PK-35:n sarjapaikka siirtyy Gnistanille

[cougaref]

Sinänsä hauskaa, että seuran ja siinä toimivien henkilöiden johtamis- ym ongelmat yritetään spinnata ylen ja toimittajan syyksi

[Sun mutsis]

Sinänsä hauskaa, että seuran ja siinä toimivien henkilöiden johtamis- ym ongelmat yritetään spinnata ylen ja toimittajan syyksi

Ylen ja Hirvosen syystä ei varmasti ole kyse - hyvä että asioista kirjoitetaan, mutta laatua kannattaa aina vaatia.

Jos minun viestiini viittaat, on tämä vain sivuhuomio. Seurakenttä ja fakta ettei edes naisia kiinnosta naisfutis Helmareitten ulkopuolella on se pääongelma. (Jos futista tai naisfutista ylipäätään pitää tärkeänä asiana. Joillakin meistä on sellainen fiksaatio...)

[Sun mutsis]

Samaan aikaan toisaalla: EBK tehnyt kasapäin sopimuksia ja murjoo ykkösen vastustajia sekä pelaa tasaisesti liigaporukoita vastaan.

Mutta ei niilläkään katsomossa väkeä ole ja naisten toimintaa tuetaan (poikkeuksellisesti ihan avoimesti) jäsenmaksuista. Vähän kai myös mesenaatin lompakosta.

Kukahan keksisi, miten katsomot täytetään ja sponsoreita löytyisi muutenkin kuin säälistä.

[ARG]

Ylen ja Hirvosen syystä ei varmasti ole kyse - hyvä että asioista kirjoitetaan, mutta laatua kannattaa aina vaatia.

Jos minun viestiini viittaat, on tämä vain sivuhuomio. Seurakenttä ja fakta ettei edes naisia kiinnosta naisfutis Helmareitten ulkopuolella on se pääongelma. (Jos futista tai naisfutista ylipäätään pitää tärkeänä asiana. Joillakin meistä on sellainen fiksaatio...)

Tämä. On aiheellista ottaa esille noi Ylen puolet, koska siihen on syynsä, mutta tottakai ne juurisyyt on ihan muualla. Naisten jalkapallo kiinnostaa juurikin maajoukkueen verran, kuten joissakin muissakin lajeissa, mutta kun mennään seuratasolla ja pääsarjatasolle, niin se kiinnostus ei näy missään (pl. ehkä Helsinki). Maakunnissa varsinkin naisten jalkapallo on ihan täysin mitätön.

[Ameobi]

Tämä. On aiheellista ottaa esille noi Ylen puolet, koska siihen on syynsä, mutta tottakai ne juurisyyt on ihan muualla. Naisten jalkapallo kiinnostaa juurikin maajoukkueen verran, kuten joissakin muissakin lajeissa, mutta kun mennään seuratasolla ja pääsarjatasolle, niin se kiinnostus ei näy missään (pl. ehkä Helsinki). Maakunnissa varsinkin naisten jalkapallo on ihan täysin mitätön.

Tämähän ei täysin pidä paikkaansa, kun IK Myran oli aallonharjalla jo ennen nykyistä ''buumia''. Pienissä yhteisöissä mikä tahansa laji, myös jalkapallo, voi kiinnostaa helposti, kun siihen on saatu koko kylä mukaan. Varmasti historiasta paremmin tietäviltä löytyisi muitakin esimerkkejä.

Ei täysin Myraniin vertailtavissa, mutta miehissä LappBK Lapväärtistä on kerännyt vitosen/kutosen tasolle hämmästyttävän kovia yleisömääriä ja kiinnostusta. Mutta tässäkin se yhteisö on kaiken a ja o - ja se voi rakentua myös naisfutisjoukkueen ympärille.

[harkkapilli]

kun mennään seuratasolla ja pääsarjatasolle, niin se kiinnostus ei näy missään (pl. ehkä Helsinki). Maakunnissa varsinkin naisten jalkapallo on ihan täysin mitätön.

Tässä tilanne reilun vuoden takaa viimeiseltä kymmenen joukkueen kaudelta eli vuodelta 2024.

JOUKKUE  OTTELUT YHTEENSÄ KESKIARVO  MEDIAANI
HJK           12    10025       835       692
Ilves         12     7068       589       461
KuPS          12     4383       365       371
HPS           11     3918       356       308
PK-35 Vantaa  12     3443       287       250
Åland United  12     3412       284       259
FC Honka      12     3291       274       249
JyPK          11     2653       241       252
PK-35         11     1871       170       165
PKKU          11     1383       126       120
YHTEENSÄ     117    41784       357       267

Eipä tuo vaikuta kiinnostavan pääkaupunkiseudullakaan kuin yhden seuran kannattajia. Silti sarjasta puolet pitää olla samalta hiekkalaatikolta, jolla on toki paljon pelaajia. Palloliiton ratkaisu asiaan oli joukkueiden, pelien ja eri paikkakunnilta kerättävän rahoituksen vähentäminen. ""

Ameobilta tuossa yllä viisaita sanoja yhteisön rakentamisesta. Toki siihen ei ole mitään oikotietä, vaan se vaatii paljon työtä, oikeita ratkaisuja ja pitkäjänteisyyttä, että ei luovuteta, vaikka tulokset eivät näykään exceleissä vielä yhden vuosineljänneksen jälkeen.

[Keskiselkä]

Laitisen vastine paremmin luettavssa muodossa

Hei kaikille!

Ylen keskiviikkona julkaiseman jutun vastineeksi ajattelin olevan tarpeen hieman valaista tilannetta näin omakustanteena.

Minun arvojärjestykseni on, tärkeysjärjestyksessä: itse peli, seura ja sen työntekijät, lapset ja nuoret, heidän vanhempansa sekä lopuksi muut sidosryhmät, joihin kuului myös naisten edustusjoukkue siksi, että sen toiminnan kustansivat suurelta osin juniorijäsenten vanhemmat, joita ilman itse seuraa ei olisi.

Ylen julkaiseman jutun juuri juontaa tapahtumiin huhtikuussa 2024. Olin juuri aloittanut tehtävässäni ja kävin toimistolla läpi seuran tilannetta. Oli käymässä selväksi, että olin juuri muuttanut toiselle puolelle maapalloa työn perässä vain joutuakseni ensitöikseni ehdottamaan hallitukselle muutosneuvotteluja. Ei mikään loistava alku. Ne käynnistettiin ja talkoisiin osallistuin minäkin lomauttamalla itse itseni. Noihin muutosneuvotteluihiin johtaneita selvityksiä tehdessäni toimistoon saapui seuran 9-11 -vuotiaiden tyttöjen joukkueen valmentaja, joka ilmoitti naisten edustusjoukkueen valmentajan kertoneen hänelle, ettei kentällä ole tytöille tilaa, vaikka heille oli aiemmin päivällä seuran toimesta ilmoitettu, että sieltä on heille neljännes varattuna ja käyttökunnossa. Edellisenä yönä oli satanut runsaasti lunta eikä kenttää hoitavalle PK-35 Areena Oy:lle maksettu talvikunnossapidosta. Aamupäivällä naisten edustusjoukkueen valmentaja oli yhdessä apulaisvalmentajansa kanssa, vastoin esimiehensä (allekirjoittanut) käskyä aurannut puolet kentästä harjoituskuntoon, minkä jälkeen kaikille tuona iltana vuorokalenteriin merkityille joukkueille oli ilmoitettu, että aurattua puolikasta kohdeltaisiin kuin kokonaista kenttää: niille joille oli varattu puolikas, olisi käytössä neljännes. Kenttä oli aurattu seuran palkallisten työntekijöiden työajalla (joskin vastoin ohjeistusta), joten se kuului koko seuran väelle. Naisten edustusjoukkueen ja 9-11 -vuotiaiden tyttöjen tuli modifioida suunnitelmansa niin, että molemmat saisivat harjoituksensa vedettyä samaan aikaan, samalla puolikkaalla.

Jätin kirjanpitoon tutustumisen ja menin kentälle, jossa lähestyin naisten joukkueen valmentajaa. Kun pyysin häntä täysin asiallisesti tulemaan sivummalle joukkueesta, jotta voisin esittää asiani, hän viittoi minua poistumaan sanoen vain "Go away, can't you see that I'm running a training session?" Yritin uudestaan, mutta mies kääntyi ja jatkoi kuin minua ei olisi olemassa. Lopulta palasin toimistolle ja soitin seuran silloiselle puheenjohtajalle ja kerroin tilanteen hänelle. Puheenjohtaja ohjeisti minua palaamaan kentälle ja kertomaan valmentajalle, että olen hänen esimiehensä ja hänen on tehtävä kuten sanon. Palasin takaisin kentälle valmentajan luokse pyytäen häntä sivummalle joukkueesta. Hän ei reagoinut millään tavalla, minkä jälkeen kerroin hänelle olevani hänen esimiehensä ja että hänen on tehtävä kuten ohjeistan. Siihen hän vastasi: "Do I look like I fucking care!".

Koska valmentajaan ei avautunut mitään yhteyttä, kysyin pelaajilta, missä heidän kapteeninsa on. Lopulta kapteeni Pia Tavi saapui kentän reunamille. Esittäydyin ja kerroin hänelle nopeasti tilanteen. Sanoin toivovani, että he voisivat joukkueena siirtää pienpelinsä kenttää niin, että muutamalle pienelle tytölle jäisi turvallinen tila harjoitella. Hän vastasi kysymällä "Mitä me nyt voidaan sille tehdä?". Sanoin, että voitte pysäyttää pelin, mikäli haluatte valmentajanne edelleen pitää (irtisanomisperustehan täyttyi jo kirkkaasti). Tavi juoksi pois ja jatkoi peliä. Siinä vaiheessa lähellä ollut toinen pelaaja huuteli minua jättämään heidät rauhaan ja poistumaan kentältä, mihin vastasin huutamalla, että koska pienten tyttöjen vanhemmat maksavat kentästä, voitte te puolestani painua vaikka tuonne vitun vippiin pitämään videopalaveria.

Eettisyyden näkökulmasta on otettava huomioon se, että mikäli olisin jäänyt toimistoon jatkamaan selvitystyötä lukujen parissa ja pyytänyt sinne saapunutta valmentajaa hoitamaan asiat kentällä itse, oli riskinä, että pienet tytöt olisivat jääneet ilman kenttää. Silloin minulle olisivat valittaneet kenttävuorosta maksavat tyttöjen vanhemmat. Mikäli valmentaja olisi väkisin järjestänyt tytöille harjoitukset, olisivat konkreettisena riskinä olleet pahat loukkaantumiset pallon iskuista tai yhteentörmäyksistä. Tuo toiminta olisi tapahtunut minun vastuullani. Koin siis ainoaksi vaihtoehdoksi järjestellä asia puhumalla kuntoon. Jos aikuiset ihmiset eivät kuitenkaan suostu tilannetta käsittelemään ja sen lisäksi minulle alaisinani haistattelevat, onko epäkorrektia lausua voimasana? En ole ketään millään nimellä haukkunut enkä kommenttiani kellekään henkilökohtaisesti osoittanut. En oman etiikkani pohjalta yksinkertaisesti kykene ymmärtämään, kuinka aikuinen ihminen voi olla niin itsekäs, ettei ymmärrä kunnioittaa niitä, jotka kentästä maksavat hänen oman pelaamisensa mahdollistaakseen.

Koska tuona päivänä kentällä havaitsin, että asia vaatii hieman selittämistä, lupauduin naisten edustusjoukkueen joukkueenjohtajan pyynnöstä selittämään seuran tilannetta ja joukkueen asemaa seurassa. Tuossa vaiheessa en halunnut olla misään tekemisissä minulle haistatelleen joukkueen päävalmentajan kanssa, mutta koska hänen esittämällään harjoitustapahtumasta kuvatulla videolla eivät kuulu hänen haistattelunsa minulle lähietäisyydeltä vaan ainoastaan minun huutoni koko porukalle kentän reunalta, oli hänellä niiltä osin irtisanomisturva. Tuo tilanne muuten käsiteltiin seuran silloisen puheenjohtajan ja päävalmentajan kanssa sitä seuranneina päivinä, ja mukana oli myös yksi hallituksen edustaja, joten seuran nykyisen puheenjohtajan Yleisradiolle esittämät kommentit siitä, ettei hallituksella ole ollut tietoa asioista, ovat silkkaa valetta. Eettisyyden määritehän riippuu nykyisin aina siitä, keneltä kysytään.

Oletin päävalmentajan ja hallituksen edustajien kanssa sekä aiemmin joukkueenjohtajan kanssa käymieni keskustelujen pohjalta tapaavani pukukopissa ainoastaan joukkueen pelaajat, mutta koppiin saapuessani siellä minua olikin siellä heidän lisäkseen vastassa koko valmentajakunta, päävalmentaja mukaan lukien. Olin kääntyä pois ja palata toimistoon, mutta ajattelin naisten ansaitsevan selityksen. Sen heille annoin ja siihen liittyviä lainauksia olette nähneet mediassa. En ole koskaan kutsunut ketään siirtolaiseksi enkä kulueräksi, sanonut ainoastaan englanniksi (pelaajien pyynnöstä puhuin englantia): "The women's first team is not a revenue generating operation but is, instead, paid by the parents of the youth players. Therefore, we must demonstrate our respect and gratitude to them instead of pushing their children off the field." Sen sijaan olen kuvaillut heille seuran silloista tilaa juuri kuten media esitti ("The club resembles a terrorist organization in a sense that the club jersey is like an ideology that unifies the totally independently operating cells that are constantly trying to pull the rug from under each other's feet without much care of the central organization"). Tuo kuvasti tuolloin hyvin seuran toimintamallia, joka on sen jälkeen kehittynyt yhteisen tekemisen mallin suhteen selkeästi parempaan suuntaan. Ei menestystä tavoitteleva seura voi modernissa ympäristössä toimia niin, että jokaisella joukkueella on oma agendansa ja seuralta otetaan vain se, mikä tarpeelliseksi koetaan. Jos aikuinen - tai lähes täysi-ikäinen - kokee vertaukseni jollain tavalla loukkaavaksi, en tiedä, mitä ajatella; se ei ole syytös eikä kohdistettu kehenkään henkilöön ja perustuu faktoihin.

Tilaisuuden edetessä joukkueen päävalmentaja alkoi nurkastaan kommentoida sanomisiani äänekkäästi, minkä seurauksena tilaisuuden ilmapiiri muuttui. Keskeytin tilaisuuden ja poistuin. Valmentaja seurasi minua ulos huudellen ja käyttäytyen aggressiivisesti, mikä johti sanaharkkaan kopin ulkopuolella. Taatakseni joukkueen työrauhan, en puuttunut asiaan tuon jälkeen. Vasta kun kausi oli ohi, ilmoitin päävalmentajalle, ettei hänen päättynyttä sopimustaan uusita.

Tuon palaverin jälkeen en ollut kotiotteluiden seuraamisen ja loukkaantumisista juurensa juontaneiden vahinkoilmoitusten selvittelyn lisäksi loppukauden aikana joukkueen kanssa misään tekemisissä; aikani kului ensin muutosneuvottelujen hoitamiseen, sitten toiminnan uudelleen järjestelyyn, omaan lomautusjaksoon ja lopulta kauden 2025 parsimiseen kasaan parissa kuukaudessa - ei siis pelkästään naisten joukkueen vaan koko seuran osalta. Tuollaisessa tilanteessa ei välttämättä riitä rakkautta aivan kaikille jaettavaksi, joten aisoita on pakko laittaa tärkeysjärjestykseen. Sen tein yllä eriteltyjen omien prioriteettieni pohjalta.

Kaudelle 2025 minun oli kaiken keskellä palkattava naisten edustusjoukkueelle uusi valmentaja. Sellaisen löysin 14-vuotiaiden tyttöjen 2. divisioonasta katsottuani hänen valmentamaansa ottelua puoli tuntia. Tuosta valmentajasta tuli koko kaudeksi ainoa naispuolinen päävalmentaja Kansallisessa Liigassa, joka organisaationa korostaa keskeisenä arvonaan nollatoleranssia syrjinnälle niin kentällä kuin katsomoissa - entäpä vaihtopenkeillä? Ei tietenkään välttämättä paranna sarjan imagoa ja saattaa suututtaa monia tahoja, että onnistun tuollaiselta tasolta poimimaan valmentajan, joka joukkueineen säilyttää sarjapaikkansa puolet pienemmällä budjetilla kuin seuraava samaan pystynyt.

Uuden kauden alkaessa yhtä lukuun ottamatta kaikki kauden 2024 sopimuspelaajat, joille uusi päävalmentaja halusi sopimusta kaudelle 2025 tarjota, sellaisen myös allekirjoittivat. Kukaan ei ilmoittanut haluavansa seurasta pois eikä nostanut esiin pettymystään mihinkään. Sopimukset seuran puolesta allekirjoitin ja yhteydenpidon niihin liittyen hoidin minä. Tuossa vaiheessa olisi ollut manio tilaisuus nostaa esiin mahdollisia epäkohtia toiminnassa ja niistä keskustella. 

Näiden taphtumien pohjalta YLE teki minusta naisjalkapallon vihaajan ja pahan ihmisen. Tehtävääni hoitaakseni jätin perheeni yli vuodeksi. Vaimoni on pelannut jalkapalloa ulkomailla sekä naisten pääsarjaa (Kansallisen Liigan edeltäjä) useamman vuoden ajan, jolloin olen toiminut hänen otteluissaan vapaaehtoisena (sellaisia ei muuten naisten otteluihin tahtonut enää löytyä). Meillä on kaksi jalkapalloilevaa tytärtä ja olen valmentanut tyttöjoukkueita useamman kauden. Olen hyvin dokumentoidusti puolustanut PK-35:n naisten joukkuetta kahden kauden ajan äänekkäästi Kansallisen Liigan ja Palloliiton suuntaan hankkien sieltä itselleni useita vihollisia. Olen myös kahden kauden aikana ollut paikan päällä seuraamassa useampia naisten edustusjoukkueen otteluita kuin samalla ajanjaksolla kaikkien seuran muiden joukkueiden otteluita yhteensä. Silti se ei naisille kelpaa. Jälkiviisaana minun olisi ehkä pitänyt jakaa aikani paremmin, koska nuo muut joukkueet ovat kuitenkin maksaneet palkkani. Tarkoitukseni on ollut koko ajan ajaa kaikkien seuran pelaajien asiaa, jotta kaikilla olisi tasapuoliset edellytykset kehittyä jalkapallossa seuran riveissä. Siiihen pyrkiessäni olen joutunut tekemään runsaasti kompromisseja ja puhumaan asioista niiden oikeiden nimillä. Se on ymmärrettävästi katkeroittanut monia, jotka ovat kokeneet kärsineensä. Olen pettynyt siihen, että tosiasioiden lausuminen ja pelaajien parhaan ajaminen johtaa julkiseen maalittamiseen ja marginalisointiin mielipidettä hallitsevien tahojen toimesta.

Naisten edustusjoukkueen sarjapaikan siirto, joka toteutettiin seuran hallituksen toimesta ja josta seura ei saanut mitään korvausta (paljon on puhuttu julkisuudessa paikan kauppaamisesta ja Espoossa olisi median tietojen perusteella ollut jopa siitä maksajia), perustui ainoastaan kahteen pyrkimykseen: etsiä naisten pelaamalle huippujalkapallolle parempi toimintaympäristö (mahdollisuus siihen tunnistettiin sääntöjen puitteissa Gnistanin alaisuudessa) sekä luoda seuraan tilanne, jossa lasten ja nuorten harrastusmaksuja voidaan kohtuullistaa ja toimintaa kehittää ilman, että vanhemmille aiheutetaan ylimääräisiä kuluja. Sen sijaan, että tehtyjä ratkaisuja puitaisiin tunteen vallassa, tulisi niiden vaikutuksia analysoida rationaalisesti. Tässä tapauksessa se tapahtuisi aikaisintaan vuoden kuluttua esimerkiksi kysymällä pelaajilta, ovatko he löytäneet uusissa seuroissaan paremman toimintaympäristön kuin meillä oli heille tarjota ja samalla pyytää seuran taloudesta vastaavaa arvioimaan, ovatko edellytykset kohtuullistaa harrastusmaksuja parantuneet. Jos tuossa vaiheessa pelaajista yli puolet vastaa toimintaympäristönsä parantuneen ja seuran talous on jatkanut elpymistään, voisi päätöstä sarjapaikan siirrosta pitää onnistuneena.

Ylen toimittaja Hinni Hirvonen on ollut tietoinen yllä esitetyistä tapahtumista jo viikkoja ennen juttunsa julkaisua, mutta päättänyt yhteistyössä tiettyjen tahojen kanssa julkaista tarinasta pääasiassa heidän tarkoitusperiään palvelevia osia. On on ollut silmiä avaavaa huomata, kuinka puolueellinen muka riippumaton ja sen maalituksen kohteeksi joutuneen allekirjoittaneenkin maksamillaan veroilla tukema YLE oikeasti on. Tässä siis koko totuus, jota saa jakaa vapaasti eteenpäin niissä kanavissa, jotka parhaaksi koette. Toivoisin, että välittäisitte sen eteenpäin vähintään joukkueidenne omissa ryhmissä, jotta ainakin seuran väki tietäisi, mitä kulissien takana tapahtuu.

Futisterveisin,

Antti Laitinen

[Nigel Kugelschfeir]

Tässä tilanne reilun vuoden takaa viimeiseltä kymmenen joukkueen kaudelta eli vuodelta 2024.

Eipä tuo vaikuta kiinnostavan pääkaupunkiseudullakaan kuin yhden seuran kannattajia. Silti sarjasta puolet pitää olla samalta hiekkalaatikolta, jolla on toki paljon pelaajia. Palloliiton ratkaisu asiaan oli joukkueiden, pelien ja eri paikkakunnilta kerättävän rahoituksen vähentäminen. ""

Ameobilta tuossa yllä viisaita sanoja yhteisön rakentamisesta. Toki siihen ei ole mitään oikotietä, vaan se vaatii paljon työtä, oikeita ratkaisuja ja pitkäjänteisyyttä, että ei luovuteta, vaikka tulokset eivät näykään exceleissä vielä yhden vuosineljänneksen jälkeen.

Hps on tuossa ihan hyvin onnistunut mutta ei sinne katsomoon taida paljoa enempää mahtua.

[Azazello]

Puolueellinen YLE se vaan maalittaa viatonta seurajohtajaa.

[Sivurajaltaseuraaja]

Niin siis mikä tässä nyt oli se agenda, jolla on Palloliiton hyväksyntä? Se että Palloliitto haluaa pilata jäsenseuransa maineen käyttäen apunaan Hinni Hirvosta?

Agendaan vetoaminen ilman substanssia on termien taakse piiloutumista. Hinni on tässä jutussa kuullut molempia osapuolia. Eihän Palloliiton tai Kansallisen Liigan tavoite tai agenda ole koskaan ollut mustamaalata oma tuote.

[Sivurajaltaseuraaja]

Maakunnissa varsinkin naisten jalkapallo on ihan täysin mitätön.

Varmasti näin voi pk seudulta näyttää, mutta asiahan on täysin päinvastainen.
Nimenomaan maakunnissa, jossa ei välttämättä ole muita kilpailevia tapahtumia, jalkapallo voi olla se ainoa, mikä tuo kansan yhteen.

[harkkapilli]

Hps on tuossa ihan hyvin onnistunut mutta ei sinne katsomoon taida paljoa enempää mahtua.

Kansallisen Liigan mittapuulla katsojamäärät ovat tosiaan ihan hyvät. Valitettavasti noilla ollaan vielä kaukana mistään ammattilaisarjan mahdollistavista yleisömääristä. Hopsin potentiaali voi ollakin korkeammalla, mutta tuleeko Pakilan rajat tosiaan nopeammin vastaan. Ja onko sama tilanne muillakin pääkaupunkiseudun lähiöseuroilla, joiden pelaajapolut halutaan pelastaa liiton strategian mukaisesti hinnalla millä hyvänsä? Eikö tavoite ollutkaan pyrkiä ammattilaisuuden mahdollistavaan sarjaan?

Toki todettakoon tähän, että Oulunkylässä alkaa varmaankin olla jo nyt ainakin jossain määrin ammattilaisuuden mahdollistavat puitteet ja tilanne vain paranee, jos kaavailtu uusi stadion valmistuu joskus. Enää tarvisi olla vain kilpailukykyinen joukkue ja katsojia.

Tällä hetkellä Kansallinen Liiga ammattilaissarjana laajemmin tuntuu tosin vielä todella kaukaiselta unelmalta kaikilla paikkakunnilla. Mutta jos ei ole unelmia, niin ei niitä voi koskaan saavuttaakaan.

[Sivurajaltaseuraaja]

Laitisen vastine paremmin luettavssa muodossa

Ylen julkaiseman jutun juuri juontaa tapahtumiin huhtikuussa 2024. Olin juuri aloittanut tehtävässäni ja kävin toimistolla läpi seuran tilannetta.

Myös Naisten liigajoukkueen oli juuri aloittamassa kauttaan pääsarjassa.

Varmasti hyvät vibat ja täynnä uskoa yhteisön tuesta.

Mielenkiintoista luettavaa. Mies tulee kauden alkaessa toiselta puolelta maapalloa ja ensitöikseen paaluttaa, että naisten pääsarjajoukkue on kuluerä ja terroristi järjestön osa.


Onko nyt niin, että Naisten joukkue on julistanut PKn olevan heidän Kalifaatti ja pitää seuraa panttivankinaan. Laitinen siinä sitten lähinnä taistelee terroria vastaan?

[BlueSky]

Myös Naisten liigajoukkueen oli juuri aloittamassa kauttaa pääsarjassa.

Varmasti hyvät vibat ja täynnä uskoa yhteisön tuesta.

Onko nyt niin, että Naisten joukkue on julistanut PKn olevan heidän Kalifaatti ja pitää seuraa panttivankinaan. Laitinen siinä sitten lähinnä taistelee terroria vastaan?

Toiminnanjohtaja piti siis naisten joukkuetta pelkkänä hyötyjänä ja seuran resurssien kuluttajana ja päätti aloittaa johtajakautensa suututtamalla nämä. Ei puhettakaan että olisi yrittänyt löytää lisätuloja tai resursseja toimintaan, joka edelleenkin ymmärtääkseni on myös toiminnanjohtajan tehtävä?

Mitä enemmän tuota Laitisen syyttömyyskirjelmää tavaa, niin sitä vähemmän sitä ymmärtää. Tekemiset perustellaan vaimon taustalla ja syytökset Ylen pahuudella. Ja tätä hommaa siis katselttiin PK:n johtokunnan tasolta melkein kaksi vuotta?

Varmasti näin voi pk seudulta näyttää, mutta asiahan on täysin päinvastainen.
Nimenomaan maakunnissa, jossa ei välttämättä ole muita kilpailevia tapahtumia, jalkapallo voi olla se ainoa, mikä tuo kansan yhteen.

Niinpä, Kotkan naisten tämän hetken puuhastelusta voi olla montaa mieltä, mutta ainakin viime kaudella yritystä oli taustoissa ja potentiaalia yleisömäärissä Ok, parhaimmat ansaitsevat nousun, mutta jotenkin nämä Pölliksen mahdollistamat ohituskaistat ja sarjojen kaventamiset eivät hirveän suurta toivoa herätä muuten kuin että rahaa pitää lyödä enemmän tiskiin maakunnissa.

https://www.kymensanomat.fi/urheilu/8593191?utm_source=bluetooth&utm_medium=social

[Nigel Kugelschfeir]

Kansallisen Liigan mittapuulla katsojamäärät ovat tosiaan ihan hyvät. Valitettavasti noilla ollaan vielä kaukana mistään ammattilaisarjan mahdollistavista yleisömääristä. Hopsin potentiaali voi ollakin korkeammalla, mutta tuleeko Pakilan rajat tosiaan nopeammin vastaan. Ja onko sama tilanne muillakin pääkaupunkiseudun lähiöseuroilla, joiden pelaajapolut halutaan pelastaa liiton strategian mukaisesti hinnalla millä hyvänsä? Eikö tavoite ollutkaan pyrkiä ammattilaisuuden mahdollistavaan sarjaan?

Toki todettakoon tähän, että Oulunkylässä alkaa varmaankin olla jo nyt ainakin jossain määrin ammattilaisuuden mahdollistavat puitteet ja tilanne vain paranee, jos kaavailtu uusi stadion valmistuu joskus. Enää tarvisi olla vain kilpailukykyinen joukkue ja katsojia.

Tällä hetkellä Kansallinen Liiga ammattilaissarjana laajemmin tuntuu tosin vielä todella kaukaiselta unelmalta kaikilla paikkakunnilla. Mutta jos ei ole unelmia, niin ei niitä voi koskaan saavuttaakaan.

No siltähän se tuntuu kyllä. Stadioneista se ei sinänsä ole kiinni, ainakin Pk-35 Vantaa, HJK ja Gnistan pelaa sellaisilla stadioneilla missä katsojia voisi olla. Tuskin HPS kasvattaisi omia katsojamääriään vaihtamalla stadionia vaan se homma toimii kun pelaavat tuolla. Katsojathan on pääasiassa pelaajien lähipiiriä, muutama lajiniilo ja junnuja. Tosin meidänkin tyttöjoukkueelle tulee aika usein tarjouksia päästä ihan ilmaiseksi peleihin mutta harva noihin lähtee.

Rahaahan lajiin tulee kokoajan lisää ja lisää. Ne rahavirrat vaan pitäisi saada tännekin. UEFA on varmaan maailman rikkain lajiliitto joten en ihmettele jos niiden puolesta alkaa tulla jotain kehitys- sun muuta tasa-arvorahastoa joka mahdollistaa täälläkin enemmän. Sinänsä jotain KuPsia ei kai mikään estä nytkään laittamasta nykyisistä europelirahoista naisillekin jotain osuutta, en tiedä aikovatko tehdä niin. Maajoukkuetapahtumat alkaa olla kuitenkin jo todella suosittuja ja tytöillekin on noussut idoleita naispuolelta, eikä tarvii samoja Haalandeja ja Messejä fanittaa kuin pojat.

[blackhawk]

Maajoukkuetapahtumat alkaa olla kuitenkin jo todella suosittuja ja tytöillekin on noussut idoleita naispuolelta, eikä tarvii samoja Haalandeja ja Messejä fanittaa kuin pojat.

Suomalaiselle futiskulttuurille tuntuu olevan ominaista, että maajoukkue kiinnostaa suurta yleisöä mutta seurat eivät. Saman piirteen huomaa miestenkin otteluissa.

Tunnen itsekin ihmisiä, jotka seuraavat suurella kiinnostuksella Huuhkajia ja Helmareita mutta eivät kannata mitään seuraa.

[elanalistadefutbol]

Erään lontoolaisen Valioliigaseuran akatemian johtaja aikoinaan kertoi seuran toiminnasta eräässä seminaarissa. Esityksen aluksi hän totesi, että jos hän joutuisi valitsemaan hyvien olosuhteiden ja huonojen työntekijöiden tai hyvien työntekijöiden ja huonojen olosuhteiden väliltä, hän valitsisi hyvät työntekijät ja huonot olosuhteet. Koko esityksen, jonka  otsikko oli “The Englishman… Losing The Fight For His Premiership Shirt” kertoi siitä, kuinka heidän kaiken toiminnan keskiössä on ihminen, yksilö. J Buchanania lainaten hän totesi “Coaching is not a ‘how to’ manual; it is not about following a set of rules or directions: it’s all about people. And people demand to be treated with great respect — The role of the coach is listen to this diversity and interpret all the signals in order to produce the best possible outcome for the person being coached.”

Jos peilaa tämän englantilaisen akatemiaseuran johtajan ajatuksia suomalaiseen jalkapalloon, tämä PK-tapaus mukaanlukien, suomalainen jalkapallo on kadottanut ihmisen täysin. Toki se on ollut hukassa jo aikaisemminkin kun kuuntelee tarinoita siitä, kuinka vähän suomalaisessa jalkapallossa arvostetaan ihmisiä, jotka tekevät vuosikymmeniä pyyteetöntä työtä lajin eteen ja saavat palkaksi kuulla soittimen, joka yleisimmin soi suomalaisilla kentillä, eli vithuilun loputonta sointia. Siinä vaiheessa kun joku älykkö keksi suomalaisen jalkapallon kansallisen erikoisuuden, seurojen palloliiton, saimme lopullisesti todistaa Barthesia soveltaen “Ihmisten kuolemaa ja persoonattomien seurojen syntymää”. Kaiken toiminnan keskiössä ei enää ole pelaaja, valmentaja, huoltaja, bussikuski tai vaikkapa vanhemmat, jotka koko toiminnan kustantaa, vaan juurettomat seurat, jotka eivät merkitse valtaosalle suomalaisista yhtään mitään. Seuroja on, niitä on ollut ja niitä tulee uusia, mutta ketään ne ei oikeasti kiinnosta, koska kenelläkään ei ole aitoa ja merkityksellistä suhdetta seuroihin. Mistä taas merkitykselliset suhteet syntyvät? Logosta, paidasta, seuratalosta, stadionista vai jostain muusta kylmästä ja elottomasta objektista vai ihmisistä, yhdessä koetuista asioista, yhteisestä tekemisestä, tunteista, muistoista, yhdessä olemisesta jossakin seurassa ja historiasta, joka on yhdessä luotu ja joka elää edelleenkin seuran toiminnassa ihmisten kautta.

Hey (hey), I'm your life
I'm the one who takes you there
Hey (hey), I'm your life
I'm the one who cares
They (they), they betray
I'm your only true friend now
They (they), they'll betray
I'm forever there

Jossain päin maailmaa et ikinä kävele yksin, mutta Suomessa yksinolo ja vihamainen suhde toiseuteen on osa suomalaisuutta. Erikoisinta suomalaisessa yksinolossa on se, että jos nyt on pakko olla muiden seurassa,  niin ollaan yksin porukalla ja pidetään muut mahdollisimman kaukana meistä. Kummallisemmaksi tämä yksinolo yhdessä muita vihaamalla muuttuu siinä vaiheessa kun aletaan näiden toisiaan vihaavien ryhmien kesken “yhdessä” kehittämään jotain yhteistä. Tällaista toimintaa saatetaan harrastaa vuosia yhdessä, ja kaikki tietävät, että tämä toiminta ei tule onnistumaan, mutta kukaan ei halua sanoa sitä toisilleen, joten yksinoloa yhdessä ja muiden kanssa, joita oikeasti vihataan, tehdään vaikka maailman tappiin asti, koska joku ulkopuolinen on päättänyt, että näin nyt tehdään.

Mutta toivottavasti jossain vaiheessa myös Suomessa herätään siihen, että ei ole seurojen Palloliittoa, ei ole seuroja, vaan ihmisiä, jotka ovat tuossa toiminnassa mukana ja jotka tuota toimintaa pyörittää. Noita ihmisiä taas pitäisi pystyä kohtelemaan niin, että jokainen tuntee olevansa arvokas seuralle ja omalla tasollaan koko suomalaiselle jalkapallolle. Vithuilua soittamalla, omaa etua ajamalla, selkään puukottamalla ja kykenemättömyydellä kohdata toinen ihminen hänelle merkityksellisessä ympäristössä, asiat eivät ikinä mene eteenpäin ja kehity. Sen sijaan me saamme lukea tällaisia juttuja, jotka syntyvät ainoastaan siitä, että ihmiset eivät vain kykene toimimaan toistensa kanssa.

[Sivurajaltaseuraaja]

Suomalaiselle futiskulttuurille tuntuu olevan ominaista, että maajoukkue kiinnostaa suurta yleisöä mutta seurat eivät. Saman piirteen huomaa miestenkin otteluissa.

Tunnen itsekin ihmisiä, jotka seuraavat suurella kiinnostuksella Huuhkajia ja Helmareita mutta eivät kannata mitään seuraa.

Tässä onkin se juuri syy mihin pitäisi panostaa. Tai siis avoimin mielin selvittää miksi vain maajoukkueessa on vetovoimaa.

Seuroja ei koeta omaksi.  Puhutaan yhteisöllisyydestä, mutta sellaista löytyy lähinnä maakunnista. Seurat eivät merkitse ihmisille mitään, eikä kannattajat seuroille.

[harkkapilli]

Stadioneista se ei sinänsä ole kiinni, ainakin Pk-35 Vantaa, HJK ja Gnistan pelaa sellaisilla stadioneilla missä katsojia voisi olla. Tuskin HPS kasvattaisi omia katsojamääriään vaihtamalla stadionia vaan se homma toimii kun pelaavat tuolla. Katsojathan on pääasiassa pelaajien lähipiiriä, muutama lajiniilo ja junnuja. Tosin meidänkin tyttöjoukkueelle tulee aika usein tarjouksia päästä ihan ilmaiseksi peleihin mutta harva noihin lähtee.

Monella seuralla on tosiaan se tilanne, että stadionilla on kyllä tilaa tuhansille katsojille, mutta paikalle tulee joitain satoja. Sitten taas erinäisissä lautakasoissa kasvun rajat tulee aika nopeastikin vastaan.

Kun monella miesten peleissä käyvillä katsojilla on kynnys saapua naisten otteluihin, niin nuo tyttöjoukkueet ovat mielestäni avainasemassa seuraavan katsojasukupolven kasvattamisessa. Helmarit-otteluissahan tyttöjoukkueet muodostavat jo merkittävän osan katsojista. Samaa pitäisi toteuttaa järjestelmällisesti myös seuratasolla. Jalkapallossa on kuitenkin se hyvä puoli, että lajia pelaavia tyttöjäkin on runsaasti. Kaikissa palloilulajeissa ei ole yhtä onnellinen tilanne.

Onhan tuo tietysti paljon vaadittu junnujoukkueiden valmentajilta vielä joukkueen harjoitusten lisäksi, mutta tuokin olisi monella tavalla tärkeää. Näkisin muutenkin ihan hyvänä, että juniorit myös katsovat pelejä. Mielellään vielä oman seuran edustusjoukkueen pelejä. Se kasvattaa pelillisten asioiden havainnoimisen lisäksi kulttuuria ja junnujen sidettä seuraan.

Ja sanomattakin pitäisi olla selvää, että kun ne junnut saapuu naisten peliin paikalle, niin edustusjoukkueen pelaajien tehtävään kuuluu pelaamisen lisäksi hoitaa se ottelutapahtuma kunnialla loppuun asti – lopputuloksesta riippumatta. Se ei tarkoita katsomoon päin muutamaa taputusta keskiympyrässä ennen pukusuojaan poistumista, vaan mahdollisesta tappiosta johtuvasta vitutuksestakin huolimatta niiden katsomon eturivin kaiteella roikkuvien junnujen kohtaamista, nimmareiden jakamista, kaverikuvia jne. Silloin se junnu saapuu suuremmalla todennäköisyydellä toisenkin kerran peliin ja yrittää bongata kentältä sen pelaajan, jolta sai edellisessä pelissä nimmarin ja jolla on hänelle kasvot ja nimi.

[Nigel Kugelschfeir]

Tytöille ei välttämättä synny oikein siteitä edes junnuna edustamiinsa seuroihin. Ensinnäkin esim oma lapsi pelaa seurassa jolla ei edes ole naisten edustusta. Moni joukkue saa hädin tuskin enää 10-vuotiaille joukkuetta ja jos saa, se on monesti parin pelaajan päässä hajoamisesta. Niinpä niitä seuroja voi olla vaihdettu jo useamman kerran ennen kuin on edes 12 täytetty mutta joka tapauksessa seuraa joudutaan vaihtamaan viimeistään sitten kun pelaajapolku loppuu yläkouluiässä. Toki sitten on lisättävä vielä sekoilevat vanhemmat jotka etsii sitä joukkuetta jossa voittaa.

Tuossa vaiheessa ei välttämättä ole ihme ettei koeta mitään seuraa oikein omakseen.

[elanalistadefutbol]

Oikeaksi jalkapallofaniksi ei tulla, vaan faniksi synnytään. Fanius on osa yhteisöä ja jonkun seuran fanittaminen on osa kansallista kulttuuria. Siis maissa, joissa jalkapallo on oikeasti maan ykköslaji. Suomessa taas ei ole aitoa fanikulttuuria jalkapallossa oikeastaan missään. Jos jossakin sitä on ollut, se on onnistuttu sössimään seuran oman sekoilun vuoksi. Jos oikeaa fanikulttuuria Suomessa haluaa nähdä, kannattaa mennä katsomaan pesäpalloa ja kenties jääkiekkoa. Pesäpallosta löytyy Suomen bodo-glimtejä muutamalta paikkakunnalta, jossa laji oikeasti merkitsee alueen asukkaille jotain. Jalkapallon osalta taas fanit ovat pääsääntöisesti nuoria miehiä, joilla ei todennäköisesti ole mitään muutakaan tekemistä, joten peliin meno on yksi syy siihen, että pääsee juomaan kaljaa.

Jos Suomeen haluttaan oikeaa fanikulttuuria, silloin ensimmäinen asia on seuroissa tehtävä puhdistus, jolla siivotaan hallituksista kaikenlaiset puuhastelijat, joiden motiivi on oma lapsi tai oman persoonan häiriöt, joissa halutaan korostaa omaa, oikeasti olematonta, erinomaisuutta. Sen jälkeen seurojen hallituksiin pitäisi saada ihmisiä, joilla on lajitaustaa, ymmärrystä millaista oikea yhdistystoiminta ja yhdistyksen kehittäminen on ja joko rahaa, kontakteja ihmisiin joilla on rahaa tai ymmärrystä siitä miten toimintaa oikeasti voidaan kehittää. Sen sijaan, että hallituksen kokouksessa äidit päättävät, kuka valmentaa edustusjoukkueessa ja ketkä edustusjoukkueessa pelaa. Näinkin on tapahtunut naisten pääsarjassa eikä siitä ole kovin kauan aikaa.

Sen jälkeen kun seuran hallinto eli marxilaisittain perusta on kunnossa, sen jälkeen kannattaa miettiä toiminnan pitkäjänteistä kehittämistä. Valitettavasti tuo kuitenkin on suomalaisessa jalkapallossa utopistinen ajatus. Kuten lajin liki 119-vuotinen historia osoittaa, seuratasolla lajilla ei oikeasti ole minkäänlaista yhtenäistä historiaa, vaan historia lähes kaikkialla toisistaan erillisiä pätkiä, joissa joku aikansa kovin karju, omasta mielestään, on puuhastellut niin kauan kunnes henki on lähtenyt tai joku vielä kovempi karju on oman ylivertaisuuden voimissaan siirtänyt vallan itselleen.

Mutta, jos haluatte nähdä oikeaa fanikulttuuria, kannattaa mennä katsomaan esimerkiksi Sotkamon Jymyn tai Vimpelin vedon pelejä. Jalkapallon parista sellaista ei Suomesta löydy mistään.

[Sivurajaltaseuraaja]

Tytöille ei välttämättä synny oikein siteitä edes junnuna edustamiinsa seuroihin. Ensinnäkin esim oma lapsi pelaa seurassa jolla ei edes ole naisten edustusta. Moni joukkue saa hädin tuskin enää 10-vuotiaille joukkuetta ja jos saa, se on monesti parin pelaajan päässä hajoamisesta. Niinpä niitä seuroja voi olla vaihdettu jo useamman kerran ennen kuin on edes 12 täytetty mutta joka tapauksessa seuraa joudutaan vaihtamaan viimeistään sitten kun pelaajapolku loppuu yläkouluiässä. Toki sitten on lisättävä vielä sekoilevat vanhemmat jotka etsii sitä joukkuetta jossa voittaa.

Tuossa vaiheessa ei välttämättä ole ihme ettei koeta mitään seuraa oikein omakseen.

PK-35 HKIn tytöt voivat ainakin keskittyä muiden seurojen naisfutareiden seuraamiseen.
Naisfutiksen uskottavuus seurassa on poltettu savuna ilmaan.

[Ameobi]

Mutta, jos haluatte nähdä oikeaa fanikulttuuria, kannattaa mennä katsomaan esimerkiksi Sotkamon Jymyn tai Vimpelin vedon pelejä. Jalkapallon parista sellaista ei Suomesta löydy mistään.

Sellaista soopaa, ettei pahemmasta väliä. Kannattaa aloittaa reissut vaikka niiltä jalkapallopaikkakunnilta Suomessa. Suomessa on hyvää jalkapallokulttuuria ja paikkoja, joissa futis on se ykköslaji ja sen aistii myös siellä vieraillessaan.

[Stürmer]

OT: Fanikulttuuriin kasvetaan pienestä pitäen ja vahvimmillaan ylisukupolvisesti. Kun Suomessa sisäinen muuttoliike repii perheitä ja sukuja hajalleen, lapsuudessa syntyneet rakkaussuhteet paikallisiin seuroihin hiipuvat kotipaikkakunnalta muuton jälkeen.  Kasvukeskukset taas ovat täynnä ensimmäisen tai toisen polven uusjuurettomia, jotka eivät helposti pysty rakentamaan riittävää tunnesidettä uuden asuinpaikkansa seuroihin.  Tässä on uskoakseni fundamentaalinen ero moneen muuhun Euroopan maahan.  Itsellänikään 40+ vuotta asumista paikkakunnalla ei ole riittänyt korvaamaan varhaislapsuudessa syntyneitä tunnesiteitä silloisiin lähiseuroihin. Tunteita ei siis voi pakottaa - ainakaan kestävällä tavalla.  Kaikesta huolimatta meillä näyttää kyllä perityvän lähinnä ulkomaisten huippuseurojen fanitus.

[pallojalka]

Laitisen vastine paremmin luettavssa muodossa

Jos tässä oli yritys luoda itsestään vähemmän mulkumpaa kuvaa niin kääntyi tämäkin purkaus itseään vastaan. Loppuun vielä klassinen wokevalemedia- Yleisradio.