Heppatiitti
 Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Cella, Sirdie, Majava ja Rautaranta.
|
 |
Vastaus #1785 : 03.03.2025 klo 15:44:26 |
|
NEIL ANDREWS: ZAIRE`74. THE RISE AND FALL OF MOBUTO`S LEOPARDS. Sivuja 225 ja ilmestymisvuosi 2022.
Taustaa kirjoittajasta: En tiedä tästä kirjoittajasta mitään muuta kuin, että hänen kirjoittamiaan artikkeleita on tullut vastaan ”When Saturday Comes” julkaisussa, mikä on laskettava ansioksi kenelle tahansa. Kirjan valmistelu on vienyt aikaa. Andrews kertoo aloittaneensa työn vuonna 2008 ja valmista on tullut 14 vuotta myöhemmin.
Nostoja kirjasta: 1885 Belgian kuningas Leopold II onnistui kahmaisemaan Länsi-Euroopan kokoisen Kongon henkilökohtaiseksi siirtomaakseen. Paikallisia kohdeltiin äärimmäisen julmasti ja maan luonnonvaroja riistettiin. 1900-luvun alussa kansainvälisen paheksunnan ansiosta maa siirtyi Belgian parlamentin inhimillisemmän hallinnon alaiseksi. Belgialaiset upseerit, viranomaiset ja munkit levittivät futista ja maan ensimmäinen mestaruus jaettiin jo 1918. Toisen maailmansodan jälkeen järjestettiin Saharan eteläpuolen turnauksia ja belgialaisia seuroja vieraili maassa. Myös jonkin verran kongolaisia pelaajia siirtyi belgialaisiin seuroihin. Maa itsenäistyi 1960 Patrice Lumumban johdolla, mutta ajautui pian Joseph-Desire Mobuton johtamaksi kleptokraattiseksi diktatuuriksi. Myöhemmin Mobutu nimesi maan uudestaan Zaireksi ja määräsi kaikki luopumaan kristityistä nimistä. Itselleenkin hän otti uuden afrikkalaisperäisen nimen Mobutu Sese Seko Kuku Ngbendu Wa Za Banga – eli ”Kaikkivoipa voitontahtoinen taistelija, joka kulkee valloituksesta toiseen tulta kylväen.” Arkikäytössä vain Mobutu Sese Seko.
Kongo hävisi Mobutun virkaanastujaisseremonioiden yhteydessä maaottelun Ghanalle, jossa jalkapalloa arvostettiin ja suosittiin. Tappio oli nöyryytys Mobutulle ja tämä määräsi, että Belgiassa olevat ammattilaiset ostetaan ulos sopimuksistaan ja näiden pitää palata Kongoon, josta oli pian tuleva Zaire. Valtio alkoi satsata jalkapalloon ja maassa kävivät vierailulla esim. Stoke ja Pelen Santos. Valmentajaksi tuli unkarilainen Ferenc Csanadi ja joukkueen lempinimeksi ”Leopardit.” Tulosta tuli nopeasti. 1968 Leopardit voittivat Afrikan mestaruusturnauksen finaalissa isäntämaa Etiopian tämän keisarin Haile Selassien silmien edessä. Mobutu riemuitsi ja julisti kansallisen vapaapäivän.
Hetkellinen alamäki alkoi, kun maan liitto unohti ilmoittaa maajoukkueen mukaan vuoden 1970 MM-kisojen karsintaan ja FIFA ei antanut armoa. Valmentaja Csanadi lähti ja maa romahti seuraavassa Afrikan mestaruusturnauksessa. Uusi nousu alkoi, kun valmentajaksi tuli jugoslavialainen Blogoje Vidinic, jonka johdolla Marokko oli selvinnyt Afrikan edustajaksi vuoden 1970 MM-kisoihin. Vidinic oli entinen huippumaalivahti, maailman mies ja ketjupolttaja, joka puhui viittä kieltä sujuvasti ja hallitsi median. Pelaajat kunnioittivat ja arvostivat valmentajaa, joka piti heidän puoliaan. Palkkaa Vidinic sai 1750 dollaria kuussa, joka voi tuntua nykyvalmentajien palkkoihin verrattuna pieneltä, mutta 70-luvun alussa palkka oli suurempi kuin Englannin maailmanmestarivalmentaja Alf Ramsaylla.
Menestystä seurasi. Zaire selvisi Afrikan MM-karsinoissa finaaliin Marokkoa vastaan. Mobutu vieraili ennen ottelua joukkueen luona ja lupasi voitosta kullekin pelaajalle huvilan, auton, matkoja ja rikkauksia. Zaire voitti ottelun 3-0. Helmikuussa 1974 tuli lisää menestystä. Zaire voitti Afrikan mestaruusturnauksen finaalin uusintaottelussa Sambian. Joukkueen sankari oli maalitykki Ndaye Mulamba, joka teki turnauksessa yhdeksän maalia, joka on edelleen kisojen ennätys. Joukkueen muita tähtiä olivat kissamainen maalivahti Kazadi Mwamba ja keskikentän Kembo Uba Kembo.
Joukkue lennätettiin kisoista kotiin presidentin koneella ja heitä juhlittiin sankareina. Mobuto piti osittain lupauksensa ja pelaajat saivat huvilan ja auton. Presidentti/diktaattori määräsi kansalaisille erillisen keräyksen, joka kulki nimellä ”futisvero” ja myös erityiseen ”Leopardi/jalkapallorahastoon” alettiin kerätä varoja. Mobutu ja maan urheiluministeri lupasivat pelaajille suuria palkintoja menestyksestä. Rahat maksettaisiin viimeistään MM-kisojen harjoitusleirillä, joka pidettiin Sveitsin Alpeilla. Pelaajat olivat ensimmäistä kertaa Euroopassa ja ihmettelivät kylmää ilmaa, outoa ruokaa ja eurooppalaisen futiksen tasoa, kun hävisivät harjoituspelejä paikallisille seuroille. Luvattuja rahoja pelaajat eivät saaneet.
Kisaisäntänä toimivaan Länsi-Saksaan zairelaiset siirtyivät kaksi viikkoa ennen turnauksen alkua. Samassa alkulohkossa pelasivat Skotlanti, Jugoslavia ja hallitseva maailmanmestari Brasilia. Myös FIFA piti MM-kisojen yhteydessä kokousta ja järjestössä kuohui. FIFAn presidenttinä oli toiminut pitkään englantilainen sir Stanley Rouse – entinen koulumestari ja perinteisiin arvoihin tukeutuva herra. MM-kisoihin pääsi vain 16 joukkuetta, joista yhdeksän tuli Euroopasta, neljä Etelä-Amerikasta, Pohjois- ja Keski-Amerikasta yksi, samoin Afrikasta sekä Oseaniasta. Aasialaisia maita ei kisoihin selviytynyt ollenkaan. Zaire oli ensimmäinen Saharan eteläpuolinen mustan Afrikan maa, joka selviytyi lopputurnaukseen. Kun karsinnoissa oli jäänyt rannalle sellaisia futismaita kuin Espanja, Ranska ja Englanti – kritisoitiin erityisesti Euroopassa Zairen ja myös Haitin mukanaoloa. Rouse oli kuitenkin saanut vahvan haastajan järjestön presidentin vaaliin. Haastajana oli brasilialainen Joao Havelange, joka Pelen avustamana oli vieraillut 86 maassa kampanjoimassa. Havelange lupasi kolmannen maailman maille lisäpaikkoja MM-kisoihin ja rahoitusta liitoille. Zairellakin oli pieni roolinsa vaaleissa. Valmentaja Vidinic oli kisojen pääsponsori Adidaksen toimitusjohtaja Horst Dasslerin ystävä ja sai tämän vaihtamaan puolta Rousesta Havelangeen. Äänestyksessä valta vaihtui ja FIFAn johtoon valittiin Havelange.
Ensimmäisessä alkulohkon ottelussa Zaire sai vastaansa Skotlannin, jolla oli vahva joukkue: Billy Bremner, Joe Jordan, Peter Lorimer, Kenny Dalglish, Denis Law jne…Zairella oli Saksassa suuri lähetystö, koska joukkueen lisäksi paikalle oli tullut ministeriöiden ja liiton edustajia, sekä Mobutun neuvonantajia ja jopa noitatohtoreita, joiden avusta valmentaja Vidinic tiukasti kieltäytyi. Zairen urheiluministeriö vaati muutoksia kokoonpanoon, mutta valmentaja ei tähän suostunut. Zaire selvisi pelistä kunniakkaasti. Skotit saivat pelata tosissaan 2-0 voiton eteen. Toisella jaksolla Frankfurtin stadionin valonheittimet hajosivat ja peli oli hetken keskeytyksissä. Zairelaiset saivat kehuja hyvistä otteista, mutta tunnelmaa latisti skottien rasistinen käytös. Erityisesti kapteeni Billy Bremner (kukapa muu) käytti N-sanaa ja sylki vastapuolen pelaajia kasvoihin.
Vielä enemmän pelaajien tunnelmaa latisti, ettei luvattuja bonuksia vieläkään kuulunut. Pelaajilla oli huvila ja auto, mutta ei tuloja. He eivät saaneet solmia sopimuksia ulkomaille ja joutuivat elämään liiton antamilla almuilla. ”Futisveron” tuotot olivat kadonneet. Samoin ”Leopardirahaston” varat. Myös Mobutun antama käyttötili kisoja varten oli tyhjentynyt. Vaikutti siltä, että pelaajien rahat oli siirtänyt itselleen Zairen urheiluministeri Sampassa Kaweto. Pelaajat uhkasivat lakolla ja kun Mobutu sai tästä tiedon, hän raivostui mutta lupasi, että lähettiläs toisi pelaajien rahat viimeistään seuraavan ottelupäivän aamuna. Kohtalon ivaa oli, että vastassa oli valmentaja Vidinicin kotimaa Jugoslavia. Pelipäivän aamuna liiton virkailijat ilmoittivat, että Mobutun lähettilään oli pitänyt palata Zaireen, mutta pelaajat saisivat rahat kisojen jälkeen kotimaassa. Pelaajat kieltäytyivät pelaamasta. Maalivahti Kazadi Mwamba kertoo (lainaus kirjasta): ” This time I think we really have to react, Since we are not getting paid, we are not going to play. I do not keep the goals of Zaire for zero dollars. They will just have to fend for themselves and put Sampassa Kaweta in goal, the witch doctors in defence, the officials of the Ministry of Sports in midfield and the advisors of the president in attack. Because all these guys, they are the ones who have filled their pockets during this World Cup while we have nothing at all.”
Tilanne pahenee entisestään, kun liiton virkailijat eristävät valmentaja Vidinicin joukkueesta. Virkailijat väittävät, että Vidinic oli välittänyt Zairen taktiikan kotimaalleen Jugoslavialle ja pettänyt Zairen. Pelaajat eivät tätä uskoneet, mutta liiton virkailijat ilmoittivat uuden kokoonpanon ja uuden taktiikan. Pelaajat kieltäytyivät menemästä kentälle ja nyt hätääntyivät kisajärjestäjät. FIFAn virkailijat maksoivat zairelaisille 3000 silloista D-markkaa per pelaaja. Sitten pukuhuoneeseen astui harmaakasvoinen valmentaja Vidinic. Hän oli saanut puhelun Mobutulta ja viesti oli seuraava: Jos ette astu kentälle, on turha palata kotimaahan. Ette tule enää löytämään sieltä vaimojanne, lapsianne tai omaisianne.
Totiset ja valmiiksi lyödyt leopardit marssivat kentälle. Seitsemännellä peliminuutilla Jugoslavia siirtyi johtoon ja 3-0 tilanteessa oiva maalivahti Kazadi vaihdetaan. Tämä ei ollut valmentajan päätös ja Kazadi näytti keskisormea Mobutun neuvonantajille. Katastrofi oli valmis. Maalille tuli vain yhden maaottelun pelannut Tubilandu Ndimbi, jolla oli pituutta vain 162 senttiä. Se oli 50-vuotta sittenkin vähän maalivahdille, kun vastassa olivat vielä kookkaat balkanilaiset. Tilanne paheni entisestään, kun Mwepu Ilinga turhautuneena potkaisee ottelun tuomaria. Ulosajo oli oikeutettu, mutta ulos ajetaan väärä pelaaja. Mwepu häipyy viattomana taka-alalle ja erotuomari nosti punaisen kortin joukkueen tähtihyökkääjä Ndaye Mulumballe. Pari jugoslaaviakin kävi kertomassa tuomarille, että kyseessä oli väärä mies. mutta kolumbialainen tuomari oli järkkymätön. Kyynelehtivä Mulamba ohjattiin ulos ja lisäksi hän sai FIFAlta vuoden pelikiellon. Maalivahti Ndimbi alkoi kaivaa palloja verkosta selkänsä takaa. Puoliajalla tilanne oli 6-0 ja lopputulos Jugoslavian 9-0 voitto.
Lehdistö mollasi Zairen esityksen. Maan lehdistö väitti, että Vidinic oli myynyt joukkueen Jugoslavialle ja Vidinic evakuoi perheensä Zairesta. Väitettiin myös, että noitatohtorit kostivat, kun Vidinic ei antanut heidän tehdä taikojaan. Mobutu oli ravoissaan ja liiton virkailijat välittivät presidentin viestin (lainaus kirjasta): ”You have all brought shame on the country of Zaire. You are scum, and sons of whores. The great leader says that if you concede more than three goals against Brazil in the final match, you will never see Zaire or your families again. Your leader is disgusted in all of you.” Joukkue tiesi pelaavansa turnauksen viimeisessä matsissa elämästä tai kuolemasta. Toisaalta Brasilian piti voittaa ottelu vähintään kolmella maalilla päästäkseen alkulohkosta jatkoon. Valmentaja Vidinic ilmoitti eroavansa heti viimeisen pelin jälkeen.
Alkusarjan viimeisessä ottelussa Jairzinho vei Brasilian johtoon, mutta Zaire sinnitteli ja taisteli samoissa lukemissa puoliajalle. Ei tiedetä tarkkaan mitä tauolla tapahtui. Väitetään että joukkueet sopivat Brasilian kolmen maalin voitosta, joka veisi brasilialaiset jatkopeleihin ja pelastaisi leopardit Mobutun raivolta. Muutamat pelaajat väittivät, että kyseessä oli myös kosto rasistisesti käyttäytyneille skoteille, jotka tässä tapauksessa putoaisivat jatkosta. Toisella puoliajalla Roberto Rivellino laukoi ohjuksen yläkulmaan ja 2-0 maalissa ei ollut mitään vilunkia. Myöhemmin Zairen maalivahti sai kovan potkun päähänsä ja päästi hetken kuluttua helpon maalin. Sitten tuli MM-futishistorian kuuluisin vapaapotku. Brasilialaiset vasta juonivat vapaapotkua, kun Mwepu rynnisti ulos muurista ja potkaisi pallon kentän toiseen päähän. Todellista syytä tekoon tuskin koskaan saadaan selville. Mwepu antoi vuosien kuluessa lukuisia eri vaihtuvia selityksiä teolleen. Ottelu päättyi lukemiin 3-0, joka sopi molemmille joukkueille.
Maajoukkue oli ollut kaksi kuukautta Euroopassa ja pelaajat saivat tarjouksia Euroopan sarjoista. Mobutu ilmoitti hävittävänsä Zairessa olevat omaiset, jos kaikki eivät palaa kotimaahan. Zairessa pelaajat vietiin presidentin eteen ja tämä ilmoitti, ettei kukaan heistä enää koskaan pelaa ulkomailla. Pelaajat viettivät neljä päivää arestissa kunnes pääsivät kotiin. Mobutu oli saanut tarpeekseen jalkapallosta. ”The Rumble in the Jungle” nyrkkeilyottelu oli tarkoitus järjestää Zairessa ja Mobutu kuittasi Muhammad Alin ja George Foremanin viiden miljoonan taalan ottelupalkkiot ”jalkapallorahastosta.” Zairen jalkapallon synkät vuodet alkoivat. Maajoukkueen uudella romanialaisella valmentajalla oli kokemusta vain nuorisojoukkueista ja hän hajotti maajoukkueen vanhan rungon. Menestystä ei tullut olympiakarsinnoissa eikä Afrikan mestaruuskisoissa. Maa vetäytyi vuosiksi lähes kaikesta kansainvälisestä jalkapallosta. Vuoden 1974 jälkeen Zaire ei ole selviytynyt uudelleen MM-kisoihin.
Miten heille kävi? Mobutun hirmuhallinto jatkui vuoteen 1997 asti, jolloin hänet syöstiin vallasta ja pian sen jälkeen Mobutu kuoli maanpaossa syöpään. Maan nimi muutettiin Kongon demokraattiseksi tasavallaksi. Vain viiden leopardin onnistui lähteä maasta Mobutun vallan aikana. Hallitsijan epäsuosio sulki ovet pelaajien edessä ja vuosien kuluessa lahjaksi saadut huvilat ränsistyivät ja autot lakkasivat toimimasta. Maalivahti Kazadi kuoli pennittömänä Kinshasan slummeissa. 1994 Afrikan liitto palkitsi maalitykki Ndayen kultaisella mitalilla tämän 20-vuotta aikaisemmin tekemästä lyömättömästä maalintekoennätyksestä. Zairen silloinen urheiluministeri lupasi henkilökohtaisesti toimittaa mitalin Mobutulle, koska pelaaja varmaankin halusi lahjoittaa sen presidentille, mutta Ndaye kieltäytyi antamasta mitalia. Myöhemmin neljä aseistautunutta miestä tunkeutui Ndayen kotiin vaatien tätä luovuttamaan rahat ja mitalin. Nujakassa Ndayea ammuttiin kahdesti jalkoihin ja hänen 11-vuotias poikansa lyötiin kuoliaaksi. Ndaye heitettiin sillalta alas rautatiekiskoille. Hän vietti kahdeksan kuukautta sairaalassa. Ndayen jalat onnistuttiin pelastamaan, mutta hän ontui loppuelämänsä. Ndayen pakeni Etelä-Afrikkaan, jossa hän eli anonyyminä. Valmentaja Vidinic putosi jaloilleen. Hän hyppäsi Horst Dasslerin kelkkaan ja perusti myöhemmin tyttärensä kanssa menestyvän urheilumarkkinointiyrityksen. Todellisuus on joskus ihmeellisempää kuin taru tai legenda. Kembo Uba Kembo lähetti poikansa Jiresin paremman elämän toivossa sisarensa luo, joka asui Bondyssä Pariisin lähiössä. Nuori futarin alku kiinnitti AS Bondyn valmentajan huomion siinä määrin, että tämä adoptoi Jiresin. Valmentajan sukunimi oli MBappe ja hänellä oli ennestään pojat nimeltä Kylien ja Ethan.
Kirjan arvostelu: ”Tango Rosarion” taannoinen ansiokas 1978 MM-kisojen muistelu sai minutkin palaamaan 70-luvulle ja jonkinlaiseen jalkapallon ”viattomuuden aikaan”. MM-kisat järjestettiin silloin vuorotellen Euroopassa ja Etelä- tai Keski-Amerikassa. FIFA oli vanhoillisten ja perinteisiin arvoihin nojaavien miesten herrakerho, joiden mielestä asiat olivat hyvin sillä lailla, kun olivat aina olleet. Kolmansien maiden tuella FIFAn johtoon tuli 1974 kisojen yhteydessä Joao Havelange, jonka motto oli: Olen tullut myymään tuotetta nimeltä jalkapallo. Jalkapallo kaupallistui ja nykyään kisoja voidaan järjestää eniten tarjoavassa roistovaltiossa.
Muistan miten katselin faijan kanssa, kun Mwepu teki ryntäyksensä vaparissa ja potkaisi pallon kentän toiseen päähän ja pyörittelimme päitä tyyliin ”eivätkö ne osaa edes sääntöjä?” Myöhemmin tietenkin nolotti, kun tuli tietoon missä paineessa joukkue pelasi. Hienoa että leopardien tarina on saatu kansien väliin, mikä on melkoinen työvoitto kirjailijalta. Ongelma on, ettei Andrews ole mikään erityinen sanataituri ja varsinkin ottelukuvaukset ovat aika monotonisia, kun jokainen pallon siirto pitää kertoa, vaikka tuolta ajalta on jo saatavissa täydet video/kuvatallenteet. Arvostelu on 3,5 tähteä viidestä. Jos aihepiiri kiinnostaa, niin samoilla vesillä kalastelee Jon Spurlingin kirja ”Death or Glory: The Dark History of the World Cup.”
|
