Ymmärtääkseni Interin kannattajaporukoihin on valunut vasemmistointellektuelleja nimenomaan vastareaktiona Berlusconille.
Kädet ojossa ennen peliä katsomoissa silti seistään. Ainakin italialaiset tuttavani puhuvat Interistä, Ascolista ja Veronasta aivan samaan tapaan (jopa enemmän) kuin Laziosta erittäin fasistisina joukkueista kannattajineen. Ykköseltä näitä löytyy muistaakseni jostain Italian kulttuuri-topikista. I.V. luultavasti tarkkailee tätäkin topikkia ja tuskastuu seuraamiseen sen verran, että kertoo faktat (joskin hyvin oikealta puolelta tarkasteltuna
).
.. ja nimenomaan oikealta puolelta, ei siis väärältä, sillä muilta osin määrittelisin itseni eräänlaiseksi marcotravaglioksi vittoriosgarbilaisin vivahtein.
Spezia on viralliselta linjaltaan neutraali, mistä kertovat myös veljessuhteet ja ystävyydet, kuten viime vuonna loppuun saatettu ’70-luvun lopusta voimassa ollut gemellaggio apoliittiseen Parmaan tai ystävyys apoliittiseen Sampdoriaan. Jos seuran kannattajat johonkin voidaan määritellä, se kuitenkin suuntautuu oikealle, yksinkertaisesti siitä syystä, että organisoidun kannatuksen joukossa on selkeitä oikeistoa sympatisoivia ryhmiä. Ylipäätäänhän tämänpäiväinen italialainen nuoriso on vahvasti oikeistomielistä, joten voi olettaa keskusta-oikeiston vallan vain vahvistavan asemiaan tulevaisuudessa. Vastikään pidetyissä huhtikuun vaaleissahan kommunistit ja aito vasemmisto potkittiin kokonaan ulos parlamentista, ja vastavoimana AN:n (PdL) ex-fasisteille ja Legan xenofobialle on muutama erkkituomiojamainen briljeeraaja tyyliin Massimo D’Alema.
.. toki, varsinainen radikaali
puolueoikeisto on poissa Daniela ”Berlusconilla on fiksaatio, koska en anna hänelle” Santanchén La Destra-Fiamma Tricoloren ja kaduilla voimissaan olevan Forza Nuovan jäätyä myös parlamentin ulkopuolelle. Tosiasiassa tilannetta kuitenkin vääristää se, että vaikka monille radikaalien oikeistopuolueiden äänestäminen oli vaikeaa, vaalit ylivoimaiseen tapaan voittaneeseen Berlusconin Popolo della Libertà -puolueeseen toisena suurena lähinnä kapitalistisen ja populistisen Forza Italian kanssa sulautunut Alleanza Nazionale (ex-MSI), on jos ei nyt täynnä radikaalin oikeiston ilmettä (mikä Santanchén lähdöstä ilmenee), niin joka tapauksessa äärioikeistosympatioita. Rooman kaupungin johtoon taas vastikään vuosikausien vasemmistojohdon jälkeen jopa seitsemän prosentin kannatuserolla valittu AN:n Gianni ”Alè Magna” Alemanno, radikaalin äärioikeiston ex-aktiivi ja katutappelija; mies joka kantaa edelleen kaulassaan fasistiystävälleen kuulunutta kelttiristiä, ja jonka juhliessa kaupungin isännyyttä liehui Rooman kaduilla kattava kirjo fasistien heraldiikkaa. Kyseessä siis johtaja, jonka valtaannousua juhlittiin roomalaisin tervehdyksin, kuten Roomassa varmasti kuuluukin - sitä vain ei ole pitkään aikaan tehty.
http://www.repubblica.it/2006/05/gallerie/politica/saluti-romani-alemanno/1.htmlTai katsotaan Veronan tilannetta. Kyseessä siis kaupunki, jossa hieman yli kolmessa vuodessa on rekisteröity 262 äärioikeiston viharikosta, ja joka nousi tässä kuussa otsikoihin jonkinlaisella ennätyksellä oltuaan 6 äärioikeistovoimaisen väkivallanteon näyttämönä viidessä päivässä. Kaupunginjohtajanahan Veronassa on muukalaisvastainen Flavio Tosi, jolla on hyvät suhteet Hellas Veronan maan mustimpana tunnettuun curvaan: Tosille omistetaan jopa lauluja.
Molempia kaupunkeja yhdistää kaarteiden vahva asema ja valta kaupungissa, erityisesti nuorison aggregaatio sekä politisoituminen samaan suuntaan. Molemmissa kaupungeissa nähdään myös poikkeuksellisen suuret radikaalin äärioikeiston kannatuslukemat sekä aktiivisuus kaduilla.
.. koko vaalien suurin voittaja, kannatuksensa näihin vaaleihin tuplannut, pelkästään pohjoisessa listansa esittänyt ja yli 3 miljoonaa ääntä kerännyt, (Bossin sanoin) tricolorella persettään pyyhkivä Lega taas on menestyksensä myötä hallituksessa käytännössä vaa'ankielen asemassa, ja voi kiristää Berlusconilta periaatteessa mitä tahansa. Suuri osa äänistä on Bossin analyysin mukaan tullut työväestöltä, joka on kyllästynyt valehtelevaan ja saamattomaan vasemmistoon. Eikä hän kovin väärässä ole. Ministereinä joka tapauksessa mielenkiintoisia persoonia, kuten mm. kelttiläisin menoin häitään juhlinut homo-siirtolais- ja erityisesti muslimivastainen Calderoli, maakuntien halllintouudistuksia ajamassa vastikään roomalaisia kivääreillä ja siirtolaisia aikanaan rannikkotykistöllä uhkaillut Umberto Bossi ja sisäministerinä virkavallan vastustamisesta 4 kuukauden ja 20 päivän rangaistukseen tuomittu Maroni, yritettyään purra poliisin nilkkaa. Muita Silvion ministereitä mm. 22 korruptiotapauksen myötä kahden vuoden vankilatuomion saanut Elio Vito, korruptiosta ja talousrikoksista tutkinnan alaisena oleva Raffaele Fitto, internetin sensuuria ajava ulkoministeri Frattini ja tasa-arvoministeri - saksalaisen Bildin mukaan myös ”maailman kaunein ministeri” -, nakukuvistaan tuttu showgirl Mara Carfagna.
.. tilanteessa on positiivista se, että pitkään aikaan maan poliittinen tulevaisuus ei ole näyttänyt yhtä vakaalta ja hyvältä kuin tänään. Samaa mieltä on suurin osa poliittisista asiantuntijoista.
Pitää vielä muistaa, että vaikka radikaalia puolueäärioikeistoa ei laajoin mitoin äänestetä (vaan mielihalut osoitetaan nimenomaan keskusta-oikeiston kautta), Santanchén uusfasistinen radikaali La Destra - Fiamma Tricolore sai huhtikuun vaaleissa lähes 900.000 ääntä, ja Julius Evolan oppipojan, Roberto Fioren, ääriradikaali ”katujengi” Forza Nuova yli 100.000 ääntä, joista suurin osa stadionien kaarteista.
.. niin, italialainen vasemmistohan hylkäsi laajamittaisesti stadionit ’90-luvulla jalkapallon yhä enemmän kaupallistuessa ja modernisoituessa, jolloin ne jäivät tuuliajoille ja/tai äärioikeiston vaikutukselle alttiiksi. Äärioikeisto näki monessa mielessä fasismin periaatteille kumartavan organisoidun kannattajakulttuurin mahdollisuudet vaikuttaa suurempiin massoihin kaikkein merkittävintä ainesta: nuorisoa. Stadionit ja kaarteet Italiassa ovat perinteisesti olleet areenoita, jotka koskettavat koko yhteiskuntaa, ei siis esim. Brittien tavoin nimenomaan työväenluokkaa. Parempaa sulatusuunia poliittisille sloganeille, materiaalille, lentolehtisille ja vaikutuksille on vaikea löytää - jopa mainostila on parhaimmillaan kansainvälistä, ilmaista, ja vielä pari vuotta sittenhän oli aivan normaalia, että moisesta jalkapallon ja politiikan sitovasta nuorison liikekannallepanosta maksettiin seuran taholta suurehkoa rahallista korvausta.
Tulos on se, että vasemmistovaikutteista kaarretta on tänään liki mahdotonta löytää. Pisaa sellaiseksi enää laskisi, Arezzosta, Genoasta tai Lega Nordiin Calderolin myötä todella vahvasti sitoutuneesta Atalantasta puhumattakaan. BAL Livorno taas on jo jättänyt stadionit, ja kommunistisen puolueen kotikaupungin maine elää lähinnä nostalgiasta. Entä mitä pitäisi tänään sanoa Cristiano Lucarellista, palkkasoturista, joka poseeraa hampaat välkkyen sadan tonnin AP ranteessa. Viimeisimmät kuulumiset kaikuvat Parmasta, jossa Ukrainan-miljoonat taskussa pelaamista ensi kaudella on todella syytä harkita, kunhan palkankorotuksesta sovitaan.
Mitä Milanon tilanteeseen tulee, tilanne on selkeämpi kuin ulkopuolelle ehkä näyttää. inter on perinteiltään milanolaisen aristokratian seura, Peppino Priscon persoon ja kannattajien lempinimi
i bauscia alleviivaavat faktaa. Milan sen sijaan on työläistaustainen seura, kannattajat lempinimeltään i cacciaviti, ruuvimeisselit. Kaarteissa tilanne on historiallisesti näkynyt niin, että inter on ollut vankasti äärioikealla (viharikoksiin erikoistunut Skins, Irriducibili, Boys Squadre d’azione Nerazzurre jne.) ja jatkuvasti mukana milanolaisen radikaalin äärioikeiston aktiivitoiminnassa stadionien ulkopuolella. Karismaattiset johtajathan ovat usein niitä samoja kaarteissa ja poliittisissa liikkeissä, ja sille on syynsä. Milan sen sijaan on erityisesti historiallisesti suurimman ja merkittävimmän ryhmänsä Fossan myötä ollut vasemmalla, mikä on näkynyt erityisesti kannattajien stadionin ulkopuolisissa poliittisissa aktiviteeteissa. Kuumimpina vuosina,
anni di piombon ja Bolognan attentaatin varjoissa poliittinen vastakkainasettelu jakautui usein selvästi myös seurarajoissa. Joka tapauksessa FdL:n kirjassa ”Nella Fossa dei Leoni” kaudelta 1982/1983 voimassa oleva milanolaisten rauhansopimuksen synty kuvataan - jo kauan jatkuneen kierteen kovenemisen jälkeen - sittenkin vain näin:
Kauden 1981/1982 päätteeksi pelaamme ’Mundialiton’ interiä ja muita joukkueita vastaan, taloudellinen tekosyy derbyn pelaamiselle Milanossa, johtuen meidän pudottamisestamme serie B:hen.
Ensimmäisen otteun iltana, ottelun päätyttyä olemme - kuten tavallisesti - stadionin baarin edessä, kun interistit hyökkäävät takaapäin; he ampuvat useita laukauksia (kuten sanottua, yhteenottojen kulminaatiopiste oli saavutettu). Välittömästi ymmärrettyämme tapahtuneen lähdemme vastahyökkäykseen; Luciano romahtaa välittömästi maahan, saatuaan päähänsä todennäköisesti biljardipallon. Tilanne näyttää vakavalta, vihamme nousee ja väkemme menettää kontrollin. He lähtevät pakoon, mutta pari saadaan kiinni, kolmas katoaa omakotitalon puutarhaan ja karkaa. Palaamme baarin luo ja sitten sairaalaan tsekkaamaan Lucianon tilanteen, joka vaatii leikkausta. Niille, jotka tuntevat Lucianon vuosien takaa tilanne on todella kamala. Me olemme seuraavassa ottelussa valmiita kaikkeen. He paljastavat offensiivisen lakanan, ja lähdemme heidän kaarrettaan kohti -- yksi heidän johtajistaan selviää, kuten monet muut, piileskeltyään muiden katsojien seassa.
1982/1983 pelataan toinen Mundialito ja otteluun valmistaudutaan toden teolla (ehkä jopa liiallisesti). Molemmille puolille on kuitenkin selvää että rajaa ollaan ylittämässä; jotain korjaamatonta voi tapahtua. Järki voittaa ja molempien kaarteiden vastuuhenkilöt päättävät tavata, niin syntyy erityislaatuinen sopimus, joka on voimassa edelleen.On kuitenkin varsin totta, että interillä on maan tunnetuimpaan ja poliittisin syin solmittuja ystävyyksiä nähneen ja osittain edelleen näkevän äärioikeiston kaarteiden Bermudan kolmion Verona-Lazio-inter maineen lisäksi tyypillisesti myös lukuisa määrä milanolaisia Morattille kumartavia ja itseään ilmeisesti jonkinlaisina intellektuelleina pitäviä seuraajia, joille on ominaista lapsuudesta asti nautitut meneghino-aristokratian edut ja etuoikeudet. Eräs milanolainen ystäväni yleensä kuvaileekin ala-ja yläasteaikojaan näin: ”kaikki oli lopulta varsin yksinkertaista: jos isäsi oli töissä tehtaassa, olit rossonero, jos isäsi oli tehtaan johtaja, olit nerazzurro, jos olit muuttanut muualta, olit bianconero.”
.. joka tapauksessa Milanossa syntynyt ja kaatunut italialainen fasismi, nimenomaan evolamaisella ideologisella tasolla elää parhaiten ja tyypillisesti parhaiten edelleen nimenomaan interistien keskuudessa. Uusfasimiksihan sitä kutsutaan, mutta lukemattomien sinimustien milanolaisten perheiden perinteet ovat kyllä varsin vanhakantaisia; kyseessä on perinteikäs milanolainen aristokratia, jonka joukosta on aikoinaan valittu puolensa - edelleen tyypillisesti - erottautuen likaisesta kansasta, ruuvimeisseleistä ja rossoneroista, joita interistit ovat perinteisesti kutsuneet myös "juutalaisiksi", termin halventavassa merkityksessä. Nykypäivän tilanne vain on, kuten sanottua, oikeistolle myötämielinen, eikä Milan tee poikkeusta. Jos ovat tänään roomalaiset seurat kannattajineen ohi vanhojen antipatioiden yhteistyössä äärioikeiston liikkeissä tai liehuttamassa spontaanilla tavalla kelttiristejä fasistikaupunginjohtajan kunniaksi, on Milanon tilanne varsin samankaltainen. Curva Sudista Brigate ja GU erityisesti syövät samassa pöydässä interistien kanssa, kunhan kulissit ovat mustat.
