Siis kai JoJo ja rahastonhoitaja itsekin ovat vapaaehtoisia?
"Jostain syystä" tuskin on heidän mielestään se syy miksi halusivat vapaaehtoisen valmentajan lähtevän. Vaikeammaksihan se heidänkin hommiaan tekee, jos koutseja lähtee, kun sittenhän vanhemmista pyydetään paikkaamaan ja jo valmiiksi vapaaehtoisena hommia tekevät JoJo ja rahastonhoitaja ovat itse etulinjassa joutua nakitetuksi rastinpitäjäksi otona.
Voivathan nuo olla umpimulkkuja, jotka vain haluavat nähdä joukkueen palavan, mutta hyvä muistaa että asioilla on kaksi puolta ja random-vanhemmille ei joka asiasta puhuta. Sanot syiden lähdöille olleen järjettömiä ja selitysten niihin omituisia, mutta muuten et avaa kyllä riittävästi että tässä voisi sanoa juuta eikä jaata.
Ovat kaikki vapaaehtoisia. Ensimmäisen valmentajan käskettiin sanoa, että lähtee opiskelemaan ja ei ehdi enää valmentaa ollenkaan. Silti myöhemmin selvisi, että valmentaa mutta eri joukkuetta. Yksi vapaaehtoinen puhui avoimesti rankasta arvostelusta ja että lähtee siksi. Yhdestä osaan sanoa vähemmän. Viimeisin on sanonut, että olisi halunnut jäädä, ja monet lapset jäivät kaipaamaan häntä. Rahuri ei valmentajia paikkaa, koska ei osaa mitään jalkapallosta eikä ole tippaakaan liikunnallinen. Hänellä tuntuu olevan ensisijainen tarve järjestää asiat siten, että hänen oma poikansa on parhaassa ryhmässä. Nyt kun toit esille tuon sanan, niin aika moni varmasti kuvailisi häntä ja tätä ko. Jojoa sanalla mulkku. Keskustelu kielletään, kiristetään ja ainakin sen tiedän varmaksi, että yksi lähtenyt valmentaja on tehnyt tästä jojosta rikosilmoituksen laittoman uhkauksen takia (ja tälle uhkaukselle on myös todistaja).