kuusysi
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajalauma
|
 |
Vastaus #650 : 30.06.2010 klo 15:56:39 |
|
En mä kyllä vieläkään näe mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia noissa o2j:n esimerkeissä. Tietysti jos hakee tukea vain tällä hetkellä voimassaolevista säännöistä, niin ongelmakohtia löytää. Mut kuten sanottu, en jaksa näistä enää vääntää. Enpä kyllä muista toista tälläistä asiaa, jossa vastapuolen argumentteja ei tunne relevantiksi oikeastaan edes vähää alusta vaikka kuinka objektiivisesti yrittäisi ajatella. Melkomoinen kahtiajako on tuolla ääänestyksessäkin. Mielenkiintoista. Kiva nähdä mitä kisojen jälkeen nyt sitten tapahtuu.
Tähän täysin sama. O2j on uhrannut runsaasti aikaa kuvitteelliselle tilanteelleen, mutta ei se silti ole mahdoton tuomittavaksi videotuomarin ja/tai pallosirun avulla. Kumpikaan puoli ei kuitenkaan kantaansa muuta, koska tunteet ovat yhtä vahvasti tässä mukana kuin järkikin. Itse tosin muutin kantaani näiden kisojen aikana, osittain ehkä rationaalisten syiden ja osittain virhetuomioista johtuvien tunteiden (= vitutus, eikä tosiaan pelkästään sen takia että lädit kärsivät) takia.
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.06.2010 klo 16:00:13 kirjoittanut kuusysi »
|
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
 |
Vastaus #651 : 30.06.2010 klo 16:19:51 |
|
Semmoinen toive olisi jollekin modelle, että siirtäisi ton videokeskustelun jonnekin muualle. Toki tuomarit ovat keskustelun aiheuttaneet, mutta nyt on sitten jo menty "satasivua" ohi aiheen, eli tuomarit kisoissa. Toki videokeskustelu on tärkeä, mutta ärsyttää lukea täältä jotain mahdollisia skenaarioita jossain tulevaisuuden kisoissa, kun keskustelun pitäisi vallita lähinnä puolivälierien ja välierien nelikkovalintojen ympärillä.
|
|
|
|
|
Freddy
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikkelin Palloilijat
|
 |
Vastaus #653 : 30.06.2010 klo 23:13:48 |
|
Tulosruudun raportin mukaan Villan maali oli kuin olikin paitsio ja Costan punainen ainakin osittain aiheeton.
Naurettavaa tuossa tulosruudun raportissa oli se, että ne hidastukset jotka näytettiin kahdesti eri kuvakulmasta, olivat juuri ne jotka näytettiin suorassa Ylen lähetyksessäkin. Niissä tilanteissa Capdevilahan on metrin päässä Costasta ja Costa ponnistaa ilmaan ja Capdevila on kaatumassa poskeaan pidellen. Kyllä, noiden hidastusten jälkeen se näyttää selvältä filmaukselta, mutta kun itse se tilanne tapahtui jo aikaisemmin.
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
 |
Vastaus #654 : 30.06.2010 klo 23:15:44 |
|
Tuossa kuvassa linjan viiva nyt on ainakin piirretty ihan vituralleen. Kaukaasiantuntijalla nämä...
|
|
|
|
Ryan Joseph Wilson
Poissa
Suosikkijoukkue: TKT
|
 |
Vastaus #655 : 30.06.2010 klo 23:30:09 |
|
Tuossa kuvassa linjan viiva nyt on ainakin piirretty ihan vituralleen. Kaukaasiantuntijalla nämä...
Tee ite parempi. Tai yritä tulkita kuvaa ilman sitä vitun viivaa. On kyllä todella epäkiitollinen tehtävä ollut linjatuomarilla, harvinaisen epäselvä tilanne ja vielä toisella puolella kenttää.
|
|
|
|
Mengo
Poissa
|
 |
Vastaus #656 : 30.06.2010 klo 23:45:42 |
|
Tee ite parempi. Tai yritä tulkita kuvaa ilman sitä vitun viivaa. On kyllä todella epäkiitollinen tehtävä ollut linjatuomarilla, harvinaisen epäselvä tilanne ja vielä toisella puolella kenttää.
Tämä on jo naurettavaa! Todella helppoa katsoa näitä pysäytetystä kuvasta. Kun tuohon lisätään liike, niin tuomari teki aivan oikean ratkaisun: ei paitsiota. Linja kun on - toisin kuin Veikkausliigassa - että fifty-fifty tapaukset tuomitaan hyökkääjän eduksi, jotta tulisi enemmän maaleja. Veikkausliigassahan kaikki loistavat läpisyötöt tuomitaan paitsioiksi, varmuuden vuoksi.
|
|
|
|
ref
Poissa
Suosikkijoukkue: Giallorossi
|
 |
Vastaus #657 : 30.06.2010 klo 23:49:41 |
|
Linja kun on - toisin kuin Veikkausliigassa - että fifty-fifty tapaukset tuomitaan hyökkääjän eduksi, jotta tulisi enemmän maaleja. Veikkausliigassahan kaikki loistavat läpisyötöt tuomitaan paitsioiksi, varmuuden vuoksi.
Varmalle tiedolle. "  "
|
|
|
|
Han7
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS, Suomi
|
 |
Vastaus #658 : 01.07.2010 klo 00:12:15 |
|
Varmalle tiedolle. "  " On kyllä aivan totta. Suomessa paitsiot liputetaan valitettavasti aina varmuuden vuoksi. Koska viimeksi Veikkausliigassa tehty maali, joka olikin paitsio? Niimpä niin.
|
|
|
|
ane
Poissa
Suosikkijoukkue: Punakaarti
|
 |
Vastaus #659 : 01.07.2010 klo 00:12:20 |
|
Tämä on jo naurettavaa!
Todella helppoa katsoa näitä pysäytetystä kuvasta. Kun tuohon lisätään liike, niin tuomari teki aivan oikean ratkaisun: ei paitsiota. Linja kun on - toisin kuin Veikkausliigassa - että fifty-fifty tapaukset tuomitaan hyökkääjän eduksi, jotta tulisi enemmän maaleja. Veikkausliigassahan kaikki loistavat läpisyötöt tuomitaan paitsioiksi, varmuuden vuoksi.

|
|
|
|
o2j
Poissa
|
 |
Vastaus #660 : 01.07.2010 klo 00:37:04 |
|
Tee ite parempi. Tai yritä tulkita kuvaa ilman sitä vitun viivaa. On kyllä todella epäkiitollinen tehtävä ollut linjatuomarilla, harvinaisen epäselvä tilanne ja vielä toisella puolella kenttää.
Vaikea tilanne avustavalle, koska syöttökin lähtee pelaajien takaa. Avustavan on vaikea nähdä noin kaukaa oikea syöttöhetki. Tämän en kuitenkaan usko vaikuttaneen virheelliseen tulkintaan. Kuten pysäytyskuvasta nähdään, on Villan kroppa aavistuksen lähempänä päätyrajaa kuin Portugalin alin mies->paitsio. Tilannetta ei tuomittu oikein avustavan sijoittumisen takia. AET on tilanteessa noin puoli metriä linjaa jäljessä. Tämän takia hänelle tilanne näytti siltä, ettei Villa ollut paitsiossa. Tilanne oli kuitenkin vaikea avustavalle, eikä suoranaista vääryyttä tilanteessa tapahtunut. Ns. siinä ja siinä-tilanne. Media tietenkin suurentelee pieniä asioita sen yhden päivän takia.
|
|
|
|
Edmundo
Poissa
|
 |
Vastaus #661 : 01.07.2010 klo 01:13:45 |
|
Todella helppoa katsoa näitä pysäytetystä kuvasta. Kun tuohon lisätään liike, niin tuomari teki aivan oikean ratkaisun: ei paitsiota.
Okei, selitäpä nyt miksi väärä tuomio on "aivan oikea ratkaisu".
|
|
|
|
Loordi
Poissa
|
 |
Vastaus #662 : 01.07.2010 klo 07:27:51 |
|
Oliko jo, mutta ainakin Hesari paljastaa tänään miksi tuomarit ovat epäonnistuneet. Kuuleman mukaan tuomarit käyttävät torvien ääntä omissa harjoituksissaan taustalla eli ei kai epäonnistuminen ihme ole, kun ei saa rauhassa edes treenata 
|
|
|
|
Mengo
Poissa
|
 |
Vastaus #663 : 01.07.2010 klo 10:59:30 |
|
Okei, selitäpä nyt miksi väärä tuomio on "aivan oikea ratkaisu".
Selitin jo, jos vain malttaisit lukea. Totta kai tuosta pysäytyskuvasta on helppo sanoa, että paitsiohan se oli, niukasti. Mutta tuomiot tehdään reaaliajassa ja ilman toistoja. Olisi reilumpaa arvioida tätäkin tapausta reaaliaikaisesti liikkuvasta kuvasta ja yrittää siitä sitten päättää, oliko selvä paitsio vai ei. Siinä ja siinä, erittäin täpärä tilanne. Veikkausliigassa nämä - ja pystyjuoksut yleensäkin - kyllä liputetaan paitsioiksi varmuuden vuoksi. Paitsiosääntöön on varmaan tullut lisää täsmennyksiä, mutta joskus takavuosina tulkintaa ohjeistettiin siten, että nämä rintarinnan tilanteet pitäisi pyrkiä tuomitsemaan hyökkääjän eduksi. Kriteerinä pidettiin sitä, näkyykö ilmaa hyökkääjän ja puolustajan välissä. Nyt taidetaan puhua jalkojen asemasta, mikä on kyllä nopeassa liikkeessä avustavalle dumarille aika mahdoton tehtävä, joten jatkossakin voimme katsella näitä pysäytyskuvia ja tuomita tuomarien tuomiot.
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
 |
Vastaus #664 : 01.07.2010 klo 11:03:20 |
|
Paitsiosääntöön on varmaan tullut lisää täsmennyksiä, mutta joskus takavuosina tulkintaa ohjeistettiin siten, että nämä rintarinnan tilanteet pitäisi pyrkiä tuomitsemaan hyökkääjän eduksi. Kriteerinä pidettiin sitä, näkyykö ilmaa hyökkääjän ja puolustajan välissä. Nyt taidetaan puhua jalkojen asemasta, mikä on kyllä nopeassa liikkeessä avustavalle dumarille aika mahdoton tehtävä, joten jatkossakin voimme katsella näitä pysäytyskuvia ja tuomita tuomarien tuomiot.
Pelaaja on paitsiossa jos joku pelaajan ruumiin osa, millä voi tehdä hyväksyttävästi maalin, on alempana kuin puolustaja. Tuo on uusi tulkinta, joten olihan tuo paitsio, mutta livetilanteessa mahdoton huomata, kun avustava(kuten ei moni muukaan) ei välttämättä huomannut edes Xavin kandisjatkoa tuossa matkalla.
|
|
|
|
siwunic
Paikalla
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #665 : 01.07.2010 klo 11:04:29 |
|
En tiedä käykö parhaiten tähän topiciin mutta pistetään nyt kuitenkin. Päivän IL:ssä Lari Vesander vaatii kolumnissaan rehellisyyttä pelaajilta esim. pelatessaan kädellä tai ollessaan paitsiossa. Hän vertailee mm. Paulo Di Canion herrasmiesmäisyyttä silloin kun Di Canio otti pallon syliinsä kun näki maalivahdin loukkaantuneen ja sitä kun Tevez tiesi olevansa paitsiossa siinä Meksiko-pelin maalissa. Tevezin maali oli paitsio ja hän tiesi sen itsekin. Se oli täydellinen tilaisuus osoittaa rehellisyyttä ja muuttaa reilun pelin aate lihaksi. Pienellä argentiinalaisella oli noin viisi sekuntia aikaa liittyä Di Canion seuraksi jalkapallohistorian kuolemattomien joukkoon. Tevez valitsi kuitenkin toisin.
Herää tässä kysymys, että mitähän Vesander tarkoittaa tuolla viidellä sekunnilla? Sitä kun Tevez oli paitsioasemassa vai maalinjälkeistä aikaa? Ei nyt ainakaan omaan päähäni mahdu, että; a) noin nopeassa tilanteessa jättäisi puskun tekemättä, jos/kun kerkeää edes älytä, että on paitsiossa. b) Tevez olisi maalin jälkeen lähtenyt ilmoittamaan tuomarille ollessaan paitsiossa ja vaatimaan hylkäämään maalin. Samalla tavalla Vesander vaatii, että Thierry Henryn olisi mm-kisojen jatkokarsinnassa pitänyt lähteä itkemään tuomarille pelanneensa palloa kädellä.
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
 |
Vastaus #666 : 01.07.2010 klo 11:50:40 |
|
Hidastus- ja pysäytyskuvista tosiaan näkee, että tuo oli kiistatta paitsio. Suorassa lähetyksessä se näytti mielestäni jopa selvemmältä paitsiolta. Avustava ei ollut linjalla, kuten todettu, mutta niin niukka paitsio tuo oli ettei tuomaria voi syyttää.
Mielestäni Villa ei saanut paitsioasemasta mitään etua: 20 sentin "etumatka" ei auttanut Villaa mitenkään, eikä puolustus jättänyt tilannetta kesken. Moraalisesti Portugali ei siis mielestäni kokenut vääryyttä, vaikka sääntökirjasta lukien ja hidastuskuvia kelaillen nähdään ettei tuota maalia olisi pitänyt hyväksyä. Tuomarin virhe oli minimaalisen pieni ja joka pelissä tuomarit tekevät paljon selvempiäkin virheitä, mutta vaikutukset eivät ole yleensä noin ratkaisevia. Ei tuosta tilanteesta mielestäni ole syytä nostaa kovinkaan suurta kohua, vaikka olinkin pelissä täysin Portugalin puolella ja hävisin rahaakin tuon maalin takia.
|
|
|
|
Vandit
Poissa
|
 |
Vastaus #667 : 01.07.2010 klo 11:59:55 |
|
b) Tevez olisi maalin jälkeen lähtenyt ilmoittamaan tuomarille ollessaan paitsiossa ja vaatimaan hylkäämään maalin.
Mielenkiintoinen skenaario. Tietääkö joku tuollaista tapausta? Toki olisi vaatinut Teveziltä suorastaan "typerää" rehellisyyttä tärkeän matsin 0-0 tilanteessa tehdä niin. Jossain 2-0 tilanteessa se olisikin jo ihan varteenotettava vaihtoehto.
|
|
|
|
Edmundo
Poissa
|
 |
Vastaus #668 : 01.07.2010 klo 12:05:45 |
|
Selitin jo, jos vain malttaisit lukea. Totta kai tuosta pysäytyskuvasta on helppo sanoa, että paitsiohan se oli, niukasti. Mutta tuomiot tehdään reaaliajassa ja ilman toistoja. Olisi reilumpaa arvioida tätäkin tapausta reaaliaikaisesti liikkuvasta kuvasta ja yrittää siitä sitten päättää, oliko selvä paitsio vai ei. Siinä ja siinä, erittäin täpärä tilanne. Veikkausliigassa nämä - ja pystyjuoksut yleensäkin - kyllä liputetaan paitsioiksi varmuuden vuoksi.
Maltoin toki lukea, mutta en täysin tajunnut ideaa. Ainakin itse reagoin välittömästi livekuvasta, että paitsiolta vahvasti näytti ja niinhän se olikin. Tuossa sinun ajatusmaailmassasi siis paitsion liputtamatta jättäminen on aivan oikea ratkaisu, vaikka kyseessä jasso olisikin, jos tilanne on "tiukka". Eli kyseessä oli yksiselitteisesti tuomarivirhe (joskin täpärä), ei "aivan oikea ratkaisu, koska usein liputetaan varmuuden vuoksi".
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.07.2010 klo 12:11:24 kirjoittanut Edmundo »
|
|
|
|
|
Pyhäinhäväistys
Poissa
|
 |
Vastaus #669 : 01.07.2010 klo 12:11:04 |
|
Ainakin itse reagoin välittömästi livekuvasta, että paitsiolta vahvasti näytti ja niinhän se olikin. 
|
|
|
|
Edmundo
Poissa
|
 |
Vastaus #670 : 01.07.2010 klo 12:11:59 |
|
Olenkin superihminen  (Ja katson peliä telkkarinäkökulmasta)
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
 |
Vastaus #671 : 01.07.2010 klo 12:26:55 |
|
Tuo Villan maali "haisi" paitsiolta jo livekuvan aikana, mutta varmuuden pystyi sanomaan vasta seuraavana päivänä still-kuvista. Tuolla tasolla toki näitä virheitä sattuu. Ei se silti oikeuta virheisiin. Saattaa tietysti olla, ettei avustava hoksannut tuota jatkokosketusta, jonka ansiosta pallo Villalle meni, sillä sen vuoksi hän paitsioon ehti. Avustavalla on järjettömän hankala työ hahmottaa keskellä puolustussumppua olevaa pallon jatkajaa.
Mitä tulee ylipäänsä tuohon matsiin, niin tuomari antoi selkeästi alusta asti tulla tilanteisiin kovaa ja pikkuisen rottaa. Tästä syystä Ronaldo ei saanut mitään aikaiseksi. Toki muutama vapari jäi viheltämättä (molempiin suuntiin), mutta mielestäni kolmikko selviytyi pelistä todella hyvin, pl. viime hetken punakortti. Mikäli kisoissa saa jatkossakin pelata yhtä kovaa, ei mestaruutta juhli Brasilia tai Hollanti, vaan fyysisesti vahvat joukkueet.
|
|
|
|
Edmundo
Poissa
|
 |
Vastaus #672 : 01.07.2010 klo 12:30:13 |
|
Tuo Villan maali "haisi" paitsiolta jo livekuvan aikana, mutta varmuuden pystyi sanomaan vasta seuraavana päivänä still-kuvista.
Tämä siksi, koska näytetyt hidastukset tuosta maalista olivat vähintäänkin epämääräisiä, kiitos FIFAn hyssyttelyn.
|
|
|
|
Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
 |
Vastaus #673 : 01.07.2010 klo 12:31:40 |
|
pl. viime hetken punakortti.
Minusta tuotakaan ei voi laskea miinukseksi ainakaan toistaiseksi käytössä olleiden kuvanauhoitteiden perusteella.
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
 |
Vastaus #674 : 01.07.2010 klo 12:33:01 |
|
Mitä tulee ylipäänsä tuohon matsiin, niin tuomari antoi selkeästi alusta asti tulla tilanteisiin kovaa ja pikkuisen rottaa. Tästä syystä Ronaldo ei saanut mitään aikaiseksi. Toki muutama vapari jäi viheltämättä (molempiin suuntiin), mutta mielestäni kolmikko selviytyi pelistä todella hyvin, pl. viime hetken punakortti. Mikäli kisoissa saa jatkossakin pelata yhtä kovaa, ei mestaruutta juhli Brasilia tai Hollanti, vaan fyysisesti vahvat joukkueet.
Juurikin näin! Ronaldo oli ottelussa maineensa vanki, kun tuomari oli selkeästikin päättänyt olla menemättä filmeihin. Molempiin suuntiin tilanne tosin oli samanlainen ja myöskin espanjalaisille jätettiin vapareita viheltämättä vastaavista tilanteista. Hyvää tuomarointia pääasiassa ja tuomarin valitsema linja miellytti henkilökohtaisesti kovasti, koska filmaaminen on yksinkertaisesti vain valtavan kuvottavaa.
|
|
|
|
|
|