, koska se on aina joltain idiootilta pois eikä Suomesta löydy ketään, jolla olisi kanttia toimia lajin, eikä yksittäisten idioottien hyväksi.
Jos toimijoilla pallit puskee niin paljon testosteronia, että silmät ovat keltaiset ilman minkäänlaista kroonista sairautta niin silloin ei toimi mikään malli, silloin on jo lähtöasetelma täysin pielessä.

Itse liputan vahvasti yj-toiminnan puolesta. Minun näkökulmani ei ole pelkästään huippujen kasvattaminen vaan se, että yj-toiminalla voidaan turvata pienten seurojen ikäkausijoukkueiden toiminta pitkälle ja antaa pienten seurojen lahjakkaille pelaajille tarvitsemansa kovempi ympäristö kehittyä. YJ on ennen kaikkea pienten seurojen etu. Tai pitäisi olla, jos mennään pelkästään ison "emoseuran" tarpeilla eteenpäin se tappaa koko yj:n idean ts. käytännössä isompi seura haalii potentiaalisimman pelaajat itselleen ja pienten toiminta loppuu ja samalla pelaajamäärät tipahtavat, sarjat köyhtyvät ja kohta huomataan, että alueella ei ole kuin yksi ikäluokan joukkue.   

Kuqqen

Hyvä ja tärkeä topik!

Oma havainto on, että tyttöjä ei näy juuri koskaan "potkimassa" lähikentillä, eli omalla ajalla tapahtuvaa treenaamista todella vähän.

Itse olen koittanut kannustaa omaa superjunnutarta tähän, ja aina innostuu jos kerkeää vaan itse lähtemään seuraksi.

Hegetsu

Meillä YJ (oli siis myös kahden ikäluokan yhdistelmä samalla) mahdollisti kilpailullisen ykkösen jengin pyörittämisen ja osan aikaa sen rinnalla alemmantason haasteryhmän olemassa olon. Jos oman seuran pelaajilla olisi pitänyt mennä niin muutama paras olisi jatkanut matkaa varmasti jo T13 vaiheessa ja todennäköisesti homma olisi kaatunut yksinkertaisesti siihen että pelaajia liian vähän ja tason hajonta liian suuri. Lisäksi YJ- tarjosi nuoremmille pelaajille mahdollisuuden kokeilla mukana ja ilman sitä nuoremmista olisi varmaa pari lähtenyt pois jo aikaisemmin.

YJ:n loppumisen jälkeen meillä ei muistaakseni ole saatu kertaakaan T15 ykköseen jengiä ja tälle kaudelle ei taidettu saada lainkaa T15 joukkuetta. Jos olisin edelleen seuratoimija niin katselisin noita ikäluokkien kokoja seuran puolelta aktiivisesti ja jos ikäluokkien koot pyörii siellä 25-30 tasolla niin aika aktiivisesti miettisin noita YJ-mahdollisuuksia aloitettavaksi siinä kohtaa kun aletaan pelaamaan pisteistä ja sarjapaikoista kun se on helppo kohta (minusta) siihen.

elanalistadefutbol

Lainaus käyttäjältä: Metsurin koira - 19.03.2026 klo 15:27:38
Jos toimijoilla pallit puskee niin paljon testosteronia, että silmät ovat keltaiset ilman minkäänlaista kroonista sairautta niin silloin ei toimi mikään malli, silloin on jo lähtöasetelma täysin pielessä.

Itse liputan vahvasti yj-toiminnan puolesta. Minun näkökulmani ei ole pelkästään huippujen kasvattaminen vaan se, että yj-toiminalla voidaan turvata pienten seurojen ikäkausijoukkueiden toiminta pitkälle ja antaa pienten seurojen lahjakkaille pelaajille tarvitsemansa kovempi ympäristö kehittyä. YJ on ennen kaikkea pienten seurojen etu. Tai pitäisi olla, jos mennään pelkästään ison "emoseuran" tarpeilla eteenpäin se tappaa koko yj:n idean ts. käytännössä isompi seura haalii potentiaalisimman pelaajat itselleen ja pienten toiminta loppuu ja samalla pelaajamäärät tipahtavat, sarjat köyhtyvät ja kohta huomataan, että alueella ei ole kuin yksi ikäluokan joukkue.   

Ymmärtääkseni yj-toiminnan lähtökohtana on ollut juurikin pienten seurojen toiminnan turvaaminen. Valitettavasti toiminnassa on myös mukana seuroja, jotka haluavat hyviä pelaajia ja seuroja, jotka eivät halua päästää hyvistä pelaajista kiinni kirveelläkään, koska ko. pelaajat ovat joukkueen jonkinlaisen menestyksen tae ja antaa valheellisen kuvan siitä, että seuran toiminta on loistavaa.

Jos toimintaa miettii puhtaasti ulkomaiseen toimintaan rinnastaen, yj-toiminnan pitäisi olla ainoastaan pienille seuroille, joiden pelaajamäärät ovat pieniä. Muussa tapauksessa toiminnan motiivit menevät helposti siihen, että toiminnan taustalla olevilla seuroilla tai pikemminkin tekijöillä on hyvinkin erilaisia motiiveja toiminnan pyörittämiseen. Jalkapallomaailmassa on paljon ihmisiä, joiden toimintaa ajaa pelkästään heidän henkilökohtainen hyvinvointi tai sen parantaminen, ja vuosien varrella on tullut todistettua, että sen vuoksi laitetaan pystyyn yj-joukkueita joiden toimintaa perustellaan jollain argumentilla, mutta aika pian selviää, että todellisuudessa toiminnalla tavoitellaan jotain muuta.

Jotta Suomessa päästäisiin järkevään yj-toimintaan, silloin pitäisi seuroille tehdä selväksi mitkä ovat alueellisia ykkösseuroja, joihin potentiaalisimpia kannattaa ehkä laittaa ja mitkä ovat seuroja, joiden toimintaa tuetaan yj-joukkueilla eikä toimita niin, että ne jotka eivät tule toimeen lippulaivan kanssa, koittavat yj-toiminnalla kilpailla näitä vastaan. Kilpailu itsessään on hyvää, mutta siinä vaiheessa kun kilpailu alkaa syömään koko alueen jalkapallon tasoa, on pöljää, ja siihen luonnollisesti pitäisi puuttua.

Mutta koska Suomessa johtajuus on kiellettyä, ja annetaan kaikkien kukkien kukkia ja rehoittaa miten sattuu, silloin alunperin toiminnan jatkamisen tukemiseksi kehitetty yj-toiminnasta on tehty ase  jota käytetään oman mitättömän itsetunnon kohottamiseksi, koska joku pärjää paremmin kuin toinen.

Kuka tästä eniten kärsii ovat potentiaaliset pelaajat. Kuten olen aikaisemmin jo todennut, yksikään seura ei tee yhtään huippupelaajaa, vaan sen taustalla on heidän itsensä tekemä kova työ yhdistettynä perimään eli liikunnallisuuteen. Pelaajien kehityksen kannalta kovatasoiset pelit ovat yksi asia, joita pelaajan pitäisi säännöllisesti saada, joten väärin käytettynä yj-toiminta ainoastaan vesittää pelaajan mahdollisuuksia saada oikeantasoisia pelejä. Jos joku kuvittelee, että yj:n kautta saadaan kovia alueellisia pelejä, valitettavasti Suomen kokoisessa maassa on niin vähän potentiaalisia pelaajia, että ainoastaan pääkaupunkiseudulla näin voi tapahtua. Muualla taso on jo lähtökohtaisesti niin heikko, että vaikka on rakennettu liiga-pohjoinen, pelien taso on edelleenkin huono, eikä oikeasti palvele pelaajakehitystä.

hoc

Lainaus käyttäjältä: Metsurin koira - 19.03.2026 klo 15:27:38
YJ on ennen kaikkea pienten seurojen etu.

Tässä on ongelman ydin. Fokuksessa pitäisi olla pelaajien, ei seurojen etu.

Jortsukka

#34
Lainaus käyttäjältä: hoc - 20.03.2026 klo 13:20:02
Tässä on ongelman ydin. Fokuksessa pitäisi olla pelaajien, ei seurojen etu.

Ei Suomessa mietitä oikeasti pelaajalähtöisesti missään seurassa. Aina niitä on pr-puheissa, mutta ei käytännössä kuitenkaan sitä mietitä. Aina mietitään ensin omaa persettä, sitten seuran toimintaa ja sitten joskus pitkällä listalla tulee vasta pelaajakehitys ja pelaajan etu. Näistä YJ-kuvioista pitäisi päästä malleihin missä mietitään toiminta oikeasti pitkäjänteisesti, pelaajalähtöisesti ja seuraakin tukien.

Otetaan esimerkki jostain vaikka Turku/Tampere/Oulu ympäristökunnista. Seura jossa on vaikka 15-20 pelaajaa per ikäluokka tyttöjä. Tuolla voidaan toimia hyvin 5vs5 ja harjoitella tuo vaihe muutamassa tasoryhmässä. Sitten pitäisi jo valmiiksi miettiä alueellinen toiminta niin, että siitä naapurikunnasta otettaisiin seura jonka kanssa tietyssä vaiheessa(vaikka aina 8vs8 alussa) mennään yhteen. Se ei tarkoita että harjoitellaan pelkästään yhdessä, mutta vaikka jos on kolme harjoitusta viikossa, niin yksi tehdään omillaan molemmat ja sitten yksi käydään naapurikylässä. Sitten pelaajat voivat harjoitella tasoryhmissä ja pelata myös niissä. Tällöin edelleen säilyy omat kaverit ympäristönä, mutta myös saadaan parhaille pelaajille lisää haastetta sekä toisaalta niille muille edelleen ryhmä joka pelaa. Joku sanoo että "näinhän YJ:t toimii", niin varmasti periaatteessa, mutta käytännössä niin kauan kun puhutaan YJ toiminnasta, niin ei ole mitään jatkuvaa selkeää pelaajaputkea. Tuossa voidaan määritellä myös, että sitten alueellinen suurseura(mikä ikinä tuolla alueella onkaan) voisi sitten tarjota niille ihan parhaille vaikka iästä 10v eteenpäin yhden treenin omassa ympäristössä.

Esim. Tanskassa tämä homma toimii hyvinkin helposti näin, toki sitä on organisoineet isot alueelliset akatemiat. Eli siellä toimii se iso seura mallia Nordsjaelland, jolla on useampi alueellinen akatemia(siellä harjoitellaan vaikka kerran viikossa ja muuten omassa seurassa), sitten parhaat pelaajat jossain vaiheessa tulevat akatemiaan, mutta myös alueellisesti on mietitty vahvasti että naapurikylien seurat voivat tehdä yhteistyötä, kun se luontaisesti syntyy tuosta alueellisten akatemioiden mallista.

Palloliitto puhunut vuosia näistä "seurat profiloitukaa", mutta mikään liiton toimista ei ole tukenut tätä profiloitumista tai käytännössä ohjattu mitä se tarkoittaisi. Jos haluamme kehittää sekä tyttö- että poikapuolen toimintaa aivan eri tasolle, niin meidän pitää pystyä kehittämään toimintaa niin että samalla meillä on pelaajamassa, mutta myös selvä pyradimi missä kilpailu pelipaikoista, harjoituksissa, jne. on luontaista ja kehittää parhaita pelaajia. Belgia teki aikanaan ison muutoksen paikallisen liiton tuella. Suomessa tämä seurojen palloliitto on ollut kyllä ihan täysi farssi. Kukaan ei ota mistään vastuuta ja mitään ei oikeasti kehitetä.

Metsurin koira

#35
Lainaus käyttäjältä: hoc - 20.03.2026 klo 13:20:02
Tässä on ongelman ydin. Fokuksessa pitäisi olla pelaajien, ei seurojen etu.
Ehdottomasti pelaajan etu pitää olla etusijalla. Ilman YJ-toimintaa harrastus loppuisi isolta osalta pelaajia kokonaan - en nyt ihan näe miten tämä olisi pelaajan etu. Tai miten YJ:n kautta mahdollisettava pelaajaputki isompaan seuraan ja vaativampaan ympäristöön ei olisi pelaajan etu?

Edellä kirjoittaneen kanssa olen samaa mieltä siitä, että alueilla tulisi olla selkeä "seurapyramidi" jonka huipulle parhaimmat pelaajat päätyvät. Se, että onko toiminta palloliittovetoista vai seurojen vetämää on periaatteessa ihan yksi lysti, tärkeintä olisi saada parhaimmat harjoittelemaan ja kehittymään yhdessä. Ongelmana täällä keskisuomessa on ainakin se, että alueella ei ole riittävän vahvoja ykkösseuroja (JJK / JyPK), jolloin yhteistyö on valitettavan heikkoa ja seurat mieluummin kilpailee verissäpäin keskenään kun fokuksen pitäisi olla muiden alueiden ja etenkin etelän pelaajakehitykseen vastaaminen. Toinen iso ongelma tyttöpuolella on aivan liian pienet pelaajamassat.
Ymmärrän oikein hyvin, että etelässä HJK:n ja Hongan ei kannata YJ-kuvioita hirveästi miettiä, eikä pienempienkään seurojen kun joukkueet ovat pelaajamääriltään isoja jo muutoinkin.    

Sitten kun katsotaan asiaa laajemmasta vinkkelistä niin alueiden paikkakunnilla olisi tavalla tai toisella saatava myös varmistettua jalkapallotoiminnan jatkuvuus, myöskin niille harrastepelaajille, jotka eivät ole halukkaita kilpatoimintaan tai alueen ns. huippuseurassa treenaamiseen. Tässä kohtaa tullaan YJ:n vahvuuteen. Jos pelaajamäärät ovat joukkueissa jo lähtökohtaisesti liian pieniä niin pienempien seurojen Yj:t ovat ratkaisu (tai kokonaan yhdistyminen, riippuen vähän tilanteesta).

YJ:t isompaan seuraan ovat perusteltuja kun sillä tavoin voidaan helposti tuoda pienemmästä seurasta halukkaita pelaajia kovempaan ympäristöön, kynnys pelaajilla osallistua toisen seuran toimintaan madaltuu, ja yj antaa aikaa tutustua ja kokea onko isomman seuran toiminta sitä mitä pelaaja oikeasti haluaa. Napanuora ei katkea omaan tuttuun seuraan. Ja pienemmän seuran osalta joukkueen toiminta voi jatkua kun pelaajat eivät siirry kokonaan toiseen organisaatioon. Edelleenkin pysyn sanojeni takana: oikein toteutettuna tuo on erittäin hyvin toimiva systeemi. Toteutus vaatii ymmärrystä mitä tavoitellaan ja miten toteutus tehdään, paljon kommunikointia ja tekemisen uudelleenorganisoimista. Parhaimmillaan erittäin hedelmällistä yhteistyötä.


Edit: Jortsukan kirjoitus aika pitkälle juuri sitä miten itse näen toimivan YJ:n.    

Nigel Kugelschfeir

Lainaus käyttäjältä: kumikameli - 19.03.2026 klo 14:57:51
No oman kokemuksen perusteella kyllä on mutta jokaisella on mielipiteensä. En tosin tiedä onko vika valmennuksessa vai missä jos vuodessa ei tapahdu mitään kehitystä ja pelätään palloa/tilanteita ja pelistä ei ymmäretä mitään esim. missä liikkua ja miksi. Ehkä tuo puolet oli vähän yliammuttu mutta sanotaan 30%.

Kyllä niitä ainakin se puolet on. Kilpapelaajista se pula on. Ne jotka uskaltaa pelata ja älyää jotain, on yleensä niitä isoveljen koulimia. Vielä 8vs8-vaiheessa paras paikka tehdä maali on vastustajan maalipotku. Osalla ei edes kolmannen maalin jälkeen mene jakeluun ettei sitä palloa kannata potkaista maaliviivalta ekalle vastustajalle tai siihen keskelle kun se tulee saman tien vastapalloon takaisin.

lutra lutra

Mielenkiintoista keskustelua tyttöfutiksesta ja paljon hyviä näkemyksiä. YJ-kuvioista minulla ei ole kokemusta, mutta kasailin ajatuksia parista aiemmasta teemasta. Oma alakouluikäinen tyttöni pelaa pääasiassa poikien joukkueissa ja viihtyy hyvin. Kokemusta löytyy kuitenkin myös tyttöjoukkueessa pelaamisesta

Tytöt tyttöjen kanssa vai sekajoukkueissa?
- Molempia tarvitaan. Iso osa tytöistä pelaa moninaisista syistä mieluummin keskenään kuin poikien kanssa. Sekajoukkueissa lopettamisen todennäköisyys on ainakin omien havaintojen mukaan kääntäen verrannollinen tyttöjen lukumäärään.
- Fyysiset erot ennen murrosikää ovat pieniä, mutta keskimääräisessä käyttäytymisessä, mielenkiinnon kohteissa ja visuaalisessa hahmottamisessa jo havaittavissa. Kulttuurillisten tekijöiden ohella vaikuttaa mm. sukuhormonien rooli aivojen kehitykseen. Pojilla ensimmäinen testosteronihuippu on sikiökauden aikana ja toinen n. 6kk sisällä syntymästä, vaikkakin niiden merkitys käyttäytymisen/luonteenpiirteiden muovautumisessa on epäselvä.
- On luonnollisesti (Gaussin käyrä) tyttöjä, joilla em. ominaisuudet ovat lähempänä poikien, kuin tyttöjen keskiarvoja. Nämä lapset hyötyvät siitä, että saavat kilpailla ja kamppailla kovempaa poikien kanssa.
- Kuten edellä on spekuloitu, "parhaiden" tyttöjen pelaaminen poikien kanssa vähentää kilpailua tyttöjoukkueissa ja siten saattaa vaikuttaa negatiivisesti massojen kehitykseen. Pitäisikö panostaa massoihin vai yksilöihin? On vaikea sanoa, kumpi tuottaa parempia pelaajia pitkässä juoksussa.
- Toisaalta se, että viihtyy paremmin tyttöjoukkueessa ei tarkoita, etteikö voisi suhtautua fudikseen kunnianhimoisesti ja kehittyä paremmaksi kuin sekajoukkueiden tytöt.

Kilpailullisuus tyttöfutiksessa
- Jalkapallo tuntuu Suomessa profiloituneen kivaksi lajiksi, jota voi harrastella ilman isompia tavoitteita. Tyttöfudiksessa vielä poikapuoltakin vahvemmin.
- Kilpaurheiluun myönteisesti suhtautuvien perheiden lapset suuntautuvat ns. perinteisempiin tyttöjen lajeihin, kuten voimisteluun, tanssiin ja luisteluun. Näissä varhaisen erikoistumisen lajeissa tavoitteellinen toiminta alkaa huomattavasti aiemmin kuin tyttöfudiksessa, mikä entisestään vähentää kilpailuhenkistän tyttöjen kiinnittymistä kuningaslajin pariin.
- Positiivista kehitystä on tapahtunut naisfudiksen suosion myötä. On hienoa, että nykyään löytyy enemmän naisesikuvia junnuille. Silti työsarkaa riittää. Vein oman tyttöni ensimmäistä kertaa naisten fudismatsiin viisivuotiaana ja muistan hänen ihmetelleen, että eihän naiset pelaa futista. Mielikuvat syntyvät huomaamatta: häpeäkseni tajusin tuolloin, että kotona telkkarista oli pyörinyt siihen mennessä pelkästään miesten pelejä.
- Edelleen tyttöfutiksesta puuttuu kunnianhimoa. Vaatimustaso on kevyempi, turnausten kilpa-/eliiittitasolle ei ole tunkua ja valtaosassa seuroista fokus on vahvasti pojissa korupuheista huolimatta.

Harrastajamäärät avain onneen?
- Näkisin, että kriittistä tyttöfudiksen laadun parantamiseksi on panostus harrastajamäärien kasvuun.
- Muistaakseni pojista jopa 30-40% ikäluokasta harrastaa futista jossain kohtaa lapsuuttaan. (Tästä näin graafin sisältäen useita lajeja, mutta lähde hukassa). Kun jokaiselta 1. luokalta löytyy useampi futari, saadaan välitunnilla pelit pystyyn ja moni lapsi haluaa lähteä itsekin kokeilemaan lähiseuraan.
- Mitä enemmän saadaan tyttöjä kiinnitettyä nuorena lajin pariin, sitä todennäköisempää on, että kilpailuhenkisemmätkin tytöt innostuvat pallosta. Siksi en usko yhdenkään tytön olevan väärän lajin parissa, vaikka syy harrastukseen olisi kavereiden kanssa hengailu ja pehmolelun heittely piirissä ennen pelejä.
- Mitä enemmän harrastajia, sen helpompi löytää kavereita lähikentälle omalla ajalla treenaamaan ja sitten nämä "höntsäilijätkin" saattavat innostua omalla ajalla harjoittelusta. Onneksi omalla asuinalueella löytyy laadukkaita vaihtoehtoja tyttöfutareille sekä oman sukupuolen parista, että sekajoukkueista. Seuraus: Tytöt eivät ole lähikentällä harvinaisuus. Esim. juuri viime viikonloppuna näin toistakymmentä ala-asteikäistä tyttöä pelaamassa omalla ajalla.
- Jos harrastajamäärät saataisiin kunnolla kasvuun, löytyisi jokaiselle oikeantasoinen peliryhmä helpommin, lähiseurat eivät kuihtuisi kasaan pelimuodon muuttuessa ja poikien kanssa viihtyvät tytöt olisi helpompi pitää pidempään sekajoukkueissa ilman, että tyttöjoukkueiden kilpailullisuus kärsii.

Nigel Kugelschfeir

Katsoinko ihan oikein että Vantaalla 13-vuotiaalle tytölle ainoat vaihtoehdot on joko PPS-Koips yj ja joku Kopsen porukka etelän nelosessa? Että jos haluaa jotain tavoitella niin pitää mennä jonnekin muualle?

elanalistadefutbol

Hienoa, kaunista, subliimia ja jopa hieman naivia keskustelua.

Jos joku on niin naivi, että vetää jollain progressaolinjalla, että ympäristö tekee pelaajat, on yhtä sekaisin kuin David Koresh. Kukaan ei tee yhtään kenestäkään yhtään mitään, vaan jokainen on loppujen lopuksi vastuussa siitä, millä tasolla lopulta pelaat. Jostain luin jostakin Ahosen Hertatsta tai vastaavaa, ja niin hänen kuin kaikkien muiden kehitykselle on ollut aivan sama mitä joku seura miettii. Unohtakaa seurat, unohtakaa kaikki se propaganda jota teille jotkut keskinkertaisuudet, jotka eivät ikinä ole saavuttaneet mitään, selittää. Pelaajan pitää treenata aivan vitusti, ja vanhemipien tehtävä on vaihtaa seuraa kuin pipoa sen mukaan, mikä on kehitykselle optimaalisinta. Seura ei ole se mikä tekee pelaajia, vaan se, että pelaaja löytää peli- ja harjoitusympäristön joka häntä kehittää. Jos on liian helppoa. Vittuun niin pian kuin pääsee, jos on liian haastavaa sama juttu.

Ja jos joku kuvittelee, että olen sekaisin tai älykäs tällaista juttua kirjoittakseni, voin suoraan sanoa, että toistan vain jalkapallon huipulla olevien seurojen käsitystä siitä, miten pelaajia kehitetään. Treenaa vitusti itseksesi ja hakeudu ympäristöön, joka kehittää juuri sinua.

Ja tottakai pitää olla realisti. Jos et ole mikään huipputalentti tai huippulahjakkuus, jos et kestä helvetillistä treeniä ja itsekuria, älä turhaan stressaa vaan nauti pelaamisesta muiden keskinkertaisuuksien kanssa ja unelmoi, koska jos jotain suurta kuvittelet, elät haavemaailmassa.

rivers

Aina ihmetellyt miksi pk-seudulla pelaajilla on niin monta seuraa urallaan. Tässä taisi nyt näkyä se ajatusprosessi mikä johtaa jatkuvaan vaihteluun.

Koris-Jari

Ihan niin kuin sitä seuraa vaihdettaisiin, koska etsitään sopivaa haastetasoa omalle jarmo/jarmottarelle :D Eiköhän siellä 95% ole kyse siitä, että harkat parempaan aikaan, paremmassa paikassa tai "yhyy meidän lapsi ei saa pelata niin paljon ja sitä paikkaa kuin tahtoo/valmentaja mulkku".

bupa dukta

Samaa mieltä siitä ettei ympäristö kenestäkään tee yhtään mitään, vaan järkyttävä määrä pallon kanssa viettettyjä tunteja tekee. Seurojen vaihtelusta eri mieltä. Ei sillä ole mitään väliä missä porukassa lapset pelaavat. Sitten neljätoista- viistoista ikäisenä voi ruveta miettimään pitääkö siirtyä jonnekin. Ei voi kuin ihmetellä näitä vanhempia jotka roudaavat lapsiaan milloin minnekkin luullen että harjoitusympäristö tekee LAPSESTA jalkapalloilijan. Jos näin olisi niin silloinhan veikkausliigassakin pelaisi vain parhaista junioriseuroista tulleita pelaajia. Tosiasiassa pelaaja voi tulla mistä vaan, kunhan on lahjoja ja oma halu harjoitella.

Nigel Kugelschfeir

#43
Aika harvassa seurassa pystyy edes pelaamaan 14-vuotiaaksi asti kun joukkue on hajonnut ennen sitä syystä tai toisesta, ja harvasta on pelaamaan poikien kanssa koko junnu-uraa. Monelle on tärkeää että silloin 12-vuotiaana pääsee pelaamaan liigaa tai ykköstä vähintään ja sitten siirrytään sellaiseen seuraan jossa se on mahdollista jos ei nykyisessä ole. Joku Tipsikin joutui lopettamaan 12-13-syntyneiden joukkueen ilmeisesti pelaajapulan takia niin siinä on aika vaikea rakentaa mitään pelaajapolkua jos pari ikäluokkaa lakkaa olemasta ja b:ssä on vaan on jotain harrastetasoa.

bupa dukta

#44
Toki näin jos polkua ei ole. Mutta tässä itse nähnyt tapauksia missä siirrytty jo alle kymmenvuotiaana eteenpäin vaikka oma seurayhteisö tarjoaa pelaajapolun naisten edustukseen saakka. Tai on siirrytty toiseen samassa sarjassa pelaavaan joukkueeseen vaikka oma seura tarjoaa pelaajapolun edelleen naisten edustukseen ja samasta seurasta on kasvatettu useita nuorten maajoukkue ja kansallisen liigan pelaajia. Hirveä kiire joillakin.

Oman lapsen ikäluokassa esimerkiksi Sipoosta on siirtynyt muihin seuroihin varmaan kuusi tyttöä. Jos kaikki olisivat jääneet sipooseen niin siellä olisi 8v8 sarjaan ihan kelpo porukka pelaamaan vähintään ykköstä.

Zuntio

Lainaus käyttäjältä: Nigel Kugelschfeir - 06.04.2026 klo 18:33:03
Katsoinko ihan oikein että Vantaalla 13-vuotiaalle tytölle ainoat vaihtoehdot on joko PPS-Koips yj ja joku Kopsen porukka etelän nelosessa? Että jos haluaa jotain tavoitella niin pitää mennä jonnekin muualle?

KeiKa:lla joukkueet Ykkosessä ja Vitosessa. Joo, TiPS hajosi juuri ja luopui T13 Ykkösen ja T14 Liigapaikoista. VJS ei pelaa ikäluokassa olleenkaan, mutta heillä 3 joukkuetta T14 sarjoissa ja pari YI:tä T12 joukkueessa Ykkösessä. RCDE taitaa operoida ennemminkin Vantaalla kuin Helsingissä?   

Tytöillä myös tuplaikäluokat yleisiä.

Petteri22

Lainaus käyttäjältä: bupa dukta - 07.04.2026 klo 11:14:54
Toki näin jos polkua ei ole. Mutta tässä itse nähnyt tapauksia missä siirrytty jo alle kymmenvuotiaana eteenpäin vaikka oma seurayhteisö tarjoaa pelaajapolun naisten edustukseen saakka. Tai on siirrytty toiseen samassa sarjassa pelaavaan joukkueeseen vaikka oma seura tarjoaa pelaajapolun edelleen naisten edustukseen ja samasta seurasta on kasvatettu useita nuorten maajoukkue ja kansallisen liigan pelaajia. Hirveä kiire joillakin.

Oman lapsen ikäluokassa esimerkiksi Sipoosta on siirtynyt muihin seuroihin varmaan kuusi tyttöä. Jos kaikki olisivat jääneet sipooseen niin siellä olisi 8v8 sarjaan ihan kelpo porukka pelaamaan vähintään ykköstä.
Jos olisi oma superjunnu tämän oman seuran katsonut loppuun asti voin luetella mitä olisi saanut ja mitä ilman olisi jäänyt.
Saamapuoli: höntsäilyä junnujen ykkösen alueellisessa häntäjoukkueessa, seuran toiminta poukkoilevaa valmennuskuvioiden ja kaiken muunkin suhteen sekä naisten edari ajettu alas.
Menetykset: kansallisesti kovassa joukkueessa myös itse pelaajana merkittävässä roolissa joukkueen menestyksen takana, ulkomaanreissuja Ruotsissa niin joukkueen kanssa kuin kutsuttuna.
Eli kun käännät nämä ympäri, niin huomaat että seurasiirrolla sai muuta kuin pidettyä joukkueen pystyssä omalla kylällä.
Jos joukkueen muut pelaajat on yksinkertaisesti paskoja, ei se yksilö siellä mihinkään kehity. Ja kun pelaaja tämän itse huomaa ja haluaa tavoitteellisempaan ympäristöön, niin miksi ei?
Varsinais-Suomen alueella on useampi seura jotka omasta typeryydestään tai muusta syystä ajanut naisten edarin alas. Siinä sitä on tulevaisuuden näkymiä ja tämä heijastuu siihen että esim. Tepsiin on siirtynyt yli 20 B-ikäistä pelaajaa viimeisen parin vuoden aikana.

bupa dukta

Niin minkä ikäisenä siirtyi? Ja en väitä että koskaan ei olisi järkevää siirtyä. Jokainen tilanne on omanlaisensa ja AIKUISET joilla jostain syystä on kiire siirtoja sitten puuhailevat. Tuskin kenenkään "uraa" pilaa se että katsoo kilpailullisempaa ympäristöä vaikka yläkoulun alkaessa?
Ja edelleen jos joku haluaa pelaajaksi niin ei se joukkue tai kukaan valmentaja sitä tee. Oma työ harjoitusten ulkopuolella merkkaa. Jos tätä ei ymmärretä perheessä tai lapsella ei ole paloa tuohon niin ei muulla ole väliä.

Metsurin koira

Hienosti täällä keskustelu kiertää kehää omatoimitreenamisen ja joukkuetreenamisen osalta nivoutuen vielä seurasiirtoihin ja yj-virityksiin.

Toistan itseäni - molempia tarvitaan jos haluaa kehittyä.
Omatoiminen harjoittelu on välttämätöntä ja sitä tarvitaan mielettömät määrät. Joukkueen, jossa pelaa, tulee olla itselle sopiva kehittyäkseen, ei liian vaativa, ei liian helppo. Valmennuksella on väliä, miten pelaajia kehitetään. Osaava valmennus pystyy kehittämään pelaajia optimaalisesti ja antamaan myös oman panoksensa omatoimiseen harjoitteluun. Nämä asiat eivät ole joko tai vaan sekä että.

Seurasiirtojen osalta pitää hakea sopivaa ympäristöä, ja tässä myös valmennuksella on iso vastuu. Pelaajia pitää potkia eteenpäin kovempiin ympäristöihin ja pitää osata myös keskustella mikäli pelaaja ei sovi joukkuuen toimintaan ja parempi paikka harrastukselle olisi jossain toisessa ympäristössä. Valmennus ei saa olla mustasukkainen pelaajistaan - vaikka tiedän, että tämä on hankala asia isolle osalle valmentajista.

Seurasiirrot ja jo aiemmin tässä topikissa keskustellyt yj:t ovat oikein toteutettuina pelaajan, pelaajakehityksen ja pelaajapolun näkökulmasta hyvä asia.

Siirtoihin liittyen, varsinkin pk-seudulla, on sitten huonojakin lieveilmiöitä, joissa vanhemmat vaihdattavat lapsensa seuraa lähes vuosittain ja vailla ymmärrystä mitä sillä saavutetaan. 

rivers

Ei kai kukaan ole väittänyt etteikö saisi siirtyä. Totta kai pitää siirtyä jos se on pelurille ajankohtaista. Miksi ajankohtaista niin syitä  voi olla lukemattomia.

Se että siirtoja tulee about joka vuosi on se jolloin ainakin omat tuntosarvet kohoilevat kysyvästi.