Töhö
Poissa
|
 |
Vastaus #50 : 18.11.2006 klo 12:01:46 |
|
Tota noin niin, oletko miettinyt Töhö sellaista mahdollisuutta että Oy:n kertomat väitteet ovatkin totta? Siksi kirjoitinkin, että mahdollisesti levitetään väärää tietoa. Minä en tiedä oikeita lukuja tai asioiden taustoja. Luotan kuitenkin melko pitkälle parin tännekin kirjoittavan henkilön tietoihin. Mikäli tieto palkankorotuksesta pitää paikkansa, niin en voi kuin ihmetellä Ry:n johtohenkilöiden toimintaa. Tuollaisen palkkion maksaminen valmentajalle ei todellakaan olisi hyvää mainosta nousijajoukkueen toiminnalle ja varojen hankkimiseen. Kovasti ihmettelen, mikäli tälläinen palkankorotus on hapelle annettu. Palkkion suuruudessa ei olisi mitään järkeä, ei hape kuitenkaan mikään Jumala ole.
|
|
|
|
|
Mikaeli
Poissa
|
 |
Vastaus #51 : 18.11.2006 klo 12:03:46 |
|
Tässä on nyt hieman ristiriitaiset tunteet.. Olen kuullut YLEn lisäksi saman tarinan kolmesta forumin ulkopuolisesta lähteestä, joten pikku hiljaa alkaa hiipiä epäilys puseroon. Tokihan tarinan alullepanija on todennäköisesti sama, mutta silti.. Yksi väittää jopa nähneensä kyseisen sopimuspaperin. Jos huhu on totta, niin Rounaja perkele minkä menit tekemään :keskari:
|
|
|
|
|
Mikaeli
Poissa
|
 |
Vastaus #52 : 18.11.2006 klo 12:07:16 |
|
Kävin googlaamassa Alatarvaksen ja paljastui, että hän on toisena KePS:n kaikkien aikojen ottelutilastossa. Kaikille nippelitiedosta kiinnostuneille: http://www.kemi.fi/keps/ott1999.htmAlatarvas oli aikanaan toinen suomalainen jalkapalloidolini, ensimmäinenhän oli tietysti Jukka Ikäläinen. Kari asui noin 50 metrin päässä meistä ja monet kerrat on palloa pelattu naskalina. Lippuja sai peleihin aina, kun halusi, joten pronssikaudellakin lähes kaikki pelit kävin katsomassa. Juntunen toimi silloin muistini mukaan autoliikkeessä myyjänä
|
|
|
|
|
Juhana Jäähynkalastaja
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Muovinen Palkkaturva teitä ei kukaan kaipaa®
|
 |
Vastaus #53 : 18.11.2006 klo 12:13:16 |
|
Alatarvas oli aikanaan toinen suomalainen jalkapalloidolini, ensimmäinenhän oli tietysti Jukka Ikäläinen. Kari asui noin 50 metrin päässä meistä ja monet kerrat on palloa pelattu naskalina. Lippuja sai peleihin aina, kun halusi, joten pronssikaudellakin lähes kaikki pelit kävin katsomassa. Juntunen toimi silloin muistini mukaan autoliikkeessä myyjänä Eikös Junde toiminut lähinnä sukkamyyjänä tuohon aikaan 
|
|
|
|
|
Juhana Jäähynkalastaja
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Muovinen Palkkaturva teitä ei kukaan kaipaa®
|
 |
Vastaus #54 : 18.11.2006 klo 12:16:10 |
|
Tässä on nyt hieman ristiriitaiset tunteet.. Olen kuullut YLEn lisäksi saman tarinan kolmesta forumin ulkopuolisesta lähteestä, joten pikku hiljaa alkaa hiipiä epäilys puseroon. Tokihan tarinan alullepanija on todennäköisesti sama, mutta silti.. Yksi väittää jopa nähneensä kyseisen sopimuspaperin. Jos huhu on totta, niin Rounaja perkele minkä menit tekemään :keskari:
Mitä väliä kelle se "ylimääräinen" satadonaa menee jos Hape tekee Junden harrastamaa sponssinhankintaa. Siis JOS : 
|
|
|
|
|
Hayes
Poissa
|
 |
Vastaus #55 : 18.11.2006 klo 12:21:05 |
|
 Ostaisitko tältä mieheltä käytetyn auton?  (Joo, kuva on vähän pieni mutta en vaan osaa.)
|
|
|
|
|
kinkladze
Poissa
|
 |
Vastaus #56 : 18.11.2006 klo 13:36:34 |
|
Milestäni kuitenkin Ry voisi nyt kertoa faktoja asioiden taustalla, tämä voisi luoda positiivista mielikuvaa seurasta. Jos Juntusen loanheitto jatkuu tämän jälkeen, niin sen voisi jättää omaan arvoonsa.
Eiköhän vallitseva hiljaisuus ole myöntymisen merkki. Kaikki kerrotut faktat pitävät paikkansa. Ry:llä ei ole antaa enää mitään uutta tietoa. Ovat antaneet Hapelle yli 100 000 euron palkankorotuksen. :keskari: Tämä on sikälikin oikein hieno läpimurto, kun nämä kaikki sinitähtien sinisilmät leimasivat minun faktat muka paskapuheiksi. Eivät sitten olleetkaan. Olin kuullut Ylen mainitsemat palkkatiedot sekä ry:n puolustajilta, että OY:n mieheltä, eli suht varma pystyin asiastani olemaan. 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.11.2006 klo 13:39:33 kirjoittanut kinkladze »
|
|
|
|
|
muurisen paniikkinappula
Poissa
Suosikkijoukkue: Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin
|
 |
Vastaus #57 : 18.11.2006 klo 14:48:15 |
|
Ilman sen syvällisempää asioiden tietämystä: Ei savua ilman taikalannetta... :keskari:
|
|
|
|
|
valelaukaus
Poissa
|
 |
Vastaus #58 : 19.11.2006 klo 12:44:17 |
|
Eli nyt homma selkeä? AC jatkaa ilman Juntusta, tietenkin Juntusen velat niskassa (siis maksamattomat provikat). Kukahan niitä nyt keräilee, äkkiä laskettuna vaatisi noin 2 miljoonan ohvin budjetin,jotta saadaan entiset maksettua ja uusien pelaajien sekä joukkueenjohdon liksoihin rahat 
|
|
|
|
|
Sakallio
Poissa
Suosikkijoukkue: Rauno Ojasen puoliaikaomena
|
 |
Vastaus #59 : 19.11.2006 klo 12:45:08 |
|
Eli nyt homma selkeä? AC jatkaa ilman Juntusta, tietenkin Juntusen velat niskassa (siis maksamattomat provikat). Kukahan niitä nyt keräilee, äkkiä laskettuna vaatisi noin 2 miljoonan ohvin budjetin,jotta saadaan entiset maksettua ja uusien pelaajien sekä joukkueenjohdon liksoihin rahat  Meehän nyt tarkistamaan ne faktat. Ei mulla muuta. Painu v... :keskari:
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.11.2006 klo 12:46:20 kirjoittanut Sakallio »
|
|
|
|
|
valelaukaus
Poissa
|
 |
Vastaus #60 : 19.11.2006 klo 13:19:18 |
|
Meehän nyt tarkistamaan ne faktat. Ei mulla muuta.
Painu v... :keskari:
Huono ilta tai aamu  Hoito jäänyt kesken ,lääkkeet ottamatta  Tuo edellinen oli realismia. Jos Kampmannin palkka on tuo noin 180 000 ekua, Juntusen velat 400 000 ekua ja pelaajabudjetti 250 000 euroa, muut harjoituksiin liittyvät kulut ja muu joukkueenjohto 50 000 ekua, pelimatkat/ruokailut/majoitukset 120 000 euroa, varainhankinnan ja mainoskulut 300 000 euroa + liiton maksut,maksut kenttätapahtumista,järjestysmiehistä yms. ollaan jo luvussa 1,3 miljoonaa suhteelisen kevyesti laskettuna  Sakallio jos osaat laskea paremmin niin kerro ihmeessä
|
|
|
|
|
Sakallio
Poissa
Suosikkijoukkue: Rauno Ojasen puoliaikaomena
|
 |
Vastaus #61 : 19.11.2006 klo 13:21:36 |
|
Tuo edellinen oli realismia. Jos Kampmannin palkka on tuo noin 180 000 ekua, Juntusen velat 400 000 ekua
Faktoille :  ja puhut lisäksi aikaisemmassa viestissäsi 2 miljoonan eurosta. Laske lisää. Pelle :keskari:
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.11.2006 klo 13:22:52 kirjoittanut Sakallio »
|
|
|
|
|
valelaukaus
Poissa
|
 |
Vastaus #62 : 19.11.2006 klo 13:33:15 |
|
En kyllä ymmärrä miksi edes vaivauden vastaamaan Sakalliolle (ikä ilmeisesti 15 v.), koska ei mitään käsitystä kaverilla seuraan budjetista eikä edes sisälukutaitoa. "Kevyesti laskettuna" tarkoittaa alakanttiin, jopa 15 vuotiaalle on kerrottu koulussa,että kuluina voi ottaa 2500 euroon asti ja sen jälkeen aletaan maksaa veroja ja puhutaan palkasta. Mitähän luulet olevan esim. Vianderin todelliset kulut? "todelliset kulut " on noin 4 tonnia,laske miten lasket ja siihen 18 pelaajaa hiukka pienemmillä liksoilla, voit kertoa tuon pelajabudjetinluvun ainakin1,5:llä ;D Ja edelleenkään en käytä herjaavaa kieltä,kuten oululaisilla näyttää olevan tapana 
|
|
|
|
|
Sakallio
Poissa
Suosikkijoukkue: Rauno Ojasen puoliaikaomena
|
 |
Vastaus #63 : 19.11.2006 klo 13:39:12 |
|
Tarkista faktat :keskari:
Juntusen velanmäärä on aivan pielessä, samoin Hapen palkka.
|
|
|
|
|
satiainen
Poissa
Suosikkijoukkue: OPS
|
 |
Vastaus #64 : 19.11.2006 klo 13:40:24 |
|
Tarkista faktat :keskari:
Juntusen velanmäärä on aivan pielessä, samoin Hapen palkka.
Niinpänii. Miksei nää jannut tuu sitte esiin, ja lado faktat pöytään, jos ne kerran on päin persettä?
|
|
|
|
|
Vuoden Vaihde
Poissa
Suosikkijoukkue: OTP, AC Oulu, Djurgårdens IF
|
 |
Vastaus #65 : 19.11.2006 klo 14:16:30 |
|
Niinpänii. Miksei nää jannut tuu sitte esiin, ja lado faktat pöytään, jos ne kerran on päin persettä?
No ehkä siksi, että ne eivät ole julkista tietoa...
|
|
|
|
|
Gunner
Poissa
Suosikkijoukkue: Nuolen pääkirjoitusta
|
 |
Vastaus #66 : 19.11.2006 klo 16:10:58 |
|
Mikäs siinä on niin salaista? 
|
|
|
|
|
FOX
Poissa
|
 |
Vastaus #67 : 19.11.2006 klo 16:14:15 |
|
Kävin googlaamassa Alatarvaksen ja paljastui, että hän on toisena KePS:n kaikkien aikojen ottelutilastossa. Kaikille nippelitiedosta kiinnostuneille: http://www.kemi.fi/keps/ott1999.htmJa täällä ei sitten vedetä kaikkein pyhimmän, eli Kepsin nimeä lokaan, saatana. (Ellei Alatarvas tee sitä itse?) Muistan "karon" todella peräänantamattomana taistelijana, todellinen luu Kepsin menestyksekkäässä 80-luvun pulustuksessa. Ihme että äijä on miigan kelkassa. Onko miigan & kinkyn tp-47 kytköksillä jotain tottakin? Eli onko miiga tp:n tukijoukoissa, nyt?
|
|
|
|
|
FOX
Poissa
|
 |
Vastaus #68 : 19.11.2006 klo 16:17:57 |
|
Ettei ollut se legendaarinen välierä vuodelta 1985 KePSin ja HJK:n välillä. Tuolloinhan muistaakseni pelattiin SM-sarjassa pleijarit kääkän tapaan. Klubihan tuosta selvisi voittajana epäselvällä maalilla, jonka protestoinnista Ikäläinen hankki punaisen kortin. HJK oli mestari, KePS pronssilla. Ja tämähän ei itse asiaan liity mitenkään. ;D
Keps kaatoi klubin sauvosaaren takakentällä 3-2, ja hävisi sitten niinkuin tiedämme Hki:ssä 1-0. Tästä en oo päässy koskaan yli. Niin, ei liity aiheeseen mitenkään.
|
|
|
|
|
Vuoden Vaihde
Poissa
Suosikkijoukkue: OTP, AC Oulu, Djurgårdens IF
|
 |
Vastaus #69 : 19.11.2006 klo 16:56:31 |
|
Mikäs siinä on niin salaista?  No miksi niitä pitäis kommentoida..nythän juoruja levittää ihmiset, jotka eivät ole olleet neuvotteluissa mukana millään tavalla...
|
|
|
|
|
Juurikasvu
Poissa
|
 |
Vastaus #70 : 19.11.2006 klo 22:50:40 |
|
Tarkista faktat :keskari:
Juntusen velanmäärä on aivan pielessä, samoin Hapen palkka.
Hapen palkka aika fakta,tosin ei havaintoa mitä niistä on silkkaa riihikuivaa  Ja jos katselee viime kauden liigajengien budjetteja, niin ei nuo valepotkun summat pahasti pielessä ole , varsinkin kun huomioi Juntusen velat ja Hapen reippaanlaisen palkan 
|
|
|
|
|
valelaukaus
Poissa
|
 |
Vastaus #71 : 20.11.2006 klo 08:46:15 |
|
Hapen palkka aika fakta,tosin ei havaintoa mitä niistä on silkkaa riihikuivaa  Ja jos katselee viime kauden liigajengien budjetteja, niin ei nuo valepotkun summat pahasti pielessä ole , varsinkin kun huomioi Juntusen velat ja Hapen reippaanlaisen palkan  Jassoo , Juntunen antoi ymmätää että saamiset oli 125 000 / kausi ,kolmen vuoden ajalta ja siihen korot , mutta tuohan olikin yhteensä tuo summa. Ei silti ihan huonosti 2, 4 miljoonaa ja siitä 20% on 480 000 euron provikat  Tuota velkaa enne tiliytetty 355 000 ohvia, ihan kiva vuosipalkka kun jakaa ton 355 kolmella 
|
|
|
|
|
Sakallio
Poissa
Suosikkijoukkue: Rauno Ojasen puoliaikaomena
|
 |
Vastaus #72 : 20.11.2006 klo 10:25:16 |
|
Silkkaa kiusantekoa vaan Miigan toimesta. Veloista on tehty Miigan kanssa kirjallinen maksusopimus jo alkuvuodesta ja ry on maksellut velkoja pois. Nyt yhtäkkiä Miiga on hakemassa ry:tä konkurssiin. Olen jutellut tästä asiasta tämäntyylistä asioista tietävien kanssa ja heidän mukaansa ry:llä ei ole hätää asian kanssa. Käräjäoikeus ei tule asettamaan ry:tä konkurssiin.
Tämä on selkeästi Miigan joukkojen pelkkää tahallista asioiden vaikeuttamista ja ry:n saattamista huonon valoon. Ei tule onnistumaan sanon minä. Luovuttaisit jo Miiga ja pitäisit pölyt mahassasi. Voit vielä poistua paikalta jonkinlaiset arvokkuuden rippeet mukanasi, mutta prosessin jatkuessa nekin karisevat. En näe mitään syytä ry:llä lähteä samanlaiseen loanheittoon. Faktat tullaan kertomaan aikoinaan, mutta liikesalaisuudet pysyköön osapuolten välisenä.
|
|
|
|
|
Sportacus
Poissa
|
 |
Vastaus #73 : 20.11.2006 klo 10:47:14 |
|
Jotenkin tulee mieleen Miigan tuohut Tampereella aikoinaan. Oikeusjuttuja ja sillee, Miigalle ei vittuilla, uuh!  :keskari:
|
|
|
|
|
Udi
Poissa
|
 |
Vastaus #74 : 20.11.2006 klo 10:49:56 |
|
Vähän alusta jne.......Uutisessahan epäsuorastyi sanotaan, etä seuralle aiheutuisi 100 000 euron arvoinen kulun lisäys. Tämä tarkoittaa suurin piirtein 60 000 euron vuosiliksaa + kulut. Kampman on voinut toimia hyvinkin alhaisella liksalla "talkoohengessä" viime kauden, joten eihän tuo liksa nyt mikään järjetön olisi verrattuna muihin valmentajiin.
Edit: "päävalmentajan vuosikorvauksen" - siis seuralle aiheutuva kustannus!
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.11.2006 klo 10:51:08 kirjoittanut Udi »
|
|
|
|
|
|
|
|