tampereen lurkkija miäs
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #5725 : 21.07.2025 klo 14:56:03 |
|
Hyvää olkiukkojen takomista ilves-lasit omaavilta, kun täällä ei kai kukaan ole väittänyt, että noin saisi tehdä. Suora punainen sitten kokonaan eri aihe keskustella ja tästä taitaa olla aiheellisestikin myös erilaisia tulkintoja kuin teidän. Esim. IS-tuomioissa Kotimäki ja joku toinen pitää tuota punaista oikeusmurhana, mutta hehän eivät tietysti voi tajuta futiksesta yhtään mitään.
Mä oon kyllä ilveslaseinkin sillä linjalla, että punainen oli kova tuomio. Ei välttämättä väärä, kun sääntökirjaa plärätään ja pyöritellään uusintoja, mutta ei minusta tilanteen ja pelin mukainen. Matsitopikkiinkin kirjoitin suorilta, että outo tuomio ja keltaiset Cissokolle ja jollekulle Ipalaiselle siitä torikokoustelusta olisi olleet oikein sopiva. Jukkolalle se ehkä osui siksi, että näissä on ollut tapana rankaista "molempia", eikä siinä nyt mitään älytöntä sikailua jälkipeleillä ollut kummaltakaan. Noita myllyjä joskus tulee ja ihan siististihän siinä tönittiin. Jos niistä kaikista jaettaisiin keltaisia niin siinä olis puoli joukkuetta molemmilta katsellut lappua eikä sekään minusta ole hyvä linja. Kokonaisuutena pelissä tuomarilinja oli epämääräinen eikä tuomarointi ollut hyvää, sitä ei oman joukkueen voitto muuta.
|
|
|
|
Jalitsumies
Poissa
Suosikkijoukkue: Nigel Winterburnin munat ja pekoni
|
 |
Vastaus #5726 : 21.07.2025 klo 14:56:51 |
|
Tuomarit taitaa olla aikamoisia gloryhunttereita kun tuntuvat aina suosivan vain menestyviä jengejä  Tämä on kyllä erikoista. Mistähän voi johtua? Ottelun tilastot
Jaro - Ilves 3 Laukaukset 17 2 Kohti maalia 11 15 Rikkeet 3 2 Paitsiot 0 1 Kulmapotkut 17 4 Keltaiset kortit 3 1 Punaiset kortit 0 10 Torjunnat 2
|
|
|
|
TeukkaS
Poissa
Suosikkijoukkue: ikuinen tuplamestari
|
 |
Vastaus #5727 : 21.07.2025 klo 14:57:08 |
|
Luulisin, että on aika vaikeaa löytää europeleistä tilanteita, joista ei ole tullut yhtään mitään Varsinkaan kun noiden klippien etsimiseen ei ryhdy tuolla kuulutuksella yksikään, sillä varmasti jokainen on sitä mieltä, että tuossa on virhe, mutta ei punaisen kortin arvoinen.
|
|
|
|
Parlour
Poissa
|
 |
Vastaus #5728 : 21.07.2025 klo 15:01:23 |
|
Luulisin, että on aika vaikeaa löytää europeleistä tilanteita, joista ei ole tullut yhtään mitään Ei vastaa alkuperäisen kysyjän hakemaa jälkipelitilannetta, mutta linkin takana Valioliigaottelusta tilanne, josta sääntökirjaeinarit bongaavat kaksi selvää punaista korttia: ensin "korkea jalka", sitten "kosto".
|
|
|
|
sonny burnett
Poissa
Suosikkijoukkue: Raimon bisnekset
|
 |
Vastaus #5729 : 21.07.2025 klo 15:01:32 |
|
En kyllä käsitä miksi tuollaisesta annettaisiin suoraa punaista. Peli oli kai vihelletty poikki, mutta silti - jos peli ei olisi poikki niin ei rikettä ja jos poikki, niin keltainen.
Tästä ei voi olla muuta kuin samaa mieltä, jos on futista enemmän seurannut ml. kv-futis. Kylkeen tuleva hyvin kovakin taklaus pelitilanteessa ei ole rike muilla kuin mäkisillä.
|
|
|
|
Juhana Jäähynkalastaja
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Muovinen Palkkaturva teitä ei kukaan kaipaa®
|
 |
Vastaus #5730 : 21.07.2025 klo 15:05:15 |
|
Tämä on kyllä erikoista. Mistähän voi johtua? Ottelun tilastot
Jaro - Ilves 3 Laukaukset 17 2 Kohti maalia 11 15 Rikkeet 3 2 Paitsiot 0 1 Kulmapotkut 17 4 Keltaiset kortit 3 1 Punaiset kortit 0 10 Torjunnat 2 Flashscoressa: Maaliodottama 0,09-3,22 Laukaukset 3-33 Kohti maalia 1-10
|
|
|
|
TeukkaS
Poissa
Suosikkijoukkue: ikuinen tuplamestari
|
 |
Vastaus #5731 : 21.07.2025 klo 15:07:25 |
|
Mä oon kyllä ilveslaseinkin sillä linjalla, että punainen oli kova tuomio. Ei välttämättä väärä, kun sääntökirjaa plärätään ja pyöritellään uusintoja, mutta ei minusta tilanteen ja pelin mukainen. Matsitopikkiinkin kirjoitin suorilta, että outo tuomio ja keltaiset Cissokolle ja jollekulle Ipalaiselle siitä torikokoustelusta olisi olleet oikein sopiva. Jukkolalle se ehkä osui siksi, että näissä on ollut tapana rankaista "molempia", eikä siinä nyt mitään älytöntä sikailua jälkipeleillä ollut kummaltakaan. Noita myllyjä joskus tulee ja ihan siististihän siinä tönittiin. Jos niistä kaikista jaettaisiin keltaisia niin siinä olis puoli joukkuetta molemmilta katsellut lappua eikä sekään minusta ole hyvä linja. Kokonaisuutena pelissä tuomarilinja oli epämääräinen eikä tuomarointi ollut hyvää, sitä ei oman joukkueen voitto muuta.
Jep, ongelmallisinta juuri kyseisessä tilanteessa on käyttää rangaistusasteikon yläpäätä Cissokon kohdalla, kun sitä ei sitten enää tehdä torikokouksenkaan kohdalla, vaikka "mahdollisuuksia" siihen varmasti annettiin yhtälailla. Parlour kuvasi edellisellä sivulla oikein hyvin, mihin sääntökirjan mahdollistaman maksimirangaistuksen soveltaminen kyseenalaisin perustein helposti johtaa.
|
|
|
|
13ergkamp
Poissa
Suosikkijoukkue: Slavia Sofia
|
 |
Vastaus #5732 : 21.07.2025 klo 15:58:37 |
|
Hyvää olkiukkojen takomista ilves-lasit omaavilta, kun täällä ei kai kukaan ole väittänyt, että noin saisi tehdä. Suora punainen sitten kokonaan eri aihe keskustella ja tästä taitaa olla aiheellisestikin myös erilaisia tulkintoja kuin teidän. Esim. IS-tuomioissa Kotimäki ja joku toinen pitää tuota punaista oikeusmurhana, mutta hehän eivät tietysti voi tajuta futiksesta yhtään mitään. Mehän ollaan tästä sitten aika lailla samaa mieltä. Sata kertaa sadasta kortti ihan missä tahansa peleissä (varsinkin kun hidastuksessa pieni "saatto" kyynärpäällä). Kortin väristä voi toki keskustella... Näen jalkapallon niin että jotkut asiat ovat yksiselitteisiä (paitsiot, onko pallo yli rajasta vai ei, jne.) ja sitten on asioita jotka eivät ole. Kortit ovat useimmiten enemmän tai vähemmän tulkinnanvaraisia. Varsinkin tämän tapauksen tulkinnassa on kyse enemmän estetiikasta kuin jostain eksaktista. Minusta tämän tyylinen vihellyksen jälkeinen voimankyttö on lähtökohtaisesti liiallista eikä ole sinänsä mitään syytä arvioida että tuliko taklaus selkään vai kylki kylkeä vasten. Samoin tämä ei edusta sen luonteista "kovuutta" jota jossain myyttisillä eurokentillä tai ylipäätään jalkapallossa kaivataan. Sikäli punainen on oikea tuomio ja on linjassa oman jalkapallokatsomuksen kanssa (joka ei muuten ole nössöimmästä tai sääntökirjafetisistisimmästä päästä). Mutta vaikka ajattelen että punainen meni oikein, niin en olisi keltaistakaan lähtenyt huutelemaan vääräksi tuomioksi. Ei tuo NIIN räikeä niitti ollut kuitenkaan, vaikka sekin ajattelu on vähän vehkeestä, että miksi Zidane sai pääpuskustaan punaisen vaikka ei se edes repinyt suolia ulos ja Materazzi liioitteli kierimistään... Sääntökirjasta varmasti löydetään sopivat rivit sekä punaiselle että keltaiselle. Jep, ongelmallisinta juuri kyseisessä tilanteessa on käyttää rangaistusasteikon yläpäätä Cissokon kohdalla, kun sitä ei sitten enää tehdä torikokouksenkaan kohdalla, vaikka "mahdollisuuksia" siihen varmasti annettiin yhtälailla. Parlour kuvasi edellisellä sivulla oikein hyvin, mihin sääntökirjan mahdollistaman maksimirangaistuksen soveltaminen kyseenalaisin perustein helposti johtaa. Tämä taas ei ole mielestäni linjassa pelin hengen kanssa. Tuollainen ylikovaa pelattu pelin ulkopuolinen tilanne (tästä kai nyt kaikki on samaa mieltä) aiheuttaa aina tunnekuohua ja torikokousta ja kaikenlaista tuuppimista. Mitään ihmeellisempää väkivallantekoa tuolla ei tapahtunut joten tällainen "Cissoko niittasi vain 79% teholla ja sai silti maksimirangaistuksen, sen jälkeen viisi Ilveksen pelaajaa tuuppi 24-36% tehoilla joka olisi samalla asteikolla 2π keltaista korttia" on vähän ... sössötystä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.07.2025 klo 16:04:17 kirjoittanut 13ergkamp »
|
|
|
|
|
Rudolfsheim
Poissa
|
 |
Vastaus #5733 : 21.07.2025 klo 16:39:10 |
|
Mikäli puhutaan maalin päästäneen (ja oletettavasti ottelua johtavan) joukkueen maalivahdista, maalivahdin joukkue jatkaa seuraavaksi peliä ja on vain suotavaa käyttää pelisilmää ja tuhlata oletetussa johtoasemassa hieman aikaa ennen seuraavaa aloituspotkua.
Eiks näistä maalivahdin pallonhautomisista päästetyn maalin jälkeen voisi antaa kortin myös ihan vain epäurheilijamaisen käytöksen (tai ajanpeluun) nojalla? e. otetaan vaikka vertaukseksi tilanne jossa pelaaja kuluttaa aikaa kävellen vaihtoon. Noistahan on tullutkin kortteja.
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.07.2025 klo 16:45:28 kirjoittanut Rudolfsheim »
|
|
|
|
|
Chuck
Poissa
Suosikkijoukkue: Путiн хуйло!
|
 |
Vastaus #5734 : 21.07.2025 klo 16:55:21 |
|
Eiks näistä maalivahdin pallonhautomisista päästetyn maalin jälkeen voisi antaa kortin myös ihan vain epäurheilijamaisen käytöksen (tai ajanpeluun) nojalla?
e. otetaan vaikka vertaukseksi tilanne jossa pelaaja kuluttaa aikaa kävellen vaihtoon. Noistahan on tullutkin kortteja.
Maalivahdin joukkue jatkaa peliä alkupotkulla ja se on heidän pallonsa. Ei hyökkääjän sinne periaatteessa pitäisi mennä sekoilemaan. Vähän sama asia kuin puolustaja veisi rikkeen jälkeen pallon väkisin pilkulle ja käskisi hyökkääjää ampumaan mahdollisimman nopeasti.
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.07.2025 klo 16:57:31 kirjoittanut Chuck »
|
|
|
|
|
Bubi-huuhkaja
Paikalla
|
 |
Vastaus #5735 : 21.07.2025 klo 16:58:33 |
|
Eiks näistä maalivahdin pallonhautomisista päästetyn maalin jälkeen voisi antaa kortin myös ihan vain epäurheilijamaisen käytöksen (tai ajanpeluun) nojalla?
Mennään jo vahvasti sivuraiteille, mutta itseä on hämmentänyt, minkä takia hyökkääjän pitää saada väkisin juuri se maalivahdin hautoma pallo sinne keskipisteelle, kun nopeampaa olisi vain spurtata omalle puoliskolle ja antaa vaikka joutilaiden toppareiden pyytää lähempää keskiviivaa pallolapselta uusi nahkakuula nänniin. Ei menisi montaa sekuntia, että oltaisiin valmiina jatkamaan rallia. Siinä saisi maalin päästänyt kassari makoilla verkoissa palloa syleillen ihan miten haluaa, mutta typerältä se näyttäisi, kun vastustajat olisivat jo muodostelmassa valmiina jatkamaan.
|
|
|
|
Tomppa0-0
Poissa
|
 |
Vastaus #5736 : 21.07.2025 klo 18:15:59 |
|
Olisko Messi tai Ronaldo saanut punaisen
Mites MyPa?
|
|
|
|
13ergkamp
Poissa
Suosikkijoukkue: Slavia Sofia
|
 |
Vastaus #5737 : 21.07.2025 klo 18:19:29 |
|
Mennään jo vahvasti sivuraiteille, mutta itseä on hämmentänyt, minkä takia hyökkääjän pitää saada väkisin juuri se maalivahdin hautoma pallo sinne keskipisteelle, kun nopeampaa olisi vain spurtata omalle puoliskolle ja antaa vaikka joutilaiden toppareiden pyytää lähempää keskiviivaa pallolapselta uusi nahkakuula nänniin. Ei menisi montaa sekuntia, että oltaisiin valmiina jatkamaan rallia. Siinä saisi maalin päästänyt kassari makoilla verkoissa palloa syleillen ihan miten haluaa, mutta typerältä se näyttäisi, kun vastustajat olisivat jo muodostelmassa valmiina jatkamaan. Mutta kuka sen pallon siirtää pois maalista? Periaatteessa pallopojat eivät saa mennä maaliin pyörimään.
|
|
|
|
Härison
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
 |
Vastaus #5738 : 21.07.2025 klo 19:29:31 |
|
Missäs muuten Reitala on? Ei ole tainnut viheltää ihan alkukauden jälkeen?
|
|
|
|
kereference
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, kolmas joukkue
|
 |
Vastaus #5739 : 21.07.2025 klo 21:00:14 |
|
Missäs muuten Reitala on? Ei ole tainnut viheltää ihan alkukauden jälkeen?
Loukkaantui toukokuussa juuri ennen U17-ikäluokan EM-kisoja, jonne oli tarkoitus mennä viheltämään.
|
|
|
|
asiantuntijan näkemys
Poissa
|
 |
Vastaus #5740 : 21.07.2025 klo 21:51:00 |
|
Loukkaantui toukokuussa juuri ennen U17-ikäluokan EM-kisoja, jonne oli tarkoitus mennä viheltämään.
Pidetään peukalot Reitalan paluulle. Kuten forumin kommenteista voi päätellä, juuri nyt tarvitaan lisää kokemusta Veikkausliigaan nuorten sisäänajon tueksi.
|
|
|
|
Puoliaika
Poissa
|
 |
Vastaus #5741 : 21.07.2025 klo 22:15:58 |
|
Viime päivinä on suorastaan satanut näkemyksiä siitä, että mistä tulee "suuremmassa" sarjassa mitäkin ja mistä ei. On ihan totta, että Suomessa ei sallita yhtä voimakasta kamppailupelaamista kuin jossain muualla, mutta näkemyksissä saattaa silti olla päivittämisen varaa. Kaivoin Youtubesta tuoreehkon tuntuman saamiseksi videot Valioliigan kaikista punaisista korteista kaudelta 2022-23 ( https://www.youtube.com/watch?v=ZKwrZXO5Klk) ja Serie A:n punalapuista kaudelta 2023-24 ( https://www.youtube.com/watch?v=JPTEybCIeNk). Äkkiseltään vastaan tulee yllättävän paljon tilanteita, joista ei forumin viisauden mukaan annettaisi ikinä punaista tai toista keltaista "Suomea suuremmassa" sarjassa. Ajat ovat muuttuneet. Runsas 20 vuotta sitten kaikesta tästä selvittiin Suomen cupin finaalissa yhdellä keltaisella: https://x.com/SuomenCup/status/1915663502850625946.
|
|
|
|
tampereen lurkkija miäs
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
 |
Vastaus #5742 : 21.07.2025 klo 22:21:09 |
|
Tästä klipistä taidettiin puhua myös uusimmassa Pallokerhossa. Aika paljon peli on siistiytynyt myytisillä ulkomaillakin. Ehkä viime vuosina on menty vähän ylivarovaiseen suuntaan suomessa, mutta en kyllä kaipaa pulkkataklaus- ja ajeluaikoihinkaan takaisin. Pelin kokonaislaatu sillä tuskin ainakaan parantuisi.
|
|
|
|
TeukkaS
Poissa
Suosikkijoukkue: ikuinen tuplamestari
|
 |
Vastaus #5743 : 21.07.2025 klo 23:24:23 |
|
Tämä taas ei ole mielestäni linjassa pelin hengen kanssa. Tuollainen ylikovaa pelattu pelin ulkopuolinen tilanne (tästä kai nyt kaikki on samaa mieltä) aiheuttaa aina tunnekuohua ja torikokousta ja kaikenlaista tuuppimista. Mitään ihmeellisempää väkivallantekoa tuolla ei tapahtunut joten tällainen "Cissoko niittasi vain 79% teholla ja sai silti maksimirangaistuksen, sen jälkeen viisi Ilveksen pelaajaa tuuppi 24-36% tehoilla joka olisi samalla asteikolla 2π keltaista korttia" on vähän ... sössötystä.
Höpsis. Sössötystä puhtaimmillaan on tuo pelin hengen hierominen taikalampusta esiin välittömästi, kun ensin ollaan jaettu maksimirangaistus teosta, joka sääntökirjan pykälien vastaisuudesta huolimatta on kovin kaukana Ilves-värilasien vääristämästä tulkinnasta.
|
|
|
|
13ergkamp
Poissa
Suosikkijoukkue: Slavia Sofia
|
 |
Vastaus #5744 : 21.07.2025 klo 23:27:32 |
|
No nyt on muutaman kerran kivasti pakotettu jo valmiiksi pikkuisen oksettavaa sanaa maksimirangaistus  Se vissiin sitten annetaan "sääntökirjan pykälien mukaan" vain maksimiteoista vai kuinka?
|
|
|
|
TeukkaS
Poissa
Suosikkijoukkue: ikuinen tuplamestari
|
 |
Vastaus #5745 : 21.07.2025 klo 23:28:01 |
|
Viime päivinä on suorastaan satanut näkemyksiä siitä, että mistä tulee "suuremmassa" sarjassa mitäkin ja mistä ei. On ihan totta, että Suomessa ei sallita yhtä voimakasta kamppailupelaamista kuin jossain muualla, mutta näkemyksissä saattaa silti olla päivittämisen varaa. Kaivoin Youtubesta tuoreehkon tuntuman saamiseksi videot Valioliigan kaikista punaisista korteista kaudelta 2022-23 ( https://www.youtube.com/watch?v=ZKwrZXO5Klk) ja Serie A:n punalapuista kaudelta 2023-24 ( https://www.youtube.com/watch?v=JPTEybCIeNk). Äkkiseltään vastaan tulee yllättävän paljon tilanteita, joista ei forumin viisauden mukaan annettaisi ikinä punaista tai toista keltaista "Suomea suuremmassa" sarjassa. Ajat ovat muuttuneet. Runsas 20 vuotta sitten kaikesta tästä selvittiin Suomen cupin finaalissa yhdellä keltaisella: https://x.com/SuomenCup/status/1915663502850625946. Onkos vastaavilta kausilta saatavissa potpureita tilanteista, joista ei olla annettu punaista korttia, vaikka jotkut sen puolesta hyperventiloikin?
|
|
|
|
TeukkaS
Poissa
Suosikkijoukkue: ikuinen tuplamestari
|
 |
Vastaus #5746 : 21.07.2025 klo 23:48:25 |
|
No nyt on muutaman kerran kivasti pakotettu jo valmiiksi pikkuisen oksettavaa sanaa maksimirangaistus  Se vissiin sitten annetaan "sääntökirjan pykälien mukaan" vain maksimiteoista vai kuinka? Heh,, oletpas todella nokkela, kun itse puhut "pelin hengen vastaisesta linjasta", joka sattumalta kellon tarkasti rajautuu Ilveksen kannalta epäedulliseen torikokoukseen. Jos halutaan olla sääntörunkkareita ja jaetaan sääntökirjan mahdollistamia maksimirangaistuksia, miksi ihmeessä se pilkuntarkkuus täytyisi samassa tilanteessa loppua tuohon Cissokon kovaan niittiin? Koska Ilveksen pelaaja olisi myös saanut silloin punaisen? Asiantuntijapiirit ovat nimenomaan pitäneet tuota punaista korttia "pelin hengen vastaisena". Kenenkään ei pitänyt tuosta lentää ulos, eikä lennä kovemmissa sarjoissa, jos tuomari on hyvä.
|
|
|
|
13ergkamp
Poissa
Suosikkijoukkue: Slavia Sofia
|
 |
Vastaus #5747 : 21.07.2025 klo 23:57:28 |
|
Heh,, oletpas todella nokkela, kun itse puhut "pelin hengen vastaisesta linjasta", joka sattumalta kellon tarkasti rajautuu Ilveksen kannalta epäedulliseen torikokoukseen. Jos halutaan olla sääntörunkkareita ja jaetaan sääntökirjan mahdollistamia maksimirangaistuksia, miksi ihmeessä se pilkuntarkkuus täytyisi samassa tilanteessa loppua tuohon Cissokon kovaan niittiin? Koska Ilveksen pelaaja olisi myös saanut silloin punaisen? Mikä helvetin "pilkuntarkkuus" ja "sääntörunkkaus" ja "sääntökirjan mahdollistamat maksimirangaistukset"? Tämä on nyt sinulta jo aivan ihmeellistä vänkäystä ja vääntelyä. Lue vaikka vielä nuo minun aiemmat viestini äläkä enää yritä laittaa sanoja suuhuni. Kuten: Kortit ovat useimmiten enemmän tai vähemmän tulkinnanvaraisia (...) en olisi keltaistakaan lähtenyt huutelemaan vääräksi tuomioksi (...) Sääntökirjasta varmasti löydetään sopivat rivit sekä punaiselle että keltaiselle. Asiantuntijapiirit ovat nimenomaan pitäneet tuota punaista korttia "pelin hengen vastaisena". Kenenkään ei pitänyt tuosta lentää ulos, eikä lennä kovemmissa sarjoissa, jos tuomari on hyvä. Niin siis oikein joku toimittajako on ollut sitä mieltä? No sit se on just niin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.07.2025 klo 23:59:56 kirjoittanut 13ergkamp »
|
|
|
|
|
Limppu6
Poissa
|
 |
Vastaus #5748 : 22.07.2025 klo 00:21:18 |
|
Olisi kiva nähdä niitä pätkiä ulkomailta missä ajellaan noin kovaa selkään tilanteen ulkopuolelta pelin ollessa poikki, kun se foorumin mukaan oli ihan normaali pallon haku tilanne. Jossain Etelä-Amerikassa tulisi Cissokoon karatepotkuja oikealta ja vasemmalta tuollaisen teon jälkeen. Tämä on paljon pahempi, kun pieni puskuliike otsalla joista aina tulee punaienen. pelaajien painoissa oli tilastojen mukaan yhden kilon ero. Se kuvaa aika hyvin kuinka kovaa taklaus tuli.
|
|
|
|
sonny burnett
Poissa
Suosikkijoukkue: Raimon bisnekset
|
 |
Vastaus #5749 : 22.07.2025 klo 01:42:48 |
|
Nämä on näitä, mutta jos tuon taklauksen näkee ”ylikovana” tai selkään tulevana, niin sitten punkku meni oikein ja muutoin taas väärin.
Wissin gifissä verrattuna live-kuvaan vissi ero mielestäni.
|
|
|
|
|
|