Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #1250 : 20.09.2015 klo 13:47:17 |
|
Joo, niin pitäisi jossain ideaalisessa maailmassa. Mutta MITEN? Mitä konkreettista tämä sun "joka tapauksessa" käsittää? Kortit jaettiin matsissa livenä Deanin näkemysten mukaan, eikä keltaista voi takautuvasti muuttaa punaiseksi. Sen tiedät varmaan sinäkin. Kyläkäräjät ja kukkaiskedot sitten erikseen.
Tilanne muuttuu vain, jos Dean tunnustaa raportissaan, että joku ulosajon arvoinen rötös jäi häneltä näkemättä. Tuskin jäi ja tuskin tunnustaa, vaikka vituiksi menikin. Samoilla spekseillä Gabrielin tuomion kohtuullistaminen on säädöksiä vastaan. Ei täysin mahdotonta sekään, niin kuin ei mikään, kun FA:sta on kyse. Costa sikaili tilanteessa useampaan kertaan ja Dean laputti vain yhdestä keltaisen arvoisesti. Sitä tuomiota FA ei toki ala muuttamaan, mutta niistä muista sikailuista saa kyllä helposti pelikiellon leivottua.
|
|
|
|
|
KIPEE
Poissa
Suosikkijoukkue: #meilläonunelma
|
 |
Vastaus #1251 : 20.09.2015 klo 13:52:50 |
|
Kyllähän Dean onnistui pilaamaan Arsenalin eilisen "testin" melkoisen suvereenisti heittämällä Gabrielin pihalle sen sijaan, että olisi heittänyt Costan ulos. Se ei toki taaskaan yllätä - kuten täälä on jo todettu - että näin käy juuri Stamford Bridgellä ja vielä Mourinhoa vastaan. Ensimmäinen jakso oli todella tasainen ja olisi voinut kääntyä miten päin vain toisella jaksolla. Todennäköisin tulos tuota samaa jatkamalla olisi ollut 0-0 tai kimmoke maali suuntaan tai toiseen, jolloin itse olisin ainakin tasurinkin sattuessa ollut kohtuu tyytyväinen. En oikein tiedä mitä Arkon hakee johtajuudella, koska mielestäni Gabriel kuitenkin osoitti tietyllä tavalla munaa pelaamisessaan ettei jäänyt nössöilemään vaan teki asialle jotain. Siitä voidaan toki keskustella oliko se Gabrielilta fiksu reaktio, mutta kuitenkin teki jotain. Samallahan siinä Coquelin yritti koko ajan rauhoitella kaveria, mutta ilmeisen epäonnistuneesti. Näitä kilahduksia on nähty ihan tarpeeksi myös "johtajien" aikakaudella, Petitin ja Vieiran mainitakseni esimerkeistä. Tuosta löytyy listaa aiheesta ja eikä tuo nyt näitä mitenkään viime aikoihin erityisemmin painottuvan: http://www.barriesview.com/2014/02/arsenals-100-red-cards-during-arsene-wengers-reignArsenalilla on onneksi oiva tilaisuus kääntää tämäkin voitoksi, kunhan osataan käsitellä oikein. Viikolla heti Tottenham cupissa ja sitten viikonloppuna Leicester vieraissa ja sitten UCL:ää viikolla. Jos noissakaan ei ole näkyvissä parannusta (tulos kelpaa), niin sitten voin pohtiaa asiaa uudelleen.
|
|
|
|
|
Arkon
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerin Arsenal, AC Oulu
|
 |
Vastaus #1252 : 20.09.2015 klo 13:54:51 |
|
Lainaus Arseblogista.
Ehkä nyt kuitenkin kannattaisi lähestyä tuota siltä kantilta, että ne punaiset kortit ovat Arsenalin ottamia eivätkä vain Deanin antamia. En jaksa alkaa sen tarkemmin muistella, mutta oliko tuossa jotain selkeästi virheellisesti annettuja punaisia mukana? Tulipa ihan huvikseen tutkittua noita saman aikavälin (2009-2015) "isoja pelejä", ts. kohtaamisia Cityä, ManUa, Spursia ja Chelseaa vastaan, joissa Mike Dean ei ollut tuomarina. Voittoja tuli 31 pelistä kahdeksan, kuten myös Arseblog mainitsee, eli voittoprosentti siis on noin 26%, mikä on toki hieman suurempi kuin Arseblogin Deanin isoille peleille esittämä 17% mutta edelleen aivan umpisurkea. Otanta on sekin melko pieni, kun voittojen määrään riittävät kahden käden sormet ja ylikin jää sen verran, että niillä voi vaikka näyttää tulevassa cup-matsissa Spurs-faneille ottelun lukemia. Punaiset kortit ovat menneet tasan, neljä sekä Arsenalille että vastustajalle. Rankkarit taas ovat menneet selvästi vastustajalle, yhdeksän kappaletta Arsenalin kahta vastaan, eli samaa linjaa kuin Deanin tuomitsemissa peleissä. Arsenalin voittotilasto, kuten myös punaisten korttien tilasto, itse asiassa kaunistuu todella merkittävästi, kun ottaa mukaan nuo pari ensimmäistä kautta (2009-10 ja 2010-11), jolloin pystyttiin vielä suht säännöllisesti napsimaan Chelsean ja Cityn päänahkoja ja joskus ManUnkin. Noista kahdeksasta deanittömästä voitosta peräti neljä tuli mainituilla kausilla. Sen jälkeiset Mike Dean -pelit taas eivät eroa joukosta mitenkään merkittävästi. Viimeisen neljän kauden ajalta (plus eilinen Chelsea-peli) saldo isoista peleistä Deanin kanssa on 3-5-6 (voittoprosentti 21%, pisteitä 1,0 per peli), ilman Deaniä taas 4-5-10 (voittoprosentti 21%, pisteitä 0,9 per peli). Otanta on tietysti vielä pienempi, mutta se ei ollut suuri alun alkaenkaan, ja muutama voitto tietyn tuomarin alaisuudessa voi heilauttaa tilastoa todella nopeasti suuntaan tai toiseen. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että olen vuosikaudet pitänyt Martin Atkinsonia ehkä liigan huonoimpana tuomarina, ja tuo näytti olevan melkoinen kuolemansuutelija Arsenalin isoissa peleissä, joukossa mm. aika pitkä liuta Chelsea-tappioita. Liekö antipatia sitten kummunnut jostakin alitajunnasta, mutta en ehkä lähtisi tuossakaan tapauksessa ensimmäisenä tuomaria osoittelemaan. En oikein tiedä mitä Arkon hakee johtajuudella, koska mielestäni Gabriel kuitenkin osoitti tietyllä tavalla munaa pelaamisessaan ettei jäänyt nössöilemään vaan teki asialle jotain.
No osoitti osoitti, mutta pelasi siinä samalla myös sataprosenttisesti Costan pussiin tajuamatta lopettaa ajoissa. Tilanteen jälkeen näki heti, että nyt jäi kaivelemaan, mutta tosiaan ainoastaan Coquelin yritti saada kaveria jotenkin aisoihin ennen kuin oli liian myöhäistä. Ennemmin antaisin pisteitä Koscielnylle, joka onnistui tyyneydellään varmasti kuumentamaan Costaa entisestään sen sijaan, että olisi lähtenyt tuohon mukaan. Onhan noita punaisia ja kilahduksia sattunut tietysti aiemminkin, en minä sitä väitä, varsinkin Vieira napsi niitä vähän väliä, mutta tämän viikon suorat punaiset olivat kauttaaltaan todella turhia turhautumisen ja pään kestämättömyyden merkkejä, joilla ei saavutettu yhtään mitään vaan ainoastaan lyötiin naula omaan arkkuun.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.09.2015 klo 14:28:26 kirjoittanut Arkon »
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #1253 : 20.09.2015 klo 14:40:39 |
|
Näitä kilahduksia on nähty ihan tarpeeksi myös "johtajien" aikakaudella, Petitin ja Vieiran mainitakseni esimerkeistä.
Tällaisilla pelaajilla on lisäksi psykologinen efekti vastustajaan. Vastustaja tietää ettei jatkuva sikailu ole välttämättä niin hyvä taktiikka, kun vastapuolella on Vieiraa, Campbelliä, Parlouria, Keownia, Adamsia, Grimandia ym., joita ei pysty sikailemalla horjuttamaan. Lisäksi sikailija tietää, että itseenkin sattuu kun on tuollaisia pelaajia antamassa takaisin.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.09.2015 klo 15:21:56 kirjoittanut Tekniikka »
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #1254 : 20.09.2015 klo 15:04:41 |
|
Voihan Dean halutessaan kirjoittaa raporttiin, että hän ei nähnyt Costa huitomista ja tönäisy oli aggressiivisempi kuin hän näki. Eli selvä punainen. Tai sitten Dean voi tehdä itsestään vielä isomman pellen ja kertoa, että Costa sai Kosin tönäisystä keltaisen ja sitten Costa vs Gabriel nahinasta vain Gabriel sai keltaisen. Tuohon voi sitten joku erotuomaripomo sanoa, että eikö me olla sovittu, että nahinoista molemmat osapuolet saavat keltaiset. Tai sitten FA kävelee Deanin yli ja tekee raportin hänen puolesta. Kuten on nähty, niin FA voi olla miten linjaton tahansa. Joskus osuu ja joskus ei.
|
|
|
|
|
ermuri
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #1255 : 20.09.2015 klo 15:26:12 |
|
Kyllähän tuosta joukkueesta puuttuu hämmentävän paljon kovuutta ja johtajuutta. Varsinkin Cazorla kapteenina on aivan täysi vitsi, eihän mies edes yrittänyt rauhoitella Gabrielia tai mennyt puolustelemaan omiaan tilanteessa. Tykkäsin siitä miten Gabriel meni aggressiivisesti Costan ja Kosin väliin, Gabrielin vika temppu eli hipaisu Costan jalkaan oli sitten taas aivan turha. Kosin sen sijaan olisi ehdottomasti pitänyt tehdä Costan huitomisesta isompi numero, täysin selvä punaisen paikka. Miksei lähdetty piirittämään tuomaria sen jälkeen? Kaikki joukkueet tekevät sitä, vaikka kuinka naurettavaa se onkin, niin aivan selvästi siitä on hyötyä.
Kyllähän tämä kaikki, eli kovuuden ja johtajuuden puute, menee Wengerin piikkiin. Paskasti rakennettu joukkue joka hyvin suurella todennäköisyydellä ei tule voittamaan yhtään mitään sen suurempaa, koska pallit eivät siihen riitä.
|
|
|
|
|
kili
Poissa
|
 |
Vastaus #1256 : 20.09.2015 klo 15:30:36 |
|
Kyllähän Dean onnistui pilaamaan Arsenalin eilisen "testin" melkoisen suvereenisti heittämällä Gabrielin pihalle sen sijaan, että olisi heittänyt Costan ulos.
En oikein tiedä mitä Arkon hakee johtajuudella, koska mielestäni Gabriel kuitenkin osoitti tietyllä tavalla munaa...
Testi olisi vastaavasti mennyt pilalle myös Costan ulosajosta. Omissa haaveissa oli haaveissa tiukka 11 vs. 11 ja parempi voittakoon, mikä tietysti oli toiveajattelua alusta lähtien. Pelkkä kikkeli ei tee kenestäkään johtajaa. Nykyisestä rosterista ainoastaan Mertellä on vaadittavia ominaisuuksia, muttei esim. Adamsin tasolle asti. Voihan Dean halutessaan kirjoittaa raporttiin, että hän ei nähnyt Costa huitomista ja tönäisy oli aggressiivisempi kuin hän näki. Eli selvä punainen. Tai sitten Dean voi tehdä itsestään vielä isomman pellen ja kertoa, että Costa sai Kosin tönäisystä keltaisen ja sitten Costa vs Gabriel nahinasta vain Gabriel sai keltaisen. Tuohon voi sitten joku erotuomaripomo sanoa, että eikö me olla sovittu, että nahinoista molemmat osapuolet saavat keltaiset. Tai sitten FA kävelee Deanin yli ja tekee raportin hänen puolesta. Kuten on nähty, niin FA voi olla miten linjaton tahansa. Joskus osuu ja joskus ei.
Ei se mene noin. Tuollaisilla marginaaleilla olisi sellainen seuraus, että periaatteessa jokaisen matsin jälkeen ryhdyttäisiin viralliselle jälkipyykille. Lihavoitua osuutta en osaa sisäistää. Et tainnut kirjoittaa sitä vakavissasi?
|
|
|
|
|
kuupa
Poissa
|
 |
Vastaus #1257 : 20.09.2015 klo 17:20:57 |
|
Saapa nähdä kuseeko kausi Coquelinin polvivammaan heti alkuunsa. On kyllä edelleen käsittämätöntä, ettei tähän(kään) ongelmakohtaan varauduttu millään tavalla. Wenger varmaan oikeasti uskoo, että Coquelin pystyisi pelaamaan n. 45 peliä kaudessa ja loput vähemmän tärkeät pelit hoituvat Artetan ja Flaminin toimesta. Alkaa se +190 miljoonan kassan keräys vituttamaan entistä enemmän. Ja turha väittää, ettei ketään muka ollut markkinoilla kun jo pelkästään valioliigasta löytyy reilusti tusinan verran parempia vaihtoehtoja kuin kehäraakit Arteta ja Flamini.
|
|
|
|
|
KIPEE
Poissa
Suosikkijoukkue: #meilläonunelma
|
 |
Vastaus #1258 : 20.09.2015 klo 17:44:30 |
|
Testi olisi vastaavasti mennyt pilalle myös Costan ulosajosta. Omissa haaveissa oli haaveissa tiukka 11 vs. 11 ja parempi voittakoon, mikä tietysti oli toiveajattelua alusta lähtien.
Pelkkä kikkeli ei tee kenestäkään johtajaa. Nykyisestä rosterista ainoastaan Mertellä on vaadittavia ominaisuuksia, muttei esim. Adamsin tasolle asti.
Niinno, jos se ulosajo olisi ollut aiheellinen niin sitten ei mielestäni. Nyt tuomarilla oli liikaa vaikutusta peliin, eikä tuota voisi testiksi kutsua. Toki aika hypoteettistä lähteä spekuloimaan, mitä jos olisi käynyt näin ja näin. Ei teekkään, enkä niin kirjaimellisesti tarkoittanutkaan.
|
|
|
|
|
|
|
Arkon
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerin Arsenal, AC Oulu
|
 |
Vastaus #1260 : 20.09.2015 klo 22:39:33 |
|
Jos Zagreb-pelistä jotain jäi käteen, niin se oli Cazorla-Arteta-parin riittämättömyys, enkä lähtisi tuolla kaksikolla yhteenkään liigapeliin. Nyt ehkä on se hetki, kun Wengerin pitäisi rusikoida Ramseyn kalloon vähän puolustusmentaliteettia ja pistää hänet keskikentän pohjalle tuomaan ainakin jonkun verran jalkoja ja taklausvoimaa, oli se sitten Cazorlan tai Artetan viereen. Muuta ratkaisua tähän on vaikea nähdä, kun Wilsherekin on telakalla ja Flamini houkuttaa ehkä Artetaakin vähemmän.
Kyllähän tämä taas niin menee, että kaikki ne ennen kautta ilmaan heitetyt kauhukuvat näyttävät käyvän toteen lähes saman tien, jälleen kerran.
|
|
|
|
|
Liberchies
Poissa
|
 |
Vastaus #1261 : 20.09.2015 klo 22:54:38 |
|
Jos ja kun tuo sairasloma tosiaan pitkittyy, niin voidaan kyllä taas kovaan ääneen huutaa jääräpäistä ja saitaa sammakkoa koivesta vittuun. Tilanne näyttää tällä hetkellä huonolta. Joukkue ei tee maaleja, ottaa punikkeja (tuomarin puusilmäisyydelläkin osansa), puolustaa erikoistilanteita huonosti ja loukkaantuu tapansa mukaisesti koko ajan ja pitkäksi aikaa. Mistä lie johtuu, mutta Alexisilta puuttuu viime kauden räjähtävyys ja tietty yllätyksellisyys. Özil on kummitus isoissa peleissä, Walcott ja Giroud vaativat noin 28 clear cut paikkaa yhtä maalia kohden ja puolustuksessa Kosi pyörii kuin hullun mulkku missä sattuu, etenkin erikoistilanteissa. Ilman Coquelinia jalattomasta keskikentästä mennään viheltäen läpi. Merten ollessa sivussa kentältä puuttuu lisäksi johtajuus. Vaikuttaa muuten näin parin pelin otannalla aika hyvältä hankinnalta tuo Manuren "ylihintainen ranskalaisarpa" Martial. Toisaalta pitihän sen Machedankin olla aikoinaan joku sateentekijä.
|
|
|
|
|
Rupikuula
Poissa
|
 |
Vastaus #1262 : 21.09.2015 klo 07:29:50 |
|
Ei muuta kuin Hayden takaisin lainalta, jos tekisi coquelinit? 
|
|
|
|
|
Jay Gooner
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #1263 : 21.09.2015 klo 08:05:58 |
|
Nyt ehkä on se hetki, kun Wengerin pitäisi rusikoida Ramseyn kalloon vähän puolustusmentaliteettia ja pistää hänet keskikentän pohjalle tuomaan ainakin jonkun verran jalkoja ja taklausvoimaa, oli se sitten Cazorlan tai Artetan viereen. Boldattu parivaljakkohan oli suorastaan huikea toissakauden lopulla. Olen todella yllättynyt, jos Ramsey ei siirry keskikentän keskustaan seuraaviin peleihin. Samalla siirtäisin Cazorlan ylemmäksi, koska mielestäni Santi ei ole enää tällä kaudella loistanut tuossa alempana keskellä niin hyvin kuin viime kaudella.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #1264 : 21.09.2015 klo 08:12:28 |
|
Ei muuta kuin Hayden takaisin lainalta, jos tekisi coquelinit?  En yhtään ihmettelisi, jos näin kävisi. Siis kutsutaan takaisin. Coquelinit on sitten suurempi ihme. Pitää muistaa, että Coquelin pelasi ennen breikkiään kaksi kautta pääsarjafutista, Haydenillä pääsarjafutista ei ole käytännössä allaan yhtään. Jos Flamini tekisi kolmannen ihmeen unohdettuna miehenä?
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #1265 : 21.09.2015 klo 08:14:58 |
|
Samalla siirtäisin Cazorlan ylemmäksi, koska mielestäni Santi ei ole enää tällä kaudella loistanut tuossa alempana keskellä niin hyvin kuin viime kaudella.
Ja mihin Özil? Lainalle pimppiin? Muistutan, että Cazorla on luonut eniten maalipaikkoja Valioliigassa, siis kaikista pelaajista, alkukauden aikana.
|
|
|
|
|
Jay Gooner
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #1266 : 21.09.2015 klo 08:35:24 |
|
Ja mihin Özil? Lainalle pimppiin? Muistutan, että Cazorla on luonut eniten maalipaikkoja Valioliigassa, siis kaikista pelaajista, alkukauden aikana.
Kirjoitin huonosti; en nostaisi suoraan keskellä Özilin paikalle, vaan Cazorlan nostaisin vaikka laidalle väsyneen Alexisin paikalle tai sitten toiseen laitaan Ramseyn tilalle. Vaihtelisivathan nuo paikkoja joustavasti kesken peliä kuitenkin. Hyökkäyspäässä Santi onkin mahdollisesti onnistunut (vaikkei se joukkueen tuloksissa ole kyllä näkynyt) mutta puolustuksessa on tullut pallonmenetyksiä ja ehkä se yllätyksellisyys on hieman kadonnut, en tiedä.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #1267 : 21.09.2015 klo 09:12:59 |
|
Cazorlaa on kokeiltu aikanaan laidallakin, mutta hän oli siellä vielä huonompi kuin Özil. Pääasiassa sen takia, että Cazorla ei juokse alkuunkaan pystypalloihin, vaan kaikki pallot pitää tulla hänelle jalkaan. Tällöin laitapelaaminen on siis käytännössä mahdotonta hänen kanssaan. Jos Sanchezia halutaan huilauttaa, joka siis käsittääkseni tarkoittaa ottelua tai paria, kukaan tuskin on laittamassa Sanchezia myyntilistalle ja ressuihin? Tällöin vasemmalla voi tuon pelin tai kaksi tuurata esim. AOC tai jopa Campbell. Kirjoitin koko kesän tästä, että vasemmalle ei ole yhtään luontaista pelaajaa, joka voisi luontaisesti tuurata Sanchezta, onneksi Wenger jätti tuonkin paikan täyttämättä.
Ramsey ei mielestäni ole keskikentän pohjalla ollut yhtään niin kuriton kuin mitä esim. box-to-box-roolissaan. En siis epäile etteikö hän pystyisi suoriutumaan tuosta roolista paremmin Arteta tai Flamini.
Pitää muistaa, että tässä on nyt vasta kaksi tappiota pohjalla; Zagreb-pelin pilasi Giroud ja Chelsea-pelin Dean. Tietenkin Zagreb-peli oli heikko, mutta siellä olikin avauksessa mm. Gibbs, Debuchy, Arteta, eli pelaajia, jotka eivät ole viimeisen puolen vuoden aikana pelanneet käytännössä ollenkaan. Chelsea-vieraspelissä Arsenal oli paremmin pelissä mukana kuin moneen vuoteen. Deanin useat aivopierut putkeen pilasivat sitten koko pelin. Tietenkin tuonne pelien sisään mahtuu useita henk. koht. virheitä (Giroud, Kos, Kos, Cazorla, AOC ja Gabriel). En silti vielä olisi laittamassa koko pakkaa uudestaan.
|
|
|
|
|
gv39
Poissa
Suosikkijoukkue: Tuomarit ja kyläjoukkueet ml. Kups
|
 |
Vastaus #1268 : 21.09.2015 klo 11:20:02 |
|
Varmaan kaikki on jo sanottu GP punaisesta, mutta toinen keltainen oli typeryyden huippu. E: nopeatkin nettiuutiset kannattaa katsoa tarkkaan. Kyseessä ei siis epäurheilijamainen käytös vaan väkivalta >> suora punainen.
Tilanne: tuomari on antanut kortit tappelusta/epäurheilijamaisesta käytöksestä ja torikokous oli juuri ja juuri saatu melkein rauhoittumaan.
Mitä tekee tähtitoppari. Kopauttaa vastustajaa jalkaan 3 metrin päässä tuomarin silmien alla. Ennen tuota pelattiin täysillä miehistöillä ja myös vastustajan hyökkääjällä oli kortti alla.
Costasta voi olla montaa mieltä, mutta harmaan alueen ja vastustajan hiillostamisen jalon taidon hän taitaa. Ei ole edit pelkästään profiloitunut tyylipuhtaaksi delfiinihyppyjen kalastelijaksi, vaan vetää "reilusti" turpiin vastustajaa pelissä tai sitten "vahingossa "polkaisee nappulat nilkoille.
P.S jos kerran ff2 raati jo ennen ottelua tietää, että tuomari on täysin paska, maksettu ja Arsua vastaan, niin miksi seura ja valmennus ovat niin tyhmiä, ettei pelaajia ole valmistettu pitämään pää kylmänä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.09.2015 klo 12:40:15 kirjoittanut gv39 »
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #1269 : 21.09.2015 klo 12:12:31 |
|
Varmaan kaikki on jo sanottu GP punaisesta, mutta toinen keltainen oli typeryyden huippu. Gabriel sai suoran punaisen, kuten Dean osasi sääntökirjaa oikein tulkita. Harmi vain ettei Dean osannut tulkita sääntökirjaa samalla tavoin hetkeä aikaisemmin, kun Costa teki vastaavan rikkeen. Costasta voi olla montaa mieltä, mutta harmaan alueen ja vastustajan hiillostamisen jalon taidon hän taitaa. Ei ole profiloitunut tyylipuhtaaksi delfiinihyppyjen kalastelijaksi, vaan vetää "reilusti" turpiin vastustajaa pelissä tai sitten "vahingossa "polkaisee nappulat nilkoille.
P.S jos kerran ff2 raati jo ennen ottelua tietää, että tuomari on täysin paska, maksettu ja Arsua vastaan, niin miksi seura ja valmennus ovat niin tyhmiä, ettei pelaajia ole valmistettu pitämään pää kylmänä. Kyllä Costa osaa delfiinihypyt; katso peli alusta lähtien, niin näet miten hän yrittää kalastaa Coquelinille keltaista. Kyllähän tuo Gabrielin perseily on tuomittu fanien, lehdistön, pelaajien ja valmennuksen puolelta. Ei paljoa enää jää kenen puolelta sitä ei olisi tuomittu tyhmäksi toiminnaksi. Typerä punainen ja sillä siisti.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #1270 : 21.09.2015 klo 12:35:33 |
|
Kyllähän tämä kaikki, eli kovuuden ja johtajuuden puute, menee Wengerin piikkiin. Paskasti rakennettu joukkue joka hyvin suurella todennäköisyydellä ei tule voittamaan yhtään mitään sen suurempaa, koska pallit eivät siihen riitä.
Pitää muistaa, että joukkue on pääosin rakennettu ns. lamavuosina, muutamaa pelaajaa lukuunottamatta. Tämän hetken Arsenalissa mielestäni Cech, Bellerin, Coquelin, Özil ja Sanchez edustavat sitä laatua, joka vaaditaan mestaritason joukkueelta. Ei tietenkään mestaritason joukkueessa kaikkien pelaajien tarvitse olla "maailmanluokkaa", mutta karu fakta on, että topparipari Kos-Merte/Gabriel, Monreal, Cazorla, Walcott, Giroud ja Ramsey eivät ole mestariluokkaa. Tuosta porukasta pitää ehdottamasti ainakin kolme pelaajaa pystyä päivittämään kovempiin pelaajiin. Puhumattakaan managerin taktisesta puolesta. Sitten on vielä vaihtopenkki, joka on osiltaan tarpeeksi kova kuten Ospina, Gibbs, Debuchy, Gabriel/Merte ja Wilshere mutta penkillä on Artetan tasoisia varamiehiä, jotka erittäin kriittisellä pelipaikalla laskevat koko jengin tasoa ja pahasti. Voidaan sanoa, että heikko vaihtokärki ei välttämättä tuhoa mestaruusmahdollisuuksia, mutta jos kriittisessä vaiheessa kautta Arsenal joutuu pelaamaan Arteta avauksessa ottelusta toiseen, niin se tulee vahingoittamaan paljon enemmän kuin heikko vaihtokärki. Voittihan Chelseakin mestaruuden ylivoimaisesti vaikka vaihtokärkinä oli Remy ja Drogba, lisäksi Costa oli itseasiassa aika paljon sivussa. Arsenal voitti kaudella 97/98 mestaruuden kärkikolmikolla Wright, Wreh ja Anelka, Anelka oli tuolla kaudella vielä 17-vuotias ja Wright paljon sivussa. Kuka edes kuuli Wrehistä sen jälkeen kun tämä lähti Arsenalista? On siis vielä liian aikaista uneksia Arsenalin mestaruudesta, koska joukkue ei vain ole tarpeeksi laadukas kokonaisuudessaan. Jopa mestaruustaistosta tiputaan aika pian, jos otteet eivät parane pikaisesti. Onneksi kevätkausi voidaan sitten taas vetää hurmiossa ilman paineita ja Wenger toteaa ettei ketään tarvita, koska epäonnekkaat loukkaantumiset sotkivat alkukauden. Kukaan ei muista, että CS- ja Stoke-peliä lukuunottamatta alkukausi oli erittäin nihkeää. Kauteen valmistautuminen oli itseasiassa hyvää, koska treenikaudelta puuttuivat ainoastaan Rosicky, Welbeck ja Sanchez. Treenipelit voitettiin kaikki.
|
|
|
|
|
A-Smooth
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, Barcelona, Hertha BSC, sexyfutis
|
 |
Vastaus #1271 : 21.09.2015 klo 12:45:05 |
|
Ehkä nyt kuitenkin kannattaisi lähestyä tuota siltä kantilta, että ne punaiset kortit ovat Arsenalin ottamia eivätkä vain Deanin antamia. En jaksa alkaa sen tarkemmin muistella, mutta oliko tuossa jotain selkeästi virheellisesti annettuja punaisia mukana? ...
Tilastoja tarkastellessaan pitää olla kriitinen, hyvä niin. Minulla on itselläni todella paljon kokemuksia Deanin jakamista oikeusmurhista Arsenalia kohtaan. Toki en ole nähnyt hänen muita tuomaroimiaan pelejä kovinkaan usein, koska seuraan ensisijaisesti Arsenalia, mutta pakollahan se pistää miettimään. Kokemukset ja tilastot yhteenlukien jää mieleeni kaksi vaihtoehtoa, kukin voivat olla oikeassa: a) Dean on yleisesti huono tuomari, b) Dean tuomaroi huonosti Arsenalin otteluissa. Vaikka tilastot ovat usein ainakin osittain harhaanjohtavia ja paljastavat pelkästään osan totuudesta, on tuo kyseinen osa syy lisäselvitykseen. FA:n pitäisi ilman muuta ottaa Deanin suhde Arsenaliin harkintaan ensi kerralla, kun valitsevat otteluun tuomarin. Tämä yksittäistapaus on itsessään niin iso moka Deanilta, että jotain toimenpiteitä toivoisi FA:lta, etteivät anna aivan liian totalitaarista kuvaa itsestään.
|
|
|
|
|
gv39
Poissa
Suosikkijoukkue: Tuomarit ja kyläjoukkueet ml. Kups
|
 |
Vastaus #1272 : 21.09.2015 klo 12:59:21 |
|
... Kokemukset ja tilastot yhteenlukien jää mieleeni kaksi vaihtoehtoa, kukin voivat olla oikeassa: a) Dean on yleisesti huono tuomari, b) Dean tuomaroi huonosti Arsenalin otteluissa. ...
C) Arsenalin pelaajat eivät syystä tai toisesta osaa lukea Deanin tuomarilinjaa ja/tai ovat valmiiksi hermostuneita varmasti tulevasta oikeusmurhasta. Varsinaisessa episodissa kyse siitä, mitä tuomari/t näkevät. Vartaloiden asennot ja niistä seuraavat katveet ja mihin tuomarin katse on kiinnittynyt. Joku arsunörtti voi tehdä videoanalyysin ja todistaa, että Dean näki tai ei nähnyt tilannetta.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #1273 : 21.09.2015 klo 12:59:32 |
|
Tämä yksittäistapaus on itsessään niin iso moka Deanilta, että jotain toimenpiteitä toivoisi FA:lta, etteivät anna aivan liian totalitaarista kuvaa itsestään. Tai sitten antavan sen kuvan ettei vaan kiinnosta, tai eivät uskalla rankaista Chelseaa. Ei Deania tarvitse laittaa bänniin Arsenalin peleistä, mutta ottelut voisivat olla hieman pienemmän kokoluokan pelejä. Nyt tuntuu, että Dean tuomitsee Arsenalin peleistä ainoastaan TOP4-juokkueita ja Tottenhamia vastaan. Voisi välillä tuomita jonkun Arsenal-Sunderland -pelin. Tai siis tuomita tasaisemmin näitä isoja ja pienempiä pelejä. Mielellään ei tietenkään tuomitsisi ollenkaan isoja pelejä, koska taso ei siihen yksinkertaisesti riitä. Ei ole riittänyt ennen, eikä riitä selvästi nytkään.
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
 |
Vastaus #1274 : 21.09.2015 klo 13:03:10 |
|
C) Arsenalin pelaajat eivät syystä tai toisesta osaa lukea Deanin tuomarilinjaa ja/tai ovat valmiiksi hermostuneita varmasti tulevasta oikeusmurhasta.
Varsinaisessa episodissa kyse siitä, mitä tuomari/t näkevät. Vartaloiden asennot ja niistä seuraavat katveet ja mihin tuomarin katse on kiinnittynyt. Joku arsunörtti voi tehdä videoanalyysin ja todistaa, että Dean näki tai ei nähnyt tilannetta.
Jos Dean ei nähnyt tilannetta, niin sitten asia on selvä. Hän kirjoittaa raporttiin, että ei nähnyt tilannetta ja nyt tilanteen nähtyään hän on sitä mieltä, että siitä olisi kuulunut Costalle suora punainen. Näin Costa saa hänelle kuuluvan kolmen ottelun pelikiellon. Jos kuitenkin Dean näki tilanteen ja ei reagoinut siihen mitenkään, niin sitten erotuomarijohdon pitäisi laittaa Dean kuukaudeksi pariksi pimppiin treenaamaan.
|
|
|
|
|
|
|
|