Testaburger
Poissa
|
 |
Vastaus #50 : 08.04.2010 klo 10:26:58 |
|
Kuka muuten haluaisi satsata Ykkösen jengeihin? Mestiksen puolelta voi sen verran ottaa huomioita, että pienemmät kunnat, joissa Mestisseura on selvä ykkösjoukkue, on kunnat lähteneet seurojen taakse varsin hyvin. Samaan pitää pyrkiä, mutta helppoa se ei tule olemaan. Hyvä kysymys, en jaksa uskoa, että yhtäkkiä sitä rahaa tulisi enemmän Ykkösen jengeille. Mestiksen puolelta kannattaa myös huomioida se, että vaikka sarjan markkinointi on suht onnistunut, pelejä näkyy televisiossa ja yleisöäkin on käynyt ihan kiitettävästi, niin silti suurin osa joukkueista on pahoissa taloudellisissa ongelmissa. Rahaa ei vaan kaikesta huolimatta liiku niin paljoa kuin pääsarjassa ja pahimmassa pulassa ovat joukkueen laatuun panostaneet Vaasan Sport ja Jokipojat.
|
|
|
|
|
Gorre
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Hämeenlinna
|
 |
Vastaus #51 : 08.04.2010 klo 11:37:52 |
|
Kolminkertaisessa sarjajärjestelmässä kolmannen kierroksen kotiottelut määräytyvät edellisen kauden sarjasijoituksen perusteella. Tuossakaan kohdassa ei ole mitään järkeä. Putoamiselta juuri selvinneet pelaavat kolmannella kierroksella vain vierasmatseja ja liiganousussa epäonnistuneet kotimatseja. Muutenkin kyllä melkoisen mätä systeemi, josta päätökset olisi pitänyt tehdä ehkä vähän pidemmälle. Nyt muutokset alkavat kuitenkin jo parin viikon sisään alkavalla kaudella. Kauden 2011 teurastukselle Ykkösessä jo nyt 
|
|
|
|
|
Elukka
Poissa
|
 |
Vastaus #52 : 08.04.2010 klo 12:13:00 |
|
Kolminkertaisessa sarjajärjestelmässä kolmannen kierroksen kotiottelut määräytyvät edellisen kauden sarjasijoituksen perusteella. Tuossakaan kohdassa ei ole mitään järkeä. Putoamiselta juuri selvinneet pelaavat kolmannella kierroksella vain vierasmatseja ja liiganousussa epäonnistuneet kotimatseja. No, eihän se nyt noin mene. Paremmin sijoittunut puolisko saa 14 kotiottelua kaudessa, ja heikommin sijoittuneet vastaavasti joutuvat tyytymään 13 kotipeliin.
|
|
|
|
|
Gorre
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Hämeenlinna
|
 |
Vastaus #53 : 08.04.2010 klo 12:37:37 |
|
Ok, saattoi mennä myös aamuisen vireen piikkiin, mutta varmasti oli hämäävästi ainakin kirjoitettu  Noh, kai se täytyy vaan toivoa, että tuosta seuraisi jotain positiivista lopulta. Tällä hetkellä on vaan vaikea muutosta nähdä kovin toimivana.
|
|
|
|
|
Stoitshkov
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaakkois-Helsingin saaristolaisjengit
|
 |
Vastaus #54 : 08.04.2010 klo 14:11:16 |
|
Pahoin pelkään, että pahin on vasta edessä. Pistävät muutaman vuoden päästä ns. kioskin kiinni, eli sulkevat Veikkausliigan SM-liigan tapaan. Miksi sulkisivat? Sehän olisi lajin urheilullinen itsemurha. Tämä uudistus ei laske pelillistä tasoa missään tapauksessa, vaan päinvastoin. Kakkosen jengeillehän se nouseminen on vaikeinta. Ykkösestä tässä ollaan tekemässä suljettua sarjaa.
|
|
|
|
|
Barbeque Special
Poissa
Suosikkijoukkue: Ihmispillun voitokas paluu
|
 |
Vastaus #55 : 08.04.2010 klo 14:18:28 |
|
Ovatko Jakonen ja kumppanit vieläkään perustelleet, miten Ykkönen ja Kakkonen hyötyvät tästä uudistuksesta? Olisi mukava kuulla heidänkin mielipiteensä, tosin tuskinpa sieltä minkäänlaisia perusteluja on tulossa. Ei niitä kiinnosta kuin Liiga.
|
|
|
|
|
John Devey
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Ilves
|
 |
Vastaus #56 : 08.04.2010 klo 14:25:42 |
|
Ovatko Jakonen ja kumppanit vieläkään perustelleet, miten Ykkönen ja Kakkonen hyötyvät tästä uudistuksesta? Olisi mukava kuulla heidänkin mielipiteensä, tosin tuskinpa sieltä minkäänlaisia perusteluja on tulossa. Ei niitä kiinnosta kuin Liiga.
"Mitä ne ny tolleen hermostuu? Sehän on vaan potkupalloa. Eihän se ketään kiinnosta."
|
|
|
|
|
mr T
Poissa
|
 |
Vastaus #57 : 08.04.2010 klo 14:34:03 |
|
Miksi ollaan päädytty juuri 10 joukkueen Ykköseen? Miksei 12 Liigan tapaan? Miten tämä kehittää suomalaista jalkapalloa? Toiseksi korkeimmalle tasolle pääsee huomattavasti vähemmän pelaajia näyttämään tasoaan ja kehittymään kenties suurempiinkin ympyröihin. Kahden lohkon 16 joukkueen sarjaan löytyisi mielestäni enemmän järkeviä perusteita. Eiköhän tämä taas muuteta parin vuoden päästä.
|
|
|
|
|
Kikkara
Poissa
Suosikkijoukkue: Meil ei oo mittään
|
 |
Vastaus #58 : 08.04.2010 klo 14:39:01 |
|
Jalkapallon alasajo on alkanut Suomessa. 
|
|
|
|
|
el Blanco
Poissa
|
 |
Vastaus #59 : 08.04.2010 klo 16:04:29 |
|
Ovatko Jakonen ja kumppanit vieläkään perustelleet, miten Ykkönen ja Kakkonen hyötyvät tästä uudistuksesta? Olisi mukava kuulla heidänkin mielipiteensä, tosin tuskinpa sieltä minkäänlaisia perusteluja on tulossa. Ei niitä kiinnosta kuin Liiga.
Niinpä. Jakonen ja työryhmäläiset (Lehkosuon persereiät ja kumppanit) katselevat vain omia napojaan ja Helsinki-Espoo-Turku-akselia. En pidä ollenkaan Liigan muutoksesta ja vielä vähemmän pidän Ykkösen muutoksesta. MP:läisenä toki olen huolissani, mutta erityisesti olen harmissani kaikkien vuoksi - ei tämä uudistus ketään palvele; jäljelle jää vain armoton vitutus. Toivottavasti tämä kuningasidea kuopataan muutaman vuoden sisällä, eihän tässä muuta toivoa voi. Toki joku rakkikoira voi tulla sanomaan, että olen vittuuntunut vain sen vuoksi, että olen huolissani MP:ni kohtalosta lähitulevaisuudessa, mutta en katso tätä asiaa vain sen kautta. Katson kokonaisuutta ja kokonaisuus on perseestä sekä kilpailullisesti että jalkapallokulttuurillisesti.
|
|
|
|
|
joppari
Poissa
|
 |
Vastaus #60 : 08.04.2010 klo 16:44:58 |
|
Ykkösen supistuessa sieltä tulisi potkia kabinettipäätöksellä hupilupin tyyppiset ressuporukat kakkoseen tai jopa kolmoseen saakka.
|
|
|
|
|
Stoitshkov
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaakkois-Helsingin saaristolaisjengit
|
 |
Vastaus #61 : 08.04.2010 klo 17:33:41 |
|
ei tämä uudistus ketään palvele Ymmärrän kyllä miksi uudistus aiheuttaa vihaa, mutta väite siitä ettei tämä ketään palvele pidä paikkansa. Itse asiassa parhaimassa tapauksessa onnistuessaan tämä palvelee suomalaista futista maajoukkuetta myöten. Ei ole mitään syytä olettaa, että Liigan, Ykkösen tai Kakkosen pelillinen taso laskee uudistuksen seurauksena. Päinvastoin. -> Pelin taso on parempaa -> Suomalainen futis on parempaa. Se, onko muutos pysyvä vai tilapäinen jää nähtäväksi. Katson kokonaisuutta ja kokonaisuus on perseestä sekä kilpailullisesti että jalkapallokulttuurillisesti. Jalkapalloromantikoille ja perinteitä kannattaville kolminkertainen sarja on myrkkyä, mutta ei tässä ole kyse mistään suljetuista sarjoista tai kendopleijjareiden tulemisesta Suomen sarjoihin. Jos suomalaista futista halutaan kehittää, on tehtävä radikaaleja ratkaisuja. Kilpailullisestihan tämä on huomattavaa eteenpäinmenoa. Kilpailu kovenee ja pelin taso nousee valtakunnallisesti ainakin tilapäisesti. Se, että kehittyykö muut osa-alueet ratkaisee paljon suuremmassa mittakaavassa miten pitkässä juoksussa käy.
|
|
|
|
|
kaksi vasenta jalkaa
Poissa
Suosikkijoukkue: Alasarjat
|
 |
Vastaus #62 : 08.04.2010 klo 17:37:58 |
|
Kilpailullisestihan tämä on huomattavaa eteenpäinmenoa. Kilpailu kovenee ja pelin taso nousee valtakunnallisesti ainakin tilapäisesti. Se, että kehittyykö muut osa-alueet ratkaisee paljon suuremmassa mittakaavassa miten pitkässä juoksussa käy.
Miten uudistus kehittää Ykkösen joukkueiden resursseja? Miten uudistus palvelee nuorten pelaajien nousumahdollisuuksia maakunnista? Taso saattaa nousta pariksi kaudeksi, jonka jälkeen todetaan alempien sarjojen joukkueiden rapautuminen ja heikentyminen, koska nousun vaikeuden takia tyydytään puuhasteluun.
|
|
|
|
|
Stoitshkov
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaakkois-Helsingin saaristolaisjengit
|
 |
Vastaus #63 : 08.04.2010 klo 18:27:07 |
|
Miten uudistus kehittää Ykkösen joukkueiden resursseja? Miten uudistus palvelee nuorten pelaajien nousumahdollisuuksia maakunnista? Taso saattaa nousta pariksi kaudeksi, jonka jälkeen todetaan alempien sarjojen joukkueiden rapautuminen ja heikentyminen, koska nousun vaikeuden takia tyydytään puuhasteluun. Kyllä elämä jalkapallossa jatkuu tästäkin eteenpäin. Tarkasteltaessa suurta osaa Kakkosen jengeistä, voi todeta ettei siellä missään rahavirroissa tälläkään hetkellä uida. Ammattilaispelaajia on huomattavan vähän ja seuroista valtaosan toiminta perustuu ihan muille toimintatavoille kuin ammattilaisurheilussa on tapana. Nousuun vakavasti tähtääviä seuroja ei ole liikaa, ja loput tekevät töitä paikallisesti aika pitkälti talkoopohjalla. Miksi laji-ihmiset lopettaisivat työnsä? KäPa:n vierailu Ykkösessä oli mukava poikkeus, mutta eiköhän siitä visiitistä huomattu, ettei seuran tapaisilla joukkueilla ole mahdollisuuksia pelata siellä edes nyt, miksi siis tulevaisuudessa sinne pitäisi päästä ilman huomattavaa tasonnostoa? Jos organisaatiot ovat tarpeeksi hyviä ja toiminta tarpeeksi tasapainoista, niin mahdollisuudet ovat olemassa, vaikka se vaikeaa onkin. Ei Kakkonen (Kolmonen heikkenee ainakin Uudellamaalla siksi että pelit on siirretty hiekoille ja tekonurmille) rapaudu tästä syystä. Toisaalta tekonurmet kuuluvat lajin tulevaisuuteen ja liigassakin pelataan tekonurmella - silti arvostan Kolmosen paljon korkeammalle kuin B-tyttöjen ykkösen. Saman tasoista työtä siellä edelleen tehdään, ja kaikki on kiinni tekemisen tasosta. Jos on tarpeeksi hyvä pelaaja, niin kyllä ottajia löytyy. Oli sitten nuori tai vanhempi. Toinen asia on tietysti se, että liiton tuki on niin olematonta, että oikein hävettää lajin puolesta. Ykkösen joukkueiden resursseista: Liigasta putoaville se eniten kirpaisee, mutta eihän tämä nyt muuten vaikuta muihin resurssivirtoihin. Yksi peli taitaa tulla lisää, joten tiedä sitten tuleeko menoja vai kuluja siitä enemmän.
|
|
|
|
|
WIFK
Poissa
|
 |
Vastaus #64 : 08.04.2010 klo 18:27:30 |
|
Ymmärrän kyllä miksi uudistus aiheuttaa vihaa, mutta väite siitä ettei tämä ketään palvele pidä paikkansa. Itse asiassa parhaimassa tapauksessa onnistuessaan tämä palvelee suomalaista futista maajoukkuetta myöten. Ei ole mitään syytä olettaa, että Liigan, Ykkösen tai Kakkosen pelillinen taso laskee uudistuksen seurauksena. Päinvastoin. -> Pelin taso on parempaa -> Suomalainen futis on parempaa. Se, onko muutos pysyvä vai tilapäinen jää nähtäväksi.
Jalkapalloromantikoille ja perinteitä kannattaville kolminkertainen sarja on myrkkyä, mutta ei tässä ole kyse mistään suljetuista sarjoista tai kendopleijjareiden tulemisesta Suomen sarjoihin. Jos suomalaista futista halutaan kehittää, on tehtävä radikaaleja ratkaisuja.
Kilpailullisestihan tämä on huomattavaa eteenpäinmenoa. Kilpailu kovenee ja pelin taso nousee valtakunnallisesti ainakin tilapäisesti. Se, että kehittyykö muut osa-alueet ratkaisee paljon suuremmassa mittakaavassa miten pitkässä juoksussa käy.
Taso nousee mutta vain niissä harvoissa paikkakunnissa missä tulevaisuudessa enää pelataan valtakunnan sarjaa eli liigaa, ykköstä tai kakkosta. Pahinta tässä on se että moni paikkakunta menettää valtakunnan sarjaa pelaavan joukkueen ja sitä kautta jalkapallon suosio heikkenee valtakunnallisesti. Pahimmillaan yhteenlasketut yleisömäärät tippuvat merkittävästi.
|
|
|
|
|
Stoitshkov
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaakkois-Helsingin saaristolaisjengit
|
 |
Vastaus #65 : 08.04.2010 klo 19:02:26 |
|
Kyllä, yhteenlasketut yleisömäärät laskevat. Mutta huom! Yleisömäärät eivät ole ainoa mittari. Huolestuttavampaa on, JOS seuroja katoaa paikkakunnilta.
Jalkapallon kokonaisvaltaisen suosion muutos jää nähtäväksi tulevaisuudessa.
|
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
 |
Vastaus #66 : 08.04.2010 klo 19:32:39 |
|
Noista paikkakuntavähennyksistä voidaan heti alkuun vähentää ainakin viitisen kappaletta jo pk-seudun jengien osalta. Gnistanin, Granin, Klubi 04:sen, Atlantiksen, FC Espoon ja PK-35:n tippuminen ylimmiltä tasoilta ei vaikuta tuohon näkyvyyteen tai oikeastaan kovin moneen muuhunkaan asiaan juuri millään tavalla. Paitsi puuhasteluun. Ja muilla paikkakunnilla löytyy varmasti lisää esimerkkejä.
Toki sitten muutamalla paikkakunnalla menetetään näkyvyyttä, mutta se on nyt tämän systeemin hinta. Nähtäväksi jää, onko "uhraukset" kannattavia.
|
|
|
|
|
alarima
Poissa
Suosikkijoukkue: Juntti rasisti
|
 |
Vastaus #67 : 09.04.2010 klo 00:20:49 |
|
Tätä muutosta härskimpää saattaisi olla vain nähdä Kikkara Raksilan hallin katsomossa pukeutuneena pelkästään Kärppien logolla varustettuun nahkaiseen juuri vesirajan peittävään minihameeseen ja kissankarvabuutseihin, ja laulamassa ylistystä Risto Niemisen ja Jan Waldenin hegemonialle.
|
|
|
|
|
Ac Ojoinen
Poissa
|
 |
Vastaus #68 : 09.04.2010 klo 05:59:10 |
|
Uudistus johtaa suomalaista jalkapalloa kohti suljettuja sarjoja. Liiga ja Ykkönen huhujen mukaan "suljetaan" muutaman vuoden sisällä. Sulkemisessa ei ole mitään järkeä ja ulkopuolelle jäävät seurat eivät kehity, jos näin käy. Lisenssivaatimusten koventaminen UEFA:n tasolle Liigassa on järkevää ja Ykkösessä myös osittain. Tämä varmistaa että sarjoissa pelaavat joukkueet ovat kaikilta osa-alueilta riittävän vahvoja. Mutta suljetut sarjat eivät palvele ketään. Vastuu taloudesta on seuroilla, mutta uudistuksen myötä Liigatoimiston ja Palloliiton on pystyttävä tukemaan seuroja. Nykyiset tuet ovat suorastaan naurettavia ja varsinkin Ykkösen seurat eivät saa Palloliitolta mitään muuta kuin laskuja. Liigassa sentään tuomarikustannukset menevät toimiston piikkiin, mutta juurikaan muuta tukea ei tule.
|
|
|
|
|
Ac Ojoinen
Poissa
|
 |
Vastaus #69 : 09.04.2010 klo 06:06:43 |
|
Miksi ollaan päädytty juuri 10 joukkueen Ykköseen? Miksei 12 Liigan tapaan? Miten tämä kehittää suomalaista jalkapalloa? Toiseksi korkeimmalle tasolle pääsee huomattavasti vähemmän pelaajia näyttämään tasoaan ja kehittymään kenties suurempiinkin ympyröihin. Kahden lohkon 16 joukkueen sarjaan löytyisi mielestäni enemmän järkeviä perusteita. Eiköhän tämä taas muuteta parin vuoden päästä.
Hyvä kysymys miksi 10:n joukkueen Ykkönen, 12 seuraa voisi olla ihan hyvin. Mutta kyllä joukkueiden märän pudottaminen palvelee suomalaisen jalkapallon kehitystä kohti euroopan huippua. Kuten aikaisemmin mainitsin Liigassa ja Ykkösessä pelaa pelaajia, jotka eivät taitotasoltaa, motivaation puolesta ja muilta kyvyiltään sinne kuulu. Kilpailu kovenee ja sen myötä vaatimustaso Veikkausliigaan pyrkivällä pelaajalla pitää olla parempi.
|
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
 |
Vastaus #70 : 09.04.2010 klo 08:16:46 |
|
Jos ja kun pian systeemiä kuitenkin viilataan, niin uskoisin ensimmäiseksi Ykkösen jengimäärän nousevan kahdella. Ykkösessä on kuitenkin kaikista sarjatasoista eniten parannettavan varaa ja siihen muutoksella tulee suurin vaikutus olemaankin. Ressu- ja "kokeilu"sarjan imagosta halutaan nopeasti eroon. Ja myöhemmin nähtäneen myös yksi Kakkosen lohkokin lisää..... 
|
|
|
|
|
KipeKemi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotikaupunkien seuroja
|
 |
Vastaus #71 : 09.04.2010 klo 08:49:58 |
|
En tiedä onko tämä puitu jo jossain läpi, mutta:
Jos nyt oletetaan, että 2013 joukkueiden sijoitukset sarjoissa on täsmälleen samat kuin 2009 (siis tuskin on, mutta selvyyden vuoksi), niin silloin:
Veikkausliiga: HJK FC Honka TPS IFK Mariehamn FC Inter Haka Tampere United VPS MYPA FF Jaro FC Lahti KuPS
Ykkönen: JJK RoPS AC Oulu KPV FC Viikingit FC PoPa FC KooTeePee FC Hämeenlinna PS Kemi Klubi 04
Kakkonen (vedän tuon lohkojaon ihan hatusta):
PK-seudun lohko: Atlantis FC, Helsinki FC Espoo, Espoo FC Kiffen, Helsinki HIFK, Helsinki IF Gnistan, Helsinki KäPa, Helsinki Pallohonka, Espoo PK Keski-Uusimaa, Kerava PK-35, Vantaa FC Futura, Porvoo
Etelälohko EIF, Raasepori FCV, Jyväskylä Ilves, Tampere KaaPo, Kaarina LoPa, Lohja MP, Mikkeli P-Iirot, Rauma SalPa, Salo TPV, Tampere Warkaus JK, Varkaus
Pohjoislohko FC Kiisto, Vaasa FC OPA, Oulu FC YPA, Ylivieska GBK, Kokkola JBK, Pietarsaari Jippo, Joensuu OPS-jp, Oulu SJK, Seinäjoki TP-47, Tornio VIFK, Vaasa
Menikö sinne päinkään?
edit. Elukalle kiitos korjauksesta, eli Liigassa siis 12 eikä 10 joukkuetta.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.04.2010 klo 09:15:38 kirjoittanut KipeKemi »
|
|
|
|
|
Elukka
Poissa
|
 |
Vastaus #72 : 09.04.2010 klo 09:07:22 |
|
Menikö sinne päinkään?
No ei ihan, liigassa on jatkossa 12 joukkuetta.
|
|
|
|
|
KipeKemi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotikaupunkien seuroja
|
 |
Vastaus #73 : 09.04.2010 klo 09:11:38 |
|
No ei ihan, liigassa on jatkossa 12 joukkuetta.
Joo, tuon korjasin, eli esim. Lahti ja KuPS liigaan, PS Kemi ja Klubi-04 Ykköseen ja oliko EIF ja GBK Kakkoseen.
|
|
|
|
|
KipeKemi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotikaupunkien seuroja
|
 |
Vastaus #74 : 09.04.2010 klo 09:21:47 |
|
Nyt muuten jos joku jengi kampeaa itsensä 2010 Kolmosesta Kakkoseen, 2011 Kakkosesta Ykköseen ja 2012 Ykkösestä Veikkausliigaan, niin saa melkonen porukka olla kasassa. Ei sillä että se ennenkään olisi helppoa ollut, mutta nyt vaaditaan jo melkoisia ihmetekoja.
|
|
|
|
|
|
|
|