Immortal
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool, Fc Melody, Loiske, TamU-k, TamU
|
 |
Vastaus #150 : 28.01.2008 klo 14:51:30 |
|
No helvetti. Vai, että KaKo pois sarjasta. Mihin menevät Juholan veljekset, nuo sarjan sympaattisimmat pelurit? Ottajia varmasti riittää. Melodyyn kannattaa ainakin tarjoutua, niin pysyy porukan ilme hyvänä.
|
|
|
|
|
Mortal
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #151 : 28.01.2008 klo 17:45:45 |
|
Tuore raportti Fc Melodyn keskustelufoorumilta napattuna (Kirjoitettu siis peliä seuranneena aamuna) :
Fc-Melody-KaKo-86 3-1
Aurinkoisella Rantaperkiön urheilustadionilla kohtasivat tänään viidennen divisioonan ylemmän keskikastin ottelussa kovista otteistaan tutut Fc Melody Tampereelta ja Kaiharin Koetus-86 Ylöjärveltä.
Ottelun alku oli kuin hidastetusta elokuvasta- tempo oli olematon ja vaikutti sille, että kukaan ei halua alussa juosta itseään puhki helteessä.
Heti alusta asti oli nähtävissä, että Melody oli latautunut otteluun tiukemmin. Jatkuvasti ympäri kenttää oli isokokoisia keltaisiin pukeutuneita Kakolaisia kentänpinnassa ihmettelemässä Melodyn kovuutta.
Ottelun avausmaali nähtiin ensimmäisen puoliajan alkupuolella kun mainion ottelun pelannut laitapuolustaja Vesa "Velli" Suonsyrjä käytti hyväkseen tämän jutun kirjoittajan suorittamaa paitsiosäännön raiskausta. *
Kaikki odottivat turhaan paitsiota laidasta kun mainio kärkimies Tero "Lepsu" Lepola karkasikin vapaasti läpi keskeltä. Rauhalliset harhautukset maalivahdin ohi ja pallo tyhjiin. Peli ansaitusti Melodylle 1-0.
Ensimmäisellä jaksolla nähtiin toinenkin osuma ja jälleen mustapaitaisen kotijoukkueen toimesta. Vaarattoman oloinen vapaapotkutilanne likimain puolestakentästä päättyi Melodyn juhliin kun Vesa Suonsyrjä laukoi Kakon maalivahdin suurella avustuksella numerot kahteen nollaan. Vaikea sanoa miksi maalivahti ei torjunut helppoa laukausta. Olisikohan tämä pelästynyt paikalle kalju kiiltäen rynninyttä Jakkea?
Ensimmäisen jakson jälkeen siis tilanne 2-0.
Kahden maalin tappioasemasta toiselle puoliajalle lähtenyt Kako nosti odotetusti miehiä ylöspäin heti erän alusta. Melodyn mainio puolustuslinja Vilho-Mirka-Raikku-Velli ja näitä upeasti tukenut Tapsa Castren kuitenkin hoitivat hyökkäyksen toisensa jälkeen vaivatta.
Samanaikaisesti vastapäädyssä oli jatkuvasti tilanteita kun Kakon puolustus oli vaikeuksissa nopeiden vastaiskujen kanssa. Pelitapahtumien vastaisesti seuraavan osuman teki Kako. Sekavan tilanteen jälkeen pallo löytyi Mikko Melanderin selän takaa käytännössä ensimmäisestä Kakon paikasta.
Kavennusosumansa jälkeen Kako hallitsi peliä ainoan hetken koko pelissä noin viiden minuutin ajan. Melodyn jatkuvat vastaiskut olivat kuitenkin vaarallisia edelleen.
Ottelun ratkaisu nähtiinkin yhden tällaisen nopean vastaiskun jälkeen. Melody sai vapaapotkun noin 35 metristä. Normaaliin tapaan miehet alkoivat asettua puskuasemiin rangaistusalueen rajan tietämille.
Pelaajavalmentaja M.Suonsyrjällä oli kuitenkin vielä yksi ässä hihassa Cool Edelliskausien suojatin Tapio Castrenin hirveää kanuunapotkua ei oltu vielä Melodyssä hyödynnetty ja nyt oli aikaa kaivaa se esille.
Vaikka maalivahti ei ehkä ihan huippumies ollutkaan niin veto oli todella komea. Taka-alanurkassa pamahti ja kauden "hauskin" tuuletus näki päivänvalon.
Ottelun viimeinen merkittävä tapahtuma oli viitisen minuuttia ennen ottelun loppua. Sikamaisista otteistaan ennen tunnetut, mutta tänään varsin rauhallisesti esintyneet Juholan veljekset ja Melodyn Suonsyrjät iskivät yhteen. Koko tapahtuman voi tosin laittaa surkeasti jälleen viheltäneen "Volvo"-Markkasen piikkiin.
Toinen Juholoista rupesi potkimaan Velliä ja siitä alkoi melkoinen hulabaloo. Allekirjoittanut poltti hihansa ja meni puolustamaan joukkuetoveria turhankin rajuilla otteilla. Pitäisi se tietää, että kun päästä vääntää siltaan niin punakorttihan siitä tulee.
Myös Mikko Melander osoitti hienoa joukkuehenkeä vetämällä pitkän spurtin paikalle maaliltaan ja alkamalla niittää kakolaisia lakoon. Punakorttihan siitäkin toki seurasi.
Uskomattominta koko jutussa on se, että Juholan poeka ei saanut mitään vaikka aloitti koko jutun.
Paskatko siitä Melody ALISTI Kakon kaikilla osa-alueilla ja lähti 3-1 voiton kanssa kotiin.
Maalit: Lepsu,Velli (1+1) ja Tapsa MoM: Velli
* Aimmalta sivulta siis todellisempi verio tästä maalista, totuus lienee jossain puolimatkassa eli hyvä laukaus mutta maalivahdin maali tuolta etäisyydeltä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.01.2008 klo 17:47:48 kirjoittanut Mortal »
|
|
|
|
|
Kalevan Cannavaro
Poissa
Suosikkijoukkue: Jalkapallo
|
 |
Vastaus #152 : 28.01.2008 klo 18:28:35 |
|
No helvetti. Vai, että KaKo pois sarjasta. Mihin menevät Juholan veljekset, nuo sarjan sympaattisimmat pelurit? Ottajia varmasti riittää. Melodyyn kannattaa ainakin tarjoutua, niin pysyy porukan ilme hyvänä.
Nämä taitojalkapalloilun ja hyvän tahdon lähettiläät lopettanevat kumpikin. Toinen on varma ja toinen veljesparista rakentaa taloa, joten aikaa ei taida liiemmin hänelläkään olla. Muutamia äijiä on nyt ilman pelipaikkaa ja tarjolla on ihan kevyesti vitosdivaritason pelimiehiä. Löytyy laitapakkia, linkkiä ja keskikenttää ainakin. Kuntopohja on jokaisella perinteistä tasoa eli yksi spurtti ja sitten kävellään  .
|
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #153 : 28.01.2008 klo 18:31:01 |
|
Nämä taitojalkapalloilun ja hyvän tahdon lähettiläät lopettanevat kumpikin. Toinen on varma ja toinen veljesparista rakentaa taloa, joten aikaa ei taida liiemmin hänelläkään olla. Muutamia äijiä on nyt ilman pelipaikkaa ja tarjolla on ihan kevyesti vitosdivaritason pelimiehiä. Löytyy laitapakkia, linkkiä ja keskikenttää ainakin. Kuntopohja on jokaisella perinteistä tasoa eli yksi spurtti ja sitten kävellään  . Huhujen mukaan kutoses varmasti ois pelaajille tarvetta.
|
|
|
|
|
mdm
Paikalla
Suosikkijoukkue: TamU
|
 |
Vastaus #154 : 29.01.2008 klo 14:31:50 |
|
FC Futarien vitosdivarikäynti jäi ainakin tällä kertaa näköjään todelliseksi pikavisiitiksi. Nyt piirin sivuilla olevassa listassa KaKo:n paikan on ottanut TJK Liepo. Täytyy sanoa, että oli kyllä oikeus ja kohtuus, että tähän ratkaisuun päädyttiin. 
|
|
|
|
|
Fattony5
Poissa
|
 |
Vastaus #155 : 29.01.2008 klo 15:39:49 |
|
Nyt täytyy kyllä viimeinkin avata sanainen arkku piirin toiminnasta, joka on kyllä lievästi sanottuna todella syvältä takapuolesta. Voin FC Futarien edustajana auliisti myöntää että TJK Liepon jätkien kannalta meidän nousu vitoseen olisi ollut epäreilua ja ymmärrän täysin että heitä olisi asia suivinut. Mielestäni koko noususysteemi on lähtökohtaisestikin typerä, kun kaksi kutosen lohkoa "yhdistetään" ja aletaan siinä järjestyksessä nostaa. Typerää sen takia, koska esim. viime vuonna 2. lohko oli huomattavasti tasaisempi kuin 1. lohko, jossa oli paljon enemmän ns. pisteautomaatteja. Kaikesta huolimatta nousun säännöt oli koko kauden tiedossa eli paremman maalieron omaava nousee huolimatta sarjasijoituksesta. Typerää? No aivan varmasti, mutta näillä säännöillä piti kuitenkin mennä ja näitten sääntöjen mukaan piiri meille ilmoitti noususta viitoseen. Tätä tietenkin jätkien kaa juhlistettiin ja ens vuoden suunnitelmia alettiin sen pohjalta rakentaa. Kunnes tänään selvisi, että piirin paskapäät olivat jälleen kääntänyt kelkkansa ja päättänyt sittenkin nostaa Liepon. On ainoastaan yksi asia joka on paskoja sääntöjä huonompi ja se on se kun ei oo sääntöjä ollenkaan tai sitten niitä muokataan aivan mielivaltaisesti. Mitään järkevää selitystä muutokselle piiri ei suostunu antaa. Joten ei muuta kun vilpittömät onnittelut Liepon äijille noususta, eiköhän se ollut ansaittu. Toivottavasti ens kauden jälkeen kohdataan viitosessa. Ja piirille tosiaan helvetin monta :keskari: :keskari: :keskari:
|
|
|
|
|
valdanito
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkue, TamU
|
 |
Vastaus #156 : 29.01.2008 klo 15:47:49 |
|
Periaatteessa piiri hoiti asiat siten, että molempi pahempi. Ainakin ite pistelin toimistolle viestiä jo ennen sarjojen päättymistä, ja tyylikkäin tapa olisi ollut hoitaa homma siten, että sääntöjä oltaisiin muutettu ennen kuin sijoitukset olivat selvillä, tai kenellekään olisi mistään nousuista vielä ilmoiteltu. Tai sitten vasta ensi kaudeksi. Toisaalta piiri teki hyvän ratkaisun raikastaessaan tuota tulkintaa, mutta ajoitus kusi todella pahasti. Varsinkin, kun olivat ehtineet teille jo ilmoittaa. Jos yhtään lohduttaa, niin jos ei ihmeitä tapahdu, niin uskoisin Futareiden ihan pelillisten ansioiden myötä nousevan joka tapauksessa tämän kauden jälkeen.
|
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #157 : 29.01.2008 klo 16:43:59 |
|
Piirin toiminta on kyllä aika syvältä. Olisiko jo aika uudistaa piirin sääntöjä ja samalla vähäsen henkilökuntaa...
|
|
|
|
|
mdm
Paikalla
Suosikkijoukkue: TamU
|
 |
Vastaus #158 : 29.01.2008 klo 16:44:22 |
|
Nyt täytyy kyllä viimeinkin avata sanainen arkku piirin toiminnasta, joka on kyllä lievästi sanottuna todella syvältä takapuolesta. Voin FC Futarien edustajana auliisti myöntää että TJK Liepon jätkien kannalta meidän nousu vitoseen olisi ollut epäreilua ja ymmärrän täysin että heitä olisi asia suivinut. Mielestäni koko noususysteemi on lähtökohtaisestikin typerä, kun kaksi kutosen lohkoa "yhdistetään" ja aletaan siinä järjestyksessä nostaa. Typerää sen takia, koska esim. viime vuonna 2. lohko oli huomattavasti tasaisempi kuin 1. lohko, jossa oli paljon enemmän ns. pisteautomaatteja. Kaikesta huolimatta nousun säännöt oli koko kauden tiedossa eli paremman maalieron omaava nousee huolimatta sarjasijoituksesta. Typerää? No aivan varmasti, mutta näillä säännöillä piti kuitenkin mennä ja näitten sääntöjen mukaan piiri meille ilmoitti noususta viitoseen. Tätä tietenkin jätkien kaa juhlistettiin ja ens vuoden suunnitelmia alettiin sen pohjalta rakentaa. Kunnes tänään selvisi, että piirin paskapäät olivat jälleen kääntänyt kelkkansa ja päättänyt sittenkin nostaa Liepon. On ainoastaan yksi asia joka on paskoja sääntöjä huonompi ja se on se kun ei oo sääntöjä ollenkaan tai sitten niitä muokataan aivan mielivaltaisesti. Mitään järkevää selitystä muutokselle piiri ei suostunu antaa. Joten ei muuta kun vilpittömät onnittelut Liepon äijille noususta, eiköhän se ollut ansaittu. Toivottavasti ens kauden jälkeen kohdataan viitosessa. Ja piirille tosiaan helvetin monta :keskari: :keskari:
Voin vain kuvitella, paljonko mahtaa vituttaa. Piirille lähtee kyllä täältäkin tämän ja monen muun asian johdosta varauksetta :keskari:. Onko kellään tietoa, onko piirin aktiivit peräti ihan palkkatyölaisiä, vai pyöritetäänkö toimintaa vapaaehtoisvoimin? Jos tuosta marjastuksesta vielä maksetaan, niin ei voi kuin ihmetellä.
|
|
|
|
|
Juninho Paulista
Poissa
|
 |
Vastaus #159 : 29.01.2008 klo 16:56:09 |
|
Voin vain kuvitella, paljonko mahtaa vituttaa. Piirille lähtee kyllä täältäkin tämän ja monen muun asian johdosta varauksetta :keskari:.
Onko kellään tietoa, onko piirin aktiivit peräti ihan palkkatyölaisiä, vai pyöritetäänkö toimintaa vapaaehtoisvoimin? Jos tuosta marjastuksesta vielä maksetaan, niin ei voi kuin ihmetellä.
Kuukausiliksalla vakihommissa mitä ilmeisimmin.
|
|
|
|
|
referee3000
Paikalla
Suosikkijoukkue: Tamperelainen jalkapallo & futsal
|
 |
Vastaus #160 : 29.01.2008 klo 18:44:46 |
|
Ne toimistossa päivystävät ovat luultavimmin kuukausiliksalla, mutta osaan sanoa ainakin yhden sieltä joka ei ole vaan tekee niitä hommia oman työnsä lisäksi kotoa käsin. Kyseinen henkilö ei tosin ole mitenkään vastuussa näistä sekoiluista mitä täällä on valitettu.
|
|
|
|
|
Pekka#9
Poissa
Suosikkijoukkue: Katumaasturit, ei nopeusrajoituksia
|
 |
Vastaus #161 : 29.01.2008 klo 19:34:00 |
|
Kyllähän piirin toiminta on mennyt paljon eteenpäin viimeisen kymmenen vuoden aikana vaikka parannettavaa toki aina löytyy. Tuo ylläoleva tapaus on kyllä todella huonosti hoidettu. Jos jonkinlaista paikkausta olisi halunnut tehdä niin molemmat olisi pitänyt nostaa sitten. Ei näin. Itsellä ei kauheasti ole ollut ongelmia asioiden hoidon kannalta, vastaukset epäselvyyksiin on kyllä tullut. Ja kuitenkin ollut piiriin yhteydessä useamman kerran aina kauden aikana. Ihmetyttää tältä pohjalta ettei Mauri ole ottanut viime syksynä tuohon nousuasiaan mitään kantaa. Luulisi nyt ainakin toteavan, että sääntöjen mukaan mennään, niin kuin pitäisi. Nämä nousuasiat on kyllä järjestelty aika mielenkiintoisesti. Esim toissakaudella vitosesta neloseen ei noussut suoraan yhtään joukkuetta, viime kaudella muistaakseni lohkovoittajat eli 3. Toissa kaudella putosi 10 ja viime kaudella 5, joten nelosen tason koventamisella viime kauden nousijajoukkueiden määrää on vaikea ymmärtää. Kritiikkiä tästä lähti jo helmikuun alussa mutta toteamuksena oli vain lähinnä hymistelyä. Käytännössähän se olisi vaikuttanut putoajien määrään, joka olisi varmaankin ollut 3. Ja tällähän olisikin ollut jo vaikutusta... Mutta kannattaa olla vielä sinne piiriin yhteydessä (mielellään soittaa), jos FC Futareilla todellakin on kova hinku pelata vitosessa. Luulisin, että se on vielä mahdollista.
|
|
|
|
|
Jortsukka
Poissa
|
 |
Vastaus #162 : 29.01.2008 klo 23:45:20 |
|
Kyllähän piirin toiminta on mennyt paljon eteenpäin viimeisen kymmenen vuoden aikana vaikka parannettavaa toki aina löytyy. Tuo ylläoleva tapaus on kyllä todella huonosti hoidettu. Jos jonkinlaista paikkausta olisi halunnut tehdä niin molemmat olisi pitänyt nostaa sitten. Ei näin. Itsellä ei kauheasti ole ollut ongelmia asioiden hoidon kannalta, vastaukset epäselvyyksiin on kyllä tullut Niin kyllähän viime kaudella ainakin tominta oli ala-arvoista. Kausi oli vaikka kuinka pitkä, taukojakin löytyi kaudella, päiviä on viikossa 7 ja KaU ilmoitti jo ennen kauden alkua piiriin että "meillä sitten 50% pelaajista pelaa myös ikämiehissä niistä jotka pelaa 5.divaria. Ois siis hyvä ettei ois peräkkäisinä päivinä pelejä". Noh miten piiri vastasi tähän? Siten että pelattiin mm. yhtenä viikonloppuna la&su aikana 3-4 peliä vitosta&ikämiehiä. Parhaimmillaan samalla kun loppui vitosen peli, niin piti lähteä ikämiesten peliin että ehtisi siihen. Kun kuitenkin asiasta on piiriin tiedotettu ja luulisi että on piirinkin etu että seuroja&pelaajia sarjoissa riittää, niin kyllähän tuo on sen tason vittuilua(sen kanssa että kauden lopussa lähetetään yllärinä lasku kentistä, jotka oli lanattu vasta sen jälkeen sen ainoan kerran kaudessa kun lasku tuli) että sitä miettii muutaman kerran innostaako pelata tälläisissä olosuhteissa, kun se yritetään tehdä mahdollisimman vaikeaksi.
|
|
|
|
|
Pekka#9
Poissa
Suosikkijoukkue: Katumaasturit, ei nopeusrajoituksia
|
 |
Vastaus #163 : 30.01.2008 klo 02:49:14 |
|
Mitenkään nyt puolustelematta piiriä niin joukkueillahan on itsellään mahdollisuus vaikuttaa otteluiden ajankohtiin. Ei niitä varmaan ole montaa, jotka menevät samalle päivälle.
|
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #164 : 30.01.2008 klo 10:53:50 |
|
Itselleni tuli kahden ottelusiirron jälkeen ohjeistus postitse kotio kuinka siirto pitää toteuttaa ja sitä kun olisi noudattanut olisi jäänyt siirrot toteutumatta. Sen lapun ohjeilla annettiin ymmärtää että piiri tekee ohjelman ja sen mukaan pelataan.
|
|
|
|
|
Nummisuutari
Poissa
|
 |
Vastaus #165 : 30.01.2008 klo 11:08:19 |
|
Aina sama lauluhan näissä. Vaikka kuinka ajoissa ja hyvin laittaa omat kotiottelut ja vielä sen mukaan miten muut ovat kotiotteluitaan laittaneet. Sitten kun lopullinen ohjelma on ilmestynyt on jollain viikolla 3 peliä ja pitkä tovi peleittä. Jo kerran ohjelmassa olleet peliajat voivat piirin toimesta muuttua.
Sitten on näitä vammaloita sun muita, jotka siirtävät seuraavan kierroksen puolelle kotipelejään. Kyllä sitä viikollakin voi pelata eikä väkisin tunkea seuraavaan viikonloppuun.
N
|
|
|
|
|
batteri
Poissa
|
 |
Vastaus #166 : 30.01.2008 klo 21:17:38 |
|
Ensi kesän kaikissa Tampereen piirin järjestämissä sarjoissa on käytössä nollatoleranssi. Eli kiroilusta kortti napsahtaa.
|
|
|
|
|
valdanito
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkue, TamU
|
 |
Vastaus #167 : 30.01.2008 klo 21:42:46 |
|
Ensi kesän kaikissa Tampereen piirin järjestämissä sarjoissa on käytössä nollatoleranssi. Eli kiroilusta kortti napsahtaa.
Onneksi meillä on leveä rinki ja korttikiintiötkin kasvoi yhdellä. 
|
|
|
|
|
Atmosphere
Poissa
Suosikkijoukkue: Man Utd, Notts Co., Hirsilän Pyrkivä, Daltonit,
|
 |
Vastaus #168 : 30.01.2008 klo 22:14:35 |
|
Ensi kesän kaikissa Tampereen piirin järjestämissä sarjoissa on käytössä nollatoleranssi. Eli kiroilusta kortti napsahtaa.
Niinhän se oli edelliselä kaudellakin  repeen näille, kohta ei saa enää edes hengästyä pelissä..
|
|
|
|
|
-Y-
Poissa
Suosikkijoukkue: alasarjat
|
 |
Vastaus #169 : 30.01.2008 klo 22:29:02 |
|
Täytyy yhtyä edelliseen, on kyllä niin täyttä komiikkaa tämä kiroilukortti kun olla voi..
Viime kaudella paljon keskustelua junnupeleissä herättänyt kirosanan määritelmä on ehkä lievästi tulkinnanvaraista.Ei muuta kuin voi helvetti
|
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #170 : 30.01.2008 klo 22:29:22 |
|
Niinhän se oli edelliselä kaudellakin  repeen näille, kohta ei saa enää edes hengästyä pelissä.. Eipäs ollut. Ja vähäsen faktaa peliin että olisi tällä kaudella. Olikos se Lapin piirin peleissä missä tätä on käytetty mutta en usko että Tampere lähtee tähän pelleilyyn.
|
|
|
|
|
mdm
Paikalla
Suosikkijoukkue: TamU
|
 |
Vastaus #171 : 30.01.2008 klo 22:35:27 |
|
Eipäs ollut.
Ja vähäsen faktaa peliin että olisi tällä kaudella.
Olikos se Lapin piirin peleissä missä tätä on käytetty mutta en usko että Tampere lähtee tähän pelleilyyn.
Viikonloppuna Tribe-ParVi-harjoitusottelun viheltänyt tuomari tiesi myös kertoa tästä nollatoleranssista. Tuomareita on siis ilmeisesti asiasta jo informoitu. On kyllä aivan totaalisen päätön idea. Mitähän kiellolla oikein yritetään ajaa takaa? Onhan se tietysti mahdollista, että ne sadat ja tuhannet vitos- ja kutosdivaripelaajia suurina esikuvinaan pitävät pikku-Litit oppivat sorakenttien pölyssä huonoille tavoille.
|
|
|
|
|
#16
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Melody, Pelikassit ja As Roma
|
 |
Vastaus #172 : 30.01.2008 klo 23:33:06 |
|
Taidan olla maksamatta lisenssiä ku ei oo mitään järkee maksaa siitä että on pelikiellossa koko kauden......eka vedät hyvastä paikasta oksan ja huudat vittu!!sen jälkeen syötät harhasyötön ja vittu taas!!näin ollen yhteensä kaks keltasta ja ULOS!!!!Mahtava sääntö!!!Kyllä suomessa osataan. Kun ne vielä sais tän NuoriSuomi ajatusmaailman tänne aladivareihin...
|
|
|
|
|
jiisaazi
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, ManU, NePa, Soho SS ja sit ne änäripommit.
|
 |
Vastaus #173 : 31.01.2008 klo 00:12:30 |
|
Tarviiko sitä vittua olla koko ajan huutamassa jos tietää että siitä saa kortin? Vittu, kyllä mua ainakin vituttaa ihan vitusti ne vitun vittupäät jotka pelikentällä kirkuu jatkuvasti vittusaatanaa... Ylitarkka nollatoleranssi on minunkin mielestäni ihan hanurista, mutta eipä tuo lappujen heiluttelu jatkuvasta kiroilusta huomautuksen jälkeen väärin ole. Säännöt on samat kaikille, niin pelikentällä kuin siviilissäkin, toiset vaan osaavat käyttäytyä siistimmin kuin toiset... Edit: Ja jos laput pelottaa, älä syötä huteja tai vedä ohi, sillähän noilta voimasanojen huutelulta säästyy 
|
|
|
|
|
_rok
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United - Jämsänkosken Ilves
|
 |
Vastaus #174 : 31.01.2008 klo 00:20:38 |
|
Ääriliike asialle. Jokaiselta seuralta allekirjoitus vetoomukseen ja vetoomust piiriin jos tämä sääntö nyt oikeasti on tulossa.
|
|
|
|
|
|
|
|