Heikkinen aiheuttanut täällä paljon keskustelua puoleen ja toiseen. Itse kuulun siihen negatiivisempaan osastoon. Jo Muurisen aikoina kaipailin yhä enemmän taitoa keskikentän keskustaan, kun siellä aluksi oli kaksi puujalkaa, sitten yksi puujalka ja en nyt suoralta kädeltä muista päästiinkö missään pelissä pelaamaan kokonaan ilman keskikentän puujalkaa.
Hogdsonkin parissa ottelussa peluuttanut kahta puujalkaa keskikentän keskustassa ja siitä välitön seuraus on ollut surkea peli, muistaakseni ainakin Armeniaa ja Serbiaa vastaan kotona.
Nyt kiitos Tainion peluuttamisen keskustassa on siellä vain yksi puujalka eli Heikkinen.
Heikkinen on ehkä puolustussuuntaan hyvä, tosin ei ole minusta niin hyvä kuin hehkutuksista voisi päätellä. Hänen kaltaisensa pelaaja on myös joukkueessa hyvä olla, niin topparit pääsevät huomattavasti helpommalla. Ja kun katsoo Suomen päästettyjen maalien saraketta niin kertoohan se jotain. Mutta olisiko mitenkään mahdollista, että paikalla pelaisi joku, joka sen pallon saatuaan saisi sen syötettyä omille eikä palauttaisi samantien vastustajalle.
- Sanoit sen itse, mutta silti kaipaat vielä parempaa. Okei, kenen tahansa tilalle voidaan toki haaveilla vieläkin paremmasta pelaajasta, mutta Heikkinen-Tainio -parivaljakko toimii. Eikä pelkästään Tainion ansiosta.
Ihmettelen raflaavia "samantien vastustajalle" -toteamuksia. Niin on moni täällä sanonut, mutta kun kirjoittajana on kokenut maajoukkueen kannattaja, kyse ei voi olla pelkästään forumsopulismista?
Katsoin eilen toisen jakson uudestaan, ja seurasin vähän enemmän nimenomaan Heikkisen pelaamista. On totta, että siihen mahtui jokunen näyttävä tilanteenmenetys, mutta sittenkin hoiteli myös syöttöjä omille ihan hyvällä prosentilla. Katsoin, että tämä on syytä huomauttaa, sillä Heikkisen ylöspäinpelaamisen huonoudesta on tullut täällä aivan liian vahvaa pravdaa.
Suosittelen toisen jakson uudelleenkatsomista kaikille, joiden mielestä Heikkinen on huono syöttelijä.