• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Inter - HJK (29.4. iltaseiskalta @ Veritas) Pukki tekonurmikaalimaan vartijana

Aloittaja Kim Suomisen ponnari, 27.04.2026 klo 12:01:44

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Kim Suomisen ponnari

Europelijoukkueiden tasauskierros päättää kauden 2026 ensimmäisen liigakuukauden kun Veritaksen futistemppelissä toisensa kohtaavat entisen ja nykyisen pääkaupungin jalkapalloylpeydet. Inter on aloittanut kautensa tuloksellisesti hyvin mutta pelillisesti jättänyt vielä paljon hauleja ampumatta. Klubilla on puolestaan neljästä pelistä takana merkintä kaikkiin kolmeen tulossarakkeen kohtaan, mutta maalinteossa ja hyökkäyspelissä ylipäätään, on se ollut keskiviikon vastustajaansa paremmalla draivilla liikenteessä. Inter majailee sarjakakkosena ja keskiviikkona se menee voitolla yön lisäksi sarjataulukon kärkeen, kun taas viidentenä oleva HJK pystyy voitolla vetämään kunnon sammakkoloikalla itsensä jopa sarjakakkoseksi. Panokset ovat jo tässä vaiheessa kautta siis kovat. Kumpikin joukkue on onnistunut tämän liigakauden peleissä tilkitsemään alakertansa häkellyttävän hyvin, joten käytännössä lukemisen voi lopettaa tähän, varata keskiviikkoillaksi sohva Emmerdalelle ja Salkkareille ja miettiä että hyvä että ei tullut katsottua sitä yltiötarka puolustusnyhjäämisen nollanollaa joka ei oikein hyödyttänyt kumpaakaan joukkuetta.



HJK:n ja Interin väliset matsit Veritaksella olivat viime kaudella tasaisia. Kahdesta matsista kaksi tasuria lukemin 1-1 ja 0-0, eikä oikein mitään muuta noista peleistä jäänyt mieleen muuta kuin ekassa pelissä tapahtuneet Huuhtasen helvetin komea tuplatorjunta, helvetin iso vierasmobi, sekä tuolloin vielä Klubin ykkösveskana (jollain ansioilla?) toimineen Taimenen lahjoittama tasoitusmaali. Taisi Botué tuossa pelissä hassata jonkun miljoonan taalan maalipaikankin mutta miehellä on niin paljon niitä tilillä että ei oikein enää muista missä matseissa niitä on tullut...

Noiden matsien jälkeen on kuitenkin Aurajoessa virrannut litrakaupalla kirkasta ja juomakelpoista vettä, ja molemmat joukkueet ovat omilla tavoillaan uudistuneet aika rankalla kädellä. Interin viime kauden erotiikkaa tarjonneesta hyökkäyskadeerista ovat vaihtuneet melkeinpä kaikki avaintekijät, ja Klubilla puolestaan on penkillä tapahtunut aikamoinen siivousoperaatio talven aikana. Pois ovat Kouame, Legbo, Krebs ja tämä on näkynyt Interillä vahvasti käymistilassa olevan hyökkäyspelin mitäänsanomattomuutena. Viime lauantaina Mariehamn-pelissä, oli meno kuin viime kauden seksikaruselleissa parhaillaan, mutta viimeistely jätti toden teolla toivomisen varaa, olkoonkin että kukaan pelaajista ei nyt tavallaan mokaillut mitään varmoja maalipaikkoja vaan IFK:n svenskikassari oli jumalmoodissa. Klubilta on myös poistunutvaihtunut tukullinen pelaajia viime kauden jäljiltä, mutta ne isoimmat ja tärkeimmät muutokset ovat tosiaan tapahtuneet valmennusosastolla joukkueen ollessa avainasemassa joulukuun kuuluisassa "silly sunday" -ruletissa. Joukkuetta ansiokkaasti ilman voiton voittoa yläloppusarjassa luotsannut Miika Nuutinen, ei koskaan täysipäivästänyt väliaikaispestiään, ja Ilveksestä ostettiin ihan isolla rahalla pois keltavihreissä pari kautta hyvää jälkeä tehnyt Joonas Rantanen. Myös Nuutisen taustajoukkoihin kuulunut Miklu huuhtoutui pesuveden mukana pois ja tilalle tuli HJK-henkisille varsin tuttu veikko Erkka Viktor Lehtolan muodossa. Aleksi Lalli sentään sai pitää pestinsä viime kaudelta.

Joukkueet ehtivät kertaalleen tässä alkuvuodesta jo Liigacupissa pelaamaan kilpailullisen pelin keskenään. HJK vei vieraspelin aika rennoin ottein 3-1, joskin tilannetta avitti huomattavasti Jussi Niskan toisella puoliajalla ottama, rankkariin asti johtanut punakortti. Matsista parhaiten muistetaan kuitenkin HJK:n tuolloisen testipelaajan, Clinton Jephtan, helvetin komea maali. Byyri ja pelaaja olivat maininnan arvoisia lähinnä siksi että paria viikkoa myöhemmin samainen pelaaja kirmasi yhtäkkiä Interin testipelaajana Lahia vastaan ja nyt sitten kaveri on monenlaisten paperibyrokratioiden ja nykyhallituksen erinomaisen työn jälkeen Interin ihan virallinen lainapelaaja joka vieläpä ehti pelaamaan ekat liigaminuuttinsa viime kierroksella.



Joonas Rantanen tuli tosiaan Ilveksessä tutuksi erinomaisesti soljuneen hyökkäyspelaamisen valmentajana. Alakerrassa meno oli Rantasen Ilveksellä aika ajoin melko kyseenalaista, mutta yleensä keskiviivan ylityksen jälkeen nähtiin sen tason hyökkäyspelaamista jolle korkeintaan Stevie Grieven kaaospallo ja Interin viime kauden Africa-connection vain vetivät vertoja viihdyttävyydessään. Tätä ilmiötä edesauttoi tehtäviinsä likimain täydellisesti roolitetut pelaajat, yhdistettynä vielä pariin tasoaan kausittain nostaneeseen pelimieheen. HJK:ssa ei resursseista huolimatta ole Rantasella ollut käytössä vastaavaa luksusta kun mies ei kausien välissä lähtenyt ihan täysin kuitenkaan pelaajistoa vaihtamaan, mutta toisaalta Ilves-aikojen puolustusuunoilut ovat tähän mennessä loistaneet aika lailla poissaolollaan, joten ehkä Rantasen tämän kauden fokus onkin alakerran pelaamisessa eroottisen hyökkäyspelin sijaan? Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että HJK:n hyökkäyspeli olisi mitenkään heikkoa. Teemu Pukki on osoittanut olevansa Teemu Pukki myös jäähyväiskaudellaankin(?) ja talvella jo HJK-hylkiöksi tuomittu David Ezeh on noussut takavasemmalta (takaoikealta jos miehen pelipaikkaan peilaa) ihan avauksen kaveriksi. Talven aikana Vuorisen Petri sai myös vihdoin edes hetkeksi unohdettua hygieniapsykoosinsa, ja HJK hommasi niin Alfie Cicalen kuin myöhemmin Mads Borchersinkin. Molemmat ex-Vaasat ovat vielä hieman hakemassa sitä kovinta virettään, mutta molempien herrasmiesten keskimääräinen taso on kuitenkin pelipaikoillaan kirkkaasti sarjan parempaa kastia. Ihan uusista hankinnoista onnistunein on tähän mennessä ollut vasen laitapakki Montano, joka on esiintynyt kaikissa pelaamissaan otteluissa todella hyvin edukseen ja miehen ensimmäinen isommaksi hassiksi laskettava tapaus sattui osumaan viime pelin ekaan minuuttiin, jonka jälkeen olikin taas luvassa laadukasta laitapakkeilua ja yllättävänkin korkealla pelaamista mitä pidemmälle matsi eteni.

Kuten mainittua, ei Rantanen ole lähtenyt pelillisellä puolella mitenkään tekemään HJK:sta parin viime kauden Ilvestä. Homma näyttää tällä hetkellä enemmänkin hieman jalostetummalta viime kauden HJK:lta, jossa vastustajan prässilinjan (useimmiten kahden prässilinjan) ohitse mennään hyvillä kombinaatioilla, jonka jälkeen kaava usein on vähintään kolmen hyökkääjäpelaajan täyteen vauhtiin pistäminen siihen asti että päästään aloittamaan askelmerkkejään paikoilleen pistävää vastustajan puolustuspelaamista vastaan palloja hyökkäystaskuihin ja sitä kautta boksiin jonka HJK miehittää usein todella monella pelaajalla. Epäonnistuessaan vittumaista nopean hyökkäyksen jälkeen alkavaa käsipallonyhjäystä, mutta onnistuessaan oikeinkin tehokasta ja nättiä kuten vaikka SJK-pelin toisesta maalista jokainen voi nähdä. Kovasti tuntuu päällä olevan myös jonkinlainen konsensus siitä että HJK:n alakerta olisi tärisevä haavanlehti ja ykkösveskari Matej Markovic jotain oksennuksen ja ripulin välimaastosta ponnistava floppiveska, mutta jännästi tilastot puhuvat jotain aivan muuta. Kaksi maalia tosiaan omiin neljässä pelissä, ekaa kauttaan Veikkausliigassa täysin vieraiden puolustajien kanssa pelaavalle veskalle pari nollapeliä ja erittäin vähän merkittäviä maalipaikkoja missään oikeastaan missään pelissä vastustajalle. Veskan tärkein työ on pitää pallo ylittämästä omaa maaliviivaa ja jos tämä homma hoituu vaikka keskityspalloissa vähän poltteleekin ja avaavat syötöt menee sivurajasta yli niin se on sitten katsojan silmässä että mitä pitää tärkeänä ja mitä ei?

Klubin pelaajatilanne keskiviikon matsiin on laaja, mutta samalla rikkonainen. Alfie Cicale skippasi KuPS-pelin treeneissä tulleen puujalan takia, mutta saattaa olla jo keskiviikkona lapulla, ellei Rantanen sitten pelaa ihan 110% varman päälle ja säästele ukkoa vielä tämän tulevan pelin ajan. Lucas Lingman otettiin myös kramppien takia vaihtoon ennen täyttä aikaa KuPS-pelissä, joten tämä peli voi tulla palautumisen kannalta hitusen liian myöhään kapteenin virkaa tällä hetkellä toimittavalle kymppipaidalle. Syy kapteenina stunttaamiseen on Alex Ringin hieman pidemmässä loukissa, jonka johdosta ei viime kauden tehomiestä varmasti keskiviikkona nähdä. Myös talvella hankittu sarjan kovimman CV:n omaava Cissokho on poissa mysteerivamman myötä.



Inter sai tosiaan viime matsissa kunnon draivin päälle kolme peliä kestäneen nuhaisuuden jälkeen. Tulostaululla tämä ei kuitenkaan näkynyt kun 1-0 -lopputuloksesta voi monellakin tavoin "syyttää" vastustajan unelmapelin, yhtä puskua lukuun ottamatta, pelannutta kassaria, mutta viitteitä koko alkuvuotta lennokkaammasta ja monipuolisemmasta hyökkäyspelaamisesta oli nähtävissä Interin pelaamisessa jo alkuvihellyksestä alkaen. Keitä pelaajia on sitten kiittäminen tästä hyvin virranneesta hyökkäyspelaamisesta kun siellä on kuitenkin vielä ihan avauksessa asti kavereita jotka hakevat vielä askelmerkkejään. Etenkin Interin vasen laitahyökkääjä, on ollut koko alkuvuoden ajan hieman kirottu pelipaikka kun tuntuu että kumpikaan talvihankinta, Vincent Ulundu tai Henri Salomaa, saa siellä parasta irti itsestään (miehet eivät kuitenkaan ole tasoltaan mitenkään niin huonoja miltä se on tehojen valossa tähän asti näyttänyt... eihän?) ja vasen laita onkin ollut tähänastisissa matseissa täysin Jussi Niskan vastuulla niin puolustuspelaamisessa, kuin hyökkäyspäässäkin. Jokaisessa liigapelissä tähän asti täydet minuutit kellottanut kuntoihme joutuu nyt todelliseen testiin kun ekaa kertaa lepoaika on aika lailla minimaalinen, ja kilsoja kertyi tosiaan lauantainakin enemmän mitä keskivertofoorumistilla viikossa yhteensä. Sama pätee keskikentällä jokaisessa pelissä alusta loppuun uurastaneeseen Prosper Ahiabuun, joka joutuu keskiviikkona kolmen päivän palautumisella todelliseen testiin HJK:n nopean keskikentän ja nopeisiin juoksupalloihin nojaavan pelitavan johdosta.

Interin kokoonpano on elänyt pelistä toiseen ihan jo vuodenvaihteesta asti, joka on ollut samaan aikaan kirous kuin siunauskin. Joukkueen leveystilanne on tosiaan hyvä kun taso ei tipu mitenkään rankasti peleissä tulevien vaihtojen myötä, eikä joukkueessa ole toppareita ja maalivahtia lukuun ottamatta sellaista ylikylän ukkoa jonka nollaamalla joukkueen peli kuolee aivan täysin. Rotaation kuitenkin pyöriessä tiuhaan, ei missään vaiheessa ole Vesku Vasara päässyt luomaan itselleen sellaista optimiavausta jonka tuloksentekoon voi aina luottaa, josta hauskana tilastoesimerkkinä se että Interillä ei tämän kauden liigapeleissä ole vielä yhden ainoaa maalia ekoilla puoliajoilla, kuin ei myöskään ennen kun ekat vaihdot on tehty. Aiemmin mainittu vasen laitahyökkääjä, keskikentän kolmikon pelaajat (pl. Ahiabu) ja kärki sekä topparipari, ovat vaihdelleet pelistä toiseen ja luoja sekä Vasara (Itäpäädyn uuden chantin perusteella nykyään aika lailla sama asia) vaan tietää että keitä sinne juoksee avaukseen keskiviikkona, etenkin nyt kun Clinton Jephtan muodossa siellä on taas yksi uusi pelimerkki käytettävissä. Mariehamn-pelissä oli havaittavissa pientä rotaatiota selvästi tätä peliä ajatellen.

Interin pelaajatilanne keskiviikkoon lähdettäessä on aika lailla sama mitä lauantain Mariehamn-matsiinkin oli. Pitkään saikulla olleet Järvinen ja Ampofo ovat viittä vaille palaamassa kehiin, kun taas lauantain matsin pikkuvikojen takia skipanneet Vuorjoki ja Salomaa voivat hyvinkin olla takaisin lapulla jo keskiviikkona?



Seuraa heitä:

Leonel Montano
Pitkänhuiskea laitapakki hurmaa tyylikkyydellään ja jämäkällä peruspelaamisellaan. Habituksesta ja pelaamisesta näkee että kyseessä on huipputason ammattilainen ja etenkin eilisessä KuPS-pelissä mies oli näkyvästi mukana myös ihan vastustajan boksissa ja sen läheisyydessä asti joten onko lupa tappaa hyökätä myös Interiä vastaan? Muistakaa katsoa myös miehen erikoisia rajaheittoja.

Ilari Kangasniemi
Viime kaudella aika lailla jokaisessa näiden kahden joukkueen välisessä kohtaamisessa, lankesi Luka Kuittiselle paskanakki Teemu Pukin pystyjuoksujen estäjänä, joten onko hitusen Lukakun vastaavaa pidemmällä askelvälillä siunattu topparilupaus keskiviikkona Pukin päällystakkina?

Pyry Mentu
Nuoresta iästään huolimatta keskikentän maestron paperit aikuisten tasolla hommannut nuorukainen saa toden teolla tehdä keskiviikkona töitä palkkansa eteen, kun sarjan ehkä paras pihkatappi, Prosper Ahiabu, asettuu vastaan kaikkien mahdollisten fysiikkaetujensa kanssa. Mentu jos joku on omiaan tarttumaan haasteeseen mutta luvassa voi olla aika paljon myös tekonurmella kamojen keräilyä.

Loic Essomba
Alkaa näyttämään siltä että viime kauden lopun loukeista selvästi johtunut pieni alavire on selätetty, ja Essomba loikkii taas omalla laidallaan kuin laitumelle ekaa kertaa keväällä päästetty sonni konsanaan. Tehopistemerkintöjä on plakkarissa vasta yksi, mutta tarjoilu tuntuu olevan viime kauden liigatulokkaalla sitä luokkaa että paskemmankin pelaajan on pakko alkaa vähitellen osumaan Essomban tarjoilemista herkkupaloista.

Jos peli itsessään ei kiinnosta mitenkään niin seuraa edes tätä:
Vierasfaneja on tulossa ennakkotietojen mukaan paikalle aika helvetin kova määrä, ja ainakin viime kaudella nähtiin jopa katsomokoreografiaakin läntisen puolen päätykatsomossa. Onko huomennakin luvassa kunnon invaasio vai sellainen ihan "perustason" HJK-mobi (joka sellaisenaankin on sarjan suurin)?


Kumpi hoitaa lyhyen palautumisajan paremmin? Kumpi haluaa enemmän nousta sarjataulukossa? Pöytä on katettu A-luokan futisviihteelle keskiviikkona. Tilastollisesti luvassa on vähämaalista tasuria mutta ei näistä ikinä tiedä (TJEU: viime kauden eka HJK-Inter). Ei anneta kylmän sääennusteen pilata tunnelmaa vaan saavutaan paikalle sankoin joukoin ja loput vilukissat katsokoot pelin sitten vaikka Ruudusta.

TimCalahan

Hieno avaus :ylos:

Toivotaan mielenkiintoista peliä oikealla jalkapallostadionilla.

Sepi Häpykukkula

Avaus taattua laatua, paitsi ei siellä keskiviikkoiltana mikään kylmä ole kun +10c ja aurinko paistaa 8)

Hyvä fiilis tästä! Pelitilannemaalia ei ole vieläkään päästetty ja hyökkäyspeli on viimeisessä kahdessa pelissä osoittanut heräämisen merkkejä. Conteh avaa ja kiittää avauspaikasta. Albin taitaa myös aloittaa ja olisiko Hillarykin avauksessa asti?

2-0 Conteh x2, AM 3000

Nimimerkitön


tamme auto

Viihdyttäjä Jeptha kostaa Klubille ku ei saanut sopimusta ja painaa maalin.

KSP hieno avaus :tuoppi:

Kim Suomisen ponnari

Lainaus käyttäjältä: Sepi Häpykukkula - 27.04.2026 klo 13:05:02Albin taitaa myös aloittaa ja olisiko Hillarykin avauksessa asti?

Eiköhän se ole viime peliin verrattuna kausitopaasissakin jonkun mainitsema:

Kiiskilä <--> Laine
Saarinen <--> Granlund
Botué <--> Conteh

Vasen laita on iso mysteeri kun siellä voi avata vaikka viime pelissä hyvissä ajoin vaihtoon otettu Ulundu, Salomaa jos on terve, hyvät vaihtominuutit lauantaina pelannut Huovila, tai vaikka totaalisena jokerikorttina viikon verran joukkueen mukana taas treenannut HJK:n mies Bill Clinton..?

Floppi

Interillä ollut varsin suotuisa alkukauden ohjelma, kun Ilveskin paljastui lampaaksi. Silti peli on ollut selvästi vaisumpaa kuin viime kaudella.

Klubilla vähän samaa vikaa, kun vakuuttavat otteet on nähty tasan kriisi-SJK:n ja kriisi-Gnistanin kanssa painiessa. Toisin kuin Interin kanssa, mikä tahansa on parannus viime kauden mahalaskuun. Tänä vuonna Oululle hävittiin kotona ja KuPS-pelin tasuri mairitteli hieman Klubia, joten kukaan ei ole vakuuttunut vielä otteista.

Veikkaan tasuria ja Vasaralle keltaista korttia.

jimizu23

Inter on muuten viimeksi heinäkuussa 2020 onnistunut voittamaan Klubin Veikkausliigassa kotikentällään. Furuholm teki silloin ottelun ainoan maalin.

Hunaja

Nähtäväksi jää myös, kuinka tämä lyhyt valmistautumisaika Klubille sopii, vähän erikoista otteluohjelman laatijalta, kuinka näissä alkukauden rästiviikkojen peleissä joukkueille ei tarjota tasapuolista valmistautumisaikaa, Inter pelasi kaiken lisäksi kotonaan lauantaina kävelytempoista Mifkiä vastaan, siinä missä Klubi sunnuntaina alkusarjan lähtökohtaisesti haastavimman vierasmatsinsa ja keskiviikkona odottaa se lähtökohtaisesti toiseksi haastavin vieraspeli. Oululla vähän sama juttu, kun joutuivat jo sunnuntain sijaan lauantaina Lahteen. Tuskin voi olla näkymättä Klubin peliesityksessä.

Johtuen tuosta, kierrättelisin itse rantasena ainakin siten, että Kallinen olisi avauksessa, eilen kramppaillu Lingman tulisi vaihdosta. Samoin Pukki voisi nyt aloittaa vaihdosta ja Borchers yksinäisenä kärkenä. Cicale on varmuudella avauksessa, mikäli tuosta kolhustaan toipui, varmaankin myös Ezeh. Ainakin eilisen matsin selostajan mukaan Cicale matkusti joukkueen mukana Kuopioon, mutta vasta pelipäivän aamuna oltiin tehty lopullinen päätös siitä, ettei Cicale pelaa.

Jollain tämäntyylisellä lähtisin itse, riippuen toki Cicalen tilanteesta:

                    Borchers
       Cicale       Kirilov       Ezeh
               Mentu     Kallinen
Montano     Tikkanen   Bogi     BLF/Ylitolva/Simojoki
                  Markovic

Lainaus käyttäjältä: jimizu23 - 27.04.2026 klo 15:32:25
Inter on muuten viimeksi heinäkuussa 2020 onnistunut voittamaan Klubin Veikkausliigassa kotikentällään. Furuholm teki silloin ottelun ainoan maalin.

Klubihan on muistaakseni ollut täysin pesukoneessa parin edellisen kauden alkusarjan Veritas-ottelussa. 2024 se tuotti onnenkantamoisilla voiton, viime vuonna tasurin. Saa nähdä, miten tällä kertaa käy, ainakaan pelillisesti tuskin heikommin menee, tuloksellisesti se toki on mahdollista.

00250

#9
Turusta tulee laatua aina, kuten tämä avaus! HJKlla pientä loukkaantumishuolta (Ring, Cicale ainakin) ja fanien epäluottamusta maalivahtia kohtaan ja on siellä joku ex-maajoukkuepelaaja vitosdivarilaisen liikkeellä varustettuna penkillä istumassa.    

Vaikea peli tulee lupille, veikataan vaikka 1-1 -lopputulosta.

Laukaisukoneenkuljettaja

Avauksen ilmaisemaa ekspressiivistä heittäytymistä saati siihen yhdistyvää ilmaisun tarkkuutta on tästä koitoksesta turha hakea edes tongilla, hohtimilla tai perhospinseteillä suurennuslasista tai elektronimikroskoopista puhumattakaan. Kaksi väsynyttä, hokkaidolaisen runollisen takatalven ruoskimaa kaleerinippua valuu Kupittaan yhteismitattoman keskuskentän harmaan taivaan alle kuin pystyraitauniformuihin puetetut rangaistusvankiosastot.  Ja siinä sitten ihmettelevät miehet sinisissä, mustissa ja pinkeissä aikansa jahka teloituskomppaniaa ei kuulukaan jos vaikka ryhdyttäs pojat vähe painimaan ja kahtelemmoo kuka on kukin. Aivan. Ilon elämyksiä, säkenöivää älynkäyttöä ja hurttia huumoria on tarjolla niille -  katsojille - joiden notkea mieli näihin kuvakulmiin keskellä arjen absurdia harmautta aukeaa. Muille ei anneta mitään. Paitsi juuri sitä itseään. Tympeää innottomuutta potenssiin n. Missä n on mikä tahansa positiivinen kokonaisluku suurempi kuin 1. ("Positiivinen" on tässä kirottua linguaalista ironiaa.) Saa valita joukkonsa. Ja autuaita ovat ne jotka näkevät läpi harmaan kivenkin. Ja tekevät siitä julmanjykevää sinfoniaa ihmsikunnalle hiljentyä. In awe and admiration for the fact.

lentävä emiraatti

Inter on pelannut monesta suusta kuultuna ihan päin persettä, mutta on silti tappioitta sijalla 2 ilman yhtään päästettyä pelitilannemaalia. Ainoa takaisku on tullut todella heppoisesta pilkusta. Muut joukkueet voivat kerätä alkukauden otsikot, mutta niin kauan, kuin pyyteettömän työn raatajat pitävät oman pään puhtaana, antaa se enemmän mahdollisuuksia pistetalkoisiin.

Uskoisin ns. kovempien joukkueiden sopivan Interille paremmin, koska eivät vain yritä bussittaa ja selvitä. Toki on epäselvää, kuuluuko klubi tähän kastiin.


Kuisma

Jos oltaisiin viime (halli)kohtaamisesta hiukan edistytty... Itsekin veikkaan pienimaalista tasuria.

Huupponen


SerGo

Lainaus käyttäjältä: Hunaja - 27.04.2026 klo 15:42:25
Jollain tämäntyylisellä lähtisin itse, riippuen toki Cicalen tilanteesta:

                     Borchers
        Cicale       Kirilov       Ezeh
                Mentu     Kallinen
Montano     Tikkanen   Bogi     BLF/Ylitolva/Simojoki
                   Markovic

Tämä ei liene kaukana toteumasta: kaksi päivää on niin lyhyt palautumisaika, että tuo ennustettu 4-5 pelaajan vaihtuminen KuPS-pelin avauksesta lienee hyvinkin realistinen määrä.

Ainoa valinta, jonka tekisin itse toisin, liittyy 10-paikkaan, jolla Kirilov on vetänyt nyt jo pari matsia putkeen todella vaisusti. Ringin paluutahan tuo huutaa, mutta sitä odotellessa pitää tyytyä joko tuohon yllämainittuun, Lingman-Kallinen; Mentu keskikentän kolmikkoon, tai sitten johonkin vähän yllättävämpään viritelmään kuten kahdella kärjellä avaamiseen tai Möllerin kymppipaikkaan. Paljon riippuu itse kunkin pelaajan palautumisesta ja oletettavissa olevasta maksimiminuuttimäärästä keskiviikkona, mutta jos tällaiset pohdinnat unohdetaan, niin itse kallistuisin luultavasti Mentun heittämiseen 10-paikalle.

äftsicä

Interin voitto nollapelillä olisi aika jo kova työnäyte ja Klubin voitto kääntäisi viime aikojen tulokset positiiviseksi. Tasurilta tuoksahtaa. Klubilla todella hankala vierasturnee menossa ja muutamat avainpelaajien loukkaantumiset eivät auta kyllä yhtään urakassa. Valitettavasti tähän koitokseen Klubi joutuu pienen otteluruuhkan takia peliään vähän sopeuttamaan.

Talven kohtaamisessa Klubi oli parempi ja taitaa olla ainoa suomalainen joukkue, joka on Interiä tällä kaudella vienyt? Hallipelit tietysti hallipeleinä mutta ylinpäätään Klubi tuntuu ihan hyvin yleensä Turussa pärjäävän. Ilmeisesti ovella ei kysytä henkkareita, joten uskoisin kannatuksen olevan ainakin kunnossa.


äftsicä

#17
Lainaus käyttäjältä: SerGo - 27.04.2026 klo 19:33:49
Tämä ei liene kaukana toteumasta: kaksi päivää on niin lyhyt palautumisaika, että tuo ennustettu 4-5 pelaajan vaihtuminen KuPS-pelin avauksesta lienee hyvinkin realistinen määrä.

Ainoa valinta, jonka tekisin itse toisin, liittyy 10-paikkaan, jolla Kirilov on vetänyt nyt jo pari matsia putkeen todella vaisusti. Ringin paluutahan tuo huutaa, mutta sitä odotellessa pitää tyytyä joko tuohon yllämainittuun, Lingman-Kallinen; Mentu keskikentän kolmikkoon, tai sitten johonkin vähän yllättävämpään viritelmään kuten kahdella kärjellä avaamiseen tai Möllerin kymppipaikkaan. Paljon riippuu itse kunkin pelaajan palautumisesta ja oletettavissa olevasta maksimiminuuttimäärästä keskiviikkona, mutta jos tällaiset pohdinnat unohdetaan, niin itse kallistuisin luultavasti Mentun heittämiseen 10-paikalle.

Kyllä Kiriloville pitää antaa vielä näytönpaikka. Ei ole putkeen mennyt mutta nuorilta pitää myös heikompia pelejä katsoa välillä. Jos löytää vireen, niin voi olla kuitenkin niin iso myyntiartikkeli. Jotenkin tuntuu ettei sävel ehkä ihan täysin ole juuri Pukin kanssa löytynyt joten jos ja kun Borchers aloittaa kärjessä on myös Kirilov kympissä.

Kroatian Pele


äftsicä

Lainaus käyttäjältä: Kroatian Pele - 27.04.2026 klo 19:42:40
No sitten on parempi, ettei Borchers aloita.

No kaikki tietysti toivovat, että kapteeni Ring on kunnossa ja avauksessa kymppipaikalla.

Kim Suomisen ponnari

Lainaus käyttäjältä: äftsicä - 27.04.2026 klo 19:34:07Talven kohtaamisessa Klubi oli parempi ja taitaa olla ainoa suomalainen joukkue, joka on Interiä tällä kaudella vienyt?

Kilpailullisissa peleissä joo sillä niinkin kova kotimainen kuin PK-35 kävi vierailemassa Turussa treenihöntsän muodossa ja vei Klubiakin kovemmin sinimustat mankeliin loppulukemin 3-0. Sinällään tilanne on hassusti samanlainen kuin viime vuonna että se on juuri HJK ja Liigacupissa, joka on Interille tässä vaiheessa vuotta sen ainoan kilpailullisen tappion aiheuttanut. Saa nähdä muuttuuko tuo keskiviikkona vai kylvetäänkö tässä siemeniä samanlaiselle tappiottomalle putkelle mikä Interillä oli viime kaudellakin?

panHard

Jos olisi äänestys, "kumpi voittaa", en löisi roposiani kampin puolelle, enkä tasurin, sen verran pahasti vaikutti hesuleiden moposta loppuvan pensa Kuopion boforeissa. Inteliä koko lahalla.


#T#

Lainaus käyttäjältä: Härison - 27.04.2026 klo 22:02:23
Tasurilta tuoksahtaa.

Onko Inter ollut huono tällä kaudella? En näe mitään syytä miksi HJK ottaisi tästä pistettäkään.

Laukaisukoneenkuljettaja

Lainaus käyttäjältä: Härison - 27.04.2026 klo 22:02:23
Tasurilta tuoksahtaa.

Tasuri on molempien tappio. Sellaiseen lällärihomosteluun ei Klubin pidä edes Kupittaalla Hintersien vieraana tyytyä vaan hakea ammattmaisella minimisuorituksella kolme poangia kotiinviemisiksi. Ei se vaadi kuin kliinisen viimeistelyn ja vanhaa kunnon prosenttipalloa plus tietty teräksisen oman boksin suojelun.

Sanalla sanoen ammattimaisen Klubin omalla tasollaan ja ilman niitä vitsauksia ja lastentauteja joita tässä on saanut hekotella ja haukotella pari kautta.

Eteenpäin! Vamos!