Le Suntti
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, 15 maalin miehet, El Bufalo
|
 |
Vastaus #250 : 05.07.2006 klo 17:12:36 |
|
Pari edellistä kautta ovat Perunalta olleet sen verran heikkoja, että hänen varaansa en enää paljoa laskisi - pitkä silmävamma ei ainakaan ole omiaan uskoa lisäämään. Scholesin kohdalla pitäisikin etsiä miehelle pikemminkin korvaaja kuin seuraaja.
Nimenomaan, mutta kuten kirjoitin, SAF:N PAPEREISSA Scholes tuntuu olevan vielä niin isossa roolissa, että "korvaajaa" ei vielä tuoda. Täyttä totta kirjoitat kuitenkin.
|
|
|
|
|
oman_elämänsä_marco_di_vaio
Poissa
|
 |
Vastaus #251 : 05.07.2006 klo 17:18:58 |
|
Olen sitä mieltä, että todella harva pelaaja (jos kukaan) pystyy hoitamaan keskikentän puolustustehtävät yksinään. Ei Cambiasso, ei Makelele, ei Emerson eikä myöskäään siis Pirlo. Nykyjalkapallossa keskikentällä pitää olla kaksi (toki ryhmityksestä riippuen) pelaajaa, jotka pystyvät pelaamaan molempiin suuntiin. Keskikentällä ei siis riitä kaksi Gattusoa tai kaksi Riquelmea. Se, että sanoo "Pirlo ei pysty hoitamaan yksinään keskikentän puolustustehtäviä" on enemmänkin toteamus joka pätee kaikkiin pelaajiin, kuin viittaus pelaajan taitoihin ja tasoon. No ei pystykään mutta idea olikin siinä, että Pirlo kaikesta loistokkuudestaan huolimatta kaipaa sen yhden lisämiehen keskikentälle ja siksipä Milanilla ei käytännössä olekaan laitureita. Kun taas esimerkiksi voisin mainita, että kuvitteellinen kk Ronaldo-Makelele-Scholes-Giggs voisi mielestäni jopa toimia, mutta Ronaldo-Pirlo-Scholes-Giggs taas ei. Tästä käy ilmi mikä ero on Pirlolla ja "todellisella ankkurilla". "Makeleleja" ei tietysti ole kuin muutama mutta kyseisen tyylisen pelaajan kanssa 4-4-2 kahdella laiturilla onnistuu. En taas usko, että sama pelijärjestelmä toimisi keskustalla Pirlo-Scholes. Ja ilmeisesti Pirlo-Gattusokaan ei ole riittävä kahteen suuntaan kun laitureiden peluutuksen sijaan Seedorf ja Kaka ovat myös keskustan miehiä (joo onhan se Kaka vähän joka puolella). Ja en siis tarkoita, että Scholes pitää saada avaukseen, päinvastoin kohta korvaava pelaaja pitää kuitenkin hankkia. Mutta pointti, jota haenkin on siis se, että hankittaessa Pirlo tarvitsee miettiä keskikentän koostumusta muutenkin. Mutta kyllähän Pirlo toki kelpaisi, ei siinä mitään. Ronaldo-Pirlo-Smith-Scholes/Park/Giggs (keskemmällä) voisi ehkä kaiken veivailun jälkeen kai kuitenkin toimia. Päläpälä jne. Muodostakaa tosta joku kanta. ;D Itse ainakin palaisin mielelläni ykköselle heti, kun homma siellä toimii ja muut vanhat forumistit, jotka ovat tänne siirtyneet lähtevät mukaan. Jotenkin tämä ulkoasu ei vain ole samaa tasoa kuin ykkösellä (ei tarvitse mainita, että profiilista sen voi muuttaa, värin saa jopa siniseksi) ja muutenkin ykkösessä on se oma viehätyksensä. Mutta jos kerran siellä tapahtuu mullistuksia viimeistään ensi viikolla, niin kannattaako vielä liikkua yhtään mihinkään? Itse kirjoittelen Unitedin osalta tänne, mutta seuraan ja kirjoittelen lyhyitä pätkiä myös ykköselläkin.
OK, jos taas kauden alussa sitten toimivalla ykkösellä. 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.07.2006 klo 17:20:23 kirjoittanut Pienis »
|
|
|
|
|
Kefka
Poissa
|
 |
Vastaus #252 : 05.07.2006 klo 22:48:48 |
|
Ronaldon jatkuvalle filmaamiselle :keskari: ja Sahan 'hei-tulin-juuri-kentälle-otanpa-keltaisen' peräkkäisissä matseissa ;D United pelureiden mm-kisaesitykset  ;D :keskari:
|
|
|
|
|
Phizza
Poissa
Suosikkijoukkue: Paul Scholes
|
 |
Vastaus #253 : 05.07.2006 klo 23:05:37 |
|
Ronaldon jatkuvalle filmaamiselle :keskari: No itse en ainakaan hirveästi nähnyt Ronaldon filmaavan. Todella hyvä esitys Ronaldolta, ainoita hyviä portugalilaisia tänään. 
|
|
|
|
|
oman_elämänsä_marco_di_vaio
Poissa
|
 |
Vastaus #254 : 06.07.2006 klo 00:12:21 |
|
No se nyt on yks ja sama miten Ronaldo Porugalin riveissä pelaa. Pronssiottelussa voisi ottaa punasen niin jäisi Suomi-peli väliin ja voisi vaikka pitää vähän lomaa sen sijaan. Olisi varmasti ManU-otteille ja pään kestolle hyväksi, kun odotettavissa on kuitenkin suhteellisen kovaa hiillostusta. Muuten taas ManUssa tuttua vastustajan laitapakkien kyykytystä. 
|
|
|
|
|
Angel of the North
Poissa
Suosikkijoukkue: Seablues Seniorineuvoston Tiedottaja
|
 |
Vastaus #255 : 06.07.2006 klo 00:23:26 |
|
No se nyt on yks ja sama miten Ronaldo Porugalin riveissä pelaa. Pronssiottelussa voisi ottaa punasen niin jäisi Suomi-peli väliin ja voisi vaikka pitää vähän lomaa sen sijaan. Olisi varmasti ManU-otteille ja pään kestolle hyväksi, kun odotettavissa on kuitenkin suhteellisen kovaa hiillostusta. Muuten taas ManUssa tuttua vastustajan laitapakkien kyykytystä.  Todennäköisintä on se, että Christiina on pelinsä Manun paidassa pelannut... Niinkin altis kuin neiti onkin ulkoiselle paineelle - ja uskokaa että vihellyskonsertit välierässä ovat pientä verrattuna siihen mitä on tulossa - tuskin edes haluaa saarella enää jatkaa... Vielä kun RM on varmasti valmis maksamaan vaadittavat +£30 miljoonaa biatchista, tuskin Glazerin kaltainen "Kulta-Into Pii" pistää vastaan...
|
|
|
|
|
Tulkki
Poissa
Suosikkijoukkue: Fletch
|
 |
Vastaus #256 : 06.07.2006 klo 04:32:10 |
|
Ronaldon jatkuvalle filmaamiselle :keskari: ja Sahan 'hei-tulin-juuri-kentälle-otanpa-keltaisen' peräkkäisissä matseissa ;D United pelureiden mm-kisaesitykset  ;D :keskari: Luetaanko Kefka tänään vähän RedIssueta ja kopsataan mielipiteitä, mjataaah!!?? Ronaldolta eilen hyvä peli puolikuntoisena  Todennäköisintä on se, että Christiina on pelinsä Manun paidassa pelannut... Niinkin altis kuin neiti onkin ulkoiselle paineelle -
Eipä näyttänyt Ronaldolla menevän paskat housuun ainakaan eilen, näytti vain haluavan entistä enemmän palloa kun vihellyskonsertti alkoi. Asenteelle  .
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.07.2006 klo 04:33:51 kirjoittanut Tulkki »
|
|
|
|
|
Angel of the North
Poissa
Suosikkijoukkue: Seablues Seniorineuvoston Tiedottaja
|
 |
Vastaus #257 : 06.07.2006 klo 04:47:34 |
|
Eipä näyttänyt Ronaldolla menevän paskat housuun ainakaan eilen, näytti vain haluavan entistä enemmän palloa kun vihellyskonsertti alkoi. Asenteelle  . No eipähän mitään saanut aikaiseksi, jollei sitä yhtä epäkeskovaparia lasketa... Luuletko tosissasi ettei äidin pikku biatch ota itseensä ivallisia huutoja, vihellyksiä ja buuauksia...Saati kun median puolelta ruvetaan lyödään painetta neidille... Nähty niin monta kertaa aiemminkin kun neiti ottaa tyhmiä kostokortteja kun vähän lyödään painetta pyttyyn... Ulkoisille äsykkeille herkistä pelaajista Rooneyn ohella Valion eliittiä... Biatch pakkaa kamansa ennen kuin punanenä ehtii aukaista seuraavan pullon korkin... Toisaalta toivoisin että jäisi Maunoon vielä steppaamaan, koska ainahan on riski että mahdollinen korvaaja on tehokas pelaaja toisin kuin Christiina... Showboatailuhan on tunnetusti tehottomin tyyli pelata jalkapalloa, vielä kun joku sen näyttelyponille kertoisi...
|
|
|
|
|
Tveni Trii
Poissa
Suosikkijoukkue: Oi Suomi on!
|
 |
Vastaus #258 : 06.07.2006 klo 06:40:29 |
|
Hyvin Ronaldo paineet kesti, eikä vihellys/huutelukonsertti tuntunut haittaavan juuri lainkaan, jos vertaa esim. viime kauden Benfica ottelua. Ja mitä noihin siirtouhuhuihin tulee niin, itse en usko Ronaldon siirtyvän mihinkään, mutta jos siirtyy ja rahaa tulee noin 30 milj. £, niin kiitos ja näkemiin ja uutta matoa koukkuun. Mutta eipä niitä valmiita yhtä hyviä vaihtoehtoja kauheasti ole, joten toivon ettei siirry. Saadaan ensi kaudellakin katsella kun Ronaldo pyörittelee puujalkapuolustajia mennen tullen. Loppukaneetti: Miten pidät hullua jännityksessä? Et ilmota yhtään siirtouutista koko kesänä!  Nyt pikkuhiljaa pelaajia pöytään, ei se nyt niin saatanan vaikeaa voi olla.
|
|
|
|
|
Phizza
Poissa
Suosikkijoukkue: Paul Scholes
|
 |
Vastaus #259 : 06.07.2006 klo 07:20:50 |
|
No eipähän mitään saanut aikaiseksi, jollei sitä yhtä epäkeskovaparia lasketa... Luuletko tosissasi ettei äidin pikku biatch ota itseensä ivallisia huutoja, vihellyksiä ja buuauksia...Saati kun median puolelta ruvetaan lyödään painetta neidille... Nähty niin monta kertaa aiemminkin kun neiti ottaa tyhmiä kostokortteja kun vähän lyödään painetta pyttyyn... Ulkoisille äsykkeille herkistä pelaajista Rooneyn ohella Valion eliittiä... Biatch pakkaa kamansa ennen kuin punanenä ehtii aukaista seuraavan pullon korkin... Toisaalta toivoisin että jäisi Maunoon vielä steppaamaan, koska ainahan on riski että mahdollinen korvaaja on tehokas pelaaja toisin kuin Christiina... Showboatailuhan on tunnetusti tehottomin tyyli pelata jalkapalloa, vielä kun joku sen näyttelyponille kertoisi... Ellen täysin väärin ole käsittänyt, niin tässä on äänessä fani, jonka suosikkijoukkueen on jättänyt noin 35-vuotias kärkimies, joka oli edelleen joukkueensa paras pelaaja (kertoo toki enemmän Newcastlesta kuin Shearerista), ja samalla koko Valioliigan sikamaisin hyökkääjä. En sitten tiedä mitä tuo "No eipähän saanut mitään aikaiseksi" tarkoittaa, ei varmaan ainakaan niitä lukemattomia harhautuksia jotka onnistuivat ja hankittuja kulmia, paria kolmea laukausta...Eikä näyttänyt Ronaldo pahemmin häiriintyvän noista vihellyksistä, en vain ymmärrä sitä miksi hänelle vihellettiin? Niistä kostokorteista, ei taida kovin pitkää listaa niistä saada vai mitä? Ja tehotonkin vielä? No vertailun yksikään Newcastlen nykypelaajista ei puhkaissut 10 maalin rajaa, kun Ronaldo teki 12 laiturin paikalta. Mm. superhankinnat Emre + Albert Luque, yhteensä huikeat 3 maalia ;D
|
|
|
|
|
Waky
Poissa
|
 |
Vastaus #260 : 06.07.2006 klo 08:43:37 |
|
Loppukaneetti: Miten pidät hullua jännityksessä? Et ilmota yhtään siirtouutista koko kesänä!  Nyt pikkuhiljaa pelaajia pöytään, ei se nyt niin saatanan vaikeaa voi olla. Älä hätäile, mun veikkaukseen on vielä monta päivää aikaa joten parempi vain ettei niitä vielä huudella 
|
|
|
|
|
Kansio
Poissa
Suosikkijoukkue: NoLo, Viivi & Rooney
|
 |
Vastaus #261 : 06.07.2006 klo 08:56:06 |
|
Sahan MM-esitykset olivat ehkä kisojen paskimmat. Väkisin yritti vielä lisäajallakin syöttää Portugueesia läpiajoon. ;D 
|
|
|
|
|
J.Gatsby
Poissa
|
 |
Vastaus #262 : 06.07.2006 klo 09:02:16 |
|
Ranskan puolesta eilen liputtaneena, Ronaldo pelasi vähän turhankin vaarallisesti. Nopeus ja peliä pääasiassa eteenpäin vieneet harhautukset aiheuttivat patongeille jatkuvaa päänvaivaa. Osumatarkkuus vedoissa oli tosin edelleen heikohko, kuten viime kaudella manussakin, mutta murtautui kuitenkin hyvin vähintäänkin puolittaisiin paikkoihin, välillä useammankin miehen varjostuksesta huolimatta. Eikä tosiaan tuntunut välittävän saamistaan vihellyskonserteista. Paineensietokyky on ilmeisesti parantunut samalla kun pelikin on tehostunut. En itsekään ole Gattusosta aikaisemmin kovin paljon ollut kiinnostunut, mutta on pelannut kyllä näissä kisoissa varsin hyvin. Rajoittunut on toki taidoiltaan ja välillä itkee raivostuttavasti pieniä kolhuja, vaikka itse lanaa porukkaa mennen tullen, mutta työmäärä on valtava ja tekee paljon katkoja ja pallonriistoja. Varmaan siis vahvistaisi, mutta ei kuitenkaan ehkä tarpeeksi, ainakaan yksinään. Jonkun huipputason hyökkävän hankinnan kanssa voisi kuitenkin olla hyväkin ratkaisu. Pirlo on todellakin ollut italian paras tähän mennessä ja yksi kisojen parhaista, mutta kuten hyvin aikaisemmin tuotiin jo esille, ei varmasti ainakaan Paulin kanssa kaksistaan keskustassa pärjäisi. Toisaalta pärjäisikö Carrickaan sen paremmin? Jos Pirlo olisi saatavilla, hankkisin hänet ilman muuta kaikesta huolimatta, sen verran suvereeni syöttelijä ja erikoistilanne-expertti on kyseessä. Siihen sitten vierelle joku hyvä ja liikkuva box-to-box-pelaaja! No, en kuitenkaan millään usko, että Pirlo olisi manun saatavissa...  Tuosta tulikin mieleeni, että jos keskikentälle kaksi kaveria jostain saataisiin haalittua, niin soisin kyllä, että toinen olisi jonkinlainen vahvistus erikoistilanteisiin ja nimenomaan niiden antamiseen. Ronaldon leijat ovat silloin tällöin aika hankalia maalivahdeille (kun sattuvat harvoin maalia kohti menemään), mutta kyllä manun-tasoiselta joukkueelta pitäisi löytyä mielestäni aika paljon kovemman luokan osaajia tällä osa-alueella. Giggs toki onnistui viime kaudella (ainakin) Birminghamia vastaan, mutta aika vähissä esimerkiksi "suorat" vaparimaalit parina viime vuotena ovat olleet. Tai sellainen muistikuva hataraan päähäni on ainakin jäänyt... :  Tiedä sitten olisiko kukaan huhutuista minkäälainen vapariekspertti.
|
|
|
|
|
Phizza
Poissa
Suosikkijoukkue: Paul Scholes
|
 |
Vastaus #263 : 06.07.2006 klo 09:54:49 |
|
Tuosta tulikin mieleeni, että jos keskikentälle kaksi kaveria jostain saataisiin haalittua, niin soisin kyllä, että toinen olisi jonkinlainen vahvistus erikoistilanteisiin ja nimenomaan niiden antamiseen. Ronaldon leijat ovat silloin tällöin aika hankalia maalivahdeille (kun sattuvat harvoin maalia kohti menemään), mutta kyllä manun-tasoiselta joukkueelta pitäisi löytyä mielestäni aika paljon kovemman luokan osaajia tällä osa-alueella. Erittäin hyvä pointti tuo. Omasta mielestänikin United on tuhlannut älyttömän määrän vapaapotkuja hyvistä paikoista, ja parannusta tähän pitäisi saada. Ronaldon ihmekierteet ovat vaarallisia maalia kohti mennessään, koska ovat niin kovia ja kierteisiä, mutta monesti ne ovat myös leijailleet taivaan tuuliin. Pirlollahan on käytännössä samanlainen vetotyyli, molemmat sen ovat ilmeisesti opetelleet Juninholta. Pirlo on niistä muutamia maaleja tehnyt Italian liigassa ja hän luottaa enemmänkin tarkkuuteen kuin voimaan kuten Ronaldo. Mutta Pirlo ei vielä ainakaan näytä kovin todennäköiseltä saapujalta, enkä näistä muista vaihtoehdoista ole erikoistilanteiden antajina vakuuttunut. Giggs antaa pahoja vapareita sivusta, mutta suorat yritykset maaliin eivät ole onnistuneet aivan niin hyvin. Rooney ei ole sitten debyyttiottelunsa osunut maalipuiden väliin vapareista. Heinze kokeili toissakaudella löysää nostoa Spursia vastaan, ja hänelle antaisin kyllä enemmän vastuuta ensi kaudellakin. Scholesin pommillekin voi löytyä käyttöä. BBC: Backlash begins for Ronaldo
|
|
|
|
|
Angel of the North
Poissa
Suosikkijoukkue: Seablues Seniorineuvoston Tiedottaja
|
 |
Vastaus #264 : 06.07.2006 klo 10:17:57 |
|
Ellen täysin väärin ole käsittänyt, niin tässä on äänessä fani, jonka suosikkijoukkueen on jättänyt noin 35-vuotias kärkimies, joka oli edelleen joukkueensa paras pelaaja (kertoo toki enemmän Newcastlesta kuin Shearerista), ja samalla koko Valioliigan sikamaisin hyökkääjä.
En sitten tiedä mitä tuo "No eipähän saanut mitään aikaiseksi" tarkoittaa, ei varmaan ainakaan niitä lukemattomia harhautuksia jotka onnistuivat ja hankittuja kulmia, paria kolmea laukausta...Eikä näyttänyt Ronaldo pahemmin häiriintyvän noista vihellyksistä, en vain ymmärrä sitä miksi hänelle vihellettiin?
Niistä kostokorteista, ei taida kovin pitkää listaa niistä saada vai mitä?
Ja tehotonkin vielä? No vertailun yksikään Newcastlen nykypelaajista ei puhkaissut 10 maalin rajaa, kun Ronaldo teki 12 laiturin paikalta. Mm. superhankinnat Emre + Albert Luque, yhteensä huikeat 3 maalia ;D
Ja mitähän vittua Newcastlella tämän asian kanssa oli tekemistä...
|
|
|
|
|
Le Suntti
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, 15 maalin miehet, El Bufalo
|
 |
Vastaus #265 : 06.07.2006 klo 10:29:04 |
|
Ja mitähän vittua Newcastlella tämän asian kanssa oli tekemistä... Varmaankin sitä, että tuo mainitsemasi tehottomuus on aika suhteellinen käsite, vai pitäisikö MANUSSA laiturin tehdä sellaset 20+ maalia kaudessa. 12 on aika helvetin hyvin mielestäni, vaikka paikkoja olisi lisämaaleihinkin ollut, joten hiukan olisit voinut vaikka perustella väitettäsi eikä vain tuollaista "mutu"-kohinaa lehtijuttujen pohjalta. 
|
|
|
|
|
Phizza
Poissa
Suosikkijoukkue: Paul Scholes
|
 |
Vastaus #266 : 06.07.2006 klo 10:55:37 |
|
Le Sunttihan sen jo oikein hyvin perustelikin. Ajattelin vain katsoa suosikkijoukkueesi tilastoja ja vilkaista, perusteletko väitteesi Ronaldon tehottomuudesta vertaamalla heitä Viivakoodien laitureihin. Näinhän ei toki ollut.
|
|
|
|
|
J.Gatsby
Poissa
|
 |
Vastaus #267 : 06.07.2006 klo 11:37:51 |
|
Aikamoinen ja omasta mielestä naurettava "ajojahti" tuntuu olevan käynnissä - ainakin mediassa (ja täällä forumilla). Ronaldo ei muutenkaan ole saarilla ollut vastustajien (fanien) suosiossa ja nyt vielä tämä loistava (teko)syy vihanpitoon päälle. Saa nähdä, miten käy. Tosin ainakin eilisen pelin jälkeen annettujen kommenttien mukaan oli taituri oli tyytyväinen buuauksista... :  Toivottavasti nahka on paksu ja kestää kuittailua sen aikaa, että uusi syntipukki englannin huonolle menestykselle löytyy.
|
|
|
|
|
luckyiam
Poissa
Suosikkijoukkue: Jan Walden.
|
 |
Vastaus #268 : 06.07.2006 klo 11:40:41 |
|
Luulisi pikemminkin nostavan C.Ronaldon itsetuntoa huomattavasti, kun yhden maan tippuminen mm-kisoista lasketaan hänen syykseen/ansiokseen.
Ainahan tämmöset ajojahdit yhtä pelaajaa kohtaan, missä tahansa tilanteessa, ovat helvetin naurettavia.
|
|
|
|
|
Tveni Trii
Poissa
Suosikkijoukkue: Oi Suomi on!
|
 |
Vastaus #269 : 06.07.2006 klo 12:08:01 |
|
After all, how can he look Rooney in the eye and stand alongside him in battle for United after helping wreck his colleague's World Cup? Oliskohan Ronaldon pitänyt mennä tuomarille toteamaan, että älä nyt vaan anna korttia, ei se Rooney sitä varmaan tahallaan tehnyt. Jutun kirjoittajan pitäisi tajuta, että vastakkain olivat Portugalin ja Englannin edustajat, ei ManUn ja ManUn pelaajat! Ei siinä kauheasti kattella pelaako "kaveri" vastapuolella ja onko se juuri kohdalla kun taklataan/huudetaan tuomarille/muuten vaan provosoidaan. Se kuuluu peliin ja jos et sitä ymmärrä, olen hyvin pahoillani puolestasi. *ittu mitä potaskaa koko juttu.  :keskari:  Edit: korjauksia
|
|
|
|
|
Angel of the North
Poissa
Suosikkijoukkue: Seablues Seniorineuvoston Tiedottaja
|
 |
Vastaus #270 : 06.07.2006 klo 12:23:08 |
|
Christiinahan teki 9 maalia viime kaudella... Käsittääkseni ainoat maalintekijätilastot jotka ratkaisevat on nimenomaan liigassa tehdyt maalit, lähinnä tasavertaisuutensa vuoksi... Joten vapaassa hyökkäysroolissa olevalta pelaajalta aika keskinkertaiset maalilukemat, kaikenlisäksi neiti vetää ison osan joukkueensa vapareista... Eli ei varsinaisesti mitään tehokasta... Eniten kuitenkin neidillä kortteja koko Maunon jengistä viime kaudella... ei siitä enempää... muutenkin Maunon supafanien kanssa keskustelu on kuin keskustelu pietarilaisen miliisin kanssa... Tietää olevansa oikeassa, mutta toinen osapuoli ei ymmärrä sanaakaan... Mitä tulee Newcastlen viime kauden laiturien maalisaldoon, voisit tietysti laittaa sellaiset pelaajat jotka siellä ovat myös pelanneet... Solano 6 maalia ja N´Zogbia 5 maalia, ja muistetaan sellainenkin fakta että Mauno kuitenkin teki 25 maalia liigassa enemmän... Toinen esittämäsi Newcastle fakta nyt oli jo provonakin säälittävä... Jos olisit edes vähän alusta asioista selvillä niin Newcastlen paras pelaaja ei tainnut olla viime kaudella Shearer... Esim. Parker, N'Zogbia, Solano, Given voidaan mainita tässä parempina... Faktatiedoille kuitenkin 
|
|
|
|
|
Le Suntti
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, 15 maalin miehet, El Bufalo
|
 |
Vastaus #271 : 06.07.2006 klo 12:34:21 |
|
muutenkin Maunon supafanien kanssa keskustelu on kuin keskustelu pietarilaisen miliisin kanssa... Tietää olevansa oikeassa, mutta toinen osapuoli ei ymmärrä sanaakaan...
Onko tämä se kohta kun provoilun aloittanut osapuoli ei enää keksi mitään..?  Enpä mielestäni kovin "ymmärtämättömästi" vastannut kysymykseesi, minusta kun 12 (tai vaikka sitten sun 9) maalia ei ole kovinkaan huono saldo keskikenttäpelaajalle. Mutta toki kun emme tajua sinun sivistyssanahelinästä mitään täällä maunosupafani-topikissa, niin ehkä se on ihan hyvä, ettet tosiaan väittele, kun pointtisi ovat noinkin vahvoja.  Kaikille yli-ihmis-newcastlefaneille kollektiivinen  edit. kaikenlisäksi neiti vetää ison osan joukkueensa vapareista... Tähän nyt voi vaan todeta, että ehkä se kertoo enemmän manun vaparinvetäjien tasosta, Ronaldo kun ei ole niitä koskaan sisään pahemmin paukuttanut. Jos joukkueessa olisi yksikin "vaparispesialisti", varsinkin oikeajalkainen, niin eipä Crisse varmaan niitä tuossa määrin potkisikaan.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.07.2006 klo 12:40:06 kirjoittanut Le Suntti »
|
|
|
|
|
Angel of the North
Poissa
Suosikkijoukkue: Seablues Seniorineuvoston Tiedottaja
|
 |
Vastaus #272 : 06.07.2006 klo 12:42:53 |
|
ja samalla koko Valioliigan sikamaisin hyökkääjä.
Kolme korttia viime kaudella ja muutenkin... Overall career totals Apps As sub Goals YellowRed Total (Club) 734 (15) 378 56 1 League 559 (14) 283 39 1 FA Cup 58 (0) 27 8 0 League Cup 50 (1) 32 1 0 European/Others 67 (0) 36 8 0
International career totals Apps As sub Goals Yellow Red England 63 (1) 30 3 0 England U21 15 (0) 13 0 0 Joten :keskari: Ja Le Juntti, säälittävää ;D No kuulutkin todennäköisesti näihin -90 luvun puolivälin gloryhunttereihin, joten keskustelu jo tästä lähtökohdasta katsottuna ei voi olla kovinkaan mielekästä... edit. no en vittu vaan osaa 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.07.2006 klo 12:44:46 kirjoittanut Angel of the North »
|
|
|
|
|
Tulkki
Poissa
Suosikkijoukkue: Fletch
|
 |
Vastaus #273 : 06.07.2006 klo 12:49:20 |
|
Sir Alex Ferguson wants his players to reach peak fitness ahead of the new season as the Reds prepare to travel to South Africa on a pre-season tour.
A squad of players not including those who took part in the World Cup will take on Kaiser Chiefs and Orlando Pirates between 15-22 July.
The likes of Paul Scholes, Ryan Giggs, and Ole Gunnar Solskjaer all resumed training on Monday and will be among the big names on the pre-season tour of South Africa.
"We are taking a good nucleus of the experienced players over including Wes Brown, John O'Shea, Patrice Evra, Darren Fletcher, Kieran Richardson, Ryan Giggs, Paul Scholes and some of our young players.
"In most cases [the players involved in the World Cup] have got a three week holiday. The ones who’ll be reporting on 24 July after the knock-out stages are Gary Neville, Wayne Rooney, Rio Ferdinand, Gabriel Heinze, Edwin Van Der Sar. Ji-Sung Park will be reporting back on 18 July."
Louis Saha and Mikael Silvestre, who could be involved in the final as France take on Italy are likely to return on 31 July, while Cristiano Ronaldo, who exited the tournament at the semi final stage at the hands of France should be back on 28 July.
Sir Alex also gave an update on the progress of Alan Smith, who is returning from a the broken leg and dislocated ankle he suffered against Liverpool at Anfield in February. Sir Alex says the Yorkshireman's rehabilitation is going well.
"Alan is doing very well and we’re very pleased with the progress, but when he was injured in February we said he wouldn’t play for six or seven months so he won’t be back until the end of August, or early September." Yksi nimi näyttäisi unohtuneen jonnekkin...
|
|
|
|
|
Le Suntti
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, 15 maalin miehet, El Bufalo
|
 |
Vastaus #274 : 06.07.2006 klo 13:03:50 |
|
edit. no en vittu vaan osaa  Totta. Toki -85 syntyneenä minun pitäisikin olla aloittanut fanittamisen vähintäänkin silloin kuin Ferguson manun peräsimessä aloitti, jotta minulla olisi tarvittava arvovalta kommentoida futisforumille. Eipä minuakaan kiinnosta kanssasi enempää väitellä, kun vastauksesi ovat tätä luokkaa. "Le Juntti", keksitkö ihan itse? : 
|
|
|
|
|
|
|
|